Helmivauvat 2009 ~Joulukuussa~

Mae
almaa Meillä on nukuttu jostain vajaa 9kk asti (eli nyt n. 1kk) yhdet päiväunet. Alkoi itse niitä siirtämään, välillä tarvitsi kahdet, välillä yhdet. Meillä herätään n. 8.20. Päikkäreille menee siinä puolen päivän aikaan, joskus vähän ennen, joskus vasta puoli yhden jälkeen. Nukkuu himpun alle 2h. Yöunille sitten menee 20.30 (suunnilleen).

Ja tuossa siirtymävaiheessa aloin tosiaan niiltä toisilta päikkäreiltä herättelemään jo 15-20min jälkeen. Tai sitten herra saattoi torkahtaa autossa. Viikko meni tuohon siirtymiseen. Tosin nyt kun on ollut kipeänä, niin on sitten nukkunut 3xpikku-unet


topismama mulla tuli esikoisesta synnytyksen jälkeinen masennus juurikin tuossa 10kk tienoilla. Eli kaikki on mahdollista.

Nyt räkänokkien kanssa jotain järkevää, menevät molemmat pitkin seiniä. :/

Mae ja räkänokka Joona
 
Moikka!

pitkästä aikaa ja sain just kahlattua kaikki jutut läpi.

Me oltiin se viikko lomailemassa etelässä javietettiin koko perhe unelmaloma :heart: Loikoiltiin, syötiin pitkiä aamiaisia shampanjan kera ja ihania monen tunnin päivällisiä (joo 5 lapsen kanssa) kaikki meni niin huývin ja oli ihanan lämmintä.Meillä kaikki atoopikkoja niin saatiin viikossa ihot ihanan hyväksi ja ruskeiksi.
Lennot 6 tuntia sujui tosi hyvin värityskuvien (tulostin netistä järjettömän nipun)ja unten mailla.pikku neidillä oli pikku nakerreltavaa ja pikku leluja (uusia jotta kiinnostaa) kassissa joita katseli ja kujerteli muiden matkustajien kanssa =)

Joulu tuli ja meni, aika huusholli pyörittää kaikki hommat kun mies oli tiukasti töissä, mutta tein mitä jaksoin ja loput jätin tekemättä mitä en kerinnyt tai jaksannut.

Meillä tisu unohtui tosiaan, ei syönnyt sitten enää ikuna,nyt sitten annoin aluksi korviketta, sitten fifty-fifty sekaisin tavismaitoa ja nyt menee pelkkää maitoa ja masu kyllä kestää sen.Tuttipullot, nokkamukit tai muut ei todellakaan neitille kelpaa vaan suoraan lasista.

Ruuan kanssa meillä pelataan, ei maistu ja syljeskellään pihalle ja sitten nälissään huhuillaan aamulla aikaisin..
Lohdullista että sama peli kaikilla teillä muillakin.

Meillä nukutaan yhdet unet päivällä, tosin nukutaan aika hyviä öitä tällä erää.Unille menee päivällä joskus yhden kahden aikaan ja nukkuu tunnista kolmeen.Meillä tyttä siirtyi itse kun nukkui hyvät yöunet joten nukkui aamulla pisempään, päiväunet siirtyi noin myöhään ja illalla ei väsyä kuin joskus 20.00 ja nukkumaan.
Illalla voisi kokeilla viihdytystä, päikkäireiltä tosiaan herätystä.Joskus jos tosi huonoilla unilla ollu päivällä niin annan nukkua silmälliset torkut.

Glwlla ja Hmllä ihanat odotusajan viikot, voi kun kaiholla muistelen niitä aikoja..ihana lukea teidän odotusjuttuja,muistella omia odotuksia ja elää mukana

Nyt pitäis raivata, tulis uutena vuotena vieraita ja vähän olis sotkua vaikka eilen viimeksi imuroin..

