Huhtikuun helmet 2011 **elokuussa**

pimeää ja viluista yötä jälleen :)
olipas kummallinen tämä päivitetty ulkomuoto, oli koko keskustelukin niin hukassa, etten hätäisenä meinannut edes löytää..

Aspen kuvaili miehensä ulkona tehtäviä töitä niin hauskasti, että oli aivan pakko nauraa ääneen täällä pimeässä olohuoneessa yksin :) itselläni oli samanlaista yliaktiivisuutta esikoiselta, joka jäi kylläkin vain yksipuoleiseksi miehen pelätessä vauvalle sattuvan jotain jatkuvasta puputtamisesta..
kakkosen aikaan meilllä oli parisuhdekriisiä melkein koko raskauden ajan, joten siinä ei paljoa seksiä tai hellyyttä herunut. nyt odotuksessa tuo aiemmin mainitsemani saharan kuivuus, joka voi hommailua hidastaa.. ja aika! tuntuu, että oikeaa aikaa rakasteluun ei meinaa löytyä ollenkaan. mieheni on aamu-ihminen ja minä vastaavasti yökukkuja, hän tekee viikkotöitä ja on siis väsynyt työpäivän jälkeen, itse taas teen pelkkiä vloppuja ja vastaavasti väsynyt. jos joskus sattuu löytymään sopiva rako, niin pojat ovat hereillä tai heräävät juuri kun touhuun oltaisiin pääsemässä. lisäksi mieheni valittaa, että olen aina vailla.. saatan kyllä usein kuiskia hänelle ehdotuksia, koska olen aina ollut luonteeltani vähän leikkisä. on siis meilläkin oudot ongelmat :LOL:
itse pidän myös aiheesta seksi, koska harvemmin sitä tulee kasvotusten näistä intiimiasioista juteltua, niin ettei saisi aivan puolijauhosen mainetta täällä pienessä tuppukylässä :D

omissa oloissa ei kummempia; vilua, kuumottavia poskia ja väsymystä. rinnat vähän aristaa. osasyynä imetyksen vähentäminen raskaaksi tultua, imettelen vielä satunnaisesti kakkosta, yleensä aamuisin, joilloin yritän hiljentää hänet tissillä vielä muutaman minuutin unen vuoksi. neuvolasta kysyin, lopetanko heti imettämisen, neuvoksi sain ettei tarvitse lopettaa seinään vaan pikkuhiljaa vähentämällä.. toki imetys aiheuttaa kohdun supistumista mikä vastaavasti lisää keskenmenoriskiä, mutta hyvällä mallilla jo ollaan, kun tissitellään enää kerran päivässä.

heituska ja ylläri
 
huomasin myöskin, että omat tietoni olivat myöskin kadonneet eli
heituska ¤ 23 ¤ TAYS ¤ kolmas ¤ 9.4. ¤

rupesin miettimään, että olinkohan aiemmin antanut muutaman päivän aikasemmin tuon lasketun ajan.. välillä tulee "pieniä" kirjotusvirheitä.. :LOL:
 
Varhaista huomenta kaikille! Mun tiedot on näemmä pompannu takas sinne ekaan päivämäärään. Eli viimesimmän ultran mukaan LA olis siis "jo" 24.3. Sitkeesti silti pysyn tässä huhtikuun pinossa!! Tää 24/7 kuvotus on järkyttävän kamalaa!!! Täällä joku kirjotti jossain vaiheessa jostain rannekkeesta joka auttais pahoinvointiin? Onko siitä hyötyä? Kokemuksia?? Jotain tars keksiä kun noi työpäivät ruokalautasia kuskaillessa on täyttä tuskaa!! Esikoista odottaessani INHOSIN kaljan hajua ja sitä tuli jokunen tuoppi laskettua työillan aikana. (Olin silloin lähes vallan yötyössä, nyt siis teen pelkkiä päivävuoroja.) Huhhuh, olihan sekin touhua!! Mies joutu juomaan saunakaljansa pihalla tai ainakin eri huoneessa!:D Seksistä olette täällä keskustellu! Oon ennen raskautta ollu vahvasti seksuaalinen mutta nyt ton viikonlopun vuodon jälkeen en oo yksinkertasesti uskaltanu ajatellekaan mitään touhuja! Lisäks tää yökötys/väsymys kans hidastaa tota petielämää aikatavalla. Tsemppiä päivään kaikille; alan asennoitumaan töihin...
 
