Hormoonikierukka

  • Viestiketjun aloittaja pms
  • Ensimmäinen viesti
endo minullakin
Alkuperäinen kirjoittaja mustavalkoista:
Endometrioosin syntymekanismista ei tutkijoiden keskuudessa olla edelleenkään selvillä/yksimielisiä. Hyvä että sinä tiedät mistä se johtuu.

nimim. endo alkanut teini-ikäisenä vähän aikaa menkkojen alun jälkeen.
Siis edellinen varmaankin tarkoitti lähinnä sitä, että endon aiheuttamat ongelmat ovat sitä pahempia, mitä useammat kuukautiset kokee. Joillakin naisilla raskaus parantaa endometrioosin, ja ollaanhan siinä joka tapauksessa pitkä aika oireettomana ja ylipäänsä tilassa, jossa endon eteneminen pysähtyy. On ihan totta ettei "tyhjänä" olo ole se tila, mihin naisen hormonitoiminta ja lisääntymismekanismit on suunniteltu. Endoa sanotaan leikillisesti kolmekymppisten uranaisten sairaudeksi, koska tässä ihmisryhmässä se useimmin esiintyy ja aiheuttaa ongelmia.

Minullakin endo alkoi varhain, mutta kesti päälle parikymppiseksi ennen kuin sain myös lääkärit vakuuttuneiksi tästä ja asianmukaista hoitoa. Nyt minulla on pari vuotta ollut hormonikierukka ja oli kyllä yksi elämäni parhaita päätöksiä kokeilla sitä!
 
tukatu
olen 36 v.Onko kenelläkään muulla kokemusta vaihdettaessa levonova mirenaan, minulla oli levonova 5 vuotta, kuukautiset loppui miltei heti, ei iho-oireita ei mitään, tänä keväänä vaihdettiin mirena ja vuodot jatkuu, joskin hieman lyhentyneet päivissä, puolen vuoden kuluttua alkoivat ihon akne-oireet synnytinelimiä myöten, ystävälläni samankaltaiset oireet ja nimenomaan mirenasta. Onkohan koostumus muuttunut? Kertokaa, jos olette kokeneet samaa.
 
Miiku78
Tervehdys !

Olen huolissani siitä kun olen menossa asennuttamaan kierukan ja olen XXL-kokoinen, onkohan koostani tuon asian suhteen jotain haittaa? Tahtoisin kuulla isokokoisten mirena-käyttäjien kokemuksia... Kaunis kiitos jo etukäteen =)
 
tutkimus
Löysin lehdestä ilmoituksen hormonikierukkatutkimuksesta, jossa etsitään vapaaehtoisia kahden eri hormonipitoisuutta sisältävän kierukan testaamiseen. Ymmärsin, että Mirenassa on 20 mikrogrammaa vaikuttavaa ainetta, ja näissä testattavissa on taas 12 ja 16 mikrogrammaa.

Ilmeisesti tutkimuksen avulla yritetään löytää sopivampaa kierukkaa myös niille, jotka eivät sitä tarvitse vaikeisiin menkkoihin, vaan yhtenä vaihtoehtona ehkäisyssä. Itseäni kiinnostaisi tutkimukseen osallistumista harkitsevana ja suht helpot menkat omaavana, että kannattaako tuohon lähteä kun on lukenut näitä kauhujuttuja. Tällä hetkellä käytössä on rengas.
 
nelikymppinen akka
runsaiden vuotojen takia laitettiin elokuun puolessa välissä toi hormoonihärveli, olin kyselly kohdun poistoa (sterilisaatio tehty vuonna piparitaivas) mut lääkäri ei ollut suostuvainen ajatukseen vaan tyrkytti tota vekotinta. Asennuksen yhteydessä sitten totes et gynis olis voinu sen kohdun poiston suodakkin kun mulla on paljon myoomia. No joka tapauksessa toi vekotin on nyt ollu mulla pian 3kk, hirveitä kipuja, vuotoja kera isojen hyytymien :( Parin viikon päästä olis aika oikeelle gynelle, josko saisin kohdun nyt sitten pois. Lankoja en ole tuntenu pian kuukauteen mut TIEDÄN et vekotin on mun sisällä todennäkösesti vinksallaan. En anna gynen ottaa vehjettä ennen kohdunpoistoa pois, työn vuoksi en tämän suurempia vuotoja voi itelleni suoda :(
Muilla vastaavia kokemuksia??
 