Mukavaa loppu vuotta ja parempaa ensi vuotta
:heart: Olette rakkaita

sini ja tyttö 11kk+
 
pur
RUOKAILUSTA meillä meni nyt Joulun aikaan luontevasti tuo syömis juttu. Me ollaan alusta asti annettu tytölle joku lelu tai ruokaa käyteen ruokailun ajaksi. Mut nyt tyttö sit kieltäyty totaalisesti syöttämisestä, yökkäili ja räki vaik kuinka sileetä anto. No mä annoin sit noit laatikoita mitkä ite olin tehny (mä teen tosi vähä suolasta ruokaa) ihan sellaenaan lautasella ja niinhän se syöminen alko rivakasti kun ite sai syödä. käsin ja lusikalla. Muutenkin tuntuu tykkäävän ku syödään kaikki yhdessä =). Mä annoin alkuunsa aina ittensä syödä mut siin on ollu vähä taukoo ku laisjkuus iski :ashamed: . Mut nythän tuo osaaki jo aika nätisti syödä ja sitten väliin saa lusikalla syötettyykki. Maidon kanssa on nyt käyny niin et tyttö kieltäyty eilen kokonaan juomasta korviketta kun ollaan annettu munakupista ite juua ruoan päälle tummansinistä luomumaitoo. Ihan siks ollaan jo maitoo joeiltu vähän kun meillä on se maissiallergia ja korvikkeessahan tota on ni lähettii testaamaan kun eihän tässä enää enää pitkä aika siihen olis muutenkaan (äitini idea). Niin että meillä on nyt sit päivbäs aikaan siirrytty tavismaitoon ja yöllä onneks krlpas korvike ni ei tarvii lähtee alas könyymään maitoa keskellä aamuötä.

NEUVOLASSA Tyttö on edelleen siististi keskikäyrällä kaikissa mitoissa ja on kuulemma harvinaista et puhe ja liike tulee näin käsikädessä. Vaikka en sit tiiä tuntuu ainaki tällä palstalla valtaosa olevan varsin nopeesti kehittyvää sorttia.
 
topismama :hug:

siniraita ihanan kuuloinen loma teillä! :heart: kyllä täsä ite kans tarttis vähän lomaa! :D


Kävin taas eilen Miron kans lääkäris ku tuli aattona nuhaan!kova yskä on kans :/ ei onneks ollu korvatulehdusta!sano et jos tää jatkuu et o koko ajan kipee ni vois ottaa yhteyt lastenlääkäriin ku sukurasitteena o astmaa(miehel)Mirohan o ollu syksystä asti kipee,vaan pieniä pätkiä ollu terve!

meil o nää unet kyl ihan jostain suosta!! :kieh: :headwall: ku ei nuku ei nuku!Miro menee nukkuun klo 20 ja sit heräilee ainakin ny kipeen olles n.tunnin välein!viime yön herättiin 03.00 ja nukahdettiin 04.45! en tiiä mitä tehä! :ashamed: onks vinkkei!?
Tarttis jaksaa pitää oikein kunnon unikoulu!Miro ku ei meinaa nukahtaa omaan sänkyyn vaan sylis tarttis ol!oon kyl yrittäny et ei nukkuis ku nostaa omaan sänkyyn!ja kun hän ei pidä siel mitään pientä juttelua vaan nostaa kauheen metelin!syynä meijän yöhulinoil varmaan onkin toi et hän ei osaa rauhottuu omaan sänkyyn!Eli oma vika ku ei olla oltu tiukkoi!! :ashamed: mut ku väsymys o suuri ni sillo ei jaksa! :/

taas ollaan opittu paljon!Vielä ei kävellä,mutta on ruvennu seisomaan ilman tukee pidempii aikoi! =) kävin eilen kaupoil ja ku tulin sielt mies kysy et onko Miro ennen noussu ilman tukee seisomaan!EI! :eek: juu,sillai oli kuulemma tehny! :D

moni tosiaan jo kävelee!hienoa! =) Esikoinen oli 3 pvä vajaa vuoden ku otti ekat pidemmät askeleet!

Olen yksinhuoltajana nyt pari päivää ku mies lähti keikkahommiin Virroil ja o siel yötä! :/

mitäs aattelitte tehä uutena vuotena?Me varmaan ollaan kotona ja syödään hyvin! :D ihan ku sitä ny ei oltais tehty koko ajna täs joulun ajan! :whistle: pakko onkin alottaa elämäntapa remontti ku uus vuos koittaa!

Täytyykin pian ruveta suunittelemaan Miron synttärei,pidetään ne 23-24.1!Pakko pitää kakspäiväsenä ku meil ei mahdu muuten!

