Huhtikuun Hurmurit 2013 *Lokakuussa*

Moikka :)
En ookkaa aikoihin tänne kirjoitellu. nyt ois muutot takanapäin ja koti rupee näyttää jo kodilta :)
Ihania ultrakuulumisia kaikilla <3

Meillä myös edessä sisarusrattaitten osto. ikäeroksi tulee vain 1v1kk joten meillä ne on aivan pakolliset. vielä ei uskalla niitä hakea jos oottelis rakenneultraan asti :)

Jansku-89 ja poksutaan 11 <3
 
Alexa; toivotaan parasta :hug:

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista :)

Olen lueskellut ketjua päivittäin kirjoittaminen jäänyt vähemmälle.Viikonloppuna kerroimme lapsille.Esikoisen suhtautuminen otti lujille,olin pahalla mielellä.Esikoiseni perinnöllisen sairauden lisäksi(josta kerron myöhemmin joskus lisää) on asperger-nuori.Uusien asioiden läpikäyminen vaikeaa ja jos pelkää käyttäytyminen voi olla rajuakin.Pelotti äidin ikä,uusioperhe,selkeästi se että onko vauva etusijalla jne...Hän kyllä pärjää nyt ihan hyvin ammattikoulussa (tuetussa).Ja kyllähän aamulla sitten kertoi että on kuitenkin iloinenkin asiasta ja tykkää pikkulapsista,samoinkun lapset hänestä :)

Äitysvaatteita en ole vielä ostanut.Laihduin jonkun verran ennen raskautta ja isoja vaatteita on mutta alkaa silti tavalliset vyötäröt kiristää..
Nivuskipuja ollut aika paljon,kohtu varmaan kasvaa kun tuntuu että koko ajan vatsan olemassa olon tuntee ;) ja väsymystä ollut tosi paljon,töissä rankkaa,pitkiä putkia ja iltavuoroja.Liikuntaa ja ulkoilua olen yrittänyt harrastaa jos piristäisi :) Käytättekö te jotain vitamiinivalmisteita ? itse en ole vielä ainakaan käyttänyt kun pahoinvointia ei paljon ollut ja hbkin hyvä.Voiko kaikkia käyttää raskaana olevat? olin aika yllättynyt kun meinasin alkavaan flunssaan ottaa vakiolääkettä auringonhattu-uutetta niin sitä ei suositeltu raskaana oleville...
Syksyisin terveisin Ylläri Iltatähti jolla poksahti 15+0
 
Alexalle paljon tsemppiä ja toivotaan että kaikki kääntyy parhain päin!:hug:

Oikein paljon onnea teille kaikille jotka nähneet pikkuisen ultrassa ja saaneet hyviä uutisia:heart:.

Pakkauksesta joku kyseli ja eipä siellä taida olla meille mitään. Lähes kaikki vaatteet tallella aikaisemmilta vauvoilta ja mukana serkkujen ja kummilapsien vaatteita. Ihanaa kun vauva syntyy huhtikuussa eikä helmikuun paukkupakkasiin niinkuin olen aikaisemmissa tottunut=).

Päänsärkyyn mulla auttoi jonkun verran veden juonti edellisessä raskaudessa mutta 5 litraa päivässä kuulemma liikaa, meni vähän överiksi:ashamed:.

(.). Vaikuttaa että tästäkin päivästä tulisi ihan hyvä. Ei ole paljoa huonoa oloa vielä ilmennyt=).

Vointeja kaikille:wave:.

unikettu:heart:11+2 (huomenna ultra=))
 
Ultrassa käyty. Siellä se pikkuinen nukkui :heart: Oli kyllä niin helpotus kun näki ekaa kertaa. Olin melkein paniikissa ennen kuin päästiin sinne ja yönkin nukuin todella huonosti. Mutta sitten kyllä silmät kostui kun näki että kaikki on hyvin. Niskapoimu on 0,9mm ja kaveri oli 66mm pitkä. Eli millin päässä siitä että päästiin vielä veriseulontaan. Vastasi viikkoa 12+1, ei kuitenkaan muutettu LA.ta.

