*Helmikuun hurmaajat syyskuussa*

Onnea äitilintunen ja Zuh hyvistä ultrakuulumisista! Itsellä on vielä reilu viikko odotteluaikaa edessä.

Mervi-Elina onpas sulla hb tippunut. Toivottavasti se saadaan nyt kohoamaan, etkä joutuisi ainakaan kovin montaa kertaa raskauden aikana punasolutankkaukseen. :hug:

Mulla on tänään tuntunut liikkeitä ihan koko päivän aina jos istun tai makaan paikallani. Kovin vilkas kaveri tuntuu mahassa olevan, ja eilen illalla olin tuntevinani liikkeitä omaan käteenikin. Mies kotiutui reissustaan aamuyöllä, ja käskin miestä laittamaan käden mahani päälle, ja niin hänkin tunsi liikkeet käteensä. Vatsalla ei kyllä ole juurikaan ylimääräistä, mikä varmasti helpottaa liikkeiden tuntemista. Nyt vasta tajuan, että ne aiemmin tuntuneet "muljahdukset" mahassa on olleet liikkeitä, mutta eikoisen odottajana niitä ei tajua ennen kuin ne on niin selkeitä, ettei asiasta voi erehtyä.

Mulla olisi vielä huominen sairaslomaa ja torstaina pitää palata töihin puolentoista viikon tauon jälkeen. Työmotivaatio on kyllä aivan kadoksissa, tekisi mieli vaan jo jäädä äippälomalle ja miettiä töitä joskus vuoden kuluttua uudestaan. :D Vaan eipä tässä auta muu kuin yrittää motivoitua ja jaksaa vielä jouluun asti.

Ikuisuus ja vilkas asukki 18+5
 
Ihania ultrakuulumisia niin monella!!! En meinaisi millään malttaa odottaa omaa rakenneultraa. Sinne tosin on vielä kaksi viikkoa ja ensi viikolla on vielä neuvolakin ennen tuota ultraa.

Meidän rypäle tuntuu olevan isänsä kaltainen "hivenen aktiivisempi" kaveri, sellainen heilutus on käytännössä koko ajan käynnissä. En ymmärrä, milloin se ehtii nukkua, kait sitten öisin kun mäkin köllöttelen. Kun monesta paikkaa on lukenut, että miltä ne ensimmäiset potkut tuntuu, niin miltei joka paikassa lukee, että "samalta, kuin perhosen kosketus". Musta kyllä pikemminkin tuntuu, että mulla on tuolla mahassa pikkuisen reipas särkikala :) Ihan kuin tosiaan kala sätkisi ees taas alamahassa :) Omaan käteen olen jo tuntenut liikkeetkin, mutta mies ei ole vielä ehtinyt saada kättään masun päälle niiden voimakkaimpien liikkeiden kohdalla.

Jo aiemmin kirjoittelinkin omista selkä/rintalastan krampeista. Eivät ole hellittäneet lainkaan. Olen syönyt viikon maksimiannosta magnesiumista, mutta ei mitään muutosta. Viimeiset kolme päivää oli vapaata, sauvakävelin ja makoilin eikä ollut mitään oireita. Tänään oli koko päivän kestävä koulutus ja varsinkin tuo rintalastan alus kramppaa taas tosi kipeästi. Onko kellään samanmoisia ongelmia? Tosi kurja tilanne ja pelottaa aika lailla sairaslomalle joutuminen...

Mutta nyt täytyy lopetella, vointeja kaikille!
 
Oi, niin moni jo päässyt rakenneultraan! Itse sitä vielä malttamattomana odottelen. Vielä 6 pv |O

Supistuksista
: mulla oli jokunen viikko sitten pari kivuliasta supistusta ja jonkin verran kivuttomia. Nyt oli parin viikon tauko, mutta taas tällä viikolla on alkaneet. Eilen illalla tuli oikein mojova, olin just kävelemässä miehen viereen sohvalle, kun piti ihan pysähtyä ja pidellä mahasta kiinni. Ette usko, kuinka mies säikähti että mitä nyt :LOL: Vaikka tää on jo kolmas raskaus ja mulla noita supistuksia on ollut kaikilta ihan hyvissä ajoin.

Liikkeet
: Nyt on viikon aikana voimistuneet tosi paljon, tunnistaa jo mikä on potku, mikä kuperkeikka jne. Ihanaa :heart:

Äitiyspakkauksesta vielä.. kesällä oltiin vielä sitä mieltä, että pakkaus otetaan, mutta taidetaan jättää nyt kuitenkin ottamatta. On tuota tavaraa sen verran kuiteski jo ja ei niistä vaatteista nyt niin hirveästi tykätty mitä siinä oli; aika paljon valkoista oli.. Sen makuupussin kävin ostamassa Finlaysonin tehtaanmyymälästä II-laatuisena, se on ihana!

