Helmivauvat 2009 ~Joulukuussa~

merkkiä
kiirettä pitää, ei meinaa työajalla ehtiä lukea. mutta hyvä kun on ollut noista pakkasjutuista puhe, taas hyötytietoa teillä.
glowlle :hug: , muista levätä! Ja joku tammikuuksi kotiavuksi, muuten rempat ja muut stressaa varmaan.
almaa
 
Voi Glow :hug: Onpa kurjaa, onneksi miehesi on noin ihana ja ymmärtäväinen :heart: Kaikkea hyvää toivatan sulle!

Kuolaaminen
on ihan maksimaalista täällä :eek: Eilen vaihdoin bodyn kolme kertaa, kun rintakehä oli ihan märkä ja kylmä kuolasta. Tekiskö nyt alahampaille kavereita tai jotain. Ikeniään ei anna katsoa... Tänään laitoin heti aamulla ruokalapun kaulaan, josko vähän säästäis paitoja!

Maanantaina poikettiin siellä allergologilla viljojen takia. Kokeillaan nyt kotona vehnää ja jos tulee oireita, niin sitten mennään verikokeisiin viljoista + maidosta ja mahdollisesti sitten altistetaan vehnä, jos verikokeet näyttää jotakin. Allerhologi oli aika tyrmistynyt, kun kerroin, että neuvolassa ei otettu mittoja ja katsottiin vaan silmämääräisesti, etä hyvin kasvaa :LOL: Pitäisi kuulemma erityisruokavaliolla (meillä siis se maito) olevien lapsien kasvua seurata erityisesti! Mulla oli jäänyt Axun nvl-kortti kotiin, muuten lekuri olis piirtänyt oman käyrän pojan kasvusta ja ottanut mitat nyt. Katsotaan ne kuitenkin heti tammikuun alussa. Meinasin ensin soittaa nvl:aan ja haukkua ne, mutta jotenkin en jaksa niiden kanssa tapella. On onneksi tuo vakuutuskin, niin voi huoletta rampata yksityisellä.

Miehellä oli eilen vika työpäivä sitten helmikuun. Nyt eka viis päivää vapaalla ja sitten 5vkoa isäkuukaudella ja vkon talvilomalla. Ihanaa. Koko perhe koolla ja ehkä, EHKÄ, saadaan tuota yläkertaakin valmiimmaksi ;) Meillä tämä siis on virallisesti remppakuukausi :LOL:

Ja ihanaa on sekin, et mulla oli tiistaina ihan oikea tilipäivä :D Tuli lomarahat ja puolen kuun palkka! Kesälomahan mulla alkaa ens tiistaina ja oikeesti töihin meen sitten 1.2. Jouluostoksille menen nyt tässä joku päivä, kun tuo mies lupasi hoitaa poikaa kotona. Vähän jäänyt viime tippaan, mut minkäs teet, kun ei ole ollut rahaa niin paha on ostoksia tehdä.

Ifolorilta tilasin siis niitä kalentereita poitsusta pukinkonttiin. Tuli kyllä aika ihanat.

Pakkaset on kyllä ihan hurjat. Me ei olla nyt ollenkaan ulkoiltu, kun tuo poikanen on nuhassa. Nyt vähän vaikuttais paranemaan päin. Vicks siellä sängyn alla on kyllä auttanut.

Nyt lounasta pikkumiehelle. Esimies soittelee mulle puolen päivän maissa työkuvioista, pitäisi saada Axu unille ennen sitä :whistle:

Tuiskunen ja Axu 10,5kk

PS. eipä ole poitsu nyt yhtään kuolannut, kun lappu olis kaulas :x
 
glow :hug:

tyyppien äippä :LOL:

kuolaamista täälläkin ihan valtavasti, monta bodyä menee vaihtoon päivässä.

korvalääkäriin koitan kohta saada aikaa. tänään jatkuvasti on jasmin ton toisen korvansa kimpussa,pitää käydä kurkkaamassa ettei siellä oo tulehdusta :( Aamulla en päässy tk.hon läpi,niin koht uus yritys. Tietenkään sinne ei sit enä tälle päivälle aikaa saa :kieh: ja tietty taas vkl tulee vastaan et kai se on lähettävä sit päivystyksessä käymään :/

joulusiivous ois valmis! Eilen äiti vahti lapsosia sen aikaa kun hakkasin matot ja pesin lattiat ja vein petivaatteet pakkaseen. esikoinen autteli pölyjen pyyhkimisessä :heart:

vkl alkaa joulukuusen metsästys,se pääsis nyt eka partsille ja sitten aatonaattoniltana sisälle,ja aattoaamuna saapi esikoinen koristella oman näkösekseen :D

labello ja mytty 10lkk+
 
pikapikaa vaan...

Glow jaksamista! Ja yritä muistaa levätä, vaikka se ei ehkä helppoa olekaan :D

Me käytiin aamulla korvien huuhtelussa. Ei ollut tulehdusta (onneksi), mutta vaikkua ihan mielettömästi! Se on luultavasti neitiä vaivannut. Saatiin ohjeeksi jatkossa laittaa kerta viikkoon Ceridal-öljyä korvaan, jotta vaikku pysyisi juoksevana ja tulisi itsestään pois.
Käytiin myös hakee kausi-inf. tehoste, lämpöilyä odotellessa siis..

Tein äsken tytölle kasvissosetta ja laitoin siihen bataattia. Kysynkin nyt viisaammilta, että kestääkö bataatti pakastamista? Vai meneekö kokkareiseks kuin pottu? Tein myös makaronilaatikkoa meille ja otin ennen maustamista vähän sivuun tytölle, saa nähdä maistuuko. Laitoin siihen tytön versioon ihan munamaidon, katsotaan miten reagoi.