Huomenta kaikille! :wave:

Luin pikaisesti kaikkien kuulumiset ja lyhyesti kerron tässä omia: elikkä miehen kanssa ois nyt niin ihanasti asiat, että naimisiin mennään uudenvuodenaattona :D häitä tässä parhaillaan suunnitellaan, ja siinä riittääkin tekemistä! Ei mitään kamalan isoja häitä, ehkä 40-50 vierasta, mutta pikaisesti ja varovastikin laskien rahaa menee ainakin sellainen 5 000 e helposti :O voishan sitä halvemmallakin mennä, mutta mies haluaa ihan kunnolla juhlistaa niin tärkeätä päivää, joten antaapa sitten mennä vaan :D

Asuntoakin varovasti katsellaan, tämä entinen alkaa käydä hieman ahtaaksi kun jälkikasvuakin nyt on tulossa, alle 50 neliön rivarikaksiossa asustellaan. Sellaista 3-4 h+k+s ja 70-90 m2 asuntoa tässä etsiskellään, miehellä vain on entisen asunnon myynti vielä kesken :/ pitää saada se ensin myytyä pois..siis eri paikkakunnalla omistaa 55 m2 asunnon, nyt asumme siis yhdessä minun kämpässä. Jospa sitä mahdollisimman pian pääsis uutta asuntoa sisustelemaan :)

Eilen oli ihan kamalan etova olo koko päivän! Saa nähdä miten tänään. Muutenkin vaikuttaa että masu olisi vähän turvonnut, ja ajoittaista alamahakipua on edelleen. Ei malttais oottaa ens kuun puoliväliä että pääsee neuvolaan & lääkäriin! No, hyvää kannattaa toivottavasti odottaa =)

Ihanaa kun sataa vettä! Meikä on ihan fiiliksissä. Oli mukava herätä sateen ropinaan. Syksy on niin ihanan tunnelmallista aikaa :D

Nyt syömään vitamiinitabletti ja jos aamupalaakin sais alas!

Sinnlos 5+4
 
Minunki tiedot kadonneet La 21.4 35v ja 3 lapsi =). Kuvotus on palanut takaisin ja armoton väsymys iskenyt. Taidan soitella neuvolaan ja kysellä millon olisi se eka aika. Meinasin ensi viikkoon odottaa mut en malta =)
 
mä en voi pahoin.. :) ja oon siitä onnellinen, tää on kolmas raskaus; enkä mä voi pahoin.. :) tosin alkanu kolottaa selkää rasituksesta, samoin lantioo.. :( no mä imetän kuopusta päivittäin useita kertoja, enkä oo huomannu et supistelis (en usko, et on mitenkään haitallista) netistä oon ottanu selvää asiasta, ja ei siitä oo mitään haittaa, jos itellä toimii; eikä ole kipuja..
ja mä en usko et imetyksellä raskausaikana ois mitään tekemistä keskenmeno riskiin kanssa (koska jos miettii meidän isovanhempia, oli ihan tavallista että imetetettiin kolmevuotiastakin+uutta vauvaa), ja siis keskenmenohan yleensä johtuu vaikeasta rakenneviasta sikiöllä.. :|

tuli sähköpostiin ilmotus, että se dobleri on haettavissa huomen aamulla.. =) arvatkaa ketä kirmaa heti aamu yhdeksältä meijän postiin???!! sit vaan salamatkustajaa etsimään.. :heart:

sit tää on erikoista verrattuna kahteen edelliseen raskauteen; mulla on säteilevä olo.. nyt vasta alkaa mullekkin aukeemaan odotuksen onni; ku aikasemmin oon miettiny et täytyy olla hullu, et odotuksesta nauttii.. =)

