K
Känkkis
Vieras
Olen naimisissa oleva nainen. Yhdessä ollaan oltu yhdeksän vuotta. Nyt tilanne on valitettavasti se, että olen mennyt ihastumaan toiseen mieheen. Syitä tähän en lähde nyt purnaamaan.
Mitään tämän ihastuksen kanssa ei ole oikeastaan tapahtunut vielä, enkä tiedä tuleeko tapahtumaankaan. Paitsi että joskus kauan sitten olen suudellut hänen kanssaan. Tämä ihastukseni käyttäytyy tosi oudosti minua kohtaan. En saa selvää hänestä. Ihastus on vakavampaa kuin pelkkä ihastus, joten haluaisin todella tietää, mitä tämä mies minusta ajattelee.
Hän kirjoittelee minulle flirttaileviakin sähköposteja, mutta yhtäkkiä voi lopettaa kirjeenvaihdon kuin seinään. Eräänä viikonloppuna hän ehdotti minulle yhden yön juttua. En lähtenyt hänen mukaansa (mikä harmittaa edelleen). Tämän jälkeen hän on ollut taas kylmän oloinen, mutta kuitenkin ystävällinen. Normaalisti, jos näemme, hän välttelee seuraani. Hän on kertonut, että toimii näin siksi, ettei tulisi ehdoteltua mitään. Kuitenkin olen vaistoavinani jonkinlaista "tunnetta" myös hänen puoleltaan.
Mitä minun pitäisi ajatella hänen käytöksestään? Hän on sinkku. Tätä on jatkunut enemmän ja vähemmän vajaan vuoden. Jos tietäisin, mitä hän ajattelee, tietäisin myös, mitä tehdä. Haluaako hän vain petikaveria, vai voisiko tässä olla jotain muuta?