Ilmeisesti meil o kans ainakin tänään siirrytty yksiin päikkäreihin!

tyyppien äippä ja Miro 11kk +
 
Pikapikaa vaan käymässä kun neiti känkkäilee tuossa koko ajan :whistle:

topismama :hug: samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia täälläkin välillä, jostain pitäis löytää kans niitä aurinkoisia ajatuksia mutta aina ei jaksa löytää niitä ilonaiheita :/

siniraita, kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa ja että teillä oli kiva matka =) tahtoo myös etelän lämpöön B)

tyyppien äippä, ei voi muuta toivoa kuin että Miron unet alkais paraneen :hug:

Uusia taitoja ja kehitystä tapahtuu ihan silmissä, on se vaan niin ihmeellistä tuo pienen lapsen kehitys! Meillä on jo moikkailtu jonkin aikaa ja se on ihan hittijuttu nyt =) Kun sanoo Saralle että moikka niin nostaa kättään otsan kohdalle, näyttää samalta kuin armeijassa vedetään lippaa :D

Nyt pitäis mennä katsoon neidille syömistä ja sitten vaunuileen :wave:
 
Topismama mäkin oon miettinyt tota masennusasiaa, välistä vaan kaikki tuntuu niiiin ankeelta ja mustalta. Mut mulla on noi fiilikset kyllä tosi useesti yhteydessä huonosti nukuttuihin öihin; jos oon väsynyt niin kaikki on vaan niin pepusta... Viime yönä nukuin 9 tuntia kertaakaan heräämättä ja tänään onkin ollut ihmeen positiivinen päivä :) . Mut sellasta kummaa stressaamista ja murehtimista löytyy täältäkin, oon yrittänyt ajatella silleen että enhän mä sillä murehtimisella mitään saavuta. Mut en tiedä, liittyiskö sekin jotenkin tähän hormoonihommaan?

Siniraita ihanaa että teillä oli hyvä loma! Mä niin haluaisin kans johkin reissuun mut nyt ei oo kyllä pitkään aikaan mahista lähtee.

Tyyppien äipälle parempia öitä! Meillä tosiaan noi yöt rauhoittu kun meni omaan huoneeseen nukkumaan ja illalla annan ison satsin puuroa vähän ennen nukkumaanmenoa niin ei herää ainakaan nälkään.

Päiväunia meillä nukutaan edelleen ne kolme (aamulla n.30min, päivällä 1t ja iltapäivällä 1-1,5t). Ja edelleen tuntuu että 3 tuntia alkaa olla aika maksimi mitä poika jaksaa hyväntuulisena olla hereillä. Välillä stressaan sitäkin että nukkuuko toi poika liikaa ja miks se vielä tarvii noi kolmet unet, mut toisaalta ei se unen kokonaismäärä kait niin suuri ole, kun nukkuu noin pienissä pätkissä? Onko ketään muuta joka nukkuis vielä kolmet unet/päivä? Yöllä meillä nukutaan keskimäärin 10 tuntia, joskus 9t ja joskus 11t.

Mulla kävi eilen työkaveri kaffeella ja olipa kiva kuulla vähän työpaikankin kuulumisia. Eipä silti, yhtään ei oo vielä töihin ikävä..

Missäs muuten Lentis luuraa? Jokos muutto on saatu päätökseen? Laitahan kuulumisia kun kerkeet.

 
Vähän kahlaten luin nyt läpi, että pysyisin joten kuten perässä...
Joulu vietetty, söin monta päivää suunnilleen joulutorttuja ruuaksi ja suklaata leiväksi, ja sen kyllä huomaa. Eilen kävin alennuksia kattelemassa, eikä kauheesti inspannu sovitella vaatteita. Lapsille kyllä löyty, ja itelle lämpimät talvisaappaat, tarkenee seisoskella puistossa.

Paljon lapset sai lahjoja, mutta mä en kyllä jouluna jaksa olla niin järkevä kasvattaja, kun teistä jotkut puhu. En aio jatkossakaan rajoittaa lahjojen määrää, paitsi niin, että totesin, että itseltä riittää kyllä se 1 / lapsi toistaiseksi. Musta olis jotenkin surullista, jos lapset sais vaan ihan jonku lahjan, kun aina puhutaan, että pitää olla kiltti ennen joulua, että saa paljon lahjoja. Kai sitä kohtuutta voi opetella muullosti sitten...

