** HELMIKUUN HURMAAJAT ** tammikuussa

Jadel84 Minulla on ainakin synnytystapa-arvio edellisen sektion takia. Mutta sekin tehtiin perätilan vuoksi, eli ei pitäisi olla esteitä synnyttää alateitse.


Neuvolassa saakin nyt sitten ravata joka viikko. Painoa oli tullut 5 vkossa 1,5 kg, verenpaineet ok. Sf-mitta 34cm. Kävimme ultralla katsomassa, raivotarjonnassa edelleen. Esitteli kauniisti varpaansa meille. :heart:

Ensi vkolla tosiaan se synnytystapa-arvio ja sitten jotkut ns. ylimääräiset verikokeet. ( Koska esikoinen sai keltaisuuden vuoksi sinivaloa )

Vaunuista olitte puhuneet...minä ostin tuttavalta parilla kympillä juurikin reilu kymmenen vuotta vanhat emmaljungat. Siihen käyttöön johon meillä tulevat välttävät täysin. Olisihan uudet olleet hienot, mutta me asumme maalla ja vaunut ovat lähinnä nukkumis käytössä ulkona.

Matami-mimmi ja vauva 35+5 :heart:
 
Malinda
Poks 33 :heart:

Voi kauhee, mua on yhtäkkiä alkanu jännittämään tää lähestyvä perheen kasvu. Teillä joillaki on jo niin hirveesti viikkoja, että jotenkin alkaa tajuamaan, ettei itelläkään oo enää aivan hirveesti aikaa, vaikka pinon loppupäästä olenkin. Kohta varmasti alkaa yks jos toinen jakautumaan eikä siihen itelläkään välttämättä montaa viikkoa mee. Hassua kun oon niin asennoitunu, että vauva syntyy 26.2, vaikka eihän sitä oikeesti tiiä vaikka syntyis jo paljon ennen. Mää varmaan saan slaagin jos yhtäkkiä varoittamatta vedet menee. Viimekskään ei tullu mitään ennnakoivia suppareita ennenku laitoksella. :whistle:
 
Synnytysvalmennuksesta: Kuinka moni siellä on käynyt edellisissä raskauksissa tai tässä, tai kuinka moni on menossa? Meillä mies ei yhtään haluaisi lähteä. Sanoo vain, että onhan sitä apua ja neuvoja tarjolla ja kyllä mummot ja ystävät auttaa ja vastaa kysymyksiin.
Ensi viikolla olis tosiaan ensimmäinen missä olis tarkoitus käsitellä synnytykseen valmistautumista ja valmistautumista vanhemmuutteen.
Mies myös sanoi, että ne jotka ovat hänen tutuistaan siellä käyneet niin ovat käyneet sen ekan kerran, ja todenneet senkin turhaksi.

Mietinkin nyt tässä, että onko siellä jotain olennaista miksi sinne tulisi mennä. Tietysti ensimmäistä kun odottaa niin kaikki tietohan on hyväksi, mutta kyllä olen viimeisen kuukauden aikana kahlannut netistä kaikkea mahdollista tietoa, kun kotosalla olen ollut.

Eilen illalla supisteli ensimmäistä kertaa kipeästi. Teki oikein pahaa istua sohvalla. Panadolilla meni ohi... Johtui varmaan tuosta neuvolassa käynnistä ja siitä, kun neuvolan täti painelee aina aika kovasti tuota masua niin, jos se ei siitä tykkää. Viimeeksikin neuvolan jälkeen liitoskivut vielä kovempia kuin normaalisti ja eilen sama juttu.

Tänään onkin luvassa kaunistautumispäivä. Ensin parturiin leikkaamaan ja värjäämään tukka, jonka jälkeen sitten kauneushoitolaan laittamaan kulmat kuntoon ja ripsiin kestoväriä. =)
 
poksuu 36+0!

Tänään sit kaivelin 60 cm vaatteita, neutraaleja, valmiiksi odottelemaan pesua. Pitää sit pestä tytön tai pojan vaatteet kunhan tietää kumpi sieltä tuli. Mut pesen nyt jotain et on sit vaatetta jos vaikka äkkilähtö tulee. :p (toivossa on hyvä elää...) Täällä sitä kuitenkin ollaan vielä viikoilla 48

Onko teistä kukaan koskaan käyny pelkopolilla? Miullahan ois se aika parin viikon päästä... Pitäisköhän siihen jotenkin valmistautua?

 
nimbe joo oon katellut huuto.netistäkin vaunuja. En vaan pysty ostamaan tuollaisia ennen kuin oon käynyt kaupassa kattomassa, minkälaiset vaunut ihan oikeasti on. Ajateltiin ens viikon jälkeen mennä kattelemaan ja kokeilemaan, ei suotta mene vähän viime tipalle, mutta eiköhän ne ehdi. Kattelin tuolta vavatar.fi:stä, minkä joku mainitsi, että sieltä Brion vaunujen toimitusaika kotiin on noin viikon. Hyvinhän sitä ehtii, jos ei vauva päätä tulla kovin paljon etuajassa. Kiinnostaa nuo Briot kyllä tosi kovasti, sellaiset voisin käytettynä ostaakin, jos hyväkuntoiset löytäisi.

nina1 välillä raivostuttaa tuo anoppi, kun kaikkeen pitää puuttua. Mun oma äitini ei meidän elämään puutu millään tavalla, vaikka muuten todella läheinen onkin, niin sillä ihmetyttää tuo anopin käytös. Tuollainen turha höösääminen ja asioihin puuttuminen on niin raivostuttavaa. En halua edes nähdä anopin ilmettä, kun noista vaunuista mainitaan. :ashamed: Muutenkin kun muutettiin ja haluttiin ostaa muutama uusi huonekalu, oli anoppi tunkemassa varastostaan jotain ikivanhoja huonekaluja, jotka eivät edes värien puolesta sovi meidän asuntoon. En halua tästä meidän kodista mitään kaatopaikkaa vaan nätin kodin, joka on meidän näköinen.

