***HUHTIHIPUT 2008 kesähöpinät***

Meillä poika on huomattavasti ahneempi kiinteille kuin isoveljensä. Isoveljelle riitti aikoinaan kerralla rkl sosetta ja sekin kerran päivässä kunnes piti kasvun takia lisätä määrää ja kertoja. Tyytyi siihen eikä vaatinutkaan lisää. Tämä pikkuveli taas on jo ennen soseiden aloitusta pitänyt ruoka-aikaan sellaiset huudot että rauhallisesta ruokailusta ei tietoakaan. Nyt kun on saanut soseita niin ahnaasti syö kaiken minkä saa. Ollaan annettu syödä sen verran kuin syö. Rintakin kelpaa ruoan päälle toisin kuin veljellään.
Onneksi ei enää syödä päivällä tunnin välein. Kerkeää toinenkin saada huomiota ja jospa pian lakkaisi äidin repiminen. Yöllä on vielä vaihtelevasti syöty 1-2 kertaa, viime yönä kerran. Ennen kiinteiden lisäystä meillä alettiin kyllä syödä jopa 3 kertaa yön aikana.

Minä olen ajatellut että meillä joutaa tuttipullot hävittää pois kun ei ne herralle kelpaa. Juo nokksmukista silloin kun tarvis.
 
Heip :wave:

Mullakin tää palstailu alkaa painottua varmaan enemmän lukemiseen, kun tuo neiti vaatii nykyään niin älyttömästi huomiota, että välillä meinaa tulla hulluksi.. Tää on joku kausi taas, kun ei yhtään viihdytä itsekseen. Pitäis olla koko ajan tarjoamassa leluja jatkuvalla syötöllä tai heti alkaa kitinä et on tylsää. Liikenteessä viihtyy paremmin, mutta pitäis kai muutakin tehdä ku ravata kaupoilla.. :ashamed: Kunpa olis nyt se isosisko/veli viihdyttämässä vauvaa :) tai edes koira :LOL:

MB ja neiti hetitännekaikki 4kk ja 1 viikko
 
Anu-78
Huomenta!
Eilen tuli juhlittua niitä synttäreitäni:) ja ilta meni hyvin:) eikä tullut edes kauheaa oloa:) olin jo tossa yhdeksän maissa hakemassa poikia mummolasta kotiin kun tuli niin kova ikävä Sakua :heart: mummolassa oli mennyt hyvin ja Saku oli ollut kiltti poika:) yönkin oli nukkunut kokonaan kertaakaan heräämättä:) nooh, nytpä sitten ei vähään aikaan tuu lähettyä minnekkään rimpsalle...

Anu ja Saku + muu poppoo :)
 
Hyvia huomenia!!

Täällä on evakkoreissulta palattu kotiin. Miehellä oli to iltana henkilökunnan kekkerit meillä kotona ja me oltiin Nellan kans sitten yökyläilemässä joka olikin oikein kivaa -olo oli, ku olis joltain lomalta palannut. Nyt täällä sitten riittää vähän siivoiltavaa, pyykättävää.

Talvitamineista: Meillä ei ole hankittuna vielä mitään.. =( enkä itseasiassa ole edes ennättänyt miettimään. Nyt syksyksi on muutama tuollainen paksumpi puku, mm. kiva karhupuku mut tietty me tarvitaan talveksi kunnon toppis. Tuo äippäpakkauksen puku minusta on älyttömän ison näköinen vielä. Siispä tyhmänä kysynkin nyt että millaisen kannattaa ostaa? Mitä ominaisuuksia tämän ikäisellä siinä kannatttaa olla? Onko järkeä jo eka talveksi ostaa esim Reimatecin 100e puku vaiko riittääkö joku edullisempi?
Täytyy lähtee ens viikolla vähän sitten kiertelemään. Niin ja mikä koko? 74 vai 80. meillä käytetään nyt 68cm vaatteita. tyttö on vajaa 8kg ja 66cm pitkä.

Töihin paluusta: mä en oo ajatellu meneväni töihin vielä pitkään aikaan. aikaisintaan ens kesänä ellei sitten keväästä ilmaannu jotain oikein kivaa duunii. Haaveissa olisi kuitenkin se pikkukakkonen piahkoin, putkeen kenties =)

Faerie, juu mulla OLI matkarattaat tarpeettomana. Laitoin ne huuto.netiin myyntiin ja ne meni sieltä alle puolessa tunnissa. Hyvät kaupat siis!

