~ Helmivauvat 2015 ~

Täällä ollaan nyt sitten sitä 10% kuuluvaa sakkia ja tiputaan listasta. Tänä aamuna 4+2 alkoi runsas vuoto, aivan kuin menkat olisivat vaan alkaneet viikon myöhässä. Ei nyt enää oikein usko väärään hälytykseenkään, koska verta tulee kuitenkin nuin paljon. :'( Mutta tsemppiä teille muille odottajille ja hyvää kesää! Tulen sitten katsomaan tänne helmikuussa millä huikealla tahdilla syntyy helmikuun helmiä!
 
Pecanpie, voi miten ikäviä uutisia!!! En osaa muuta sanoa kuin toivottaa voimia ja onnea tulevaisuuteen!! Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin!!!

Onpa nyt tullut monella vuotoa. Niin surullista, mutta toki niinkuin täällä oli jo puhetta oli myös odotettavaa. Toivottavasti uhmaamme tilastoja ja vuoto olisi kaikilla vain harmitonta ja saisimme kaikki helmikuussa oman pienokaisen. Ei ehkä realistista mutta ainahan saa toivoa. Itselläkin on pelko suurentunut ja kaikista pienimmistäkin kivuista tai olotilan muutoksista juoksen vessaan katsomaan, onko vuoto alkanut. Kovasti mietin, että varaanko varhaisultraan aikaa vai odottelenko np-ultraa, jos siis sinne asti pääsee?! Onko täällä kaikki muut menossa varhaisultraan?
 
Mie mietiskelen vielä varhaisultraa.. Kun ekassa raskaudessa en käynyt, ja meni kesken rv 11+6 ja toisessa kävin varhaisultrassa viikolla 7+6 ja sillon kaikki oli hyvin, mutta meni kesken taas rv 11+6.. Eli tavallaan ehdin turhasta jo iloita ja toivoa ja maksaa... Se ei näköjään turhaa ole se 12 viikon kriitiinen aika millon voi mennä kesken.. Pitäis osata ajatella niin, että vasta r-viikolla 12 on OIKEESTI raskaana.. Sitä ennen vaan elimistö on sekasin, eikä vielä iloita vauvasta, mutta eihän niin osaa ajatella.. :) Sitä jo nyt alkaa suunnitella vauva juttuja ;)
 
Uusia tupsahtelee mukaan koko ajan, niinkuin pitääkin! Hauskaa ja tervetuloa, kaikille tasapuolisesti! :wave:

MUOKS
: Ja näköjään niitä tipahtamisiakin vielä - pahoittelun pecanpie, mutta toisaalta ehkä hyvä näin ajoissa. Luonto tietää. Iso hali täältä ja toivottavasti seuraavaksi pukkaa sitten sitä priimaa :) Itse toivoisin ainakin, että mikäli tämä kappale ei osoittaudu elinkelpoiseksi, niin karsinta tapahtuisi itsestään ajoissa. Pudotus on aina korkeampi, jos on ehtinyt jo ultrissa nähdä, että elämä on alkanut.

Miltä näyttää s4nnn - joko oot tarkistanut tilanteen?

Hienoa kuulla, että täältä löytyy myös niitä, jotka ovat aiemmin kohdanneet keskenmenoja, mutta jaksavat silti uskaltaa nauttia näistä ajoista. Hieno asenne, jokainen päivä on kuitenkin lahja :)

Mä tulin eilen paljastaneeksi asiantilan kahdelle ihmiselle. Toiselle siksi, kun hän itse kertoi odottavansa kaksosia, joiden LA on 5 viikkoa aiemmin. "Mäkin oon raskaana!" Toiselle siksi, kun hän tiesi, että yritämme ja sattumalta tuli puheeksi, miltä tuntuisi jos olisi lyhyellä ikäerolla sisaruksia. "No, kohta me se tiedetään, kun meille on nyt yks lisää tulossa". No, molemmat ihmiset ovat semmoisia, että heidän kanssaan on jaettu aika henkilökohtaisia juttuja, joten kävi miten kävi niin heille varmaan kertoisin niistä huonoistakin uutisista.

