*Helmikuun hurmaajat KESÄKUUSSA*

Huomenta kaikille ja onnea plussanneille :flower:
Vihdoinkin sain tehtyä päätöksen ultran suhteen ja varasin ajan 22.6. Silloin on viikot jo sellaiset, että pitäisi näkyä jos on jotain nähtävää.
Täällä edelleen hiljaiseloa oireiden suhteen, eilen etoi vähäsen, mutta ei kummempaa. Olen kyllä miettinyt, et oisko tyttö kun on niin erillainen alkuraskaus kuin poikien aikana oli. Silloin jouduin jättämään kahvinkin heti, mutta nyt maistuu kahvikin ihan hyvin.
Tänään poksuu
[/url]
 
:flower: Onnittelut uusille! Ja ISOT :hug: menetyksen kokeneille!
Tsemppiä muillekin...

Tuntuu ettei mitään ehdi tai saa aikaiseksi. Pää on täynnä purua, ihan vettynyttä... Ja nuo ipanat pitää kiireisenä, nytkin oli maitoallergikko syömässä tavan jugurttia suoraan purkista. :saint: No, toivottavasti ei ehtiny ihan kamalasti syödä, ettei maha ole ihan sekaisin.

Joku en muista nikkiä, valitteli et koti on sekaisin, niin on täälläkin! Ja tuntuu ettei se järjestyksessä pysykään. Nyt vielä vähemmän kuin ennen... Ei jaksa siivota, pyykkiä olen urakoinut.
Sit oli kysymystä onko kotona vai töissä? Kotona ollaan kodinhoidontuella. Ja hyvin on pärjätty.

(.) Tänään ei ole maistunut kahvi. Ja nyt on kokoajan olo et pitää mennä vessaan oksulle. Tytöstä sillon piti käydä alusta asti oksentelemassa ja sitä kesti PITKÄÄN. Pojasta taas oli vaan etovaa oloa ja se alko myöhemmin viikolla 7. Sen perusteella ny tsit ois tyttö tulossa, kivaahan se, kun sais pukea niitä ihania mekkoja vauvalle... :D No. kumpikin käy ihan yhtä hyvin.
Ja siitä turvotuksessa. Se on kamalaa! Mieskin kysy varovasti et ootko kasvanu? Kun oli reissussa pari päivää. :LOL: Niinpä niin! Tuntu et maha kasvo heti kun tuli plussa, onkohan jotenkin hormoonien syytä.. No, saa nähdä miten kauan pysyy salassa.

Nyt on |O ja :x joten menen lähemmäs vessaa ja puuhailemaan varovasti jotain pientä. :p

 
Huomenia :wave:

Tervetuloa uusille onnea plussauksesta :flower:

Nyt on täällä ruvettu öisin näkee painajaisia tai mistä sitä tietää vaik ois enneuni :'( toivottavasti ei,sen seurauksena ei sit yöllä tullu paljo nukuttua tai en enää unta saanu vaan pyörin sängyssä ja lopulta siirryin sohvalle ja siihen sit oon joskus nukahtanut.
Etovaa oloa taas ollu koko aamun ja miettinykin täs et millo saa vessaa juosta :x syödä pitäs koko ajan et ois ees jollai lailla ok olo,mut ku mitää ei tee mieli.
Illal ois yhet synttärit,kuinkahan niist selviin paljastumatta,ku normaalisti juon kahvia aika paljon ja nyt ei uppoo millää :| toivotavasti illal ois sen verran hyvä olo et pystyis ees kupillisen juomaa,muuten kyllä juhlien emäntä arvaa heti mistä on kyse ja sitä mä en vielä haluu :D


 
Vitsit mun tekis niin mieli pinoutua nyt tänne mutta ku vieläkään ei ole yhtä ainutTA selkeää plussaa pärähtyny,tosin eipä ne menkatkaan ole vielä myöhässä :D Eilen illalla tein Clear Bluella hyvin hyvin haalean plussan ja tänä aamuna frsun liuskalla värittömän viivan?! Voipi olla toki kemiallinen mutta eiköhän tässä parin päivän sisään viivojen pitäis alkaa vahvistuun jos on vahvistuakseen.

Mä en vaan edes tarkalleen muista millon oli viime menkat, mutta sitä edelliset olin merkannu ja muistelen että edellisetki tuli ajallaan niin näin ollen tänään poksuis 4+0 ja LA ois 19.2 (jonku laskurin mukaan 18.2).

Joku puhui että on neuroottinen tän testaamisen kanssa, täältä löytyy samanlainen :wave: Ja minäkin kyttäilen vähän väliä tuota eilistä puikkotestiä :ashamed: Ja havaittavissa on kyllä oireita, ruoka ei maistu ja alamahaa nippailee ja väsyttää |O |O

Joku kyseli paljon noussut paino raskauksissa, mulla pojasta (1v8kk) tuli 10kg mutta lopulta lähti 15kg.

