Helmivauvat 2010

Pähkämö
Meilläkin tuntuu olevan ongelmana kuumuus ja sen vaikutus päikkäreihin. Normisti poika vetäisee päivällä kolmen tai neljän tunnin unet vaunuissa, nyt taisi nukkua tunnin verran. Lämpöä näyttäisi olevan 27 astetta...

Piti käväistä kirpparillakin, kun tajusin, että meillä on talvivauva ja varusteet sen mukaiset... :whistle: Mukaan tarttui parit shortsit ja lyhythihaisia bodyja ja paitoja - ei ollut turha reissu siis!

Aurinkoista pe-iltaa kaikille =)
 
Meilläkin näyttää helle vaikuttavan poikaan. Vaunuihin nukahti vasta pitkän lenkin jälkeen vaikka sisällä oli ihan väsyksissä..tuijotteli vaan siellä tutti suussa. Sitten kun päästiin kotiin niin heräsi jo 5 minuutin kuluttua eikä rauhoittunut millään...ei muuta kuin uudestaan lenkille. Sitten nukahti ja nukkui vajaat 1,5h. Heräsi ihan hikimärkänä vaikka oli päällä vaan lyhythihainen body ja sukkahousut.

Viime yö meni onneks paremmin, meillä nukuttiin jopa klo. 21-7.15! =) 3-4 kertaa heräiltiin, mutta melko helposti tuli uni uudestaan!
 
Toi kuumuus ei näytä tyttöä miellyttävän ollenkaan. Laitoin aamupäivällä tytön vaunuihin bodyssa, ohuissa trikoohousuissa ja ohuessa pipossa. 15min. jälkeen tyttö valui hikeä ja riisuin tyttöä, lopulta niin, että tyttö oli vaippasillaan vaunuissa ja huusi edelleen. Yritin työnnellä tyttöä kovaa kyytiä, että nukahtaisi vaunuihin, mutta nukahtamisesta ei ollut kyllä mitään tietoa. Puin vaatteita takaisin ja otin tytön kainaloon, työntelin toisella kädellä vaunut kotiin ja toisella kädellä kannattelin tyttöä. Siinä se mun ajatus siitä, että voitais muutama tunti ulkoilla...

Soitin sitten miehen vanhemmille, että voisko ne hakea mut autolla heidän luokseen, että saisin itse edes nauttia ulkoilmasta. Yritin laittaa tyttöä varjoon vaunuihin pelkässä vaipassa nukkumaan ja ohutta peittoa päälle, mutta tyttö karjui kuin syötävä. Nukahti lopulta sisälle 45min. ajaksi, ja ne onkin ainoa päiväunet, jotka tänään nukuttu... Vaikka itse olenkin melkoinen auringonpalvoja, toivon todella, että kesästä tulisi melko viileä.

Itse sainkin nahkani vähän punoittamaan, nämä kevään ensimmäiset hellepäivät on aina vähän arvaamattomia auringon suhteen, vaikka kuinka yrittäisi nahkaansa varjella. Huomenna mennään kaveriperheen luokse grillaamaan, ihanaa, että koko viikonlopuksi on luvattu näin kaunista ilmaa!

Mukavaa viikonloppua, yritetään selvitä vauvojen kanssa näistä helteistä. B)
 
Me mentiin klo 13 pojun kanssa ulos. Päälle puin bodyn, ohuet potkarit ja lakin. Ensin huusi kuin syötävä ja palattiin takaisin kotiin syömään maitoa. Sitten laitoin pojun taas vaunuihin ja viileän tutin suuhun. Poju nukahti ja nukkui klo 16.30 asti. Meillä poju kyllä hikoilee aina, mutta hikoilee nyt helteellä vielä enempi. Tykkää olla sisällä vaippasillaan leikkimaton päällä. Leikkimatto on sellaista hiukan viileää ainesta. Maitoa on kulunut enempi kuin muina päivinä.

