Huhti-Hiput 2008

  • Viestiketjun aloittaja marjonetti
  • Ensimmäinen viesti
Mullakin on tosi väsynyt olo koko ajan. Varsinkin kun olen ollut viikon verran kipeä. Kuumetta, yskää ja nuhaa. Onneksi meidän neiti ei ole sairastunut. Ei vaan välillä meinaa millään jaksaa tehdä kaikkea mitä pitäis.
Tosin yhden asian tässä tajusin, pelkästään toisen läsnäolokin riittää. Ei tarvii aina olla kaikki tip top. Eikä tarvii aina jaksaa, kunhan vaan saa olla oman perheen kanssa. Kun sattui onnettomuus, jossa onneksi meidän kohdalla oli paljon onnea matkassa, tai pikemminkin enkeleitä. Sellaisen jälkeen huomaa, miten nopeasti toisen voi vaan yks kaks menettää. Onneksi ei niin käynyt ja meidän perhe voi turvallisesti jatkaa matkaa tässä elämässä.
Sitä vaan tajuaa, ettei millään muulla oo väliä kuin sillä että on se kumppani tässä vierellä jonka kanssa jakaa tämä arkinen aherrus.

Tosin, mua kyllä oksettaa koko ajan. Ensimmäisessä raskaudessa sitä kesti pari viikkoa ja aina iltaisin. Nyt tuntuu että sitä on koko ajan. Väkiste täytyy syödä ettei ois niin huono olo. Mikään kun ei oikeen maistu. Mutta onneksi se loppuu.... jossain vaiheessa.. sitä ootellessa.

Satu ja :heart: 6+2
 
Nopeesti vaan tulin piipahtamaan...Pitäis olla nukkumassa jo. aamulla sitten taas ihmetellään kun väsyttää. Vaikka mua kyllä väsyttää vaikka nukkuisin 12 tuntia. :LOL:

Juu mutta asiaan... Vuotoa ei ole tullut sitten eilisen, eli säikähdykselläkö (huh mikä sana!) taas selvittiin. On tää kyllä stressaavaa...Onneksi neuvola on tällä viikolla. Ja sit varaillaan varmaan jo lääkäriä, jospa siellä kuuluis sydänäänet. Viimeksi kuului kunnolla vasta 13+jotain, mutta lääkärissä rv 11+0 saatiin hetkeksi äänet kuulumaan. Kunnes pikkunen häippäs dopplerin ulottumattomiin. :LOL:

Mä en oikein osaa oireista sanoa juuta enkä jaata...Väsyttää, joo, mutta en tiedä etooko enää. Mahaa nippailee ja juilii. Semmosta venymistä tuntu äsken..Oisko hyvä merkki? Tai sitten alkavaa keskenmenoa..Eih, mut voi kohta ilmottaa hourulaan, kun en tiedä mistään mitään ja alan seota ilmeisesti.

Kalenteri: Voi sun miehen käytöstä... Tutulta kuulostaa paitsi että mun mies ei rupeais edes suutuksissaan täällä siivoomaan. Narisee vaan muuten, kun en viitti mitään tehdä aj pyykkejä kertyy yms. en ole muutenkaan mikään talousihme, mutta nyt alkuraskauden ajan olen ollu tosi saamaton. Päivittäiset pikkuasiat, kuten astianpesukoneen tyhjäys, tuntuu aivan ylivoimaselta. Ittensä saa pakottaa tekemään edes jotain pientä päivittäin, ettei ihan mene kaaokseksi. Huh.

nyt kyllä menen nukkumaan...Miten mä tänne jumiuduin...

NewMoon rv 7+1
 
Kalenteri Älä suotta pyytele anteeksi "purkautumistasi" tämähän on
sitä varten, että jaetaan sekä positiiviset että negatiiviset tunteet, tuetaan toinen toistamme. Itsellänikin tahtoo joskus mennä sellaiseksi "omanapakirjoitteluksi". Miesten on varmaan vaikea ymmärtää tätä väsymystä yms. mitä raskaus tuo tullessaan, varsinkin näin alkuun kun mitään ei päälle päin näy? Ja saattaahan uuden tulokkaan tulo ainakin alitajuisesti aiheuttaa paineita, vaikka kuin toivottu olisi. Nämä paineet on sitten helppo purkaa kaikkeen läheisimpään ihmiseen. Kalenteri, minä ymmärrän sinun jaksamattomuuden kotitöihin täysin :hug: Kyllä meilläkin on siivoukset vähentynyt. Kunnioitan teitä, joiden samalla täytyy hoitaa lapsi/ lapsia. Itse mietin lauantaina, kun oli kaikista väsyttävin päivä, että miten tässä selviäsi jos olisi lapsi.
 
