Hirveä viha!!!!!!!!!

[leijona76]

tää on mitä todennäköisimmin provo.

Koska ihminen, joka on ihan vakaasti tehnyt valinnan tehdä itselleen jotain, pitää sen sisällään ja toteuttaa sen. Ei sellainen ihminen oikeasti uhoa siitä kenellekään, edes netissä.

Hätähuuto tämä voi olla. Mutta en usko hetkeäkään että aloittaja tekisi itselleen jotain oikeasti.

Tää muuten ei pidä aukottomasti paikkansa, sen olen saanu kokea. Ystävä puhui aikeistaan, kukaan ei ottanu todeta ja eräänä yönä se yllätettiin yrityksessä+vietiin sairaalaan. Sen jälkeen oon uskonu sen että nekin puheet on otettava vakavasti.

 

[alkuperäinen vihaaja]

voimaa oman elämäni suunnittelusta, mitä tehdä kun aika koittaa. . . . Maanantaina lääkäri, saa nähdä mitä se sanoo, saanko reseptit. Lääkäri on kyllä ihan surkea, se vaan hymähtelee. . . . Vaikka olen tänään saanut levätä, se viha tulee nurkan takaa täydessä iskussa. . . .

 

[...]

voimaa oman elämäni suunnittelusta, mitä tehdä kun aika koittaa. . . . Maanantaina lääkäri, saa nähdä mitä se sanoo, saanko reseptit. Lääkäri on kyllä ihan surkea, se vaan hymähtelee. . . . Vaikka olen tänään saanut levätä, se viha tulee nurkan takaa täydessä iskussa. . . .

Tulevaisuuden suunnittelusta saa voimaa. Se on ihmisen perusluonne ja optimisimin polttoaine. Onko sinulla mitään paukkuja suunnata tuota suunnittelua joillekin toisille raiteille? Esim. taloudellisia resursseja tai muita mahdollisuuksia (tulevaisuuden optioita) mitä voisi tavoitella ja mitä kohti lähteä suunitamaan. Ammatillista lisäpätevöitymistä, kokonaan uutta uraa, ammattia,m työpaikkaa, oma yritys...?

Vai puristaako elämän realiteetitkin niin, että on vain tuollainen "lopullinen ratkaisu". Ihan hyvin näytät kyllä keränneen ennakolta kaikki onnistumisen edellytykset siihenkin. Miksei siis johonkin muuhunkin?

 

[LisaMarie]

Haluan vain tämän pahanolontuskan loppuvan. . . . Mutta tuntuu ettei kukaan auta. Ei kukaan varmasti voikaan auttaa mutta en kestä sitä että minua syyllistetään joka puolelta että en halua apua. Vai onko niin että en halukaan apua, haluan olla sairas?

Olen koko ajan jaksanut olla töissä, pitäisiköhän pitää sairaslomaa, mutta talous ei anna siihen myöten. . . .

Apua!

No ihan varmasti ensin pitäisi hakea sitä sairaslomaa.
Tosiasia, jonka edessä jokainen päähänpotkittu on joutunut nöyrtymään on se, että ensin pitää nöyrtyä, vasta sitten voi toipua. Toisinsanoen hyvin monelle se on tarkoittanut juuri tuota sairaslomaa .
Tavallaan kukaan ei voikkaan auttaa, koska vastaukset sinulla on jo sisälläsi, jonkun on vain osattava kysyä oikeat kysymykset, jotta voit itse vastata niihin. Kukaan ei voi tehdä toipumistyötä puolestasi, mutta rinnallakulkijoita, joiden kanssa matka sujuu rattoisammin, löytyy kyllä kun vaan nöyrtyy ottamaan avun vastaan.
Siinä taas on yksi hankaluus, kun muutenkin kokee itsensä päähänpotkituksi, miten vielä pitäisi nöyrtyä johonkin. Mutta nöyryys ei ole nöyristelyä, se on oman kokonsa tietämistä, eli myös sitä, ettei aliarvioi itseään! Nöyryys on kykyä oppia muiden virheistä, ettei joka jumalan kantoon tarvi kajauttaa omaa kalloa. Nöyristely, anteeksi että olen olemassa asenne ja itsensä aliarvioiminen taas on yksi ylpeyden muoto; huomatkaa miten vaatimaton olen.
Mutta joo, karkas ajatus vähän asiasta. Tunne-elämän traumoista toipumiseen tarvitaan ihmistä joka kuuntelee ja on kokenut saman. Hänen kokemuksestaan voi oppia ja päästä itse hiukan helpommalla. Siksi kannattaa hakeutua johonkin vertais-ryhmään. Ja sen lisäksi tarvitaan aikaa, keskittymistä siihen miltä itsestä tuntuu, eli usein sitä sairaslomaa! mitä iloa on rahasta kun voi helvetin huonosti? Sairaslomalle vaan, ihan niin pitkälle kun tarve vaatii, niin joskus voi jopa nauttia palkastaan.