Mutta nyt ulkoilee!

Ai niin, käytin neuvolassa tyttöä vaa'alla. PAino oli 7210g :D Menihän se 7kg rikki viimein :D

Nessu ja Aino 9,5kk
 
Heips!

Pikkujätkä ulkona unilla ja äipällä palstailuaikaa =) .

Meillä oli aamulla -20 pakkasta ja aamu-unet nukuttiin sisällä, mut nyt olikin laskenut -15 niin laitoin tohon terassille. Meil on L-muotoinen talo ja tos terassin kulmauksessa on tosi suojainen paikka. Aurinkokin paistaa siihen mukavasti, luulisin että siinä ei oo ees sitä -15 astetta. Tarviskin hommata siihenkin ulkolämpömittari...

Meillä jatkuu edelleen toi ruokailukikkailu. Silloin syö ja suu aukee linnunpoikameiningillä kun on jotakin käsissä tai muuten jotakin mielenkiintoista kateltavaa, mut kääntää pään heti pois jos ei oo mitään "huvitusta". Aaaargh, hyvin tiedän ettei ruokailutilanteessa kannata mitään "sirkustemppuja" lähtee suorittamaan, mut minkäs teet kun tämmöseks on ny menny... Toivottavasti on joku ohimenevä vaihe, onkos muilla mitään vastaavaa?

Glowlle tsemppiä, tosiaan ihana mies sulla kun noin huolehtii...

Mulla on jotenkin lässähtänyt tää joulufiilis... Harmittaa kun pitäis vielä ehtii kaupoille jotakin hommaamaan ja siipalla työpäivät senkun pitenee. Anoppi tarvis pyytää poikaa hoitamaan jos mielin johkin lähtee, mut ei oikein innosta. On niin vähän nähnyt poikaa viimeaikoina ettei siitä tulis mitään.. Poika painaakin jo niin paljon ettei toi heiveröinen anoppi jaksa häntä ees kantaa! Ja pojan kanssa en kyllä lähde tonne ryysikseen tauteja hakemaan. No, kait se joulu tulee vähemmälläkin hössäämisellä. Kampaajalle pääsen sentään maanantaina, tulee tukka sit edes kuosiin =) .

Avasin aamulla joulun ensimmäisen suklaarasian ja tästä se alamäki näköjään alkaa; melkein puolet jo menny! Ei sais tommosia avata ollenkaan, käsi käy rasiassa niin ettei huomaakaan :LOL: .

Meillä muuten kans jonkun verran tota vaikun kerääntymistä pojalla. Ei varmaan ois pahitteeksi sitä Ceridalia laittaa joskus silloin tällöin muutenkin (vaikkei ns. lääkärin kehotusta olekaan). Tuli vaan mieleen kun Nessulle sitä oli suositeltu...

Nyt hetki relax.
 
Heissan!

Ukko nukkuu sisäs, joten pikaisesti...

petivaatteet kans pihalla, punkkihäädössä.

BATAATTI kestää ihan hyvin pakkasessa. perunakin.. Oon aina pakastanu, jauhoisest perunasta, kun keittää ja kuivana soseuttaa, ni on takuulla ihan OK.

TUISKUNEN pidän peukkui, että kestäisi vehnää Axuliini! Mä sain kans lomapalkan 11pv eeh... 100 egee jäljellä. :whistle: :whistle:

Iltasella mennään naapuriin pikkujouluilemaan. :xmas: lupasivat tacoja tarjota, NAMS ja ennenkaikkea JONKUN MUUN tekemää ruokaa :D

Huomenna on kaksosten ristiäiset. Kaapsu ja isoveli ja iskä jää kotio, mennään isosiskon kanssa kaksin. Kun illalla on sitten miehen isän vaimoineen tarjoama jouluateria. NAM NAM. :p
Niin että menoa pukkaa... Mukavaa kylläkin.

Mä en juuri ihmeit joulusiivoile. Ihan normisti vaan! Tosin kakarat ohjeistin huoneidensa pölyjen pyyhintään. Isoveikalla on yks hylly, jossa oli varmana sentin pölykerros :x Mä kun oon noudattanut sellast sääntöä, että kaikki 10v ja sen yli siivoaa huoneensa ITSE! :wave: No välillä lipsun kyllä, kun varsinkin tuon neidin ADHD-huone ei mitenkään pysy hallinnassa...
Muksuilla alkoikin joululoma. :heart: :heart: Melkein 3vko ihanaa!

Nyt jos heittäis sohvelle hetkeksi. Kukuin itekseni 2-5 viimeyönä. :eek: Luulin jo et on täysikuu, mut en tie mikä valvotti. Mietin faijan asioita kylläkin... Sit kun just nukahdin soi isännän kello 5.15 :headwall: JA Kaapsu tietty havahtu siihen, otin viekkuun, mut kieppu ja hiukan itkeskeli unissaan ja oli piehtaroitsija. Mont kertaa kaivoin sen myös jalkopäästä takas viereen... Ni must tuntu 7.45 et en oo nukkunu yhtään..

Hienoa ettei korvis ollu mitään tulehdust NESSU. Mä tos mietin et pitäiskö meinki taas suihkutella sitä samaa ceridalia, kun on tuota nuhaa. Ne korvathan meilki oli täynnä vaikkua... Ei varmaan mitään haittaakaan moisesta.

Onkos muilla muuten joutunu rasvailee babysiä nyt kun tuli pakkaset? Meil kuivas iho tosissaan. Päätinkin, et suihkuun tai kylpyyn ny vaan joka toinen ilta, ettei enempää kuivatu.