Mitenkäs porukan oirekavalkadi? Kuudetta viikkoa käydään vähitellen ja eilen alkoi päänsärky. Äh, sitähän on mulla riittänyt joka raskaudessa 12. viikolle asti. Kuulemma korkeat progesteronitasot aiheuttavat sen ja tuon ekan kolmanneksen jälkeen keltarauhanen väistyy vähitellen ja istukka hoitaa hommat siitä eteenpäin.

Täältä löytyy siis rv5+0 seuraavaa:
- kestokrapulapäänsärky, vähän migreenityyppistä, mutta lievempää
- pitää nousta aamuyöstä syömään, kun herää klo 04-05 eläimelliseen nälkään, joka estää uudelleen nukahtamisen
- päiväunien tarve
- vatsan turvotus
- palelu varsikin iltaisin
- aamuisin ja päivisin järkyttäviä hikoilukohtauksia
- janottaa paljon
- lieviä illotuksen aaltoja silloin tällöin

Veljen valmistujaisissa vältyin vetämästä huomiota itseeni tällä asialla, kun olin autolla yksin lasten kanssa liikkeellä, niin ei tarvinnut kuohuviiniin koskea. Ei sillä, että haluaisin perheeltäni jotenkin asiaa salaillakaan, mutta tilanne ei tuntunut sopivalta, kun oli kyse kuitenkin toisen ihmisen juhlista.

Nyt täytyy soitella KELAan ja tiedustella, miten mies ehtisi pitää nuo edellisestä lapsesta käytettävissä olevat isyysvapaansa ennen tämän seuraavan tuloa. Kyllähän tässä vähän kaikki uusiksi menee, jos tämä tulokas nyt tosissaan on saapumassa tällä aikataululla...

PH rv5+0
 
Viimeksi muokattu:
Pecanpie suuret pahoittelut!! :hug:

Labrassa oottelen verikokeisiin pääsyä. Saadaan pohja arvot joista sit joko ylös tai alaspäin. Pelottaa niin et oksettaa..

Muoks. Kahden aikaan saan tulokset et mikä on tän hetken tilanne. Kiitokset tsemppauksista. <3 Vieläkin tulee pikkuhousun suojaan asti beigeä punertavaa valkovuotoa. Menkkamaisia jomotuksia on, välillä aika kovaakin repimistä.

Tervetuloa uusille! Onnea matkaan! :)
 
Viimeksi muokattu:
Pienellä varovaisuudella minut voi lisätä reippaiden odottajien listaan, laskettu aika 11.2. (muuttuu, jos on muuttuakseen sitten ultran jälkeen) chshr / 25 v. / 2. lapsi / TYKS.

Tiesin jo ensimmäisistä repäisykivuista ja selittämättömistä tunteellistumisista (pohjatonta onnellisuudentunnetta tai sitten vuolasta itkua tätä videota katsoessa) pari viikkoa sitten, että se on menoa taas. Aika lailla samanlaiset fiilikset, kuten edellisessäkin raskaudessa, eli väsyttää niin, että voisi viettää sohvalla peiton alla koko päivän (jos ei olisi tuota 15-kuista ja koiria), janottaa, pissattaa ja naama täynnä kipeitä näppyjä.

Eli moi kaikille.
 
Tsemppiä Rouva Kampiakseli!!! Voimarutistus :hug: Toivottavasti kaikki hyvin!!!

Täällä rv 5+2 ja oireet:
-rintojen särky ja turvotus
-alavatsan turvotus
-alavatsan ajoittaiset menkkakivut ja jomotus
-palelu etenkin iltaisin
-ajoittainen lievä päänsärky
-jatkuva jano ja juominen ja tästä johtuva pissalla ravaaminen

Tervetuloa uusille!!
 
Pippurihäntä, eilen näytti negaa taasen, nyt odotelen uusia testejä saapuvaksi. Ärsyttää kun oireet kertoo niin vahvasti että raskaana ollaan ja ei oo koskaan ollu ongelmia raskautumisessa nimim. 7-vuotias pillerilapsi leikkii omassa huoneessaan :D

Oon heräilly monesti nyt aamuisin vessaan ja viime ynä noin kolen aikaan heräsin siihen kun mulla oli NÄLKÄ! En ikinä herää öisin nälän tunteeseen. Piti käydä hakee jogurttia pahimpaan hätään. Mies vähä ihmetteli et mitä mä teen jääkaapilla siihen aikaan, mut naisen on ravittava kupu silloin kun siltä tuntuu.

