Helmimasut 2009 ~Lokakuussa~

Huh, näin se aika rientää. On jo lokakuu!!

Haavemamma: Olitkin jo saanut tiedon tuosta lakritsi rennien käytöstä raskausaikana. Taisit kysellä sitä tuolla aiemmin, kun puhuin rennien ostosta. No, itse kävin vasta tänään ostamassa sitä rennietä, kun en ennemmin muistanut. Kysyin tuosta lakritsi rennien käytöstä ja farmaseutti sanoi kylläkin minulle, että sitä ei oikein suositella raskaana oleville, joten otin sitten spearmintun makuista. Uskon, että kumminkin tuo sinun tieto on oikeaa tietoa. =)

Onkos täällä ollut puhetta jo sokerirasitustestistä? Kuinka moni siihen joutuu? Minut laitettiin, koska mulla on pco epäily. Ylipainoa ei ole.

Kävin tänään ostamassa pienelle taas vaatteita. Ja toppapuvunkin ostin. :) Uskallan jo ostella sinistä, kun olen varma, että meille on se poika tulossa. Siitä "ulokkeesta" ei kyllä voinut erehtyä. Mutta jos se sitten päättääkin "muuttua" tytöksi jotenkin ihmeen kaupalla niin meillä puetaan tyttö sitten siniseen. ;)

Mulla sattui eilen vahinko. Söin vanhentunutta makkaraa... :| Tänään aamulla sitten heräsin vatsakipuun. Semmoista kramppaavaa kipua tuntui, ei tosin kovin lujaa. Soitin terkkarille ja kerroin tilanteesta. Hän sanoi, että saattaa olla lievä ruokamyrkytys, mutta jos olo ei siitä pahene niin ei tarvitse lähteä sairaalaan näytille. Eikä kuulema ole vauvalle vaarallinen. Onneksi se kipu loppui eikä enää vaivaa, joten tuskin oli kyse mistään kovin vakavasta. Kyllä sitä pitää ihmisen olla tyhmä, kun ei katso ruokien päivämääriä.

Tinttu & Pikku-ukko 22+0
 
Neuvola kuulumiset tältä päivältä:
Kohdunkorkeus oli jo 22cm
sykkeet 143
paino noussut mulla yhteensä 4kg
..eipä muuta ihmeellistä.
Sokerirasitukseen joudun rv 26, koska kaksi tyttöä olleet isoja syntyissään. Bmi on itselläni 22, eikä ole ennenkään sit todettu sokereissa mitään..tuntuu niin turhalta juosta näissä ylimääräsissä kokeissa. Mutta nykyään on käytäntö, että suurinosa joutuu siellä käymään kuulema.
Saikusta: Minähän olin saikulla silloin heti melkein plussattuani n.rv 6-10 huonon olon vuoksi, ja kesäloma perään eli yht n.10vkoa. Sen jälkeen olin tossa viikon uupumuksen ja huimauksen vuoksi.
Mitäs muuta. Pitää keskittyy kahtoon tuota faktan riskisynnytyksiä=)

jaana ja aino rv 22+0, huomenna jo rv 23!!!jeee!!
 
Moikka moi!

Huh, lokakuu... enää 4kk jäljellä :) Jäin kyllä pahasti jälkeen viime kuun jutuista kun reissattiin niin paljon, täytyy tsempata tässä kuussa. Kuitenkin on mielenkiintosta lukea muiden samassa vaiheessa raskaana olevien juttuja.

Kävin eilen neuvolassa, kaikki oli hyvin :) Hemppaa ei mitattu kun on ollu aiemmin hyvä, eikä erityisemmin nyt väsytä tai mitään. Sydänäänet oli 145 luokkaaja kovasti riehui pikkunen, mahanahka vaan heilui! Sf mitta oli jo 22, eikä ihme sillä, painoa tullu tässä vaiheessa jo 8kg!! :eek: Tietysti kun, KOKO ajan pitäis jotain makeeta mussuttaa :ashamed: Ekassa raskaudessa ei ollu ollenkaan makean himoa, siis ainahan se on maistunu, mut ei mitenkään erityisesti. Ja silti saa monesti lukea, että nimenomaan tyttöraskaudessa olis makean himoa sekä huono iho, mut mulla tyttöraskaudessa oli kyllä todella ihanassa kunnossa iho koko ajan, toisin kun nyt :kieh:

Mulle ei sanottu mitään d-vitamiinista, mut oon tota raskausvitamiinia syöny jo useamman kk, siinähän on d-vitamiiniakin.