Mua epäilyttää, että eihän vauva päättänyt eilen kääntyä peppu alaspäin. Kauhea myllerrys tuntui ja sen jälkeen tuntui, että koko maha on ihan täynnä vauvaa, kun aiemmin oikea puoli on ollut "täysi" ja vasen puoli aivan tyhjä. Täytyy nyt kuulostella liikkeitä, että vieläkö ne tuntuu samoissa paikoissa, vai onko tuo tosiaan mennyt kääntymään. Toivottavasti olen väärässä, en nimittäin haluaisi enää alkaa stressata sitä, että tajuaako vauva kääntyä uudelleen oikeaan asentoon.

NuuNuu84 mä kuulin kavereilta kanssa, että synnytysvalmennukset oli vähän turhia. Mua kuitenkin harmittaa, etten itse pääse niihin ollenkaan osallistumaan, kun varsinaiset synnytysvalmennukset on vasta lasketun ajan jälkeen. Mä olen myös sellainen, että lueskelen netistä paljon ja haen tietoa, että en usko, että siellä valmennuksessa mitään kovin uutta ja ihmeellistä tulisi. Mun yksi parhaista ystävistä on kätilö, ja hänen kanssaan olen paljon puhunut synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta, ja muutenkin hän toimii tietopankkinani aina, jos tulee jotain kysyttävää raskaudesta tai synnytyksestä. :)

Jadel84 täällä synnytystapa-arvio tehdään viimeisessä lääkärineuvolassa. Neuvolan täti sanoi, että lääkäri tunnustelee mahan päältä vauvan kokoa, tarvittaessa ultrailee ja sisätutkimuksen yhteydessä tunnustelee, kuinka paljon tilaa lantiossa on. Ja paljon jaksamista sinulle kaikkien huonojen uutisten keskellä, yritä kuitenkin välillä myös nauttia omasta raskaudesta. :hug: Vaikka se hankalaa onkin, niin valitettavasti se, ettet iloitse omasta olostasi ja tilanteestasi, ei helpota ketään muutakaan.

Ai niin, pari päivää sitten peiton heiluttelun jälkeen alapäästä tuli sellaista läpinäkyvää, paksua ja venyvää limaa. Ei sitä kovin paljoa tullut, mutta se ei näyttänyt sellaiselta tavaralta, mitä alapäästäni yleensä tulee. Mietin, että saattoikohan tuo olla limatulppaa, joka puskee jo ulos? Mitään kutinaa tai pahaa hajua ei ainakaan ole, eikä muutenkaan tunnu siltä, että mitään tulehdusta olisi. Anteeksi tämä ihana sepustukseni, mutta jäi vaivaamaan. :whistle:

Ikuisuus ja Kerttu 34+1
 
Malinda
NuuNuu84. Kyllä se synnytysvalmennus mun mielestä aika turha oli. Kaikki samat asiat löytyy ihan perus raskausoppaista. Varsinkin neuvolan valmennus oli tosi turha, varsinkin kun sen piti joku sairaslomansijainen, sellanen tosi ujo hiirulainen joka puhukin niin hiljaa, ettei sitä tahtonu jaksaa kuunnella. Sairaalaan oli ihan kiva käydä tutustumassa, vaikka ei sielläkään mitään sellasta kerrottu, mitä ei olis sitten h-hetken koittaessa uudestaan kerrottu. Ite odotin eniten näkeväni sen synnytyssalin etukäteen, mutta sillon oli just kaikki salit käytössä, että ei sitten päästy sellaseen tutustumaan. Nyt kun on toinen raskaus niin ei sitte olekaan mitään valmennusta ja en kyllä niin kaipaakaan.

äitilintunen. Mä kävin reilu viikko sitten pelkopolilla. Tuo ensimmäinen käynti oli mielestäni aika turha, ainakin täällä Turussa. En tiiä jos muualla on toisin. Kätilö vain vähän jututti ja kyseli edellisestä synnytyksestä ja otti vauvasta sydänkäyrää. Olin vähän pettynyt, kun itse peloista ei puhuttu vielä mitään, mutta mulla on tiistaina seuraava aika sinne lääkärille, jolloin ilmeisesti puhutaan vähän tarkemmin. Voin tulla sitten kertomaan millasta oli. Ite aion valmistautua vaan sen verran, että osaan kertoa mikä mua pelottaa, sitten kun se tulee puheeks. Kai se siitä sitten menee omalla painollaan.
 
