**HUHTIHIPUT 2008 toukokuu***

Minulla jälkivuoto taisi kestää 4 viikkoa.
Ulkoiltiin taas aamusta ja grillattiin pihalla. Mies lähtikin taas töihin. Tein lihapullakastikkeen valmiiksi päivälliselle niin ei tartte nyt tehdä kun olen yksin lasten kanssa. Meillä sitteri meni yksi päivä kakkaan (huomasin vasta tänään) ja nyt piti ruveta pesemään sitä. Timo saa ollakin kaukalossa sen mitä tarvitsee. Lattia ei ole meillä se turvallisin paikka...

Veden annosta taisi olla jossain vaiheessa puhetta. Meillä ei olla annettu vettä. Esikoinenkaan ei aikoinaan saanut vaikka oli kesävauva ja oli kuuma kesä. Rintamaito riitti nesteeksi. Pullojen ja tuttien pesusta luulisin ettei joka hörpyn jälkeen tarvitse pestä ja keittää. Minä en ainakaan rintakumeja pese ja keitä yhden kerran jälkeen vaan huuhtelen sen välillä huolella. Meillä ei ainakaan ole lapsille tullut siitä mitään.

Mutta nyt mentävä vaihtamaan esikoisen vaippa.
 
Rintatulehduksista ja rintojen suojaamisesta joku oli tainnut puhua. Minulla on termomaman rinnanlämmitin, on tosi kätevä. Kesäsin en kyllä ole tarvinnut käyttää, mutta vielä toukokuussa oli käytössä. Ruskovillalla on ainakin sellaiset rintaliivien sisään laitettavat lämmittimet jos haluaa suojata niin ettei laita lämmitintä paidan päälle.
 
4 viikkoa kesti mullakin jälkivuoto. :/ Vettä olen antanut silloin tällöin neitille, enkä keitä pulloa joka kerta, kerta viikkoon tai sillee samoin maitopullot huuhtelen vaan käytön jälkeen ja keitän sit kerran viikossa tai useemmin jos näyttää siltä.
Viime yö tosiaan oli meillä vähän huono, et alkaa äitiä jo tähän aikaan päivästä väsyttää |O mut isommilla lapsilla näyttää olevan vielä virtaa.
Ja taas kun koneelle istun ja lueskelen tai aloitan kirjotteleen päättää neiti et ruoka aika olis käsillä :LOL: eli ei muuta kuin tissiä suuhun ja palaillaan.

Vilijonka ja Kasandra
 
Nyt sitä sitteriä olisi tarvittu kun on pesussa. Timo ei jäänyt nukkumaan vaunuihin eikä sänkyyn. Suostui nukkumaan vain kaukalossa. Uloskaan ei viitsinyt lähteä lenkille kun on kasannut pilviä ja esikoisen kanssa olisi erimielisyyttä kun haettaisiin tuplat varastosta. Tänään ei Timo nukkunut edes kunnolla pihalla. Onkohan liian kuuma... Yleensä on nukkunut päivälläkin 3-4 tuntia putkeen, muttei tänään. Tyytyväisenä on kyllä valvoskellut ettei sinänsä mitään, mutta parempi ettei mene yli väsyneeksi.
 
Tekeekö vissiin noi helteet sitä että vauvojen on hankala nukku..esikoiselta muistan että hän nukkui helteillä tosi huonosti. Meillä vauva nukkuu yöt..(eilenkin 12h yhdellä syötöllä) mutta päivisin ei nuku..vain 5 min. pätkissä |O ja kitisee ja itkee kokoajan..jopa sylissä. Kuinkaan ei ole hyvä olla. Vatsakin vaivaa. Tänään hain tutteli omneota. Kokeilen josko se auttaisi vatsaan. Toivottavasti. Tämä äiti alkaa oleen Finaalissa. Vauva vain itkee :'(
 
Hysteerinen tytön nimen saa laittaa etusivulle...

Ootteko muut ottanut vauvalle rotavirus-rokotteen? Pihla sai eilen ensimmäisen ja kuukauden päästä tehosteen. Kiva kun tänävuonna se maksaa 160e ja ens vuonna kuuluu jo rokotusohjelmaan...

melläkin taitaa vähän kuumuus vaivata pientä mut nukkkuu onneks kuitenkin. ei oikeen viihdy sylissä kun siinä tulee niin kuuma, ja on niin ihastunut sitteriin kun on vasta viikon siihen päässyt. eli saatiin lasta pois B) ei voisi olla paljon onnellisempi. parahiksi näihin kuumiin säihin. tyttö potkuttelee niin paljon nyt kun ei ole mitään estettä....

vettä en ole antanut eikä neukkutäti siitä mitään sanonut kun eilen käytiin, eiköhän tissittely riitä vielä kuitenkin.