Sokeri rasituksesta, mulle se tehtiin ekassa raskaudessa, koska oli vähän ylimäärästä painoa silloin. Ihan puhdas tulos oli, silti syntyi 4,5kg tyttö. Ja sen takia, (4,5kg vauvan siis) joudun nytkin siihen testiin. Onhan se aika kamalan makusta litkua, yrittää vissiin olla ylimakean kolan makuista?! Ja kun sen 0,33l tyhjään mahaan, lämpimänä joutuu juomaan :x Mut siis siinä joutuu olee 12h syömättä kun ottavat ensin sen paastokokeen ja sit juot sen litkun. Siitä tunnin ja kahden päästä uudet verikokeet ja sit pääsee kotiin vasta. Mä ainakin taisin viimeks tulla sokerihumalaan siitä, päässä meinaan heitti aika ilkeesti sen ekan 1,5h. Mut kolaroimatta ainakin kotiin sieltä ajoin :D

Oon kyllä entistä vakuuttuneempi nyt, että tulossa olis poika. Siis tuon makeanhimon, huonon ihon ja Paljon riehakkaamman liikkeen vuoksi. Tyttö ei viimeks ollu ollenkaan näin tyly liikkeissään kun tämä. Tai sit sieltä tulee kunnon Matami Mimmi :LOL: Eli labello, vaihdatko tyttö olon, poika oloon? :) sitähän se ultraajakin veikkasi.

Nyt jos menis hakemaan jotain syötävää :ashamed: ja odottaa bb alkua :D

Öitä mammat!

Bianca ja pikkuinen 22+4
 
Iltaa,

nyt on reissusta palattu, olihan aika masentava harmaa sadekeli. Kotona vasta 19 jälkeen, anopin kanssa kahvittelua. Hän oli kovin otettu kun poikansa oli paistanut meille omenapiirakkaa ( mun ohjeitten ja esivalmistelujen mukaan :) ) , ja kattoi vielä pöydänkin, siis mies. Oli niin tohkeissaan mun mahastakin. Eka lapsenlapsi, koska ainoa poika :)

Uusiakin edelleen tipahtelee joukkoon, tervetuloa :flower:

Tuulikki73 Täällä toinen iäkäs ensisynnyttäjä ja ollaan täällä jo kertaalleen naureskeltu meitä mummoikäisiä tässä pinkassa, kun osa on niin kovin nuoria...silloin todettiin että meitä "mummojakin" on täällä jokunen kymmenkunta, vaikkei kaikki ensisynnyttäjiä olekaan enää. On tää jännää aikaa, tämä odotus meinaan :) Se hyvä puoli on että ei tee mieli enää rimpsalle tai kadehdi bailaavia kavereita, päinvastoin.

Nyt alan tuijottaa telkkua tuon synttärisankarin kanssa.

Haavemamma ja nöksy 21+6
 
Lokakuuta!
Nyt voi jo sanoa potkuiksi noita pikkuisen liikkeitä. Nyt tuntuu päälle ja näkyy. Hauskaa!

Vaatteiden kanssa tuskailen, kun normivaatteet alkaa kiristää ja äitiysvaatteisiin en vielä haluaisi siirtyä, kun ne vaan korostaa mun turvonnutta olemusta. En ole kovin edustava nykyään... Onneksi olen edelleen esikoisen kanssa kotona, niin ei ole paineita näytää hyvältä työpaikalla.

Sokerirasitukseen menen minäkin. BMI 27 ennen raskautta ja esikoinen oli suurikokoinen. Sokeriarvot kuitenkin oli hyvät tuolloin.