Nuo tuon ukon askeleet pitenee päivä päivältä! Eilen veteli menemään ihan huoneen päästä päähän ja vaihtaa jo suuntaakin kävellessä. Mut ei kyllä nouse seisomaan ilman tukea vieläkään! Ihme järjestys tuolla.


Ihanaa viikonloppua kaikille!
Lenssut hiiteen!
Voimia yökukkujille!
:heart: lla Seranzu ja Kaapsu 9kk 3vko
 
Seranzu meil kans kuivaa iho! Oon vähentänyt kylpykertoja joka toisesta illasta joka kolmanteen. Huomaan ettei poika ees hikoa talvella silleen, kun kesällä sai välistä kylvettää joka iltakin. Ja peppua tulee kuitenkin pestyä monta kertaa päivässä. Oon rasvannut sillä Erisanilla mitä tuli äippäpakkauksesta, meil on jo toinen tuubi menossa. Välillä lorautan kylpyyn öljyä, mut se on vaan harmittavaista kun rasvoittaa tukan samalla... Ai niin ja posket kuivuu erityisesti, oon pyyhkässy välillä ihan Pebantheniakin niihin. Tehoaa aika hyvin...
 
Tuosta Ceridal-öljystä vielä; en usko että siitä on kenenkään korville mitään haittaa. Muoks. Lisään vielä, että ohjeessa sanottiin, että jos korvasairaus tai putket korvissa, niin ei ennen kun on asiasta keskustellut lääkärin kanssa. Tosiaan sitä laitetaan 1xvko 1-2suihkausta per korva tai jos ruiskulla laittaa niin 2ml/korva. Mä meinaan jatkossa käyttää, ei ollunna kivaa puuhaa tuo korvien huuhtelu :/

Ja Seranzulle kiitos tuosta bataatista. Mä en ymmärrä miten mä saan sen potun pakkasessa ihan kokkareiseks. Vaikka olis muiden kasvisten seassa ja ihan kunnolla pehmeää ja hyvin hienoksi soseeksi vedetty... No joo, mä en nyt mikään erityisen hyvä kokki olekaan :whistle: Saa nähdä kelpaako nuo mun tän päiväiset eväät neidille, tähän asti ei ole kelvannut :headwall:

Iho kuivaa tytöllä. Ollut jo kesäst lähtien. Raukka perinyt äidiltään atooppisen ihon. Mä pyysin silloin 8kk nlalääkäriltä rasvat reseptillä. Meillä kun menee mulla ja tytöllä, saatiin Ceralan-pumppupulloja 6 kpl! Kerrankin sai suuremman satsin reseptillä, kun tuo yks pullo maksaa melkein 30? ilman reseptiä, ja reseptillä vajaa 15?! Niin ja meillä tyttö käy vain 1-2 krt viikossa kylvyssä tai suihkussa; kylpyveteen laitan perusrasvaa. Pyllypesujakin vältän, pesen usein takapuolen niin että jalat roikkuu altaan ulkopuolella, periaatteessa "istuu" altaan reunalla, niin ei jalat kastu, ja iho niin kuivu.
Mulla on itselläkin kämmenselät ihan pienillä haavoilla, kun niin kovin kuivaa iho :( Kivaa tiskata yms. Mutta minkäs teet...
 
Mä sain lääkäriltä myös ohjeeksi tuon Ceridalin suihkuttelun korviin, siis silloin 4,5kk sitten, kun Axulla oli eka (ja toiv. vika) korvatulehdus. Mutta onpa unohtunut suihkuttelu :ashamed: Just eilen illalla nukuttaessa huomasin, että ainakin toinen korva on melko vaikkunen... Mitä muuten luulette, nyt kun tuo räkäisyys on kestänyt melkein viikon, niin pitäiskö mennä ihan lekurissa käymään? Vähän on alkanut heiluttaan päätään puolelta toiselle, voisko olla, et on räkä mennyt korviin :(

Kuiva iho myös täällä! Eilen hain apteekista kortisonivoiteen, jolle lääkäri kirjoitti reseptin jo aiemmin syksyllä. Meillä on myös perusvoide reseptillä (Acon Miniderm, ihan ok), tuo on sillee ihan kätevää, kun on tuo vakuutus, niin saa kaikki noikin sieltä takas. Atooppinen iho siis tuolla meidänkin jannulla, meikältä reppana perinyt :ashamed: Varsinaisesti en poikaa kylvetä lainkaan, koko pesulla käydään vauvauinnin yhteydessä kerran viikkoon. Pylly tietty pestään aina kakkavaippaa vaihtaessa tai ennen nukkumaan menoa.

Harmaita hiuksia on mullakin, mut oli jo ennen raskauttakin. Tosin silloin vaan sivuilla korvien päällä, nyt ihan koko päässä :headwall: Mä kans nypin niitä irti raivona. Inhottavia piikkisuoria paksuja jouhia, muut tukka kun on liukasta ja taipusaa :headwall:

Mä laitoin tänään ulos jäätymään jäälyhtyjä. Mä niin rakastan kynttilöitä yli kaiken. Nyt niitä on kiva tehdäkin, kun pakkaset ei vissiin ihan heti lopu, niin eivät sit sula!

Tuiskunen ja kävelevä pikkumies 10,5kk
 
Glow :hug:

:headwall: Onhan taas ohjeita niikun on neuvoloitakin. No meitin typy on tänäänkin nukkunut silti kahdet 1,5t päikyt ulkona. Eilen jäi iltapäikkärit välistä kun yritin pinnikseen, ei onnistunut.
Nyt otin just sisälle jo ja uni senkus jatkuu, herätän vartin päästä ettei tukehdu..

