¤¤HUHTIKUISET¤¤ elokuussa

Leenulaanu Kannattaa käydä tarkastuttamassa, onko kaikki ok, jos kerta huolettaa. :hug: Meillä kun on takana km, niin mieskin on ihan varhaisultran kannalla. En vaan ole v-i-e-l-ä-k-ä-ä-n saanut varattua aikaa. :ashamed:
 
No en tullut tota ajatelleeksi että olisin voinu sääda lähetteen...voi tyhmä minä! No minä jo höyrypäissäni varasin ajan ja sain ensi maanantaiksi. En edes uskaltanut kysyä paljonko tulee maksamaan..
Vuoto nyt loppui onneksi. Mutta mistä ihmeestä voi tulla kirkasta verta?!
Ihanaa kun täällä on näin aktiivisia ja huolehtivaista väkeä :heart:
 
leenulaanu, soitappa viellä neuvolaan ja kysyäse.. luulen että pääsisit jo tänään tarkistamaan.. se riippuu kyl ihan neuvolanhoitajasta.. halaukset sinne <3 ¨
ja muista että joskus alkuraskaudessa voi olla vuotoa vaikka kaikki olisikin hyvin :)
 
Perjantai-iltapäivää kaikille ja teretulemast vielä kaikille uusille! :flower: Huomasittekos muuten, että tänne on perustettu jo toukokuistenkin klubi! Jotenkin huojentavaa, kun ei olla enää se vika klubi. :LOL:

Sokerirasituksesta. Mulla siis kaksi raskautta takana ja en ole siihen aiemmin joutunut. En ole ihan varma olisiko sitä suunniteltu mulle viime raskaudessa kuitenkin, mutta en käynyt siinä kuitenkaan. Nythän terveydenhoitaja kirjasi sen mulle sen takia, että lähisuvussa esiintyy aikuisiän diabetesta - mutta samalla sanoi mulle, että siihen meneminen on täysin vapaaehtoista. Koen, että se on omalla kohdallani turhaa - mulla on kaksi normaalia raskautta takana ja ihan normaaleja 3,5 kiloisia vauvoja olen synnyttänyt. Joten en varmaan lähde tässäkään raskaudessa tuohon mukaan, en varmaan saisi edes niitä juomia alas. No, tätä ehtii pähkäilemään enemmän sitten kun sen aika on lähempänä.

Täällä alkaa elämä hieman voittamaan! Oksentanut en ole muutamaan päivään ja pahoinvointi on laantunut sellaiseksi ajoittaiseksi kestokrapulan-tyyppiseksi olotilaksi, palelua on edelleen toisinaan ja yleensä aina samaan aikaan, kun tulee sellainen etova olotila.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :heart:

MayBeibi 9+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiitu87:
leenulaanu, soitappa viellä neuvolaan ja kysyäse.. luulen että pääsisit jo tänään tarkistamaan.. se riippuu kyl ihan neuvolanhoitajasta.. halaukset sinne <3 ¨
ja muista että joskus alkuraskaudessa voi olla vuotoa vaikka kaikki olisikin hyvin :)
Vuoto alkoi taas. Soitin neuvolaan enkä saa lähetettä. Neuvolasta sanoivat että on hyvin normaalia että tulee pientä vuotoa. Kuulemma jos vuoto muuttuu runsaaksi ja itse epäilee keskenmenoa niin sitten voin ottaa yhteyttä Hyvinkäälle äitiyspolille ja mennä tarkistuttamaan.

Ei kai auta muu kuin odotella ja katsoa miten käy :|
Mukavaa viikonlopun odotusta kaikille!
 
leenulaanu :hug: on tosiaan aivan normaalia et pientä vuotoa tulee, munkin muutamalla tutulla ainakin on tullu, mut hyvin sen ymmärtää et se säikäyttää! koita pysyä positiivisena jos vuoto ei ole runsasta =)

tiitu sulhan on jo oikee vauvamasu! tuolta kuvapinosta bongasin.. ;)

oottelen miestä kotiin ja sit kiinalaiseen herrrkutteleen :p namnam.

kyl mul taitaa olla normaalia kovempi ruokahalu, tuntuu et jatkuvasti vois jotain napostella. ja tulista/mausteista himottaa viel normaalia enemmän :p

ja toisen jutun olen nyt huomannu parin päivän aikana, hajuaistin, keittiössä haisee :x miehen mielestä ei yhtään, musta lemuaa aivan viemärille ku tiskialtaan ohi kävelee. ja tiskikonetta tuossa tyhjentäessä piti melkeen henkeä pidätellä.
tää ainaki on uus oire mulle, mukava et näitä tulee niin pysyy mieli positiivisena.. =)