 

[selvinnyt]

Mä muistan omassa elämässäni tuon ajan. Sen valtavan vihan jonka voimasta monet kerrat itkin ja tärisin. Mä vihasin monia ihmisiä, niitä kaikkia jotka aikanaan pilas mun elämän. En tiennyt että ihminen voi edes vihata niin paljon.

Olin taakaksi lähimmille ja suunnittelin itsemurhaa harva se päivä. Ajattelin että koska he ovat väsyneitä minuun niin mun on parempi kuolla. Nyt jälkikäteen pahimmasta selvinneenä olen tajunnut että ei he olleet väsyneitä minuun, vaan minun tilanteeseen. Koska kuka haluaisi rakkaan ihmisen kärsivän?

Mä selvisin, ja uskon että sinäkin voit selvitä. Mun ensimmäinen askel selviämiselle oli anteeksi antaminen. Mä päätin että annan anteeksi koska ainoa ketä se viha tuhos, olin minä itse. Mä tiedän et ne ihmiset mun menneisyydestä ei koskaan tajua mitä ne sai aikaan ja mun viha ei tuntuis edes missään. Mut mua se viha satutti. Meni kauan että tajusin miten selviytyä, se on tosi rankka tie mutta se kannattaa. Monet itkut olen itkenyt ja raivot raivonnut tuonkin jälkeen, anteeksi antaminen ei aina ole helppoa.

Sun pitää alkaa välittää itsestäsi. Syyllistämisen lopettaminen on vaikeaa ja vie aikaa. Oletko kokeillut kirjoittamista tai muuta keinoa purkaa itseäsi?

Paljon voimia tulevaan talveen. Ole armollisempi itsellesi. Sinulla on paha olla ja siksi tuntuu että läheiset syyllistää ja ovat hermostuneita. Mutta hekin ovat varmasti väsyneitä pahaan oloosi, ei sinuun.

 

[alkuperäinen vihaaja]

Kävin Tukinaisessa vuonna 2002 ja "annoin anteeksi kaikille", mutta näin jälkikäteen en ole oikeasti sitä tehnyt, ilmeisesti. . .

Olen kova opiskelemaan ja siitä saan voimaa.

Mutta tämä viha mikä tuli, on niin järkyttävä että se löi kasvot edellä maahan. En pysty lukemaan, en katsomaan televisiota, vain keskittymään vihaan, se vie niin mennessään. . .

Olen ollut sairaslomalla kesällä 6 viikkoa ja talvella 2 kk:tta. Ne auttoivat hetken, mutta tilanne palaa aina vaan ennalleen.

Olette ihania ihmsiä, kanssakulkijoita!!! Kiitos teille!!

 

[Yainaba]

Kiitos kutsusta, mutta olen tehnyt jo kaiken valmiiksi. Hankkinut lapsille hoitopaikan, mies on työmatkalla, mulla on tarpeeksi lääkkeitä ja viinaa ja kolme päivää aikaa hävitä täältä pahasta.

