*HUHTIKUUN MASUASUKIT*

Rouva Pikkumyylle suuren suuri :hug: täältäkin. Tuli itku silmään ja pelko puseroon tämän oman katkaravun puolesta. Kerran jo päätin etten mene alkuraskauden ultraan, mutta taas pistää uudelleen miettimään tällaiset jutut.
Mielihaluista: Ihmeempiä ei ole vielä tullut, pikemminkin sellaisia "ei-ainakaan-sitä" -ajatuksia. Esimerkiksi hedelmistä ei monetkaan enää tahdo välipalaksi maistua. Pitäisi kiertää kaupungin kauppoja, että löytäisi sopivia ja mehukkaita, lähikauppa ei ole kovinkaan kaksinen.

Osaisko kokeneemmat sanoa: onko pahoinvointi alkanut heti "täydellä teholla", vai onko se voimistunut vielä myöhemmin? Kauhulla kyselen, että vieläkö paljon pahemmaksi on menossa, nyt on viikon verran ollut tosi ällöä oloa. Nieleskelemällä on kaikki vielä pysynyt sisällä, mutta alkava työviikko kauhistuttaa jo nyt. Aamupäivä menee vain kuvotuksen parissa ja iltapäivällä pitäisi päästä päikkäreille B) MItenköhän pomo suhtautuisi ehdotukseen, että työskentelisin seuraavat viisi viikkoa klo 14-16? ;) :whistle:

Turvotus on aika komeaa myös. Vatsamakkarat alkavat "kasvaa umpeen" :LOL:. En aivan hoikassa kunnossa ollut, mutta painoa ei ole kyllä tullut yhtään lisää. Makeanhimo on vähän vähentynyt, vaikka itse ruuan syönti varmasti lisääntynyt, joten ehkä puntit on tasan. Luulen että vanhat housut mahtuu vielä, vaikka viikonloppu onkin kulunut verkkareissa.

Hienoa että jotkut teistä jaksaa urheilla edelleen. Ennen urheilin ehkä kolme kertaa viikossa, mutta nyt en ole plussauksen jälkeen juuri mitään tehnyt. Oksettaa ja väsyttää ajatuskin..

Anteeksi tämä ( . ) vuodatus. Hyvävointista viikkoa kaikille!

Tilia ja katkis 6+5
 
milkystern: täällä myös ollaan Turun seudulta.

Joku kyseli voimistuuko huono olo.. hurjalla parin viikon kokemuksella :p mulla on ainakin hiukan voimistunut. Tai ehkä lähinnä sitä on nyt useammin ja jatkuvammin. Aluksi vaan kuvotti, nyt on jatkuvasti oksettava olo. Paitsi juur nyt, jippii! Huomenna taas töihin nieleskelemään ja hengittelemään, työkaverit alkaa varmaan jo ihmetellä mikä mua vaivaa... :LOL:

ventti. 7+5
 
Miula on nyt ollu pari päivää, ettei oikein maistus mikään.

Hyvin muuten on muistissa verikokeet sun muut esikoisesta. Pitiköhän niissä käydä tiettyjen viikkojen jälkeen.. hmph.. Tää pää vaan lahoaa ja lahoaa :LOL:

pietu- ja luomu 7+5
 
Kasvo/koko vartalohoidot Aaapuva, onko kellään tietoa ja kokemusta? Onko kaikki turvehoidot, levähoidot, kasvohoidot (joissa seerumeita yms.) sallittuja raskausaikana???

Koskaan en ole käynyt, mutta nyt olisi mahdollisuus sellaiseen. Onkohan sallittuja? Joku kuolleenmeren suola hoito kuulosti niin hyvältä tässä tilassa, kun lupasi virkistää, elvyttää ja ennenkaikkea poistaa turvotusta? Mutta jotenkin laittaa epäilemään, että mitenhän on??? Miten vaikuttaa sikiöön?

Kertokaa, jos täällä on ammattilaisia alalta tai muuten tietäviä.