Veera ja Pihla
 
Huomenta jälleen :wave: Meillä oli nyt vähän parempi yö :p ja näyttää et kuuma tulee tänäänkin joten lyhyiksi jää päiväunet.
En ole rotavirus-rokotetta minä vauvalle ottanut.

Hysteerinen meitinki tytön nimen saa laittaa etusivulle, niin ja kasandra syntyi rv37.
Ja jos kaupunkeja tai sairaaloita kerätään me asutaan kirkkonummella ja tyttö syntyi jorvissa.
Oliskon siivouksen paikka |O
Vilijonka ja kasandra
 
Huomentapäivää.
Me jäätiin vauvan kans kaksin kotiin, isi ja esikoinen lähti ajaan aamulla Riihimäelle erämessuille. Mä en kans ole antanut vettä, kyllä tissimaito mukautuu lämpötilan mukaan semmoseksi ku milloinki tarvii.. Pitää ite vaan muistaa juoda.
..oltiin eilen esikoisen kanssa järvessä uimassa! Oli vähän vaan hankala saada vesipeto 2-vuotias pois vedestä ja autoon ku mulla alkoi tuntumaan tisseissä siltä että ottaa kylmä niihin.. Ei onneksi alkanut kivistää, että tulehdukselta selvittiin. Olin kyllä sillon esikoisen vauva-aikanakin uimassa monet kerrat, mut sillon pääsin nopeampaa kuivatteleen. Nyt tosiaan ei meinannu millään päästä pois ku poika olis vaan halunnu uida ja jahdata sorsia.
No nyt vauva huutelee mua... Ei sitterissä jaksa enää "istua".

Anu
 
Neiti on tällä viikolla varmaan kuumuuden takia nukkunut tosi huonosti päivällä. Max 1tunti kerrallaan. Nyt se sitten vetää tuolla jo kolmatta tuntia kun olis tarkoitus unien jälkeen viedä neiti mummilaan hoitoon, et päästään itse ulos vähän tuulettumaan (syömään). No nyt se heräs... joten se on moro :wave:
 
Me annetaan rotavirus-rokoire juhannuksen jälkeen, kerkee saada sen viel silloin. Esikoinen sai kanssa aikanaan, ei tullut rokotteesta mitään oireita eikä ole sairastellut edes tavallista vatsatautia.

Lapset nukkui tänään pitkään ja kerettiin olla pihalla vain reilu puolituntinen. Timo nukkui vain ulkona olo ajan ja heräs kun tultiin sisälle. Esikoinen onneksi simahti helposti.
Viime yönä Timo nukkui taas 21-30-5.00 ja söi vasta klo 5 jälkeen, ruokailu tosin kesti melkein tunnin. Nukkui vielä klo 6-9. Itse nousin jo kun lopetin syötön klo 6, jotta saan tehdä aamuhommat kunnolla. Olisin kyllä kerennyt vaikka olisin jäänyt vielä nukkumaan kun esikoinenkin nukkui klo 8.30 asti.

Aamulla imetys oli taas vaikeaa kun esikoinen kipusi koko ajan syliin veljensä päälle ja lopulta alkoi potkimaan kantapäillään minua käsivarteen. Onneksi mies on illan kotona niin saa rauhemmin imetellä.
 
terveiset Sauna Open Airista. hauskaa oli ja nyt ollaan jo vähitellen toivuttu. Miska oli itkenyt masuaan illalla siskon hoivissa mutta kun sai tehtyä neljät kakat, oli syönyt ja nukahtanut. Minea tykkäsi olla ukilla hoidossa. itellä meinasi tietty aamulla tissit räjähtää :LOL:

ja ne mun karkauspäivän hamekankaat on nyt peruttu :heart: maistraatissa piipahdetaan kunhan asia saadaan hoidettua pois päiväjärjestyksestä
 
Onnea Känkkäränkkä! :hug:

Meillä oli eilen ristiäiset ja tytöstä tuli Sini Johanna. (Ei tarvitse laittaa etusivulle). Tyttö nukkui koko kastetoimituksen ajan. Sitten kun sylistä syliin piti kierrellä ja tuli kuuma niin piti vähän itkeskellä. Ristiäiset meni hyvin ja nyt on koko perhe väsyny juhlimisesta.

anuu taisi kysellä siitä meidän uudesta kodista. Eli me ostettiin 2005 rakennettu paritalo (4h+k+s). Ollaan ajateltu joskus rakentaa eli tämä on tällänen väliaikasratkaisu. Viikon päästä alkaa muuttoruljanssi. Kiitos kaikille onnitteluista!