Miks just se päivä?
Lääkkeitä ja viinaa??? Voi tulla kurja loppu, tai ei loppua ollenkaan mutta jotain pahempaa tilalle. Noilla lääke-viina-yhdistelmillä saa helposti iteleen pahan olon, sit oksentaa, sit ehkä ei tapahdukaan sitä mitä meinais ja tuleekin tajuttomia kipuja, kramppeja tms ja sit joku tulee ja pelastaa tai ite muuttaa mielensä niissä tuskissaan. Pahimmillaan sit kuitenkin aivot kerkee vaurioitua ja makaa vihanneksena ehkä seuraavat 30-50 vuotta tai kulkee muuten aivovaurioisena.
Mitä sä ajattelet että sun lapset tästä ajattelee. Tuleeko niille syyllisyydentuntoja tai jotain muita traumoja. Et sä niin paska ihminen ole etteikö hengissä eteenpäin talsimalla vois saada jotain parempaa aikaiseksi kuin puoliorvot lapset.

Mä suosittelisin hakeutumaan johonkin hoitoon. Ihan vaikka osastolle. Mainitse lääkärille aikaa hakiessa että olet päättänyt jo kuolinpäivän niin hoitoon pääsee aika nopeasti. Uskoisin että tulee vielä se päivä että toteat kaiken olevankin paremmin kuin nyt ja vihan laantuneen.

Ja oikeesti, se ei auta sua itteäs yhtään että suunnittelet kuolemaa. Eikä oo reilua lapsia kohtaan jättää homma kesken.

Mulle sano aikanaan yks mies että se oli meinannut vähän jotain tehdä itelleen ja muisti sitten viime hetkellä yhden toisen henkilön sanat jotka se oli ajatellut omana "mustana hetkenään" hirttäytymisen edessä. "Tää elämä on niin hullu elokuva että tää on kyllä pakko katsoa loppuun" Sitä samaa mä olen itelleni hokenut joskus, tää pitää kattoa loppuun, kun ei voi tietää millanen loppu tässä oikeesti on, ei parane jättää kesken.

 

["eräs"]

Kävin Tukinaisessa vuonna 2002 ja "annoin anteeksi kaikille", mutta näin jälkikäteen en ole oikeasti sitä tehnyt, ilmeisesti. . .

Olen kova opiskelemaan ja siitä saan voimaa.

Mutta tämä viha mikä tuli, on niin järkyttävä että se löi kasvot edellä maahan. En pysty lukemaan, en katsomaan televisiota, vain keskittymään vihaan, se vie niin mennessään. . .

Olen ollut sairaslomalla kesällä 6 viikkoa ja talvella 2 kk:tta. Ne auttoivat hetken, mutta tilanne palaa aina vaan ennalleen.

Olette ihania ihmsiä, kanssakulkijoita!!! Kiitos teille!!

Kuule, vuodesta 2002 on jo 8 vuotta. Et varmaan ole käsitelly asioita läheskään tarpeeksi ja tiedät varmaan että ne ovat syvällä ja ne tunteet. Ja viha on raskasta kantaa ja siihen on sullakin syyt.

 

["mä"]

sun lapsuus oli helvettiä ja nyt kärsit siitä edelleen.

Miksi siis tieten tahtoen haluat tehdä omien lastesi elämästä helvettiä viemällä heiltä äidin?

Tätä itsekin ajattelin kysyä. Miksi lapsesi ei ole syy elää, kun tiedät kuitenkin kuinka tärkeä äiti on lapsille?

 

[alkuperäinen vihaaja]

[QUOTE="mä";22420315]Tätä itsekin ajattelin kysyä. Miksi lapsesi ei ole syy elää, kun tiedät kuitenkin kuinka tärkeä äiti on lapsille?[/QUOTE]

En tiedä. . .

 

[Leukistinen aksolotli]

En tiedä. . .

Et kai epäile kykyäsi olla äiti? Mä uskon, että voit halutessasi olla paljon parempi äiti, kuin millainen sinun äitisi oli.