malinda, mulla on sama juttu et oon varautunu et viel on aikaa valmistautua täysin luottaen ettei synny ainakaan ennen laskettua, mut yhtäkkiä tulikin mieleen et jos syntyykin yks kaks..ja kauhistunu ettei se voi kun pitää vielä tehdä sitä ja tätä.
millonhan se sairaalakassi pitäs pakata..
oon aatellu et jos sit laittas vaavin aluks pakkauslaatikkoon nukkuu, se pakkauksen peitto on vaan niin suuri, mut menee varmaan taiteltuna jotenkin.
neuvolassa kävin tänää, painoa tullu paljon pienes ajassa.johtuu töiden loppumisesta ja jouluherkkujen syömisestä. :snotty:
pikkusella tuntu olevan kaikki hyvin, toivottavasti.yläkäyrällä kasvu etenee. toiv. kasva kauheen isoksi.
synnyttäneet äidit, miten teil meni eka synnytys?oliko puudutukset ym..voiko jotenkin valmistautua k.o tapahtumaan?
celia + vaavi 34+5 :heart:
 
Nuunuu84: Synnytysvalmennus on ihan turha ainakin mun mielestä. Me käytiin esikoisesta ja tosiaan mitään uutta ei kuultu. Imukupin ne näytti et millanen on ja sit katottiin synnytysvideo helposta, tavallisesta synnytyksestä. Enemmän näkee ja oppii kun katsoo vaikka sairaala sarjaa! :) Turhaan mentiin sinne sillon istumaan. Ei päästy edes katsoon synnytys osastolle.

Celia81: Ei synnytykseen voi valmistautua etukäteen muuten kun päättämällä et ottaa rennosti,menee vaan mukana ja tekee päätökset sitten kun niiden aika on. Mä olin itse kirjottanu kauheen listan mitä haluan ja mitä en...noh, listaa en ees kätilölle antanu ja kaikki meni omalla painollaan. Kipulääkkeitä oisin saanu jos ois kerenny/tarvinnu. Ilokaasulla mentiin.
 
Kristus mikä yö takana!!! Ensin muutaman tunnin säryt tuolla hemmetin häpyliitoksessa ja kun vihdoin sain unen päästä kiinni, heräsin oksennukset suussa!!! Oli sitten närästänyt niin paljon...kauhealla tohinalla sängystä ylös ja tunnin yökinnät vessassa, lopputuloksena litra maitoa, varmaan neljä yritystä syödä rennietä, palanut kurkunpää, ääni poissa ja kauhea olo :( Voi jessus, jos tää on nyt sitten tätä seuraavat viikot :kieh:

Ikuisuus: mulla vähän sama tilanne kuin sulla, siis sen oletetun limatulpan kanssa. Ainoa vaan, ettei voinut johtua seksistä :D Mulla kanssa nimittäin eilen kahteen otteeseen tuli sellaista keltaista, PAKSUA JA VENYVÄÄ limaa pyyhkiessä. Ihan hieman vain, mutta ei todellakaan voinut sekoittaa valkovuotoon. Mies jo ihan paniikissa, et nyt se syntyy, mutta ymmärtääkseni itse limatulppa ennakoi synnytystä, limainen vuoto sitten vähän pidemmällä aikavälillä, korjatkaa, jos olen väärässä?

Synnytysvalmennus meillä pidettiin ensisynnyttäjille neljässä osassa jo alkutalvesta ja nyt on joka maanantai sellainen yhteistapaaminen neljän eri teeman ympärillä (vauvan hoito, lapsivuodeaika, palautuminen synnytyksestä ja synnytys). Oon kyllä tykännyt, että kunta on järjestänyt todella hyvin ainakin näin esikoisen odottajien infotilaisuudet!

Ja sitten tyhmä kysymys täysiaikaisuudesta :ashamed: Onko se niin, että raskaus on täysiaikainen, kun raskausviikot 38 (eli 37+jotain) tulee täyteen? Ja laskettuaika on kun alkaa raskausviikko 40 (eli 41+jotain)? Eli kolme viikkoa ennen la:ta vauva on jo täysiaikainen??? Mä kun olen luullut, että kaksi viikkoa ennen. Jos se on se kolme, niin jessus, pikkuinenhan on täysiaikainen 24.1. !!! Miten mä voinkaan olla näin ulapalla tässä vaiheessa raskautta :LOL:

Imetysliiveistä: muistaakseni joku teistä laittoi linkin nettisivuille, josta oli tilannut imetysliivit, jotka olivat loistavat mm. yökäyttöön ja jotka voitiin tarvittaessa laittaa vielä nurinniskoin, jolloin saumatkaan eivät painaneet? Voisinko saada sen linkin uudelleen, pitääpä tilata. Ostin nimittäin jo yhdet liivit, mutta nyt tuntuu, että tämä rintojen kasvu on tyssänyt ihan täysin eikä mun hankkima D-kuppi tule koskaan täyteen :D

Väsynyt Nimbe ja poikainen 34+5
 
nuunuu84 : olin esikkoa odottaessa synnytysvalmennuksessa tutustumassa sairaalaan ja esittelivät kivun lievitys vaihtoehdot, oli kyllä hyvä tietää mihkä menee ja missä itse asiassa synnytetään :)

ikuisuus mulla on monta kertaa tullut ihan selkeä limainen klöntti, ja kans luullut et onko limatulppa.. mut ei ainakaan vielä oo mitään tapahtunu :) tässä raskaudessa muutenki tullut valkovuotoa runsaasti, ei haisevaa mut välillä luulen et lorahtiko lapsivettä :LOL:

täällä kans muutaman kerran saatu kipeä supistus ja noita harjoitus supistuksia tulee monta päivässä. vauvelilla on tosi vahvat jalat ku on niin kova riehumaan :)

vaunuista: meillä gesslein swing 06 vuoden rattaat, ostettiin jo loppu kesällä käytettynä yhdeltä lapselta 300? (uutena 700?) ja pehmeällä vaunukopalla. hyvin toimivat kun esikon kaa tehty kävelylenkkiä rattailla että varmasti on hyvät.