2 hormooni kierukka
Rauhoitu edellinen .. Minulla vuoti 4 kk ja sitten ihana rauha. nyt on puolivuotta enemmänkin että joka toinen vain vähän vuotoa toisella vain pientä ruskeaa vuotoa joten pikkuhousu suojalla selviän.
eli nuo on noita alku vuotoja .. jos 6 kk jälkeen vielä vuotaa harkitse sitten. nuo kohdun poistot on isoja juttuja ja vaikuttavat loppuelämän siihen että syöt sitten hormooneja pillereinä. ei hyvä vaihtoehto sekään??
 
korjaus edelliseen
Alkuperäinen kirjoittaja 2 hormooni kierukka:
nuo kohdun poistot on isoja juttuja ja vaikuttavat loppuelämän siihen että syöt sitten hormooneja pillereinä. ei hyvä vaihtoehto sekään??
Ei pidä paikkaansa. Jos pelkkä kohtu poistetaan, muttei munasarjoja, niin oma hormonijärjestelmä pelaa ihan normaalisti.
 
osallistuja*
Minä olen mukana tuossa hormonikierukkatutkimuksessa. Kierukan laitosta on nyt reilu viikko ja hyvin on mennyt. Kovasti jännitin laittoa koska en ole synnyttänyt mut suht kivuttomastihan se meni. Nyt sitten vaan odotellaan mitä tuleva tuo tullessaan. Toivottavasti olisi minulle sopiva ehkäisy kaikessa helppoudessaan.
 
decam
Ollaan sitten aika samassa jamassa, Osallistuja*. Itse en jännittänyt paljoakaan, mutta en voi sanoa sen kivuttomasti menneen:( Kivut olivat pahemmat kuin olisin uskaltanut arvata. En ole myöskään synnyttänyt.
Kipua on vielä hiukan, pari ekaa päivää oli kamalat. En älynnyt pyytää vahvempia särkylääkettä mukaan, niille olisi ollut tarvetta. Vuotoakin vielä on, nähtäväksi jää, kauanko se kestää, toivottavasti ei kuukausitolkulla... yhh..
 
osallistuja*
Samassa jamassa ollaan, decam. Missäpäin osallistut tutkimukseen? Itse käyn Lahdessa. Kyllähän se muutaman kerran kirpaisi aika kipeästi mutta olin varautunut paljon pahempaa kuulemieni juttujen perusteella. Mulla ei ollut kuin pieniä tuntemuksia & nipistyksiä laitto iltana. Ja hyvä niin :) Mulla loppui vuoto seuraavana päivänä mut tällä viikolla pikkuisen tiputellut. Toivottavasti menkat jäisi kokonaan pois kun niistä en niin perusta.
 
decam
Heh... Lahdessapa miekii;)
Tänään on ollut jo taas parempi päivä, joka päivä kivut lieventyy. Lääkkeitä en käyttänyt kuin niinä kahtena ekana päivänä. En olisi saanut mitään tehdyksi ilman, vaikka yleensä en ole "kipuherkkä" eikä paljon lääkkeitä tarvitse syödä. No, onneksi se on takanapäin nyt;)
 
nelikymppinen akka
Alkuperäinen kirjoittaja 2 hormooni kierukka:
Rauhoitu edellinen .. Minulla vuoti 4 kk ja sitten ihana rauha. nyt on puolivuotta enemmänkin että joka toinen vain vähän vuotoa toisella vain pientä ruskeaa vuotoa joten pikkuhousu suojalla selviän.
eli nuo on noita alku vuotoja .. jos 6 kk jälkeen vielä vuotaa harkitse sitten. nuo kohdun poistot on isoja juttuja ja vaikuttavat loppuelämän siihen että syöt sitten hormooneja pillereinä. ei hyvä vaihtoehto sekään??
Ei kait hormooneit tarvi jos sarjat jää ?
Mitä mä tolla kohdulla teen .. Ei siit ole ku haittaa.
Mites sit JOS nää vuodot/sairaat kivut jossai vaihees loppuis, mist sit tiedän koska "menkat" tulee?? Oon sellases duunis et oon ainoo akka, vessoja ei välttämät ole aina "käden ulottuvilla" ja aina on minimissään yks äijä samal työmaal... kiva jos alkaa yht'äkkii lorottaa punttii pitki :) leiki siin sit sankarii....
 