Tuiskunen
Kuinka teet noita lyhtyjä? Siis varmaan ihan ämpäriin vettä ja jäätymään, mut mitäs sit?? Olis kiva tehdä :)

Iho kuivunut meilläkin. Pientä näppyä ihan selässä? Oudossa paikkaa. En sit ole varma että tulivatko sieltä uimahallista vaiko pakkasesta. Mä laitan nassuun aina aamuisin bebanthenia ja muuten aqualania. Suihkutellaan nyt varmaan vaan 1 tai 2x vko. Ei kyllä normistikaan sen useammin. Mut joka ilta ja aamu tietty pylly, kädet ja nassu ja pitkin päivääkin ruokailujen jälkeen. Pyllyyn olen sipaissut/ suihkuttanut ihan pienestä alkaen vauvaöljyä, jokaisen pesun yhteydessä ja vaippa-alue on pysynyt ihan siistinä koko ajan.

Meillä ei kanssa isompaa joulusiivousta tehdä. Siivoilen aina pikkuhiljaa paikkoja perusteellisemmin niin ei tartte mitään suursiivoja. Matot voiskin kyllä tuuletella näillä pakkasilla vielä. Petivehkeet on jo tuuleteltu :)

Ukko tuli ja meni, sinne pikkujouluihin, annoin tossa vielä viimehetken "ohjeita" :kieh: ..."äläkä sitten... ja taxijonot ja kylmä ja MÄ en tuu hakee, MUN puhelin on yöllä kiinni jne..." ...ihan yhtä tyhjän kanssa :x

Ai niin ja siitä kävelystä, niin luulin että Jospilla Henni jo kävelee niinku ihan konsanaan, mutta siis harjoittelua yhä niinkuin täällä monilla. Onnea kaikille pienille askelille :heart:

Olen kokkaillut täällä pitkin pvää ja onnistuin kuohuttelee uunin aivan kamalaan kuntoon joten tuleepahan nyt sit joulusiivot tehtyä uunillekkin :xmas:

Juup, nyt rinsessaa herättämään ja tyttöjen kaa iltaa viettämään.

Mukavaa viikonloppua! :hug:
 
Ei ollut korvatulehdusta! päivystyksessä kävästiin sitlopulta :)
Lääkäri epäili poskihampiata ja ne joko vihloo korviin, tai sitten tyttö huitoo "sinnepäin" kun sattuu ja ne huitomiset osuu just korvan kohdalle.

nanada täällä on joulupukkien hintahaitari 35-50e. meille sattu 40e pukki :xmas:

kuiva iho on jasminillakin. posket punakkana ja hilseilee. esikoisellahan on aika kurja atooppinen iho (nytkin huulten ympärys rikki), niin toivon vaan ettei tuo pahene samanlaiseksi. Eri rasvoja oon laittanut,mikä nyt milloikin kaapista sattuu käteen. aika määrä kertynyt noita,on Lipolan,Ceralanin pumppupulloja,Aqualan,Miniderm,Ceridal lipogel,Ceridal lipolotion,Bevita R, 1%kortisoni,sibicort ja duocort.
Neuvola suositteli meille kylpyä 1krt/vk,samoin kun pojankin kanssa,ettei mene ihan hurjaksi tuo iho.

meillä kumma ilta,molemmat lapset unessa ennen 20 :eek:
taidan lähtee kanssa peiton alle. yöt!

labello ja mytty again
 
On ihan pakko jakaa, mulle FB:hen tullut artikkeli :LOL: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pölypunkit+kadonneet+Suomesta+lähes+kokonaan/1135235181614

TUISKUNEN juuri sanoin ukolle, et jos jatkuu viel ens vkolla tuo räkäisyys, niin kiikutan pojan korvatarkastukseen. Olis tylsää Jouluna lähteä Savonrannassa metsästää päivystävää lääkäriä... Matkaa arvetenkin 60km Savonlinnaan... Eli jos reilu viikko menee, niin oon ite päättäny et vien...

NESSU mä luulen et juuri siksi menee kummalliseksi pottu, KUN on muiden kasvisten kanssa seassa... Mä pakastan kaikki erikseen, myös potun siis. Sillä tarjotinsysteemillä.
Mietinkin, että vieläkö teen sosetehtaan kertaalleen. Ei oo joka päivä sellasta ruokaa minkä sais pojullekin. VAI tekiskö niitä kasviksii pakkaseen paloina?? Tein kerran porkkanaa, ja ne oli ainaki ihan hirveet löysää lillua sit sulatettuna. ONKO jollai vinkkkiä tähän? Jos jättäis vähän al dente? :D

Naapurissa on miltei 2v poika. Oltiin siel iltaa istumas. Oli sellanen vauhti päällä pienillä miehillä. :LOL: isompikin konttas, kun Kaapsukin ja Kaapsu taas koitti JUOSTA 2v kanssa. Mukkelis makkelis meni varmaan 10x. Meidän herra väsy totaalisesti riehumiseen ennen 20, joten piti tulla kiireen vilkkaa kotiin. Ees puuroa ei jaksanu yrittää (josko olis sitä muutenkaan huolinu...) Sippas vellipullolle, niin et oli täydes unes ja nostin sänkyyn. Edes tuttia ei tarvinu. :LOL: Lisää iltakyläilyä siis :D Saas nähdä onko levoton yö hurjien iltaleikkien vastapainoksi.

Hyvä ettei ollu tulehdusta LABELLO!
 
