Huhtikuun hurmurit 2015 - Huhtikuu, meidän kuu!

Jokohan äitii88:lla on vauva kainalossa? Toivottavasti kaikki on mennyt hienosti :) Tulehan kertomaan kuulumisia kun ehdit :wave:

Pikku-Katti: tuliko lähtö? Ainakin lupaavalta kuulosti tuo viime päivitys :)

Huima tuo lakan luovuttama maitomäärä! Itse luovutin jonkun verran esikoisen aikaan, koska hänelle meni aluksi hirmuisen pieniä maitomääriä ja vietettiin paljon aikaa sairaalalla (oli helppo viedä maito jatkokäsittelyyn). Hyvä mieli siitä tuli kun näki keskolassa miten moni sitä luovutettua maitoa tarvitsi =)

Imetyksestä. Imetykset on sujuneet mulla hyvin ja maitoa on tullut riittävästi. 5-6 kuukauden ikään on oltu täysimetyksellä (esikoisen kohdalla osa-ajasta myös pumppaamisella ja pullolla, mutta omalla maidolla kuitenkin). Osaimetystä jatkettu lapsentahtisesti puolentoistavuoden ikäiseksi (viimeiset pari kuukautta 1-3kertaa päivässä).
Imetys on minusta ihan mukavaa :) On toki niitäkin hetkiä kun tuntuu, että aika ei riitä tissitykseen (joka vie helposti puoli tuntia) kun pitäisi esim. olla jonnekin lähdössä ja laittaa muut lapset ja itsensä valmiiksi ja mies pyörii edessä mitään tekemättä (silloin voisin lykätä vauvan ja pullon hänelle). Mutta toisina hetkinä kun saa rauhassa imettää ja toinen tuhisee siinä rinnalla, niin on se vaan niin koskettavaa :heart: (terv. hormonihuuruinen äiti ruusunpunaisesta kuplasta :D )
Itse en kritisoi kenenkää tekemiä valintoja; on jokaisen oma asia miten huolehtii lapsestaan. Etusijallahan on lapsen kasvaminen ja hyvinvointi :) Mieheni on ollut aikoinaan täysin korvikelapsi alusta alkaen. Hassua kuitenkin huomata, että hän on se joka kiinnittää huomiota toisten ruokintatapoihin ja nimenomaan kritisoi pulloruokintaa :D

Jaahas, pitänee alkaa keskittyä tähän maailmaan ja röyhtäyttään tuota pikkumiestä. Onneksi ei ole paha pulauttelemaan kuten siskonsa aikanaa :D

Boomkaa ja papunen :)
 
Onnea kaikille uusista prinsseistä ja prinsessoista! <3

Joko Pikku-Katti lähti?

Täällä meillä on ollut kaikenlaista draamaa suvussa. Ollaankin suunniteltu pitkää reissua toiseen mummolaan. Vauvallekin passi jo haettuna. Mennyt ihan aika asioiden järjestämiseen. Ei oo kerenny kirjoitella ku iltaisin ollu jo niin väsy että just ja just jaksanu lukea teidän kuulumisia.

KEVIS onhan se imetys raskasta ja varsinkin jatkuva lypsäminen! Voimia sulle siihen!
Itelläkin on niin se lehmä olotila kun poika huutaa koko ajan ruokaa ja aikaa menee kyllä syöttöihin. Siihen päälle mahavaivat ni ei oo helppo imettää nälkäistä vauvaa joka huutaa ja kippuroi rinnalla myös öisin. Joskus menee yölläkin se puoli tuntia itkiessä ennen kuin toinen pystyy syömään. :'/
Nukkumisesta muuten
Mä oon kokenut että olen saanut riittävästi unta jos aamusta onnistun vähä pidempään nukkumaan. Eli jos nukun 1 aikaan yöllä ja herään 9 aikaan niin jaksan päivän. Mutta jos herätys on jo klo 7 niin ei tuu kesää!! Aivan puolitehoilla menee päivä ja helposti tulee päänsärkyä. Siinä yöllä kun vauva pitää hereillä ja imettää ainaki sen 2 kertaa niin uni on aika katkonaista.