 
Huomenia kaikille!
Pinosta pomppasi ilmiin ensimmäisenä Sinnlos :heart: Onnea, onnea kovasti....omista häistänikään ei ole kamalan kauan aikaa, ja tuo suunnitteluhässäkkä oli aika jännää puuhaa...kamalasti kaikkea muistamista ja miettimistä, muistilappuja vain talo täyteen niin hyvin se menee :cool:

Ja heituska tarttui tuohon mun seksiasiaan ;) Meilläkin kolme lasta pyörii kotosalla, joten aikamoista säätämistä on välillä tämän mun tuskan kanssa. Meille on tullut ihan omaahuumoria tuon miesparan takia...."kultaaa, mun pää on tosi kipee" "kultaa, menehän ensin suihkuun ja saunaan, ole ihan ajan kanssa"....ja paras on se "kultaaa, mulla on kriittiset paikat ihan hellänä jo....siis kipeenä". Voi ristus.
Jospa tämä on hetkellinen hormonihärötys mulla vain :ashamed: Lohduttavaa kuulla tosin, että joillakin teistä on joskus tämmöistä ollut!

Edelleen jahkaan sen neuvolaan soiton kanssa, kai ensi viikolla sitten.

Meillä on edessä muuten auton vaihto, tuli mieleen tuosta Sinnlosin asuntohommelista. JOS siis raskaus menee niinkuin pitää ja kaikki onnistuu. Ollaan vähän muutenkin katseltu isompaa autoa, mutta nythän se on jo pakkorakokin jos lapsia on neljä. Tänne kotiin onneksi vielä mahdutaan kun vähän järjestellään....

Jaahans, täytyy alkaa nuorimmaisen kanssa puuhastelemaan ennenkuin koululainen ja eskari kotiutuu.

Mukavaa jo huomattavasti syksyisempää päivää....mä inhoan syksyä! Sataa, on märkää ja pimeää ja kurjaa:D
 
äizikkä ajattelin vaan varmuuden vuoksi varotella dopplerista ettei sillä luultavastikkaan vielä kuulu. (Varmasti siis tiedät mutta pakko oli mainita) :) ite edellisessä raskaudessa aloin jo näillä viikoilla kuuntelemaan ja tuli silloin pieni paniikki kun mitään ei kuulunut. :D Loppuen lopuksi sitten kuulu vasta rv9+

Muoks!!!! Näköjään mullakin on etusivulla vanhat tiedot. LA on siis 20.4.


Yaden ja törppö 6+0 (eka poks!)
 
Viimeksi muokattu:
Pari päivää ollut sairas olo ja lääkäristä juuri tultu poskiontelotulehdus löyty:(. Meilläkin harkinnassa auton vaihto suurempaan ku joka toinen vkl ja lomilla ois sit 4 lasta. Neuvola ois ensi viikolla ja ultra noin 10 viikol.
 
pai78 Mä ostin tänään apteekista pahoinvointirannekkeet, nimeltä Sea-Band. Ne laitetaan kumpaakin ranteeseen, niissä on sellaiset tabletinnäköiset nappulat, jotka painavat akupisteistä. Ei mitään hyötyä ainakaan mulla, tai ei ainakaan mitään huomattavaa. Törkeän paha olo koko ajan.

Mun tietoja ei näy ollenkaan etusivulla. Chilipapu/37/JS/toinen/24.4.

