»»» Huhtihiput 2008 - Osa 1 «««

Heippa täältäkin jälleen;-)

Essille ja kaikille muillekin sairastelijoille jaksamishaleja sylin täydeltä täältäkin :hug: Itselläni oli liki viikon huono olo tuosta mahataudista johtuen, eilen oli oikeastaan eka normaali päivä.

Viihteelle lähdöstä:
Mieli tekisi kanssa, mutten uskalla luvata, meillä kun ukko tekee tuota venettä viikonloput, eikä hoitopaikkoja liiemmin ole, eli josko lähden, niin sitten täytyy jaksaa Väinön kanssa olla seuraava päivä kuitenkin, olipa olo mikä tahansa, ja harvoinpa sitä ihan kuivin suin tulee baareissa istuttua.. Eli täytyy kahtoa, mitä sitä keksisi ja mitkä ovat fiiliksetkin silloin;-)

Meillä on vielä 21 kenkiä, joissa tosin ei enää kauheasti tilaa ole, eli kohta ostettava kokoa 22. Meillä on kenkiä muutamatkin, olen ostanut kirpparilta ja saanut naapurista. Ensiaskel-kenkiä meillä ei ole ollut, eikä enää ostetakaan, herra kun tepastelee jo ihan täyttä häkää, ja juokseekin. Kumisaappaista; mikä olisi sellainen merkki, joissa olisi leveämmät varret? Ostin yhdet halpiskumpparit, ja varret tuntuivat kaamean ahtailta, leikkasin ne sitten surutta poikki, että saa paremmin jalkaan eikä purista... :LOL:

Mutta hetkeksi lukemaan, Väinö on päikkäreillä ja hetki taas omaa lököttelyaikaa =)

Dooris ja Väinö
 
Ai niin, yksivuotiskuvista oli juttua. Me ei käyty laisinkaan, saatiin otettua kotosalla ihan käypäsiä kuvia, joista sitten rukkailtiin mustavalkoisia versioita, itse kun tykkään vanhan tyylisistä kuvista. Siitä kun teetettiin suurennoksia, tulivat kuvat maksamaan about 1,30?/kpl, eli halvalla päästiin;-)

Rukkailtiin kuvasta tällainen, ihan kiva hintaansä nähden, kelpaa meille ja suvullekin saa kelvata :LOL:

 
Essille ja Eerolle :hug: , toivottavasti pieni paranee pian!

Dooriksella oli kiva kuva Väinöstä! Hyvin sitä nykyään kotonakin saa kuvia otettua jos vaan on hyvä kamera ja vähän silmää. Ja osaa koneella niitä muokata... ;) Mä varasin tällä kertaa kuvauksen eri paikasta ku viimeksi, jotenki haluisin vähän uutta ilmettä niihin kuviin. Paketin hinta oli 49e ja sisaruskuva päälle, aivan hirveän hintaisia kuvia teillä on ollu! :eek: Ja aina on saanu korjata vaatteita tai asentoa, mä oon jopa vaihtanu vaatteetkin kesken kuvauksen... :whistle:

Näillä näkymin ollaan tulossa tapaamiseen, anoppi lupasi maksaa junaliput mulle synttärilahjaksi! Mulla kun on synttärit 26.4, pojallahan on sit seuraavana päivänä niin menee samaan syssyyn juhlinnat! Kyllä vähän harmitti vuosi sitten kun poika syntyi kolme tuntia yli puolen yön niin ei saatu samaa syntymäpäivää. Tuumasin kätilöllekkin et onhan tämäkin tapa viettää synttäreitä... :D

Kengät löytyy kokoa 22, sandaalit on kokoa 21. Eilen innostui kävelemään kärryn kanssa ja voi sitä riemua! Tänään uskalsi päästää irti kun seisoi, hyvin pysyi pystyssä :)

Nyt vahdiksi kun mies laittaa kattolistoja ja ipanat kiipee seinille! :wave:

RouvaP ja Poika kohta 1v
 
Zeena samas paikas mekin käyty 1-v kuvas esikon kanssa sekä joulukorttikuvauksessa ku hän oli noin 1,5v. Mä kyllä tykkäsin ja oli tosi hyvät kuvat ja sai korjailla vaatteita jne. Mut toivotaan ettei meillä nyt ole sit sama homma ku teillä. Kyllä sitä noin kovaan hintaan täytyy saada hyvää palvelua!! Mä kyllä sanon suoraa sille jos meinaa olla turhan kiireinen jne.