Täällä on näköjään vauvalle tullu eilen flunssa! Tympiä. Nenä on tukkoinen...ei ainakaan helpota syöttöjä. Ma päästään lääkäriin vauvan kans niin saadaan tietoa kasvusta. Jännää :)
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Jasmin: onko pitkä matka tiedossa ja millä reissaatte? Meillä olisi kans tulossa reissua kohta eteen, mutta en oo näin pienen kans aiemmin matkaillut. Nuo isommat on olleet siinä 4-5kk:n iässä kun on tien päälle lähdetty.
Tsemppiä öihin :hug: Saa nähdä alkaako meilläkin vatsavaivat kun ylihuomenna aloitetaan nuo d-tipat..On kyllä sellaset missä on maitohappobakteerit seassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Onnea äiti88 :flower: Toivottavasti voit jo hyvin, samoin prinsessanne! Kerro sitten mittoja, kun jaksat.

Lumme kannattaiskohan sun käydä näytillä, kun käy noin kipeetä? Supistuksethan voi olla erilaisia. Vai eikö ne huoli sua synnärille vielä?

Voin niin kuvitella ton tilanteen kun mies ja muksut valmiina ja ite imettää pientä vielä yöpukusillaan, ja muut on että aina naisia saa odottaa.. kiva jos haluis itteensä ees vähän ihmisen näköiseksi laittaa. Tai ees ettei olis puklua olkapäällä ja hiukset ja hampaat olis harjattu.
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12
Heippa,

Meidän neiti syntyi aamulla. Synnytys kesti kaikkineen supistusten alusta syntymään noin kuusi tuntia. Ponnistusvaihe oli pidempi kuin aikaisemmista yhteensä ja meinasi epätoivo välillä iskeä. Puolessa tunnissa pienokainen oli kuitenkin pakerrettu ulos. Neidillä on pituutta 51cm ja painoa 3234g.

Nyt pikuinen nukkuu tyytyväisenä kaukalossaan. :heart:
 
Boomkaa me ollaan reissattu paljon vauvojen kans. Aiemmin tytöt on ollu alle 3kk ekalla lennolla. Mutta nyt kyllä poitsu vetää pohjat siinä asiassa. Ikää ei ehdi tulla edes kahta kk. Meillä on vielä reittilennot ja saman päivän aikana kolme lentoa siis putkeen ennen kuin ollaan perillä. Ja koska Euroopan ulkopuolelle mennään eikä ehditä saamaan rokotteita Suomessa niin ne pitää itse huolehtia sitten heti perillä. Käytetään vauvaa yksityisellä lasten lääkärillä ulkomailla. Toivottavasti tuo flunssa ehtii mennä ohi kun lähtöön on enää kolmisen viikkoa. Ja ainahan sitä pitää sitten jännätä ettei kukaan muu lapsista sairastu!
 
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Siis mä olen siivonnut kuin hullu ja pihoja haravoinut,mutta ei edes supista. Mutta odotas kun alan nukkumaan niin sitten lysti taas alkaa. Tiedän jos menen näytille niin ajavat kotiin odottamaan niitä supistuksia. Turhauttavaa... Noh kaipa maanataina on viisaampi.

Äiti88... paljon onnea !!!
 
Onnea myös Pikku-Katille :heart: Tännehän tulee tyttöjä ihan urakalla :)

Tsemppiä Lumpeelle loppuodotukseen. Tiedän, että nuo supistukset turhauttavat (etenkin kun tulevat yöaikaan). Lähtö voi kuitenkin tulla yllättävän äkkiä :)

