Alkuperäinen kirjoittaja ap:Alkuperäinen kirjoittaja Rosahdus:Monet asiat tilanteessasi kuullostavat samalta, kuin omalla kohdallani lapsen ollessa pienempi... minä tunnuin olevan kontrollifriikki, joka ei voinut mennä illalla nukkumaan, jollei keittiö ollut tiptop ja viimeinenkin lelu olohuoneen lattialta kerätty. Ja samoin tuntui, että kaikki tutut äidit ovat varsinaisia supermammoja, jotka leipovat, silittävät ja sitä rataa, päivittäin. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että taisin kärsiä jonkinlaisesta masennuksesta, joka sai minut tuntemaan huono äiti-fiiliksiä ja riittämättömyyden tunnetta, vaikka hoidinkin kotityöt ja lapsen kunnialla.
Meillä myös poika oli iltavirkku ja aamun torkku tuossa iässä. Ei esim. ikinä ennätetty aamuisin klo 10 alkavaan kerhoon. Voisitko kokeilla, että alkaisit herättää vauvan toisilta päiväunilta esim. viimeistään klo 18 ja saisit sitä kautta hänet aiemmin yöunille? Olen sitä mieltä, että jossain määrin tuo vuorokausirytmi on kuitenkin synnynnäinen juttu...
löysinpäs tämän.
kiitos! kirjoitit ton ekan kappaleen ihan kuin minun tilanteestani!
tuli vielä mieleen, koitko olevasi onnellinen silloin kun olit masentunut? kun mä tiedostan, että mulla on hyvä mies ja kiva terve lapsi jne, että kaiken PITÄS olla hyvin, mutku olen niin kova stressaan...
Jos vertaa nykyiseen olotilaani, niin ei, en voi sanoa olleeni silloin onnellinen. Minäkin tiedostin, että olen onnellisessa asemassa, kun minulla on ihana lapsi ja hyvä mies, mutta jotenkin en pystynyt täysillä nauttimaan esim. arjen pienistä iloista. Olin myös itkuinen ja kireä. Olen sitä mieltä, että kohdallani fyysinen väsymys pahensi paljon noita mielialajuttuja. Sitten, kun lopulta sain itsekin nukkua kunnon yöunia, opin jotenkin muutenkin relaamaan mm. kotitöissä.