*Helmikuun hurmaajat KESÄKUUSSA*

Kuiskailen tänne ihan varovasti ja hiljaa, että kaikki menisi hyvin. En vain enää viitsi tuota kuumeilupuolta rasittaa omilla pohdinnoillani.

Olen 22 tänä vuonna täyttänä nuori naisen alku. Plussasin eilen aamulla, tein illalla vielä toisen testin ja tänä aamuna hätäpäissäni kaksi testiä. Huomisaamuksi on kaapissa vielä odottamassa testi. Olen hieman neuroottinen tämän testailuasian suhteen, mutta onneksi en taida olla ainoa laatuani. :D

Kuukautisista laskien nyt on menossa rv 4+6. Parina yönä on ollut sellaista outoa vatsakipua, melko kovaakin, ja tänään aamupäivällä tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että joudun juosta halaamaan vessanpönttöä. Koko viime yön pohdin tätä raskautumista mielessäni, enkä oikein saanut nukuttua. Olen samalla onneni kukkuloilla ja kuitenkin peloissani siitä, jatkuuko raskaus loppuun asti. En oikein uskalla olla liian iloinen, vaikka ystäväni, jolle ainoana asiasta kerroin, sanoi, että nyt minulla on oikeus iloita, ja jos jotain pahaa tapahtuu, sitten surraan. Tätä pelkoa aiheuttaa mm. se, että viikonloppuna otin kahdesti alkoholia, enkä mitään ihan pientä määrää... Olin tehnyt perjantaina negatiivisen testin ja seuraavan kerran testasin vasta eilen aamulla. Omatunto soimaa, mutta yritän rauhotiella itseäni sillä, ettei kukaan voi elää niin kuin olisi raskaana.

Joka tapauksessa, liityn mielelläni seuraanne. Laskettuaika on jonkun laskurin mukaan muistaakseni 12.2.2010. :) Niin ja esikoista odotellaan.
 
Ikuisuus Onnea plussasta ja tervetuloa (vaikka luinkin uutisen tuolta odotus puolelta) :flower:

Auttaisko tää sun "alko"-ongelmaan. Että noin pienellä on se oma ruskuaispussi eli sillä pikkuisella on siellä pussissa "omat eväät" ja näin ollen noilla viikoilla teillä ei ole yhteistä verenkiertoa. Joten nou hätä!
 
Kiitos Helmiläinen!

Tämä raskauden alku on kyllä niin kovin ihmeellistä! Tänään meinasin vahingossa ottaa allergialääkkeen, ja vasta myöhemmin tajusin, että ei nyt ole soveliasta lääkkeitä popsia. Muutenkin on jotenkin kovin epätodellinen olo siitä, että mahassa joku asukki olisi kasvamassa. Miehelle tämä on varmasti vielä epätodellisempaa, ja uskon, että ekaan ultraan asti tämä on enemmänkin mun juttu.

Varhaisultraan en aio mennä. Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka sinne menevät, mutta tähän hätään se on minulle melko suuri rahallinen panostus, eikä se toisaalta takaa muuta kuin että sillä hetkellä asiat ovat hyvin. Kukaan ei siinä vaiheessa vielä tiedä, sykkiikö vauvan sydän sitä seuraavalla viikolla tai vastaavaa. Lapsen sukupuolta en myöskään aio ottaa selville koko raskauden aikana, vaan haluan pitää jännityksen loppuun asti. :)
 
Tervetuloa taas kaikille uusille :)
Mä käyn täällä ihan päivittäin lueskelemassa teidän juttuja, mutta itsellä on niin harvoin aikaa oikein kirjoitteluun.
Tänään on mahassa nipistellyt ihan kivasti, joka kaiketi on ihan normaalia...vielä ei olla kerrottu kenellekäänn tästä raskaudesta, vaikka mieli on tehnyt monta kertaa. Miten kauan te meinaatte vielä odottaa??

senni 5+1
 
Tammikuisten pinosta lainattua...

http://www.vau.fi/templates/Article____102322.aspx

Täytyy myöntää että vähän rupesi kiinnostamaan...täytynee näyttää miehelle kun tulee kotiin.
Vai oisko parempi olla näyttämättä? Ettei se taas pidä mua ihan pöhkönä :LOL:

Mitenkä muuten kuinka moni on töissä/opiskelemassa ja kuinka moni kotosalla?
Itse töissä, ja nyt on sillein ikävähkö tilanne et noi työasun housut rupee puristaa ja saa nähä millon ei mahu lainkaan...miten ihmeessä mä sanon et tarvisin uudet ja en siis vielä haluaisi paljastaa.
 


