** HELMIKUUN HURMAAJAT ** marraskuussa

Develly:minkälaisia ongelmia sulla on ollut selän kanssa? Mulla siis saattaa olla lievä välilevyn pullistuma, itse uskon lähinnä yhden tai useamman fasettinivelen olevan vain pois paikoiltaan, josta syystä koko vasen puoli selästä ja rinnasta kramppaa koko ajan, jos istun tai seison (taitaa jäädä hermo/hermot puristuksiin, kun ranka painuu kasaan pystyssä ollessani). Onko sulla tuo panadoc rentouttanut lihaksia? Se olisi siis mulle ainut apu, kun varsinaista särkyä ei ole (paitsi, jos krampit äityvät kovin pahoiksi)
 
Moikka kaikille!!

Neuvola-lääkärillä käyty, ja kahden viikon sairausloma näin alkuun. Johtuen siis univaikeuksista ja supisteluista. Kohdun suu on kiinni, eikä lyhentynyt, mutta pehmennyt! Asukki voi kuitenkin hyvin ja sf-mitta tasaantunut, nyt 28 cm, painoa tullut viime käynnistä n. 3kg, ihan ok!

maaliskuu ja Rakas 28+0 :heart:
 
Täälläkin sairaslomalainen. Me olemme koko perheen voimin sairastaneet urakalla. Mitä ilmeisimmin sikainfluenssan ja pitkän kaavan mukaan. Neljän viikon aikana olen ollut muutaman päivän töissä ja aina takaisin saikulle. Vielä huominen lomaa ja sitten yritetään taas paluuta normaaliin arkeen. Mun verinäyte on helsingissä tutkittavana ja loppuviikosta pitäisi selvitä onko ollu sikainfluenssa vai mitä. Viikko ennen sairastumista otin rokotteen ja nyt syön tamifluuta eli vauvalle ole tarjonnut kaikki mahdolliset myrkyt.


Develly, eikös se ole light limut mitä ei pitäisi raskausaikana juoda jonkun lisäaineen takia. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Palaan linjoille kun vielä vähän piristyn.

Avilla -eikä mitää hajua raskausviikoista-
 
nimbe Mä loukkasin selkäni noin kolme vuotta sitten, kun liukastuin kylppärin lattialle lasten levittämään saippuaan :/ Siitä seurauksena välilevyn pullistuma, jonka oletinkin alkavan vaivata tässä raskauden aikana, koska niin itse raskaus jo itsessään, mutta myös työ jota tein on fyysinen rasite siihen päälle... Nyt levolla tuo kipu on helpottanut ja liikkuminen onnistuu jo kohtalaisesti.
Ja kyllä se on mun lihaksia rentouttanut. Määrällisesti en osaa sanoa, mutta selkeä hyöty siitä on ollut. Ei se minunkaan kipua juurikaan pois vie - helpottaa vaan, mutta liikkumista se helpottaa.

Avilla Mä en ole kuullut, että mitkään ns. tavalliset makeutusaineet, joita käytetään näissä peruslightlimuissa olisi vaarallista noissa määrin mitä juon eli lasin-pari päivässä. En mä limsaa pullotolkulla sentään juo :LOL: Itse koen, että sokerisen limsan juominen on suhteessa ihan yhtä "vaarallista" - varsinkin nyt, kun liikkuminen on aika minimaalista ja painoa ei tosiaan sais tulla yhtään ylimääräistä (lähtöpaino ollut jo niin iso... :ashamed: ).

Korjatkaa toki, jos olen väärässä :attn:
 
Sokerirasitukseen ja kiireellä tuli lääkärin suusta aamulla. Sf-mitta oli 32 ja siis nyt meen vasta 28+5 päivissä! Kääks!!! Viime käynnillä, eli 25+5 sf-mitta oli 23. Ja paino noussut +1267 kg / vk. kääkäääkääk! :eek: :eek: :eek:

En kuulu mihinkään riskiryhmään, olen 25-v ja normaalipainoinen. Ei oo ollu diabetesta mulla tai ees suvussa. Pissa on ollut aina puhdas ja verenpainekin nyt 119/78, vähän noussut alkuun verrattuna (16+5 109/77). Tuli ihan puskista noi tulokset. En tiedä olisko pitänyt sitten mainita eilisillan herkutteluista ja mahan toimimattomuudesta, noh, huomenna heti kiireellisenä rasitukseen ja sitten jo tilattiin samantien lähete Kätilöopistolle jatkotutkimuksiin.