 

[Me]

Käänny Jumalan puoleen.. Rukoile Häntä. Mene seurakuntaasi juttelemaan jollekin.

 

[alkuperäinen vihaaja]

Et kai epäile kykyäsi olla äiti? Mä uskon, että voit halutessasi olla paljon parempi äiti, kuin millainen sinun äitisi oli.

Olen maailman huonoin äiti ja sekin on syy että pääsisivät lapset ja mies minusta eroon! Olen maailman surkein ja kurjin "mukaäiti"!

 

[.]

Sun lasten mielestä olet varmasti maailman paras äiti, vaikkei susta itsestäsi tuntuisikaan siltä.

 

[alkuperäinen vihaaja]

Sun lasten mielestä olet varmasti maailman paras äiti, vaikkei susta itsestäsi tuntuisikaan siltä.

ne lapset ymmärrä millainen on hyvä äiti. Ne vaan luulee. Ne huijaa!!!!!!!!!!!

 

["essi"]

Ymmärtää ne lapset tai ei, sä olet kuitenkin niiden AINOA äiti.
Eipä se sunkaan äitis sitten täydellinen ollut, mutta suuren vaikutuksen on elämääsi tehnyt, kun vieläkin noin kärsit. Oisko sun kärsimys oikeesti kadonnut, jos hän ois ittensä tappanut?
Lapsilla on uskomaton kyky syyttää melkeinpä kaikesta itseään, niin se vaan menee.
Ehdottomasti sun pitäis puhua sun vanhemmille, jos kerta sun paha olo sieltä kumpuaa.
Kumma ettei terapiassa ole ehdotettu, että he tulisivat käynnille mukaan.
Ja vielä tuosta halusta parantua, se hyvinkin saattaa olla, ettei sellaista todellista halua ole, vaikka sinusta tuntuukin, ettet nykyistä oloa kestä. Tuntematon pelottaa aina. Ja se, millainen ihminen olet, ilman tuota kantamaasi taakkaa, on se suuri tuntematon sinulle nyt. Ihminen valitsee usein pahan, mutta tutun, kuin sen täysin tuntemattoman.

 

[Leukistinen aksolotli]

Olen maailman huonoin äiti ja sekin on syy että pääsisivät lapset ja mies minusta eroon! Olen maailman surkein ja kurjin "mukaäiti"!

Et ole. Tiedät varmasti paremmin, kuin moni muu ainakin ne asiat, joita itse olisit lapsena tarvinnut äidiltä. Nyt sulla on mahdollisuus olla sun lapsille sellainen äiti, jollaisen sinä olisit lapsena tarttenut.

 

["vieras"]

En pysty puhumaan asiasta vanhempieni kanssa. Olen pari kertaa yrittänyt mutta siitä ei tule mitään kun äiti vaan itkee. Hän ei nytkään ymmärrä mikä minua vaivaa kun kaiken pitäisi olla hyvin.

Kyllä, vika on varmasti korvien välissä. Mutta taitoa sitä saada pois sieltä ei valitettavasti ole. Olen käynyt myös sanan ja ruokouksen illoissa, ei apua.

Haluan vain tämän pahanolontuskan loppuvan. . . . Mutta tuntuu ettei kukaan auta. Ei kukaan varmasti voikaan auttaa mutta en kestä sitä että minua syyllistetään joka puolelta että en halua apua. Vai onko niin että en halukaan apua, haluan olla sairas?

Olen koko ajan jaksanut olla töissä, pitäisiköhän pitää sairaslomaa, mutta talous ei anna siihen myöten. . . .

Apua!

Mitä sitä talouttas enää suret, koska ittes tapat kohta!

 

["vieras"]

Puhut hyvin, olen ennenkin ihaillut taitoasi sanoa asiat kauniisti. Tunnut ihmiseltä, joka välittää. Olet joskus kommentoinut minunkin vuodatustani, josta tuli hyvä mieli. Onneksi on olemassa kaltaisiasi ihmisiä! :hug:

Mulle tää samanen tyyppi sanoi, että pidä se mätä turpasi kiinni. Kaunista...