Vatsan toiminnasta: mulla pitkän aikaan ettei oikein tahtonut toimia kunnolla, nyt sitten toimii senkin edestä :kieh:

Iho-ongelmista: Mulla kasvojen iho on ollut nyt tosissaan koetuksella, kuivaa ihan hirveästi ja punoittaa, kun on niin kuiva. Nyt jo alkaa vähän helpottaa, mutta jos menee yksikin ilta/aamu etten muista rasvata, niin sen huomaa sitten seuraavana päivänä. Yleensä mulla on raskauksissa iho oireillut vasta viimesen kuukauden ajan; finnejä tullut enemmän kuin teini-iässä ja mulla ei yleensä ikinä oo finnejä, saati sitte ollut sillon teini-iässä kun korkeintaan yksi kerralla. Saas nähä miten nyt menee...

POKS 19+0

 
Neuvolassa käyty - tämä oli ns. ylimääräinen käynti, kun kävin hakemassa verenpaine- ja sokerimittarin.

Verenpaine oli 111/67 eli minulle liian vähän eli ei ihme, että on vähän huimannut ja olo on ollut voimaton :headwall:
Hemoglobiini vain 120 eli rautaa pitää alkaa ottamaan hetimiten :) (raja-arvohan taitaa olla juurikin tämä 120??)
Paino oli pudonnut 250g/vko eli kahdessa viikossa pudonnut 500g (terkkari vähän yritti vihjata, että laihdutanko mä, mutta mä teilasin nämä puheet ihan samantien)

Sykettä ei ehditty kuuntelemaan, kun aikaa oli vaan puoli tuntia :(

Nyt sitten mittaillaan verensokeria aina kerran-pari päivässä vaihdellen eri aterioiden jälkeen. Paastoverensokeri oli ihan ok (4,6), mutta koska mulla on selkeitä oireita tuosta korkeasta verensokerista niin eihän tässä muu auta ;)


Develly ja Vauva 20+1 :heart: :heart:
 
POKS 20+0 ja kotona :D

eilen oli äitipoli...ihana oli nähdä pikkuinen....kovasti vilkutteli...on poikittain, oikealla puolella pää....siellä pötkötteli....kaikki vauvalla hyvin, istukka takaseinässä, ilmanko liikkeet tuntuu niin hyvin. Painoarvioi oli 320g :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

ainut negatiivinen asia et jouduin täydelliseen lepoon...kotiin onneksi pääsin, ensi viikolla uusi tarkastus käynti. Kohdun suu oli lyhentynyt, mutta onneksi kiinni ja kiinteä....
 
Tänään kävin neuvolassa.
Pissa: puhdas
Verenpaine: 127/78 (hiukan totuttua korkeampi)
Paino: +4kg (ekat 3 kiloa on tullut pikkuhiljaa ja nyt tuo yksi kilo tässä viikon aikana :ashamed: )

Pikkuisen sydänääniä kuunneltiin ja hienosti sydän löi. :heart: On vaan sellainen ikiliikkuja tämä tapaus, että karkaa herkästi kuulumattomiin doplerin alta. :heart: Eli kun potkut tästä voimistuvat, niin vatsanahka on kovilla. ;)

Eilen mitattu hb oli todellinen pettymys. Nyt olen kuitenkin nukkunut yön yli ja mieli on taas parempi. Ainakin neuvolassa rauhoiteltiin, ettei mun tilanne vielä ole pahimmasta päästä. Positiiviset sanat auttaa pitkälle. :attn: =) :heart:

Huomenna menenkin sitten sairaalan puolelle. Siellä tehdään jatkosuunnitelmia tuon minun hemoglobiinin suhteen. Toiveissa olisi päästä kotiin, kun kotona sitä tuntee olonsa paljon terveemmäksi kuin sairaalassa. Mutta huominen näyttää, mitä on luvassa... Nämä on sellaisia asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

-mervi-elina ja pieni rv 18+1
 
nimmari vaihtoon.. näköjään mulla on täällä ihka oma stalkkeri!! :)

rakenneuä käyty ja kaikki ok. vielä pitää kontrollissa käydä muutaman viikon päästä mut kerron siitä jossakin vaiheessa sit enemmän! :)

Samariini ja O 22poks
 
Ohhoh, täällähän on todella moni jo saavuttanut puolivälin rajapyykin, onnea siitä! Ollaanpa me jo pitkällä. :heart:

Ihanaa piipiäinen, että pääsit kotiin lepäämään, eikä tarvinnut jäädä osastolle!