ensi viikolla pitääkin piipahtaa hammaslääkärissä paikkaamassa vielä yksi hammas ja tiistaina jälleen neuvola..+ vauvan pyykit pestä ja voila sitte on kaikki kondiksessa ku tulee 35 viikkoa täyteen.
hirveät pakkaslukemat vaasassa -25c.. brr..

pakkaspäivän jatkoja kaikille :wave:

Pia & Potkija 34+1 :heart:
 
Mulla ainakin limatulpassa oli verta aavistuksen mukana ja supistukset oli alkanu. Toki voi vaihdella eri ihmisillä!
Ja muistaakseni sitä tuli kyll ihan valahtamalla eikä vain pyyhkiessä..

Meillä on myös gessleinin vaunut mallia swing.fi 07 ja tyytyväisiä ollaan oltu! Meillä kantokassi on puolikova eli ne kovikkeet saa pois ja tulee muistaakseni lämpöpussi?! Ainoa miinus on tavarakori, mutta hyvin on pärjäilty :)
 
ikuisuus, mulla oli eilen ihan sama juttu kun heräsin siihen et meinasin kääntyä mahalleen nukkuu ja sen jälkee vaavi mylläsi kauheesti ja tuntui et se kääntyi ympäri. sit tunnustelin koko päivän et onks se miten päin ja jotenkin erilaiselta tuntui. tänää neuvolassa terv.hoitaja sanoi et kyl se tuntuu olevan edelleen pää alaspäin mut en tiedä että jos se sitten käänsi kylkeä.

kuinka moni tietää kumpi on tulossa? mulle veikattiin poikaa, nyt vaan oon aatellu et jos tuleekin tyttö oon hankkinu aika poikaoloisia tarvikkeita ja vaatteita..
 
nuunuu mielestäni se synnytysvalmennus oli ihan turha, esikoisesta käytiin siinä ja ei mitään uutta tullut opittua..



limatulpasta.. mulla irtos esikoisesta n. viikko ennen synnytystä limatulppa se oli semmonen veren ja liman sekainen klöntti.. :x

nimbe Mun mielestä se on just noin että vko:lla 38 (37+0) vauva on täysiaikainen, mutta laskettu aika on vko 41 (40+0) ja on se kolme viikkoa ennen täysiaikainen :)

(.) Edellisiltana, huomasin että jotain lorahti housuun, no menin vessaan ja jotain veden ja liman sekaista se oli, ajattelin että toooosi löysää valkovuotoa. Eilen taas kun nousin penkiltä ni tuntu että jotain valuu.. ku menin kattomaan ni sama homma.. en sitten tiedä oisko muka voinu olla vettä vai mitä.. Esikoisesta ku vedet meni ni sit oli kyl sohva ja lattia täynnä..

Nemu ja tyttö (voi herranjumala, näin yöllä unta että meille syntyi poika ja sitten se lähti hello kitty vetimissä kotiin :LOL: ) 33+4
 
nimbe vauva on täysiaikainen rv 37+0 ja laskettuaika on 40+0. Eli kolme viikkoa ennen laskettua aikaa syntyvä vauva on jo täysiaikainen. Mäkin katsoin kalenterista, että tässä kuussa jo menee tuo täysiaikaisuuden raja rikki. Hurjaa. :eek: Ja noista imetysliiveistä, sieltä www.nursingbra.co.uk -sivuilta saa tilattua liivejä ilman postimaksuja. Ne Bravadon body silk seamless -liivit on olleet muutaman päivän käytössä ja on aivan ihanat päällä, ja näiden luvataan sopeutuvan muuttuvaan rintavarustukseen, että pitäis mennä sitten imettäessäkin päälle. Näissä voin ainakin hyvin kuvitella nukkuvani, kun mistään ei mitkään saumat paina. Ympäri kääntämisestä en ole mitään kuullut, joten tuskin näitä tarkoitit, mutta näitä voin ainakin lämpimästi suositella!

Ja nimben ja pikkukakkosen kuvaukset tuosta limasta kuulostaa samanlaiselta kuin mitä mulla on. Mä oon kanssa välillä epäillyt, että tuleeko lapsivettä, kun valkovuotoa on tullut niin reilusti. Sitä on kyllä riittänyt koko raskauden ajan enemmän kuin riittävästi. Ja käsittääkseni, vaikka koko limatulppa tulisi ulos, ei synnytys välttämättä vielä pariinkaan viikkoon ala, korjatkaa taas jos olen itse tämän keksinyt.

Ja sitten taas yksi tyhmä kysymys. Oliko se niin, että vauvalla ei käytetä tyynyä? :LOL: Ihan niin kuin joku olisi sellaista täällä kirjoitellut. Ihmettelin itse, miksei äippäpakkauksessa ole tyynyä, ja olen jotain tyynyliinojakin ostellut. Tyynyä mulla ei siis edelleenkään ole, mutta mietin, että tarvitaanko sellaista edes.