nelikymppinen akka
nonni... tänään sit jouduin lähtee duunista jo aamupäivällä.. ihan sairasta vuotoa, hirvittävän kokosia hyytymiä ja kauhiat poltteet.
Ja nyt tuntuu langatki iha reilusti, olisinkohan kaiketi synnyttämäs kierukkaa?
lekuri ei edes kattonu, sano vaan ettei kuitenkaan näe mitä siellä on ku vuoto on tollasta.
Alkuviikoks on gyne aika joka on jo aiemmin saatu.
Ans kattook kui täs sit käy..
Hemoglobiinin mittas 132 ku ennen on ollu 154-158
Tänään on ollu tosi heikko olo :(
 
Miiku78
Heipsansaa !

Minulle laitettiin kierukka 6.11. ja ainoastaan yhtenä päivänä pikkasen tiputteli , asennuksesta oli kulunut vajaa viikko mutta nyt ei ole ollut kahteen viikkoon yhtään mitään ongelmia, päinvastoin ! Ihanaa kun voi lähteä mm. viikonloppureissuun eikä tarvitse muistaa piellereitä mukaan ja täytyy sanoa että ei tästä ainakaan minulle mitään seksihaluttomuutta ole tullut, päinvastoin, innokkuus on lisääntynyt =)
Liputan ehdottomasti kierukan puolesta jos tämä näin jatkuu !! Asennus ei ollut mieltä ylentävä kokemus mutta kaksi 400 mg buranaa huiviin ja sinne vaan, kyllä sen kestää =)
 
kolmas
kierukka menossa, aiemmin ollut levonovat, nyt mirena. Levonovalla vuodot loppui melkein kokonaan, pikkuhousunsuojalla pärjäsin usean vuoden. Ennen mirenaa olin muutaman kuukauden ilman kierukkaa ja kierto palasi heti entiselleen runsaine vuotoineen. Nyt mirena ollut parisen kuukautta ja kuukautiset tulleet. Niihin tarvitsin siteitä/tamponia. Tiedän kuitenkin entisestä kokemuksesta, että vuodot vähenee pikkuhiljaa. Kohdunpoistosta on tehty tutkimus, että kohdunpoiston jälkeen on naisilla enemmän virtsankarkailua vaihdevuosi-iässä kuin niillä naisilla, joilla kohtua ei ole poistettu. Kannattaa siis harkita tuotakin operaatiota.
 
Rimpsantiina
Alkuperäinen kirjoittaja kolmas:
kierukka menossa, aiemmin ollut levonovat, nyt mirena. Levonovalla vuodot loppui melkein kokonaan, pikkuhousunsuojalla pärjäsin usean vuoden. Ennen mirenaa olin muutaman kuukauden ilman kierukkaa ja kierto palasi heti entiselleen runsaine vuotoineen. Nyt mirena ollut parisen kuukautta ja kuukautiset tulleet. Niihin tarvitsin siteitä/tamponia. Tiedän kuitenkin entisestä kokemuksesta, että vuodot vähenee pikkuhiljaa. Kohdunpoistosta on tehty tutkimus, että kohdunpoiston jälkeen on naisilla enemmän virtsankarkailua vaihdevuosi-iässä kuin niillä naisilla, joilla kohtua ei ole poistettu. Kannattaa siis harkita tuotakin operaatiota.
Minulla on ollut Levonova nyt reilut viisi vuotta ja olen ollut oikein tyytyväinen tähän asti. Sain sen runsaisiin vuotoihin, jotka ovatkin jääneet lähestulkoon pois viimeisten kahden vuoden aikana.
Myönnän että pari EKAA vuotta tiputtelua oli jonkin verran ja "ylipitkiäkin"aikoja, mutta eihän sitä voinut ollenkaan verrata tosi runsaiden kuukautisten riesaan!
Väite että se vaikuttaisi merkittävästi mielialoihin on kaukaa haettu. Olishan se tietty kiva jos voisi aina sormella osoittaa syyllisen kun elämä rasittaa, mutta se nyt ei vaan mene aina niin. Olisikin mukava kuulla kierukan poistaneilta, miten paljon onnellisemmiksi ja tasapainoisemmiksi he ovat muuttuneet keltarauhashormonien poistuttua kehosta. Raskaaksi tulleita ei oteta lukuun sillä sehän on jo sinänsä auvoista aikaa, oli ainakin minulle.