Iho-ongelmista Mulla on koko raskausajan vaivannut ihon rasvoittuminen, joka näkyy etenkin selässä ja kasvoissa. Yläselkä on sen näköinen, ettei mitään selkää paljastavia paitoja voi pitää. Viime viikkojen aikana myös kasvojen tilanne on pahentunut ja koko ajan on naamassa muutama iso finni ja rykelmä pienempiä. Samalla mulla on kuitenkin myös todella kuiva iho, jota saa rasvata päivittäin, ettei ala ihoa kiristää. Mutta tuo ongelma tuntuu kuitenkin pieneltä esim. selkäkipuihin verrattuna, eikä muutamat finnit elämää kaada.

Mulla on nyt parina päivänä ollut aivan mielettömän onnellinen olo. Jotenkin tuntuu, että vaikka työmotivaatio on kadoksissa, niin jaksan mitä vaan kun tiedän, että puolen vuoden kuluttua on jo pieni tuhisija sylissä, eikä äippälomaankaan ole enää kauaa. Mun ei tarvitse jaksaa töissä kuin jouluun asti, kun muutetaan siinä joulun alla eri kaupunkiin, ja lopetan työt silloin ja olen sitten "lomalla" pari viikkoa ennen kuin äitiysloma varsinaisesti alkaa. Että eihän tässä ole kuin 3kk jaksettavaa. Ja jotenkin vauvasta on nyt tullut niin konkreettinen mahan kasvun ja liikkeiden ansiosta, että liikkuessakin miettii, miltä vauvasta mahtaa kohdussa erilaiset liikkeet tuntua. Maha näkyy jo melkein kaikista vaatteista, ja jotenkin tekisi vaan mieli huutaa ihmisille, että "mullapas onkin vauvamaha". :D Oon jotenkin niin onnellinen koko tulevasta elämänmuutoksesta ja miehestä ja kaikesta, ettei sitä pysty oikein edes sanoiksi muotoilla.
 
Pakko kysyä,
onko teillä jo ollut lääkärineuvola?

Mä tajusin eilen, että en ole vielä kertaakaan tavannut lääkäriä odotuksen aikana
ja nyt olen rv 18+3.
Parin viikon päästä on rakenneultra ja sen tekee hoitaja.
Seuraava neuvolakin on ihan normikäynti "tädin" luona.

Muistelen, että ed. odotuksessa mulla oli ainakin kaksi lääkärineuvolaa,
toinen ihan alkuaikoina ( jotain 12-15 viikolla ) ja toinen sitten jossain keskivälin jälkeen )
 
Ei varsinaista lääkärineuvolaa ole ollut, mutta kahdesti kun on ultrattu niin ultraaja on ollu lääkäri. Aiemmin tosiaan oli ainakin se kaks kertaa lääkärineuvola, mutta minä en kokenut niitä mitenkään tarpeellisiksi, enempi sai irti tavan neuvoloista. On aikaa jutella ym.

Täällä nuorimmainen on nuhassa ja yskässä ja muutkin valittaa kurkkukipua, eli viikonloppu taitaa mennä sairastellessa... toivottavasti itse säästyy taudilta...
 
Mullakaan ei virallista lääkärineuvolaa ole ollut. Niskaturvotus-ultrassa oli ultraajana lääkäri ja se tarkisti paikat.
Laitanpa tännekin (kuvan läskeistäni), tuonne kuvaketjuun laitoinkin jo. Eli tässä siis masukuva rv 19+1 ja kolmas lapsi tulossa. Ja tuo pallo tuossa mahan oikealla puolella on oven kahvaa, ei pullahtanut napa :LOL: (Ja pahoittelen rumia lökäpöksyjäni)



Onko muuten joillain jo napa pullahtanut tässä vaiheessa? Mulla ei ole ikinä napa pullahtanut yhdessäkään raskaudessa, niin en tiedä missä vaiheessa se yleensä tapahtuu?

pojatx2 ja vauveli rv 19+1
 
viikko vielä pitäisi jaksaa odotella ultraa,toivon mukaan sukupuolen saan tietää kun niin monetkin ovat ja sitten pääsisi ostamaan sen ensimmäisen vaatteen pikkuselle.

