Kiitos kaikille kannustavista sanoista
Illan viimeiset tunnit on niitä pahimpia, varsinkin kun mies ei oo kotona ja lapset nukkuu. Tulee mietittyä liikaa.. No, aamu on iltaa viisaampi, nyt on jo parempi fiilis
On kyllä totta, että ihmiset ottaa liian helposti oikeudekseen arvostella muita. Varsinkin tällaiset "tilastotapaukset", eli teiniäidit, yh-äidit, entiset päihdeongelmaiset ym. joutuvat kuulemaan aivan liikaa arvosteluja ja ennakkoluuloihin perustuvia odotuksia. Odotetaan sellaista täydellisyyttä jota muilta äideiltä ei ikinä vaadittaisi.
Meillä nämä ennakkoluulot nostivat päätänsä ymmärrettävästi jo esikoisen odotusaikana. Kaikki olivat varmoja että jään lapsen kanssa yksin ja mies häipyy menojaan. Kummasteltiin jopa meidän kihlasormusten hintoja, koska sehän on ihan kohtuuton rahallinen menetys
sitten kun erotaan.
viii On kyllä hassua jos edelleen ajatellaan (raskaus)diabeetikkojen saavan vain norsunpoikasia.. Äitini ei ole sairaudestaan huolimatta saanut ikinä isoja vauvoja. Ollaan veljien kanssa oltu 2,7kg, 3kg ja 3,1kg. Äitiä on lääkärit aina raskausaikoina pelotelleet vaikeasti vammaisella lapsella, koska "eihän tuo nyt voi olla mahdollista että diabeetikon lapsi on alle nelikiloinen". Terveitäpä ollaan kaikki
Tosin tässä on taas tämä perinnöllisyyskysymys, kun meidän sukuun ei niitä yli 3,5 kiloisia oo muutamaan sukupolveen syntynyt.
Mua ärsyttää
anoppi nyt, aina ja ikuisesti. Siihen on ihan syynsäkin, joita en viitsi hirveästi lähteä aukomaan, mutta sanottakoot niin että hän on tehnyt asioita, joiden ei edes ymmärrä olevan väärin. Melkein voisi jo puhua lievästä kehityshäiriöstä, jota hänen suvustaan löytyy paljon, eli ei oo sieltä fiksuimmasta päästä. Eihän tuollaiselle asialle tietenkään mitään mahda, mutta kyllä ihmisellä pitäisi silti mielestäni jonkinlainen moraali olla. Eniten ärsyttää se ettei kukaan ikinä sano hänelle suoraan, että "hei, teit väärin ja voisit korvata tän aiheuttamasi vahingon/mielipahan jotenkin", vaan asioiden annetaan jäädä ilmaan leijumaan.
Meidän lapset on olleet miehen vanhemmille ensimmäiset lapsenlapset. Mun molemmilla veljilläni on tyttäret, joilla kuitenkin on ikäeroa meidän esikoiseen 8 vuotta, eli äitini sai aloittaa ihan uuden "mummokauden"
Äidistäni tuli siis ensimmäisen kerran mummo jo 39-vuotiaana, minun ollessa vasta 8-vuotias, joten se mummous on ollut vähän eriluontoista
Nyt sitten saa keskittyä lapsenlapsiin aivan eri tavalla kun ei ole omia pieniä lapsia joista huolehtia.
Kyllähän se esikoisen odotusaika oli yhtä hössötystä mummojen osalta, mutta antoivat kuitenkin meidän itse hoitaa asiamme ja kysyivät mikäli halusivat jotain hankkia. Anopilta kyllä on tullut välillä sitä turhaakin tavaraa, esimerkiksi kassillisia huonokuntoisiakin kirppisvaatteita, jotka ei oo tullu ees käyttöön. Sääliä tuntematta oon paiskonu niitä roskiin ja keräyskontteihin
Hui, huomenna
taas poksuu viikot! Aika menee hurjan nopeasti (vaikka kotona "lorvinkin"
)..