Huomenta

Me kans oltiin eilen ystävä pariskunnan luona syömässä ja pelailemassa.Tänään pitäs mennä sit viimoset lahjat ostaan ja yllätys,yllätys mies varmaanki oli lähössä mukaan.Se kun ei sitten yhtään tykkää tosta kaupoissa kiertelystä.Miehen äiti tarjoutui tuleen hoitaan lapsia et jos halutaan mennä ja pakkohan tällänen tilanne on käyttää :D

Mä eilen intaannuin peseen saunan ja kylpyhuoneen ja siinä jynssäyksen lomassa löin käteni kipeesti hanan reunaan,no ei mitään jatkoin kuitenki hommiani ja sit myöhemmin tää käsi kipeytyi ja siihen nousi sellanen ihme palluska.Laitoin siteen ja nyt vähän parempi.Tietyt liikkeet kyl tuikkaa just tohon kipeeseen kohtaan :(

Alkoholista sen verta et mä en juo ollenkaan.

Mulle on iskenyt kauhee nuha,yölläki heräilin monta kertaa ku olin ihan tukossa.Muilla kyl ei oo mitään ja toivottavasti ei tukkaan!!

Siivota meinasin tänään sen verta et matot pihalle ja lattioitten pesu.Sit saapi olla siivous..leipoa pitäs sit jossain välissä,varmaanki sit huomenna,kaikkea ei tänään kerkee..

hemuliina

 
HM, netistä piti munkin katsoa jäälyhtyjen teko-ohje :D Siis kylmää vettä ämpäriin ja 10h -18asteessa. Kun on jäässä, niin kuumalla vedellä valellaan ämpärin ympärystä, kunnes lyhty irtoaa ämpäristä. Sit varovasti käännetään ämpäri väärinpäin ja tehdään pohjaan, eli lyhdyn päälliosaan, reikä ja kaadetaan vedet pois. Kynttilä sisään ja nauttimaan =)
Mä laitoin eilen puolen päivän mais ämpärit ulos ja tänä aamuna kymmenen maissa laitoin uuden satsin. Oli siis melkein vuorokauden jäätymässä. Jostain syystä pohja ei ollut vielä kokonaan jäässä, oli sellasta "jäädykettä" eli lyhdyn päälliosa on nyt kokonaan auki, mut ei haittaa mua, kun ajattelin muutenkin laittaa sinne sellaisen kannellisen (niinku hautakynttilän, kauheeta :eek: ) kynttilän, niin ei sit sammu niin herkästi.

Kiva Labello, että korvat oli terveet =)

Seranzu, kuinkas teillä meni yö?

Nuhasta
, meillä kestänyt nyt viikon. Nasolinia olen antanut, mut ohjeessa lukee, et ei sais käyttää 5vrk pidempään... Eilen illalla en antanut enää yötä vasten, mutta aamuyöstä oli pakko laittaa, kun ei muuten pystynyt nukkumaan vaakatasos, kun raukalla ei henki kulkenut :| Plääh, ei yhtään kiinnostas lähtee päivystykseen jonottaan, meniskö taas (!) yksityiselle :headwall:

Alkoholista. Mä olen juonut oluen, max. kaks imetysaikana kerrallaan. Muuten siemailen sitten Nikolaita, sitä alkoholitonta olutta, koska mun mielestä olut vaan maistuu niin hyvälle :whistle: Punkkua on vähän alkanut tekeen mieli, mutta josko tää imetys tästä kohta alkaisi loppumaan... Odotusaikana ostin pullon alkoholitonta punkkua ja hyi h*tto, et se oli pahaa :( Taitaa pullon loppu olla edelleen jääkaapissa :LOL: Ei oikeen laskenut!

Joulusiivosta. Mä sain jonku ihme mielenhäiriön eilen ja nyt on keittiön kaapit pesty ja järjestelty. Sairasta, mutta tulipa sekin tehtyä! Kaksi muovipussillista heitin vanhoja jauhoja, kastikeaineksia ja mausteita roskiin. Osa jopa 8v. vanhoja :eek: Kysymys kuuluukin, et mitä ihmettä mun päässä on liikkunut, kun 4,5v. sitten muutossa olen ne edelleen kaappiin laittanut :LOL:

Lauantaita!

Tuiskunen ja nuhanenä Alexi 10,5kk+
 
Hei taas vain kaikille.

Vitsit, täällä ensimmäiset jo kävelee. Tooosi hienoa!
Meillä ei lähde ilman tukea kävelemään. Pystyyn noustiin jo kuuden kuukauden iässä ja siinä näköjään nyt jumitetaan. :LOL: Ei kyllä oo mitään kiirettä, hauska katsella "pylly pyörii"-konttausta.

Kuolaaminen
meillä ei oo oikeestaan ikinä kuolattu. Välillä nyt sattuu vahinko ja vähä kuolaa valahtaa, mut paidat on säilyneet kuivana.
Kuudes hammas tuli muuten eilen läpi.


 
Pölypunkit on kuollu sukupuuttoon, nice!! :D Mä olen lukenut ton jo joskus aiemmin, mut silti tykkään tuuletella petixet 1x vko oli pakkasta tahi ei. Sit ne on ihanan raikkaat :)

Tuiskunen Kiitti ohjeesta, laitankin tulemaan pari ämpäriä :)


Mä join viime raskaudessa niin paljon noita kaikkia holittomia olusia että tässä raskaudessa en ole ostanut ollenkaan. Join niinku överit niistä. Juon sit mielummin ykköstä tai lasin kolmosta, jos niin oluen tuska iskee B)

|O Ai että mua alkaa pikkuhiljaa toi ukko jo sylettää, edelleen kuorsaus kuuluu. Siis ei siinä mitään jos käy ulkona silloin tällöin, mutta ku on sitte tollanen kuollu kala koko seuraavankin päivän, prkl!!! :headwall: Just tässä mietin et mitä keksis illaks itelle tekemistä, meniskö leffaan esim. et sen olis pakko skarppaa hoitaan tyttöä. Jos mä pyörin tässä niin saan hoitaa kyllä ihan sit taas aamusta iltaan, grrr! Tai ehkä pidänki huomenna vaparin, niin on sitten tytölläkin parempaa seuraa.

