P
piikkisiili
Vieras
Hei.
Täällä on hiljaista. Tässä juuri laitettiin isukin kanssa neiti sänkyyn ja toivotaan että uni tulisi (oltaisi kovin mielellään menossa saunaan kaksin
). Useinmiten on nukutettu neitiä sylissä, kun tuo itse nukahtaminen ei aina onnistu.. Täällä nukutaan pääasiassa n. kuuden tunnin yö unet ja heräillään n.klo 4-5 aikaan. Sitten syöpästään ja koeteaan saada virkeä neiti nukahtamaan vielä edes pariksi tunniksi
meinaa nimittäin olla kaikkea muuta kuin väsynyt.. hymyilee, juttelee ja päristää sylkeä!
On ollu tosi koleat ilmat ettei kamalasti ole tehnyt mieli olla ulkona.. Kuitenkin vähintään kerran päivässä on rattailtu tai muuten ulkoiltu.
Täällä neuvola vasta loppukuusta ja silloin saa tytyri rokotteet. Saas nähdä tuleeko jotain oireita jälestä. toivott. ei, kun kahden ollaan.
Anskulin öhmötti siellä jo kääntyilee
Meillä ei kyllä vielä näytä minkäänmoisia merkkejä moiseen. Hyvä että massullaan viihtyy lattialla lyhyitä aikoja. Nukkuu kyllä massullaan ja sylissä (massullaan) on oikein innoissaan, mutta jotain syystä lattialla ei viihdy. Muutenkin on välillä melkoisen vaativa vauva, kun olisi vain sylissä eikä muut paikat kelpaa (sitteri, lattia, sänky)..
Mutta neiti on nukkunut jo puoli tuntia, nyt kiireesti tämä mamma isukin perään saunaan
Tiedä vaikka saisi hartiahieronnan tai jotakin muuta, mikäli paikat alkaa jo paremmin kestää
Kuinka muilla tuo peittojen pöllyyttely, jos saa udella?
mutta menoksi nyt..
Piikkisiili ja neiti pian 3kk:tta.