T
täysin paha ja kamala?
Vieras
Olen niin tätä kaikkea syyttelyä (puolin ja toisin) täynnä! Sisämmässäni kiehuu sellainen raivo. Inhoan ja vihaan miestäni. Inhoan hänen juomistaan! Se on suurin syy onnettomuuteeni. Inhoan hänen tapaa suhtautua minuun: kaikille ystävilleen puhuu minusta kuin olisin kaiken pahan alku ja juuri. Kaikki on aina minun vika! Miten voi olla? Hän syyttää minua kaikesta, ihan kaikesta! Ja kun kysyn, miksi syytät minua kaikesta, miten kaikki voi olla minun vika? hän sanoo, "joo en syytäkkää!" Hän syyttää tuosta kommentista huolimatta minua aivan kaikesta. Oksennan niiden sovinististen vitsien "hauskuuden" vuoksi! Hän puhuu minustakin todella rumasti ystävilleen! Kukaan naistaan rakastava ja kunnioittava mies ei puhu puolisostaan. Minusta tuntuu, ettei mieheni puhu kuin huonoista puolistani. Entäs ne hyvät. Miksi käyttäisin niitä, jos niillä ei ole merkitystä. tuntuu ettei loppujen lopuksi minulla ole merkitystä.niin. Eihän ystäviltä tietenkään salailla mitään, eikö niin? Epäilen hänen rakkauttaan, enkä suotta. Tänään/eilen eräs ystävämme kysyi "rakastatko sinä vaimoasi" mieheni vastasi "kai jollakin tavalla". Aijaa. No ei väkisin. En myöskään nykyään kuule olevani kaunis, mielenkiintoinen saatika seksikäs. Eihän mikään laki tietenkään velvoita tuollaisia sanomaankaan. Ei kukaan pakota miestäni kiinnostumaan minun asioistani, harrastuksistani. Ei tietenkään ole pakko, jossei kerta kiinnosta. Vetäköön kaljaa kitusiin, niin kyllä se siitä.
Olen itse nykyään niin vitun sekasin kaikesta. Kokoajan olen onneton. Olen kokoajan surullinen, raivoissani, sisukseni on vihan ja aggression syövyttämät ja saastuttamat. Saan paniikki ja raivokohtauksia. Olen hankala ja paha ihminen. Kiukuttelen, äkäilen, raivoan.
Haluaisin kuolla.
Tämä kaikki olisi niin helppo muuttaa: Olisin ystävällisempi, iloisempi, tekisin kotona enemmän töitä, en kiukkuaisi turhasta, en huutaisi, en raivoaisi...
Minä taas en vaatisi mitään muuta, kuin halauksen ovella ja yhden ainoan suukon. Yksi ainoa halaus ja yksi ainoa suukko. Vähän, vain vähän enemmän hellyyttä. Se kun nyt on vain niin vitun vaikea laittaa kädet silleen, että mahdun siihen väliin. Huulien laittaminen tötterolle, jotta niillä voisi suudella, on jo ylivoimainen tehtävä.
Miksi? Miksi se on meidän niin vitun vaikea olla toisillemme mukavia.
Mieheni puhuu kuolleesta tyttöystävästään (kuoli n.10 vuotta sitten) kuin tämä olisi ollut täysin virheetön... täysin täydellinen... ja minä olen täysin paha. Edes joskus haluaisin kuulla itsestäni jotain hyvää. En ole mustasukkainen. Hän on ollut varmasti ihana tyttö. En vain kestä tätä hyvä- paha asetelmaa enää. En kestä sitä kuinka hän on niin ihana ollut ja minä aiheutan pelkkää pahaa. Kumpa voisimme vaihtaa osia sen täydellisen tytön kanssa.
Olen itse nykyään niin vitun sekasin kaikesta. Kokoajan olen onneton. Olen kokoajan surullinen, raivoissani, sisukseni on vihan ja aggression syövyttämät ja saastuttamat. Saan paniikki ja raivokohtauksia. Olen hankala ja paha ihminen. Kiukuttelen, äkäilen, raivoan.
Haluaisin kuolla.
Tämä kaikki olisi niin helppo muuttaa: Olisin ystävällisempi, iloisempi, tekisin kotona enemmän töitä, en kiukkuaisi turhasta, en huutaisi, en raivoaisi...
Minä taas en vaatisi mitään muuta, kuin halauksen ovella ja yhden ainoan suukon. Yksi ainoa halaus ja yksi ainoa suukko. Vähän, vain vähän enemmän hellyyttä. Se kun nyt on vain niin vitun vaikea laittaa kädet silleen, että mahdun siihen väliin. Huulien laittaminen tötterolle, jotta niillä voisi suudella, on jo ylivoimainen tehtävä.
Miksi? Miksi se on meidän niin vitun vaikea olla toisillemme mukavia.
Mieheni puhuu kuolleesta tyttöystävästään (kuoli n.10 vuotta sitten) kuin tämä olisi ollut täysin virheetön... täysin täydellinen... ja minä olen täysin paha. Edes joskus haluaisin kuulla itsestäni jotain hyvää. En ole mustasukkainen. Hän on ollut varmasti ihana tyttö. En vain kestä tätä hyvä- paha asetelmaa enää. En kestä sitä kuinka hän on niin ihana ollut ja minä aiheutan pelkkää pahaa. Kumpa voisimme vaihtaa osia sen täydellisen tytön kanssa.