Laitoinpa äsken meidän turvakaukalon myyntiin. Toivottavasti menee nopeaa.. Saatiin Artulle ostettua istuin viime viikolla, päädyttiin Maxi-Cosin Mobiin ku ajattelin ettei tarvi olla käännettävä. Toi on siis pelkästään selkä menosuuntaan. Kyllähän oli vaikea päättää minkä istuimen valitsee, mut nyt on hyvä olo ku sai ostettua.. Jo oli aikakin ku 1-vuotiaaksi istui kaukalossa..
Isommalla on saman merkkinen Tobi ja kun esikoinen siirtyy joskus aikanaan vyöistuimeen ja jos haluaa Artun kasvot menosuuntaan niin on sit tuo Tobi sille.. Vyöistuin mulla on jo ostettuna mut se on mummalassa varaistuimena ku siirrän vasta kun painorajat ja koko paukkuu vastaan Tobissa. Meidän 3v on vasta 14kg (1v oli 11kg että ei juuri ole painoa tullut parissa vuodessa!!) ja istuimen painoraja 18kg et varmaan ainaki 4-vuotiaaksi mahtuu vielä Tobiinsa.

Anu

ps. hieno kuva Väinöstä!
 
Heippa!!

Liekö kukaan enää meitä muistaakaan, mutta päätinpä ilmoittautua tänne Taaperoihin.

Niin se vaan menee, aikaa kuluu! Justhan me näitä pieniä odotettiin ja nyt ne on jo 1v ja taaperoita kovin kävelemään opettelemassa.

Kävin odotusaikana täällä tiuhaankin, sitten siirryin Maaliskuun kerhon puolelle, mullahan oli la maaliskuun viimeinen =)

Meillä on kaikki mennyt hienosti, Nella täytti pääsiäis sunnuntaina 1v ja on oikein ihastuttava pikkuinen! Kävelee tukea vasten, hampaita löytyy 8, omassa huoneessa nukkuu yöt putkeen ja kuukauden päivät ollu vaippakin jo ajoittain päiväkuiva =)

Itse nautiskelen vielä kotona ja haaveilemme pikkukakkosesta.. töihin ei ole kiire mutta syksystä, nellan täyttäessä 1½v niin täytyy ruveta töihin menoa miettimään mikäli kakkosta ei ala kuulumaan... Kauhean vakavasti ei olla vielä ennätetty edes tehtailla, kuhan haaveillaan enemmänkin ;)

En kerennyt ketjua hirveästi taaksepäin lueskella, mutta kaikkea hyvää teille ja onnittelut kaikille jo 1v täyttäneille =)

Terkuin

Minä ja Nella :heart:
 
Essille ja Eerolle jaksamista, toivottavasti pian jo pääsette kotiin.

Meillä flunssa jatkuu, nyt se on vaan jo mulla ja molemmilla tytöillä. Kyllä osaa olla kipeä olo. Harmittaa kun jäi viimeks muskari väliin ja jää tänäänkin. Sit keskiviikkona olis viimenen steppi, niin sekin jää multa väliin. Huomenna olis perhekerho, mutta sekin jää väliin, seuraavan kerran sinne päästään vasta kahden viikon päästä, kun viikonpäästä alkaa Nellalla puheterapiat.
Nyt tuli vihdoin taas se aurinkoinen päivä, niin me ei päästä mihinkään. Kyllä ottaa päähän.

Meillä Anni ei vielä ilman tukea kävele, että ne kengät on enemmänkin koristeet jaloissa. On Nellan vanhat Adidas lenkkarit, jotka nekin sillon ostettu käytettynä, koko taitaa olla 19. Anni ei noilla lenkkareilla ehdi kävellä, Nella taas juos jo. Noh, Anni nousee seisomaan tuetta ja kävelee tukien...eiköhän se tuosta.
Me ostetaan Annille synttärilahjaks HobbyHallista se sellanen pyörä. Tiedä kenelle kaikille lehti tuli, siinä oli se sellanen pyörä joka on jo 10kk lähtien. Sillä saa Nellakin sit ulkona leikkiä.
Hippo ja tytöt 2v3kk 11½kk
 
Miten ihmeessä oot angel opettanu Nellan jo nyt päiväkuivaksi??? Meillä neiti ei kyllä ymmärrä hädän päälle mitään, vaikka potan tietääkin. Enkä mä jaksa kytätä potan kanssa vieressä saati sit aina joka välissä istuttaa.. :ashamed:
 
Heissan!