On kyllä helppoa, kun on noita suosituksia soseiden antamisesta. Itse olen tehnyt omaan kalenteriin ravintoterapeutin ohjeiden mukaan sellaiset ohjeet, mitä aloitan eri kuukausina. Keskosvauvoille on olemassa sellainen oma opaskirja ruokailusta. Oppaasta olen myöskin saanut hyviä ohjeita.

-mervi-elina ja poju 4 ½ kk
 
täälläkään ei pitkiä pihalla nukuttu, mutta viriteltiin miehen kanssa leluja vaunuihin niin jaksoi niille jutella että saatiin siivottua takapiha(muutettiin talvella niin lumen alta paljastu kaikenlaista sotkua..). sisävaatteet ja ohut pipo oli päässä, iltapäivällä kävin vielä vaunuillen kaupassa samat tamineet päällä, niin sillon nukkui tunnin verran. lisäks ottti minipäikkäreitä pitkin päivää, ja normi yö, viideltä kakkaähinät. Se on muuten aina neljä tai viis kun alkaa kakkaa ähisemään! onko muilla ähinöitä?
 
sanv eilen pojulla vaunuissa ohut lakki. :wave: Se äitiyspakkauksen ohut pipo on liian pieni pojun päähän! :eek:

Tänään poju nukahti aamupäivällä sisälle. On nyt nukkunut tunnin verran, kello on noin 12 ja unet näyttävät vielä jatkuvan.

Meillä alkaa pihatyöt oleen hyvällä mallilla. Rikkaruohoja ja nurmikon leikkaamista odotellessa! Vielä täytyis laittaa suojakäsittely etu- ja takapihan terassille. :attn: :xmas:

-mervi-elina ja poju 4 ½ kk
 
sanv meillä oli eilen aluksi ihan ohut pipo vaunuissa, mutta kun pidin vaunuja varjossa, otin pipon pois, koska pipo tuntui hiostavan tyttöä. Tyttö siis tosiaan oli pelkässä vaipassa vaunuissa ja harsoa vähän peittona. Saa nähdä, nukkuuko tyttö tänään unia pihalla, kun mennään kaveriperheen luokse grillaamaan. Napataan vaunut mukaan, niin jos tyttö vaikka nukahtaisi jonnekin varjoon.

Meillä yöt muuten vakiintuneet aika hyvin. Tytön ensimmäinen unipätkä on yleensä 6h, sen jälkeen syö ja nukkuu vielä muutaman tunnin.

Tytölle tullut näppylöitä taas pitkin kehoa, mutta epäilen, että ovat hikinäppylöitä.

Nyt suihkuun ja pihalle!
 
"ihana" yö. Jussi nukahti 20.30, heräs syömään 03.30, kun nostin röyhtäyttääkseni, niin kaikki lens kaaressa munyöpaidalleaamutakillejussinyöpuvullesohvallematollelattialle. no, siinä sitten vauva pyyhkeen päälle lattialle, vaatteet iteltä pois, sohvanmatonlattian pikaputsaus, huutavalta vauvalta vaatteet pois, pikapesu lavuaarissa, uudet vaatteet, uusi syöttö -> nukkumaan. klo 05 kuului kummaa yskintää ja kun käännyin katsomaan pinnasänkyyn päin niin näkyi kaunis maidonvalkoinen suihkulähde. ja ei kun sama ruljanssi uudestaan mutta nyt kohteena oli petivaatteet (onneks suoja vähän pelasti). poika hymyili, söi, röyhtäs ja nukkui seitsemään, söi, röyhtäs ja nyt leikkii. ja äiti? sekaisin. :LOL:
 
eipäs ole tännekään tullu kirjoteltua vaikka lukemassa olen kyllä käynyt...kakka ähinöistä.meillä alkaa joka yö n. 5 aikaan ja jatkuu sinne 7-8 saakka ku kakka viimein tulee..onko muiden vauvat herkkiä säikkymään?meillä tuntuu että kun koventaa pikkasen ääntä isommille lapsille niin vaavi säikähtää ja alkaa huutamaan.joskus saattaa itse säpsähtää ja alkaa huutamaan kun säikähtää ilmeisesti sitä omaa säpsähdystä..
 