Huomenta!

Kiitoksia sympatioista! :hug: Saatiin sitten riita sovittua jo heti illalla, kaikeksi onneksi ei olla pitkävihaisia. Mies pyysi anteeksi, kun mä olin oikeastaan jo poikaa nukuttaessa miettinyt, että annan kyllä anteeksi, jos mies näkee sen vaivan, että pyytää :LOL: ja että mitäs jos ei pyydäkään, annanko sittenkin anteeksi :LOL: :LOL: Mutta kyllä musta vois oppia hillitsemään noita raivonpuuskiaan tai sanoa suoraan mulle, jos oon hänen mielestään ollut laiska tms., onpahan helpompi puolustautua. Tavaroiden paiskominen tuntuu niin etäiseltä, siihen on vaikea mennä keskustelemaan mistään. Aamulla vessassa odotti lappu, jossa mies pyysi vielä kerran anteeksi. On nää naurettavia joskus meidän riidat.

Tosiaan, kotitöitä ei meinais jaksaa, vaikka just puhuttiin ystäväni kanssa, miten ihanaa olis kun kaikki kiiltäis. :/ Mariaana, totta puhuen oon miettinyt, miten jaksaisin, jos oisin töissä tai opiskelisin, lapsen kanssa kotonahan voi kuitenkin lintsata monesta asiasta tai oikoa mutkia :)
 
Sain ultra ajan ensi viikon keskiviikoksi eli 5.9. jännittää nähdä onko tuolla masussa oikeasti mitään... Neuvolan varasin vasta 26.9. (rv 9+5) koska en halua mennä sinne vasta, kun ollaan pitemmällä kun viimeksi. Viimeksi kävin neuvolassa rv 8+0 ja kesken meni 8+3 ja oli jotenkin niin kauheaa soittaa neuvolaan ja perua ajat yms. Mutta oli ihana, kun neuvolan täti muisti! Heti kun soitin tunnisti nimestä ja oli niin onnellinen meidän puolesta. On kuulemma pitkin vuotta miettinyt, että ollaanko muutettu vai miksi ei ole kuulunut mitään.

Meillä tuo mies otti kanssa siivoiuksen puheenaiheeksi, mutta päinvastaisessa tarkoituksessa. Hänen mielestään olisi parempi, "että ottaisin nyt ihan rauhassa". Aikoo itse hoitaa perussiivouksen, pyykinpesun, ruuanlaiton yms kuulemma koko raskaus ajan ja sitten lisäksi ottaa vielä siivoojan joka toinen viikko tekemään katosta lattiaan siivousta. Koirien lenkitykseen sain sentään luvan, koska "tekee vauvalle hyvää, että saan happea" ;) Eli meno pikkaisen hysteeristä tuolla kotona, mutta ajattelin, että nyt katson muutaman viikon rauhottuuko vai ei ja sitten käyn tiukan keskustelun tuosta hösäämisestä.
 
En ole pahemmin tänne kirjoitellut, mutta olen kyllä seuraillut teidän muiden kirjoituksia. Itselläkin piti kaikki olla hyvin ja raskaus hyvässä vauhdissa, mutta sitten alkoi tuhruttaa n. viikko sitten (ihan pientä ruskeaa vuotoa pyyhkiessä). En ajatellut siitä sen kummempaa, mutta eilen aamulla alkoi kunnon vuoto ja menin samantien lääkäriin. Raskaus todettiin kohdun ulkopuoliseksi. Tänään sitten sain aamulla sytostaattipiikin ja nyt seuraillaan istukkahormoonin laskemista. Vuoto jatkuu ja alavatsaa vihloo oikealta puolelta. Viikkoja olisi nyt 7+3. Onneksi näin aikaisin asia selvisi, ja saan nyt hoitoa. Nyt pidetään vain peukkuja, että lääke tehoaisi ja pääsätäisiin mahdollisimman nopeasti yrittämään uutta raskautta. Oman aikansahan tämä toipuminen vie, mutta toistaiseksi tuntuu, että fyysiset kivut ovat olleet kovemmat kuin henkiset. Kaikki oli vielä niin alussa, enkä oikein ollut uskaltanut päästää itseäni liian varmaksi vauvan tulosta. Ehkä jopa alitajuisesti tiesin, että kaikki ei välttämättä ole niinkuin pitäisi, ja suojeluvaisto piti varausta yllä.

