Hyväksyttävät syyt lykätä lapsentekoa noin 30-vuotiaalla?

  • Viestiketjun aloittaja ??
  • Ensimmäinen viesti
"alkup."
[QUOTE="vieras";24085951]Onko se hyväksyttävä syy, ettei ole miestä?[/QUOTE]


On se melko pätevä syy.

Tosin eräs lähemmäs nelikymppinen tuttavani teki lapsen, tietäen, ettei isä tule koskaan olemaan läsnä lapsen elämässä.
 
"vieras"
se, että ei koskaan halua lasta.

Mä sain lapset yli 30-v ja olen aivan uupunut. Ei jaksa. Siis olen valvonut noin 5 vuotta ja olen ihan zombi. Mies kyllä auttaa, ongelma on se, etten voi nukkua silloin kun nukuttaa.

Eikä se mikään salaisuus ole, että hedelmällisyys on nuorten juttu.
 
no pöh
Itsellä varsin pätevä syy oli ihan vain se etten ollut ollenkaan varma haluanko lapsia. Totta kai olin tällöin valmis myös ottamaan sen riskin, että sitten kun/jos päätämme lasta toivoa tulevaksi sitä ei tulekaan. Alle 30-vuotiaana en todellakaan halunnut itselleni lapsia, ja mielestäni kaikkia kohtaan on väärin "tehdä" niitä vain koska se kuuluu asiaan ja sattuu olemaan parhaassa lapsentekoiässä. Äidiksi tulin 32-vuotiaana, silloinkin yllättäen eli olisin ollut vieläkin valmis lykkäämään lapsentekoa.
 
"eee"
- Epäluotettava taloudellinen tilanne
- Työttömyys
- Epävakaa parisuhde tai ei parisuhdetta ollenkaan
- Epäily siitä, onko mies kuitenkaan valmis isäksi
- Epäily siitä, onko itse valmis äidiksi
...
- IHAN MIKÄ TAHANSA SYY. JOS EI SILTÄ VIELÄ TUNNU, NIIN EI LAPSIA KANNATA TEHDÄ! Ihan iästä riippumatta!
 
"eee"
[QUOTE="vieras";24086030]Tarvitseeko lapsenteon lykkäämiseenkin nykyään jonkun hyväksynnän? Miksei lapsentekoon sitten tarvitse?[/QUOTE]

Tää on muuten hyvä pointti. Ennemmin hyväksyntä pitäisi saada sille, saako ihminen tehdä lapsia, kuin sille, saako jättää tekemättä.
 
  • Tykkää
Reactions: Scarlett O Harava
"vieras"
Ai, en tiennytkään, että lapset pitää automaattisesti tehdä parikymppisenä ja vasta erillisin perusteluin lupa myönnetään kolmikymppisillekin. No miten olis vaikkapa nämä syyt: ihmisen keskimääräinen ikä on nykyään huomattavasti pidempi kuin ennen, parikymppisenä ei vielä ollut puolisoa, opiskelut olivat vasta alkamassa yliopistossa ja itse oli tullut hädin tuskin vasta aikuiseksi.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24086281]Ai, en tiennytkään, että lapset pitää automaattisesti tehdä parikymppisenä ja vasta erillisin perusteluin lupa myönnetään kolmikymppisillekin. No miten olis vaikkapa nämä syyt: ihmisen keskimääräinen ikä on nykyään huomattavasti pidempi kuin ennen, parikymppisenä ei vielä ollut puolisoa, opiskelut olivat vasta alkamassa yliopistossa ja itse oli tullut hädin tuskin vasta aikuiseksi.[/QUOTE]

Mutta naisen hedelmällinen ikä ei ole jatkunut juuri yhtään sen myöhemmäksi, vaikka elinikä on huomattavasti pidentynyt. Hedelmällisyyshoidot nyt voivat pidentää hedelmällistä ikää, mutta eivät nekään ihmeisiin pysty. Naisen hedelmällinen ikä sattuu vain loppumaan ajallaan, ellei sitten tulevaisuudessa keksitä jotain sellaista, millä sitä hedelmällistä ikää saadaan merkittävästi pitenemään.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24087615]Mutta naisen hedelmällinen ikä ei ole jatkunut juuri yhtään sen myöhemmäksi, vaikka elinikä on huomattavasti pidentynyt. Hedelmällisyyshoidot nyt voivat pidentää hedelmällistä ikää, mutta eivät nekään ihmeisiin pysty. Naisen hedelmällinen ikä sattuu vain loppumaan ajallaan, ellei sitten tulevaisuudessa keksitä jotain sellaista, millä sitä hedelmällistä ikää saadaan merkittävästi pitenemään.[/QUOTE]
Ei tämä silti muuta mitenkään sitä tosiasiaa, että lasta on hankala tehdä ilman kumppania. Ja kun sitä kumppania ei parikymppisenä ollut, niin eipä sitä lasta silloin tullut hankittua.
 
"..."
Mä ymmärsin tuon kysymyksen kyllä niin, että mitkä ovat omasta mielestä hyviä syitä lykätä lapsen tekoa, jos kuitenkin haluaa lapsia joskus. Siis sellaisia kestäviä syitä, mitä ei itse katuisi myöhemmin.

Mä en keksi kyllä monta syytä omalle kohdalle. Tietysi esim. oma tai puolison sairastuminen. Tai sitten jos sopivaa miestä ei olis löytynyt.
 
ulkonainen
Alkuperäinen kirjoittaja no pöh;24086020:
Itsellä varsin pätevä syy oli ihan vain se etten ollut ollenkaan varma haluanko lapsia. Totta kai olin tällöin valmis myös ottamaan sen riskin, että sitten kun/jos päätämme lasta toivoa tulevaksi sitä ei tulekaan. Alle 30-vuotiaana en todellakaan halunnut itselleni lapsia, ja mielestäni kaikkia kohtaan on väärin "tehdä" niitä vain koska se kuuluu asiaan ja sattuu olemaan parhaassa lapsentekoiässä. Äidiksi tulin 32-vuotiaana, silloinkin yllättäen eli olisin ollut vieläkin valmis lykkäämään lapsentekoa.
Hassua, juuri samoin kavi itsellekin :).
 
4-kymppisenä kuopus
[QUOTE="alkup.";24085969]On se melko pätevä syy.

Tosin eräs lähemmäs nelikymppinen tuttavani teki lapsen, tietäen, ettei isä tule koskaan olemaan läsnä lapsen elämässä.[/QUOTE]


Kuin mä, mutta ennestään jo isoja lapsia eron päättyneestä avioliitosta.
 
4-kymppisenä kuopus
Alkuperäinen kirjoittaja 4-kymppisenä kuopus;24087769:
Kuin mä, mutta ennestään jo isoja lapsia eron päättyneestä avioliitosta.

Lisään vielä, että lapsi kyllä tapailee isäänsä silloin tällöin isompana, johtuen pitkästä välimatkasta.
 

Yhteistyössä