 
Huisi: Mulle on tullut pelko keskenmenosta. Esikoisesta en murehtinut mitään, nautin vaan täysillä, eikä keskenmeno edes käynyt mielessä.. Mutta nyt on koko ajan pieni pelko, että jotain menee vikaan. Ja ehkä tuo pelko johtuu siitä, että ollaan tässä vaiheessa jo lähimmille raskaudesta kerrottu, esikoisesta kerrottiin vasta ekan ultran jälkeen..
Mutta kaippa sitä on turha murehtia, pidetään positiivinen mieli! =)

Musta tuntuu, et mulle on tullut jo pieni maha, tosin turvotustahan vaan se on :D
6+1 viikolla ei kauheen isoo mahaa voi olla :LOL:
Esikoisesta alko näkyyn tosi myöhään ja loppuvaiheessakin oli viel tosi pieni masu..

Leenulaanu: Munkin mielestä on ihan normaalia jos alkuraskaudessa tulee hieman vuotoa, joten älä vielä pelästy, tarkkaile tilannetta! =)
Mulla tuli kans ekassa raskaudessa pientä vuotoo kerran kun vessassa kävin ja pelästyin ihan sikana. Itku tuli ja työkaveri sitten soitti ensiapuun ja sieltä sanottiin, että on ihan normaalia. Hölmö minä! :D

Ootteko te persoja makeelle ym. raskausaikana?
Mä en kauheesti kyl syö mitään mässyjä, koska pelkään niin paljon painonnousua, että tyydyn mieluummin vaikka porkkanaa pureskeleen :D Ja toivon, että painoa tulis max. saman verran kun edellisraskaudessa. Mutta kyllähän siihen paljon pystyy ite vaikuttaan..

Meinaattekos muuten ottaa vauvan sukupuolta selville? Ootteko jo ajatellut asiaa?
Mä ainakin haluan tietää, en pystyis oleen tietämättä :D

 
ON: olin tiistaina neuvolassa ja oli ihan turha keikka. Luettelin vain omia tietojani mutta terveydenhoitaja ei kertonut minulle mitään. En edes saanut ultra-aikaa, koska aikoja ei ole. Maanantaina niitä kaiketi taiotaan lisää koska silloin minua pyydettiin soittamaan uudestaan.
Mutta mutta.. kaksi kysymystä teille:

1) Onko totta että alkuraskaudessa ei saa syödä rautaa? Olin syönyt neuvolassa käyntiin asti ja siellä kiellettiin.

2) LASKETTU AIKA? Nettilaskureiden mukaan minulla on 5.4. mutta terkkarin mukaan 1.4. Viimeiset kuukautiset alkoivat 26.6. ja kierto on 31 päivää. Millaisia laskettuja aikoja muilla samaan aikaan viimeisen kiertonsa aloittaneilla on?

Hyvää vointia kaikille! :flower:
 
tääl ollu taas ihan ok olot.. väsyttää kyl ehkä normaalia enemmän, mut mä oon kyl muutenki semmonen et nukkusin vaik 14h/vrk.. :)

ihana ku alkaa vkloppu.. lähen tänään töitten jälkeen viemään typyn mummolaan vklopun viettoon ja nautin itekseni vklopusta, nukutaan piiiitkään ja hevostelen ihan rauhassa.. mies ku on iltatöissä la ja su.. :p

kellis ja papulainen 8+3
 
Huisi: pelkään tosissani kans sitä keskenmenoa koko ajan ja sit kun en sitä mieti ja pelkää, niin pelkään et tolla masukilla ei olekaan kaikki kunnossa. Sitä mä pelkäsin esikoistakin odottaessa koko ajan, ihan loppuun saakka, vaikka oltiin käyty kaikki 4d-ultratkin siinä vaiheessa. Jo raskausaikana se pelko oman lapsen puolesta siis jo alkaa. :eek:
Mä en ole kertonut raskaudesta tätä ennen viel kenellekään (miestä nyt lukuun ottamatta :D ), mut tänään kerroin sit yhdelle mun kaverille. Nyt on sit vähän ikävä olo, kun tuntuu ettei ois sittenkään pitänyt kertoa,sillä on muutenkin ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä muutenkin... mut jouduin peruu yhden kerhon tältä syksyltä,kun ajattelin et jahka tää raskaus tästä etenee niin tulen olee aina vaan väsyneempi, niin ei musta siihen taida olla, ja halusin olla sille rehellinen, miks sen peruin. Harmittaa. :ashamed:

Tänään ei ole ollut juuri mitään särkyjä eikä pahoinvointiakaan. Toisaalta sain nukuttuakin viime yönä paljon paremmin, et ehkä silläkin on oma osuutensa asiaan.
 