Tarrasukkia ja onnen enkeleitä meille kaikille :heart: :heart:
 
Minä sain kauhean siivous vimman. Aamulla koski menkkamaisesti mahaan ja ravasin veskissä kokoajan ja pelkäsin et millon vuoto alkaa (edellinen km 5+2 viikoilla eli niin kuin tänään)
sit päätin alkaa siivoamaan...lapsille lahjonta/kiristys ne ketkä siivoaa pääsee raxiin syömään ja näin sain hienon joukon siivousoperaatioon. Vaihdettiin vähän lasten huoneen järjestystä...vähän tulevaisuutta silmälläpitäen ;)
Nyt uupunut olo...vielä veskit pitäis ottaa...mahaan ei muuten koske enää... :saint:

mä aloin kans hurjimaan et pitäiskö käydä ostaan testi? :ashamed: täälläkin salaa vilkuilen testiä minkä ekana tein...et ihan kuin pelkäisin viivan siitä häviävän ja samantien se olisi raskauden loppu? Tyhmää....mut minkäs näille pakko ajatuksilleen tekee...

en ole vielä uskalatanut neuvolaa varata...tätä päivää olen pelännyt...ehkä teen sen ensi viikolla tai ehkä vasta ensi torstain jälkeen kun käyn ensi siellä gynella ja ultraavat ensin.

Ihana kun saadaa uusia mukaan pinoon :wave:


 
Zuh
Kipollinen pinaattikeittoa, meneekö alas vai eikö mene.. tuleeko ylös vai eikö tule.. Kas siinä mulle pulmaa joksikin aikaa :D

Siis mulla on oikeasti niin paska olo että itkettää. Vatsaan on koskenu jo monta viikkoa ja mä en vaan yksinkertaisesti jaksa enää tätä oloa! Sohvalla vielä menettelee, mutta auta armias tätä töissä oloa. Onneksi saa taas kohta maata vaan hyvällä omalla tunnolla kaksi päivää. Alkaahan tässä mieskin huolestumaan kun normaalisti touhuan vaikka mitä viikonloput, nyt vaan makaan..

Ja juu, ei pysynyt sisällä. Enkä suosittele kellekään pinaattikeittoa ruuaksi, hyi hemmetti miltä maistuu takaisin tullessa... Valivali :D Kyllä täältä vielä noustaan, kärpänen sentään!
 
Tämä pahoinvointi on ilmeisesti hyvinkin yleistä, mutta karmeaa ! ! ! Koko ajan velloo, mitään ei tee mieli syödä mutta se auttaisi. Aamulla olen ihan joutunut juoksemaan vessaan, muuten vain velloo.

Väsymys on toinen. Onneksi olen nyt kesälomalla, töissä ollessa hävetti kun haukottelin leveästi koko työvuoron.


Muoks. Ensimmäisessä raskaudessakin teki mieli vain kaikkea kylmää ja raikasta. Minulla oli hedelmätkin jääkaapissa, jotta ne oli tarpeeksi kylmiä. Ja nyt on sama homma, lämmintä ruokaa ei tee yhtään mieli :x

Niin..vähän ehkä itsestäänkin voisin kertoa.. Olen kohta 26 vuotias, naimisissa, poikamme syntyi 2007. Pikkukakkoselle "lupa" annettu vajaa vuosi sitten ja nyt taisi tärpätä. Asumme päijät-hämeen alueella ja synnytyssairaala tulee olemaan PHKS.

Kuluneella viikolla havahduin, että hetkinen, kuukautisia ei näy, alavatsaa kivistää.. tein testin ja plussaa tuo näytti. Toista testiä en edes ole tehnyt ja varmistellut. Ja minä tosiaan siksi tuon neuvolan että nähdään onko siellä ketään. :heart: :heart: :heart:
 
:hug: Voimahalit kaikille pahoinvoiville :hug:

Itsellä tuota varsinaista pahaa oloa/etomista ei (vielä...) ole ollut, mutta eipä sitä ole ollut kyllä edellisissäkään raskauksissa eli ehkä sitä ei sitten tule nytkään :whistle:
Ruokaa tosin ei kamalasti tee mieli, joten ehkä se sitten kertoo jotain... Ei maistu oikein mikään.

Ja sitten tämä v ä s y m y s |O Voi itku kun vois vaan nukkua ja nukkua |O

 
Zuh
Mulla ei oikeastaan hormonit ole vaikuttaneet mitenkään. Kiukuttelen miehelle ihan yhtä harvoin kuin normaalistikin :D Ja tietyt sarjojen kohtaukset on itkettäneet aina, raskaana tai ei. Aivan kummallisinta muuten oli kun katsoin eilen Greyn Anatomian nauhalta. Aamulla näin aivan elävästi unissani uudestaan sen kohtauksen missä George piirtää Meredithin käteen 007 ja siitä eteenpäin.. Jäiköhän mulle traumoja?!?

Onko täällä muuten muita jotka tykkää katsoa kaikki tositarinat sairaalan tapauksista? Minulle oli tosi yllättävää ettei siskoni ollut koskaan nähnyt synnytystä missään ennen omaa koettelemustaan. Minä olen jo pitkään katsellut kaikki ohjelmat, mm. Synnytyssairaala, Riskitapaukset, Diagnoosi tuntematon jne. Prosessi siis nähty kymmeniä kertoja, kuten myös mieskin sivustakärsijänä ;) En tiedä mikä ihme noissa ohjelmissa kiehtoo mutta katson niitä aina kun vaan sattuu kohdalle! Enkä työskentele missään tuollaisessa ammatissa päinkään, en oikeastaan edes haluaisikaan.
 