Täälläkin 1v bileet pidetty eilen. Olin illalla ihan raato kaikesta leipomisesta ja siivoomisesta ja hulinasta. Mukavaa kyllä oli ja mun tarjottavatkin onnistui hyvin, vaikka voileipäkakut etukäteen jännittikin niin ettei meinannut uni tulla :LOL:

Onni jaksoi koko päivän tosi hyvin ja oli innoissaan hulinasta ja lahjoista. Kakkuakin syötiin eka kerran ja hyvin maistui. Yö oli levoton, en tiiä johtuiko kakusta vai päivästä. Neljän jälkeen hain viereen ja siinä sitten pyörittiin aamuun kaikki kolme.

1v kuvassa käytiin torstaina ja koevedokset sain jo perjantaina. Oikein oli Onnin näköisiä kuvia. Kauhuissani olen lukenut noita teidän kuvausten hintoja. Täällä kuvaus koevedoksineen maksoi 39 euroa. Kuvia ei tosin ollut kuin joku 30, mutta ainakin minusta oli kamalan vaikeeta valita jo tuosta määrästä. Me miehen kanssa ostettiin Onnille lahjaksi Ecco ensikengät, kokoa 21 ja Plaston iso kuorma-auto kesäksi ulos. Mitä te muut olette ostaneet?

Tukea vasten täällä seistään ja joitakin askelia otetaan. Kovasti on vielä varovaista menoa, hyvä niin. Tosin eka kotitapaturma sattui pääsiäisenä. Onni tuli päälleen meidän sängyltä. Mies säikähti ihan kamalasti ja minä itkin varmaan enemmän kuin Onni. Kamala sarvi tuli keskelle otsaa, mutta muuten onneksi selvittiin säikähdyksellä. Sarvikin laskeutui ennen valokuvausta.


Mut tämä tällä kertaa. Onni unilla. Huokaisen itsekin. Kavereita tulee vielä lapsineen kahden jälkeen, joten villiä menoa tiedossa tänäänkin.

Ihania kuvia olette laittaneet!
Ja jaksuja sairastelijoille :hug:

Palaamisiin!

Laylah ja :heart: Onni (unilla) 1vuotta :heart:
 
1v. juhlat juhlittu :D

Topi sai lahjaksi vaatteita ja rahaa (120e) Me miehen kanssa ostettiin pojalle se plaston mopo ja ensikengät mut ne pitääkin käydä vaihtaa isompiin. Toivottavasti vaihtaavat ku otin niistä laput irti. Ne on kokoa 20 mut saman kokoset talvikegät mahtuu vieläpä villasukan kanssa :/

Täällä on kolmatta päivää ihan hirmunen tuuli. Oltiin ulkonakin vaan tos takaterassilla ku siihe ei niin kovasti tuullu.

Me ei viedä 1vuotis kuvaan Topia. Isompia poikia käytin aikoinaan. Otetaan ite kuvat ja otettiin jo juhlapäivänä joitain kuvia herrasta.

Dooriksen Väinöstä on kyl tosi ihana ja onnistunut kuva.

Mut nyt lepäämään ku herra on päikkäreillä.

Sairastupiin pikaista paranemista :hug:

baby dream ja Topi 1v :heart:
 
Pikaisesti kerkesin taas lueskelemaan.

Meillä ei käydä 1v kuvassa, kun oli vasta avoimessa valokuvaus, 10 kk ikäisenä.

Kengistä: Meillä on jotain esikoisen entisiä kenkiä ja yhdet ostin kirpparilta ja yhdet anoppi oli myös ostanut. Kokoa en nyt muista varmaksi, mutta menee varmaan vielä koko 18 ihan hyvin.

Meillä oli tänään 1v neuvola. Pituus oli 73 cm ja paino 7735 g, hyvin omalla käyrällään kasvaa.
 
Anu-78
Huomenta!