Meitin tyttöin ilta alkoi eilen niin ikävästi että likka löi kaatuessaan yläikenen niin että verta valui suusta. Ihan kamala tilanne!! No äkkiä se rauhoittui sitten kuitenkin ja ilta meni ihan normaalisti,paitti iltamaitoa ei huolinut. Ikenessä näkyy yhä jälki. Onnksi suussa haavat paranee kuulema nopeasti.
Eilen myös kylvyssä lehahti tytön selkä ja ne pienet 'näpyt' tulipunaisiksi, tosi kummallista. Koko selkä punaisen kirjavana, mitä ihmettä voi olla? Nyt kun nämä pakkaset lauhtuu niin täytyy tarkkailla ja vielä sit vaiks lekuriin, jollei rauhoitu. Se lämmin vesi kait sai ne jotenkin punoittamaan rajusti :eek: Meitin neitin iho kun on ollu ihan virheetön tähän saakka :(
Mun isällä on psoriasis, niin tietty heti pelkää pahinta, mutta eikös se psori tulisi ensin taipeisiin?

Jassoo, nyt taas likka sisälle ja toi halavatun ukko YLÖS!! |O
 
Jäälyhtyjä oon tehnyt maalle ämpärillä melkein aina kun on ollut tarpeeksi pakkasta, nyt alkuviikosta tein ekaa kertaa meidän kerrostalon eturappusillekin :) Tuli kiva! Hyvä vinkki muuten on, jos tekee pienempiä lyhtyjä (lasten ämpärillä ) niin niihin voi laittaa elintarvikeväriä, tulee tosi hienot! Isossa ämpärissä ei oikein toimi kun sitä väriä tarvii olla niin paljon että näkyy kunnolla niin menisi tosi paljon väriä yhteenkin lyhtyyn. Sen veden pitää olla melkein läpinäkymätöntä, että väri näkyy valmiissa lyhdyssä kunnolla. Ja pienessä ämpärissä tietenkin jäätyy nopeammin, viitisen tuntiakin voi riittää.

Meillä on ollut ihan järkkyjä yöt, viime yönä kokeiltiin sit antaa korviketta (en halua enää aloittaa yöimetyksiä uudelleen!) niin sehän upposi! Siis ekaa kertaa ikinä! Eli kova nälkä oli tytöllä. Ei oikein tajuta, että miksi sillä nyt on öisin sitten nälkä kun monta viikkoa meni jo ilman... Ei jymmärrä...

Kuiva iho täälläkin, varsinkin kasvoissa. Mä oon varmaan nyt sit pitänyt liian tuulisessa tota raukkaa ja siksi oli ihan ahavoituneet kasvot. Kunnes anoppi toi eilen ihan mahtavaa voidetta!! :) Oli ostanut Weleda Baby: Wind and Weather Creamia ja pari kertaa eilen laitoin sitä tytölle ja loppui punotus ja hilseily heti! Itellekin laitoin kun mullakin on kuiva iho ja toimii aikuisellakin. Voin siis suositella lämpimästi, en tiedä mistä tuota saa kun tosiaan anoppi sen toi, mutta ehkä apteekista.

Ripustelin eilen pyyhkeet kuivumaan pattereiden päälle ja muut pyykit laitoin kuivurin käytön sijasta myös narulle kuivumaan, tuntuu että olisi vähän auttanut kuivaan sisäilmaan. Tänään keittelin tutteja aamusella ja ikkunat oli keittiössä huurussa, että ehkä tänään ei tarvi enää väkisin kostutella :D

Ainiin alkoholittomista oluista ja viineistä, mä en voi sille mitään, koitin odotusaikana varmaan kaikkia ja ne on musta ihan hirveitä! En tajua miksi niistä kaikista viineistä pitää tehdä niin makeita, vai onko se niin että kun alkoholi poistetaan niin se muuttuu sokeriksi? Se Nikolai oli tosiaan mustakin niistä parasta, mutta se on taas sitten tosi karvasta. Ja jostain syystä se turvottaa ihan kauheesti mahaa, ei voi juoda kun puoli pientä tölkkiä ja vatsa on kun ilmapallo... Päätinkin sit odotusaikana pitäytyä ihan vedessä ja maidossa kun ne maistuu hyvältä ja sit silloin tällöin join puoli lasillista ihan tavallista hyvää viiniä jos oli jotain herkkuruokaa.

Joulusiivousta, mäkin sain eilen jonkin sortin mielenhäiriön, näyttää olevan liikkeellä :) Oli niin kylmä ettei voitu ulkoilla niin päätin sit siivota koko kämpän, hinkutin lavuaarit, tasot, lattiat, sohvat, listat... Sit anoppi tuli vielä tytön kanssa ja kävin oikein urakalla yksinäni marketissa. Lähes 200 euroa sinne paloi, meidän ei ehkä tarvii enää ikinä käydä ruokakaupassa :LOL: (siis kahden hengen ja vauvan taloudesta kyse...)

Mies lähti äsken tytön kanssa vaarinsa luo, mä saan ihan rauhassa siis olla kotona. Ihanaa! Meenkin tästä pitkään suihkuun, vahaan jalat ja kainalot ja sitten pystytän jälleen sosetehtaan.

