*Helmikuun hurmaajat lokakuussa*

Jadel84 minulla on maitoa tihkunut jo reilut 6 viikkoa, eli tuolta raskausviikolta 16 lähtien. En tiedä kyllä, että onko normaalia? :attn: Välillä on liivit märkinä ja vahingoista viisastuneena olenkin opetellut käyttämään liivinsuojuksia. :saint: Rinnat on kyllä jotenkin täyden tuntuiset. Toisinaan pistelee ja kuumottaa. :whistle: Niin ja ilman vaatetusta on ihan turha mennä minkäänlaiseen ihokosketukseen miehen kanssa, kun seurauksena on maidon tihkumista. ;) :ashamed:

Minä yritän etsiä vauvalle villapukua, tms, kun kerta on talvivauva. Ei vaan tunnu olevan tarpeeksi pieniä kokoja. Jotenkin vaan tuntuu, että toppapuvun alla täytyy talvella olla joku välikerros... Nyt olisi aikaa kutoa, mutta en ole sitten alkuunkaan käsityöihminen. :kieh:

-mervi-elina ja poju-pieni rv 22+1
 
Zuh: nivelsiteet venyy ja paukkuu raskauden aikana, mutta niveliin sen ei pitäisi vaikuttaa, ne kait ovat aikas stabiilit. Selkärangassahan ei kaiken lisäksi ole nivelsiteitä, joten ei tuo teoria toimi mun kohdalla :)

Hain tänään tk:sta tukivyön, pienin oli L-kokoa, voisi mennä kahdesti mun ympärille, joten en usko siitä olevan mulle mitään hyötyä. Sitkeästi meinaan kuitenkin sitä kantaa (on muuten ihan karseen ruma) :) :) :)

Jadel84mulla ei vielä paidassa rintojen eritteet näy, mutta joka aamu ja ilta nänneistä saa "kuoria" valkoista kovettunutta "jauhoa" pois :)
 
Hesan reissu taas tehtynä ja tavallinen arki-ilta kotisohvalla edessä. Laitan eilen ottamani kuvan nyt näytille. En tiedä onko iso vai pieni, mutta kommentteja siitä on nyt alkanut tulla töissä ja kyllä tuntuu kasvavan ihan silmissä :)



Mini77 ja Pompidou 22+5
 
Tässä taas asiaa tuosta sikainfluenssarokotteesta. En henkilökohtaisesti viitsi muualta edes lukea tuosta rokotteesta kuin tuolta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.

http://www.ktl.fi/portal/suomi/terveyden_ammattilaisille/rokottaminen/pandemiarokotukset/raskaana_olevien_pandemiarokotukset/

Olin hetken varma, etten ota rokotetta, mutta nyt ajatukset ovat 50% molempiin suuntiin. Neuvolassa sanottiin, että rokotukset annetaan raskaana oleville ensi kuun alussa, eli ei tässä ole paljoa aikaa pohtia. Kuulun riskiryhmään sekä raskauden että sairaalassatyöskentelyn takia, ja tällä hetkellä tuossa rokotteessa epäilyttää eniten tuo adjuvantti. No, täytyy vielä tovi pohtia asiaa.

Voisin lähipäivinä aktivoitua ja laittaa uutta masukuvaa. Mulla on ehkä samankokoinen masu kuin Mini77:lla. :) Söpöjä masuja teillä kaikilla!

Jadel, mulla on ihan samanlaisia ajatuksia tuosta vartalonhallitsemattomuudesta. En ole pystynyt yli kuukauteen käymään jumpassa oikeastaan ollenkaan, kun niin monet liikkeet tuntuu pahalta ja aiheuttaa kipua tai muuten epämukavuutta. Olo on muutenkin jotenkin ihan valtava ja en tunne oloani ollenkaan niin ketteräksi kuin aiemmin. Ja maha on vasta aloittanut tämän kasvuspurtin, eli taitaa olla jouluna jo melko mielenkiintoinen olotila. Samaan aikaan on kauhean ylpeä olo vatsasta ja kehonmuutokset kuitenkin hämmentävät.