Piti tulla vielä kurkkimaan.. tänään on ollu ihmeen hyvä olo. Ainoostaan haljuksi tekee nälkä,joten koko ajan pitää jotain pientä juoda tai syödä :/
Käytiin Mäkkärillä ja tuli kyl niin huono omatunto tollasen roskan syömisestä, onneksi käyn tosi harvoin kyseisessä ketjussa..
 
Semmosta piti tänne tulla ihan asioikseen kyselemään, että saako raparperiä syödä raskaana? Kattelin tossa sitä just pihalla ja ajattelin huomenna leipasta piirakkaa. Listattasko muutenkin semmosia ruokia mitä olisi hyvä välttää raskauden aikana. Vaikka tämä onkin minulle toinen raskaus niin on kyllä päässy jo unohtumaan.

randa ja hippunen 5+3
 
sero jos sulla kipuja tai asia yhtään vaivaa niin soita huomenna neuvolaan ja kerro uskomaton lääkäri kokemuksesi ja että haluat tarksituttaa asian. Terkkari voi pyytää neuvolan lääkäriä kirjoittamaan lähetteen gynelle. Toivotaan kuitenkin et viroilainen olis oikeassa et kohdun kasvusta johtuvia vihlontoja. Uskomaton kokemus sulla kyllä! :D

develly minä olen aina niin malttamaton et soittelen päivystykseen ja kyselen milloin mitäkin vastauksia....näkeehän ne sieltä ne. Kiva kun sait vastauksen ja hienosti on arvo sulla kaksikertaistunut, ihana juttu! Voit olla helpottunut, jos kyseessä olis km niin arvo lähtisi laskemaan. Hienoa! :hug:

ikuisuusTervetuloa ja onnea plussasta :flower: :flower: :flower:
Mulla kolmelta ekalta alkoholin suurkulutus juuri aina ennen kuin tiennyt olevan raskaana. Esikoista kun aloin odottamaan niin juhlittiin kaksi päivää uutta vuotta...koko raskausajan asia vaivasi....nyt esikko 16-v ja huomaan ettei se varmaan aiheuttanut mitään :D
Toista kun aloin odottamaan juhlittiin lomalle jäämistä...taas parin päivän kekkerit (ja edellinen alkoholi otto kerta oli tuo esikkon raskautta oleva kerta. Eli nuorenakaan en usein ottanut mutta sit kun oli syytä juhlia kavereiden kanssa niin sit otettiin) Taas sama morkkis...samoin kolmas lapsukainen saanut heti alkumetreillä alko annokset :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed:
Mutta neuvolassa aina sanottiin että kun alkoholi ottaminen ei ole ollut jatkuvaa, päivittäistä, viikkoja kestävää niin voi asian unohtaa ja ihan alussa tuhoutuvat solut uusiutuu....eli unohda koko juttu, nyt jatkossa ei sit tollasia putkia enää ;)

helmiäinen minä käyn töissä ja samalla opiskelen työn ohella (monimuotokoulutus)

on:Tänään olin taas esittelyssä ja kesken esittelyn alkoi koskea menkkamaisesti mahaan. Jännitin kokoajan et millon hulahtaa housuun. Kiirehdin kotiin ja ravaan nyt veskissä. Ei ole vuotoa esiintynyt, mutta olen varma et yöllä/huomenna alkaa...huomennahan on se epäonnen päivä 5+2 :'( :'( :'( :'(

voisiko huomisen jättää väliin? Onko aamulla pakko herätä jos ei tahdo? Heräisin sit lauantaina?