Mieliala on mullakin aika kehno silloin kun on huonosti (tai siis tosi huonosti) nukuttu. Nyt oon ainakin tosi selkeästi huomannu sen unen ja mielialan yhteyden. Välillä kun mietin, onko jotain muutakin.

Kettupihlaja :hug: hurjaa hurjaa. Toivottavasti kaikki on nyt kunnossa.

Tyyppien äippä :hug: Voi kurjaa. Tiedän kyllä tunteen, meillä nukutaan kans tosi huonosti, jos on yhtään mitään vaivaa. Nyt on pari yötä menny vähän paremmin, ihan kohtalaisia unipätkiä on nukkunu, mutta sit heti ku herää, niin ihan hirvee huuto. Illalla nukahtaminenkin on ollu nyt hirveen hankalaa. Vilja on aika pienestä nukahtanu sänkyyn enemmällä tai vähemmällä avustuksella, mutta nyt on ollu jonku aikaa sellaistra, että vaikka sen veisi ihan väsyneenä sänkyyn, niin siellä alkaa saman tien hulabaloot, vähän leikkiä, vähän treeniä, vähän itkua. Tunti saattaa mennä siinä. Jospa liittyis noihin vaivoihin kans. Eilen ei sentäs menny ku vartti.

Meidän helppo vauva ei oo ollu kauheen helppo viime aikoina. Nyt on kuukauden sisällä tullu 5 hammasta, nyt vielä yksi, viimenen etuhammas tuloillansa. Se on aiheuttanu kitinää. Oman tahdon määrä alkaa olla jo aika huima, meillä on nyt varmaan esiesiesiuhmaikä... Viljalla on ollu vähän taipumusta ummetukseen, ja nyt kun vihdoin alettiin syömään myös vehnää ja hapanmaitotuotteita, niin tilanne pahentui. Kakka on kyllä tullut päivittäin, tai ainakin melkein, mutta aina tuntui jäävän vaivaamaan. Vihdoin ymmärsin ottaa Levolacin käyttöön, ja nyt taas näyttäis kaikki olevan ok.

Onko jollain kokemusta ummetuksesta allergiaoireena? Mua mietityttää, että onko toi ihan normaalia ja ajan kanssa ohi menevää vai pitäiskö siihen ymmärtää reagoida muutenkin? Vilja on kyllä aluks reagoinu tosi moneen uuteen ruoka-aineeseen, mutta ne on sitten myöhemmin sopineetkin. Ehkä se vehnä kannattaa jättää kokeeks pois ruokavaliosta, jos se on se, joka haittaa.
 
Tervehdys pitkästä aikaa! Joulun aika meni mummoloissa, niin ei ehtinyt tänne edes lukemaan...

Matma Minäki oon miettiny, että voiko ummetus olla allergiaoire. Aloin vajaa kaksi viikkoa sitten miettiä, että olisko syy meidän huonoihin öihin olla puuron syönnissä. Yksi ilta sattui jäämään iltapuuro väliin ja poika nukkuikin sitten paremmin, niin päätin kokeilla kunnolla puurotta olemista. Neuvolassakin sanottiin, että kannattaa olla ainakin pari viikkoa ilman puuroa ja sitten taas pikkuhiljaa kokeilla, että onko jokin tietty vilja, mikä voisi tehdä massun kipeäksi. Pojalla ei ole ollut mitään kummempia allergiaoireita, posket punottaa, kun pestään tän kaupungin vedellä. Toinen on sitten se ummetus. Kun oltiin jonkin aikaa ilman puuroja niin mahakin alkoi toimimaan kunnolla monta kertaa päivässä. Pojalla saattoi aiemmin olla kakattomia päiviä ja välillä tuli vain muutama kikkare... Tällä viikolla poika nukkui jopa 22-6.30, joten ihan selvästi jokin vilja on massun tehny kipeäksi. Ei vaan vielä tiedä mikä/mitkä, kun kaikkia ehdittiin jo antamaan. Ensi viikolla voisi alkaa varovasti kokeilemaan kaurapuuroa... Taisi tulla sekava sepustus, mutt josp tästä jotain selvää sai...