Heinekeeni: Neuvola on siitä hassu, että oli se kierto mitä tahansa ja vaikka sen siellä sanoo ne laskee sen LA:n tasan tarkkaan sen 28 päivän mukaan. Siitä heitto.

Mulla viimeset menkat oli 27.6. ja nettilaskureiden mukaan tuolla 28 päivän kierrolla LA olisi ollut 3.4. mutta mulle kävi samoin kuin monelle muullekin täällä, tädin mielestä la on 2.4. jonku kiekko heittää nyt himpunverran metsään.
Toisaalta loppujen lopuksi päivän heitolla ei ole merkitystä. Ultrassahan se sitten tarkentuu.

Neuvolassa käyty, kaikki ihan ok. Hemoglobiini hyvällä tasolla ja verenpaineet alhaiset (kuten aina) joten vaikka sanoin syöväni päivittäin salmiakkia ihan huolella ei sitä kieltänyt.
Tosin nyt on sekin alkanut etomaan.. alkaa olemaan keinot loppu millä pitää verenpaineet kohtuulukemissa että pysyy pystyssä.

Parinviikonpäästä tuo eka ultra siiten on n. rv 11+6.
Nyt meillä oli muuttunut niin että jos ei halua seulontoja voidaan tuolloin tehdä "normaali" ultra np-ultran sijaan. Siinä ei mitattaisi niskapoimua vaan muuten vaan katseltaisiin vauvaa.
Valitsin kuitenkin perinteisen eihän sitä koskaan tiedä..

Mutta nyt rajoittamaan tuota pallosalaman vimmaa..

Mukavaa viikonloppua kaikille, en varmaan kerkeä tänne ennen lauantai iltaa joten listalle ei tule ihan heti päivityksiä ;)
 
Huisi, Tutulta kuulostaa kaikin puolin... :( Ja mullakin siis oli ultrassa reilu heitto, piti olla 8+1, mutta olikin 7+0, eli yli viikko... Ite soitin Kättärille kun mullakin olis näiden uusien tietojen valossa ollut vaan 10+3 ja siirsivät 8 päivää eteenpäin eli 11+4. Täällä kun ne ekat verikokeet yms. veriseulat ja muut otetaan kaikki sillon sitten.

Niin ja HaP, mulla oli eka neuvola 6+6, että aikasesta puheen ollen...

Heinekeeni, neuvolassa tuppaavat laskemaan sen mukaan, että kierto on 28, kaikki raskauskiekot yms. on laadittu sen mukaan. Vaihtavat sitten ultrassa jos tarpeen, vaikkakaan eivät sielläkään mikäli heitto on alle neljä päivää... Mulla myös laskettu aika 1.4. kun viimeiset kuukautiset on olleet 26.6., kierto on heitellyt lyhimmillään 19 ja pisimmillään 44 ja nytkin varhaisultran perusteella tiedän että kyytiläinen on sen kahdeksan päivää pienempi...
 
Onnea Preeria!
Ihanaa lukea mukavia uutisia. Voi kunpa mullakin näkyisi elävä pikkuinen...innolla ja kauhulla odotan ensi maanantain ultraa.
Mulla myöskin iltapahoinvointia. Aamulla on ällötystä ja sitten hyvä olo, kunnes taas tulee ilta ja huono olo iskee taas. Tsemppiä jaksamiseen :)
 
Tännehän tulee paljon tekstiä, hyvä!
Pari uutta taisi olla, tervetuloa mukaan huhtikuisiin!
Preeria, onnea!
Leenulaanu :hug: Varmasti huolestuttaa tuo vuoto, mutta sehän on tosi yleistä. Monella munkin ystävällä on vuotanut alkuraskauden aikana ja silti kaikki ollut hyvin. Tosi tympeäähän se on! Jospa se nyt loppuis. Ja onneksi pääset maanantaina ultraan.