Chilipapu ja frendi 5+3
 
äizikkä niinhän mä ajattelinkin että tiedät :ashamed: mutta kun oli pakko :D Itselläni on se tuolla kaapissa mut vielä en oikein ole viitsinyt sitä kaivaa. Ehkäpä muutaman viikon päästä ;)
Mutta kerroppa heti jos jotain junan kuuloista puuskutusta kuuluu :)
 
Mies vaihto auton heti ku yli vuos sitte sanoin et jos meille joskus tulis se neljäs niin pitäis auto vaihtaa... No se tila-auto kosahti joulukuussa joten tarttee hankkii uus :p Soitin äsken miehelle et menee ostaa multivitaa. Oon kai ihan seonnut koska en oo koskaan syöny vitamiineja edes raskaus aikana. Nyt ajattelin :D

NeliApina ja projekti 4+4
 
Neliapina mikä auto teillä oli? Meillä oikeastaan ainoa vaihtoehto on grandvoyager...pitää nuo karvajalat saada pungettua kyytiin myös ;)

Hui, vitamiineja...syöttekö te kaikki muuten noin yleensä hirmu terveellisesti? Mä olen onneton karkki ja herkkupersaus....luojan kiitos geenien, mitkään niistä ei kerry mihinkään. Nimittäin mun syömätottumuksilla olisi katastrofin ainekset ;) Tänäkin aamuna irtokarkkeja, kolme mäkin juustopurilaista ja fantaa. :ashamed: Pituus paino nyt kuitenkin 174cm ja 55kg, en ole vielä kauhuissani tuosta mätön määrästä...
Täytyy pesueelle tehd' muusia ja nugetteja iltapäivällä- saavat edes he terveellistä ruokaa:D

Mä olen ihan villinä näihin uusiin hymiöihin, joten parempi lopetella tältä erää...
 
Heippa!

Sinnlos Onnea:heart:

Onpas oudon näkönen tää palsta....mutta uusia hymiöitä ja mikä parasta, tälläselle blondille ihan kirjoitettuna, mitä hymiö tarkoittaa :)

Nyt on sitte "vihdoin" alkanut tulla niitä oireita, eli jos maha tyhjä niin tekee pahaa ja VÄSYMYS|O
Joka päivä pakko ottaa päikkärit. Saan vauvan nukkumaan, ni laitan pojalle jonku elokuvan pyörimään omaan huoneeseen ja meen poitsun sängylle torkkumaan:D Onneks poika on tosi omatoiminen, eli menee vessaan jos tulee hätä jne. Eikä tee pahojaan vaan kattelee piirrettyjä ja touhuaa siinä samalla autojensa kanssa.

Tänään sain ajan olkapääleikkaukseenkin...oon ollu ikuisuuden jonossa ja vuosi sitte siirrettiin raskauden takia...ja niin siirretään taas samasta syystä:whistle: No kai mä tuon joskus sitte kuntoon saan. Varmaanki hormonien syytä, että raskausaikana olkapää on yleensä tosi hyvässä kunnossa.

Meilläkin menee auto nyt vaihtoon, kun esikoinen kulkee korokeistuimella, tyttö sitte turvaistuimessa ja tulokas kaukalossa. Ei tuonne muita sitte mahtuiskaan, eli 7-hengen autoa etsiskellään.

Seksihaluista...niin mistä? Ei haluista tietoakaan.... oon haluamani saanu, mitä mitäs sitä turhaan;) Ei vaan... Mutta ei haluta ei.

Jossain vaiheessa puhuitte mielihaluista... esikoisesta teki mieli smurffilimsaa ja sokerikanelikorppuja, niin ja viiliä ja appelsiinia. Tytöstä kaikki raikas ja kevyt oli pop. Koko kesänä ei grillattu kertaakaan, ku yökötti ajatuskin. Salaattia ja mansikoita meni paljon. Nyt tuntuis siltä että tosi kylmä jugurtti on nam:p

Mutta nyt haisee toi neiti tosi pahalle, vaipan vaihtoon mars!

J-t ja Möttönen 6+3
 
Heippa!