Joka tapauksessa toivotan kaikille tähän pinoon oikein ihanaa ja antoisaa odotusta ja siirryn itse parantelemaan kroppaani uutta yritystä varten...
 
Jopalle iso :hug: samoin Kalenterille :hug:

täälläkin on hermot olleet tiukilla, mua alkaa ärsyttää se että kaikki kotihommat kasautuu mun niskaan ja ollaan vielä kaikki kipeinä. ajattelin jo äsken että nyt alan tulla hulluksi, kun mieleen tuli että voi kun voisi palata töihin :LOL: :kieh:
 
Jopa73: :hug: jaksamista!

kuukatri: tervetuloa!

Varasin äsken neuvolan. Innolla odotan ekaa käyntiä, mikä on 11.9, koska meillä on niin ihana neukkatäti äippäneuvolan puolella et sinne on kiva mennä.

Järkyttävä väsymys vaan jatkuu.. Ja pahoinvointi lisääntyy..

Joku taisi kysellä et kenelle on kerrottu raskaudesta. Me ollaan vasta kerrottu mun äidille (joka on tosi innoissaan) ja naapureille joilla esikko oli eilen hoidossa kun käytiin ultrassa. Niin ja yks kaveri tietää.

Nyt kun esikko on päikyillä niin taidan itsekin vähän huilata.
 
Voi Jopa :hug: Voimia ja vain sellaista surua joka on kevyt kantaa... jos mahdollista. :| Toivotaan, että teillä kaikki käy hyvin seuraavan kanssa. Onneksi tilanne selvisi aika ajoissa ja sait kunnon hoidon.

Kuukatri, onnea ja tervetuloa!

Täällä etomista ja muuta epämääräistä oloa ollut, ruoka auttaa niihin :p Vaa'alla en ole varmaan noin viikkoon käynyt, mutta viimeksi oli painoa tullut, oliko kilo vai kaksikin lähtöpainoon verrattuna. Anton odotus toi noin 16 kiloa, joista kotiin kannoin sairaalasta kymmenisen, mutta imetys vei nuo kaikki muutamassa kuukaudessa ja siitä muutama lisää, niin 5 kiloa lisää oli lähtenyt... Olinkin siis ennen tätä odotusta vähän luikero, joten parempi syödäkin minkä jaksaa. =)

Malttamaton, onpa huomaavainen mies sulla, mitä siivoukseen tulee. ;) Meidän ukko sai sitten raivopäisesti raivattua keittiön, mutta menee vähän aikaa ruveta nauttimaan siitä, kun ärsyttää se itse tilanne. Jaksaispa jatkaa siivousta täällä muualla, mutta kyllä mä nyt taidan sen sijaan mennä nukkumaan, kun kerran tuo poikakin. Yhden vanukkaan jälkeen siis. :p
 
Kiva että muutkin on väsyneitä ........ :LOL:

Tervetuloa vain kaikille uusille Huhtihipuille :wave: :flower:

Minä otin tänään varaslähdön neuvolaan..
olin nimittäin nuorimmaisen neuvolan käynnillä ja tätipä
kyseli siinnä samalla äitinkin jaksamista.
Olin kuulema kalpea (No älä!) ja nappas hb multa.
Se oli 136 joten ei kyllä tää väsy ja kalpeus johdu ainakaan siitä.
Ensimmäinen rivi on siis kirjoittu neuvolakorttiin :D

Nöpönen 7+1
 
Jopa73: :hug: jaksamista!

kuukatri: tervetuloa!

malttamaton Onnea ekaan utraan
:D

Täälläkin ollaan oltu väsyneitä.. Nukuin päiväuniakin reilun tunnin kun niin väsytti.. Jospa tää flunssa pian antaisi periksi niin olokin helpottuisi varmasti.
Eilen sain ekan neuvolan tilattua. 20.9 ja silloin on 9 viikkoa kasassa..
Mullakin on jo tissit jotenkin isomman oloiset. Ihmettyttää et nyt jo. No raskaudethan on erillaisia kaikki. Itse en muista että oisin näin kiepä ollut noissa aikasimmissa raskauksissani

Kirpeää Tiitaipäivää kaikille

-Taika ja mausukki 6+0-
 
Hei vaan täältäkin kaikille! Ja tervetuloa uusille! Jopa73:lle :hug: ja toivottavasti saatte uuden plussan pian.