Meille Sakulle tuli uudestaan kuume :( mittasin niin oli 39.4 :( lääkettä annoin ja nyt se tuolla nukkuu uniaan. En tiedä onko flunssa tulossa uudestaan kun pienesti nenä vuotaa vaiko johtuuko noista poskihampaitten tulosta tai sitten siitä perjantaisesta rokotteesta, kun Sakullehan nousi jumalaton patti siihen rokotuskohtaan ja se oli pinkee ja kova sekä tulikuuma, pienen lapsen nyrkin kokoinen patti jota käytiin lauantaina näyttämässä päivystyksessä ja siellä sanoi että se on normaalia, mut nyt hämää toi kuume ja siitä soitin neuvolaankin nyt aamusta ja sanoi että jos tulee muita oireita niin näytille mentävä/yhteyttä otettava uudestaa. Ja sanoi senkin että voihan se vaikka olla et tulee vauvarokko, ota tästä nyt sitten selvää et mikä on...Flunssa on kyllä meidän vanhemmalla pojalla juuri menossa ja muutenkin sitä on liikkeessä aikas paljon...et tämmöstä tänään...

Mutta, muille mukavan aurinkoista päivää :)

Anu&Saku
 
Moikka kaikille!!
En ole pitkään aikaan taas kirjoitellut mitään. Haamuilen täällä taustalla. huhuu!!
Meillä oli pari viikkoa sitten synttärit ja olin kyllä tosi väsynyt niiden jälkeen. Lahjaksi tuli enimmäkseen leluja. Neuvolakin oli samalla viikolla. Pituutta tais olla 76 cm ja painoa 10 kg.
Yks seikka meitä vaan ihmetyttää. Meidän poitsulla ei oo vielä hampaita eikä mitään merkkiä niiden tulosta. Neuvolantäti sanoi, että oodotellaan puolisen vuotta. Jos ei näy niin sitten hammaslääkärille kuulemma. Mitähän nekin voi tehdä..
Meillä ei vielä kävellä. Tukea vasten mennään ja joka paikassa pitää römytä. Sanojakaan ei ole vielä tullut, mutta onko niitä tullut muillakaan? Uskon kyllä, että kaikki tulee aikanaan. niin hampaat kuin sanat ja kävelykin. Neuvolantäti näytti olevan enemmän huolissaan kuin me. No syöminenhän on hieman hankalampaa kun pitää tarkistaa, ettei suuhun mene mitään mitä poika ei pysty nielaisemaan tai jauhamaan ikenillä.

Meillä ei olla otettu vielä 1 vee kuvia. Ite ollaan kyllä järkkärillä yritetty räpsiä, mutta poitsu haluais tehdä senkin meidän puolesta.

Hippoliina Olen katsonut myös sitä pyörää Hobby Hallista. Onko se hyvä eli kannattaako sellainen hankkia?

 
Anu-78
Sakulla edelleen kuume huitelee 39.4 paikkeilla :( aamulla sitten oksensi limat pois että ihan flunssaa tää on, nenä vuotaa ja kauhee yskä, jo toinen flunssa kahen viikon sisällä :( niin ja lääkärissäkin käytiin nyt aamulla. Korvat oli puhtaat mutta keuhkoputkentulehdus sieltä sitten löyty joten sai ab-kuurin sekä yskään kolmio yskänlääkkeen. Nyt poika unillaan lääkkeiden voimin, toivottavasti noilla paranee...
 
Neuvoja mulle :wave:

Eli A menee illalla nukkumaan n. klo 20, herää 5.30-6. On heti aamusta jo ihan väsynyt, tänäänkin itkeä tuhrutti koko aamun väsymystään. Ekat päikkärit alkaa 8.30- 9.00 ja nukkuu yleensä 1,5 tai 2 tuntia. Nyt on nukkunut 2 tuntia ja edelleen nukkuu.
Toiset päikkärit alkaa sitten klo 14 ja nukkuu n. 2 tuntia.

Aloin tässä sitten miettimään, että pitääkö mun alkaa rajoittamaan noita päikkäreitä? Kun herää aamuisin niin aikaisin ja ihan väsyneenä. Eli nukkuuko liikaa päivällä ja sen takia herää aikaisin ja on jo valmiiksi väsynyt....?
 
Essi hienoa että ootte päässy kotiin.
Haikara mä en tiedä minkälainen on, tällä viikolla tilataan. Mä kertoilen sitten kun on pyörä saapunut, että mimmonen on. Tai en tiedä otetaanko heti käyttöön vai vasta 8. päivä kun Anni täyttää sen 1v. Meillä uskon että Nellakin hyötyy siitä pyörästä. Eikä se mun mielestä ole edes kovinkaan kallis.