Vapaat loppuu ja huomenna pitäisi herätä aamulla viiden aikaan töihin. |O

Ikuisuus ja kutisevan mahan asukki 22+6
 
Tänään ensimmäistä kertaa huomasin, että koirien kanssa lenkillä ollessa joutui hieman himmaamaan vauhtia, kun tuntui outoa "painetta" alavatsassa, myöskin ikäänkuin munasarjojen päältä vihloi. Liekkö nämä nyt niitä supistuksia? Vauhdin kasvaessa menee vatsa myöskin ihan kovaksi.

Vielä kuitenkin tunnin lenkkejä kävellään, hitaammin tosin kuin ennen :p Kovasti odottelen jo äippäloman alkua (3 piinaavaa viikkoa enää), ihanaa kun voi käydä lenkkeilemässäkin valosaan aikaan, nyt kun töistä kotiutuu vasta ennen seitsemää on meillä ainakin jo ihan pimeää ja täällä syrjäseudullahan ei noita katuvaloja juurikaan ole.

Jadel ja ikuisuus Täällä myös yksi jota iso maha ja jo tulleet kilot hämmentää. Mä kun olen aina ollut hoikka, eikä mun ole myöskään koskaan tarvinnu miettiä syömisiäni lihomisen pelossa sillä paino on pysynyt sieltä teinivuosilta asti ihan samana. Nyt kuitenkin olen kerennyt saamaan painoa jo yli 10kiloa!!! :ashamed: Ja ai että ahdistaa, olo on tukalan iso. Inhottaa, kun tuntuu että oman kropan päällä olisi joku ylimääränen "kerros" joka vaikeuttaa olemista ja liikkumista.. Vatsa on jo ihan järkyttävän iso ja huomaan myös saaneeni lisäkiloja persuksiin ja reisiin, nyyh, mä haluan vanhan vartaloni takaisin :LOL:

 
Mä kanssa kovasti pohdin tota sikarokotteen ottamista...aiemmin olin jo sen kannalla että en ota...mutta nyt on taas sellanen olo et otan...en kuitenkaan halua kuolla mihinkään keuhkokuumeeseen,vaikka nyt muuta riskiä ei olekkaan kun raskaus. Sit vaan pitää toivoo et vauva säilyy hengissä rokotteesta huolimatta...oma henkeni on kuitenkin tärkeämpi kun syntymättömän vauvan sit ihan loppupeleissä kuitenkin. Kamalaa kun joka puolelta tulee "tietoa" suuntaan ja toiseen! Huomenna soitan neuvolaan ja kysyn koska rokotetta saa. ja sit vielä mietin.
 
Nyt on taas niin ristiriitaista tietoa tuosta rokotteesta, että alkaa kyllä pelottamaan. Mulle sitä ei ole vielä tarjottu, eikä edes kysytty missään vaiheessa neuvolassa.

Mielenkiintoista on, että mieheni tuli kipeäksi muutama viikko sitten. Hänen kahdella työkaverilla oli ilmeisesti testein todettu sikaflunssa siitä viikkoa aikaisemmin! :eek: Olin "hieman" hysteerinen ja sanoin jo ettei miehellä ole kotiin tulemista ennen kuin käy asianmukaisesti lääkärillä ja ottaa lääkkeet tautiin. Ja samalla siis kertoo lääkärille, että kotona odottaa n. viikolla 22 oleva puoliso. No, lääkäri oli todennut että koska raskaus on jo yli puolenvälin niin eipä sillä ole enää mitään vaikutusta(!) ja että miestä ei edes testata kun sitä ei enää tehdä kun on niin kallista. Ja että buranalla selviää kuume ja flunssa vaikka mikä ois. Olin oikeasti jo valmis lähtemään itse evakkoon kotoota, mutta mies piti minua ylihysteerisenä. Voiko sillä olla oikeasti vaikutusta, että on jo puolen välin ylittänyt?

Olen itse kunnossa, en saanut sitä flunssaa, enkä itseasiassa ole ollut koko raskausaikana kipeä, vaikka yleensä sairastan ainakin noin neljä flunssaa vuodessa. Kärsin vain henkisiä vaurioita. :kieh:

Jadel84 ja toukka 24+0 *POKS*
 
Mä sain vasta nyt aamulla vietyä Kelaan paperit :ashamed: :ashamed: No, onneksi ne ehtii vielä mainiosti ;)
Meille ei tule tällä kertaa pakkausta - pitkän harkinnan tuloksena otin rahana ja ostan sillä turvakaukalon.