Mä jään tähän odottelemaan vieraita kun niitä vielä tänäänkin tulee! Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!!

Tässä vielä kuva meidän neidistä:

 
Känkkäränkälle onnea! :hug: :flower:

sh07, se onki ihan kivan kokoinen "väliaikainenratkaisu" ku on neliö. Me ostettiin tää rivikolmio lapsettomina 5-vuotta sitten ja pian alkaa olla kyllä pakko ihan tosissaan tonttia ettiin..
 
Onnea Känkkäränkkä!

Meillä taas päivä kolmistaan lasten kanssa, isukki käy vain nukkumassa tai on se illalla hetken meidän seurassa. Tänään Timo nukkui onneksi melkein 3 tunnin päikkärit. Toisille ei ruvennut vielä. Nukahtaa kyllä sitteriin ja syliin, mutta virkistyy kun siirtää sänkyyn.

Me ollaan myös katseltu taloja. Mahdutaan kyllä vielä tähän kolmioon, mutta oma talo olisi mielessä.
 
Onnea Känkkis!

sh:n neiti on suloinen ja sai nätin nimen :)
Niin ja onnea uuteen kotiin!
Kateeks käy lueskella kuinka monella on oma asunto/talo. Meiän 5-henkinen (+2 kissaa) perhe asustaa aso-kolmiossa.. :ashamed:

Meilläkin on nyt vihdoin ja viimein pappi varattu ristiäisiä varten. Ne on ens sunnuntaina.

Jippii! Mulla on paino pudonnut jo 14,5kg alle lähtöpainon B)



Faerie ja Vempula
 
Onnea Känkkis. Ja sh:lle myös uuteen kotiin.
Kuinkas sä Faerie oot niin saanu painon putoamaan? Mä ostin jumppapallon ja aion sillä alkaa treenaa.
Meillä taitaa tuo esikoinen olla vesirokossa, yhdessä yössä tuli paljon paukamia selkään ja naamaan, viime yönä tuli jalkoihin vielä, mutta hyvähän se olis nuorena sairastaa.
Mä otin just pikkutytöstä ja isosiskosta kuvia, kun pikkuinen on nyt 1kk. Tässä yks kuva, mun mielestä onnistu tosi hyvin.

Hippo+ Nella 1v5kk ja pikkuinen 1kk
 
Kiitos MB lohdutuksesta =)

Hippoliina Ihana kuva siskoksista :heart:
En tiedä miten tuo paino on noin pudonnut.. Syön ihan normaalisti ja herkuttelen monta kertaa viikossa.. Enkä ees lenkkeile. :ashamed: Raskausaikana ei tullut kuin vaivainen 1kg lisää. Kaipa tuo jätkä imee musta kaikki läskit :D Hyvä poika :D
Tyttöjä imettäessä ei oo paino pudonnut juuri lainkaan.
Niin ja onhan mulla nyt tuo kilpirauhaslääkitys, jota ei tyttöjen aikana ollut.
 

Känkkäränkkä:
Onnea jo ennakkoon tulevalle rouvalle :hug:

SH:
Ihana kastemekko, vähän vaihtelua tuohon ihan perinteiseen malliin =)

Faerie:
Tuhannesti onnea sinullekin huimasta painonpudotuksesta :hug: Mie vai kärvistelen omien kilojeni kanssa, tiedä missä olen ollut kun itsehillintää on jaettu :'(

Ollaan tänään oltu superahkeria. Siivoilin kukkapenkit ja leikkasin nurmikon, tein ruokaa (pihagrillissä) ja pari lenkkiä koirankin kanssa tullut tehtyä;-) Tuo meidän nuori herra on tänään ollut kun ihmisen mieli, viihtyi yksisteen vaunuissa, kun laitoin sinne kaikenmoisia leluja roikkumaan, alkaa tuntumaan, että ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu;-)

Autonikin on viimein kunnossa, huomenna ajan sinne luontaistuotekauppaan ja haen niitä maidontuloa parantavia helmiä, josko niistä olisi apua täälläkin =)

Mutta ihanaa sunnuntaita kaikille hipuille toivotellen

Dooris ja Väinö, tänään tasan 8 viikkoa vanha =)
 
