P
pohdintaa ja aikomuksia
Vieras
Ikäkriisikö se sitten oli kun sai asioita pohtimaan ihan kunnolla monelta kantilta ja alkaa selvyyttä elämään tullakkin.
On tullut mietittyä suhteet ihmisiin, omaa käyttäytymismallia ja itselleen tärkeitä asioita.
Olen oikeastaan jopa huojentunut kun olen tajunnut ettei kaikkien kanssa tosiaan tarvitse olla jos ne vaan tuntuuvat antavan pahaa mieltä ja huonoa energiaa takaisin. Ei ole mikään pakko paljoa muutakaan jos ei halua, kohteliaisuus kyllästyttää. Ja sen takia ei ole mikään pakko kun yleensä niin tehdään.
Olen tajunnut muutamaan kuukauteen niin paljon tästä mun elämästä. Oon kiukunnu lapselle ja miehelle saatikka mun koirille ihan turhaan jo kauan. Mietin aina miten paljon ne multa vie mutta sitten tajusinkin että minähän saan niiltä niin paljon takaisinkin, pelkkää hyvää. Enää ei tunnu raskaalle kun ajattelen itsekkin antavani heille itsestäni hyvää. Ne on täällä mua varten ja mä niitä.
Oman äidin kanssa saattaa kyllä mennä välit ainakin viileiksi, en jaksa enää ruikuttaa näkemään ainoaa lapsenlastaan. Ja ei se ole oikein nähnytkään jos en ole työpaikalleen lasta vienyt näytille.
Enkä jaksa olla enää se ainut joka muistaa muiden vuosipäivät ja juhlat, ostelee ihania lahjoja ja tulee aina paikalle vaikka pää kainalossa.
Enkä enää lähde vauvan/lapsen kanssa ketään käyttelemään ostoksilla tai lääkärissä ihan vaan sen takia ettei itse uskalla ajaa autolla.
En jaksa käyttää enää energiaa muihin ihmisiin niin paljon, vihdoin on aika keskittyä itseensä ja perheeseen. En jaksa enää edes jurputtaa miehelle niistä iänikuisista samoista asioista vaan annan ne anteeksi jo pikkuhiljaa ja unohdan niiden märehtimisen. Kohtelen miestä muutenkin nyt paremmin, kun ei vatvo menneitä niin on aikaa toimia ja suunnitella tulevaa. Mies kertoi itku silmässä eräs aamu miten hyvältä tuntuu kun tuntee olevansa rakastettu. Kuulemma ekan kerran 8 vuioteen hänestä oikeasti tuntuu siltä että häntä rakastetaan, sellaisena kuin hän on. Arvatkaapa vaan liikahtiko vuori mun sisällä?
On se jännä että ihmisen pitää oikein pysähtyä ja ajatella oikein kovasti mikä on itselleen hyväksi. Mutta ehkäpä se on sitten se rituaali jonka jälkeen aikuiseksi muututaan.
On tullut mietittyä suhteet ihmisiin, omaa käyttäytymismallia ja itselleen tärkeitä asioita.
Olen oikeastaan jopa huojentunut kun olen tajunnut ettei kaikkien kanssa tosiaan tarvitse olla jos ne vaan tuntuuvat antavan pahaa mieltä ja huonoa energiaa takaisin. Ei ole mikään pakko paljoa muutakaan jos ei halua, kohteliaisuus kyllästyttää. Ja sen takia ei ole mikään pakko kun yleensä niin tehdään.
Olen tajunnut muutamaan kuukauteen niin paljon tästä mun elämästä. Oon kiukunnu lapselle ja miehelle saatikka mun koirille ihan turhaan jo kauan. Mietin aina miten paljon ne multa vie mutta sitten tajusinkin että minähän saan niiltä niin paljon takaisinkin, pelkkää hyvää. Enää ei tunnu raskaalle kun ajattelen itsekkin antavani heille itsestäni hyvää. Ne on täällä mua varten ja mä niitä.
Oman äidin kanssa saattaa kyllä mennä välit ainakin viileiksi, en jaksa enää ruikuttaa näkemään ainoaa lapsenlastaan. Ja ei se ole oikein nähnytkään jos en ole työpaikalleen lasta vienyt näytille.
Enkä jaksa olla enää se ainut joka muistaa muiden vuosipäivät ja juhlat, ostelee ihania lahjoja ja tulee aina paikalle vaikka pää kainalossa.
Enkä enää lähde vauvan/lapsen kanssa ketään käyttelemään ostoksilla tai lääkärissä ihan vaan sen takia ettei itse uskalla ajaa autolla.
En jaksa käyttää enää energiaa muihin ihmisiin niin paljon, vihdoin on aika keskittyä itseensä ja perheeseen. En jaksa enää edes jurputtaa miehelle niistä iänikuisista samoista asioista vaan annan ne anteeksi jo pikkuhiljaa ja unohdan niiden märehtimisen. Kohtelen miestä muutenkin nyt paremmin, kun ei vatvo menneitä niin on aikaa toimia ja suunnitella tulevaa. Mies kertoi itku silmässä eräs aamu miten hyvältä tuntuu kun tuntee olevansa rakastettu. Kuulemma ekan kerran 8 vuioteen hänestä oikeasti tuntuu siltä että häntä rakastetaan, sellaisena kuin hän on. Arvatkaapa vaan liikahtiko vuori mun sisällä?
On se jännä että ihmisen pitää oikein pysähtyä ja ajatella oikein kovasti mikä on itselleen hyväksi. Mutta ehkäpä se on sitten se rituaali jonka jälkeen aikuiseksi muututaan.
!!