juu täällä on nyt alettu säikkymään ja vierastamaan! :wave: harmittaa ku miehen sisaruksilla paljon lapsia ja on niin mukava niitä nähdä, niin tuo pieni hermostuu ihan mahdottomasti kun vähänkin enemmän melua, äitienpäivästä asti. vaikka kyllä oon yrittäny sillon ku mies on töissä, pitää "metakaa" ja kaikenlaista hälinää että tottuisi. mutta kaksistaan kun täällä ollaan niin ei sitä ääntä riittävästi synny. :)
 
sanv olipa teillä yöpuuhastelut! :LOL:

Eilinen päivä kyläiltiin taas. Ei poikaa paljoa nukuttanut, tuo helle.. Illalla kotona sai hirveät itkuraivarit. Ei ole noin kovasti itkenyt koskaan. En tiedä oliko syynä pelkästään väsymys vai myös maha, sieltä ainakin kuului kova lorina.. Sain viimein rauhoittumaan ja sitämyöten nukkumaan. Nukkuikin 6h putkeen..

Iskä viime illan ja yön poikien kaa, joten minä pojan ja isompien tyttöjen kans kotona. Odotetaan isiä kotiin!
 
Pähkämö
sanv Onpas teillä ollut tapahtumarikas yö :LOL:

Meillä sai poika eilen ihmeellisiä huutokohtauksia :( Toinen tuli illansuussa ja ehkäpä syynä oli yliannostus perunaporkkanasosetta... Toinen tuli megakakkojen jälkeen pyllyä pestessä - hirveä huuto! Enkä kyllä huomannut mitään erityistä punoitusta pyllyssä, että olisi vesi kirvellyt. Outoa... Viime yökin meni moneen otteeseen heräillessä, taitaa kuumuus vaikuttaa jo yöuniinkin. No ei parane valittaa, ihana kun on kesä!

Käyttääkö joku pampersin vaippoja? Onkohan vaipat muuttuneet vai onko meillä sekundaerä :( Ennenhän niissä oli sellainen verkko, nyt ei enää ole (ainakaan meillä siis).

Aurinkoa kaikille B)
 
Voi olipas ihana yö!!! Poika nukkui 6h tuntia putkeen! Ja sitten söi ja nukkui vielä vajaat 3 h! =) :D Voi kun oli ihana olo aamulla, viikkokausia kun ollaan heräilty noin 1-3 h välein.
Illalla kun ajattelin että varmaan ei uni tule, kun makkarissakin oli 26 astetta, mutta hienosti meni. Päikkärit on jääneet kyllä viime päivinä tosi vähille.

Eilen mies oli pojan kanssa vaunuttelemassa, ja joku sivullinen oli kommentoinut, että "eiköhän nyt ole liian kuuma vaunuttelulle". No, tais kyllä olla kun ei siellä uni maistunut kuin vajaan tunnin.
 
sanv onpa ollut touhukas yö. :D :hug:

Tuo kuumuus teki eilen taas sen, että tyttö nukkui ehkä tunnin päivällä, senkin pienissä erissä ja sisällä. Vaunuihin kun yritin varjossa nukuttaa, oli seurauksena vaan kamala huuto. Alan jo toivoa, ettei helteet jatku, etten ole ensi viikolla jumissa kerrostaloasunnossa päiviä... Me kun ei päästä mihinkään, jos ei tyttö suostu vaunuissa olemaan huutamatta. Siinä tapauksessa täytyy lähteä itsekseen ulkoilemaan kun mies tulee töistä kotiin. Yö meni onneksi ihan hyvin, nukutus kesti tavalista pidempään ehkä sen takia, että makuuhuoneessa lämpöä +27 astetta.