tämä alkuraskaus on yhtä tuskaa!!!!! Varsinkin kun asioista tietää niin paljon. Silloin kun odotin esikoista (17-v sitten), ei tiennyt mitään, ei osannut pelätä mitään. Sitä piti itsestään selvänä et kun tulee raskaaksi niin sit on myös raskaana ja raskaus päättyy onnelisesti synnytykseen....ei pieniä nippailuja, isompiakaan kipuja osannut pelätä.
Minäkin kaaduin (liukastuin) portaissa suoraan vatsalleni joskus viikolla 30+....nenä verillä jatkoin vaan matkaa, enkä osannut yhtään pelätä et vauvalle olis sattunut mitään :ashamed:
ei onnekis sattunutkaan vaan ei tullut mieleenkään hakeutua tarkistukseen.


kauheeta miten pitkiä jorinoita kirjoittelen
:ashamed:
 
P.S kauhea närästys iski illalla....voiko närästys lääkkeitä käyttää?
Tänäänkään en ole muuten syönyt mitään kunnon ruokaa...nyt vasta tajusin, ei tee ruokaa mieli yhtään :x
Ostin vaa'an tänään kun entinen hajosi ja tajusin et olen laihtunut 6 kg parin kuukauden sisällä (edellisestä keskenmenosta) :eek:
enkä ole siis laihduttamalla laihduttanut
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helmiläinen:
Itse töissä, ja nyt on sillein ikävähkö tilanne et noi työasun housut rupee puristaa ja saa nähä millon ei mahu lainkaan...miten ihmeessä mä sanon et tarvisin uudet ja en siis vielä haluaisi paljastaa.

Pyydät isompia housuja ja sanot et sua on alkanut kiinnostamaan HiPHop tyyli jota haluat myös töissä käyttää

:saint:

Meillä onneksi työhousuissa kuminauhaa vyötäröllä joka joustaa jonkin aikaa....työliivi jää kyllä äkkiä pieneksi.....jos haluaa kiinni sitä pitää...
 
Huh kun oli paljon lukemista! Eilen en ehtinyt tänne ollenkaan..
Olipa kurja lukea huonja uutisia niin monelta. :hug: kaikille!

Mun tiedot näytti olevan oikein..

Omaa napaa: Yökötys on lieventynyt mutta ei kokonaan loppunut, väsymys armotonta ja turvottaa vatsaa ja rinnat pinkeinä. Maanantaina ultraan tarkistamaan onko joku varmasti mukana ja ylipäätään millä viikoilla mennään. Mielessäni lasken nyt niin että kun testiin tuli selkeä + on se 4+0. Eli nyt olisi 4+5. Maanantaina siis varmuus tähänkin asiaan.

millie
 
Kotiin oli tullut lappu että sinut on hyväksytty opiskelemaan kesken jäänyttä koulua. Koulu alkaisi 10.8 ja päättyy kesäkuun alussa.. Kyllähän mie pystyisin joulukuuhun asti olla koulussa.. Mutta sen jälkeen täytyy pitää taukoa ;) Sattuneesta syystä ;) Saas nähä mitä opettajat on mieltä, kun taas jää kesken?

Maha asukki 6+3 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja äityli30:
Kotiin oli tullut lappu että sinut on hyväksytty opiskelemaan kesken jäänyttä koulua. Koulu alkaisi 10.8 ja päättyy kesäkuun alussa.. Kyllähän mie pystyisin joulukuuhun asti olla koulussa.. Mutta sen jälkeen täytyy pitää taukoa ;) Sattuneesta syystä ;) Saas nähä mitä opettajat on mieltä, kun taas jää kesken?

Maha asukki 6+3 :heart:
Pakkoko koulu on jättää kesken? Itse opiskelin aikoinaan itsenäisesti..esikko syntyi syyskuussa ja oli tarkoitus valmistua joulukuussa. Tein etätehtäviä, suoritin tentit koululla, muuten en siellä ollut. Sain paprut samassa ajassa kuin muut.
tässä koulussam missä nyt olen, on pari pyöräyttänyt vauvat niin et eivät ole tarvinneet opiskeluja keskeyttää.
Kysele eri vaihtoehtoja!
 