Kiitos Jasmin kokemuksista. Meidän olis tarkoitus reissata heinäkuussa kun poika on 3kk. Pohditaan nyt, että mennäänkö autolla+laivalla vai autolla+lentokoneella. Onko ollut mitään erityistä huomioitavaa esim. nousujen/laskujen aikana?
Tyttö oli tosiaan 5kk, kun lennettiin mannertenvälisiä lentoja (ensin kotimaanlento+yöpyminen hotellissa ja seuraavana aamuna ulkomaanlennot+vaihdot yht. 16h). Viihdyttämistä ei hirveästi tarvinnut ja hyvin jaksoi kun sai nukkua manducassa mun sylissä. Itse olin aika poikki pitkien lentojen jälkeen :D
Pysykäähän terveenä, ei ole kiva matkustaa flunssapotilaiden kanssa :)
 
Meille syntyi 10.4 ihana pieni poikavauva. eli viikkoja oli 39+0 ja pojan mitat 3410 grammaa ja 48cm. Synnytys oli pitkä mutta kuitenkin mielestäni helppo. Tiistaina päästiin kotiin ja elämä on alkanut sujua hienosti. Poika on tosi rauhallinen tapaus ja huutaa vain kun tarvitsee ruokaa ;) yöt menneet vaihtelevat 2-5 tunnin välein tarvitsee tissiä. Kyllä tämä kaikki on niin uskomatonta lähes 5 vuoden lapsettomuuden jälkeen ;) Onnittelut myös muille synnyttäneille!
 
Onnea Kazu87, äiti88 ja Pikku-Katti :heart::flower:

Onhan tuo mun luovuttama maitomäärä jokin ihan hyvä määrä. Joillain tulee vielä hurjempia lukuja, mut en mä mitään tavoitetta oo siihen laittanu eikä kyllä pystyiskään. Tulee mikä tulee =)

kevis: Kyllähän se imetys lisää ruokahalua väkisinkin, kun kulutus on suurempaa. Täysimetys vastaa 500 kcal kulutusta vuorokaudessa, et ei ihmekään!

Eilen käytiin siellä siskon tytön synttäreillä. Ajokilometrejä tuli 3 lapsen kanssa 360 km eiliselle! Onneks mun äiti oli mukana, kun mies ei lähteny mukaan. Yksin ois aika turvatonta ajella näillä viikoilla...
 
Viimeksi muokattu:
Mulla ainakin ihan järkky ruokahalu. Yölläkin voisi syödä vaikka lämpimän aterian ;) Meillä ollut nyt parina yönä käytössä sellainen tarrakapalo ja voin suositella kaikille! Lapsi on tosi paljon rauhallisempi ja nukahtaa heti kun on saanut ruokaa. Pari yötä nukuttu koko perhe tosi hyvin ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmin12 ja lakka83
Boomkaa varmaan lento menee helpoiten jos vauvallakin on oma paikka ja turvakaukalo mukana. Jos on pitkä lento niin suosittelen sitä. Saa itsekin levähtää ja vaikka nukahtaakin kun ei tarvi sylissä pitää. Lisäksi ruokailut ym on helpompia kun pystyy pitämään oman pöydän alhaalla. Meillä lennot on suht lyhyitä kaikki ja ehditään vielä ennen kolmatta lentoa tankata ja huoltaa useamman tunnin. Vaikkei siellä lentokentälläkään helppoa ole kaikkien pienten kans. Meillä on pelastus kaikilla reissuilla ollut todella hyvät vaunut vauvalle. Eli meillä on runko+turvakaukalo yhdistelmä vauvalle jolla helppo liikkua ja tytöille on kaksosten matkarattaat lentokentällä. Muuten ne juoksis karkuun ja kumpikin eri suuntaan suunnilleen. :O
Nousut ja laskut on menny ihan huomaamatta ainakin aiemmin. Ei ole aiheuttanut vauvalle mitään tuntemuksia tai itkukohtauksia. Usein oon nousun aikana antanut maitoa ja sitten nousun jälkeen vauva on nukkunut rengasliinan sisällä lähes koko lennon ajan. Aina nousussa kun syöttää niin sitten se vauva pärjääkin useamman tunnin. Riippuen tietenkin lapsesta. Tuo rengasliina on ollut siitä huippu ettei oo hirveen kuuma ja se on nopea ottaa pois ja laittaa takaisin. Isommalla lapsella olen käyttänyt rintareppua.