 

[ikävä tosiasia]

Ikävä myöntää tätä mutta jos joku vihaa itseään noin paljon saisi ottaa itseään niskasta ja tehdä jotain hyödyllistä. itselleni ei ole koskaan iskenyt tuommoinen koska ajattelin kokoajan valoisasti.
Mutta jos se oikeasti on noin vaikeaa niin minulla on sinulle pari reseptiä.
Narun jatkoksi tai uusi reikä päähän.
Se on se ikävä tosiasia.
Toivon vaan että lakkaisit tommoisen helvetinmoisen hallusinaation ajattelun että olisit perseestä.
AJATTELE VALOISASTI! huomenna on uusi päivä

 

[Leukistinen aksolotli]

[QUOTE="vieras";22428018]Mulle tää samanen tyyppi sanoi, että pidä se mätä turpasi kiinni. Kaunista...[/QUOTE]

Silleen mä sanonkin, yleensä, jos niistä ihmisistä, joista mä pidän ja jotka on mun ystäviä, puhutaan pahasti tai rumasti.

 

[alkuperäinen vihaaja]

mä olen väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin. . . . . . En mä enää jaksa. . . .

 

[Leukistinen aksolotli]

mä olen väsynyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin. . . . . . En mä enää jaksa. . . .

Kyllä sää vielä jaksat. Tuo tunne menee ohitse.
Se voi olla tungetteleva neuvo, mutta jos minä olisin sinä, niin rukoilisin Taivaan isää auttamaan tuon vihan kanssa. Tää on monen mielestä niin tungettelevaa ja tuputtavaa, että sen takia sanon tän sulle vasta nyt. Sillon ekana päivänä, kun juttelin sulle, rukoilin, että sun olo voisi edes hetkeksi helpottaa, että pystyisit ajatella kunnolla.

 

[alkuperäinen vihaaja]

Kyllä sää vielä jaksat. Tuo tunne menee ohitse.
Se voi olla tungetteleva neuvo, mutta jos minä olisin sinä, niin rukoilisin Taivaan isää auttamaan tuon vihan kanssa. Tää on monen mielestä niin tungettelevaa ja tuputtavaa, että sen takia sanon tän sulle vasta nyt. Sillon ekana päivänä, kun juttelin sulle, rukoilin, että sun olo voisi edes hetkeksi helpottaa, että pystyisit ajatella kunnolla.

Kiitos Sinulle! Olen rukoillut, mutta sama viha jatkaa voittokulkuaan.

 

["Mea"]

Oiskohan omasta kokemuksesta?
Et ole asian kanssa yksin! On esim. paljon vertaistukiryhmiä asialle. Tässä yksi lista normaaleista reaktioista epänormaaliin kasvu ympäristöön:
”Pyykkilista” (Aikuisen lapsen 14 ominaispiirrettä) 1. Meistä tuli eristäytyneitä sekä ihmisiä ja auktoriteettihahmoja pelkääviä. 2. Meistä tuli hyväksynnänhakijoita ja kadotimme siinä ohessa identiteettimme. 3. Pelkäämme vihaisia ihmisiä ja kaikkea henkilökohtaista arvostelua. 4. Meistä tulee alkoholisteja ja/tai menemme alkoholistien kanssa naimisiin tai löydämme jonkun muun pakonomaisesti käyttäytyvän persoonallisuuden, kuten työnarkomaanin, täyttääksemme sairaat hylkäystarpeemme. 5. Elämme elämäämme uhrin näkökulmasta, ja tuo heikkous vetää meitä puoleensa rakkaus- ja ystävyyssuhteissamme. 6. Meillä on ylikehittynyt vastuuntunto, ja meidän on helpompi huolehtia muista kuin itsestämme; näin meidän ei tarvitse katsoa liian läheltä omia virheitämme, jne. 7. Saamme syyllisyydentunteita, kun nousemme puolustamaan itseämme sen sijaan, että antaisimme periksi muille. 8. Tulimme riippuvaisiksi kiihtymyksestä. 9. Sekoitamme rakkauden ja säälin, ja meillä on taipumus ”rakastaa” ihmisiä, joita voimme ”sääliä” ja ”pelastaa”. 10. Olemme tukahduttaneet traumaattisen lapsuutemme tunteet ja olemme menettäneet kykymme tuntea tai ilmaista tunteitamme, koska se sattuu niin paljon (kieltäminen). 11. Tuomitsemme itsemme ankarasti, ja meillä on hyvin alhainen omanarvontunne. 12. Olemme riippuvaisia persoonallisuuksia, jotka kammoavat hylkäämistä, ja teemme mitä tahansa jatkaaksemme suhdetta, ettei meidän tarvitsisi kokea tuskallisia hylkäämisen tunteita, joita saimme eläessämme sairaiden ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan olleet emotionaalisesti läsnä meitä varten.
Ja tässä toinen:
Pelkäävät haavoittuvuutta ja oman sisimpänsä näkymistä.

