Kukaan joka ei ole ollut vastaavassa tilanteessa, ei voi tietää miten itse ko. tilanteessa reagoisi.
Itse muistan isän kuoleman yhteydessä, että olin turta - jos niin voi sanoa - huolehdittavana kun oli vauva, äiti, sisareni. Ei ollut varaa sellaiseen ylellisyyteen, että olisin heittäytynyt itse muiden huolehdittavaksi, itkeskeleväksi. Koko ajan oli kuitenkin epätodellinen olo; miksi maailma ei pysähdy vaikka oma maailma oli pysähtynyt tärkeän ihmisen kuoleman vuoksi?
Minut piti järjissäni se, että huolehdin muista läheisistäni ja lähinnä juuri vauvasta; hän kun ei ymmärtänyt tilannetta, mutta rutiinit oli hoidettava joka tapauksessa. Siinä tilanteessa ja siinä ajassa, meillä ei ollut tietokonetta, eikä tätä pastaakaan ole ollut silloin vielä olemassa, joten en tiedä olisinko ollut palstalla tilittämässä tunteitani.