Olin tänään esikoisen kanssa neuvolassa ja varattiin mulle eka aika 7.9. Nyt jo vähän juteltiin kaikesta ja terkka sanoi mulle, että oon ihmeen virkeän ja hyvävointisen näköinen. :D Mutta eipäs mulla vieläkään oikeastaan ole mitään oireita paitsi että mielialat heittelee ihan kuinka sattuu. Mies on väliin ihan hukassa mun kanssa. :snotty: :whistle:

hassusti menee noi raskausviikot, kun terkka laski, että mulla on nyt menossa 6+4 ja kaikki laskurit antaa että 7+0/1. Mutta se nyt on ihan se ja sama, kun ultrassa se vasta varmistuu sitten kuitenkin.

Ihan ollut lukea teidän monien varhaisultrakuulumisia! Minä oon aatellut jaksaa odottaa sinne np-ultraan, joka on sitten joskus 12-14 viikolla. =)

Iloisia syyspäiviä kaikille! =)
 
Päivää,sitten aikoijen... :wave:
Täällä ollaan niin väsyneitä ettei meinaa saada mitään aikaiseksi...
Otettiin vielä eilen kuopukselta tuttipullo pois ja hän kun on sellainen maidon litkiä... Yö meni huonosti ja päiväkin oli melko huono mutta vihdoin kävi päiväunille.
Tänään onkin massu ollut turvoksissa jotta on joutunut käveleen housut auki kotona.Päätin sitten vaihtaa äippähousut jalkaan kun niitä onneksi tuolla pari on ja nämä ei purista varmasti,saapi varoa ettei tipu päältä mutta tuskin sitä pelkoa on kauaa.. :LOL:

Niistä liikkeistä ja sukupuolesta sitten kun oli joku aika sitten puhe.
Ne erottaa melko lopussa parhaiten.Eli tyttö olisi se joka pyörii ja liikkeet aaltomaisia ja hitaita mutta suuria(varsinkin yli ajan :D mihin olen itse erityisesti erikoistunut )
Pojalla liikkeet on taas nopeita ja teräviä,tyyliin saattaa erottaa kun vauva potkaisee tai työntää vain kättä.
Mutta,tämähän on vain tälläinen yksi arvio monien muiden sammakkoihmisten mukana.. :whistle:

Mahtava tuo Dallas pullaa-tarina.Kyllä siinä mieheni tuumi yhden synnytyksen nähneenä että hän olisi varmaan jo kuollut kauhusta.
Minulla on nimittäin ollut synnytykset melko pitkiä ja karmeita..Nyt jo oikein jännittää... :ashamed:
Esikoista tein maailmaan 15,5h josta ponnistin 1,5h.Syntyi viikko ennen laskettua.
Seuraava olikin nopea,tosin päivän vajaa 2viikkoa yli,5h niin tyttö maailmassa.
Kolmas,4päivää yli ajan ja synnytys kesti 22h joista ponnistus 11min.
Ja neljäs,viikko yli ajan ja synnytys kesti 25h ja siinä aukesin sitten loput 6cm parissa minuutissa ja olin kuolla (mieheni mielestä kun silmät pyöri pääässä)..Happi ei kulkenut kunnolla... Ponnistin 8min.Tytöllä oli vihreää lapsivettä keuhkoissa ja napanuora kaulanympäri mutta kaikki hyvin loppu hyvin...
Että jännitys tiivistyy kun aikaa menee!

Mutta nyt jatkan jotain tekemistä,vaikka sohvan kuluttamista..
:D
 
Heipa, mäkin pitkästä aikaa ilmottelen itsestäni.
oon ollu tooosi huonossa kunnossa, oksennellu aamusta iltaan. muutama päivä mahtuu pariin viikkoon ettei oo tarvinnu pönttöö halailla, mutta oksettava olo silti. :x äidin kanssa juttelin ja se kerto ollensa myös tooosi huonovointinen raskausaikana. sukuvika lienee...