Alexa: Toivottavasti kaikki on hyvin!

Alley ja Pirpana 12+1
 
  • Tykkää
Reactions: Namida ja Scrat
Heips kaikille.

Alexa, toivon sydämestäni, että sinulla ja pikkuisella on kaikki hyvin.

Natte, kyselit Baby Joggereista.
Meillä muksujen ikäeroksi tulee 1v 2kk. Luulisin, että istuimessa riittää tila aika pitkäänkin. Jalkatukea saa aika hyvin käänneltyä ja säädettyä. Käytetään nyt noita esikoisella yksöisrattaina, ja tosi näppärät ovat esim ostoskeksuksissa. Ulkona kärryteltäessa ei toki näillä keleillä ole ollut mitään ongelmaa. Kasaaminen ja kokoaminen on todella nopeaa ja helppoa, ja mahtuvat pikkuautonkin kyytiin. Talvikeleistä en osaa vielä sanoa, kun niistä ei ole kokemusta.
Saattaa olla, että Phil&Tedsit ovat paras vaihtoehto, jos miettii pelkästään eri keleillä ulkona kulkemista?
Selectien hinta oli aika huima; rattaat, kaksi istuinta, sadesuojat ja turvakaukalo yhteensä 960e.
Myöhemmin hankitaan vielä vaunun koppakankaat toiseen istuimeen.
Mutta se periaate meilläkin oli, että myydään vanhat pois alta.
Ja me liikutaan niin paljon, että nyt ajateltiin näihin investoida.
Ja toisaalta, nuo City Selectit ovat samalla sekä vaunut, ulkorattaat, että matkarattaat. Suosittelen ehdottomasti kuitenkin käymään kaupoissa ja kokeilemaan mahdollisia vaihtoehtoja. Itse kukin arvostaa hiukan eri ominaisuuksia, ja eri ihmisille "istuu" eri rattaat käteen muita paremmin.

Neuvolalääkärissä käytiin tänä aamuna :)
Aika pikainen käynti oli. Mitattiin verenpaineet, kuunneltiin sydän ja keuhkot, ja tarkistettiin kohdun koko ja kohdunkaulan tilanne. Kaikki oli kunnossa. Verenpainekin oli 105/65.
Kysyin, josko ehkä voitaisiin ultrata, kun silloin ekalla neuvolakerrallakin ultrattiin.
Tämä lääkäri ei kuitenkaan suostunut siihen. Oli nuori lääkäri ja ehkä vähän epävarma käyttämään sitä ultralaitetta. Ymmärrän kyllä. Aiemminhan ultrasi neuvolan vanhempi konkarihoitaja, ja selkeän kuvan saikin näkymään jo silloin.
Mukava lääkäri oli kyllä tämänaamuinen. Sydänääniä etsittäessä meinasi vain hiki nousta minulla pintaan, kun ei niitä ensin saatu kuulumaan. Mulla on istukka aivan edessä, ja ultrassa kuului aluksi vain istukan äänet. Hyvä merkki tietysti sekin. Pienen etsimisen jälkeen saatiin kuitenkin myös ne sikiön sydänäänet kuuluviin :heart: Onneksi!
Paino oli laskenut hitusen, mistä olen ihan tyytyväinen.
Nähtiin neuvolaterkkakin siinä käytävällä, ja kun jäi juttelemaan, kysäisin vielä ne minun veriseulan riskiluvutkin. Down-riski oli 1:6800 ja 18-trisomian 1:100 000.
Kaipa sitä siis voi olla ihan huoletta noiden suhteen :)

Sokerirasituskokeessa kävin tiistaina. Hyi kamala, kun se makea litku on pahaa :$
Sinä iltana tuli tosi huono olo. Vatsa ei tykännyt yhtään paastoamisesta ja sitten yhtäkkiä sen makean juomisesta. Tulokset olivat kuitenkin täysin normaalit :)

Sukupuolesta oli puhetta. Me ollaan ajateltu, että mielellään kyllä haluttaisiin tietää sukupuoli etukäteen. Jos vauva suostuu sen paljastamaan. Esikoinen aikoinaan oikein esitteli meille sukuelimensä. Pojasta ei voinut erehtyä :D
Tämän masuvauvan rakenneultra on noin kuukauden päästä. Tämä raskaus poikkeaa niin huomattavasti ensimmäisestä, että sen sekä vatsan muodon perusteella veikkaan tyttöä. Tosin miehen suvussa syntyy vaaan poikia, että saapa nyt nähdä sitten :D Meille ei ole oikeasti väliä, kumpi siellä köllii.