Sinnlos Onnea:heart:

Onpas oudon näkönen tää palsta....mutta uusia hymiöitä ja mikä parasta, tälläselle blondille ihan kirjoitettuna, mitä hymiö tarkoittaa :)

Nyt on sitte "vihdoin" alkanut tulla niitä oireita, eli jos maha tyhjä niin tekee pahaa ja VÄSYMYS|O
Joka päivä pakko ottaa päikkärit. Saan vauvan nukkumaan, ni laitan pojalle jonku elokuvan pyörimään omaan huoneeseen ja meen poitsun sängylle torkkumaan:D Onneks poika on tosi omatoiminen, eli menee vessaan jos tulee hätä jne. Eikä tee pahojaan vaan kattelee piirrettyjä ja touhuaa siinä samalla autojensa kanssa.

Tänään sain ajan olkapääleikkaukseenkin...oon ollu ikuisuuden jonossa ja vuosi sitte siirrettiin raskauden takia...ja niin siirretään taas samasta syystä:whistle: No kai mä tuon joskus sitte kuntoon saan. Varmaanki hormonien syytä, että raskausaikana olkapää on yleensä tosi hyvässä kunnossa.

Meilläkin menee auto nyt vaihtoon, kun esikoinen kulkee korokeistuimella, tyttö sitte turvaistuimessa ja tulokas kaukalossa. Ei tuonne muita sitte mahtuiskaan, eli 7-hengen autoa etsiskellään.

Seksihaluista...niin mistä? Ei haluista tietoakaan.... oon haluamani saanu, mitä mitäs sitä turhaan;) Ei vaan... Mutta ei haluta ei.

Jossain vaiheessa puhuitte mielihaluista... esikoisesta teki mieli smurffilimsaa ja sokerikanelikorppuja, niin ja viiliä ja appelsiinia. Tytöstä kaikki raikas ja kevyt oli pop. Koko kesänä ei grillattu kertaakaan, ku yökötti ajatuskin. Salaattia ja mansikoita meni paljon. Nyt tuntuis siltä että tosi kylmä jugurtti on nam:p

Mutta nyt haisee toi neiti tosi pahalle, vaipan vaihtoon mars!

J-t ja Möttönen 6+3
 
Heips!

Täällä olo pahenee vaan ja olenkin nyt sairaslomalla. Lääkäri oli onneksi tosi ymmärtäväinen (toisin kuin ensimmäisen raskauden aikaan, mut olikin eri lääkäri) ja antoi hyviä vinkkejä närästykseen. Sain lähetteen akupunktiohoitoon, jos se auttaisi tähän kamalaan pahoinvointiin.

Joku kyseli pahoinvointilääkkeistä: ensimmäisessä raskaudessa söin Primperania, mutta ei sillä kovin suurta vaikutusta ollut. Nyt lääkärikäynnillä lääkäri sanoi, ettei mielellään määräisi mitään lääkkeitä näin alussa käytettäväksi, sillä niillä voi olla vaikutusta sikiöön. Edes närästykseen en mitään saanut..Sängyn päädyn nostaminen auttoi kylllä jonkin verran, joten oli hyvä vinkki!

Äitiyshousuja olen joutunut jo käyttämään, kun vatsa on tosi turvonnut :( . Heräsikin ajatus, jos tuolla kohdussa asustelisi sitten enemmän kuin yksi otus, kun energian tarve on myöskin todella suuri. Joudun öisin heräämään 3-4 kertaa syömään, kun herään pahaan oloon.

Sinnlos: onnittelut häistä! Meilläkin on asunnon vaihto edessä. Laitettiin meidän kerrostalokolmio myyntiin ja ollaan tehty tarjous omakotitalosta. Yksi tarjous jo asunnosta tullut ja vastatarjous laitettiin tänään menemään ostajaehdokkaalle. Saa nyt nähdä mitä sanoo, kun tähän ollaan tekemässä tulevaisuudessa ulkopintaremonttia ja kustannuksista ei vielä tietoa.

