Moikka,
minä tulin poikkeemaan kans ja kertomaan tarinani, jos siitä olisi vaikka iloa jollekin.
Minä olen siis vasta matkalla äidiksi, raskauden puolivälissä. Jokatapauksessa olen raskaana ja pidemmällä kuin ikinä pystyin enää uskomaan.
Minun ongelma on pco ja ovuloimattomuus. Miehellä siittiöissä oli myös pientä häikkää. Välillä arvot olivat normaaleja, mutta pääasiassa huonot tulokset.
Lapsettomuushoitoihin päästiin 4 vuoden yrityksen jälkeen, kun ensimmäinen inseminaatio luomukiertoon tehtiin kesäkuussa 2010. Nega.
Toinen inssi luomukiertoon tehtiin elokuussa 2010. Nega. Silloin siirryttiin sitten IVF-jonoon.
Ensimmäinen hoito pitkällä kaavalla aloitettiin tammikuussa 2011. Se päättyi inseminaatioon, sillä yksi folli valikoitui eikä kerättävää ollut. Nega
- Takaisin jonoon ja uusi hoito lyhyellä kaavalla kesäkuussa 2011. Päästiin punktioon asti, jossa kerättiin yli 30 follikkelia. Soluja löytyi 6 kpl, joista vain 2 oli kypsiä eikä kumpikaan hedelmöittynyt (icsi). Siirtoon ei päästy. Menkat alkoivat juhannusaattona.
- Takaisin jonoon ja uusi hoito pitkällä kaavalla. Punktiossa kerättiin reilu 10 follikkelia. Soluja löytyi 5 kpl, joista vain kaksi kypsää eikä kumpikaan hedelmöittynyt (icsi). Menkat alkoivat jouluaattona :'(
- Takaisin jonoon hermot riekaleina. Vuosi 2011 oli pelkkää pettymystä, työstressiä ja mönkään menneitä asioita. Paino nousi vuoden aikana 15 kg ja viimeisen hoidon jälkeen olin lähes burn outissa. Päätimme, että viimeinen hoito, jonka julkisella tarjoavat saa jäädä meidän viimeiseksi hoidoksi muutenkin, sillä olin aivan loppu. Usko ja toivo oli mennyt ja toisaalta sitten se elämä ilman lasta alkoi lopulta tuntumaan paremmalta vaihtoehdolta kuin kituminen lapsettomuuden kanssa.
En uskonut hoidon auttavan. En uskonut hetkeäkään siihen, että yhtäkkiä kolmen epäonnistumisen jälkeen voisi enää olla mitään tehtävissä erilailla.
Hoitoon oli silti lähdettävä. En olisi voinut elää itseni kanssa, jos viimeistä korttia ei olisi katsottu.
Heti hoidon alussa tuli ongelmia. Menin KYSille ja JH totesi minun olevan raskaana. Tiesin itse, etten ole mutta JH oli vakuuttunut. Raskaustesti osoitti minun olevan oikeassa, en ollut raskaana.
Käynti sattui juuri helatorstain alle ja poli oli kiinni. Käynnin jälkeen jäi epäselväksi, että aloitanko piikitykset vuodon alettua.
Vuoto alkoi perjantaina, aloitin piikitykset lauantaina ihan omin päin.
Maanantaina JH soitti ja pahoitteli peruuntunutta hoitoa. Kerroin aloittaneeni piikitykset ja sain lääkärin ihan hämilleen. Hän sanoi, että koskaan ei piikityksiä aloiteta lauantaina, mutta lupasi soittaa KR:lle ja kysyä mitä tehdään.
Soitto takaisin tuli aika pian. JH sanoi, että KR oli sanonut "meni syteen tai saveen, niin jatketaan jos potilas haluaa". Ja minä halusin, sillä en voinut kuvitellakaan uutta jonotusta. Aikataulua muutettiin ultrien ja punktion osalta. Alkuperäisen suunnitelman mukainen punktiopäivä siirtyi maanantailta tiistaille ja stimulaatio jäi vain 12 pv mittaiseksi. Punktiossa folleja oli reilu 10 kpl. Soluja saatiin taas kerran 6 kpl.
Seuraavana aamuna soi puhelin. Aina ennen tieto oli tullut lääkäriltä ja päiväsaikaa. Nyt kello oli hädintuskin 8 aamulla ja soittaja olikin labratäti.
Hän kertoi, että soluista oli ollut 5 kpl raakoja ja vain yksi kypsä, mutta.. MUTTA se YKSI kypsä oli hedelmöittynyt.
Se tieto ei meinannut mennä tajuntaan oikein millään. Olin aivan hämmentynyt.
Labratäti sanoi, että seuraavana aamuna saa soittaa ja kysyä, että onko jakaantuminen jatkunut ja päästäänkö siirtoon.. ja minähän soitin.