Viljavainio ja Pikkumuru, 14+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Scrat
Alexa Toivottavasti kaikki on kunnossa! Oon jännittänyt täällä sun kuulumisia.

Itse odotan kauhulla maanantain ultraa. Ihmetyttää tosiaan se, että raskausoireet helpottaneet ja vatsa ei kasva.. No maanantaina selviää, miten asiat on.
 
Kiitos tuesta kaikille! Ja onnea jatkoon todella paljon! Toivottavasti kaikki sujuu hienosti ja saatte ihanat kääröt syliinne keväällä!

Ultrassa on käyty ja minut voi poistaa listalta.

T: Alexa
 
Huomenta!

En kehdannut eilen enää tulla tänne hehkuilee, toisen huonon uutisen jälkeen..:'( mutta kerron nyt kuitenkin.. (tulee jopa olo, että onko tässä oikeutta kertoilla omia hyviä juttuja, kun toista kohdannut pahin pelko)

Mutta mutta, kävin siis eilen np-ultrassa ja päästiin pari päivää eteenpäin kestossa. Eka hän siellä oli ihan liikkumati vaikka syke näkyikin ja kuului heti, siinä oli kätilöharjoittelija suorittajana ja vanhempi seurasi vierestä. Kätilö muljutteli päältäpäin mahaa, että saatiin pien liikkeelle, ja sittenhän se siellä kunnolla venkoili ja näytteli räpylät ja kädet. Turvotusta ei saanut mitattua alakautta, kun ei suostunut kääntymään suotuisaan asentoon. Päältä sai mitattua 1,3mm, eli ihan hyvä. Veriseulojen tulosta vielä odottelen ja sen jälkeen en taida kauheasti enää salailla..

Tänä aamuna laitoin ekaa kertaa mammahousut jalkaan. Muutama päivä jo aamusta on mennyt nappi auki kun maha on turvoksissa niin painaa ikävästi. On vähän sellainen olo, että onks tää nyt liioittelua??! Ehkä hiilaripitoisella ruuallakin osuutensa, mutta ei muualta vaatteet kirraa kun on mahan kohdalta.. Millois muut ekalla odotuksella joutui siirtyy väljempään kokoon???? oon vaan norsu..

Kaikille kovasti hyviä tuulia!!

Toive 11+5
 
MOI!!! Alexa voimia!:'(
MIe olen käyttänyt äityishousuja jo pari viikkoa kun omat ei mene enään jalkaan! Odotan kylläkin toista, mutta esikoinen täyttää jo kohta kahdeksan!
Tämän kuun lopussa ois vihdoin toinen neuvola käynti ja rakenneultra ens kuun lopussa.... Lääkärinneuvolasta tai sokerinrasituksen ajankohdasta en ole vielä kuullu ees puhuttavan....!!!!!

13+5
 
Nitta ja Toiveena kauniina Hienoa, että saitte hyviä uutisia.

Itse olen valvonut yön ihan paniikissa. Loppukin pieni vatsa on kadonnut ja raskausoireet edelleen poissa.
Selkää särkee ja vatsaa myös. Tulee myös outoa vetistä vuotoa. En tiedä voiko se olla lapsivettä vai sitten vaan todella oudon vetistä valkovuotoa. Onkos teillä muilla ollut tuollaista? Neuvolasta kyselin, josko pääsisin paniikkikäynnille, että sais jonkun selvyyden... Taustalla mulla on kaksi keskeytynyttä keskenmenoa ja yksi kemiallinen ja tuntuu tosi epätoivoiselta, kun merkit ei oo kovin hyvät..
 