Mukavaa viileää viikonloppua mammat ja vauvat!
 
Jäälyhtyjä mullakin mielessä tehdä, kiitokset ohjeesta! Oon tehny ennenkin mut yhtään ei muistunut mieleen niitä aikoja ja pakkaslukemia..

Mulla käryää ihan kympillä täällä... Meijän naapurissa asuu nuoripari kahen muksunsa kanssa ja tuppaavat aina olemaan ulkona tai muuten vaan aukovan ovia ja mekastavan tossa pihalla silloin kun meijän jätkä on vaunuissa unilla. Samoin taas tänään. Nytkin tulivat kotiin koko perhe ilmeisesti kauppareissulta ja näkivät kun heijjasin vaunuja tossa takapihalla ja eikös sitten koko porukka päättänytkin jäädä tohon ulos ja mies alkoi HARAVALLA raapimaan jotain s....tanan santaa tossa jäisellä pihalla! Sit alkoi joku ihme paukuttaminen ja muksu kiljui kurkku suorana jotain ihan älytöntä eikä kumpikaan vanhemmista käskenyt olemaan hiljaa tai mitään. Siis mua niiiiin ottaa pähän kun toi tuntuu ihan kiusanteolta, toki saavathan he ulkoilla miten haluavat ja vaikka polttaa kumia omalla pihallaan jos haluavat, mut kun näkivät että yritän nukuttaa poikaa niin ois ollu fiksua lähtee vaikka puistoon tmv. Tää ei ollut edes likimainkaan eka kerta, hyvin usein just silloin kun poika nukkuu näitä myöhäisempiä päikkäreitä niin silloin alkaa elämöinti. No, nakit jäässä siellä sitten heiluttelin vaunuja vaikka poika oli unessa kun tiesin että jos lopetan niin herää seti siihen paukkeeseen. Mä niin haluan johonkin korpeen asumaan!!!! :kieh: (Mulla taitaa olla aika pienet ympyrät tällä hetkellä kun tollain hermostun... :LOL: )

Juu kämppä tuli siivottua tänään, mulla vähän sama kuin HM:llä että yritän aina ottaa perusteellisemmin paikka kerrallaan niin ei tarvii varsinaista suursiivousta niin sit tehdäkään..
Ennen joulua on pakko vielä kuitenkin ainakin imuroida kun toi koiruus päästää karvoja ja takan edustalle rapisee puuroskaa.

Nyt laittaamaan sapuskaa. Helpotti hermotus vähän kun sain teille purkaa =) .
 
Ai niin ja jäälyhdyistä vielä semmonen vinkki, väriksi voi laittaa kans vesiväriä (liottaa sitä nappia hetken vedessä ) tai sormiväriä tai sit vaikka punajuuren lientä. Näin kans kerran tosi upeita lyhtyjä mihin oli jäädytetty pihlajanmarjoja ja havuja!
 
heissan

Ystävän kaksoset on nyt kastettu :heart: :heart: Syöty hyvin, koht lähetään appiukolle syömään :whistle: :whistle:

Meillä muuten oli hiukan levoton yö... Varmaan juuri tuon iltariehumisen seurausta.

Anopin veli oli kylässä ja pölähti meidän puolelle pölpöttää aamulla 7.30 , kun menin aamukahvia keittää... Hän on jotenkin hmm... miten sen nyt sanoisi, ei ihan normaali.
Sanoin että pitää olla hiljaa, kun isommat lapset viel nukkuu... Tämä että: "juu oon ihan hiljaa. MUTTA KUULEPPAS, KUN MEIDÄN NAAPURIN KISSA..." :eek: :eek: :eek: Sit se selosti ja kulki meitin perässä KOKO aamun. Isäntä sanoikin, kun tulin sielt ristiäisist, et ovat ihan samanlaisia Kaapsun kanssa, mut eno tarvii enempi huomiota kun meidän vauva.... Puol kymmenen käytiiin herättää anoppi sille seuraksi. :eek: Onneksi on nyt poistunut... Kaapsukin piti piilottaa autotalliin päikkäreille, kun meuhkaa nii hirveesti ja pakkast oli taas -19 aamupäiväl. Totesi myös mulle, et ootkos mielestäsi ylipainoinen?? :eek:

ROSINANTE ääliö naapureit! Tääl mettäs tosiaan ei moisest tarvi piittaa...

HM pitkää pinnaa ukkosen kanssa. :headwall: Saas nähdä pyritäänkö meil tänään jäämään isukin ja velipojan kanssa kippaamaan kuppia... Ei oo kyl mitään puhunu.. Oon aatellu et jos ehdottavat ni OK sit... Ei tuo oo kyl ny missään käynykään.

 
Olipas taas paljon luettavaa kun ei oo ehtinyt ollenkaan koneelle, kyllä on niin paljon tätä touhua ja jouluvalmistelua että jää koneella olemiset aika minimiin :whistle: Sara on just toisilla päikkäreillään ja varmaan tietty ihan just herää kun äipällä olis hetki omaa aikaa..

nessu ja labello, hyvä ettei ollu tulehduksia!

Glow :hug: ja yritä lepäillä välillä!

Kuiva iho tuntuu olevan Sarallakin, posket punoittaa ja iho on niissä kuivahko, muualta kyllä iho kunnossa. Taitaa tehdä tää kylmyys nyt sen kun on muutenkin herkkä iho pikkuisilla. Mulla itsellä kädet aivan kuivat eikä yhtään auta vaikka välillä rasvailee kun joutuu kuitenkin tiskailee niin kädet kuivuu jatkuvasti :/ Tytölle oon laitellu ihan perusvoidetta ja välillä Bepantheniakin, kylvyssä käydään yleensä 1xvko.