Ajattelin nyt jokaisella kauppareissulla ostaa jotain vauvalle tarpeellista kuten tutteja, tuttipulloja, vaippoja jne. Tulee sitten vähitellen ostettua, kun jostain syystä en osaa mennä kauppaan ja ostaa noita kaikkia tarvikkeita kerralla. Nyt on kuitenkin kaikki vaatteet, lakanat ym. pesty. Kaverit tuovat hoitopöydänkin meille tänään, niin kohta alkaa olla valmista.

Olen tästä lähdössä kirpputorille, ei kyllä aavistustakaan, että mitä sieltä hakemaan. :D Vaatteita näyttää olevan riittämiin, ja jostain pinosta kauhulla luin, että jonkun vauva ei enää parin viikon jälkeen meinaa mahtua edes 60 senttisiin vaatteisiin. Jos niin käy, niin täytyy äkkiä ostaa edes pari vielä isompaa vaatetta ja toivoa, että tää syntyisi pienenä ja mahtuisi kaikkiin noihin jo hamstrattuihin pieniin vaatteisiin.
 
celia toivottavasti mullakin on vauva edelleen pää alaspäin. Tänne on luvattu rakenneultrassa tyttöä, joskin vähän epävarmasti. Vauva oli nimittäin melkein koko toimituksen ajan jalat ristissä, mutta jostain välistä lääkäri pääsi sitten kuitenkin tarkastelemaan. Sanoi, että on hyvin yllättynyt, jos poika tulee, mutta että koskaan ei voi olla 100% varma. Luulin, etten ole ostanut mitään vaaleanpunaista, mutta olen näköjään kirpparilta vahingossa ostellut vähän enemmänkin. Että jos meille poika syntyy niin mies saa kyllä kiireellä juosta kauppaan ostamaan pojalle vaatetta. Ja anoppi toi kesällä ulkomailta tuliaisiksi vaikka miten paljon tytön vaatteita ja mekkoja ja on nyt kutonut pinkin villa-asun... Tulee hauska kotimatka sairaalasta, jos joudutaan pukemaan poika pinkkiin. :D Täytyy varmaan etukäteen harjoitella, miten sen saa puettua päälle niin nopeasti, ettei kukaan ehdi nähdä ennen kuin haalari on jo päällä. :LOL: En ole missään vaiheessa ihan täysin osannut ajatella, että meille tyttö syntyy, kun en pidä sitä varmana ennen kuin vauva on maailmassa. Kovasti olen kuitenkin tyttöä alkanut toivoa ainakin silloin, kun vaatehuoneeseen kurkkaan...
 
Ei tyhmiä kysymyksiä olekaan ikuisuus B)

Ei vauvalle tyynyä, taitaa olla suositus vasta reilusta yhdestä vuodesta eteen päin (?) Meillä esikoinen ei vieläkään käytä joka yö tyynyä..

Ja mie en ole käyttänyt pikkuhousuja vauva-aikana. Vaipat pysyi hyvin paikallaan.

Ostin jo pari pakettia liberon pieniä vaippoja kunnes tajusin...enhän mie tiedä onko tälle tulevalle pyllylle liberot sopivia :saint: :D Esikoiselle liberot passasi hyvin.

Pitäisiköhän minunkin tutustua noihin liivi asioihin? Olen jotenkin toooooooooosi huono tilaamaan netistä. Ennemmin käyn kaupasta ostamassa.. :ashamed:
 
joo meilläkään ei nimittäin vauva meinannu millään esitellä ultraajalle paikkojaan ja sitten viimein sanottiin et pojalta näyttää. joten jos tulee tyttö ja sulle poika ikuisuusniin vaihdetaan vaatekaappeja ;)
mun tietääkseni ei vauvat käytä pikkuhousuja. oon saanu jostain sellasen aivan ohuen tyynyn, pitäisköhän se laittaa vauvalle vai ei ollenkaan aluks..mun siskon tyttö oli mahtunu aika pitkäänkin 60 koon vaatteisiin.
mun tyhmä kysymys on et en todellakaan tajunnu miten äit.pakkauksen kestoja on tarkotus käyttää? sen päälliosan sisään harsot vai se väliosannäkönen kappale vai kaikki kolme?
 
matami-mimmi kiitos vastauksista! En sitten sitä tyynyä edes hanki ja pikkuhousuostoksillekaan ei sitten tarvitse lähteä.

celia jos meillä molemmilla on arvailut sattuneet menemään pieleen niin olen jo postittamassa sulle paaaaljon vaaleanpunaista. :LOL:

Noista äitiyspakkauksen kestoista sen verran, että mun järkeni mukaan sen päälliosan sisään laitetaan joko se väliosakappale tai harso. En ole tästä kyllä lainkaan varma, mutta melkoinen paketti tulee, jos nuo kaikki kolme päälle puetaan. Siihenhän tarvitaan varmaan 70cm koon vaatteita, jos tuollaisia paketteja meinaa vaatteiden sisään saada ahdettua. :LOL: Tosin kirpparilta ostamani sellaiset kaikki yhdessä paketissa -kestovaipat näyttää myös niin isoilta, ettei ne kyllä minkään 56cm bodyn sisään mahdu. Saa nähdä, jääkö mun kestoilu vaan ajatuksen tasolle vai lähdenkö oikeasti edes osittain tuohon rumbaan...
 
joo, samaa mietin myös. ajattelin ite et jos osittain kokeilis mut mies oli jo heittämäs heti pois niitä kestovaippasysteemejä. mietin sit et miten se säilytys pesua varten, millanen astia siin pitäis olla. toisaalta haluisin olla ekologinen ja ees vähän vähentää jätettä.
 