Jadel84 & (Sokeri)Toukka 28+5
 
Pitkästä aikaa täällä taas.. Mieltä painavia asioita pohtimassa.. Hämillään ja hieman häpeissään..

Kysyisin olisiko teillä tietoa paremmin..
Eilen kävin lääkärissä sairaslomaa hakemassa supistelujen takia, niin se katto ja kokeili tuolta alhaalta ja sanoi, että hänen mielestään kohdunkaula on pehmennyt. Mitä se meinaa? Paikat on kuitenkin ilmeisesti kiinni. Kaulan pituudesta ei sanonut mitään.
Viime yö meni harakoille, kun illalla rupesin sitten miettimään tarkemmin lääkärin sanoja, eikä ajatukset ja huoli sitten antaneet enää rauhaa.. Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

Sitten samaiseen asiaan liittyen..
Kun on itse tutkiskellut ja kokeillut alhaalta paikkojansa, niin kyllä se kohdunkaula omiinkin sormiin tuntuu pehmeämmältä, mutta sitten taas suu tuntuu hieman isommalta entiseen verrattuna ja ilmeisesti pojan pää tuntuu kudosten läpi. Mutta voiko se olla siitä omasta asennostakin kiinni, mitä tuntee?
Lääkäri kun tutkii selinmakuulla ja itseltä se on mahdotonta, eli joko kyykyssä, toinen jalka pöntöllä seisten tai pöntöllä istuen. En tietenkään ole mikään alan ammattilainen - en todellakaan, mutta kuitenkin on kiinnostunut kehossaan tapahtuvista muutoksista ja sen takia täytynyt hieman tutustua uudestaan itseensä..

Ai niin. Meinasi unohtua vallan. Onko ihan normaalia, jos tulee koostumukseltaan limaisempaa valkovuotoa kuin ennen? Oon aina niin hämilläni neuvolassa ja lääkärillä, etten muista kysellä näitä siellä.. :/

Auttakaa mua, oon ihan hukassa. :eek:

.iidesy&E.rv28+2.
 
Iidesy:Mulla ainakin valkovuoto on muuttanut muotoaan ihan täysin, on juuri sellaista limaista ja sitä tulee ehkä noin 1000 kertaa enemmän kun ennen :) joten älä huoli!

Ymmärtääkseni mm. supistukset pehmentävät sitä kohdunkaulaa, mikä tietenkään ei ole hyväksi, sillä mitä pehmeämpi se on, sitä helpommin se alkaa myös lyhenemään. En kuitenkaan usko, että sun tarvisi sen pahemmin olla huolissasi, älä rehki liikaa äläkä nostele mitään hiemankaan painavampaa. Ymmärtääkseni kuitenkin niin kauan, kun muuten paikat pysyy kiinni, ei mitään hätää ole. Mutta ei se lääkäri suotta sulle sairaslomaa kirjoittanut, joten nyt hyvällä omalla tunnolla kynttilät tuleen ja lempparisarjat makuunista :heart:
 
Niin, ja kiitos Develly vastauksista! Mä olen elämäni aikana joutunut vähän turhankin paljon syömään kaiken maailman lääkkeitä, vaikka aina olen terveellisesti elänytkin. Aina olen kuitenkin mukisematta pillerit suuhunut heittänyt, mutta nyt kun tietää kaiken vaikuttavan pieneen, niin sitä varmasti suurentelee asioita aivan liian kanssa...