Nyt pitää mennä viihdyttämään poikaa. Joululahja-auto ei jaksanukkaan kiinnostaa kauempaa. :wave:
 
Virme Kiitti ku kommentoit! Vähän samalta kuulostaa.. Taidan siirtyä pariks viikoks taas gluteenittomiin viljoihin kokeeksi. Ne ainakin sopii takuuvarmasti. Yritin siitä ummetuksesta kahlailla netistä tietoa, ja se on kai aika harvoin allergiaoire, mutta voi olla. Ja ilmaisesti just noi maitotuotteet aiheuttaa usein aluksi ummetusta. Höh. Mä kun ajattelin just koko ajan lisäillä niiden määrää ja suunnittelin alkaa aika lähitulevaisuudessa ajamaan imetystä alas.
 
Pakko pikaiseen kommentoida noista maitotuotteista; taas vissiin niitä juttuja et eri paikoista saa eri infoa, kun meidän neuvolantätsky oikein painotti että maitotuotteista sitten menee maha LÖYSÄKSI, ihan ripulia voi tulla mutta menee aikanaan ohi.... Mut hyvä tietää että voi mennä ummellekin :) .
 
Siniraita, ihanan kuuloinen loma teillä! Mä just eilen muuten mietin että mitenköhän teillä sen imetyksen kanssa sitten kävi, harmi että meni noin kun olisit halunnut vielä jatkaa. Mutta ei kai sille oikein voi mitään, hyvä että maito kuitenkin maistuu lasista! Ja kiva oli kuulla taas sustakin!

Jaksamista Tyyppien äipälle öiden kanssa!! Toi on kyllä tosi väsyttävää kun noin usein joutuu heräilemään! Meillä on aina välillä samanlaista, eli en oikein osaa mitään muuta vinkkiä antaa kun se unikoulu. Meillä on sillä monesti edes vähän parantunut, nykyään mennään pääasiassa yhdellä herätyksellä. Ja siis en oo enää imettänyt yöllä yli kuukauteen. Mutta silti välillä tulee noita ettei rauhoitu kun syliin tai viereen, ne on kamalia öitä!!

Ja käykös JeJa vielä täällä? Fb:n puolella on näkynyt kyllä? Mitä teille kuuluu?

Me oltiin joulu maalla, oli tosi kaunista ja tunnelmallista kun oli valkoista lunta kerrankin kunnolla! Pakkasta vaan oli niin paljon (-20 melkein joka päivä ) ettei oikein päästy ulkoilemaan yhtään. Mökkihöperyys siis uhkasi toden teolla ja vikoina päivinä alkoi hermot kiristymään kun siellä pienessä mökissä kökittiin sisällä 6 aikuista ja yksi vauva... :p Eilen tultiin sitten kotiin ja ah, kuinka kiva onkin olla taas täällä! Yölläkin jos pitää pissalle päästä niin voi vaan mennä veskiin eikä tarvi pukea toppavaatteita ensin päälle.. Ja vauvan voi laittaa illalla omaan sänkyyn nukkumaan ja jättää sinne, me nukutaan maalla aitassa, eli pitää aina sitten joko toisen mennä jo nukkumaan tai sitten kannettiin nukkuva vauva makuupussin ja vällyjen sisällä aittaan kun ite mentiin mukaan.

Nyt on sitten pyykkiä pesty ja käytiin jo ostoksillakin. Ja jumankauta kun ei oo enää normaaleja farkkuja!!! Tästä jo täällä puhuttiinkin, mä en tajua et miksi niiden KAIKKIEN pitää oikeasti olla niitä pillimallisia!! Mä sain lahjakortin ja halusin uudet farkut niin en nyt saanut. Kun näytän ihan läskiltä lehmältä noissa pilleissä. Ja mä en oo edes ylipainoinen, mut kai mun pitää sit johonkin Lorellaan mennä että saan farkut. Kun ei miestenkään farkut mun hanuriin istu. Äh, oli pakko avautua :D

Ai niin, mä lopetin nyt tänään päiväimetyksenkin. Mies on vielä viikon lomalla, niin päätettiin nyt raa'asti tehdä niin että tyttö saa rintaa vaan aamulla ja illalla. Muina aikoina tarjotaan nokkamukista tai pullosta joko mun pumppaamaa maitoa tai korviketta. Saatiin päivähoitopaikkakin, niin ei voi tissitellä ikuisesti. Ja mä oon ihan korvia myöten täynnä imetystä nyt muutenkin. Vaikka haluan siis kyllä jatkaa vielä muutaman kerran päivässä, mutta en viittä kertaa. Toivotaan nyt kovasti, ettei tyttö sitten haluaisi tankata maitoa öisin... Ekaa kertaa ikinä meni äsken 100ml korviketta!