Sellaista piti kysyä, että kauanko olette suunnitelleet olevanne kotona vauvan/lapsen kanssa??
Mä menen takaisin töihin aikaisintaan sitten, kun tämä tulokas täyttää kaksi vuotta :ashamed: ...tai siinä vuodenvaihteessa joskus...

Olen ollut kummankin edellisen lapsen kanssa kotona tuon pari vuotta ja olen tykännyt tosi paljon. Itsellä ei onneksi ole kiire töihin, mutta toki jokaisella on omanlaisensa tilanteet, joiden mukaan on elettävä :D Mä olen muutenkin meillä se "huonotuloinen", joten tilanne ei juurikaan muutu palkka vs. kotihoidontuki :whistle: :whistle:


Develly ja Vauva 24+2 :heart:
 
Jadel84 meillä taas mies testattiin heti, kun ajanvarauksessa ilmoitti että raskaana oleva vaimo kotona, ei edes viikkoja kysyneet, vaan ilmoittivat että testataan, koska riskiryhmään kuuluva kotona, tästä toki n. kk aikaa, että oisko sitten muuttunut??
 
Mavi ilmoittautuisi joukkoon suureen! :wave: Ajattelin tulla täältä lukemaan odotuskuulumisia, mutta samallahan ilmoitan omastakin olemassaolosta. Enemmän olen pyörinyt tuolla taapero-puolella, kun yksi sellainen viikari kotoa jo löytyy. Raskausviikkoja on tällä hetkellä 22+6 (muistaakseni), la on 19.2. Olen ollut jo pari viikkoa sairaslomalla viikolta 3 vaivanneen issiaksen vuoksi. Työ olisi henkisesti ollut ihanaa, mutta fyysisesti mahdotonta, sillä issiassäryt vie välillä yöunetkin. Työni on myös täysin jaloillaan oloa + raskaita nosteluita, ja vielä 1,5 tunnin työmatkat päälle, jotenka olen nyt tyytyväisempi kotona. La:aan on kyllä vielä aikaa... Eka raskaudessa joudin vuodelepoon viikolla 27 (syynä joko työnaiheuttama kohdunkaulan lyhentyminen tai rakenteellinen heikkous) ja poika syntyi 24.3.-08 viikoilla 37+5.

Mutta nyt täytyy lähteä fysioterapeutille, josko hän saisi taas jotain positiivista aikaan issiaksen suhteen.

T. Mavi
 
Miz
Hei!
Päätän tässä aktivoitua pitkästä aikaa palstalla.

Mua on viimeaikoina askarruttanut kanssa noi rokoteasiat. Kiitos ikuisuus kun laitoit ton linkin thl:n sivuille. Oon yrittäny ettiä luotettavaa tietoa tilanteesta, ja luulen että toi on paras mitä tällä hetkellä on saatavilla. Se että porukka väittelee keskustelupalstoilla rokotteesta vanhentuneella tai mutu-tiedolla ei aiheuta ku lisää huolta. Oon aika saletti että otan sen rokotteen, koska influenssan riskit on varmasti paljon isommat. Mutta ymmärrän tietysti niitäkin jotka on epätietosia ja pitää rokotusta pelottavampana vaihtoehtona. Mikään ei oo koskaan varmaa elämässä yleensäkään...

Mulla on masu jo ihanan iso ja onneksi painoa on tullu vasta alle viis kiloa lisää. On siis varaa kasvatella tässä vielä :D Erityisen hyvä juttu se on, kun on alkanu herkut maistua niin hyvin. Alkuraskaudesta ei ois voinu suklaa vähempää kiinnostaa, nyt kaikki rasvanen, suolanen ja makea maistuu niiiiin hyvälle! Koitan kuitenkin pysyy kohtuudessa, ku pitäs syödä niin tervellisesti... Pitäs myös liikkua, kun toi selkä on tosi jumissa koko ajan. Ja opisekija kun oon niin pitäs jaksaa istua pitkiä aikoja kirjojen ääressä (nytkin kirjastossa "tenttiin lukemassa") :/ Oon koittanu ettiä jotain raskaanaoleville tarkotettuja jumppia Helsingistä, mutta muutama vaihtoehto mitä oon löytäny on joko huonoon aikaan tai aika kallista. Jso joku käy jossain hyvässä jumpassa, niin saa suositella!