olen lähdössä juuri reissuun ulkomaille, joten neuvolan täti ehdotti tiputukseen menoa tänään sielä käydessäni, oon niin kuiva. no juuri oon menossa lääkäriin ja katotaan mitä siellä neuvotaan. kerran oon ottanut matkapahoinvointiin tarkoitetun lääkkeen (lääkärin suosituksella), kun piti matkustaa. ei ollut mitään iloa, oksetti silti. yritän koko ajan työntää jotain suuhuni, jotta ei tartte tyhjää mahaa yökkiä. ja tietty flunssa tuntuu iskevän vielä päälle. tietty niin heikko vastustus kyky ku ei meinaa pysyä mikään sisällä.

no jotain positiivista, vauva masussa on ilmeisesti viikkoa vanhempi kuin on laskettu, la 8+5 eli oltais jo rv9. hyvä niin, loppuu tuo pahoinvointi aikaisemmin (toivottavasti :LOL: )

Potra vauveli sieltä tulee kun pistää äitin näin koville :D
 
:hug: Jopa73:lle

Itsellä ruskeaa tuhrua tulee edelleen. Tästä viikosta tulee varmaankin elämäni pisin viikko. Maanantaina siis vasta olisi ultra-aika. Kuulemma aikaisemmin täytyy mennä ainoastaan, jos vuoto runsaantuu tai tulee kipuja. Vessassa käynnit saa aina sydämen tykyttämään. Jos tällainen tuhruvuoto ei johtu tulevasta keskenmenosta niin mistäs se voi johtua???
 
Pahoittelut Jopa73:lle! :hug:

Toivon kovasti voimia ja jaksamista kaikille ja erityisesti niille, jotka joutuvat jännittämään tuhrun takia! Matilda2007, koitahan jaksella päivä kerrallaan. On tämä vaihe niin piinallista, kun ei muu auta kuin odottaa ja toivoa. Uskotaan siihen, että kaikki menee hyvin.

 
Tyyne-Täti: saanko udella että minkä ikäinen teidän kuopus on? Mulla kun on jo vähän huono omatunto siitä, että meidän neiti juo vielä pullosta. Lisäksi se nukkuu meidän makkarissakin, eli siirto omaan huoneeseen olis lähiaikoina edessä.

 
Minttu mamma, en ole Tyyne-täti mutta meillä ainakin tuo 1v6kk nukkuu edelleen perhepedissä. ja oon aatellut että saapi nukkua niin kauan kuin haluaa. mies varmaan olisi neitiä siirtämässä ennen huhtikuuta, mutta mun mielestä meillä ei ole mitään kiirettä.

sain tänään sapiskaa kaverilta että 2v2kk ikäero on hurjan pieni. kovasti nauratti että MUN ongelmahan se on, ei hänen. mieluummin näin kuin että aloitan saman rumban kun tyttö on eskarissa :whistle: toivotaan nyt vaan että kakkonen pysyy menossa edes mukana, tänään on kyllä vähän jomottanut mahaa ja Prisman parkkiksella heitin ykät :LOL:

mites te muut jotka odotatte toista/kolmatta jne, tuntuuko kohdunkasvukipuja? itsellä ei tunnu... ainakaan paljoa.

äitipeikko ja Chimi 6+1
 
:hug: jopa73.

Ja tervetuloa Taika-79 ja Kuukatri =) .

Matilda2007: Mulle lekuri sanoi siellä alkuraskauden ultrassa, ettei aina tiedä mistä tuhruttelu johdu, mut jos se on sellaista rusehtavaa vuotoa, ei kuulemma hätiä. Voi jatkua pitkäänkin. Näillä eväillä täälläkin mennään. Jotenkin oon huomannut, että mulla sitä tuhruttelua tulee varsinkin vähän reippaamman liikkumisen jälkeen...tiedä häntä, mistä se sitten johtuu.

Nyt taas pitää mennä tyttöjen perään, huutavat niin kamalasti...

Hämy ja ötökkä 7+1 :wave:
 
Moi kaikille :wave: Ilmoittaudun uutena joukkoonne.

Itselläni on oviksen mukaan laskettu la 30.4., joten ihan alussa tässä vielä ollaan. Nyt meneillään rv 4+6. Raskausuutinen oli meillä kovasti toivottu, mutta silti suuri yllätys, kun tärppäsi heti ensimmäisestä pillerittömästä kierrosta. Nyt sitten jännäillään, että pysyykö vaavi masussa. Tuntuu, että sinne viikolle 12 on vielä älyttömän paljon aikaa.
 

Yhteistyössä