Ylähampaita ollaan odotettu koko joulu, mutta ei ne vieläkään ole tulleet. Yksi päivä jo olin tuntevinani sen reunan, mutta nyt tuntuu vaan ientä taas, ehkä mä kuvittelin. Tai sit se hammas meni takas sisään :LOL: Ääriviivat näkyy kyllä nyt neljästä yläetuhampaasta, kuinka kauan ne voi vielä tehdä tuloaan?? Tytöllä on siis pari kuukautta sitten puhjennut kaksi alahammasta ja sen jälkeen ei mitään.
 
Ja taas mä oon täällä :LOL: .

Uudesta vuodesta piti vielä sanoa että meidän naapurustossa on joka vuosi paukkunut ihan mielettömästi klo:17-01 ja nyt mietinkin että mitä me keksittäis... Siis lähinnä tota pojan nukkumista ajatellen... Arvaan että jos ollaan kotona niin poika ei nuku silmäystäkään ennenkuin paukkuminen loppuu, mut en tiedä viittisköhän sitä lähteä mihkään evakkoonkaan (esim. anopille, tuliskin loistelias uuden vuoden aatto :LOL: ). Onkos kellään muulla vastaavaa onkelmaa?
 
Pika,pikaa..vieraita just tulossa..

Joku kyseli masennuksesta,mulle tuli v.-03 ja juurikin ku kakkonen oli sen 10kk,vähän ylikin.

Oi,kiva kuulla SINIRAITA et teillä oli oikein onnistunut loma!Vähän kyl tekis mieli itsekkin etelään B)

Joulu meni kivasti myös täälä.Paljon tuli lahjoja kaikille,ihan liikaakin!Meillä kun tätä sukua on niin tuntu et joka puolelta tuli lahjoja ja vielä ku pukkiki oli lähteny niin muistin yhen kätköpaikan lisää :whistle: hyvä muisti ku on :LOL:

Uus vuosi vietetään tällä kertaa meillä.Yleensä ollaan miehen tai mun vanhempien luona ja sinne sit kaikki kokoontuu,mut helpompi olla kotona ku lapset väsähtää niin pääsevät sit nukkuun ku siltä tuntuu.

Meillä kans neiti on ruvennut nukkuun yksiä päikkäreitä.Tänään nukku tosi lyhyet unet ja nukahtiki ku käytiin tos pikasesti kaupassa ja edelleen vetelee sikeitä..kohta saakin herätellä.Meille on noitten pikku tyttöjen kummit tulossa kylään.

ei mutta nyt täytyypi mennä :wave:

hemuliina
 
Glow
Meil on päikkärit nyt ihan PIIIP |O
Tänään nukku vaan tunnin ja meno oliki sitte iltapäivällä sen mukainen :headwall:
Yötkin taas ihan risasia, yhtä ähräystä ja itkua ja kaikkea. Nukahtaminenki iltasin taas vaihteeksi yhtä taistoa :attn:

Oli jotain muutakin, mutta unohdin :eek:
 
Siniraita aivan ihanalta kuulostaa teidän loma:)Mäki haluun!!

joo, ja mä koitan kans saada positiivisia ajatuksia ja eilen sain nukuttua melkein läpi yön kun otin pari unilääkettä, ihan reseptivapaita rohdoslääkkeitä vaan, en uskalla mitään vahvaa ottaa..
ja laitoin korvatulpat etten herää jokaiseen pojan huokaisuun tai..miehen kuorsaamiseen.argh.
ja hyvin meni yö:)jee