Meillä alkaa flunssa jo hieman helpottaa. On tytöt jo hieman paremmalla päällä ja itsekin jo jaksaa taas. Ajateltiin tässä ensimmäistä kertaa lähteä puistoon, tuohon vähän matkan päähän. Vaikka aurinko ei paista, niin ihan kiva ilma silti, ei tuule kauheasti ja 8 astetta näyttää mittari.
Nyt on intoa lähteä ulos kun just värjäsin hiukset ja leikkasinkin vähän, mä tuun aina kauhean hyvälle tuulelle kun pientä muutosta saa omaan ulkonäköön. :D

Me aletaan valmistautua ulos, että ehditään ennen miehen tuloa, kun sitten mennään porukoille käymään.

Zeena meillä Anni nukkuu 20-21 ja herää 8 aikaan, nukkuu 10-11 ja 16--> kunnes yleensä herätetään. Koira muuttaa päiväunien aikaa. Aamulla vaikka leikit ja menette ulos. Ja meillä toimii kyllä että herätetään tarpeen tullen jos liian kauan nukkuu.
Tai ootko kokeillu antaa maitoa aamulla kun herää.

Hippo ja tytöt 2v3kk ja 11½kk
 
Aurinkoista aamupäivää täältäkin;-)

Zeena;
Meillä oli ihan tuota samaa, kunnes aloin laittamaan vain yksille päikkäreille. Nyt vetää 2-3 tunnin päikkärit siinä n. 11 - 14, menee illalla nukkumaan about klo 20 ja herää sitten kuuden seitsemän korvilla, mutta nyt jo pirteänä, ei enää mitään rutinoita =)

Pienille potilaillekin jaksamisia, ja äideille myös :hug:

Just käytiin neuvolalääkärillä korvakontrollissa ja kasvukontrollissa. Korvat ok, ei enää mitään tulehdukseen viittaavaa, ja kasvukontrollissa lääkäri vain sanoi, että pitkä poika, minkäs teet, ja antoi hätäisen pituusarvion 185 - 190cm, eli ihan normaali mies hänen mielestään =) Hyvä homma, antaa siis ukon kasvaa vain omaa tahtiaan :LOL:

Ihana ilma!! Tällaisilla keleillä sitä tosiaan huokaa helpotuksesa, ettei töihin tarvitse mennä;-) Kohta voisi hetkeksi mennä haravoimaan, eilenkin haravoitiin Väinön kanssa ;-) Ukko sai ekaa kertaa olla ilman tumppuja, kun oli tosi lämmin, ja voi sitä riemun määrää :LOL: Siinä maisteli multaa, käpyjä yms. ja karkasikin pihasta sitten jo ekan kerran; ei muuta kun täysi vauhti päälle ja portista tielle.. Onneksi asutaan maalla päättyvän tien varressa, ei täällä mitään liikennettäkään ole :LOL:

Mutta ihanaa päivää kaikille hipuille, ja koittakaahan tervehtyä;-)

Dooris ja "pikkuinen" Väinö
 
Zeena Meillä oli tuota samaa vajaa kuukausi sitten. Eli Onni heräsi ennen kuutta itkien ja koko aamu oli jatkuvaa marinaa ekoihin päikkäreihin asti. Mua ei olis nuo aikaiset aamut haitanneet, kun niihin on jo tottunut, mutta tuo Onnin aamuväsy oli tosi rasittavaa. Joskus nukahti vielä keskeen, yleensä ei. Siirsin sit yksiin päiväuniin, eli yritin muutamana päivänä valvottaa lounaaseen asti ja pikkuhiljaa rupes helpottamaan. Nyt nukkuu 20-7 ja 12-14. Tällä pärjää hyvin ja nyt on tosi hyvällä tuulella herätessä. Siirtovaihe oli rankkaa, mut nyt helpottanut. Yrittäisin kyllä yksiin uniin, jos aamut tuota.
 
Varasin nyt junaliput 2.5, eli tullaan jos kukaan ei sairastu! Ainut vaan että jouduin ottamaan paluulipun jo klo 17.00 junaan, joten en pysty kauheasti auttamaan esim.siivoamisessa... :/ Yritän autella muulla tavoin niin ei jää kaikki muiden harteille. Onko mitään "virallista" listaa tulijoista?

Synttärit lähestyy ja leipoa pitäisi... Kakkupohjan tein jo pakkaseen ja pikkuleivät tilasin tutulta. Nyt pitää tehdä fetapiirakka ja tiikerikakku niin sit alkaa olla valmista. Aloin antamaan pojalle lauantaina luomumaitoa ja ei oo tullu mitään oireita. Innoissaan juo annoksensa melkein kertalaakista, nyt voi kohta ruveta antamaan maitoa joka aterialla. Saa nähdä kuinka saan imetettyä siellä tapaamisessa, poika on vähän paikkarajoitteinen tällä hetkellä. No, meen sit johonki nurkkaan häpeemään ja imettämään jos ei muuten onnistu! :LOL:
Huomenna on neuvola 10.00, laitan mitat sitten.