Kiitti!
 
nonni, pitihän sitä tänäkin yönä herätä syömään ja nyt ei tule uni :headwall: :headwall: :headwall: Hyvällä sykkeellä keskiviikkona herätys kello 5 töihin jos nämä heräilyt jatkuvat

Uni tulisi varmasti simmuun jos voisi lukea, mutta sängyssä se ei onnistu kun mies herää ja huoneen lattialla nukkuu patjalla kuumeinen esikko. Ja taas kiroan miksei olla ostettu olkkariin jalkalamppua :|

Onko muuten tietoa vieläkö 3 vuotiaan olisi hyvä olla vähissä vaatteissa ja vaan lakanoissa nukkua kun on kuumetta? Vai voiko olla jo peitto päällä niinkuin aikuisella?

En ole kyllä ainoa uneton meillä tänään. Esikko kuului juuri höpöttelevän. On se vissiin viimeisen tunnin aikana pyytänyt kättä tai juotavaa kymmenen minuutin välein, hyvä vaan että juo. Ollaan kuitenkin aika helpolla päästy taudeissa kun tuo on nyt varmaan kolmatta kertaa kuumeessa, eikä aikaisemmin ole kestänyt kuin maksimissaan kaksi päivää kuume ja sekin ollut lievää
 
Alkuperäinen kirjoittaja mammanen:
Kasvo/koko vartalohoidot Aaapuva, onko kellään tietoa ja kokemusta? Onko kaikki turvehoidot, levähoidot, kasvohoidot (joissa seerumeita yms.) sallittuja raskausaikana???

Koskaan en ole käynyt, mutta nyt olisi mahdollisuus sellaiseen. Onkohan sallittuja? Joku kuolleenmeren suola hoito kuulosti niin hyvältä tässä tilassa, kun lupasi virkistää, elvyttää ja ennenkaikkea poistaa turvotusta? Mutta jotenkin laittaa epäilemään, että mitenhän on??? Miten vaikuttaa sikiöön?

Kertokaa, jos täällä on ammattilaisia alalta tai muuten tietäviä.

Kiitti!
Turvehoidoissa kokovartalohoitoa ei suositella raskaana oleville..Turvekasvohoitoja ainakin voi tehdä normaalsiti kutern myös muita pienempiä..Muista hoidoista en tiedä.Itse teen turvehoitoja joten siitä tieto..

Pahaa oloa pukkaa taas päälle..Nyt jotenkin tuntuu että onko pikkasen hellittäny pahimmat vai johtuneeko siitä että on saanut olla kotona pari päivää..
Mulla kans masu toimii ja ihan kuralla olen monesti..Muuten kakkosella saa käydä monestikki päivässä..
Nyt kylä taas tuntuu että alkaa olo huonontua..Pitää kai taas häippästä syömään..
Hyvää maanantaipäivää kaikille!
 
Milkystern turun seudulta ollaan :wave:


Mielihaluista ollut juttua: Ensimmäisestä oli se oli brejk suklaa. Se oli aivan mieletöntä. Sitä haettiin vaikka mistä. Ensimmäisen synnytin siis jo -94 ja vasta muutama vuosi sitten maistoin ko suklaata uudelleen, sen verran sitä tuli ahdettua että yök olo kun ajatteleekin sitä.
Kakkosesta söin alkuun tomaatteja. Kilokaupalla torilta niitä raahattiin.
Kolmannesta tuli himo tonnikalaan. En tykkää siitä, sen takia se oli aivan ihmetys että meikäläinen osti erilaisia tonnikala ruokia ?? Ja ah maistus hyvältä.
Nyt olen kuolaten katsonut työpaikan jääkaapissa jonkun porkkanoita =)

Rouva Pikkumyylle :hug: :hug:

Taidan sitten kuitenkin mennä tuonne varhaisultraan.

Täytynee alkaa tehdä töitäkin :LOL: vaan ei nappais, nukuttaaa |O |O

Vuffi + tyyppi rv 7+0
 
AAM
täällä käymässä moikkaamassa pikaisesti. ripulissa meni esikon kanssa la ilta ja su iltapäivään asti sitten helpotti ! mistäköhän lie saanut ? tän päivän töistä kotona..

oma olo: eip nyt oikein mtn fiiliksiä, ruoka kuvoo vähän mutta ei mtn muuta omituista..