HALEJA kaikille pahoinvoinnista kärsiville! Lohdullista tietää, etten ole yksin tässä piinassani.

Dolores ja huima 8+1
 
Aspen meillä oli pontiac trans sport. Se oli aika iso kyllä. Nyt katellaan varmaan opel zafiraa. Voi kuitenki yhen penkin kaataa niin mahtuu tavaratki :D Ja en kyllä syö terveellisesti ja on noilla muilla lapsilla ainaki iha terveet aivot vaikka en foolihappoa yms syönytkään,ainakaan purkista. Oon lähes kaikille hedelmillä allerginen joten korvaan ne suklaalla yms :LOL: papu on kasvis ja kaakaopapu on papu joten suklaa on kasvis... Ei oo tosiaan tarvinnu paljoo katella mitä suuhunsa pistää. Mulla paino n.5kg enemmän ku sulla ja sama pituus.
 
:hug: kaikille huonoja uutisia kohdanneille ja niille joilla tulee vuotoja. Toivotaan että vuodot loppuvat ja pikkuiset pysyvät mukana!

Auto vaihdettiin täälläkin kun tuli perheenlisäystä. Vaihdettiin pienenpienestä autosta Nissan Qashqai+2seen. Ollaan oltu todella tyytyväisiä. Auto on siis "kaupunkimaasturi" seitsemällä paikalla. Takapenkit juurikin saa molemmat tai toisen alas jolloin tulee erittäin tilava takakontti.

Täällä etovaa oloa. Pönttöä en ole vielä halaillut, onneksi. Väsymys on ihan kauheaa, parit päikkärit nukutaan pikkuisen kanssa =)

Niin joo ja seksihaluista, täällä on yksi jolta ne on kateissa. Viimeraskaudessa oli ihan sama fiilis ensimmäisellä kolmanneksella, joten oli odotettavissa. No eiköhän ne sieltä jossain vaihdeessa palaa!

Syömisestä, meillä syödään aikas terveellisesti ja vitamiinit pitäis ottaa mukaan kuvioihin taas syksyn tullessa. Herkkuja minä syön jonkun verran, mies ei juurikaan välitä. Itse rakastan keksejä ja jos meillä on paketti niin kyllä sen aika nopeasti saatan huitasta nassuun. Karkit ja sipsit taas jää aina kaapin pohjalle. Nyt ei ole herkut ollenkaan maistunut, viimeksi olen herkutellut kunnolla plussaamisen aikoihin (kerran iski kyllä himo sipseihin ja niitä napostelin :D ). Mieli tekisi vain kylmiä marjoja ja hedelmiä. Hyvä näin.

Ainiin ja tämä ihmeen uusi ulkomuoto sivustolla. Ihan kammottava. Ja joku muukin oli huomannut ettei omalla käyttäjätunnuksella pääse enää sisään vaan pitää tulla nimimerkillä. Outoa.

Nyt leikkimään neidin kanssa!

Pikkis ja pikkuinen 8+0 POKSPOKS :heart:
 
ihanaa nähdä kanssa sisaret, etten ole ainut ketä "vähän" taivuttaa ravitsemus asioita.. :ashamed: siis kyllä meillä lapsi syö terveellisesti, mutta myönnettäköön omat hedelmä+muut rehut on aika vähillä (samoilla ruokaaineilla ku NELIAPILA meen..), ja etenkin raskausaikoina, on maistunu eniten kaikki missä rasvaa, ja suolaa.. :ashamed: ja siis SUKLAAA !! :heart: nyt on tullu mielihaluna banaanijugurtti, ja jännää on se etten oo aikasemmin ees tykänny.. :rolleyes:viime raskaudessa jännin halu oli hammastahna maku.. saas nähä tällä kertaa.. :rolleyes:
 

Yhteistyössä