Täällä näyttäs tulevan todella mukava päivä, lämmin sellainen.

laitan vielä loppuun muutaman hauskan kuvan neidistämme:

Perunan syöntiä:
http://www.aijaa.com/v.php?i=2589404.jpg

Nella aivan "karhuna"
http://www.aijaa.com/v.php?i=2589412.jpg

Uni tuli kesken leikkien:
http://www.aijaa.com/v.php?i=2589417.jpg

Että sellaista täällä meillä tällä viikolla =)

Mukavia vloppuja kaikille!
 
Meillä on talveksi kokoa 74 oleva toppapuku. Anoppi osti sen esikoiselle aikanaan, oli löytänyt kirpparilta aikanaan. Se on hyvä pukea kun aukeaa kunnolla edestä ihan alas asti. Vaunuissa ei tarvitse olla mikään kosteutta pitävä puku, keväällä tietysti jos nämä meidän vauvat jo kävelee niin sitten voi olla hyötyä kosteutta pitävästä puvusta, riippuen tietysti millainen talvi ja kevät. Meillä ainakin esikoiselle mahtui hyvin tuo 74 koko talven, syntynyt kesällä, ja jos käy niin ettei tälle pikkuveljelle mahdu niin meillä on kyllä kokoa 80 oleva toppapuku myös. Meillä kyllä lapset on pienikokoisia.

MB: Meillä on isoveli viihdyttämässä, mutta koko ajan pitää vahtia. Jos silmä välttää niin isoveli saattaa nousta toisen selän päälle ratsastamaan.

Esikoisen pitäisi olla päikkäreillä, mutta kolina kuuluu. Mentävä vilkaisemaan.
 
Moi!

Otetaans aikaa kauanko ehdin kirjottaa ennenku joku haluaa jotain! Suoraan kommentoimaan eli Täällä myös mennään 6kk täysimetyksellä. Kun soseet alotetaan niin teen ne itse lukuunottamatta puuroja. :ashamed: Inhoan keittää puuroa ja kaksi ekaa on myös saaneet kaupan puuroja. Meillä muuten kakkonen (myös 6kk täysimetetty) alkoi syömään soseita paljon paremmin ku ykkönen jolla alotettiin soseet 3kk+ ikäisenä et kai tuo sihtikurkkuisuus on yksilöllistä.

Faerie, meillä poika syö tuttia hyvin mielellään mut pulloa ei huoli millään. En oo kyl aktiivisesti tarjonnukkaan ku ei silleen oo tarvetta. Huvikseni koitin yks päivä antaa ruiskulla pumpattua maitoa ja se meni alas, vaikkakin kovasti ihmetellen! Hidastahan se oli mut meni kuitenki alas. Ehkä silleen vois pahinta nälkää tyydyttää äitiä odotellessa! :)

Talvivaatteet, äp-haalareita löytyy, samoin kevyesti topattuja haalareita, taljoja ja lämpöpusseja myös. Oon koittanu katella jotain toppahaalaria joka olis kosteussuojattu, ei tarvis olla vedenpitävä ku vaunuis on kuitenki suojassa. Välikausihaalarin ostin Reiman haalarin, sekin menee pitkään ku laittaa villahaalarin väliin. Mitään 100e Reimateciä en meinaa vauvalle ostaa, isommat lapset on sit asia erikseen.

Töihin paluu, mua odottelee koulupaikka josta just taas anoin vapautusta 06/09 asti et ainakin sinne saakka oon kotona. Alotin koulun samaan aikaan ku odotin esikoista, on ollu koulu tauolla siitä saakka... :whistle:

Oltiin pojan kanssa siellä fysioterapiassa ja enää ei ollu toispuoleisuutta havaittavissa mutta terapeutti huomas hänellä jäykkyyttä jaloissa, kuten aippa3 vauvalla. Ton jäykkyyden takia poika ei pääse kunnolla kyljelleen eikä sitä kautta yrittämään kääntymistä. Saatiin jumppa- ja venyttelyohjeita ja uusi aika kuukauden päähän. Poika kyl selkeesti yrittää kääntyä ku eka autetaan kyljelle ja nyt jopa oli itse kääntyny kyljelleen leikkimään. Nopeasti kyl hoksannu mitä pitää tehdä ku eka on vähän autettu alkuun! Fiksu vauva, äitiinsä tullu! :LOL: Ens viikolla 4kk neuvola niin saa taas uusia mittoja! Palaillaan viim. silloin!