Sukupuolesta Kyllä halutaan tietää, on niin paljo helpompaa tehdä hankintoja. Kyllä viimeksi niin jännitin rakenneultraa ja miten ihana oli saada tietää että odotamme tyttöä ja kaikki näyttää hyvältä. :heart:

Keskenmenoa pelkäävät :hug: luulen että melkein meillä kaikilla on noita pelkoja, minulla myös. Maha kipuilee menkkamaisesti ajoittain ja vaikka näin oli esikoista odottaessakin, kyllä välillä pelottaa et mitä jos menee kesken. Mutta toisaalta pelko on hirveän kuluttavaa, ja yritän sitten ohjata ajatuksia muualle juttelemalla asiasta miehen kanssa, tai tekemällä jotain mukavaa askaretta, mitä nyt milloinkin.

marjutti86 Mulla kans ihan selvästi herkistyny hajuaisti, ja nimenomaan keittiössä haistan aina jonku pahan hajun. Ja sitte yököttää. Tuntuu että roskiskin haisee aina ihan hirveälle. Rasittavaa.

Katyana No mä ainaki oon perso makealle! Oon kyllä yleensäkin, mutta nyt tekee lähes koko ajan mieli karkkia.

Varasinpa sit sen neuvolan ja se oiski jo maanantaina. Että nopeasti sain ajan. Ihan kiva mennä, saa taas pinkan esitteitä ja pääsee fiilisteleen. :)

syysmama & muru 9+1 :heart:
 
Siis tää on täysin positiivinen järkytys :LOL:

Olen ollut kertaalleen raskaana 2007 pitkällisen yrittämisen jälkeen ja tuolloin raskaus päättyi keskenmenoon.

No nyt sit menkat alkoi olemaan sen verran myöhässä, mutta en ihmetellyt sitä sen kummemmin, koska ne ovat yleensä epäsäännölliset ja lisäksi olemme menossa naimisiin viikon päästä joten pistin myöhästymisen jännityksen piikkiin. No päätin kuitenkin tänään ostaa testin ja tein sen heti kun kotiin pääsin ja siihen pätkähti heti kaksi viivaa eli minä olen raskaana.

Tuntuu aivan uskomattomalta kaikkien näiden yritysten jälkeen, siis aivan uskomattomalta. Itse asiassa koko vauva-asia on unohtunut taka-alalle emmekä ole koko asiasta mitään puhuneet. Ja siis mä olen jo 7. viikolla. Ei voi uskoa tätä asiaa todeksi laisinkaan.

Nyt sit loppu tupakanpoltto ja alkoholin nauttiminen. Laskettu aika 16.4 ja synnytyssairaala ks-ks.

Olo on aivan uskomaton, enkä tosiaan voi uskoa tätä todeksi, täytyy ens viikolla hakea vielä uusi testi ja varmistaa asia. Voi kun kaikki menis nyt vaan hyvin loppuun asti =)
 
Hyvä kun tuli puheeksi tuo la-asia! Minä ihmettelin jo esikoista odottaessa, millä ihmeen ilveellä nl-täti sai sellaisen la:n aikaiseksi kun sai, muttä tämä 28 päivän kierto-olettamus selittää kaiken. Mutta on kyllä tosi hölmöä, että sitä tavallista kierron pituutta sitten edes kysytään. Minun kierrot ovat huidelleet synnytyksen jälkeen 36 päivästä selvästi yli 40 päivään (kunnon plussan raisin saada kp50...). Tulee aika hurja pudotus laskettuun aikaan kun ultraan asti pääsen mikäli tuon 28 päivän mukaan laskeskelee. Omien tuntemusten mukaan kun olen olettnut la:n olevan 12.-24.4. välillä ja 28päivän kierron mukaan la olisi jo 31.3.! :whistle: No toisaalta, pääseepä aiemmin ultraan jos oletetaan raskauden olevan pidemmällä. Minua ei se niskaturvotus oikeastaan kiinnosta juurikaan, tärkeintä on nähdä, että tuolla masussa joku todella on!

Raskausdiabetes on toki sellainen asia, jota on tärkeää tutkia, mutta minun tapauksessa se oli kyllä aivan hölmöä rahan ja ajan tuhlausta. Paino ei ole toki ainoa asia, joka ratkaisee tuleeko rd, mutta jos odottaja on alunperin ollut lähes alipainoinen ja painoa tullut oletettuun tahtiin, sokerimittauksissa ei mitään häikkää yhtä ainoaa kertaa lukuunottamatta, niin...... Äitipolilla lääkäri kommentoi terkan toimintaa sanomalla, että tällainen rd tällä kertaa! Ei siis todellakaan! Voin mittailla sokruja, mutta aivan turhaan sitä teen! Lapsikin oli aivan 3,5kg, joten ei mikään sokerivauva. Siksi minä omalta kohdalta en pidä tarpeellisena tuota minulle automaattisesti "kuuluvaa" sokerirasitusta tässä raskaudessa.