Onnea Känkkäränkkä :p
Ihania kuvia lapsukaisista :D Ja kivoja nimiä lapset saaneet =)
Mullakin on vain vuokra asunto 4h+k ja olen aika tyytyväinen siihen vaikka aina näin kesälllä tuleekin kaipuu omakotitalostan jossa on iso piha ja ovet vaan auki ja muksut pihalle :|

"Tassu" vauva on tänään nukkunut huonosti pieniä pätkiä vaan, mut kuitekin rauhallinen ollut, toi Tassu tulee siitä kun isommat veljet väänsivät kasandrasta kassun ja sit 3vuotias joka ei osaa sanoa k:ta puhuu "tassusta"

Täytyy tästä mennä iltapuuhiin jos sais koko katraan ajoissa nukkumaan kun huomenissa koittaa kotiin lähtö päivä täältä mummolasta

Vilijonka ja Kasandra "tassu"
 
Hei.

Meillekin saa nimipäivitykset tehdä etusivulle eli Nella Saretta =)

Hippoliina: Meillä taitaa olla tytöillä sama nimi? Onko teillä jo kastejuhla ollut? Mikä toinen nimi? Nella on minusta tosi kaunis, onnittelut hyvästä nimivalinnasta.

Mentävä iltasyötöille...

Minä ja Nella 8vkoa
 
Moikka pitkästä aikaa!

Joanna, voi onnetonta nyt miehen kanssa :hug: :hug: Varmasti tämäkin ratkeaa kuitenkin parhain päin, uskotaan niin! Mutta kurjaa, kun kesäsuunnitelmat ja kaikki menevät lyttyyn. :| Voimia kovasti.

Hysteerinen, olen unohtanut, että toki meidän pojan nimen voisi päivittää etusivulle. Siis Aaron Eelis on nassikkaisemme nimi. Ei Aaron Elvis tai toisinpäin, vaikka vitsiä on tullut joka tuutista ;) :/

Puhetta on ollut nuhasta. Aaronilla tuhisi nokka jo laitoksella, sitten oli pitkään helpompaa tai nuha jopa poissa, ja nyt taas pari viikkoa ollut rohinaa, kun meillä muillakin tuli flunssaa ja siitä se sit lähti. Erityisesti aamuyöstä kuuluu usein semmoista rohinaa, että on pakko ottaa nenäfriida käyttöön. Se kyllä auttaa. Jännä, että rohinaa kuuluu yleensä nimenomaan silloin, kun olen syöttänyt pojan ja laitan takaisin petiinsä, silloin kun nukkuu kunnolla on yleensä tavallista tuhinaa. Inhottavaa kuunneltavaa kyllä se flunssainen rohina. Kaipa tuon jossain vaiheessa on lakattava, mutta hiljalleen rupeaa miettimään, teenkö jotain väärin (no joo, tuttien desinfiointi vähän useammin ei varmaan haittaisi).

Känkkis, hirmuisesti onnea! =) Lähetä mulle ne hamekankaat, voisn vähän ommella päällepantavaa kun tuntuu, ettei taas vaihteeks ole vaatteita ;)

Meillä iski tänään esikoiseen vatsatauti, voi kiva. Toivottavasti muut säästytään. Saa kyllä nähdä kuin käy, mulla ollut vähän ällötystä tässä päivän mittaan. :/ Siksikin harmittaa, että lupasin tehdä ristiäiskakun kaverin vauvan juhliin :) enkä tietenkään voi sitä vatsatautisena tehdä, vaikka kuinka desinfioisin. Onneks nuo pääasiat olleet viime aikoina helpompia, terapia auttanut, että siinä mielessä kuitenkin elämä aiempaa helpompaa.

Tässä kakku, jonka tein appiukolle lahjaksi, hän täytti 65 vuotta:
http://www.aijaa.com/v.php?i=2201656.jpg
Kyllä oon nyt kakuista innostunut! :p

Pätkittäistä kirjoittelua taas, jatketaan paremmalla ajalla!
T. Kalenteri ja Aaron
 
Laitoin vielä profiiliin kuvat meidän ihanaisista. :heart:

Ja samalla huomasin sieltä harrastavani puutarhanhoitoa huonosti, vähänkö hävettää muistellen taannoisia "puutarhanhoitoaiheisia" keskustelujamme :LOL: Mutta vannon, etten tuollaisista sivumerkityksistä ollut koskaan kuullutkaan, kun tuota profiilitekstiä kirjoitin (enkä nyt voi rehellisyyden nimessä muuttaakaan, hahhahhaa!).
 

Yhteistyössä