Tosiaan, eilen kahden haamun jälkeen varma plussa!! :heart: kiva lueskella kohtalotovereitten ajatuksia :hug: Oireita jo täälläkin ensiodottajalla: kovia vatsakipuja (muistuttaa lähinnä kuukautiskipuja), pahoinvointia, väsymystä,jne jne,,, On tää jännää rv 4+3!!! onnea kaikille!!
 




Toimikohan toi? :)

Tervetuloa cherrylee :wave:

Ihan hölmöä mutta nyt vasta tuntuu siltä et voin rentoutua raskauden suhteen. Onhan mulla nyt menkat ihan virallisesti myöhässä ;) Hassua miten sitä pelkää jatkuvasti ja miten tyhmistä asioista sitten saa lohtua :D Mä tunnustan näin anonyyminä et käyn välillä katsomassa viimeisintä plussatestiä :ashamed: Jotenkin sen viivan näkeminen lohduttaa ja vakuuttaa mut et todellakin oon raskaana :heart: :snotty:

Iltaisin turvotus on ihan järkyttävää samoin väsymys. Yritin illalla lukea teidän juttuja mutta ei siitä tullut yhtään mitään |O En kyllä valita, kaikki oireet on tervetulleita koska ne johtuu kuitenkin niin ihanasta asiasta :D Mutta ny siivoilemaan kun vielä oon tarmoa täynnä :wave:
 
Huomenta,

mulla turvotus on jo tosi voimakasta, eilen käytiin kaupungilla ja en enää jaksanu vetää vatsaa sisään ja näytti kyl jo just siltä että vauvaa ootetaan. Vanhat läskit tietty pohjana,mutta kun ei oo vatsalihaksia nimeksikään ni milläs pidät masun poissa. :/
Aamuisin huonohko olo,mutta vähän helpottaa kun syö. Toivon kyllä että pahoinvointi olis vain tätä,eikä sitä pöntöllä yökkimistä... mutta onhan tässä aikaa vielä. :whistle:

Tervetuloa uusille, erityisesti oli mukava nähdä ikuisuus täällä pinossa, kun tuolla kuumeiltiin yhtä aikaa :hug:

 
Tervetuloa uusille! :flower: :flower: :flower:

Sen verran omasta turvotuksesta: turvottaa ihan kauheasti ja eilen nuorin tyttöni sanoi: äiti nyt sun masu on niin pullea et on kumma jos tuolta ei vauvaa tule :D (lapset eivät tiedä mitään tulevasta)
Odottaa kovasti pikku siskoa on jo pitkään sanonut et äiti tee vauva....
Voi kun kulta pieni tietäisi et kovasti äiti ja iskä yrittää :saint:
 
Tervetuloa uusille! :flower:

Ja :hug: kaikille sitä tarvitseville.

Tuosta turvotuksesta tulin minäkin kirjottamaan. Mulla kanssa aivan älytöntä tuo turvotus. Aamulla on ihan normaali, mutta iltaa kohti vatsa turpoaa ja illalla jos johonkin meen, niin pitää kyllä tarkkaan miettiä, mitä pukisi päälle, ettei salaisuus vielä kaikille paljastu. Aiemmista raskauksista en tätä turvotusta muista, että olis ollut. Johtuuko tämä nyt siitä että on jo kolmas?

Olikos muuten jo galluppia siitä, paljonko odotusaikana on paino noussut?

 
Zuh
Huomenia typylit!

Ihanan aktiivisia ihmisiä, itsellään menee sohvalla suurin osa ajasta..

Kertomisesta: Sisko, mun pomo ja 2 miehen työkaveria tietää. Isovanhemmille lienee pakko kertoa juhannuksen jälkeen kun ovat tulossa käymään, auttamaan siskon muutossa. Olen normaalisti se nainen joka kantaa siinä missä miehetkin, arvaahan se äiti asian jo siitä kun en ole mukana muutossa. Ja meidän äiti on meedio, näkee silmistä. Onneks ei ole kamerapuhelimia :p

Töissähän täällä ollaan, joka arkipäivä. Eilen oksennettu töissä 3 kertaa ja tänään yritetty kovasti kerran. Herkkua!