AM & hippunen 7+0

 
Neve
Voih, pahoittelut minultakin rouva pikkumyylle. Surullista. :( Tulin vasta tänään lukemaan kuulumisia. Viikonloppuisin ei oikein innosta tulla koneelle ku töissä sitä tuijottaa n. 8 tuntia päivässä. Väkisinkin pelko nostaa päätään, kun tälläisistä uutisista lukee.

Mäkin oon huomannu, et hengästyn helpommin kuin ennen, mutta en tiennytkään sen kuuluvan asiaan. Mulla kans tuli perjantaina seitsemän viikkoa täyteen. Aineenvaihduntakin on kiihtynyt, eilenkin nukkumaan mentäessä jouduin oikeesti käymään ainakin 10 kertaa pissalla. Tosin olin syönyt aika myöhään jäätelöä illalla et voi olla et sekin vaikutti.. :ashamed:

Ihan kuin olisi pahin olo jo helpottamaan päin tai sitten eilen ja tänään on ollu vaan parempi päivä. Perjantai aamu oli ihan kamala, ku meinasin oksentaa autoon työmatkalla. Edelleenkään lämmin ruoka ei oikee maistu ja kauppareissut on tuskallisia, ku ei meinaa keksiä mitään, mitä haluais syödä. Mulle ei ole vielä ilmaantunut varsinaisia mielitekoja tässä raskaudessa. Edellisessä join tolkuttomassa appelsiinitäysmehua ja söin ruusunmarja ykkösviilejä. Molempia oon kyl juonut ja syönyt nytkin, mutta mitään himoja niitä kohtaan ei ole. Tonnikala on kans jonkun verran maistunut. Mulla on kans enempi semmosta -ei ainakaan sitä- ja -ei pitkään aikaan tätä- ajattelua ruuan suhteen. Suureksi hämmästyksekseni olen huomannut, että suklaa ei maistu ollenkaan vaikka suklaa on aina ollut yksi suurimmista heikkouksistani! :eek:

Mulla oli kans ihan alussa vatsa sekaisin ja kouristeli. Voi olla, että se oli jotain vatsatautia vaan tai ei mulla ainakaan ollut vastaavaa ensimmäisessä raskaudessa. Vieläkin vatsa toimii useita kertoja päivässä. Tuun helposti kylläiseksi ja nälkä tulee myös nopeasti. Onneksi närästys ei ole nyt vähään aikaan vaivannut. Toivottavasti tää "hyvä olo" jatkuis vaan edelleen. Hyviä vointeja myös muille ja koitetaan ottaa päivä kerrallaan ja yritetään olla pelkäämättä niitä km:ja!

Neve ja asukki rv 7+3
 
milkystern: Turusta myös.

Vaatteista kyselit: mä olen ostanut äitiyshousut H&M:n mammaosastolta. (Vaikka ei niille vielä tarvetta ole.) Tuunasin myös yhdet vanhat farkut niin, että leikkasin vyötärön matalammaksi ja ompelin siihen trikooresorista yläosan. Niiden toimivuus tosin nähdään vasta sitten kun on kunnolla mahaa. :)

Joku taisi ihmetellä tissikipujen vähentymistä (muisti pätkii, en nyt muista nimeä.) Mulla sama: nyt 8+5 ja suunnilleen viikon ajan olen huomannut, ettei rinnat ole läheskään niin kipeät enää. Pystyy jopa nukkumaan mahallaan. Mitenkäs te, joilla on aiempia raskauksia takana: mihin asti rinnat ovat yleensä olleet arat?

Mielihaluista: mun tilanne on lähinnä se, ettei tee mieli syödä yhtään mitään. Kauhea nälkä on mutta mikään ruoka ei houkuta. Varsinkaan mikään makea tai rasvainen ei oikein uppoa. Aiemmassa km-raskaudessa himoitsin mm. appelsiineja ja muita hedelmiä.
 