RouvaP ja Poika kohta 4kk
 
elzibelzi, hyvä aloitus jo =)

kerta osaat liittää aijaa.com sivuille kuvan, niin kun kuva on onnistuneesti ladattu kopioi se viimeinen URL osoite ja sitten normaalisti liität sen tänne =)
ei sen ihmeellisempää, kun kerran osaat jo kuvan laittaa tuonne aijaa.comiin.
yritäs vielä kerran =)
 
hienoa että anuuulla oli poitsu syönyt pullosta vähän. jospa ne kiinteätkin kohta maistuisi.

ja onnea toiselle Anulle :flower:

tänään palattiin mummilasta. yllättävän hyvin meni molemmat junamatkat vaikka vaihtoja olikin kaksi :kieh: esikoinen oli iso tyttö, ei tarvinnut vaippoja kuin yöllä. nyt on kyllä vauva huutanut koko illan :headwall:

ja voi että mu ÄRSYTTI kun käly veteli tupakkaa ketjussa maha pystyssä :headwall: :headwall: :headwall: "tupakka on PAREMPI kuin nicorette ja äitikin poltti kaikki raskaudet". äly hoi.
 
Sanmar mä en jaksa tajuta miten se on niin hiton hankalaa lopettaa - varsinkaan raskaana. kyllähän se itellekin suoraan sanottuna vittumaista aikaa oli mutta ei tullut mieleenkään jatkaa polttamista sen jälkeen kun plussa ilmestyi testiin.
 
Ensinnäkin Anul-78 onnea :flower: vähän tosi myöhässä, mutta kuitenkin.

Mä päädyin turvaistuinmeressä, tuohon britax multi-tech istuimeen, mitä heilikin linkitti.Tosin pelkään ettei se sitten kuitenkaan mahdu autoon tai on muuten huono kun menen sitä katsomaan. Onkos täällä ketään jolla olis farmari Golf (pakko olla joku kun se on niin yleinen auto :LOL: ) musta tuntuu että siellä ne takamatkustustilat on ihan naurettavan pienet. Meidän toiseen autoon (BMW) mahtuu paljon paremmin tuo pojan turvakaukalokin ja tuntuu että tilaa on reilusti, toisin kuin golffin räppänässä...plaah, ahdistaa edelleen koko turvaistuin asia.

Poju päätti tänään käydä sitten yö unille klo 18... :headwall: :headwall: kiva yö tulossa, varmasti ei jaksa nukkua aamuun asti. Yritin tuossa herätellä, mutta ei mitään toivoa, käänsi vaan päätä ja kun syliin otin niin retkotti siinä vaan taju kankaalla :LOL: joten hyvät on unen lahjat. Ei vissiin näin pientä voi vielä yrittää pitää hereillä. Meillä on vähän vaikeuksia tuon nukkumisen kanssa, niin ilmankos sit toisina päivinä vetää unta oikein huolella.

Mun on pakko lähteä unille, että jaksan huomenna taas.... :wave:
 
Olisi kysymys hiuksista: onko muilla havaittavissa huomattavaa hiustenlähtöä? Itsellä nimittäin on. Kampaajakin oikein huomautti, että mun etuhiukset on harvenneet, minkä olen kyllä itsekin huomannut. Hiusten pesun yhteydessä lähtee hiuksia todella huomattavia määriä, ja niitä kyllä löytyy myös kumpaisenkin vessan lavuaarista kiitettäviä määriä. Olenko kaljuuntumassa, vai voiko olla jo kyse hormonien aiheuttamasta hiusten lähdöstä? Täysimetän siis vielä ja mun kavereilla on kuontalo alkanut harvenemaan vasta, kun kiinteät on kunnolla aloitettu ja rintamaidon määrä huomattavasti vähentynyt.