Ehkä nyt odottelen huomiseen tai ylihuomiseen ennen seuraavan testin tekoa. Ovis olisi ollut omien laskelmien mukaan nin 15. - 16.5 mutta onhan se toki mahdollista että se on ollut hiukan myöhemminkin.

Se mys ihmetyttää kun viime reilu viikko sitten oli oireita, viime viikon alussa vahvempia oireita ja sit tein huvikseni ovistestin ja siihen tuli vahva viiva :eek: Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Onko kenelläkään kokemusta? Tein mys silloin ennen oletettua ovista testin ja silloin tuli myös vahva viiva.

Onnea kuitenkin kaikille plussanneille ja toivotaan paljon plussatuulia niille jotka sitä vielä odottaa :)
 
Varhaisultraan "joudutaan" automaattisesti kun lapsettomuushoitojen tulosta tämä plussa. Haluavat ilmeisesti varmistaa ettei vaanole kohdun ulkoista. jos sellainen on niin Saadaan se ajoissa sitten hoidettua ettei tuhoa koko kroppaa.
Tuo on rv 7 eli kriittisiä aikoja on vielä 5vko , mutta tietää että yrittääkö siellä joku edes kasvaa ja vielä oikeassa paikassa.

Alun etovan olon jälkeen ei pahemmin ole oireita ollut, paitsi vatsa juilii.. Kun ei vaan menkat alkais..
Ja makea lähinnä ällöttää, ei maistu sokeri hiirelle nyt makea. Muuten on ihan hyvä fiilis. Ja vatsa todella turvonnut..
 
Minä varasin tänään ajan varhaisultraan! 16.6 olisi aika, eli sinne saakka kärvistellään. :)

Mulla on oireena rintojen arkuus, joka on välillä pahempaa ja välillä lievempää. Eilen aamulla tuli jo kunnon ällötys... tänään aamulla lievempänä. Kauheasti kyttää noita oireitakin. Onko teillä aiemminkin raskaana olleilla kovastikin vaihdelleet oireet päivästä toiseen? Mulla myös valkkari lisääntynyt selvästi. Sellaista maitomaista, juoksevaa. Mahaa tuntuu kanssa syönnin jälkeen turvottavan.

Siitä verenvuodosta: Eilen näin ystävääni, jolla tuli alkuraskaudessa eräänä iltana melko runsaasti verta. Ei kuitenkaan tarkoittanut hänellä keskenmenoa, vaan terve tyttö syntyi!
 
kamalaa tuo vuotaminen...toivottavasti se olisi kaikilla vaan ihan harmitonta.

Apua! VU varattu se olis nyt sit jo rv6+2. Mahtaakohan syke edes vielä silloin näkyä? Ihan kauhia jännitys. Mitäs jos onkin tuulimuna?!! Apua, apua, apua. :D Mä oon ihan pölö. :)

Joku kyseli oireista, täällä siis rv4+2
-Maha on kauttaaltaan kuin ilmapallo
-menkkajuilinta vähentynyt
-Tissit turvoksissa ja kipeät (mies ei huomaa turvotusta, kun on kuulemma muutenkin niin isot) :D
-Iltasin järjetön palelu
-Päivällä huimaa
-kuumia aaltoja päivisin
-aamulämmöt 37...onkos teillä muilla miten noi lämmöt?
-jotkut hajut ällöttää.
-Pinnallisia laskimotukoksi jalat ihan piukassa. :/

Mä paljastin taas yhdelle, että meillä ollaan pyöreenä. Tosin hän on tietoinen ollut näistä yrityksistä ja on mun kanssa mun testejäkin tiiraillut. :)
Kaikille jotka tietää eli n. viis ihmistä olen vannottanut hiljaisuutta ja sanonut tän olevan vielä niin alussa, että keskenmeno riski on vielä todella suuri.
 