Tekemistä pitäisi mukamas keksiä koko ajan , sellainen neuroosi nyt mulla että pojalla ei sais olla tylsää..mutta sit kun järjellä ajattelee niin kyllähän se onnellinen on kun vaan mamma on onnellinen:)ei ehkä pitäis ottaa näin kauheita paineita kaikista asioista vaan vaan elää normaalisti ja rennosti..

tyyppien äipälle voimia öiden kanssa, täällä oli samanlainen kausi ja siitähän munkin unettomuus lähti ja sit tietty kun lopetin imettämisen kokonaan ihan tässä viime viikolla niin varmaan siitäkin keho ihan sekaisin --

kettupihlaja..toivottavast kaikki on jo hyvin..


päiväunia
meillä nukutaan 2 ja näin on ollut tyyliin niin kauan ku muistan..(joka ei tosin tarkoita pitkää aikaa..haha) aamulla 9:30-11:30 ja iltapäivällä klo 14-15.
tosin kun hampaita teki pari viikkoa sitten niin nukuttiin vaan yhdet..mutta näköjään takaisin vanhaan tyyliin palattiin..

käytiin hammaslääkärissä ja topilla kaikki hyvin suussa, 6 hammasta ja kaikki terveitä, eikä paakkuja poskissa (mitäköhän sekin tarkoittaa..)mutta kuulostin hyvältä joten en viitsinyt enempiä kysellä:)mukava lääkäri oli, leperteli topille kaikkea ja täähän näytti kiltin puolensa, hymyili vaan ja kujerteli:)heheh..

ja toi poika on aivan mahdoton!Taaperokärryn kanssa juoksee tuhatta ja sataa ja tää mamma hiki otsassa, puuro hiuksissa,ikivanha pyjama päällä kun ei ehdi mitään muutakaan kaapista löytää siihen hätään ja juoksee pojan perässä pidättäen hengitystä että kaatuuko se ennen kuin ehdin saada sen kiinni!!sit ei ehdi muuta kuin kääntämään pään, roikkuu poika jo jossain muualla huojuen että just ja just ehdin aina nappaamaan sen lennosta ennen kun rojahtaa lattialle..

luojan kiitos ei ole pahemmin käynyt eikä päätäkään ehtinyt kolauttaa mutta herranisä kun tossa iässä lähtee kävelemään, eihän raukka osaa varoa ollenkaan!HUOH!!!

tänään oli pakko soittaa miehelle että milloin ehtis tulla kotiin että saisin edes syötyä!:)))hehe..
kunnon hulivili veikko tuosta rauhallisesta vauvasta on tullut!IHANA!!:)))

nyt vietän hetken omaa aikaa kirjan kanssa, kun topi nukkuu ja mies on pelaamassa lätkää..
oli pakko ostaa kunnon hömppäkirja..shopaholic and baby..hehe..ihan tyhmää mutta hauskaa ja ei ainakaan tartte keskittyä niin paljon , jos sitä uni tulisi jo näin pian ja sais ehkä nukuttua enemmän?oispa ihanaa..

kiitos kaikille tsempeistä, ystävällistä ja tulee lämmin fiilis..
ihanaa iltaa..(mikäköhän päivä tänään on)

 
Piti vielä noista maitotuotteista tulla kirjoittamaan, että tosiaan hyvä tietää, että nekin voi aiheuttaa ummetusta. Ne muutamat kerrat, kun ollaan jukurttia ja viiliä maisteltu, niin on tuntunu ennemminkin löysyttävän massua, mutta niitä on tosiaan maisteltu vasta pari teelusikallista...

Saas nähdä, tuleeko tästä yöstä taas levoton. Viime yönä heräili usein, mutta kun annoin lääkettä niin nukkui paremmin. Tuntuu, että tää johtuu nyt hampaista, kun ilmaantui tuollainen samanlainen nuha kuin silloin, kun ensimmäiset hampaat tuli. Toivottavasti ne hampaat puhkeaa pian, eikä ala kauaa niitä hautomaan!
 