Mavi ja poika huomenna 5 kk:tta
 
Mavi multa lähtee myös aivan tajuttomasti hiuksia!! :eek: Niitä on kaikkialla! Siis kirjaimellisesti. Kaikkialla muualla paitsi mun päässä.. Harjatessa lähtee hirvee kasa. Yök. Mies jo ehdotti voisinko ajaa kaljuksi, kun hän on kyllästynyt kahlaamaan mun hiuksissa.. Muistan kun yks kaveri oman raskautensa jälkeen valitteli samaa. Ja aika pitkän aikaa. Mulla vaan ei olis varaa menettää hirveesti hiuksia, kun niitä on muutenkin niin vähän :( Mäkin täysimetän vielä.
 
kyllä lähtee hiuksia. tosin se kuuluu asiaan tässä vaiheessa, älkää huoliko. mulla kävi edellisessä imetyksessä niin että imettäessä EI lähtenyt tukkaa mutta sitten kun lopetin imetyksen ja tulin heti raskaaksi niin tukka alkoi tippua päästä. ja nyt jää taas tuppoja käsiin...
 
Mavi multa lähtee myös hiuksia, mut kuten känkkis sanoikin, taitaa kuulua asiaan. Nimittäin raskaana ollessa jossain vaiheessa hiusten lähtö loppui, ei lähtenyt YHTÄÄN...kun normaalisti mulla lähtee hiuksia pestessä jonkun verran tukkaa, ja kun pidän tätä aina kiinni, nin huomaan sitten aukaistessa että paljon lähtee :D Niin..nyt on alkanut taas lähteä ja reilumman kautta...
 

:wave:
kyllä lähtee hiukset päästä täälläkin, ihan tajuttomia tuppoja lähte kun harjaa ja pesee, kaikki paikat täynnä mun karvoja :p kohta olen varmaan kalju ku tää mun kuontalo ei muutenkaan ole mikään priima niin kauheeta ku viimosetki karvat lähtee yök :ashamed:
Oliko jollakin muulla tää onkelma???? Vaavi on koko ajan "vaatimassa" seuraa??? Ei viihdy yhtään missään :x vähäks aikaa ku laittaa lattialle ja kun jää yksin nousee meteli, pitäs koko ajan neitiä viihdyttää :eek: ja meillä kun noita viihdyttäjiä riittää mut eipä kelpaa neitille muu kuin äiti, kainalos sit roikkuu mukana ku teen hommia :p siinä tyytyväisenä naureskelee ku äiskä puhisee yks kätisenä :p Onkoha joku äitissä roikkumis kausi menos????kääks :D
Ja toinen onkelma meil toi nukkuminen on menny kaameeks :eek: oikeen "en nuku enää ollenkaan millonkaan neiti" päivisin pieniä pätkiä mooonta kertaa ja nyt on ruennu öisinki vaatiin seuraa |O saattaa herätä 2 aikoihin naureskeleen ja jutteleen :$ ei ole nälkä haluaa vaa seuraa :( keskellä yötä |O siinä sit kiekuu ja huutelee tosin hyvän tuulisesti, mut ei kivaa, aikansa ja sit ottaa vähän tissii ja käy nukkuun ja minä joudun oottaan et itelle uni tulee ja kun nukahdan niin jo neiti haluu lisää tissii vähän, oikeen pikku takiainen tää neiti täl hetkel, yötä päivää äitis kiinni :p

jassoo takiainen kutsuu, heräs aamu unilta ja huomas et äiti puuttuu, johan toi nukkuki 15 min :p

vilijonka ja takiainen :eek:
 
Nukkuminen on ongelma täälläkin! On ollut oikeastaan ihan alusta lähtien pojan koliikin takia, mutta vaikka koliikki on takana, nukkuminen on yhä ongelma...

Meillä poika ei millään meinaa nukahtaa illalla. Se nukahtamisoperaatio on joka ilta parin tunnin mittainen taistelusessio. Vaikka ollaan yritetty tehdä rutiinit ja muut kommervenkit, poika ei meinaa nukahtaa millään. Sitten kun taistelun jälkeen viimein nukahtaa, poika herää ensimmäisen tunnin, parin aikana jopa 4 kertaa huutamaa. Ja siihen huutoon ei auta muuta kuin syliin ottaminen tai tissi. Joskus ollaan miehen kanssa ihan rehellisesti itkun partaalla, koska meillä menee aina koko ilta pojan nukuttamiseen. Ja kun poika sitten nukkuu, ollaan molemmat ihan sippeinä valmiina kaatumaan sänkyyn. Nukkumaan siis! :headwall: Jos saisi tuon pojan illat jotenkin normaaleimmiksi, ehkä parisuhteellekin jäisi vaikka joskus edes hetki aikaa...