Vointeja kaikille!
 
vitamiineista ei ole sanaakaan nlassa sanottu mutta
oon alustaasti syönyt multitabsin raskausvitamiinia.

sokerirasituksesta eipä ole siitäkään sanottu mitään.
Ekan raskauden aikana kieltäydyin siihen menemästä
ja kaikki menikin hyvin ja tyttö 3,5kg syntyissään.
Mulla kyllä on BMI yli 25 ja todettu se pco, että kai mä siihen nytkin
joudun ja tällä kertaa ehkä en kieltäydy.

Uusille tervetuloa! :wave:

iitukka ja helmi 19+4
 
Tuulikki73
tyypin äippä Oon asunu Irlannissa kohta yhdeksan vuotta. Ei taa elo taalla nyt niin hirveasti eroa Suomessa asumisesta. Nyt vahan tietysti harmittaa, kun perhe on kaukana. Varsinkin mun vanhemmat on tosi innosssaan, kun taa on niiden eka lapsenlapsi. No varasin just lennot jouluksi Suomeen, meen nayttaan niille mun vatsakumpuani, kun viela voin lentaa. Sit onkin niiden vuoro tulla tanne ja sit ajattelin kesalla menna sinne vaikka kuukaudeksi.

Laitanpa tahan muutakin tietoa itsestani. Olen asiakaspalvelutyossa taalla ja mun mies on insinoori. Me ollaan oltu yhdessa kymmenisen vuotta, tuon miehen takia tanne alunperin muutin. Naimisissa ollaan oltu nyt reilu kaksi vuotta.

Haavemamma73 Kiva kuulla, etta on muitakin kolmevitosia ensi synnyttajia mukana! Ihan samat mietteen mullakin, etta ainakin on bailuvaihe jo takana, ettei ainakaan se harmita ettei bailaamaan paase samalla tavalla kuin ennen. Eipa tuota ole viime vuosina enaa niin kovasti bailattukaan...

Kiitokset kaikille tervetulotoivotuksista.

Tuulikki73 ja taimi 18+5
 
Moikka!

Täällä sitä surffataan kun uni ei vaan taas tule...Joka paikkakin tuntuu sattuvan ja kaikki on huonosti. Ulkonakin sataa ja taitaa sataa koko loppuviikon... PLÄÄH! valivalivali.........

Täällä joku kirjoitti et poika tulossa ja ei makeanhimoa, naama kukkii sekä kamala meno masussa! Meillä sama homma ja yleensä olen vielä ollut hirveä makeansyöppö!!! Niin no iho on kyllä muutenkin huono mut nyt menee jo ihan teiniaknen puolelle. Hiuksetkin meni jotenkin kamalaksi joten otin ja leikkasin vaihteeksi lyhyeksi. Nyt olen sitten ku poika isolla mahalla ja teiniaknella... :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: Eikö sen pitänyt olla niin et se poikavauva pitää äitiä kuin kukkaa kämmenellä?!?
Kai mä sit lähden huomenna 3+1 päiville tuulipuvussa ja meikittä. Siinähän olisi vedetty koko look kerralla uusiksi ja toteutuisi sekin miehen heitto et kohta kuljen pelkässä tuulipuvussa kun hiuksetkin jo lähti :LOL: :LOL: :LOL: Mä en tiedä mitä sillä on tuulipukumammoja vastaan kun tuulipuku on hyvinkin kätevä kapistus olla olemassa =) . Taidan ostaa meille molemmille samanlaiset jouluksi niin se riemastuu oikein kunnolla... :LOL: :LOL: :LOL:

Joskos sitä koittaisi mennä nukkumaan kun tuli täältäkin luettua kaikki uudet jutut =)
 
HUomenia,

Carollahan on täällä yön pikkutunneilla oikein huumori kukkinut :LOL: Allekirjotan kyllä samoja tuntemuksia, aknen tiimoilta, vaikka prinsessaa pukkaakin. Se apteekin Basiron salva tuntuu aika hyvältä kun oikein nipistää finnejä mukavasti ;)
Joo tuulipuvut teille pukinkonttiin, ehdottomasti :D

Tuulikki Joo eipä nuo yökerhot ole kiinnostanut enää, mutta mökillä/ hyvässä seurassa on meillä juhlittu aika ajoin yhä. Onpa mulla pari likkakamua joilla jo yli 10 v lapset ja niillä on kova menovaihe päällä taas, toinen tosin sinkku, joten sekin varmaan kiihdyttää ulkona juoksuja. Mutta siis juu, sitä tarkoitin etten hingu heidän mukaansa.