Heilanga
Voi olla ettei tuolloin vielä sykettä näy vaikka kaikki olisi hyvin. Kaikilla syke ei näy vielä eder rv 7. TUnnen ihmisiä kelle on uumoiltu tuulimunaa kun sykettä ei näy, sitten ollaan todella stressaantuneita ja surraan ja seuraavassa ultrassa se syke jo näkyykin.

Itse vähän jännitän jos sitä ei sykettä näy meidän ultrassa eli rv7. AIjon pitää kuitenkin mielessä että syke voi jo parin päivän päästä tulla näkyviin.
Ja olen muutenkin päättänyt miehen kanssa että surraan sitten kun on aihetta! Etukäteen ei kannatata murehtia, muuten unohtuu nauttia raskausajasta. Enkä halua itse elää koko raskausaikaa peläten ja murehtien. Päätettiin ottaa vastaan se mitä tarjotaan ja surra ja murehtia kun on aihetta.
 
  • Tykkää
Reactions: Pippurihäntä
Soittivat polilta. Mulla olisi huomenna se ultra. Lab. Vastauksia vielä oottelen. Edelleen vaan hiukan vuotelee. Ja hcg tulokset tuli -> 2230. Ilmeisesti normaalit tälle ajankohdalle. Mutta siitä sit jännäillään et laskeeko vai nouseeko. :S Saa nähdä saako ens yönä nukuttua kun jännittää huominen. Ärsyttäviä tämmöiset epäselvät tilanteet.
 
Viimeksi muokattu:
s4nnn, toivottavasti virtsan hcg-pitoisuus ei nyt jostain syystä ole vielä vain noussut ja oma olotila kertoo totuuden. Plussatuulta!!!

Sissinen, minulla ainakin on ollut hyvinkin erilaisia päiviä oireiden suhteen kahdessa edellisessä raskaudessa. Pahoinvointi on molemmissa alkanut rv7-8 ja kestänyt rv15 paikkeille asti. Mutta joka päivä pahoinvointia ei ollut. Nytkin oireet ja niiden voimakkuus vaihtelee päivästä toiseen. Muutoin tämä kolmas kolmas on näiden alkuoireiden perusteella ihan erilainen. Edellisissä ei ollut rintakipua eikä oikeastaan muitakaan oireita näin alussa.

Varasin ajan varhaisultraan, mikä olisi rv6+6, mutta heti sen jälkeen alkoi kaduttaa. En tiedä perunko vielä. Välillä haluan ehdottomasti mennä, etten joudu turhaan odottelemaan rv12 asti, jos mitään elämää kohdussa ei olekaan. Toisaalta välillä mietin, että en mahda kuitenkaan asialle mitään ja voihan se mennä vu:n jälkeenkin kesken ja sitten vasta tiputaankin korkealta ja kovaa. Argh! Miten tätä kolmatta stressaa vielä enemmän kuin kahta edellistä?!? Jotenkin mietin, että koska kaksi edellistä on sujuneet loppuun asti hyvin, niin kolmas ei voi enää mennä ongelmitta. Pakko nyt lopettaa tämä pähkäily ja nauttia joka päivästä. Tämä on kuitenkin viimeinen raskauteni (jos kaikki menee hyvin) joten haluan ottaa joka päivästä kaiken irti. Nyt siis nautin ja lopetan stressaamisen. En kuitenkaan voi mihinkään vaikuttaa.
 
Onko teillä muilla rintojen kipuilu vaihdellut kovasti? Mulla oli alkuun vain vähän arat, viime sunnuntaina tosi kipeät ja nyt ei taas ollenkaan kipeät... Heti pelkään että meinaako jotain pahaa, jos kipu yhtäkkiä häviää. On tää onnetonta murehtimista. :headwall:
 
onnittelut uusille :)
ja voimahalit kaikille, jotka epäilevät/pelkäävät keskenmenoa <3
(.) varattu eka neuvola aika 13.6 ja silloin terkka luultavasti ultraa :) viikoja silloin kasassa 6+0 joten en usko ettö sykettä saada mutta ainakin näkisin pikkuisen/pikkuiset :)
oireita väsymys, kiukkuisuus, palelu, menkkajomot ja mahan turvotus :)

Linda ja pikku kakkonen 4+4 :)
 