t.Miz (ja pikkuinen 24+1)
 
Nyt on sitten työpaikallani hoidossa ensimmäinen sikainfluenssapotilas... Pisti kyllä vähän miettimään. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että taidan päätyä rokotukseen. Toivottavasti se ei aiheuta pienelle mitään ongelmia. Katsoin netistä, että täällä ensimmäinen neuvolan rokotuspäivä on 13.11, ja laskeskelin silloin, että 26 kokonaista viikkoa on jo takana. Toivoa sopii, ettei rokote noilla viikoilla voisi sikiölle enää mitään kovin vakavaa aiheuttaa.

Tervetuloa joukkoon Mavi!

On ollut muutaman päivän ajan ihan kamalan malttamaton olo. Tää menee niin jaksoissa, välillä tuntuu, että helmikuu on ihan kohta ja välillä tuntuu, että siihen on vielä ikuisuus aikaa. Mutta eihän tässä ole enää kuin muutama hassu kuukausi! Voi että miten ihanaa. :heart:

ikuisuus ja masuasukki 23+0 POKS!
 
Heipähei pitkästä aikaa!

Sikainfluenssarokotteesta ole päätynyt siihen, että otan sen. Ja täällä aloitetaan jo ens viikolla rokotukset.. Tiistaiksi ois aika. Pohdin se niin, että riskit rokotteesta ois pienemmät kuin että jos sais sen taudin pahana. Mutta kun oikeeta vastausta tähän ei ole, jokainen tehkään oman päätöksen. Mut suurin pointti oli se kun miehen kanssa juteltiin, että ei näillä viikoilla enää ole suurta epämuodostumien ym. riskiä. Ihan kamalaa joutua tekemään päätös näin vähäisten tietojen perusteella! :|

Neuvolakuulumisia keskiviikolta:
verenpaine 102/60
hb 122 (oli laskenu, ei vielä rautaa)
pissa puhdas
syke 150-154
liikkeet ++
sf-mitta 23cm (ollaan jo käyrien sisäpuolella ) :LOL:
paino +723g/viikko (noin 4 kg alusta)

Sokerirasituksella varotteli jos alkaa paino samaa tahtia nousta jatkossakin, toivottavasti ei. Niin, onhan ne liitoskivut tosi pahat, saan tukiliivin ens viikolla tk:sta. Saa nähdä auttaako se vähän tuohon kävelyyn.

Ja sitten tänään POKSUU 26+0!! =)

-äitilintunen ja secreto-
 
Ai että kun teill on ihania masuja :heart: täytys kans laittaa omasta kuvaa, ku vaan osaisin :ashamed:

Tänään käytiin neuvolas:
Rv 22+4
Hb 122
Verenpaine 129/ 68
Paino + 500 g / viikko ( alusta n. 3 kg lisää )
Liikkeet ++
Syke 130 tienoilla
Sf mitta 18 cm

Eli näillä mennään, kaikki näyttää oikein hyvältä :heart:
Iskias kivut on pikkuisen parantunu, saas nähdä kuinka käy ku palaan ens viikon jälkeen töihin. Eilen hain tukiliivin, toivottavasti siitä olisi jotain apua.. Supistuksetkin on vähentyneet, katsotaan et kuinka käy niidenkin kanssa kun palaan töihin.

Sikarokotuksesta myös kysyttiin, saapuvat ensi viikolla neuvolaan.. en ole vielä päättänyt et mitä teen, täytyy vielä miettiä :)

Nina ja Oskari 22+4
 
Nostan meidät etusivulle :)

Tänne kuuluu ihan tavallista, selkäkivut hiukan helpottaneet ja muutenkin oikein hyvä olo. paitsi että masu kiristää... Vaavi on tainnut kääntyä, kun on jotenkin ihan eri muotoinen koko maha.

Sikainfluenssarokotuksesta; mä taidan sen ottaa. Uskon että hyödyt on suuremmat kuin haitat vaikka kaikenlaista tietoa liikkellä. Viikolla 45 kaiketi aloittavat rokotukset meidän neuvolassa.

Töiden jälkeen esikoisen kanssa uimakouluun ja viikonlopun viettoon.

Mini77 POKS 23 :)
 
heipat kaikille =)

Tosta sikarokotteesta,mä oon joka päivä sitä yrittäny miettiä ja punnita eri vaihtoehtoja,en kyllä tiedä yhtään mitä tekisin,tähän mennessä oon ollu sillä kannalla että en sitä ota,mutta kun kuulun kahteen riskiryhmään,raskaus+astma niin pitäiskö se sitten kuitenkin ottaa.miten tää voi olla näin vaikeeta :/
muuten ei oo kummempia omassa olossa tapahtunu,selkä kenkkuilee edelleen,eilen hain tukivyön mutta ei se oikeen oo hyvä,sellanen tosi kapea ja se on sellasta kovaa tarranauhaa ja ne reunat painaa ihoa,taidan käydä ostamassa itelleni sellasen leveämmän mikä tukis mahaakin.
ja eilen ilmeni kävellessä sellasta ihan mukavan kovaa vihlontaa nivusissa,kävely meinas olla ajoittain hankalaa,onko nää nyt sitte niitä liitoskipuja?
meinaa vähän masentaa tää selkä kun ei tarvi mitään kummosta tehdä ni vihloo kamalasti,mutta ei kyllä huvittais mennä lääkäriinkään taas.
ens tiistaina ois neuvola,saan kelan paperit ja varmaan kysytään siitä rokotteestakin,josko siihen mennessä osais sanoa päätöksensä.
ainiin ja nyt on vauvalle sänky ja hoitopöytä kasattu ja pitihän sinne jo laittaa sänkykatos ja pinnasuojuskin,minäkö malttamaton :D vielä kun sinne sais oman rakkaan vauvan tuhisemaan :heart:

piipi ja niin rakas papu 21+5
 
ikuisuus et ole ainoa malttamaton. :attn: Itselläni tuntemukset kulkevat käsi kädessä tän oman terveyden kanssa. Nyt on hemoglobiini pysytellyt useamman viikon hyvissä lukemissa ja olo on energinen. Kuitenkin sitä salaa toivoo, että tällaisina hyvinä viikkoina aika kuluisi nopeammin ja olisin jo lähempänä sitä vauvan laskettua aikaa. Sitten sitä haaveilee sellaisista hetkistä, että sais lopultakin olla rauhassa sen pienen kanssa kotona ja sais sylitellä toista, jne. :heart: Mutta kuten sanoit, eihän tässä ole kuin muutama kuukausi tämän pinon vauvojen syntymään. :heart: Niin ja yksi toive on itsellä kaiken tämän malttamattomuuden keskellä, ettei vauva syntyisi liian aikaisilla viikoilla.

Develly kyseli, että miten pitkään olisi tarkoitus olla vauvan kanssa kotona. Itse olen ajatellut olla ainakin sen 2 vuotta. Aika sitten näyttää, että minkälainen tapaus tämä pieni on, että olenko kotona jopa sen 3 vuotta. Kaksosten kanssa olin tosiaan 3 vuotta kotona ja nautin siitä ajasta. Oli jotenkin se oma päivärytmi ja toisaalta ei ollut kiire minnekään. Lapset saivat omaan tahtiin tottua siihen, että aiti jossakin vaiheessa lähtee töihin ja he ovat hoidossa. Meillä poika ei ollut vielä 2-vuotiaana valmis hoitopaikkaan, joten hänen sosiaalisuuden kehittymisen kannalta oli tosi hyvä, että oli mahdollista olla kotona tuo 3 vuotta.