4D dvd:n hain eilen ja nyt voi katsella pikkuprinsessaa oikein filmiltä :)

Mukavaa päivää, vaikka sataakin! Mä alan hörppiä aamusumppia...

..eikäku mammahousuista on pitäny sanoa että nuo mun Espritin mammafarkut matalalla vyötäröllä eivät olekaan kovin hyvät, jos paljon joutuu istumaan niin painavat mahaa. Harmittaa kun olivat jotain 75e. Olen käyttänyt nyt töissä mustia suoria housuja ja napinläpea laajentanut hiuslenkillä-toimii, ainakin jos vetskari jaksaa kestää :whistle:

haavemamma ja nöksy 22+0 ( hiii!)
 
empäs ole taas vähään aikaan täällä ehtinyt muka käymään, en kyllä ole paljon jaksanutkaan. pitää lukea vähä tuota edellistä pinoa, että tietää mistä juteltu..

sleeping: mikä ultra sulla on vielä tässä kuussa? mulle sanottiin rakenneultrassa, että seuraavan kerran nähdään synnytysosastolla, jos mitään ei tuu niin enää ei ultraa ole.

voimia ja tsemppiä kaikille joilla supistuksia tai muuten kipeitä ootte

onnea ultrakuulumisista niille jotka siellä on käyneet, ja tervetuloa kaikki uudet

sit omaa napaa.. mulla on nyt 3 viikkoo särkeny päätä, ei auttanu äitiyspolilta määräämää lääkekuuri. sitten toissa päivänä eikä eilenkään voinu kauheena istua ku heikotti, huimas ja oli koko ajan sellainen tuskainen olo. en tiiä mistä johtuu. eilen kävin neuvolassa olon takia, kaikki oli ok, ja vauvan sykkeet oli siellä 155 paikkeilla taas jälleen kerran. :) käskivät äitiyspolilta (ku neukkatäti sinne soitti) mennä päivystykseen ja sain sitten täksipäiväksi ajan 10.45.. jos tähän oloon sais jonkinlaisen järkevän syyn.. mutta sen näkee tänään..

meillä ukko tullu töistä viime yönä/aamuna 5.00 ja vielä tuolla nukkuu, tässä tunnin sisään häätyy se herättää ku pitää lähtee sinne lääkäriin.. sai ukko eilen jonku työkeikan ja kävi ruottin puolella viemässä kuorman rekalla, ku muuten ne ei ois saanu niitä tavaroita menemään sinne, ja ne oli pakko saada.

mut häätyy koittaa olla ahkerammin nyt mukana jutuissa, mutta nyt vaan oma olotila ollut niin heikko että ei ole voinut.

niin ja mulla on ihan poikaolo, tytöstä oli vähä kummanki olo, mutta nyt tuntuu että poika tämä on, mutta sen näkee sitten. sen voi kumminkin listätä listaan jos päivittäjä haluaa :)

t.pia, tytti 10/06, nökö 21+5 (kohta taas täydet viikot paukkuu :) )
 
Glow
pinja87 Mulla on ollu kans tommosta ongelmaa etten voi istua kauaa kun tulee huono olo (huimaa, jokseenki veltto olo, melkein oksettaa joskus, tosi outoa ) . Näin oli myös ekaa odottaessa. Selvää syytä siihen ei lötynyt. Lääkärit sanoi että maha painaa jotenkin sisuskaluja tai jotain että "se nyt vaan on näitä raskausajan vaivoja". Ekassa se tuli vaan myöhemmillä viikoilla kun nyt.
Onneksi olen sairaslomalla kotona, joten ei tarvitse istua eikä seisoa pitkiä aikoja (puoli tuntia seisomistakin on jo liikaa, eilen tein keittiössä hommia ja alkoi supistelemaan, ei muuta kun sohvalle makaamaan ) .