Tsemppiä kaikille kenellä vuotoja on nyt tullut. Mun työkaverini tuli raskaaksi viime vuoden puolella ja hänellä alkoivat kovat vuodot ja kipu noin viikoilla 8-9 - oireet jotka kuulostivat juuri minun keskenmenossa kokemiltani. Ultrassa totesivat kuitenkin kaiken olevan hyvin. Laskettuaika parin kuukauden päästä ja kaikki on sujunut hyvin. Lääkäri totesi vain ylimääräisten "kuukautisten" tuleen raskauden aikana. Joten siihen saakka, kun ultrassa tyhjäksi tai hengettömäksi todetaan, niin pitäkää toivoa yllä. Me pidämme toivoa yllä teidän puolestanne :hug:

Itse en mene varhaisultraan. Minulla on jotenkin itseänikin ihmetyttävän tyyni olo, vaikka KM onkin taustalla. Yritän nyt nauttia tästä ihanasta tunteesta, että olen raskaana! Mahan vihlaisuiden ja välillä kuvottavan olon kanssa elän ihan mielelläni, kun positiivinen raskaustesti on tehtynä. Jos menee kesken, on mennäkseen - siihen ei voi itse vaikuttaa. Itse koen, että sitten jos on huonosti käydäkseen, on helpompaa jos ei sitä sykettä ole ehtinyt nähdä. Mutta ymmärrän hyvin, että levoton olo voi helpottaa, kun näkee että siellä tosiaan joku on sisällä.

Ensimmäisessä raskaudessa minulla ei ollut oikeastaan mitään ihmeempiä raskausoireita alkuraskaudesta. Muutamana aamuna paha olo ja sama väsymys kuin nytkin. Tällä kertaa tuntuisis tuo kuvottava olo olevan enemmän läsnä kuin silloin. Ensimmäisen raskauden puolessavälissä jouduin liikuntakieltoon urheillessa tulleiden supistusten takia. Se olikin liikkumaan tottuneelle kova pala. Tuossa keskenmenneessä mulla oli oireena tosi pahat migreenit. Ja kun lääkkeitäkään ei voinut ottaa, niin ne kohtaukset oli aivan järkyttäviä. Mulla on hormoniperäinen migreeni, joten nyt vähän se jännittääkin, yltyykö ne tässä raskaudessa nyt sitten... Toivottavasti säästyn niiltä.

Minulla ensimmäinen neuvola on juhannuksen jälkeisellä viikolla. Sitä kyllä odotan kovasti :) Ja tietenkin np-ultraa. On tämä kyllä jännää ja ihanaa :) Neuvolassa laskeskelivat minun olevan jo viikolla 6+jotain, mutta sen verran hyvin oman kehoni tunnen, että uskon olevani maksimissaan täyttämässä viikkoa 5. Se tarkentuu sitten heinäkuussa vasta.

Ihania odotuspäiviä kaikille!
 
Onpa paljon tullut juttua taas viime kuuleman. Tsemppiä kaikille lähtee kilokaupalla täältä, niin sterssaavan epätietoisuuteen kuin odottamisen oireiluihin!

Pecanpie :hug:

Heilanga mä oon sit samanlainen pölö joten ollaan yhdessä :) ihan hirveä jännitys kokoajan kaikesta mahdollisesta.

Omat päivät menneet älyttömän väsymyksen kourissa. Onneksi on ollut vapaapäiviä niin on saanut rauhassa maata sohvanpohjalla. Oireina tällä hetkellä
-Rintojen arkuus jotain ihan käsittämätöntä (siis myös paidan pukeminen sattuu)
-paha olo tulee jos ei muista todella tasaisin väliajoin syödä
-lisääntynyt hikoilu
-aamulla kamalaan nälkään herääminen
Vatsasäryt onneksi loppuivat levolla ja kun saatiin maha toimimaan :)

Eka neuvola on 11.6 eli ensi viikolla jolloin mennäänkin jo rv6+1. Pystyyköhän neuvolatäti kuulemaan sydänäänet jo tuolloin ehkä jollain vempaimella?

Tänään jo/vasta 5+0 hui! :)
 

Yhteistyössä