Meillä jäi kokeilematta esikoisen kanssa kestoilut. Jossain välissä ajattelin,että tämän tulevan vauvan kanssa kokeillaan, mutta...nyt taas olen sitä mieltä että kertseillä mennään. :ashamed:

Kaivelin tuossa aikani kuluksi vaatteita, taidan suosiolla pakata 50 ja 56 cm vaatteet sairaalakassiin. Esikoinen oli 46cm syntyessään. Meillä ei ollut kotona kuin muutama 56cm vaate ja siitä ylös päin sitten reilusti. Onneksi äitini kävi äkkiä ostamassa 50cm vaatteita ennen kuin kotiuduimme sairaalasta.
 
Onpas tullut taas paljon juttuja :ashamed: Eli pahoittelen, jos jokin asia jää kommentoimatta :ashamed:

Tuosta tyynystä... olen itsekin ihmetellyt myytävänä olevia vauvatyynyjä, mutta meille tuollainen tyyny tuli käyttöön noin vuoden vanhalle. Olen jostain lukenut/kuullut, että vauvalla ei tosiaan suositella tyynyä ja olen itse pitänyt aina vauvan sängyssä vain sitä tyynyliinaa ihan vaan "koristeena" ja suojelemassa sänkyä pukluilta yms. Se liina oli helpompi vaihtaa kuin lakana :whistle: Tälläkin kertaa mulla on valmiina tyynyliinoja ja aion niitä pelkälleen käyttää.

Pikkuhousuja en ole vauvalla varmaan ikinä käyttänyt... Bodyt on ajaneet sen aseman, koska body pitää vaipan napakammin paikoillaan. Olen myös aina laittanut esim. paidan alle bodyn, koska paita tuppaa varsinkin pienellä vauvalla nousemaan korviin ja paljas maha tuntuu aika ikävälle vauvasta. Vaippahousuja taisin käyttää ekoja kertoja silloin, kun tyttö oppi kävelemään ja käymään potalla, mutta silloinkin oli housuvaipat ja eihän niiden päälle kai oikeasti tarvii pikkareita (ainakaan meillä töissä ei kellään vaippaikäisellä ollut kun vaippa ja housut...).
Nämä kestovaippa-asiat on sitten eri juttu, jos käyttää jotain villa- tms housuja, mutta niihin en ole perehtynyt enkä aio perehtyä *anteeksi vaan*

Synnytystapa-arviota ei ainakaan täällä tehdä kuin pakon edessä eli ilmeisesti sitten, jos takana on sektio tai esim. vaikea synnytys. Mun viimeinen lääkärikäynti tiistaina käsitti sen, että lääkäri vähän paineli vatsaa, kuunteli sydänäänet ja mittasi sf-mitan. Neuvolakortista näin, että tarjonta oli rt. Tämä siis taitaa olla aika tapauskohtaista tehdäänkö tuota vai ei.

Limatulppa on tosiaan juurikin sellaista paksua, venyvää limaa. Yleensä kellertävää. Mutta se ei tarkoita (kai) mitään, että tuota limaa tulee - ainakin mun kaveri, joka synnytti nyt joulukuun puolessa välissä odotteli synnytystä tuon liman jälkeen muistaakseni 3 viikkoa... Tästä asiasta mulla ei ole omakohtaista kokemusta, koska itsellä paikat on pysyneet visusti kiinni viimeiseen asti eikä varmasti tuolta ole tullut mitään ylimääräistä ulos kuin vasta pakon edessä :kieh: :kieh:

Kestovaippoja itse henk.koht. en aio käyttää. Pojan kohdalla kokeilin jonkin aikaa, mutta se ei vaan ole mun juttu. Mä kuitenkin muuten kierrätän kaikki tölkit ja pahvit, lehdet ja lasit, joten en aio tuntea huonoa omaatuntoa kertakäyttövaipoista. Joku vois sanoa pahasti, mutta sanokoon. Minusta ei ole niitä pesemään ja muutenkin ne on sellaisia mönttejä, että ei vaan vois vähempää kiinnostaa.

Niin ja noista vaatteista vielä... Se on ihan hirveän yksilöllstä miten nuo pienimmät vaatteet vauvalle menee. Joillakin on lyhyt selkä ja toisella pitkä ja vauvat kasvaa niin eri tahtia. Meillä tyttö tosiaan käytti joitain 56 cm vaatteita vielä 3 kk vanhana, mutta pojalle 62 cm vaatteet tuli käyttöön 1,5-2 kk vanhana.
Myös noiden vaatteiden mitoitus vaihtelee todella paljon, joten sen vaatteen käyttöikä riippuu paljon myös siitä. Se on kuitenkin totuus, että kaikki 56 cm vaatteet eivät ole samankokoisia :kieh:
Meillä on jonkin verran nyt noita 56 cm vaatteita - ehkä jonkun mielestä jopa liikaa, mutta koska olen jonkinlainen vaatefriikki ja lisäksi laiska pyykinpesijä niin koin paremmaksi ostaa niitä vähän enemmän. Nehän saa sitten myytyä eteenpäinkin, jos siltä tuntuu... :D