Saattavat kärsiä äärimmäisestä ujoudesta, hämmentymisestä ja alamittaisuuden kokemuksista.

Pelkäävät läheisyyttä ja pyrkivät välttämään sitoutumista suhteisiin.

Saattavat näyttää joko suurentelevilta ja itsekeskeisiltä, tai äärimmäisen epäitsekkäiltä.

Kokevat että "Mitä tahansa teenkin, sillä ei ole väliä: olen aina arvoton enkä ansaitse rakkautta".

Asettuvat usein puolustuskannalle saadessaan vähäistäkin kritiikkiä. Saattavat kärsiä suunnattoman nöyryytyksen tunteesta jos heitä pakotetaan katsomaan virheitä tai puutteellisuuksia.

Syyttävät usein muita ennen kuin heitä voidaan syyttää.

Saattavat jatkuvasti pyydellä anteeksi ja ottaa vastuun muiden käyttäytymisestä.

Tuntevat itsensä usein ulkopuolisiksi ja kokevat itsensä pysyvästi yksinäisiksi silloinkin kun heidän ympärillään on ihmisiä jotka rakastavat heitä ja välittävät heistä.

Heijastavat uskomuksiaan itsestään muihin, usein "lukien toisten ajatuksia" ja kokien itsensä muiden tuomitsemaksi.

Ovat usein vihaisia ja tuomitsevia muiden ihmisten niitä luonteenpiirteitä kohtaan joita he häpeävät itsessään.

Tuntevat itsensä usein rumaksi, vialliseksi ja epätäydelliseksi ja saattavat keskittyä suhteettoman paljon meikkeihin tai vaatteisiin piilottaakseen itsessään kokemiaan puutteita.

Tuntevat usein olevansa sekä ulkoisesti että sisäisesti kontrolloituja; normaali spontaani ilmaisu on tukossa.

Kärsivät usein täydellisyyden tavoittelusta, viivyttelemisestä ja masennuksesta.

Valehtelevat usein itselleen ja muille.

Estävät usein häpeän tunteen kokemista pakonomaisella käyttäytymisellä, kuten työnteolla, syömishäiriöillä, ostelemisella, aineiden tai ihmisten väärinkäytöllä, listojen tekemisellä tai pelaamisella.


Ilmiö on laajalti tunnettu ja monet ovat käyneet tien alusta loppuun, aina vapautumiseen asti, yhtä moni toki jäänyt matkalle jumiin.

Änkeen tähän ketjuun, mut kun tää kaikki kuvaa mua! Kunpa tietäisin mikä mun lapsuudessa on tehny musta tällaisen. Aina oon tienny ettei nää tunteet ja tää käytös ole normaalia, mutta ei mulle ole mitään kamalaa tapahtunut. Ärsyttää kun ei tiedä kaiken alkulähdettä ja koettaa vaan selvitä elämästä jotenkin haparoiden. :/