Röllimuorille peukkuja ultraan!

Närästyksestä: Mulla närästys melko kroonista jo ennen raskauttakin, eikä ainakaan helpota nyt. Tiettyjä närästyslääkkeitä saa syödä, esim. Caviscon ja Link on sallittuja, itselläni on reseptillä määrätty Nexiumia. Neuvolan mukaan siinä ei ole testeissä todettu mitään haittaa kehitykselle, mutta suositellaan saman vaikuttavan aineen alkuperäistä muotoa, Nexiumissa johdannaista. Yritän sinnitellä noilla lievemmillä napeilla vielä pari viikkoa että kriittisin kehitysaika menisi ohi. Sitten kyllä otan Nexiumit kehiin.

Joku kaipaili aamupahoinvointia? Multa lähtisi erittäin halvalla, jopa maksaisin itse ja melkoisesti, tällainen 24h yökötys, sisältää takuuvarman "kerran päivässä norjaa"-bonuspaketin. Jos tuuri käy niin mikään ei pysy sisällä. Kiinnostusta? :D

Eilen muuten tein havaintoja, ettei nuo Linkin närästyslääkkeet taida sopia mulle. Aloitin niiden käytön keskiviikkona ja sen jälkeen mun vatsa on ollut ihan äärettömän kipeänä. Oksetuksestakin suurin osa johtuu siitä että vatsa "kääntyy nurin" ja sitä kautta oksetuttaa. Hain jo sankonkin tohon työpöydän viereen ettei tartte aina juosta lavuaarille..

Eilen kun vihdoin pääsin kotiin niin röjähdin oikeasti täysin suoraan sohvalle. Vähän tuli huono omatunto kun sitten möngin ylös ja huomasin että ihana mies oli siivonnu koko alakerran ja minä idiootti kuljen niin silmät ummessa etten edes huomannu koko asiaa! :ashamed: Mulla mies onneksi tekee kaikkensa että mulla olisi parempi olla.

Istun muuten töissä housut auki kun ahtistavat kiinni. Ja lisätietona että istun täysin yksin toimistolla ;)

Zuh & Naatti 6+6 (hui, huomenna poksuu taas ja viikkoja on kasassa jo aikamoinen pino!)
 
Zuh, en tosiaan kaipaa tuota :x :x :x ,tää etominen riittää kyllä,kiitos. :D
Ihmetyttää vain se, että kaikkia kolmea poikaa odottaessa oon ryynänny viikot 6-14 läpeensä, ja nyt ei kertaakaan vielä. Hmm, tytöltä vaikuttaisi tässä vaiheessa vaikka muuten onkin ollut poikaolo. :whistle:
 
Kiitti Petite tervetulotoivotuksista!

Zuh on jo pitkällä, onnea! Itselläni poksuu tänään 5+0. :whistle:

Mulla ei ole sinänsä mitään oloa, joka perustuisi mihinkään, kun ei ole aiempia raskauksia takana, mutta mulla on ollut jo monen vuoden ajan sellainen olo, että sitten kun ekan lapsen saan niin se on varmasti poika. Eli on mulla sellainen ei-mihinkään perustuva olo ainakin tässä vaiheessa!

Heh, pakkohan se oli testata tämänkin aamun kunniaksi... Toivottavasti mies ei ikipäivänä avaa tuota vessankaappia ja kattele, miten siinä on nätissä rivissä useampiakin testejä, ja vieläpä lähes kaikki eri merkkisiä... :D Tekis mieli kyllä satsata siihen digitaaliseen testiin, koska olisi niin ihana nähdä siinä teksti "raskaana".

Lähden tänään viikonlopuksi mökille grillaamaan ja saunomaan ja ajattelin heittää talviturkinkin vihdoin pois. Kaupasta aattelin ostella itselleni kaikkea limpparia ja muuta ja sitten aattelin testata jotain alkoholitonta siideriä ehkäpä. :)
 

Yhteistyössä