Donu ja Pikkuinen
 
Joo, mäkin vähän turhan aikaisin hehkuttelin tota hyvää oloa. Sitä kesti tasan aamun ja sitten onkin ollut sellainen kestokrapula päällä koko päivän, yököttänyt ja tehnyt pahaa ja mitään ei ole saanut aikaiseksi. Oksu ei sentään ole yllättänyt enää tiistain jälkeen!

Sukupuolesta. Emme aio ottaa selvää, kuten emme ole ottaneet aiemmissakaan raskauksissa. Meillähän on jo molemmat, joten muutenkin aivan sama kumpi sieltä tulee. Vaatteitakin voin ostella ihan vapaasti, koska puen lapsia ihan yhtälailla ruskeaan ja vaaleanpunaiseen, oli ne sitten tyttöjä tai poikia. Sinisiä vaatteita inhoan ja niitä ei meillä siitä syystä ole ja jotenkin tykkään vähän kapinoida tuota sukupuoli-jakautunutta pukemista vastaan - tyttö on kulkenut aika paljon ruskeassa, harmaassa ja mustassa ja pojalla on ollut varmaan ainakin 50% vaatteista vaaleanpunaisia ja punaisia. Näin siis vauva-aikana, nythän esikoinen on jo niin iso että päättää aikalailla itse omasta pukeutumisestaan (ja meillekin on rantautunut tämä ihana prinsessavaihe, vaikka äiti niin yritti pienestä pitäen pukea ruskeaan ja mustaan :LOL: ). Sitten jos vauva on tyttö, niin voin jotain tunikoita yms ostella. Niitä en uskalla ostaa ennenkuin tiedän tuleeko tyttö vai poika. Pojalle en sentään mekkoa pukisi. :D

Kierron pituudesta. Neuvolassa ne tosiaan laskee sen tuon 28 päivän mukaan. Se pitääkin mun kohdallani paikkansa tässä raskaudessa. Viimeksi plussa tuli joskus kp70 tms. ja silloinkin laskettiin tuon mukaan, vaikka eroa oikeaan laskettuun aikaan oli loppupeleissä 5 viikkoa. Pääsipähän aikaisemmin ultraan. :D Ja siellä sitten katsottiin oikeat viikot ja sai uuden ajan niskapoimu-ultraan. Joten haitanneeko tuo laskutapa kuitenkaan, ultrassa ne viikot sitten kuitenkin selviää.
 
Paljon juttua kerennyt tulla. ettei perässä pysy.

olo ollut tänää iha ok. päätä ei oo paljoa jomottanut. pahaa oloa ollut vähän mut herkkähajuaisti nii etoo kaikenlainen... :ashamed:

joten huomenna ehkä mennää mun porukoille kylästeleen. muuten ei varmaa mitää erikoista. Tänään päivä menny iha okei kun aamulla siivosin ku ei mies ollut tikkuakaan ristiin tehnyt koko viikolla. NIi odotti kai sitä et mä siivoan.
minä tietty siivosin ja kirosin. KAverikin kävi kylässä. muuten ollu tosi laiska ilta ettei mitään jaksa ku pyykkäystä. alkais väsyttääkin et nukkumaanki koht sais ruveta.. :/


arska äippä ja salamatkustaja 6+4
 
Katyana teet laskurin lilypie.com ja ku se on valmis kopsaat forum signatures siitä viimisestä kohdasta, oli joku html, ubbcode ja bb code... sen koodin ( url koodi ) oman tekstin loppuun niin tikkeri näkyy =)

Kierron Pituus: mä meen nyt ihan omien laskujen mukaan, saattaa heittää parilla päivällä. tiiän et neuvolassa lasketaan sit 28 kierron mukaan ja sen mukaan oisin jo pitemmällä. se toisaalta ärsyttää ku ite tietää et ei niin pitkällä oo. no tarkentuuhan se sit muutamien viikkojen päästä ku ultraan pääsee. mulla on kierrot heitelly ja viime kierto oli jtn 38.... :whistle:

Sukupuolesta: mä oon joskus ollu ehdottomasti sitä mieltä et ei tarvii tietää etukäteen, et kiva ylläri sit synnytyksessä ku molemmat on tietenki yhtä tervetulleita. mut maltankohan antaa asian olla jos se ultrassa saatas tietää.. :whistle: no en varmaan. katotaan ku rakenne ultra lähestyy niin oon ihan varmaan kysymässä et kumpikohan mahdollisesti olis meille tulossa. =) onhan se kiva tietää etukäteen, jotenki viel todentuu se vauva ku tietää onko se pikkutyttö vai poika :heart: ja voi vähän valmistautua hankintojenki osalta.

 

Yhteistyössä