(.) Täällä myöskin vatsanahkaa kiristää. Mietin ihan tosissani, että vieläkö tämä iho tästä venyy vai repeänkö kohta liitoksistani. :attn: :LOL: Mies on yrittänyt lohduttaa, että voihan olla ettei vatsa kasva sellaista tasaista tahtia ja voihan olla, että tämä nykyinen vatsan koko säilyy loppuun asti... En kyllä usko miehen juttuja, kun mittanauha kertoo viikottain ihan toista! Pienellä alkaa toisinaan oleen todella tuntuvia potkuja. Toisinaan potkuja satelee tuonne virtsarakon suuntaan ja silloin mietin, että onneksi toinen on vielä niin pieni ja kevyt. :attn:

Minä haaveilen nyt ekan kerran tämän raskauden aikana jostakin makeasta. Tekee ihan hullusti mieli suklaafondia ja hedelmiä. Täytyy varmaan käydä ostamassa sellainen fondipata, suklaata ja hedelmiä... :LOL: Ei vaan, täytyy tyytyä hedelmiin!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

-mervi-elina ja poju-pieni 22+3
 
Develly: en kyllä osaa vielä sanoa kuinka pitkään olen kotona vauvan kanssa. Kotona olen ollut nytkin ja välillä käy ajatus mielessä että töissäkin olis kiva käydä.. mutta sen näkee sitten kun vanhempainvapaa loppuu.. todennäköisesti en ihan heti kuitenkaa lähde töihin

sikarokotteesta: en muista joko vastailin mutta ilmeisesti sen otan. ihan satavarma en vielä ole kuitenkaan.

mervi-elina: nahkat täälläkin "paukkuu" :D tuntuu välillä että repiää iho. Ja yleensä siihen liittyy vielä kutinaa..
 
Minun kirjoittamisesta onkin aikaa..johtuen ihan siitä syystä etten enää vain muistanut salasanaani mun sähköpostiin :ashamed: Raskauden oireita... Silloin tällöin olen käynyt täällä lukemassa mutta yleensä aikaa koneella onvähän.. ton esikoisen kanssa pysytään kiireisinä.
Mulla onkin laskettu aika jo 9.2 ja synnytän siis ulkomailla jossa asun.
Kiloja on täälläkin kertynyt jonkinverran ja mahanahka kutiaa :/ Muuten on raskaus mennyt aika hyvin, nyt noi kertyneet kilot ohjaa mut hierojalle, sain juuri lääkäriltä lähetteen :) Yritin itse soitella hierojalle ja varata aikaa, mutta ne kaikki sanoi että kannattaa hakee lähete lääkäriltä, että he eivät uskalla ruveta raskaana olevaa hieromaan. Kumma..
Mukavaa viikonloppua, jokos teillä siellä alkaa olemaan lunta ja pakkasta??
 
Tulin vaan toivottamaan kaikille mukavaa viikonloppua :D
tuosta sikainfluenssarokotteesta, mä aion ottaa sen, koska mulla sellainen työ jossa suuri riski saada se tauti.meillä rokotuspäivä neuvolassa on 3.11. Omaan oloon ei erikoista, mitä nyt maha tuntuu kasvavan vauhdilla, ja rinnat paisuu, tuntuu pursuavan liiveistä ulos :LOL:

Nanna ja muru 22+3 :heart:
 
Argh!! Mulla on ihan järkyttävä yskä |O |O |O Ensin likka yski pari viikkoa ja sitten tää alkoi minulla - kuin salamaniskusta :eek: Nyt on pari yötä mennyt suurimmalta osin valvoessa, kun vaan yskittää ja yskittää :headwall:

Eilen käytiin lasten kanssa vähän shoppaamassa - pojalle piti ostaa synttärilahjaksi saadulla lahjakortilla vaatteita ja siinä sivussa tuli sitten katsottua myös vähän vauvanvaatteita :ashamed: Mukaan tarttui lopulta Tutta 50 vuotta -malliston "retrovaatteita" sekä KappAhlista Mitty-sarjan paita ja velourhousut :whistle: :whistle:
Eli malttamattomuutta on täälläkin ilmassa - pakko myöntää. Tosin siis meillähän ei ole mitään vaatteita valmiina, joten ostaa niitä täytyy kuitenkin. Ja kun rahaakin on rajatusti niin vähitellen on helpoin ostaa. 99% aion ostaa käytettynä, mutta toki jotain uusiakin "pitää hankkia" ;) ;)


Develly ja Vauva 24+4 :heart: :heart:
 

Yhteistyössä