Tupa (taas) putipuhdas. Tällä menoa tulen neuroottiseksi tän siivoamisen kanssa kun ei oikein muutakaan tekemistä ole. Kahden viikon sairasloman aikana olen tainnut tehdä perusteellisen suursiivouksen neljä kertaa....Onneksi kohta pääsee tekemään edes jouluherkkuja, niin ei ehdi enää siivota näin paljoa....Voi mies parkaa :LOL:
 
Heissan ja terkkuja Helsingistä! Täälläpä on ollut vilkasta tänään. Työpäivä siis Helsingissä tänään ja sitten vielä treffit kaverin kanssa keskustassa ennen kuin taas junalla kotia kohti. Pitää tankata oikein kunnolla ravintolaruokaa, jotta jaksaa sitten aamuun asti pelkällä vedellä ja sinne sokerirasitukseen. Ehkä kuitenkin pitää kaikkein makein jälkkäri jättää väliin...?

Pitää vissiin koputtaa puuta, mutta mulla on ollut eilen ja tänään ihan tosi hyvä olo! Liitoskipuja on, mutta ei vaivaa liikaa ja selkäkin on ihan ok. Maha on pallo, mutta ei kai kovin iso, kun sf-mitta viime viikolla oli 22? Poika on vilkas ja kaikki siis vissiin hyvin. Nyt tuntuu oikeasti pitkästä aikaa siltä, että jaksan olla töissä tammikuulle :)

Jaksamista kaikille masuille sekä sairaslomalla että töissä!

Mini77 ja Pompidou 27+4
 
nimbe mulle määrättiin Panacodia tuohon selkäkipuun puolitoista viikkoa sitten päivystyksessä. En ole vielä yhtäkään tablettia ottanut, ja kyselin eilen lääkäriltä mielipidettä Panacodista ja raskaudesta. Lääkäri mulle näytti netistä jotain sivustoa, jossa käsiteltiin lääkkeitä raskausaikana. Lääkäri sanoi, että kodeiinin käyttö sinänsä on turvallista, mutta että pidemmässä käytössä sikiö saattaa kehittää kodeiinia kohtaan riippuvuuden, mikä saattaa ilmestä vastasyntyneellä esim. itkuisuutena tai ärtyisyytenä. Riippuvuuden syntymiseen tarvitaan käsittääkseni kuitenkin säännöllistä käyttöä, eikä yksi lääke silloin tällöin tällaista aiheuta.

Avilla ne kielletyt makeutusaineet on sellaisia, mitä ei melken missään limuissa ole. Aspartaami ja asesulfaami K taitaa olla limuissa ne yleisimmät, ja ne on ihan turvallisia raskausaikana.

iidesy mulla tulee valkovuotoa nykyään todella runsaasti. Välillä tuntuu, että jotain oikein hulahtaa housuihin, mutta valkovuotoa se vaan on. Todella raivostuttavaa, mutta käsittääkseni melko yleistä raskausaikana.

Kävin tänään katsastamassa kaupunkiin vasta avatun lastentarvikekirpputorin. Kiertelin siellä vaikka kuinka pitkään ja tein valtavasti löytöjä, muovikassillinen tavaraa maksoi yhteensä 22euroa. Ostin kaksi aivan uuden näköistä kestovaippaakin, sellaisia, missä on kaikki siinä samassa paketissa. Löysin myös vauvan pussilakanan, tyynyliinoja, vaippoja... Voi että olo on tyytyväinen, kun sai taas tarpeellisia tavaroita hankittua ja vieläpä halvalla.

Selkä ei oikein tykännyt mun päivän ostosreissusta, ja nyt särkee ihan julmetusti alaselkään ja pakaroihin. Onneksi tänään ei olekaan muuta tekemistä, eli taidan loppuillan istua jumppapallon päällä tai maata sängyllä ja neuloa kaulahuivia.

Ikuisuus ja masuasukki 27+5
 
:wave: minäkin sairaslomalla viikon supistelujen ja kaiken näköisten vihlovien kipujen takia.
Ensi viikolla taas ultra ja terkka epäili,että lääkäri kirjoittaa saikkua sit äippäloman alkuun asti.

