'Ihanko totta te aikuiset ihmiset vietätte joulun vanhempienne luona ??'

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tappeluverta aaveella
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tappeluverta aaveella

Vieras
'minulle ei tulisi mieleenkään lähteä roudaamaan perhettä ja lahjoja toiselle puolelle suomea. Keskelle hössötystä jossa pahimmillaan voi olla 6 lasta: 12, 11,10,9, 4 ja 3 vuotiaat. Ja viettää joulu kovassa metelissä ja hälinässä ilman minkäänlaista omaa rauhaa. Ei kiitos, meidän perhe haluaa viettää rauhallisen joulun oman perheen kanssa. Ihanaa'
 
Me ollaan nyt eka joulu niin että minun vanhempani ja isovanhempani tulevat meille jouluksi. Tähän asti ollaan oltu vanhempieni luona. Tosin matkaa on ollut vain 60km.. Joskus siellä on pyörinyt kymmenenkin muksua.. :)
 
emme vietä, koska en jaksa sitä minuuttiaikataulua mikä vanhempieni kotona aina jouluisin on. siellä on liikaa hautausmaa ym reissuja jotka on tehtävä tiettynä kello lyömänä ja saunottava o just niinku muinakin vuosina ja ja ja.... me ollaa rennosti kotona ja vietetää aatto niinku parhaiten meille sopii.
 
no minä kyllä vietän jouluaattoni oman perheeni kanssa! eli miehen ja lapsen!

lähisukua voi sit nähdä joulupäivänä tai väli päivinä :D

minusta aatto kuuluu olla kotona oman perheen kanssa
 
Heh, mä oon just sitä kastia, että en minkään valtakunnan tapauksessa lähtisi jouluna yhtään mihinkään. Erityisen lujaa riepoo, kun sukulaiset rimputtelee, että "kai te meillä tulette käymään". Eli pitäisi siis ihan tosissaan raahata lapsia, vaihtokamppeita, paketteja yms. ympäri kyliä, jokaisessa paikassa lapset ahdetaan täyteen suklaata ja piparia ja sitten moititaan ruokapöydässä, kun ei ruoka maistu. Väkeä on kuin pienessä pitäjässä, kamala meteli ja lapset hyppivät seinille, kun eivät ole ehtineet päiväunia nukkua...

Ei sellaista joulua meille enää ikinä! Mutta kukin tottakai tyylillään, ei se meiltä ole pois.
 
Me vietämme,ihanaa mennä mökillä puusaunaan lasten kanssa ja ne aivan ihanat joulumurkinat mitä äitini tekee..nam!Ja tiedän kuinka iloiseksi he tulevat lasten lapsistaan.
 
no me nyt tykätään roudata ittemme tohon 5 km:n päähän mammalle ja papalle lahjavuorinemme ja lapsinemme!!Aattoilta ollaan siellä kun veljet perheineen tulee myös. Tähän asti ollaan aina aattona kokoonnuttu meidän kotiin syömään ja lahjat jakaan yms. mutta nyt kun velilläkin perheet, niin paremmin mahdutaan mun vanhemmille.
 
Kun oli itse pieni, laajan sukuni kaikki kynnelle kykenevät jäsenet kokoontuivat joka jouluaatto isovanhempieni luokse jouluaterialle ja lahjojen jakoon. Muistelen suurella lämmöllä näitä lapsuuden sukujouluja yhteisine valmisteluineen. Nyt oman perheen kanssa menemme tänä jouluna n. kilometrin päässä asuvien appivanhempieni luokse joulunviettoon. He ovat meidät sinne itse kutsuneet ja haluavat lapset ja lapsenlapset luokseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kreecher:
Heh, mä oon just sitä kastia, että en minkään valtakunnan tapauksessa lähtisi jouluna yhtään mihinkään. Erityisen lujaa riepoo, kun sukulaiset rimputtelee, että "kai te meillä tulette käymään". Eli pitäisi siis ihan tosissaan raahata lapsia, vaihtokamppeita, paketteja yms. ympäri kyliä, jokaisessa paikassa lapset ahdetaan täyteen suklaata ja piparia ja sitten moititaan ruokapöydässä, kun ei ruoka maistu. Väkeä on kuin pienessä pitäjässä, kamala meteli ja lapset hyppivät seinille, kun eivät ole ehtineet päiväunia nukkua...

Ei sellaista joulua meille enää ikinä! Mutta kukin tottakai tyylillään, ei se meiltä ole pois.

Ei enää meillekään. Kerta riitti =)

 
No matkaa mun vanhemmille on noin 7km joten ei homma eikä mikään mennä sinne =)
Siellä ei ole kun lähin perhe,eli mun vanhemmat ja 2 veljeäni + meidän lapset.