Kysyisinkin nyt onko kellään YLI viiden (5) vuoden yhtäjaksoista käyttökokemusta, siis samaa kierukkaa käyttäen? Ihmettelin kun Gyne ehdotti jatkamaan entisellä, ja sanoi että hormooneja riittää yleensä vielä lukuisiksi vuosiksi eteenkin päin...mutta eiks se ala lahota...
En haluaisi olla ilmankaan sillä on valitettavan todennäköistä, että nimim. Kolmas kohtalo toistuisi täälläkin eli rätti ja tamponi show alkaisi uudelleen ja sitä en kestäisi.
Onhan mukavaa kulkea kappaleen matkaa tätä elämää kuivinkin housuin. Kun katson omien vanhempieni tilannetta niin näen ettei se "kuiva" aika kovin pitkä aika ole koko elämän jatkumossa!
 
MollaRape
decam ja osallistuja*, kiva kuulla teidän kokemuksianne. Itse olen myös mukana tutkimuksessa, mutta vasta niin alkuvaiheessa, että kierukan asentaminen on edessäpäin... Vähän pelottaa, kun netistä olen lukenut lähinnä kauhutarinoita. Joten kyllä rauhoitti mieltä lukea teidän positiivisella asenteella kirjoitetut kommenttinne. :)
 
decam
Moikka vaan, ja kiva kuulla sinustakin! Ainakin itse täällä Elleissä pyörin enemmän tai vähemmän aktiivisesti, joten täällä voi varmaan vaihtaa myöhemminkin kokemuksia!
Missäpäin osallistut?
 
osallistuja*
Kiva että meitä pyörii täällä muitakin! Minäkin tosiaan olin niitä kauhutarinoita kuullut ja lukenut mutta kaikki meni todella helposti. Koska valmiste on pieni niin laittaminen on helpompaa. Ja tosiaan jälkeenpäin en kärsinyt kivuista. Kuukausi on vierähtänyt laittamisesta ja olen tyytyväinen. :)
 
vaihdevuodet?
Itselleni laitettiin kierukka toukokuussa. Ensin "mätänin" (haisin ja vuosin) 2 kk, sitten tuli täysin kuiva 2 viikkoa. Nyt olen tiputellut elokuusta lähtien joka päiva ja alavatsakivut ovat yleisiä. Runsaat kuukautiset kyllä loppuivat ja lisäksi mulla on hormonilaastari pms ja itku- ym. oireisiin.
Ilmeisesti tää on tätä vähän jokaisella.
Alkuperäinen kirjoittaja vuotaa vaan:
Kysympä sitten tästä ketjusta kun ei voi uutta ketjua aloittaa.

Minulle laitettiin hormoonikierukka toukokuun alussa. Laiton jälkeen ei vuotanut yhtään, mutta sitten kun reilun viikon päästä alkoi menkat niin ne kestää vieläkin. Eli nyt on vuotopäiviä jo 39 takana!! Vuoto ei ole mitenkään runsasta, mutta pikkuhousunsuojalla ei kuitenkaan ihan pärjää. Yhtään vuodotonta päivää ei välissä ole ollut. Gyne sanoi että 3kk pitää nyt katsoa mihin vuodot menee kun sain tämän kierukan tosi runsaisiin kuukautisiin. Menkat saattoi kestää 24 päivää ja ne oli niiiin runsaat että suojaa piti vaihtaa puolen tunnin välein.
Onko tämä näin pitkä vuotaminen ihan normaalia ja voiko kuulua tähän alkuun kun vasta vajaa 2kk on kierukka ollut?
Täytyy sitä kuitenkin gynelle soittaa kunhan hän palaa kesälomalta, mutta jos joku osaisi jotain kertoa ennen sitä!
 
Hermeliina
Minulla hormonikierukka vasta 7pv. Aiemmin kokeillut erilaisia pillereitä ja kapseleita ihon alla. Eivät sopineet. Päänsärkyä, verenpaineen nousua, hikoilua, ärtyisyyttä ja vuotohäiriöitä ja vaikka mitä. Nyt synnyttämättöänä rajun kohdun ulkopuolisen raskauden jälkeen ajattelin laitattaa kierukan. Ei sattunut ja toivon todella että paikallisen vaikutuksen vuoksi sivuvaikutukset jäävät pieniksi.
 

Yhteistyössä