Mä en tajua miksi mulla on huono omatunto kun en saa aikaan mitään täällä kotona. Tänäänkin nukuin taas aamupäivällä 3 tunnin unet - samoin kuin eilen... :ashamed: Sitä on vaan ilmeisesti mun pienen pääni niin vaikea tajuta, että olen nyt lomalla eikä mun tarvitsekaan tehdä mitään (enää )... :headwall: Tottakai pakolliset hommat tulee tehtyä ja näin, mutta jotenkin sitä vaan koko ajan soimaa itseään tuosta nukkumisesta. Ja vielä kun lapset on hoidossa niin se ei ainakaan helpota tilannetta... Ja hauskinta tässä on se, että jos ne olis kotona niin sitten mulla taas olis huono omatunto siitä, että ei päästä esim. ulkoilemaan :kieh: *ei oo helppoa ei*

Mun tekis niin mieli jo hakea ne vaunut anopilta tänne kotiin, mutta siinä ei kyllä olis paljonkaan järkeä, koska edessä on vielä kuitenkin ainakin 4 viikkoa odottamista ja jos on kovat pakkaset niin ainakin kahteen viikkoon ei ulos ole vauvan kanssa mitään asiaa :whistle: Samoin on esim. tuon sängyn petaamisen kanssa - ihan kun sitä ei ehtis pedata myöhemminkin - varsinkin kun kaikki petivaatteet on pesty ja silitetty valmiiksi ;) Sitä on vaan niin malttamaton...

Nyt syömään pinaattikeittoa (rautaa rautaa... :p ) kera kananmunan ja karjalanpiirakan :D


Develly ja Potkuttelija 35+3 :heart: :heart:
 
nimbe, joku ainaki linkkas tänne tämmösen osotteen http://www.pientenparhaaksi.fi/product_details.php?p=83 ja tuolta mää tilasin just nuo "pehmoimetysliivit" ja vaikuttaa kyllä tosi hyviltä!:) mulla on nyt nuo ja kahet h&m:n imetysliivit ja ne saa ainaki alkuunsa riittää, koska mulla ei tosiaan oo varaa tilata mitään bravadoja:p

tiiättekö muuten että voiko vauva kääntyä perätilaan vielä tässä vaiheessa, ku viikkoja on 36+2?
mahassa käy semmonen myllerrys vähän väliä, ja välillä sattuu ihan kunnollaki, nii mietin vaan..
ku isosiskon kans puhuin tuossa pari päivää sitte, ja se sanoi ettei ainakaan sen raskauksista muista, että pienen myllääminen ja potkiminen ois ikinä sattunut.. mies välillä on kysyny että pittääkö lähtiä synnyttään, ku mää irvistelen siihen malliin ku kirppu pyörii mahassa:D

nyt on viimein ja vihdoin pinnasänky kasassa, ja lakanoita ja vaatteitaki oon tässä vähitellen pessy!:) alkaa konkretisoitua tämä vauvan tulo:)

hitto soikoon, mulla oli vaikka mitä kirjotettavaa tänne, mutta nyt ku pääsin koneelle nii kaikki unohtuu! :D

seksistä joku kyseli, meillä peitto heiluu nykyään suurinpiirtein kerran viikossa vaikka välillä tuntuu että mulla riittäs haluja vaikka joka päivä puuhailla:D mies on jotenki vähä arkana tän pallomahan kans, vaikka aina sanooki sitte että yhdyntä tuntuu eriltä mutta ei yhtään huonolla tavalla.. minä taas en oo koko raskauden aikana saanu yhdynnässä orgasmia, se tuntuu jotenki niin eriltä, mutta muulla lailla onneksi saan:D

vaunuista sen verran, että toki mullaki ois tehny mieli ostaa uudet vaunut, mutta rahatilanne ku on nyt mikä on, ni onneksi saatiin sukulaiselta brion viis vuotta vanhat ihan nätit ja hyväkuntoset vaunut ja sitte vielä turvakaukaloki! ja kirppikseltä vielä ostin ku löyty nii brion tridem-rattaat jotka on vähä niinku matkarattaat, menee pieneen tilaan ja on ihan kätevät.

pitäskö muuten tässä vaiheessa neuvoloita olla jo kerran viikossa? ku mää oon joskus käsittäny niin, mutta maanantaina ku kävin neuvolassa ja oma neuvolatäti oli lomalla, nii se tuuraava anto seuraavan ajan vasta tammikuun loppuun, ku meillä on synnytystapa-arvio kahen viikon päästä...
eli niinku kahen viikon päästä se st-arvio ja siitä melkein kahen viikon päästä seuraava neuvola..

huomaa kyllä että meikäläisillä monella on alkanu äippäloma, ku yhtäkkiä kaikki kirjottaa kauheesti, ku alkuunsa oli aika hiljasta täällä! mukavaa:)

Pilli ja Pikkunen, 36+2

 
Moikkelis, täällä olis taas yksi onnellinen odottaja liittymässä palstalle... :wave: Lukenut oon juttuja jo jonkin aikaa, mutta nyt tuntuu asiat olevan sillä mallilla että vois vaikka itsekin keritä kirjoittaa sanan jos toisenkin aina välistä.