Päivällä syödään kaikessa rauhassa, istuskellaan ja vietetään aikaa glogiä maistellen,Pukki tulee iltasella ja sitten kun siitä lahjatohinasta selvitty niin lähdetään kotiin päin.
haudoilla käydään aamupäivästä ihan omaan tahtiin ja oman perheen kesken.muut käyvät kun käyvät

Joulupäivänä miehen äidille syömään ja tapanina minun mummon luo
 
No tämä on varmaan ihmisestä/persoonasta riippuvaa,jokainen viettää niinkuin haluaa ja parhaalta tuntuu ;) Toinen haluaa omaa rauhaa,vain oman perheen kanssa ja toinen haluaa viettää joulun koko suvun kanssa ja jotkut ajaa jouluna satoja kilometrejä että näkevät kummatkin vanhemmat.

Meidän perhe ajelee jouluna paljon eikä meitä ikinä ole se stressannut,on ihanaa viettää joulu rakkaitten ihmisten kanssa :)

Tästä asiastahan voi taas tapella maailman ääriin ;)
 
Kyllä vaan! :) Me rahdataan itsemme ja lapsemme vanhempieni luokse ihan täältä Hollannista asti! Ei tulisi mieleenikään viettää joulua erossa rakkaista ihmisistä. Sehän on koko joulun idea!

Vanhempieni isoon taloon tulevat aina myös muut aikuiset sisarukseni lapsineen (ne, joilla on lapsia) ja kumppaneineen. Olemme hyvin läheisiä keskenämme ja meidän seurustelukumppanit ja aviopuolisot ovat aina tulleet osaksi porukkaa. Ei sukutappeluita tällä suunnalla! :) Ulkomaalainen mieheni on aivan ihastunut tästä suurperhejoulusta ja haluaa aina ehdottomasti Suomeen. Siinä on oikeaa jouluniloa ja tunnelmaa enkä koskaan koe joulunviettoa mitenkään raskaana. Päinvastoin, akut latautuu! :)
 
Kyllä venhempien tykö mennään. Yksi lapsi pakataan autoon ja pari pussia lahjoja. Ajetaan vartti valmiiseen pöytään, eli selviän vähemmällä stressillä näin :D
Niin ja vanhempien tykönä on tuo meidän muksu ainoa lapsi, joten se siitä metelistä.
 
No voi hyvää päivää! :laugh:

Joo eikun kato ei sillon saa enää käydä omien vanhempien luona kylässä, kun on oma perhe tai vaikka ei oliskaan... Kun kerran on siitä ovesta lähteny, niin takas ei o tulemista. :kieh:

Joo, me tosiaan halutaan ajaa 660km viettääksemme joulu miehen vanhempien kanssa ja sen jälkeen 360km viettämään uusi vuosi mun vanhempien kanssa ja vielä sieltä sitte 550km kotiin. Olis vielä kivempi, jos saatais kaikki saman pööydän ääreen, mut ainakaan vielä se ei o mahdollista. Siihen asti en rupee yksinäni joulua hössöttämään kotona vaan ajelen valmiiseen pöytään läheisteni luo. :D
 
mä voisin mennäkin anoppilaan jos siellä olis muita sukulaisia ja niitä lapsia, olis meiän muksuille seuraa. mutta kun siellä nököttää vaan anoppi, lapsilla ei ole mitään tekemistä ja anoppi ei puhu mitään niin on aika kypsää touhua. en mä sitä meillekään haluais.
 
Me vietetään joulut aina anopin luona. Ihanaa mennä sinne syömään, tänä jouluna mun äiti ja velikin on kutsuttu mukaan!
...vaikka joskus kyllä toivoisin että vois olla joulun ihan yksin...
 
Juu! Eka mamman luo (isän äidin) ja sitten mun porukoille. Aiemmin käytiin vielä anoppilassa aamusella, mut nyt se ei tahdo nähdä meitä niin mennään van mun suvun puolelle joulua viettämään. Ja ajomatkaa tulee noin 25km.
 
no todellakin lähetään jouluksi pois! tällä kertaa 350km päähän!

mun vanhemmille mennään nyt ja aattona kokoonnutaan sitte mun mummon luo jonne tulee lähisuku.. Isolla porukalla vietetään!

anoppilassa ollaan hissunkissun ja se ei taas oikein sovi mulle...
 
Me käydään vuorotellen jouluaatto miehen äidillä ja mun vanhemmilla. Anopille ajaa noin 2min ja mun vanhemmille 20min että matka ei oo pitkä =). Tänä vuonna mennään miehen äidille ja aina on oikein mukava joulu ollut. Miehen äidillä on 8 ja 6- vuotiaat pojat ja meiän poika tykkää kovasti mennä sinne niinkuin myös minunkin vanhemmille. Tänä vuonna sitten mennään joulupäivänä mun vanhemmille. Ei osattais olla joulua keskenään kun tykätään viettää joulu yhdessä läheisten kanssa. OT: en osaa sanoa miehen äitiä anopiksi kun ei ole sellanen kun yleensä anoppi sana mielletään vaan on aivan ihana ihminen ja paras anoppi mitä voi olla!
 

Yhteistyössä