Tänään tuli sitten George ihan rytinällä kylään. :x Etovaa oloa on kyllä ollu päivittäin mutta tänään lensi laatta ja komeesti. Olin esikon kanssa syömässä keittiössä ja siitä lähdin vauhdilla vessaan. Esikko jäi maitopullonsa kanssa ihmettelemään että mikä sille äidille nyt tuli. Toivottavasti oli ensimmäinen ja viimeinen vierailu Georgelta tähän taloon. Eli siis vastauksena jonkun kysymykseen, niin pahoinvointi voi tosiaan pahentua kun viikkoja tulee enemmän. ;)

Vielä olis ekaan neuvolaan 2 viikkoa aikaa. Nyt kun ultrassa oli kaikki hyvin niin en neuvolaa mitenkään malttamattomasti odota. 2 kertaa oon jo ne alkuhöpinät kuunnellu, joten eniten odotan sitä että kuunnellaan :heart: -äänet.

Rouva Pikkumyy: Voimia teidän perheelle ja onnea uuteen yritykseen sitten kun sen aika koittaa.

Edelleen etoo, joten mun kirjotus jääköön nyt tähän. Esikko on jo päikkäreillä ja mä taidan liittyä seuraan. |O

HeLiNä, pojanpallero ja OnniUnelma rv 7+6 :heart:
 
Hui hai, ja heipparallaa!

Vihdoin saatu nt-ultra varattua, mutta vasta lokakuun alkuun. :/ Tuli kyl semmonen olo et täytyy lähtee varailemaan varhaisultraa, ei kestä odottaa lokakuulle asti. Mikäköhän siellä yths:llä on tilanne... miten sait Laala sieltä ajan? Oliko pitkät jonot?

Eka neuvolalekuri on jo tällä viikolla, kuunnellaanko siellä jotain sydänääniä? Voiko ne kuulla jo nyt, tai siis silloin on jotain 8+3 ehkä? Sit selviäis ehkä ilman varhaisultraa jos sais jotain tietoa ja varmistusta sieltä.

Töistä käsin on muuten tosi vaikea hoitaa näitä asioita, kun koko ajan on kumminkin joku tossa kulman takana salakuuntelemassa. Hienoa varata aikaa ultraan sanomatta sanaa ultra.. :D Ja neuvolan täti puhuu kuuluvalla äänellä puhelimessa lasketusta ajasta ym. ja tässä vaan yrittää laittaa radiota päälle tms. ettei kuulu läpi. On tää vaikeeta. :LOL:

Paha olo on ollut hienoisesti vähäisempää eilen ja tänään, johtunee säännöllisestä syömisestä. Selvisin jopa bussimatkasta! Kiitos emmukka vinkistä, en tiedä oliko se ratkaiseva tekijä, mutta ei siitä ainakaan haittaa ollut!

Kaikki ultrakävijät, kertokaapa uutisia, toivottavasti kaikkien uutiset ovat hyviä, niitä on mukava lukea! :heart: :flower: :heart: =)

ventti. 7+6
 
heippa taas pitkästä aikaa.tekstiä on tullu... :)
mulla etoo kaikki makkararuuat,keittoki,ihme kyllä. sitte salmiakkia ei voi paljoa enää syödä. jauheliharuuat menee.sitte ruisleipä on nam. mutta kokoajan pitää jotai napostaa,on se kumma tää olo.on se niin "kakka". :( oksettaa kokoajan.yhen kerran oon käyny oksentaan,mutta tää olo on kokoajan niin hirvee.ei varmasti viimeraskaudessa ollu näin paha.
liikunta kiinnostaa edelleen.käyn käveleen jokapäivä 1-1½h. viikko sitte juoksin 4krt viikossa,viimeviikolla en yhtää kertaa.on vaan niin huono olo ollu ettei oo jaksanu. mutta nyt taas alan kokeileen,josko se paremmin menis,hitaita lenkkejä,syke 140-150kork. niiiiin haluttas.paras harrastukseni.myös lihaskuntoa teen kotona 3-4krt viikossa.
mulla on kokemus tuulimunasta.9viikolla loppu pahoinvointi ku seinään,11+5 viikolla rupesin vuotaan ja tasan 12 viikolla tuli kaikki itekseen pois. sitä ennen kävin tarkistuttaan ultrassa tilanteen ja siellä ei näkyny muuta ku tyhjä pussi.. se oli inhottava kokemus.mutta näillehän ei voi mitään.toivon rouva pikkumyylle onnea seuraavaan yritykseen ja voimia tämän tuulimunan vuoksi.
jaksamisia kaikille ootajille ja koittakaa kestää se pahaolo.minäki koitan vaikka välillä joutuu itkeä tihruuttaa,ku ei oikein kestä sitä....