Kevis komppaan sua tuon ruokahalun suhteen! Koko ajan vois syödä. Tosin on myös parina iltana tullut se virhe että iltapala mennyt huomaamatta liian myöhäiseen ja juomiset jääny pois niin maito ei oo noussu niin hyvin sitten yötä vasten ja siitähän se poitsu on vasta saanutkin hepulin! :ashamed:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Boomkaa
Onnea Kazu87 vauvasta :) :flower:

Jasmin: Joo, manduca taitaa jäädä kotiin tällä kertaa kun on sen verran pieni vauva mukana reissussa. Mulla ei ole rengasliinaa, mutta pitkä trikooliina löytyy. Siihenkin on helppo laittaa lapsi nukkumaan, mutta sitä ei saa niin helposti pois/päälle kuin rengasliinaa. Pitää pukea kevyesti vaatetta sen alle ettei ala kovin hikoileen :D Omaa paikkaa en vauvalle voi ottaa, budjetti on sen verran tiukka että säästetään siinä. Ihana kuitenkin päästä reissuun vaikka vähän jännittää miten menee kolmen lapsen kanssa :)

Ruokahalu: päivisin ihan ennallaan, mutta öisin tuntuu, että pitää saada heti jotain syötävää kun vauva herättää. Silloin alkaa pyörimään kinkku-juusto-salaatti-sämpylöiden kuvat silmissä ja vatsa kurisee :D Ja aina kun alkaa imettämään niin iskee hirmuinen jano vaikka olisi juuri juonut lasillisen vettä. Hyvä vaan, että kroppa muistuttaa mitä imetys vaatii :)

Avataan tänään grillikausi. Pitää alkaa maustamaan kanat ja päästää mies sytyttelemään grilliä, että saadaan iltapalaa, nam :p
 
Boomkaa kannattaa miettiä että saatko laitettua sitä trikooliinaa koneessa kun istut siinä vauva sylissä...ja vaikka harjoitella laittamaan sitä kotona. Mietin että itsellä vois ehkä mennä siinä tilanteessa hermot :ashamed: vauvahan täytyy ottaa liinasta pois aina nousun ja laskun ajaksi joka tapauksessa. Paitsi tietenkin jos sulla on se liina koko ajan itsellä paikoillaan ettei tarvi riisua sitä välissä.

Mieliala: täytyy sanoa että välillä pelottaa tää oma pää! Siis toisena päivänä tuntuu että kaikki menny niin hienosti ja energiataso ollut ihan hyvä, kotityötkin saanu tehtyä hyvällä mielellä jne. Nyt taas monta päivää ollut alavireistä ja ihan hirveitä ajatuksia tulee päähän välillä kun hermot menee kaikkien kans! Liittyy myös tietenkin väsymykseen mutta pinna on kyllä niin kireällä että vaikka koko päivän olis jaksanut tehdä kaiken ja illalla sitten sattuu joku juttu vielä ekstraa niin sitten mulla kilahtaa päässä |O :ashamed:
Ei vaan jaksa enää sitä kolmatta kertaa pestä vaikka vauvaa tai vaihtaa kaikkia vaatteita taas kun siinä välissä on pessyt tuplaten jo talon ja muutkin lapset.
Ja kun tuntuu ettei täällä kukaan kuuntele mua vaikka mitä sanoisin niin kaikuu ihan kuuroille korville...koskee lapsia ja miestä. :headwall:
Ihana kun saa käydä täällä aina purkautumassa teille! Välillä itseäkin naurattaa että kirjoitan tänne niinku päiväkirjaa...pitäs varmaan kopsata tekstit itelle ja lukea sitte 6-kymppisenä omille lapsille :kieh:
 