MiinaJaManu ja "Helmi" rv29+3
 
Vielä tuosta omasta navasta, siis mun sf-mitta vastaisi nyt (jos mentäis keskikäyrää, njeh) viikkoa 36... Siis täh. Mitä teillä muilla sokerirasitukseen joutuneilla on ollut toi mitta? Tarkastin, että mulla painoa on noussut nyt jo sit muka 14 kg! Ja oon himpun alle 160 cm ja painoin ennen raskautta noin 60 kg. Voi morjens. :eek:

Panacodia määrättiin mulle alkuraskauden päänsäryn takia. Jäin semmoiseen uskoon, että sitä voi ihan turvallisesti ottaa, kunhan siis ei nyt joka päivä syö ja ottaa vain silloin kun on oikeasti kovat kivut.
 
Moi kaikille!

Kiitos niille jotka jaksaneet kommentoida mun kysymyksia. Nyt vaan Ikean nettisivut esiin :)

Aika monella tuo iskias ja supistukset tuntuvat vaivaavan. Kuin myos minua.

Jotkut muutkin naemma olleet viikonloppuna ritsteilylla. Itsekin pe-ma Hki-Sto reissulla. On se vaan kaunis kaupunki tuo Tukholma, ei voi muuta sanoa. Ja mahtavat shoppailu mahdollisuudet. Ja laivan buffee :p Ja vielapa sisalsi jouluruokaa. Ihanaa!! Joskin mulle ei mikaan makea maistu, joten jalkiruoka osasto ja se ihana suklaa mousse jai valiin :|

Meika sitten karahti tuosta sokerirasituksesta. Alku eli paasto arvo ok, mutta se tunnin paasta otettu arvo liian koholla ja se viimeinen juuri siina rajalla. Tanaan sitten hain neuvolasta ne verensokerin mittausvalineet. 6pv tarkkailua ja sitten katsotaan mita tehdaan.

Meikalainen ei oikeastaan ikina ollut kipeana ja nyt kylla tulleet melkein kaikki mahdolliset vaivat mita voi raskaana olevalle tulla. Huh,huh... Tama on minun ensimmainen raskauteni ja tietyista syista johtuen saattaapi olla myos viimeiseni, joten ehkapa mulle nyt annetaan kaikki mahdolliset oireet, etta voin sitten sujuvasti keskustella muiden aitien kanssa mista tahansa oireesta. heh,heh...

Sarina ja Sisu 27+4
 
Jadel Mulla kanssa sf-mitta on reilusti isompi, n. 5 viikkoa edellä. Mullahan on insuliinihoitoinen varsin hankala raskaus-db. Kuitenkin kyseessä ilmeisesti on enemmänkin kapea lantio, koska lauantaina ultrassa poju vastasi täysin viikkoja, eikä näkynyt merkkiäkään makrosomiasta toisin kuin 6 viikkoa aiemmin rakenneultrassa. Paino mulla ei ole noussut kuin 3 kg, mutta alkupainoa oli vähän turhan paljon, joten hyvä näin.
 
Iltaa taas kaikille!

Täällä on päivät menny ton eteisrempan kanssa ja nyt näyttäs siltä, et huomenna saatais vetää jo pohjamaali seiniin! Kyllä mä oon tässä päivien aikana kironnu itekseni, et pitikin mennä alottamaan koko remontti. Sanoinki miehekkeelle, et seuraavan kerran kun kuulee mun suusta edes jotain remonttiin viittaavaa, saa se teljetä mut vessaan vaikka vuodeks :LOL:

Jadel Mulla myös paino noussut raskauden alusta jo ainakin 15kg, mutta sf-mitta taasen pysynyt normaali-/alakäyrällä. Ennen raskautta mittani 170cm ja 57kg ja nyt ollaan jo reippaasti yli 70kg:n :ashamed: Sokerirasitukseen mun ei ole tarvinnut mennä.

Eilen käytiin mun äidin kanssa Jumbossa shoppailemassa vauvalle muutama vaate. Löydettiin muutama ihana verkkapuku ja sitten semmonen "välipuku", ei siis toppahaalari, mutta paksua fleeceä. Se on ruskea, pörröinen ja hupusta löytyypi korvat :heart: Pärjääköhän vauva tuolla aluksi?? Kun onhan sillä kuitenkin vaunuissa makuupussi ja samaten turvakaukalossa lisänä jotain lämmikettä. Kovasti yritettiin ettiä pientä toppapukua, muttei tuntunut mistään löytyvän. Käytetäänköhän niitä edes ihan vastasyntyneellä? Tyhmiä kyselee ensikertalainen :whistle:

Täällä oma olo ollut tosi hyvä. Tänään kävin koirien kanssa pitkästä aikaa kunnon metsälenkillä ja reilu tunti siellä vierähti. Loppumatkasta kyllä huomasi, että askel hidastu ja alkokin sitten supistelemaan oikeen kivasti. Piti muutaman kerran pysähtyä hengittelemään ja repiä liiat vaatteet päältä pois :/ Kai se on vaan uskottava, ettei noi matkat taitu enää ihan entiseen malliin..

Eilen myös ohittettiin maaginen 30+0 raja!! Aika huimaa :p

-Dolly04 ja asukki 30+1
 
Neuvola kuulumisia..
Hb 123
Verenpaineet 103/70
Painoa oli tullut 410g / vko mutta en ole vieläkään ihan lähtöpainossa, alussa kun tippui niin rutkasti.
Sf-mitta oli 31 cm . Oli kasvanut 7cm / 4vkoa Mittasi pariin kertaan, mutta sanoi ettei huolestua kannata. Vauva ei tuntunut isolta, ja ultrassa mitattiin niin vastasi viikkoja lähestulkoon. Terkka sanoi vain että toissynnyttäjillä kohtu venyy nopeammin. Mutta yläkäyrän yläpuolelle meni että heilahti..Toki vauvan asentokin vaikuttaa tuohon.

Develly
kö se kyseli lasketusta ajasta? Mielestäni sitä ei muutettu, neuvolapapereissa lukee 7.2.2010 , mutta terkka merkkari viikoiksi nyt tänään 29+3. Mie en näistä mitään ymmärrä. :xmas:

Sokerirasitus ohje oli minullakin että 12h tuntia syömättä ja juomatta. Aamulla sai vedellä kostuttaa suuta, mutta ei juoda lasillista vettä. Arvot olivat reilusti alle rajojen.. Eka arvo oli 4
4,2 tunnin päästä oli 5,6 ja kahden tunnin päästä 4,4.

matami-mimmi ja vauva 29+3 :heart:


Muoks. Sain terveyskeskuksesta lainaan SI-tukivyön. Meinaa olla välillä hankaluuksia kävellä ja maata. Ylipäätään hankala olla. :ashamed: Sairaslomalle en suostunut vielä jäämään, lupasin soitella jos siltä tuntuu. Kolme viikon päästä on taas neuvola ja sitten minulla alkaakin jo melkein äitiysloma.
Jotenkin en osaa vain "luovuttaa". Töissä on paljon kaikenlaista, tokihan he pärjäisi ilman minuakin, mutta... :xmas:
 
Jadel84
Elä vielä huolestu. Oliko tämä ensimmäinen raskaus? Jokaisen kohtuhan venyy omalla tavallaan, ja tuo mitta tosiaan heittää riippuen missä asennossa vauva on. Toki hyvähän se on että seuraavat ja ottavat sokerirasituksen. Milloin sait ajan sokerirasitukseen? :hug:
 
Terveiset ultrasta,istukka noussut hienosti ja vauvan pää on jo selkeästi alempana kuin istukka. Pojalla painoa noin 1300 g, hullua, että ne on jo noin isoja! Pää oli tosiaan jo alhaalla, oon sen kyllä itsekin aavistellut, kun tulee niin mojovia potkuja tuonne rintalastan alle :)

Ultran jälkeen kävin vielä neuvolalääkärissä ja ensimmäinen Panacod on nyt otettu. Sovittiin, että syön nyt viiden päivän ajan ja sitten olen pari pv ilman ennen ensi viikon tiistain neurokirurgin vastaanottoa. Tämäkin lääkäri epäili joko paikaltaan olevaa fasettiniveltä tai sisäänpäin pullistunutta välilevyn pullistumaa rangassa. Toivottavasti lääkkeistä on apua, muuten en tiedä miten tulen selviämään synnytyksestä ja vaavin hoidosta :/
 
Jadel84 myös mulla toi sf-mitta meni viikolla 23 mitatussa neuvolassa reippaasti yläkäyrän yläpuolella ( taisin aiemmin mainita että viikolla 22, mutta tarkistin asian ), se oli silloin 27 cm ja kävin myös sok.rasituksessa. Nyt eilen viikot 28 ja sf-mitta 28 cm, joten se on jo tasaantunut, vaikka yläkäyrällä edelleen, lääkäri eilen paineli pitkän tovin vatsaani, kuin muokaten vauvaa parempaan asentoon ennen mittausta ;) joten kaipa se vauvelin asennostakin sitten kiinni paljonkin on! Itse en osannut kovinkaan huolestua ko. asiasta, ja olen uudelleensynnyttäjä, niin meillä tuo mitta saattaa reippaastikin heitellä käyrien yläpuolella!!

iidesy myös mulla supisteluja ( ei kipeitä, mutta napakoita ) ja kohdunkaula/ suu pehmentynyt --> sairauslomaa 2 vko:a, jonka jälkeen yhteys neuvolaan. Ja mulle myös sanottiin että paikat kun pysyy kiinni, niin kauan hyvä, ja myös tässäkin tapauksessa uudelleensynnyttäjillä voi alkaa paikat pehmenemään ennen aikojaan, joten suoraan ei lääkäri pystynyt sanomaan johtuuko tuo pehmeneminen juurikin supistuksista vai muusta!!
maaliskuu ja Rakas :heart: 28+1
 
Heippa kaikille!! :wave:
Neuvolassa käyty tänään..

Viikkoja 27+2 liian nopeeta menee aika.. =)
Hb 122, pysyny samana.
Verenpaine 125/69 sekin myös hyvä..
Painoa tullu 350g/ viikko, 4,5 kg alusta.
Sf mitta oli 23, kasvua 4 viikossa 5 cm.
Oskarin sykkeet 150 tienoilla ja kova meno masussa :heart:

Eli kaikki näyttäisi olevan täll hetkellä kunnossa, ainoo " vaiva " on toi mun selkä :(
välillä ei työpäivän jälkeen saa kenkiä jalkaan ja istuminen sattuu :'(
Terkka sanoi kyllä ettei töissä tarvitse jaksaa olla, saikulle vaan mut..
Virallinen äippäloma alkais 18.1 ja seuraava käynti neuvolas olis 22.12 lääkärille, josko sinne asti pääsis :whistle: mä vaan niin haluaisin jäädä si pois töistä kokonaan, enkä olla saikulla pari viikkoo kerrallaan.. :|

Äippäpakkaus odottaa postissa, ihanaa päästä tutkimaan et mitä kaikkee ihanaa sieltä löytyy :heart: :heart: :heart:

Hyvää päivänjatkoo kaikille!! :hug:

Nina ja Oskari 27+2
 
Dolly04 Kyllähän se vastasyntynyt tarvii paljon lämmintä vaatetta päälle, mutta ihan pieniä ( 56 cm) vaatteita ei kannata hamstrata. Meillä ainakin tyttö kasvoi alussa niin nopeasti ettei niitä ihan pienimpiä pidetty montaa kertaa :D
Nythän ne on luvannu Helmikuulle kylmää joten ihan heti ei pienen vauvan kanssa mennä ulos :|

sarina13 Joulupöytä oli muuten kiva, mutta jäi ne kaikki ihanat graavilohet syömättä :ashamed: Mutta suklaamousselle :heart: on aina tilaa :LOL:

Tuo sf mitta on myös mittaajasta kiinni. Lähinnä jos kovin moni eri ihminen on mitannu niin tulos voi vaihdella suurestikin. Meillä ainakin neuvolahoitaja on tosi tarkka sen mittaamisen kanssa ja lääkärit sinne päin ;)

Fi0na
 
joku kyseli kielletystä makeutusaineesta, se on sakkaroosi.. mitä ei pahemmin käytetä missään.. tai ei ainakaan oo tullut vastaan.minä käytän light tuotteita ihan normaalisti.

pienistä vauvanvaatteista: haalaria olen metsästänyt 56cm ku kotona on jo 62cm nallekorvahaalari, mut on ihan liian iso vastasyntyneelle, ku tyttö oli syntyessään 48cm et aion ostaa 56cm haalarin, mut muita pieniä vaatteita ei kannata liikaa ostaa, suosin tuota 62 sentin kokoja. menee aika kauan :)
onpas jollain hurjia sf-mittoja. mulla viimeksi oli 19cm rv 22+0 ja ensi viikolla neuvola, saa nähä paljonko,veikkaan jotain 28cm-29cm.

Pia & potkija rv 27+6 :heart:
 
Kiitos kaikille kommenteista. Eilinen lääkäri mittas sf-mitan multa ekaa kertaa, sitä ennen kolme eri tyyppiä mitannu ja ollaan menty ihan käyrillä. Olin jo heti tänään aamulla sokerirasituksessa, ja njam mitä sitruunamehua se oli! :p Olisin siis voinut ihan helposti juoda vaikka pari lasia lisää sitä! Ja missään ei tuntunut sen jälkeen, siis sitä ennen oli luonnollisesti vähän nälkä, mutta herkkumehu vei nälän onneksi pois. Alkuarvo oli 3,6 ja loput saan tietää huomenna.

Kävin juuri äsken vaa'alla, piti tehdä se jo aikaisemmin, mutta nyt vasta muistin. Vaaka näytti 4 kg vähemmän kuin lääkärillä eilen, ja olen siis tänään syönyt jo runsaan aamiaisen rasituksen jälkeen ja lounaan. Ja yritin mittailla itse niin sain tuloksena 28 cm. Ööööh... Onkohan lääkärillä ollut vähän huonot laitteet tai jotain... :/ Nyt ei ole enää yhtään huolestunut olo, mutta en malta odottaa niitä tuloksia.

Ja jos vauvan asento voi vaikuttaa sf-mittaan niin mun maha oli eilen "toisepuoleinen", eli jotenkin ihan tosi koholla oikealta puolelta. LIsäksi koko eilisen oli ihan kamalia mahakipuja ja maha jännittynyt, ihan kuin supistelisi koko ajan...

Palaan huomenna asiaan tulosten kera.

Jadel84 & Toukka 28+6
 
nimbe minkä takia sulle tehtiin ultraus? Mua harmittaa ihan hirvittävästi, että täällä kaupungissa joitakin ultrataan lääkärineuvolassa, mutta mua ei ultrattu, ja oisin mieluusti halunnut tietää, minkä kokoinen vauva jo on. :ashamed:

Soittelin tänään tulevan kotikaupungin neuvolaan ja varasin ajan 21.12. Terveydenhoitaja kuulosti puhelimessa ihan mukavalta ja sanoi tilaavansa mun paperit täältä. Mulla ei tässä kaupungissa olekaan enää ainuttakaan neuvolaa, hassua.

Kauhea muuttovimma on päällä. Tekee mieli luopua puolista huonekaluista ja hankkia uudet uuteen kotiin. Olohuoneen pöydän, sohvan ja yhden lipaston olenkin jo luvannut lahjoittaa pois. :D Onpahan muutossakin vähemmän tavaraa, kun tuo välimatka on kuitenkin pitkä. Joku pesänrakennusvaihe ilmeisesti meneillään.
 

Yhteistyössä