Milloin olette ajatelleeet aloitta äitiysloman?
Mä katsoin kelan laskurilla että se alkaisi 12.1.09 tai varhennettuna aikaisintaan 15.12.08. Kovasti suunnittelen aloittavani jo joulukuussa. Kun saikulla olen jo nyt ollut aika paljon, neuvolan täti veikkas että tulen olemaankin ä-lomaan asti. Ja eipä tarvis ressata että joutuuko jouluks töihin.

Ihan mieleenkiinnosta, mitä rautavalmisetta käytätte?
Neuvolantäti suositteli mulle jotain nestemäistä. Mä ostin eilen poretabletteja "fexin".
D-vitamiinisita ei ole ollu mitään puhetta.

Mä en meinaa pysyä nahoissani :D ultra tänään 13.30.
Pojan vein jo kerhoon, sadesää olikin iloinen asia! Kun hän sai ihan itse pitää sateenvarjoa... vaikka oli jo sadetakki... kiva huomata miten pienistä ja tavallisista asioista lapsi voi olla iloinen. Itsellekin tulee hyvä mieli.
Onneksi tuo kerho on tosi lähellä kotia.
Nyt pitäisi vaan tuo koira käyttää pissillä. Meikäläisen vauhti ei ole päätähuimaava, mennään sitte hitaasti mutta varmasti. On toi koiran ulkoilutus jäänyt pääasiassa miehelle, mutta mun täytyy se nyt tehdä että ehditään sinne ultraan kun mies tulee töistä.
 
sleeping
pinja87: Mulla on diabeteksen takia monta ultraa edessä. Nyt näköjään kuukauden välein ja loppua kohden vielä useammin ja siihen päälle vielä luultavasti sydänkäyräkäyntejäkin kuten edellisissä raskauksissa. Seurataan vaan ettei vauva kasva niin isoksi että happi loppuu vauvalta.

Täälä vauveli on ruvennut potkimaan ihan urakalla. Tosi mojovia potkuja ja se lisää entisestään poikafiilistä. Pitäis lähteä ulkona käymään, mutta ei viitsis kun sataa vettä!!
 
Huomenta!

Niin pirteä ihana aamu taa... jep jep... =) .

Päänsärystä
Mulle sanoi mun fysioterapeutti kun valitin kanssa pientä jatkuvaa päänsärkyä et kuuluu kuulemma usein asiaan. Tosin mulla on TOSI paha migreeni et en edes tiedä mikä se normaali päänsärky on... No joo usein kuulemma raskaus aiheuttaa äidille päänsärkyä johtuen siitä et maha painaa jonnekin hermoihin ja sitten myös äiti huomaamattaan saattaa jännittää hartioitaan, selän muoto muuttuu yms. En ihan muista kun en siinä kovin tarkkaavaisesti taas kuunnellut vaan nautin vaan hoidosta. Sitä kun ei raskaana saa kaikkia hoitoja ottaa ja ainakin mua auttava sähköakupunktio ei kai ole kovin suositeltavaa niin keinotkin helpottaa oloa on vähissä. Mä käyn siellä raskaana saamassa vaan ultraääntä yläselkään/niskaan. Se laittaa veren kiertämään siellä jolloin yleensä päänsärky/niskasärky pahenee päiväksi ja helpottuu sitten. Ei ehkä tehokkain tuollain yksin, mutta tiedän ainakin turvalliseksi.
Mutta pitää muistaa ettei raskaus ole sairaus ja itse kun olen tilani aiheuttanut niin pitää vaan kärsiä!!!!!!! Muistan tämän mummonakin kiikkustuolissa ja sen lääkärin ilmeen kun se mulle sitä selitti :headwall:

Samoin olen muuten huomannut et mieluummin kärsin ku otan lääkkeitä. Jotenkin tullut kynnys ottaa niitä korkeammaksi vaikkei parasetamoolista tai buranastakaan (nyt vk 20-28) ole haittaa. Noita buranoita kun sain niin lääkäri soitti vielä perään et muistan sitten ettei niitä saa käyttää vk 28 jälkeen! Sallitut lääkkeet raskausaikana kirjassa lukee et ibuprofeiini on sallittu nykyään raskaana, mutta esim terveyskeskuksessa kun näytti mullekin sitä kirjaa ei maininnut tuosta viikko rajasta mitään. Tuo lääkäri kun perään soitti oli sitten työterveydestä. Oli erikseen sen selvittänyt. Parasetamoolissahan ei tuota rajoitusta olekaan. Niitä buranoita yritän kyllä nytkin välttää ja ottaa vaan pari 500 mg paratabsia jos tarvitsee.

Toi hiuslenkki napin lävessä on kyllä loistava pirkkakikka! Sillä saa edelleen omat lempifarkut päälle vaikka pitkää paitaa joutuukin käyttämään. Tosin eipä se mitään tän 5 kk liikkumattomuuden jälkeen kun ei kamalasti ole fiiliksiä takalistoaan näytelläkään... :LOL: :LOL: Mä nyt jo suunnittelen et sitten ensi keväänä kyllä tsemppaan, mutta itseni tuntien taitaa käydä niin et huijaan vaan itseäni. Onneksi geenit auttaa siinä ettei paino nouse ja rupsahdukset kropassa näkyy vaan siellä vaatteiden alla kunhan oikein pukeutuu. Miehellekin voi synnytyksessä vinkata et käypäs kurkkaamassa siellä alempana niin ei tarvitse siitä miehenkään miellyttämisestä murehtia pitkään pitkään aikaan!!!! :LOL: :headwall: :LOL: :headwall: Joo hieman väsynyttä menoa täällä on... :wave:

Taidan siirtyä sohvalle vaakatasoon vielä hetkeksi =)
 
Hyvä että jollillakin on tuo äidinvaisto pelannutki, kun aika monella mennyt metsäänkin, itseni mukaan lukien :p

Äippäloma alkaa virallisesti 30 pvä ennen eli 30.12. mutta koska meillä ollaan vko 52 putiikki kiinni, niin 19.12. on vika työpäivä ja olen suunnitellut vähän saikkuja siihen alle..pomon kehoituksesta :eek: Ehkä se on sitten filmalle kannattavampaa että olen saikulla, kun en mahan kanssa enää kykene tien pälle...en tiedä si. :x

Ihanaa että rakenneultrista hyvät uutiset jatkuu :)

Mä odotan kosmetologille menoa tänään innolla iltapäivästä, ah!

HM 22+0
 
tyypin äippä kiitos tsempistä :hug:

Huh, niin paljon tullut taas tekstiä, että meni aikaa selata läpi... :)

Mutta ilouutisiin: tänään siis rakenneultra ja kaikki hyvin. Äidin tyttöolo muuttui tyttölupaukseksi, tosin ei uskaltanut 100%:n varmuudella luvata...mutta en minäkään sieltä jalkovälistä piliä löytänyt ;) :heart: Sanoikin gyne, että kyllä äidit usein vaistoaa sukupuolen... oiskohan itellä sitten niin, että kun kumpaakin sukupuolta jo on niin sen takia aavistin oikein. Mutta KERTAKAIKKISEN HUOJENTAVAN IHANAA NÄHDÄ MEIDÄN MURU!!!!!!! Isä oli kans yhtä hymyä koko ultran. Siellä tyttö heilutteli, availi suutaan (gyne totes että siinä hän puhelee meille), heilutteli jalkojaan. Saatiin yks hauska kuva pelkästä jalkapohjasta varpaineen kaikkineen :D Ja yhdessä kuvassa lähikuva kasvoista :heart: Huippua!!!!!! B)

Ja ajattelin heti varata netistä 4D-ultran. Haluan varmistuksen vielä sukupuoleen ja otetaan isommat sisarukset sinne mukaan ku on niin aitoa kuvaa...

niin ja sokerirasitukseen joudun ku eka lapsi 4,5 kiloo ja taitaa itellä olla pari kiloo ylimäärästäki :ashamed:

Mutta nyt hakemaan tyttöä päiväkodista, hän jo odottelee tietoa että kumpi tulossa :heart:

UÄ ja tyttö 18+5
 
Heips!!
Mukavaa on ollut lukea teidän ultra kuulumisia.