Olipa tänne tullut ryöpsähdys tekstiä yhtäkkiä :)

Siniraidan loma kuulostaa ihanalta. Odotan jo kesää kovasti, ja sitä että saa pojan kanssa touhuilla - ristiriidat jatkuvat, haikeaa kun poika niin kasvaa eikä ole enää vauva mutta ihanaa kun voimme tehdä kaikkea uutta yhdessä. Olen itse jo melkein noista haikeiluista päässyt mutta välillä vielä yllättävät :heart:

Ehkä osin koska imetys näyttää olevan lopuillaan meilläkin. Olen iltaisin ottanut varalta pullossa maitoa mukaan kun on menty nukkumaan; aluksi pullosta otettiin vaan pikku huikat kun rinnat oli tyhjennetty, nyt ei tissi enää kelpaa vaan haluaakin sen pullon heti. Toisaalta helpottavaa jos päästään pehmeästi eikä ole kova vieroittaminen, toisaalta haikeaa kun ei enää tätä hetkeä koe. No, aamuisin maito vielä kelpaa kun ei tajua että silloinkin voisi saada pullon.

Kiitokset nukkumiskommenteista. Pojan yöunet on vieläkin ihmeellisiä, monta yötä heräillyt ja valvoskellut, onneksi nukahtaa suht helposti uudelleen mutta mietin nukkuuko sitten päivällä liikaa. No, nyt päivällä taas väsyttää kun yöllä höperehti...

Jahans ja töihin mars,
almaa
 
tekstiä tullut paljon, ei nyt ehdi lukea kaikkea. Luen myöhemmin paremmalla aikaa..

Tulin toivottelemaan kaikille hyvää uutta vuotta! Ei ehdi enää koneelle varmaankaan ennen vuoden vaihtumista.. Mä jännäilen täällä, kun huomenna on työhaastattelu. Saa nähdä, pääsenkö töihin ja miten nopeasti alkaa työt :whistle: Tulee kyllä kiire löytää hoitopaikkaa tytölle.

Nessu ja Aino, perjantaina 10kk :heart:
 
Heipä hei vaan kaikille näin joulun jälkeen!

Kettu Pihlajalla ollu ikävä joulu, toivottavasti kaikki jo on kunnossa! :hug: Tosi hurjan kuuloinen tarina :(

Sanoja tulee ainoastaan Äiti :heart: Tosin harvoin ja valitusti, mutta selvä äiti se on. Ja vilkuttaessa jei jei jei.

Kävely on meillä nyt se juttu, ei juuri enää konttailla. Ennätys huoneesta toiseen, eli monen moneta askelta! :heart: Kengät jalassa ei homma vielä suju, mutta muutenpa kävellään jo oikein mallikkaasti

Vaippat, meillä Pampers, on hyvä ja imukykyinen. Liberosta saatiin punainen peppu.

Nyt uutena tullu kaiken pehmeän halaaminen ja sanoo aaai, sekä painaa pään kohteeseen. Jouluna sai ihanan tiikeri tyynyn, se on niiin ihana Hennin mielestä :heart: Ja voi että sitä lahjojen määrää |O

Paiväunet meillä nukutaan enää yhdet pitkät ja harvoin toisia enää ja nekin vajaan tunnin. Usein oikeestaan nukahtaa sit autoon hetkeksi.

Meillä oli Noro virus kylässä ennen joulua ja Hennille tuli totaalinen lakko puuroon, söi muutaman lusikan ja saman tien tuli oksennusrefleksi ja kieltäytyminen. No nyt ONNEKSI taas puuro maistuu samaan malliin.

Siniraidan ja perheen loma kuullosti ihanalta. :heart: Joksus vielä minäkin pääsen :)

Tyyppien äipälle hirmuisesti tsemppiä öiden kanssa, mä täällä kans taistelen :hug: Meillä on tullu takas kolme syöntikertaa yöllä. |O

Glow :hug: Sulla on ihan hurjan rankkaa siellä kun et saa nostella ja on tuo isopieni vauva siellä , joka ei meinaa nukkkua. Tsemppiä hirmuisen paljon :hug: :hug: :hug:

Uusi Vuosi vietetään alkuilta miehen vahempien luona, ammutaan raketteja. Sitä jätetäänkin Henni sinne unille ja lähdetään jonnekkin ihan kaksistaan viettämään uuttavuotta. Ja aiompa moneen moneen Uuteen Vuoteen ottaa jopa muutaman siiderinkin ja skumppaa ehdottomasti! :D

Jospi ja Henni 10kk 3vkoa
 

Yhteistyössä