Mut voi lisätä myös pinoon eli ikää 26v. ja esikoista odottelen, la on 30.1. viikkoja siis takana 36+6. Synnytyspaikka on SEKS ja asuinpaikka Ilmajoki Etelä-Pohjanmaalla. Että hei vaan kaikki muutkin pohjalaiset mitä oon palstalta bongannut :D ! Perheeseen kuuluu mies ja koira, 5v. whippet-uros (Eikös Develly ja Suzyco ollut myös vinttikoiraihmisiä :wave: ?) Odotus on sujunut hyvin, mulla ei oo ollu mitään vaivoja eikä oikeastaan oo vieläkään...Tässä sitä nyt sitten kuluttelen aikaa kotosalla kunnes lähtö tulee :heart: Vauvan sukupuoli ei ole tiedossa, kysyin sitä ultrassa, mutta vauva oli siellä polvet ristissä ja vielä koukussa...Kätilö sanoi että mahdoton yhtälö sanoa mitään. Hö. Olisin ensimmäisestä halunnut tietää, että olis hiukan voinut hankkia punaisia/sinisiä vaatteita edes...Nyt kaikki on valkoista/beigeä/vihreää/oranssia jne...Mutta pääasia tietysti että vauvalla on kaikki hyvin loppuun asti :)

Mua on nyt kans kovasti alkanut askarruttaa näiden kovien pakkasten aikana että millä mä sen vauvan tuon sairaalasta pois...Äitipaketin haalari on todellakin suuri. Mutta sain "karhunpoika-look" vanuhaalarin kokoa 58 ja nyt ajattelin että jos kävisin hakemassa siihen kaveriksi vaunula.fi (varasto täällä Ilmajoella) -kaupasta kaukalopussin, näytti olevan tarjouksessa 19e ja ihan ok näköinen. Eiköhän niillä pärjää yhden automatkan? Ja mitä kun tuo sää on noin oikukas, viikonlopuksi luvattiin taas melkein nollakeliä ainakin pohjoiseen?!

Vaunuista haluan sanoa kans sen verran, että yhdellä lapsella olleet ovat käytännössä kuin uudet. Tai ainakin mulla kävi niin :) Bongasin keltaisen pörssin nettisivuilta tuossa syyskuussa Emmaljunga Edget classic-rungolla, pohjavärinä kivan neutraali beige ja lisänä "burberry"-tyyppinen ruutukuosi. Kun mua alkoi niin ärsyttää uusien vaunujen synkät värit, kaikki oli joko mustaa, harmaata, ruskeeta...Emmaljungan 2010 munakoiso (violetti) olis ollu kyllä aika herkku mutta sain pidettyä itseni kurissa, niiden hinnaksi olis kumminkin tullut yli 1000e. Ja vaikka mun vaunut on mallia 2005, tarkistin paikalliselta jälleenmyyjältä (Huvikumpu Seinäjoella) että mitä eroa uusiin vaunuihin on: EI MITÄÄN (muutakuin väri tottakai)! Eli juurikin vuonna 2005 on vaihtunut tekniset ominaisuudet Emmaljungassa ja onneksi nämä vaunut olivat tätä uudempaa teknologiaa. Eli vaunuissa on ihan samat vipstaakkelit kuin täysin uusissakin Emmaljungissa. Siitä sitten vain kaupantekoon, matkahuollolla tulivat kahdessa laatikossa pääkaupunkiseudulta. Maksoin vaunuista yht.350e+rahtikulut ja sain rungon, vaunukopan, vaneripohjaisen kantokopan, ratasosan, hoitolaukun ja lisäksi kaikkea ylimääräistä kuten pyöränsuojat, aurinkovarjon, lakanoita, vaunulelun, itse tehdyn suojan ratasosaan jne. Täytyy sanoa että oli yksi elämäni parhaita kauppoja :D !!
 
Neuvolakuulumisia

Painoa ei ole tullut yhtään. Kotivaaka näyttää, että olisi tullut, mutta neuvolan vaaka ei. En tiedä mistä johtuu. Kyseessä voi olla se, että olen pienimuotoisen vatsataudin kourissa, enkä ole pystynyt syömään kunnolla. Toinen syy voi olla, että on aamuaika, enkä ehtinyt syömään, koska oli vietävä tyttö tarhaan ja pidäteltävä pissaa. Verenpaine ja hemppa ok.

Supistelee päivittäin ja joskus tekee ihan kipeää. Supisteli neuvolassakin aika hyvin. Vielä ei terkkari huolestunut. Yritti kokeilla miten se vauva on tuolla vatsassa, mutta reaktio oli supistus. Se siitä sitten. Sen verran ehti kokeilla, että pää alaspäin on jo.

Vanhin tyttö jatkaa päiväkodissa, koska se on hänelle kuntouttavaa toimintaa. Talviloman pitää myöhemmin kuin muut, koska minulla menee leikkauksesta toipumisessa kuitenkin aikaa ja tyttö tarvitsee ohjattua toimintaa. Leikataan sen takia, että on ahdas lantio ja edellinenkin syntyi sektiolla. Minua se ei haittaa, koska viimeiksi meinasi henki mennä, kun istukka oli irtoamaisillaan. Sen verran vauhdikas oli kuitenkin tullessaan maailmaan.

Äippäloma alkaa maanantaina ja huomenna saa laittaa viimeisen työttömyysturvahakemuksen Kelaan.

Tyttö sairasti influenssa A:n sekä mahataudin jouluna. Toisaalta on hyvä, että sairasti, koska ei tarvitse sen takia olla poissa päiväkodista ja vauva on ainakin tältä influenssalta turvassa.

Mukavaa odotuksen jatkoa!

Tuulia79 ja Johanna-Veikka 34+5
 

Yhteistyössä