Ette usko mitä tapahtui!
eilen ihan huviksen laitoin hakemuksen ohjelmaan kadonneen jäljillä ja en oikeasti voinut uskoa että mulle soitettais!
Vaan tänään, äsken, sain puhelin soiton että ovat tapauksesta kiinnostuneita ja lähtevät etsimään minulle kadonnutta henkilöä!
Jos kaikki menee putkeen niin syksyllä olisi ulkomaan matka tiedossa...kauheaa miten jännittää!!!! :eek: :eek: :eek: :ashamed: :ashamed: :ashamed: :eek: :eek: :eek: :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja piipiäinen:
Pyydät isompia housuja ja sanot et sua on alkanut kiinnostamaan HiPHop tyyli jota haluat myös töissä käyttää
:LOL: :LOL: :LOL: :LOL:
Meinasi kahvit lentää näytölle..., kiitokset nauruista :D

Täälläpäs ei mitään...tai siis en jaksa kirjoittaa. Kirjoittelen myöhemmin, nyt täytyy rahoittua hetki töiden jälkeen :D
 
piipiäinen: Jänskää! Millainen juttu toi ohjelma on? En yhtään tiedä (muuta kuin nyt tuon ymmärrän, että joku kadonnut etsitään). :)

ON: Ajattelin vielä vähän aikaa olla raskaana, ainakin kunnes toisin todistetaan. Tein predictorilla äsken testin reilun pari tuntia edellisestä vessakäynnistä ja sain hyvin himmeän plussan. Käsittääkseni predictor on suht luotettava ja hyvinkin epäherkkä (mikä on herkän vastakohta??), joten ajattelin nyt yrittää luottaa tähän ja odottaa sinne ultraan asti.

zuh:
Mulla oli listassa nimimerkki väärin (MolliMelooni) ja ikää on vasta 30. Tosin sen 31 voi sinne jättää kun synttäreihin on enää kuukauden verran. Muuten kaikki ok. :) Kiitos listan pitämisestä. :flower:

Tsempitykset pahoinvoiville!

-Molli 4+3?
 
MolliMelooni
Hieno juttu kun jokin viiva tuli, eikö ollutkin niin että et saanut rfsu:n testiin viivaa eilen tai toissapäivänä. Anteeksi pääni, sama kesät ja talvet! Tulin vain kommentoimaan tuota predictor testiä, josta mullakin oli harhaluulo. Eli ennen oli 50ml, mut tämä uusittu versio on 12,5ml.
Minäkin luulin että se on epäherkkä ja tein juuri sen takia, mutta eipäs ollut :/

Mä tein kanssa samalla testillä dpo13 muistaaneeksi, tässä on ketju jossa kuva on (jos haluat verrata)
http://kaksplus.fi:80/keskustelu/t1397635,400
 
Wau Piipiäinen,hieno juttu tuo ohjelma! En tosin ole moisesta kuullutkaan,mut kuulostaa jännältä =)
ON: lähdetään sukuloimaan viikonlopuksi ja kävästään sitten Ikeassakin samalla. Mukavaa viikonloppua kaikille,palailen sunnuntai-illalla käväsemään koneella :wave:

Petite 6+4
 
Helmiläinen: Soitin neuvolaan heti aamulla, mutta en ole jaksanut laittaa konetta päälle. Ensin varasin neuvola-ajan ja juteltiin ihan perusjuttuja neuvolakäynnistä, menen jo rv 7+5. Eli 24.6 on aika. Eka neuvola kestää kuulemma 1-1,5h.
Sitten kerroin lyhyesti eilisen käynnin ja neuvolantäti sanoi että mikäli kipu jää "pysyväksi" niin sitten täytyy käydä lääkärissä, mutta niin kauan kun ei vaan jomota jatkuvasti niin voi seurailla. Kuulemma voi aiheuttaa alkuaikoina kipuja, toisilla vihloo kylkiin, toisilla nivusiin..
Ei ainakaan mitään vuotoja ole ollut, joten kai se ihan normaalia sitten oli :)

Tänne ei mitään uutta, helposti tuntuu vaan että alkaa pää särkeä jos on juomatta tai syömättä vähänkin liian kauan. Ja nyt on niin kova väsy että voisin kaatua sänkyyn ja olla ainakin 24h siinä liikkumatta. Mutta ei ole mitään sen suurempaa "tappavaa" väsymystä ollut, vain hetkittäistä. Huomenna olis yhden synttärit, en tiiä miten saan sen sumplittua etten juo. Täytyy vaan yrittää pitää matalaa profiilia, ettei tekis ite siitä niin suurta numeroa, minkä itseni tuntien teen. Selittelen ja selittelen miksen juo, vaikkei kukaan ees kysyiskään :LOL:

POKS 6+0
 

Yhteistyössä