Rosinante, surkeita naapureita on kyllä tosiaan, ärsyttävää tollanen :eek: Meidänkin kadulla kulkee aina jotain hemmetin mopopoikia jotka päristelee niillä mopoillaan tai skoottereillaan niin kovaa et kuuluu sisälle asti ja just tietty silloin kun tyttö päikkäreillä ja herää samantien :headwall:

Jäälyhdyt on tosi nättiä! Mun edesmennyt anoppi teki niitä aina ja myös sellaisia, että laittoi tyhjän maitopurkin sisään esim. yhden tulppaaninoksan ja täytti purkin vedellä ja ulos jäätymään, tuli tosi kaunis niinkuin koriste siitä kun oli jäätynyt muotoonsa. Niitä voi myös viedä haudalle sillai kiveä vasten jos on kunnon pakkaset niin pysyy nättinä.

Joulusiivoukseen kuuluu nyt vain lattioiden pesu koska muutenkin imuroin kämpän joka päivä kun koirasta lähtee aivan älyttömästi karvaa koko ajan |O ukko lupas pestä saunan ja kylppärin :)

Tänään oltiin ostoksilla citarissa mummun ja Saran kanssa ja löytyi pukinkonttiin lahjaks mummulta ja papalta vauvapulkka :) se on kiva kun siinä on se selkänoja ja turvavyö, tulis vaan lisää lunta niin päästään kokeileen :) katseltiin myös talvikenkiä kun ei noilla äippäpakkauksen töppösillä kovin pitkään mennä enää ja olis sit tukevat kengät vielä kevättalvella kun jo varmaan kävellä köpsyttelee :) huomattiin että tosi monissa varrellisissa talvikengissä on tosi tiukka se yläosa ettei meinannu saada kenkää jalkaan ollenkaan ja varsinkin vielä kun villasukka jalassa :whistle: jotenki tosi huonosti suunniteltuja pienelle vauvalle :/ sit kuitenki löydettiin sellaset kuoman kengät joissa kengän päältä ylös vetskari ja sai tosi hyvin laitettua jalkaan, otettiin kokoa 21 niin on sit vielä vähän kasvuvaraakin :)

Sellainen kysymys olis teille et onko joku aika synnytyksen jälkeen et pitäis odottaa kun voi mennä Papa-kokeeseen vai onko mitään merkitystä?? Pitäis vaan aikaa varailla kun on tainnut jo se pari vuotta kulua ainakin..

Nyt pitää mennä taas :wave:

Kareliini ja Sara 9kk1vko :heart:
 
Ei o totta!!!!! |O |O Textit katos |O |O

:LOL: sikana nauroin tota seranzun vierailijaa.

Rosinantelle Pinnaa naapureitten kans.

Jäälyhty vinkit ihkuja <3

Mul kurkku kipee ja ukon kans hiljasta, että menen tästä nukkumaan...

Oli paljo muutakin tarinaa, mut ei nyt jaksa...
 
kuiva iho Mirol on kans aika kuiva iho,varsinkin naamas!Sit hänel o sellasii punasii kuivia läikkii ympäri kehoo,taitaa johtua jostain ruuasta! tavallista rasvaa oon käyttäny ja välil bepanthenii!

kuolaaminen Miro ihme kyl kuolaa tosi vähän,vaiks noit hampaitakin o jo jonkun verran(10)

joulusiivoominen mä oon ny parina päivänä saannu sellasen energiakohtauksen ja oon jynssäny vaiks mitä! :D

seranzu aikamoinen anopin veli! :LOL:

Rosinante jaksamisii naapureitten kans!aikamoisii pölöpäit! :kieh:

labellohyvä juttu et korvat ol terveet!



Meil Miro ei tosiaan usein nuku päikkärei ulkona(ku ei nuku siel yhtään kauempaa ku sisäl)mut tänään sit aattelin kokeilla ku ei ollu niin kylmä!Joo,nukku sen 40 min! :kieh:

kauheeta, jouluaatto o jo ens viikol!! :whistle: tai ei ny kauheeta,mut aika o kyl menny nopsasti!

tyyppien äippä ja Miro (tänään 11kk :heart: )
 
Sunnuntaita!

Mä kans nauroin Seranzun vieraalle :LOL: Sorry vaan, mut oli jotenki hauska :LOL:

Meillä ollut nyt kaks päivää, et on nukkunut vaan yhdet päikyt :headwall: Eilen nukkui vaan tunnin ja sitten kukkui 13-20.30!! Iltapuuroa syödessä sitten nukkui puoliks ja sänkyyn kun laskin, niin sammui samantien :LOL:

Soitin eilen päivystykseen tuosta nuhanenästä. Ei ole kuulemma tarvetta lääkärikäynnille, kun räkä on kirkasta eikä ole kuumetta. Nasolinia ei saa enää laittaa, kun ollaan annettu jo 5vrk. Keittosuolatippoja käskivät laittaa. Kävinkin apteekissa ja sinne oli tullut keittosuolavettä nenäsuihkeena vauvalle! Oli aika kätevä laittaa, kun ei tarvi niitä tippoja yrittää sihdata nenuun. Suosittelen!

Huomenna pääsen jouluostoksille. Isännälle kerroin eilen oman joululahjatoiveeni, Nomination rannekorun, katsotaan nyt saanko sen :heart:

Kiva, kun sataa lunta!

Tuiskunen ja Alexi 10,5kk+
 

Yhteistyössä