Torstai-aamuna odotettiin siirtoon pääsyä ensimmäisen kerran ikinä ja jännityksestä täristen soitin sitten labraan.
Määritystä ei oltu vielä tehty, mutta siirtokelpoinen yksilö oli kuitenkin odottamassa.
Siirrossa KR kertoi alkion olevan TOP luokkaa. Limakalvo oli hyvä 12 mm ja alkio siirrettiin kohtuun 7 cm syvyyteen. Ja sitten alettiin piinailemaan.
Aivan käsittämättömältä tuntui lähteä sairaalasta pieni ihmisen alku kyydissä. Asian tajuamiseen meni monta viikkoa, vaikka se plussakin sieltä lopulta tuli (raskaustestejä tein 100e edestä... ). Nyt vasta, kun puoliväli häämöttää ja ekat liikkeet ovat tuntuneet asia alkaa tuntumaan todelta.
Plussan saamiseen meillä meni 6 vuotta ja kuukausi.
En olisi ikinäkuunapäivänä enää voinut uskoa, että jotain sellaista voisi tapahtua, joka muuttaisi tuon hedelmöitymättömyyden.
Muuta muutosta ei oikeastaan ollut, paitsi puolen vuoden tupakoimattomuus ennen viimeistä hoitoa.
Ja vähän vähentynyt työstressi.
Minä en vieläkään meinaa osata tajuta tätä asiaa, että sittenkin hoito onnistui. Sittenkin olen raskaana kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.
Tiedän, että monilla on takana vieläkin pidempiä taipaleita. Silti haluan omalta osaltani luoda toivoa. KYSillä on ammattitaitoisia huippulääkäreitä, jotka tekevät parhaansa löytääkseen sen oikean lääkkeen ja annostuksen juuri sinulle.
Ekat hoidot menevät ehkä siihen etsimiseen ja elimistön herättelyyn ilman sitä toivottua tulosta eikä toivoa kannata heittää, vaikka epätoivoiselta tuntuukin.
(tai voi sen toivon heittää, mutta kannattaa jatkaa niin pitkään, kun itse pystyy ja jaksaa).
Minä käyn täällä usein lukemassa, mutten juuri viitsi kommentoida. Toivon oikeasti kaikille teille hyvää ja niitä onnellisia päätöksiä pitkille tarinoille. :heart::heart:
Lämmintä syksyä toivottaen
iloksi
minä tulin poikkeemaan kans ja kertomaan tarinani, jos siitä olisi vaikka iloa jollekin.
Minä olen siis vasta matkalla äidiksi, raskauden puolivälissä. Jokatapauksessa olen raskaana ja pidemmällä kuin ikinä pystyin enää uskomaan.
Minun ongelma on pco ja ovuloimattomuus. Miehellä siittiöissä oli myös pientä häikkää. Välillä arvot olivat normaaleja, mutta pääasiassa huonot tulokset.
Lapsettomuushoitoihin päästiin 4 vuoden yrityksen jälkeen, kun ensimmäinen inseminaatio luomukiertoon tehtiin kesäkuussa 2010. Nega.
Toinen inssi luomukiertoon tehtiin elokuussa 2010. Nega. Silloin siirryttiin sitten IVF-jonoon.
Ensimmäinen hoito pitkällä kaavalla aloitettiin tammikuussa 2011. Se päättyi inseminaatioon, sillä yksi folli valikoitui eikä kerättävää ollut. Nega
- Takaisin jonoon ja uusi hoito lyhyellä kaavalla kesäkuussa 2011. Päästiin punktioon asti, jossa kerättiin yli 30 follikkelia. Soluja löytyi 6 kpl, joista vain 2 oli kypsiä eikä kumpikaan hedelmöittynyt (icsi). Siirtoon ei päästy. Menkat alkoivat juhannusaattona.
- Takaisin jonoon ja uusi hoito pitkällä kaavalla. Punktiossa kerättiin reilu 10 follikkelia. Soluja löytyi 5 kpl, joista vain kaksi kypsää eikä kumpikaan hedelmöittynyt (icsi). Menkat alkoivat jouluaattona :'(
- Takaisin jonoon hermot riekaleina. Vuosi 2011 oli pelkkää pettymystä, työstressiä ja mönkään menneitä asioita. Paino nousi vuoden aikana 15 kg ja viimeisen hoidon jälkeen olin lähes burn outissa. Päätimme, että viimeinen hoito, jonka julkisella tarjoavat saa jäädä meidän viimeiseksi hoidoksi muutenkin, sillä olin aivan loppu. Usko ja toivo oli mennyt ja toisaalta sitten se elämä ilman lasta alkoi lopulta tuntumaan paremmalta vaihtoehdolta kuin kituminen lapsettomuuden kanssa.