Meilläkin tyttö alkanut säikkymään. Kiva aina nähdä kaveriperheitä, mutta niissä kun lapset ovat vähän isompia, 1-2-vuotiata suurin osa, niin tyttö säikkyy sitä meteliä, mikä lapsista lähtee. Tällä viikolla kyläily uhmaikäisen perheessä meni siihen, että tyttö itkeskeli mun sylissä, eikä suostunut olemaan missään muualla.

Tuttipullotreeni on tuottanut tulosta ainakin väliaikaisesti! Apu löytyi Tommee Tippee -merkkisestä tuttipullosta, joka myötäilee hyvin rinnan muotoa. Aikansa tuokin otti ja jouduin hämäämään tyttöä vaikka miten, mutta eilen ja tänään pullo ainakin kelvannut. Toivottavasti ei taas keksi tehdä pulloilulakkoa, tyttö kun olisi ensi viikolla joku ilta menossa ekaa kertaa isovanhemmille hoitoon. :)

Nyt suihkuun ja kohti mummolaa.
 
Pähkämö, meillä pojulla oli ensin käytössä Pamperssi, viimeksi koko 4. Hyvin usein tuntui valskaavan. Pamperssissa ei auttanut, vaikka miten avasi kaikki resorit, teki sellaisen pussin pippelin kohdalle, jne... Nyt sitten kokeilin Liberon housuvaippoja (7-14 kg) ja Liberon fit-vaippaa (7-11 kg), koko 4. Toistaiseksi ei olla kärsitty pissavahingoista. :attn:

wiiru, meillä poju säikkyy kovia ääniä. Äitienpäivillä meni suupielet aina alaspäin ja nyyhkytti vaimeasti, kun serkkutyttö 1v4kk kiljahteli. Jos hiukan joudun kovempaa huutamaan isompia lapsia, esim syömään, alkaa melko herkästi itkeä. :eek:

Poju nukahti eilen sisälle päikkäreille ja nukkui klo 11-14.30. Jäi sitten omat ulkoilut vähemmälle, kun ei moisten päiväunien jälkeen malttanut nukkua vaunussa, kun ihan pienen hetken. Siinä ajassa kerkesin kastella ja kitkeä kukkapenkin ja maalata pari terassin lautaa suoja-aineella. :xmas:

Minä soitan päivisin paljon radioo. Tähän asti tuo kapistus on ollut pojulle yhdentekevä, mutta eilen poju sitten katseli radion suuntaan ja yritti katsella, että missä se ihminen on, joka puhuu... :LOL: :heart:



Pojulla on nauru herkässä!

-mervi-elina ja poju 4 ½ kk
 
Pähkämö meidän minipyllypojalle pampers käy. 1 ja 2 koossa on se verkko. 3 koossa ei enää. Meillä koko 2 vielä käytössä, 3sesta tuli kakka aina lahkeesta, oli liian iso ja toi verkko kivasti "nappaa" kakan.

Ei taas nukuta päikkäreitä. Vaikka väsy olis kova...
 
Pähkämö
tehilla Pampersia ollaan tykätty käyttää juurikin sen verkon takia. Tuntuu, että juokseva kakka tosiaan jää paremmin verkon alle. Harmi, että näistä isommista ei sitä enää löydy. Saas nähdä tuleeko enemmän pyykkiä :)

mervi-elina suloinen kuva pojastasi!
 
Meillä käytetään pampersin active fit-vaippoja(violetti paketti) 4-9kg ja niissä on kylläkin se verkko!ovat kokoa 3 mutta kai jotenki sit erilaisia kuin keltaiset 3-koon vaipat. Mä tykkään verkosta kans ku se imee kakan sinne allensa :LOL: meillä pojalla jo 2.korvatulehdus menossa... :/ onneksi sitä ei juurikaan huomaa, ehkä vähän vähemmän nukkunu päiväunia mutta saattaa olla osuutensa tällä helteelläkin siinä!yöt on alkanu menemään yhdellä syötöllä,n. klo 5 aikaan, pojalla oli pari viikkoa sitten selkeä tankkausvaihe ja sen jälkeen alkoi pärjäämään yhdellä yösyötöllä!ilmeisesti maidon määrä lisääntyi sen verran...
 
Täällä kans pampersin 3 käytössä ja olen tyytyväinen niihin.Tänään neuvola ni saa nähä paljon on poitsu kasvanu ja sit vähän kauhistuttaa noi rokotusten jälkijutut et tuleeko mitään...meillä nukutaan 8-9 tuntia yössä.ihanaaaaaa B) mut sitten noi päivät menee kyllä tosi vähillä unilla tiedä sitten vaikuttaako noi pitkät yöunet siihen että päivällä ei unta enää riitä...toissa yönä vetä enkat eli 10 tuntia.Kiinteiden maistelu aloitettu jo tosi pienillä määrillä ja kyllä vähän on ihmeissään siitä lusikasta mikä suuhun menee :LOL:
 
Meidän pätkäunityöläinen nukkui viimeyönä 11 tuntia. Ja heräsi syömään ekan ja ainoan kerran 5:30!!!!!!!! Kun ei päivällä saa unta, niin yöllä viileemmässä paremmin.
Tänään pakko pakata poika kuumaan autoon ja kauppaan..
:wave:
 
Pähkämö
No höh! Meillä siis myös käytössä Pampers active fit koko3, eikä niissä ole sitä verkkoa... :(

Viime yö meni taas valvoessa. Pikku-äijä heräsi parin tunnin välein narisemaan, ei kuitenkaan ollut nälissään. Onneksi tämä kesäaika on minulle sitä aikaa, jolloin "herään henkiin" ja jaksan touhuta vähilläkin yöunilla :)

Tänään olisi tarkoitus mennä pankkiin jutustelemaan laina-asioista. Isäntä on sitä mieltä, että me tarvitaan uusi auto ja tosihan tuo on, että koirinemme emme mahdu nykyiseen. Tai siis mahdutaan kyllä, mutta mitään tavaraa ei sitten enää mukaan mahdu... Nyt järjestys on se, että minä ja poika istutaan takapenkillä, toinen koirista apukuskina ja toinen koira farkun takalaatikossa vaunujen kanssa hyvin hyvin ahtaasti :D Tavarat? Katolle?
Eli seuraava vaihtoehto olisi sitten jonkin sortin paku... Vähän kyllä hirvittää ottaa lisää lainaa nykyisen talolainan lisäksi, mutta mies on sitä mieltä, että hän kyllä hoitaa ja pankissahan nuo ne laskelmat sitten tekevät
:) Hyvästi hoitovapaa? :LOL:
 
meisänkin pitäis ottaa itteämme niskasta kiinni ja alkaa tosissaan alottelemaan tontin valitsemista(ei tarvi ettiä, valita vaan) ja käydä pankissa ja kilpailuttaa talomyyjiä, huhhahhei!! onneks auto on uus ja iso ettei sitä heti tarvi ajatella.. mutta on tuo vaan hurjaa ja pelottavaa ottaa talolaina, se on 20 vuotta sitten siinä :/ jos ei ylikin..
 
Mikesei meillä nukuta pitkiä yöunia? Eikä kyllä päiväuniakaan helteessä... Poika syö yöllä aikalailla tasan kahden tunnin välein, eka unipätkä saattaa olla 3-4 tuntia, mutta ei enempää ainakaan viikkoon ole ollut. Itse olen ihan tokkurassa, kun siitepölyallergia pistää nenän ja silmät ihan tukkoon vielä vähien unien lisäksi. Viime yönä sitten vielä pisimmän unipätkän keskeytti esikoinen joka heräsi kun oli niin kuuma. Välillä tulee mieleen, että mitä tällaiset max. 1,5 h unipätkät tekee ihmisen aivotoiminnalle? Vai mennäänkö tässä hormonien avulla ja selvitään hengissä?? :) Lauantaina saatiin tästäkin riitaa aikaiseksi (väsymyksen vuoksi?) kun mies ei tunnu tajuavan että mun on pakko mennä nukkumaan aika pian sen jälkeen kun poika aloittaa pisimmän unipätkänsä. Onneksi tämä on ohimenevää ja vielä tuntuu ihan ihmismäiseltä ja jaksan kuitenkin päivisin ihan hyvin vauvan ja tuon isommankin kanssa. Kotityöt ja ruuanlaitto on kyllä minimissä, mutta niin kai pitääkin olla.

Me ollaan käytetty Pampers New Baby kokoa 3 ja niissä on verkko. Pitäisi vissiin siirtyä Active Fittiin kun nuo jää pieneksi. Yöllä meillä on käytössä Pampers Baby Dry ja ne on kyllä hyviä, kun imee vaikka kuinka ja silti pysyy iho kuivana. Nyt on ollut pari erikoista aamua, kun vaipassa ei ole ollut ollenkaan kakkaa. Siihenkin on siis tullut jotain rytmiä jo, poika kakkaa iltapäivällä 1-3 kertaa eikä enää aamuyöstä & jatkuvasti päivän mittaan, niinkuin pari ekaa kuukautta.

Istuskelen läppärin, aamukahvin ja sanomalehden kanssa parvekkeella. Esikoinen lähti päiväkodin kevätretkelle ja käytiin viemässä hänet kävellen. Poika nukahti vaunuihin ja nostin kotiin tullessa kantokopassa tänne parvekkeelle. Hyvin tuntuu aamun viileydessä (20 astetta) uni maistuvan, kun on jo reilu tunti mennyt. Aamu alkaa kyllä ihan eri tavalla, kun saa itsensä liikkeelle samantien ja meillä tuo päiväkotimatkakin on niin kiva, kun reitti menee järvenrantaa. Voidaan samalla ihmetellä joutsenten aamupuuhia yms.

Ai niin, eilen alkoi sitten kääntyily meillä, vatsalta selälleen mentiin hienosti ja sitä sitten eilen harjoiteltiin kovasti.

 
Eilinen päivä meni taas tytöllä valvoessa, autossa sentään nukkui tunnin. Oon henkisesti valmistautunut siihen, että olen tämän viikon neljän seinän sisällä jumissa, kun ei me päästä tytön kanssa täältä minnekään, kun ei vaunut kelpaa näin lämpimällä säällä. :/ No, täytyy lähteä ulkoilemaan, kun mies tulee töistä. Ja toivoa viileää kesää. :D

Aamu alkoi vauhdikaasti. Tyttö kakkasi niin, että kakat tulvi selän puolelta vaipasta läpi. Alla oli pyyhe kaksinkerroin, mutta tuotos meni siitäkin läpi ja päätyi meidän lakanoille ja petarille. Onneksi tulva ehti vähän vaimentua pyyhkeen ansiosta, niin petari ei ole aivan pilalla.

Voi että mä vaan haaveilen asuntolainasta, mutta joudutaan asumaan tässä kaksiossa vielä ainakin vuosi, todennäköisesti vähän enemmänkin. Mies valmistuu vasta vuoden kuluttua, eikä asuntolainasta voi oikein puhuakaan ennen kuin ollaan molemmat töissä. Mua ahdistaa jo tässä vaiheessa tää tilan vähyys, kun tuntuu, että tavaraa on ihan liikaa ja kaikkialla. Mitä se onkaan, kun tyttö kasvaa ja leluja alkaa olla enemmän... No, osaapahan tämän koettelemuksen jälkeen ainakin arvostaa avarampaa asumusta. :)

Tytön mielestä mikään ei ole tällä hetkellä hauskempaa kuin se, että joku pärisyttää huulia. Hymy tulee samantien ja tyttö yrittää kovasti itsekin kyseistä taitoa opetella. :LOL:

Keskiviikkona miehen vanhemmat ottaa tytön hoitoon ja päästään miehen kanssa pitkästä aikaa kahdenkeskisille treffeille. :heart:
 

Yhteistyössä