Itseä pelottaa aika paljon. Tänään on supistellut todenteolla. Olen menossa päivystykseen hakemaan lähetteen tyksiin. Neuvolassa ilmoittivat että voi olla joudun osastolle vuodelepoon. Mutta mites sitten lasten hoito. No vielä ei kai kannata panikoida kun en ole vielä käyny tyksissä. Katotaan mitä ne sanoo.
 
Glow
Hyvää iltaa :)
rakenneultra kuulumisia; Meille tulee poika :heart:
Tosi mukava kätilö tutki. Olipa paljon asioita mitä voikaan nähdä. Kaikki on vauvalla kunnossa. Vastaa viikkoja 21+2 eli laskettuaika nyt kuitenkin olis 10.2.
Ei pitänyt mun tuntemukset paikkaansa. Tuleva iskä on ihan innoissaan, meikäläinenki yhtä hymyä ja poika innoissaan pikkuveikasta.
Saatiin muutama kiva kuva mukaan :)
Väsynyt mutta onnellinen!
 
Heipä hei taas!

Kiits Labello uudesta pinosta! Ja kiva kuulla muidenkin hyvät ultra kuulumiset.

Mulla kamala stressi siitä veritulppariskistä, kun lääkäri sanoi ultrauksen yhteydessä että pitkiä aikoja en saa istua...nyt kuitenkin koulun penkillä istun keskimäärin 6 h päivässä ja tuosta ajasta jaloittelen abaut puoli tuntia :/ Lääkitys aloitetaan vasta noin 6 viikon päästä.

Tänään ollu masussa hiljaisempi päivä, taitaa Papuliinaakin väsyttää, ettei jaksa sit kovinkaan liikkua. Muuten tunnen päivittäin potkuja useita :)

Mulla on ollu nyt muutaman viikon taas älyttömän kova väsymys, eikä lähde nukkumalla, kun en saa nukutuks, maha vaivaa jo kovasti, vaikka ei olekkaan mikään kovin jätti. :ashamed: ...no mutta huomenna olen tuhma ja en ilmesty kouluun. Muutaman tunnin takia, kukapa menisi, en ainakaan minä :LOL:

Jep ,mutta nyt salkkareiden pariin ja sen jälkeen olisikin Idolssi, mun lemppari ohjelmat :)

Palaillaan taas astialle!

Jospi ja Papuliina 20+5
 
ensin onneksi olkoon tyttö ja poika lupauksista ultrassa käyneille. oletteko muuten kyseneet, vai onko ultraaja kysynyt teiltä haluatteko tietää?

päivystyksessä kävin eikä mitään syytä tähän olo tilaan löytynyt.. mun oma äiti sano, että päänsärky on kuuleman mun tädilläkin ollu vaivana, huolestuttaa vaan itsellä kun ei ollut ensimmäisessä raskaudessa mitään tälläisiä oireita.. mutta lääkkeitä en syö, jos ei ole IHAN PAKKO.

nyt teeveen ääreen ja sitten nukkuu..

t.pia, tytti 10/06, nökö 21+5
 
sinituuli :hug: hus nyt supparit pois heti!!! jaksuja ja lepoa!

cockeri sun laskettua aikaa ei ole listalla...?

Onnea taas hyvistä ultrista!! :flower:
Suurimmalla osalla muuten tähän asti tainnut mennä pieleen nuo omat tuntemukset sukupuolesta :LOL:

Huomenna ois tarkotus aamusta lähtee tutkimaan mitä löytys 3+1 päiviltä. Toivottavasti ei taas tule huono olo bussissa ja tungoksessa.

labello ja mytty 21+4
 
Hellou pitkästä aikaa!

Kesti hurjan kauan lukea kaikki jutut läpi, enkä silti jaksanut ihan kaikkea lukea :(

Elikkä asiaan; Kreikan matka meni loistavasti, ei ollut liian kuuma mutta aurinko paistoi silti. Kävely tuotti kyllä loppu viikosta ongelmia (en jaksanut enää oikein kävellä) ja ala vatsa kipuja tuli rasituksesta. Ne eivät kuitenkaan menoa haitannut :) Paikka oli kaunis ja ruoka taivaallisen hyvää :)

Rakenne ultrassa näytti kaikki olevan ihan kunnossa, sukupuolta emme kysyneet.

4d ultran varasimme turusta ja se on 20.10 ja rv silloin 23+4

Kauhea flunssa alkoi viime sunnuntaina ja sen kourissa vieläkin kärvistellään :( Tokso testissä kävin varmuuden vuoksi jos sieltä Kreikasta olisi tarttunut...

Muutamia vaatteita ollaan jo ostettu mutta ei vielä paljoa, onhan tässä vielä aikaa :whistle:

D-vitamiinia neuvolantäti määräsi jo kauan sitten ja kalkkia olen myös syönyt ihan raskauden alusta asti kun ei noita maitotuotteita tule oikeen syötyä...

Eiköhän tässä jo ollut näitä kuulumisia :)
Niin ja massu on jo melkosen iso :)

Aamue ja Tyyppi rv 21+0
 
Huomenia,

ultrasta
meiltä gyne kysyi että halutaanko tietää ja mehän haluttiin :D

Pinja Juotko sä riittävästi? Kokeileppas lisätä vaikkakin veskissä ramppaamisen uhalla, itsellä se on toisinaan auttanut päänsärkyyn.

Aamue
Täällä kateellinen meni ajatuksissaan myös Kreikan lämpöön syämään Moussakaa ja fertasalaattia...kunnes havahtui harmaaseen todellisuuteen :eek: Kiva että nautitte matkasta! :)

Nyt aamutoimille ja illalla teatteriin, jihaa!

haavemamma ja nöksy-prinsessa 22+1
 
Glow
Huomenta, taas täällä :D

ultrasta; meiltä kysyttiin että "haluatteko tietää" ja mehän haluttiin :)

Polttelee ihan pikkusen lähtee ostoksille. Voi olla ettei tänään jaksa.
Heräsin aamuyöllä kamalaan vatsakipuun jonka seurauksena vietinki aikaa veskissä... Epäilen että se rautakuuri minkä aloitin, aiheutti sen :/

Mäkään en mielelläni mitään särkylääkettä ota. Mulla toisinaan särkee päätä paljonkin. Kuvittelen että veden juonnilla on osuuttaa asiaan. Eli kun muistaa juoda paljon, ei säre päätä. Sisko sanoi ihan samaa vaikkei raskaana olekaan.

 
Ultrakuulumisia!! :flower:

Kaikki on hyvin,vauva vastaa viikkoja ja vaikuttaa näillä näkymin terveeltä!! :heart: :heart: :heart:

Mutta sukupuolta ei saatu selville! :(
Huutava pettymys mulle joka todella halusin saada tietää saadaanko tyttö tällä kertaa vai jatketaanko sinistä linjaa..! |O
Tottakai tuo vauvan terveys on etusijalla, mutta jotenkin olisin halunnut tietää myös sukupuolen...
Kätilö sanoi että voi olla ihan kumpi vaan. Jalkoväli näkyi kyllä, eikä siellä vielä ainakaan pippeliä vilkkunut, mutta kätilö totesi että näin pienten vauvojen alapäät näyttävät niin paljon samanlaisilta että niistä ei voi varmasti sanoa.
Tosi moni teistä näyttää jo tietävän sukupuolen... mä oon vähä kade.
:kieh:

Mua on alkanut myös jo supistella ihan kivasti aika ajoin, johtuu varmaan osaksi tästä vilkkaasta elämästä täällä kotosalla.. huhhuh.... noi pojat pitää mut kiireisenä.
:p

 

Yhteistyössä