Viimeksi muokattu:
Jasmin, vähän samanlaisia aatoksia täälläkin: just kun ajattelee, että hyvinhän tämä sujuu, osaan jo homman, niin sitten poika-parka ei rauhoitu millään tai puklaa taas pukunsa märäksi tai taas on kakat, ja yhtä aikaa pitäis lypsää ja tehdä sitä sun tätä ja mies sanoo jotain tyhmästi ja ja.. tänään just purskahdin itkuun, kun vitsaili tyhmästi eikä ees suostunut menemään äänestämään (se on mulle tärkeetä) ja oli eilen melkein koko päivän poissa (kerrankin tapaamassa kavereitaan). Että alkaa tässä univelkaa vähän olemaan, ja yleistä maitoväsymystä, kaipaisin pientä taukoa tästä arjesta. Väsyttää, kunn viikot ja nyt vielä viikinloppunakin tuntuu että on yksin vastuussa kodista ja vauvasta. Ja sitten katoin keskosdokumenttia ja se toi sairaala-ajan taas mieleen. Onneksi tänne saa vähän purkaa, kyllä mä yritin miehelle selittää, mutta ei varmaan saanut kyynyleisestä kainaloonsa soperretusta purkauksesta paljoa tolkkua :LOL:

Mulla on joku maitostressi, että riittääkö se, onko mulle tulossa rintatulehdus kun tuolta tulee joskus tuollaisia hyytymiä, miksi en ota poikaa tissille useemmin jne. Mutta siis enimmäkseen kaikki on hyvin ja poika on tosi ihana ja tuoksuu ihanasti vauvalle.

Nyt kun on saanut vuodatettua tänne ja pyyhittyä kyyneleet pukluriepuun, voikin hypähtää uuteen asiaan (on tää hyvä kun muisti on kuin kultakalalla): missä vaiheessa ootte laittaneet vauvaa puuhamatolle tms.?
 
Kiva kiva kun muutenkin ihmistä jännittää maanantainen tuomio,niin eikö meillä aleta oksentamaan. Aivan uakomatonta jos nyt yön istun sängyn laidalla vahtien perheen pienintä ja jos huomenna käynnistettäisiin, niin millä ihmeen voimilla minä pusken tämän maailmaan. Pakko pyytää edes seuraavalle päivälle jos vain on mahdollista,että saa hieman kerättyä voimia.
 
kevis: Mulla ei oo toi kiinalainen syntymäkalenteri pitäny aiemmista paikkaansa. Vähän tollanen "huuhaa"-juttu mun mielestä.

Lumme75: VOI EI!!!!! :( Ehdottomasti tänään kerrot mahatautiriskistä! Itse en ainakaan pitäis kovin hyvänä synnyttämistä sen kourissa! Ois kyllä kamala yhdistelmä!
 
Hei apua, auttakaas nyt aloittelijaa.. Ylihuomenna olis sellainen pikku projekti joka myös nimellä synnytys tunnetaan ja tässä laittelen viimeisiä tavaroita kasaan. Mutta mitä ihmettä mä otan vauvalle kotiutumisvaatteiksi!? Olin jo pakannut kassin valmiiksi joidenkin vanhojen keskustelujen pohjalta, mutta en ollut ihan varautunut näin lämpimiin ilmoihin. Oon ostanut vauvalle nimenomaan kotiutumista varten sellainen lämpimän newbien haalaripussin KappAhlista ( Makuupussi, Beige, Kids - KappAhl ), mutta nyt onkin suunnilleen kymmenen astetta lämmintä koko ajan, jopa lämpimämpääkin, niin onko se liikaa? Jos ton alle laittais bodyn, housut, popin pehmoisen mekon (tää tulee epäkäytännöllisyydestä huolimatta joka tapauksessa, kun on nimenomaan kotiutumiseen saatu :D), tumput, sukat ja töppöset. Ja tietty sitten pipo. En osaa yhtään arvioida! Pitääkö muuten olla sellainen kypärämyssy myös, vai riittääkö tavallinen pipo? Tästä pukemisesta tulee kyllä alkuun ongelmia.. Vaikka mä oon ostanut hirvittävän määrän vaatteita, niin ei mulla ole oikein mitään logiikkaa, että millaisina kokonaisuuksina niitä käytetään, kun lämpötilat heittää häränpyllyä jatkuvasti.

Karo ja vauveli 39+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä