Jaajaa, molemmat miehet nukkuvat, äkkiä koneelle.
Isistä ja miehistä ollunna puhetta, hauskaa lukea teidän vertailuja!
Oma isäni on aika perinteinen suomalainen jörrikkä, vähäpuheinen muuten, mutta olen huomannut, että miesporukassa siitäkin kuoriutuu varsinainen vitsiniekka ja kelpo seuramies. Isä tykkää hirveästi eläimistä ja lapsista, ja taantuu ihan pikkupojan tasolle niiden seurassa. Mieheni on myös leikkisä, mutta aavistuksen varautuneempi. Varoo pöljäilemästä vieraitten nähden. Kukaan ei uskoisi, millainen kaheli se on tuon pojan kanssa näin kotioloissa.
Minusta on aina tuntunut, ja nyt Arnon myötä vielä selvemmin, että meidän isä on ollut ihan hirveän hyvä isä. Ja vielä selvemmin huomaan, että äiti taas on hankkinut lapset siksi "kun niin on ollut tapana". Joskus teini-ikäisenä, kun äidillä oli vaihdevuodet ja jotain kriisiä isän kanssa, olin ihan varma että minä ja veljeni ollaan vahinkolapsia...
Kyllähän äiti pojasta tykkää, mutta ei hän ole koskaan ollut sellaista lapsia jumaloivaa sorttia! Silloinkin, kun ilmoitin olevani raskaana, äiti oli ihan että "onhan ne lapset ihan mukavia... sinäkin jo tässä vaiheessa (30v.) erittäinkin mukava"
Mutta siis niin... isistähän tässä piti puhua. Ehkä mä olen aina ajatellut miehestäni, että siitä tulee hyvä ja leikkisä isä, vähempään en ehkä voisi tyytyä. (Kunhan nyt saataisiin joku roti näihin soittohommiin. Tosin nyt niissäkin on vähän taukoa, sentään.)
Molemmat miehet ovat myös erittäin jääräpäisiä ja jyrkkiä tietyissä asioissa. Mutta siinä missä isä on keskustan miehiä ja ikäluokalleen tyypillisesti konservatiivinen, on vasemmistohenkisten vanhempien lapsena mieheni avarakatseisempi ja selkeästi työväenluokkainen. Isän kanssa saa muhkean riidan aikaiseksi vaikkapa tehoeläintuotannosta (kuten viime jouluna) tai homojen oikeudesta omaan perheeseen.
Meidän isä on vaalea ja salskea, mieheni tumma ja pitkä kuikelo. Tykkään miehistä, joilla on näyttävät kulmakarvat.
Eli on eroja, on samankaltaisuuksia. Harmillisesti noilla kahdella ei monestikaan tunnu olevan yhteistä puhuttavaa, mutta toisaalta, eipä veljenikään käy mitään maratonikeskusteluja isän kanssa.
Meillä muuten myös
narskuteltiin kovasti joku aika sitten, onneksi ei enää.
Oi tuota
Glown masua! Paljon on tullut muisteltua näitä aikoja vuosi takaperin, kun masu jo näkyi kunnolla. Miltä tuntui, ja mitä kaikkea päässä liikkui... tykkäsin kovasti masusta, ja esittelin sitä ylpeänä koulussa ja erityisesti keikoilla käydessä, mahdollisimman kireä paita päällä aina hengailin.
Hei kuulkaas, oletteko kuulleet että Suomessa mikään valokuvaamo tarjoaisi tällaista Yummy Mummy-valokuvaussessiota? Englannissa vielä keväällä asunut tuttava kävi kuvauttamassa itsensä ja masunsa, kuvat olivat todella kauniita! Ideana on siis, että odottavaa äitiä hemmotellaan vähän, ammattimaskeeraaja meikkaa ja kampaa, ja sitten otetaan studiossa kuvat äidin fiiliksen mukaan, sellaisia sensuelleja ja vähän eteerisiä. Kuulostaa niin mahtavalta! Minusta on raskausajalta vain kamalia tursakekuvia, joissa näytän ihan räjähtäneeltä ja kaamealta läskiltä. Olisi niin kiva muistaa itsensä edes vähän hehkeämpänä...
Mitähän mun piti vielä... hitto kun lahottaa päätä. Viime yö meni taas aika seinille. Itkuntiristystä ja piereskelyä, lapsella siis.
Höyryttelin muksulle kasviksia ja paistoin kanaa, johon lisäsin ihan vähän tuoretta inkivääriä ja korianteria. Täytyy alkaa totuttaa pientä itämaisittain maustettuun sapuskaan, nuo kaksi yllämainittua on mun lempparimausteita. Sormiruokaa tullut tarjottua ihan liian vähän, mitähän tästäkin nyt tulee?
Eilen tehtiin meille aikuisille kasviskormaa, josta tuli aika, öh, tulista. Mietin sellaistakin, että ehkä olen tarjonnut turhankin paljon lihaa lapselle, kun meillä kuitenkin syödään aika kasvispainotteisesti. Ettei tuo sitten odota jatkossa joka aterialla jonkun eläimen takapuolta pöytään...
Oi, hain eilen kirpparilta tuommoisen pienen kaapin, jonka aion maalata keväällä jollain hienolla, iloisella värillä. Arno saa siitä kalusteen omaan huoneeseensa. Löysin myös kahdella eurolla tuommoisen maustehyllyn tapaisen, jonka aion myös maalata, siihen saa istuttaa vaikka pieniä pehmoeläimiä tai muita pikkuleluja sitten.
On tuo poika kyllä sellainen pieni kulta, pusuttaa kovasti äitiä poskelle ja eilen oppi vähän vilkuttamaankin. Oli niin hassunnäköistä, kun treenattiin sitä vilkutusta ja poika nosti käden ja heilutti päätään, että tällä tavallako? Käsi nousee, jotain heilutetaan?
Ja aamukakat tulee joka kerta pottaan, voi että miten äiti on ylpeä!
Nyt näyttäisi siltä, että
päiväunia nukutaan kahdet, joista toiset on pitemmät, jopa puolitoista-kaksi tuntia! Sopii mulle, etenkin, kun aamulla nukutaan pitempään. Viideltä yritetään vielä ylös, mutta tissitujauksella uni jatkuu melkein seitsemään. Tänään tosin noustiin vasta ysiltä, mikä on aika legendaarista jo.
Tosin, ei olisi ehkä kannattanut vielä sanoa mittään, ettei käy huonosti.
*Muoks* Jessus mikä novelli taas... anteeksi vain.