t.Pai ja nuppu 6+5 :heart:
 
Heippa teille kaikille ! :flower:

TYKS:stä kotiuduttu ensimmäisen avaustabletin kanssa , suun kautta otetun.
Eli diagnoosi pysyi samana tuulimunaraskaus, sikiöpussi vastasi kokoa rv 5 ja tänään olisi ollut jo rv 7+5, eli ihan alusta asti ollut se ns tuulimuna.

Keskiviikkona saan aloittaa kotona kello 5:00 tyhjennyksen cytoteceilla , 2 tbl kerrallaan kohdun suulle ja niitä kolmen tunnin välein kertaa 3. eli iltapvllä alkaa vuoto luultavammin.

Jälkitarkastus on TYKS:ssä 3n viikon kuluttua! Lääkärit 3 kpl olivat todella empaattisia ja ihania! :heart:

Ja lopuksi gynen noin minun ikäiseni naisen sanat: Sitten vaan heti uutta yritystä, kun vuoto loppuu! :heart: Se lämmitti, hän ei kokenut, että olisin liian vanha synnyttämään vielä......Niin eli katse tulevaisuudessa jo! :saint:


Teille kaikille toivon oikein mukavaa odotusta tässä pinossa, ja että kaikki kaikilla sujuisi oikein hyvin ja kullannuppunne saisitte syliin huhtikuun aikana! :heart: :flower:

Taaksepoistuva..Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Kertokaas turkulaiset minne mun pitäis soittaa et saisin lääkärintodistuksen kun oon töistä pois? Nlaan vai omalääkäril vai minne? Niin ja pitääkö sinne mennä näytille vai voiko ne kirjottaa sen ilman?

Nyt voin kyl sanoo et pahenee vaan ajan kans tää olo... viime yöstä asti ollu oksennus kurkussa ja töissä kävin olemas neljä tuntia, oli pakko lähtee pois... Joka paikka on kipee ja itkettää koko aika. ei tää oo enää ihmisten hommaa, oikeesti... mä vaan sanon kyl jos tää ei pian lopu ni saa kyl olla ensimmäinen ja viimenen kakara mikä meidän taloon tulee...

Rv8+1
 
outison:
mulla kans pientä kipuilua lonkassa ku teen pitempiä kävelylenkkejä.joten kait se kuuluu "juttuun" :) ja on se mullaki niin järde olo ettei tästä seleviä... :| kait se vaan on kestettävä. :/ mua kans itkettää vähäväliä.mies ku lähti taas viikoksi muualle töihin aamulla niin vollotin puolituntia sen jälkeen ;)
 
outison: lääkärintodistuksesta ei oo tietoa, valitan. toivottavasti muut osaa auttaa. Mutta toivotan voimia ja jaksamista pahan olon kanssa, samoin kuin Pai-29:lle! Kuppi teetä ja sympatiaa sinne! :heart: Koittakaamme kestää, ja toivotaan, että aika kultaa muistot, eikä jää liian elävästi mieleen tämä vaihe odotuksesta. Ja yhdyn siihen toivomukseen, että sais kyl helpottaa tää yöks-olo.

Tehokkaana töissä,
ventti.
 

Yhteistyössä