Ihan hassu juttu

[eLLen]

Otsikko kertoo kaiken On kuitenkin pakko tulla avautumaan tänne tilanteestani.

Olen yli kolmekymppinen nainen. Takana on 3 pitkää ja eri tavoin aika traumaattista parisuhdetta. Ekaan, nuoruuden liittoon, kuului toisen hillitön juhliminen, toiseen suhteeseen mustasukkaisuus ja kolmanteen puhumattomuus ja tunnekylmyys. Valitsin vääriä miehiä mm. lapsuuteni kokemusten takia. Viimeisen eron jälkeen löin hanskat tiskiin ja lähdin terapiaan. Kieltäydyin yli vuodeksi kaikesta sählingistä, elin itselleni, opettelin olemaan yksin, tutkiskelin sisintäni, satsasin uraan ja ystäviin.

Kuinka ollakaan - tapasin 7 viikkoa sitten aivan ihanan miehen. Hän taisi ihastua minuun heti, minulla kesti kauemman aikaa. Mies on kaikkea, mitä yksinoloni jälkeen olen oppinut arvostamaan: lämminsydäminen, avoin, keskusteleva, empaattinen, huumorintajuinen, älykäs ja vieläpä puoleensavetävä. Puhumme asioistamme avoimesti, osoitamme hellyyttä ja nauramme jatkuvasti. Aloimme seurustella 3 viikon tuntemisen jälkeen - kaikki on niin luontevaa. Olen jo tavannut miehen perhettä: hekin ovat ihania ja lämpimiä ihmisiä. Ja vietän puolet viikosta miehen luona.

Mikä sitten mättää? Olen aivan kauhusta kankeana. Toivomme molemmat jossain vaiheessa omaa perhettä, olemme hyvin samanhenkisiä ja täysin avoimia toisiamme kohtaan. Mies ei ole antanut _mitään_ syytä olettaa, etteikö häneen voisi luottaa ja etteikö hän haluaisi olla kanssani. Päinvastoin - saan lämpöä ja ihailua enemmän kuin koskaan. Hän halusi viedä minut sukulaisilleen näytille ja ensi viikonloppuna on ekat sukujuhlat tiedossa. Ehkä juuri tämä saa minut ihan lukkoon. Sanoin hänelle eilen yöllä, että rakastan häntä, ja hän vastasi takaisin rakastavansa minua. Nyt mietin, oliko se liian aikaista, ja koen itseni hirveän haavoittuivaiseksi. Pelottaa ihan kauheasti. Miten tähän kannattaa suhtautua? Mitä teen, etten aja miestä ainakaan pois?

 

[Sivupersoona]

Eikai se, että sanoo toiselle rakastavansa, ole mitenkään luotaantyöntävä asia varsinkin, kun toinen sanoo samoin.

Jos te rakastatte miestä, niin se on ihan ok.

Jos hänkin rakastaa teitä niin on vielä parempi.

Teillä on hyvä alku, ja hyvät mahdollisuudet onnistua.

Rakastaminen voi tietysti loppua jommankumman taholta, mutta sitä ei kannata tässävaiheessa kovasti miettiä.

Molemmilla on siis oikeus lopettaa rakastamasta. Pakolla kun ei voi toista vaatia rakastamaan.

Avioliittoon, kun rakkautenne johtaa, niin silloin on luvattu rakastaa toista myös huonoina hetkinä, niin silloin voitte jopa vaatia jossainmäärin niitä rakkaudenosoituksia.

Viisas mies kyllä rakastaakin vaimoaan, kuten vaimokin tekee samoin.

Onnellista yhteiselämää toivotan.

Rakkaus se kulkee omallapainollaan, joten nauttikaa siitä.

 

[Adalmiina]

Tuollainen suhde on siis sinulle ihan uutta. Tuntematon pelottaa, eikö niin? Olisiko tässä nyt kyse niistä lapsuutesi traumoista, niistä joiden takia edelliset suhteesi ovat menneet pieleen? Oletko täysin toipunut? Nyt sinun täytyy opetella uusi käyttäytymismalli tähän uuteen suhteeseen, ettei lapsuutesi trauma pilaa tätäkin. Nyt kun sinua kohdellaan niinkuin ansaitset, hyvin.

 

[Jatkakaa!]

Otsikko kertoo kaiken
koen itseni hirveän haavoittuivaiseksi. Pelottaa ihan kauheasti.

Valta toisiinne on valtava, ja täysi tosi.

""Miten tähän kannattaa suhtautua? ""
Relax!

Mitä teen, etten aja miestä ainakaan pois?
Älä tee mitään erityistä. Mihkäs hää lähtis kun on hyvä olla siellä?
Känkkäilyllähän häätää sitten sitkeimmänkin.

 

[ap.]

Kiitos teille! Kysessä on varmasti lapsuudesta kumpuava trauma, minkä takia olen ajautunut huonoihin suhteisiin. Nyt kaikki on niin ihanasti, että joudun nipistelemään itseäni pelätessäni näkeväni unta

Kerroin viikonloppuna miehelle siitä, että koen oloni haavoittuvaiseksi. Mies halasi ja jutteli mukavia. Ymmärrän, että minulla on vielä kauheasti työstettävää, koska pelottaa niin paljon. Mutta ekan kerran elämässä on sellainen olo, että tätä siis on turvallisuus ja onni. Ihanaa ja pelottavaa