Alexa:hug:

Toiveena kauniina Upeata, että ultrassa näytti hyvälle.

Hanne Ymmärrän kyllä paniikin tolla historialla. Mitä neuvola vastasi pyyntöösi?

Mulla iskee välillä myös pelko, että mikä tilanne. Rv 7+1 nähty syke, mutta kun kertakaikkiaan mitään oireita ei ole. Ensi keskiviikkona olisi np-ultra ja aika matelee.
Dopplerilla olen kuulostellu, mutta kun varmuudella en osaa sanoa löytyikö sikiön syke. Hetken näytti 127, mutta ei tosta vekottimesta voi mennä takuuseen. Kohta varmaan menen taas sen kanssa pelaamaan :D

Tatja+hippunen 10+3
 
En ole hetkeen ehtinyt pyörähtää, voi miten huonoja uutisia täällä onkaan. Voimia Alexa.

Hanne_ En tiedä millä viikoilla menet, mutta itsellä on säännöllisen epäsäällisesti tullut vetistä vuotoa ja kaikki on ihan hyvin. Vetistä vuotoa on tullut muistaakseni viikolta 10 lähtien. Välillä tosi limaista ja välillä vetistä. Itsellä ollut myös särkyjä ja itsellähän ei ole mitään raskausoireita paitsi turvonneet rinnat. Vatsaa ei todellakaan vielä näy... Elämää helpottaa kotidoppler, jolla olen kuunnellut sydänääniä 8+6 eteenpäin.

Halaus ja 13+2
 
Halaus Minkälainen doppler sulla on? Kuulitko sykkeet tuolloin 8+6 selkeästi ja pitkän aikaa samasta kohtaa. Mistä kohtaa kuuntelit? Mulla tällainen doppler Babysound doppler -LCD n
Mulla häilähtää mittauksen alussa korkeammat lukemat, jotka sitten laskevat ja menevät sellaiselle tasolle, että ommaa sykettä ovat. Viuh viuh-ääni kuuluu välillä ja se kuulemma voisi olla istukan virtausääni. Itse kuulostelen alhaalta häpyluun yläpuolelta.
 
Alexa: :'( :hug: Paljon voimia teille!!!

Muutamille oli tullut hyviä ultrakuulumisia, onnea niistä! :flower: Omaa ultraa pitää odotella vielä viikko, ja pelko alkaa nostaa päätään mitä lähemmäksi mennään...

11+0 :heart:
 
Mä uskalsin vasta nyt kuunnella tuolla kotidopplerilla, kun neuvolassa saatiin äänet kuuluville. On kyllä niin vilkas tapaus, että ääniä saa hetken metsästää ja hetkessä ne on taas kadonneet. Nyt ollaan kuultu sillä myös liikkeitä.."Plop"-ääniä, jotain muljahduksia ja eilen kaveri monotti doppleria:heart: Meillä on tuollainen angelsounds doppleri, missä ei ole sykenäyttöä. Ajaa kuitenkin asiansa :) Mä kuulen äänet tuosta noin pikkuhousujen rajasta, mutta viikkoja taitaa olla hieman enemmän kuin joillain muilla asiasta puhuneilla.

Hjannah&Pallero 14+4:heart:
 
Tatja Meillä on käytössä Angelsoundsin halvin malli. Itse olen kuullut parhaiten äänet aamuisin kun rakko on täynnä ja vatsa tyhjä. Nykyään kuuluu jo ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa ja oli sitten vatsa täysi tai tyhjä :)

8+6 viikolla ja sen jälkeen on aina kuulunut ihan selkeästi ja pitkään, välillä toki pikkuinen vaihtaa paikkaa ja äänet joutuu etsimään uudelleen. Ollaan myös nauhoitettu ääniä ja kesto nauhoituksissa on ollut n. 30 sek. Eli sen verran ainakin äänet ovat kuuluneet putkeen.
 

Yhteistyössä