Zeenalle vielä, meillä oli kans tollanen "ylimeno-vaihe" hetki sitten, ei kylläkään noin aikaisin heränny ku teillä. Heti aamusta kauhea kitinä ja sit ku vein sänkyyn niin sinne sammui. Nyt poika menee unille 21.00 ja nukkuu sinne 8.30-9. Ekat unet n.13.00 ja jos nukkuu vaan tunnin niin menee toisille unille 18.00 joilta herätetään klo 19. Vähän tuo rytmi hakee, aina ei onnistu yksillä unilla. Meillä tuo oli ohimenevä vaihe, musta on kauheen vaikee vedättää puolikuollutta lasta joka vaan huutaa. Jospa se teilläkin menisi ohi itsestään, toki vois koittaa jos jaksais jollain ilveellä lounaaseen saakka ja menis sit vasta ekoille unille.

Aurinkoista päivää kaikille!

RouvaP ja Poika, unilla
 
Meillä siirryttiin yksiin uniin jo pari kuukautta sitten, kun alettiin yöllä kukkua liikaa. Nykyisin herätään siinä klo 6-6.30, päiväunille klo 11.30-12 ja nukkuu 2-4 tuntia. Illalla nukkumaan klo 21. Aamupäivällä tulee jossain vaiheessa usein väsymys hetkeksi, mutta menee ohi. Rattailla jos lähdetään liikkeelle niin nukahtaa kyllä niihin helposti. Aamulla, kun herää niin lähtee yleensä konttaamaan yli tai suoraan jalkopäähän. Yöllä nostetaan usein väliin, kun herää. Nukahtaa siihen usein samantein.
 
Meilläkin on vähän yritetty siirtyä yksiin uniin, mutta harvoin onnistuu. Neiti käy nukkumaan 20-21 maissa ja herää yleensä 07-07:30 välillä. Ekat päikkärit saattaa olla jo klo 10-12 ja toiset klo 16-17. Välillä ekat unet venyy tuonne 12-14, jolloin saattaa tuurilla jaksaa iltaan asti. Useimmiten ei. Oon yrittäny muuttaa rytmiä vaikka miten, mutta en saa neitiä nukkumaan kasiin asti. Mä vaan oon niin tajuttoman aamu-uninen, että en millään haluais nousta noin aikaisin |O
 
1v. neuvola takana ja mitat oli 11kg550g, 78,5cm ja py 48cm. Hyvin on kasvanut ja rokotuskin meni inahtamatta. Muuten meni ihan persiilleen ku poika hikeentyi ku ei saanu mennä oven toiselle puolelle leikkimään siskojen kanssa... Huusi ja räyhäsi eikä suostunut näyttämään mitään temppuja. Kuulon sai sentään testattua. Muuten yritti vaan karata huoneesta... :headwall: Että näin tällä kertaa!

RouvaP ja Änkyrä-Poika
 
Neuvolasta terveisiä!
Arttu 1v oli 79cm ja 10020g (py48), hoikaksi moittivat mutta kun juteltiin paljon syö niin ei korjattavaa löytynyt. Se kai on vaan se ku ei pysy paikallaan ku nukkuessaan! Jatkuvasti meno päällä toisella.
Korttiin kirjattiin näin: "Reipas, touhukas poika. Kävelee reippaasti tuetta. Muutama sana käytössä, tavuttelee. Pinsettiote. Pituuspyrähdystä. Hoikistunut."

Oltiin tänään kerhossa ja siellä oli Leikkien.fi kutsut, tuli sit tilattua 56 eurolla leluja! :eek: Just niitä kannettiin kaksin käsin synttärisankarelle mut ku noi on niin erilaisia ku mitä on jo niin en voinut olla tilaamatta. Eikä tossa ole itseasiassa ku kaksi lelua.... Ja me&i vaatekutsuille tuli taas kutsu, edellinen tilaus tulee tänään. Ja sit vielä ihmetellään minne kaikki rahat katoaa! :LOL:

Pitäiskö muuten tapaamiseen sitä osanottajalistaa päivittää? Minä ainaki tulossa..

Anu ja Arttu
 

Yhteistyössä