Hyvä loppuu taas lyhkäseen?

[Ollako, vai eikö olla?]

No meillä on aika tavanomainen suomalainen parisuhde. Kaikki alkoi kapakasta pimeänä iltana nelisen vuotta sitten. Aluksi oltiin kuin paita ja perse. Kaikesta oltiin samaa mieltä, sulassa sovussa eleltiin, oltiin toistemme mielestä maailman mielenkiintoisimpia, ihanampia, fiksuimpia, seksikkäimpiä otuksia. Tulevaisuuden haaveet oli suuret ja upeat: ammatit, talo, ehkä naimisiin ja lapsia. Voi kuinka lapsia olimme silloin itse.

Pian kaikki muuttui perinpohjaisesti. Itse masennuin (Sairastuin mieleltäni tosi pahasti). Mieheni alkoi läträämään kaljan kanssa lähes joka päivä, enemmän tai vähemmän. Riitoja tuli vähän kaikesta. Oli ilkeyttä, valheita, väkivaltaa, syyllisyyttä, syyttelemistä. Kaikki haaveet särkyivät yksitellen. Koko elämämme oli/on viimenään pirstaleina, kuin peili joka on paiskattu katuun.

Itse sekosin entistä enemmän. Heitin vähän päälle kuukauden keikan Valkealan- B:ssä, pöpilässä.

Elämämme on yhtä vuoristorataa. Kun menee hyvin, menee ihan hyvin. Kun menee huonosti, menee todella huonosti. En jaksaisi enää. Mieheni ei halua erota. Toisaalta minä haluan erota, toisaalta en. Rakastan miestäni, vihaan, inhoan, rakastan... Taas on mennyt hetken vähän paremmin, mutta minä pelkään tämän loppuvan taas lyhkäseen. Huomenna on sovittelu, kun mieheni sai pahoinpitelysyytteen lyötyään kaljatuopilla päähäni (vahingossa kylläkin). En jaksaisi tätä enää. (silti syvällä sydämmessäni rakastan häntä ja haluan tämän jatkuvan. On tämä perkeleen vaikeaa)

Viimeksi tänää yritin jättää mieheni. Otin sormukseni pois ja sanoin jättäväni mieheni, sillä en jaksa enää. Itkin ja rukoilin miestäni tekemään saman. Hän ei ottanut sormustaan ja käski minunkin vain rauhottua. Toisaalta olen huojentunut. Tuntuu, että kuolisin, jos me eroaisimme. Toisaalta haluaisin oikeasti erota, sillä tämä suhde tappaa minut sisältä.

Toisaalta haluan yrittää vielä. Toisaalta en jaksa enää yrittää, kun ei tästä näytä tulevan mitään. Kun itsekkin tietäisin mitä haluan! On tämä yhtä helvettiä. Olisiko helpompaa erota? Pitäisikö pysyä yhdessä?

Rakastaa. Ei rakasta. Rakastaa. Ei rakasta. Rakastaa. Ei rakasta. RAKASTAA!

 

[tuli.]

Tapauksessasi molemmat vaihtoehdot ovat vaikeita(kärsit, teet niin tai näin), mutta suosittelen ehdottomasti eroa.

Nyt elät väkivallan keskellä -eihän kukaan lyö vahingossa toista tuopilla! Irrottaudu miehestä, itke itkusi ja löydä uusi onni, jossa toisen alistaminen tai väkivalta ei kuulu kuvioihin. Jos jatkat, kärsit vielä vuosienkin päästä, jos eroat, niin surutyö on ajan mittaan tehty.

 

[Yksinäisyys on joskus lääkettä]

Kuulostaa siltä, että tarvitset aikaa yksin. Parhaiten asiat selviävät tunne- ja ajatusmyllerryksistä hiljaisella yksinäisyydellä, ilman kiinnekohtia toiseen. Tarkoittaako se lopullista eroa, en tiedä, kaiken jälkeen voi jatkaa myös yhdessä. Mutta suosittelen irrottautumaan sopivaksi aikaa.. niin kauan kunnes.

 

[voimia Sinulle]

neljä vuotta yhdessä ja voi kuinka lapsia olimme...

taitaa olla tuo kasvu edelleen kesken... oma lapsuuteni tai naiviuteni ainakin on venynyt yllättäviin vuosiin, näin jälkikäteen ajateltuna. Mutta kypsää on pohtia elämänkuvioita.

 

[Tee jotain]

Miksi kitua huonossa suhteessa, hukata aikaa turhaan, kärsiä. Ei rakkaus saa olla kärsimystä ja epävarmuutta. Huonossa suhteessa menettää mielenterveytensä pitkällä aikavälillä. En ihmettele että olet ollut masentunut noin kovassa suhteessa. Molemmissa varmasti vikaa. Mikä teitä yhdistää ja pitää yhdessä, todella tulinen suhde kuitenkin jossa ajatukset ei kohtaa vissiin ollenkaan.

Mieti nyt ihmeessä tilannetta miehesi kanssa. Miksi hän haluaa jatkaa jne..päätös olisi mukavin kun se olisi yhteinen, mutta ellei niin vakavoidu nyt ja ota vastuu asioista edes sinä.