Yöt menevät sitten vaihtelevasti. Joskus pärjätään 3 syötöllä, mutta esim viime yönä syöttöjä oli 5. Ihmeellistä on silti se, että ne yöt, jotka on parempia, antaa sen verran voimia aina, että sitten jaksaa ne huonotkin yöt. Kai sitä fysiikka jotenkin sopeutuu tähän univajeeseen ja ottaa sen energian sitten mistä saa??

Päivisin unet on vähän sitä ja tätä. Aamu-unet on vakiintuneet tosi hienosti, eli joka aamu 1,5 tuntia heräämisen jälkeen poika sippaa. :saint: Voi, kun sama meno jatkuisi muillakin unilla! Päiväunet on lyhentyneet tosi lyhyiksi, ei enää niitä alkuaikojen 3 tunnin putkia...nyt on hyvä, jos tunnin nukkuu kerralla! On se maailma niin ihmeellinen paikka, ettei millään malttaisi nukkuakaan!! B)

Niin, ja mikä ihme logiikka siinä on, että puoliunessakin pitää öheltää itsensä mahalleen???Poika opettelee nyt kääntymään toiseltakin kyljeltä mahalleen, miten sitten poikaa nukutetaan, kun kummaltakin kyljeltä käännytään???? :eek:

Hiuksia ei lähde vielä, ainakaan kovasti. Mutta, se on vain ajan kysymys milloin se alkaa. Imetys aina kuulemma verottaa äidin hivenaine- ym varastoja niin paljon, että hiukset kärsii ekana.

Mä näin eilen taas valitettavasti yhden maha pystyssä kulkevan naisen, jolla oli rööki suupieles!!! Olis tehny mieli menna sanomaan...Mua melkeen itketti sen syntymättömän vauvan puolesta.... :'(

Huomenna taas vauvauintiin! Se on niin mukavaa! =) Mihin nää viikot menee, justhan oli viime maanantai..... :whistle:

Nyt poika heräs......Mukavaa sunnuntaita!
Marika ja poika 4kk ja rapiat
 
hysteerinen; meillä on farmari Golf. Tosin auto on kylläkin vuosimallia -94.. :/ eihän siellä takana mitenkään hirveesti tilaa ole, mutta kyllä tuo kaukalo on nyt ainakin hyvin mahtunut... saattaa tulla vaikeuksia sitten turvaistuimen kanssa. Eipä meillä ole rahaa uuteen autoonkaan vaihtaa...

Töihin menosta unohdin omalta kohdaltani mainita, että vanhempainrahan loputtua helmikuussa menen varmaan tekemään jotain viikonloppukeikkaa tuonne päiväkotiin missä olen pari vuotta keikkaa tehnyt. Opiskelut aloitan taas ensi syksynä, eli laitetaan Nooa päiväkotiin sitten vasta. On siinä vaiheessa siis joain 1 v. 4kk.

eipä muuta. Hyvää sunnuntaita kaikille!! :flower:

elzibelzi ja Nooa
 
Myös meillä nukkuminen on ongelma. Yöllä vielä nukkuu ihan hyvin syöttöjen välit (jotka tosin ei edelleenkään oo yli 3 tuntia), mutta päivällä ei sit millään. Oon joutunu joka kerta nukuttamaan syliin, jos ollaan kotosalla. Sängyssä vaan huutaa hysteerisenä. Jos ollaan liikenteessä, töllöttää tunnin aina kaukalossa silmät selällään, jonka jälkeen simahtaa yleensä 30 minuutiksi. Tunnin unet on jo harvinaisuus.. Illalla onkin sit simahtanut viime aikoina ysin maissa, kun joskus ennen simahti vasta klo 23. Mä tietty kukun yhteentoista ja sit oon aamulla ihan poikki. Ja tässä pitäis 2kk päästä herätä töihin.. onneks on liukuva työaika!
 

Yhteistyössä