En ymmärrä tätä painon nousua,eilen söin vähiten moneen kuukauteen,enkä herkkuja enkä mitään ja 300 grammaa tullu vuorokaudessa :(

Otin minäkin sitten ensimmäisen kuvan masusta äsken ,ei mikään hirveen hyvä kun puhelimella otin,mutta siis tänään POKSun 19+0 ja kuva äsken otettu ja 3 lapsi tulossa

 
Tääl odotellaan kärsimättömänä niitä kunnon liikkeitä.. viime viikol tuntui pari kunnon töytäsyä ja ny viime pari päivää on ollu liiankin hiljasta :( maanantaina neuvolassa kuului sydänäänet mut.. olenko vaan liiankin kärsimätön :ashamed: tahtois vaan taas tuntea ja tietää et toinen on sielä.. :(

Nina ja AinoOskari 18+ 4
 
Piiitkästä aikaa kirjoittelen.. Lapset ollut vuoron perään kipeinä. Pienemmällä korvatulehduksia monta peräkkäin. Yöt ollut hiukan rikkonaisia...

Tehilla: Lataa kuva esim. aijaa.comiin ja sieltä kopioit sit linkin "pikku kuva" ja liität sen tänne kirjoituksees.. Olikohan se oikein selitetty :D

Omaan napaan ei mitään muuta kuin vauva muksii jo lujaa. Rakenneuä mulla vasta rv22+1 eli 12.10. Olis kiva saada tietää sukupuoli, vaikka poikaolo mulla edelleen onkin.

Zuh: Kun ehdit niin vaihdatko mulle lasketun ajan 14.2. :attn: :flower:

Lääkärineuvola mulla oli alkuraskaudessa ja seuraava pitäis sit vissiin olla joskus rv28 paikkeilla ja kolmas sit ihan loppuraskaudessa.

Iho-ongelmia täälläkin. Naama nyppyjä täynnä. Edellisissä raskauksissa ei tullut mitään, mutta nyt niidenkin edestä.

Hankinnoista: En oo hankkinut mitään kun on pojilta jäänyt kaikki vaatteet sun muut. Tietenkin jos tyttöveikkaus saadaan niin sit meen kyllä samantien ostamaan kaikkea prinsessa-hömppää :D :heart:

Loppuun vielä kuva mahasta. Pojatx2: Niin kuin kuvasta näkyy niin... En tykkää ollenkaan kun on pullahtanut, kun kaikkien paitojen läpi nakyy napa :ashamed:



Looppuun vielä yykaakoo ja 19+4
 
Heipä hei pitkästä aikaa ja terveisiä rakenneultrasta. Masussa kaikki oli hyvin ja vauveli vastasi viikkoja, hienosti oli kasvanut.
Mulla ei ole ollut lääkärineuvolaa, eikä kyllä neuvolaakaan kuin kaksi kertaa vasta, niitä ei ilmeisesti kiinnosta tämmönen uudelleensynnyttäjä : )
Tosi kiva kuulla, että näin monet ovat saaneet hyviä kuulumisia ultrasta :flower:
nina1 ei varmaan kannata huolestua, mulla oli ainakin alussa, ettei liikkeitä tuntunut päivittäin, saattoi olla useampikin päivä väliä. Nyt vasta on liikkeet niin kovia, että jokapäivä tuntuu, eikä tarvitse edes erikseen kuulostella. Rauhassa vaan odottelet.
Lilo+Topi 20+4
 
Yykaakoo: Onko teille tulossa kaksoset? Oon ihan missannu sen uutisen! :ashamed: Katoin vaan sun mahaa kun on niin iso ja sit kun sanoit et pojat x2... Mulla oli ton kokonen masu 37+6 kun esikoinen synty... :D Eikä ollut sitten mitenkään loukkauksena tarkotettu,sulonen masu sulla. :heart:

Nyt töihin! rv 20+5tai6 kai... :ashamed:
 
Kivoja masukuvia kaikilla ja niin erilaisia vaikka samoilla viikoilla mennään. Mulla on tämä masu nyt oikein kunnolla pullahtanut viikon aikana niin, että vieraammaat ja "sokeammatkin" on huomanneet ja kyselleet. Kuvaa en nyt tässä töissä ollessa viitsi alkaa ottamaan... :)
Navasta: Mulla viimeksi napa ei pullahtanut, vaan meni ihan sileäksi, melkein katosi. Ja nyt taitaa käydä sama homma, keskiosa on jo alkanut nousta.

Ultraa odotellaan täälläkin, onneksi on jo tiistaina eli 5 päivää enää. Liikkeet on aika satunnaisia töytäisyjä ja säpsähdyksiä, paitsi yhtenä iltana innostui oikein kunnolla, kun katsottiin kovalevyltä Tartu Mikkiin. Taitaa olla musikaalinen tyyppi...

Työnimikin meillä on... Ja ens viikolla voi toivottavasti tehdä ekat hankinnat, vaaleanpunaista tai vaalenasinistä.

Mini77 ja Pompidou 18+6
 

Yhteistyössä