En uskonut hoidon auttavan. En uskonut hetkeäkään siihen, että yhtäkkiä kolmen epäonnistumisen jälkeen voisi enää olla mitään tehtävissä erilailla.
Hoitoon oli silti lähdettävä. En olisi voinut elää itseni kanssa, jos viimeistä korttia ei olisi katsottu.
Heti hoidon alussa tuli ongelmia. Menin KYSille ja JH totesi minun olevan raskaana. Tiesin itse, etten ole mutta JH oli vakuuttunut. Raskaustesti osoitti minun olevan oikeassa, en ollut raskaana.
Käynti sattui juuri helatorstain alle ja poli oli kiinni. Käynnin jälkeen jäi epäselväksi, että aloitanko piikitykset vuodon alettua.
Vuoto alkoi perjantaina, aloitin piikitykset lauantaina ihan omin päin.
Maanantaina JH soitti ja pahoitteli peruuntunutta hoitoa. Kerroin aloittaneeni piikitykset ja sain lääkärin ihan hämilleen. Hän sanoi, että koskaan ei piikityksiä aloiteta lauantaina, mutta lupasi soittaa KR:lle ja kysyä mitä tehdään.
Soitto takaisin tuli aika pian. JH sanoi, että KR oli sanonut "meni syteen tai saveen, niin jatketaan jos potilas haluaa". Ja minä halusin, sillä en voinut kuvitellakaan uutta jonotusta. Aikataulua muutettiin ultrien ja punktion osalta. Alkuperäisen suunnitelman mukainen punktiopäivä siirtyi maanantailta tiistaille ja stimulaatio jäi vain 12 pv mittaiseksi. Punktiossa folleja oli reilu 10 kpl. Soluja saatiin taas kerran 6 kpl.
Seuraavana aamuna soi puhelin. Aina ennen tieto oli tullut lääkäriltä ja päiväsaikaa. Nyt kello oli hädintuskin 8 aamulla ja soittaja olikin labratäti.
Hän kertoi, että soluista oli ollut 5 kpl raakoja ja vain yksi kypsä, mutta.. MUTTA se YKSI kypsä oli hedelmöittynyt.
Se tieto ei meinannut mennä tajuntaan oikein millään. Olin aivan hämmentynyt.
Labratäti sanoi, että seuraavana aamuna saa soittaa ja kysyä, että onko jakaantuminen jatkunut ja päästäänkö siirtoon.. ja minähän soitin.
Torstai-aamuna odotettiin siirtoon pääsyä ensimmäisen kerran ikinä ja jännityksestä täristen soitin sitten labraan.
Määritystä ei oltu vielä tehty, mutta siirtokelpoinen yksilö oli kuitenkin odottamassa.
Siirrossa KR kertoi alkion olevan TOP luokkaa. Limakalvo oli hyvä 12 mm ja alkio siirrettiin kohtuun 7 cm syvyyteen. Ja sitten alettiin piinailemaan.
Aivan käsittämättömältä tuntui lähteä sairaalasta pieni ihmisen alku kyydissä. Asian tajuamiseen meni monta viikkoa, vaikka se plussakin sieltä lopulta tuli (raskaustestejä tein 100e edestä... ). Nyt vasta, kun puoliväli häämöttää ja ekat liikkeet ovat tuntuneet asia alkaa tuntumaan todelta.
Plussan saamiseen meillä meni 6 vuotta ja kuukausi.
En olisi ikinäkuunapäivänä enää voinut uskoa, että jotain sellaista voisi tapahtua, joka muuttaisi tuon hedelmöitymättömyyden.
Muuta muutosta ei oikeastaan ollut, paitsi puolen vuoden tupakoimattomuus ennen viimeistä hoitoa.
Ja vähän vähentynyt työstressi.
Minä en vieläkään meinaa osata tajuta tätä asiaa, että sittenkin hoito onnistui. Sittenkin olen raskaana kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.
Tiedän, että monilla on takana vieläkin pidempiä taipaleita. Silti haluan omalta osaltani luoda toivoa. KYSillä on ammattitaitoisia huippulääkäreitä, jotka tekevät parhaansa löytääkseen sen oikean lääkkeen ja annostuksen juuri sinulle.
Ekat hoidot menevät ehkä siihen etsimiseen ja elimistön herättelyyn ilman sitä toivottua tulosta eikä toivoa kannata heittää, vaikka epätoivoiselta tuntuukin.
(tai voi sen toivon heittää, mutta kannattaa jatkaa niin pitkään, kun itse pystyy ja jaksaa).
Minä käyn täällä usein lukemassa, mutten juuri viitsi kommentoida. Toivon oikeasti kaikille teille hyvää ja niitä onnellisia päätöksiä pitkille tarinoille. :heart::heart:
Lämmintä syksyä toivottaen
iloksi