Helmikuun helmet 2014 *kesäkuussa*

Toivon Pippuri85 niin kovasti että kyytiläinen on ja pysyy :heart:

Täällä hirmuinen turvotus, ukkokin oikein säikähti. Ei esikoisesta tälläistä ollut. Painokin pomppas päivässä kolme kiloa ylöspäin. Huh. Toivotaan että laskee pian. Huomenna häät ja näytän siltä kuin olisin puolivälissä raskaana :D

Tänään tein "varmistustestin" ja ihana plussahan sieltä tuli! Uskon kyllä että olen paksuna mutta noita testejä vois tehä vaikka miljoonan, ei vaan kyllästy!

Dafydd ja vaava rv 4+4
 
  • Tykkää
Reactions: Jaziemily
Jaksamista Pippurille!
Täällä oireet hävinnyt kaikki. Ja pientä tuhrua tulee kerran päivässä jo useempana päivänä. Meen ensiviikolla jo yksityiselle varhaisultraan, aika ajoissa kyllä mutta sain kunnalliselle puolelle vasta heinäkuulle ajan ja olis kiva käydä ennen juhannusta kurkkaamassa että on ainakin oikeessa paikassa vaikka sykettä ei vielä saadakaan. Jostain syystä mua kohdunulkopuolinen raskaus eniten tuntuu pelottavan.
Lisäksi kun juhannuksena on pakko lähisuvulle kertoa. Me haluaisimme kertoa ensin tyttärellemme ja sitten vastan muulle suvulle mutta vähän täytyy varmistella ensin että kaikki olisi ok. Tyttöni täyttää pian 6v. ja on jo kolme vuotta halunnut sisarusta enkä malttaisi että vihdoin saadaan kertoa että sellainen olisi tulossa.
 
Pippurille kovasti voimia. Ei kuulosta siltä, että vielä kannattais toivoa kokonaan heittää, vaan nuo tähän astiset tutkimuksethan vielä kertonu hyviä uutisia. Täällä niin piellään peukkuja sinne kovasti!

Vitamiineista oon ottanu multivitan raskaus ja imetys sekä ajottaisina lisinä kalaöljykapseleita (sellasta valmistetta mitä saa raskaana syödä), kun kalaa ei tuu syötyy suositusten mukasesti.

Mä oon haalinu ittelleni jostain tosi rajun flunssan. :/ Viikonvaihteessa alko ekat oireet ja eilen lähin lääkärin pakeille. Tuomioksi tuli keuhkoputkentulehus ja ab-kuuri, joka saanu olon aivan järkyttäväks! Kolmesti päivässä pitäs nappia ottaa ja jokaisen annoksen jälkeen olo aivan kamalan pahoinvoiva. Uni on tosi huonolaatusta ja nälkä vaivaa kokoajan, vaan mitään ei taho saada kurkusta ales :X Meni reissusuunnitelmat ja kaikki piloille, eikä saada lippurahojakaan takas, kun olin mokannu matkavakuutuksen kanssa. :( Nyt sitte esikoinen (1v4kk) alkanu oireilla kans. Olis saanu raasu säästyä tältä.

Niin ja digin tein eilen aamusta ja näytti 3+. Turhamaisuuttani sen tein, ei ois oikeasti tarvinnu :D

Tänään poks poks 6+0. <3

Kerttuli_ ja Talvikki
 
Viimeksi muokattu:
Hei! Liittyisin varovaisesti seuraan! Tänään aamulla tein testin, jossa oli haalea viiva, mutta aivan selkeä kuitenkin. Kuukautisten pitäisi alkaa vasta sunnuntaina, ja testasin sen vuoksi jo nyt, kun huomenna on kokouksessa ravintolasyöminen, jossa on alkoholia tarjolla. Tänään siis 3+4. Mulla on yksi 1,5 v tyttö ja tyttöä ennen oli 2 keskenmenoa ja nyt joulu-tammikuussa tänä vuonna kolmas. Toivotaan että tämä pysyisi nyt mukana!

LA olisi 23.2. ja mulle voi siis laittaa sini_tintti/ 34 v/ 2. lapsi

Synnytyssairaalaa en ole vielä valinnut, kun eipä tässä olla vielä kovin pitkälle ehditty. Ehkä siihen mennessä kun käyn ensimmäisessä neuvolassa. Todennäköisesti Jorvi tai Kätilöopisto. Varhaisultran kyllä varasin jo heinäkuulle, mutta sen saa helposti peruutettua netissä, jos tämä menisi kesken. Toivotaan että ei.
 
Pippuri hyvältâ kuulostaa! Toivottavasti pikkuinen on mukana ja vuoto loppuu!
Maizi toivotaan parasta. Vuoto voi olla ihan vaaratonta. Minulla on ollut molemmissa onnistuneita raskauksissa.

Help me! kenellekään outoja lihaskipuja? Mulla särkee molempia pohkeita ja jomottaa! Täällä mennään tukisukissa.
Ihana turvotuskin. Maha on niin turvoksissa, että näytän tosi raskaana olevalta. Pakko käyttää leveitä paitoja ja tunikoita etteI kukaan vielä arvaa.
 
Pippuri, hyvältä kuulostaa. Pidä toivoa korkeella!

Tervetuloa ja onnea plussasta uudet!

Vitamiineista. Syön erikseen magnesiumia, koska kärsin ilman niitä heti sydämen liikalyönneistä ja kun oikein menee pahaksi niin suonenvedoista, kalaöljyä pitää hakea taas lisää, kun on loppu. D-vitamiinia menee näin kesällä 100mg joka toinen päivä, muuten joka päivä, lapsilla sama. Monivitamiinia missä on vahvat annokset kaikkea, varsinkin B-12 vitamiinia, joka auttaa pahoinvointiin (suomalainen tutkimus todistaa, raskauspahoinvointiin), seleeniä ehdin aloittaa hevoskuurin ennen plussaa, sitä vähensin neljäsosaan (vaikak tuskin olis vaaraa), rautaa vedän myös jo nyt yhden kuurin, kun aina on laskenut turhan alas loppuraskaudessa niin ajattelin ennakoida. Otan Kräyteblusaftia, joka on OIKEASTI ainut joka auttaa nopeasti ja tehokkaasti ja ilman pelkoa vatsavaivoista.

Apteekin vitamiineilla voi heittää vesilintua. Niissä pitoisuuden on surkeat ja suurin osa pillereistä on täynnä lisäaineita (pinnan kiillotukseen, väriin, makuun yms yms) PLUS että hinta on karsea. En ymmärrä miksi edes joku hakee vitamiineja sieltä, kun apteekit on erikoistunu lääkkeisiin, joten tietämys vitamiineista ei ole todellakaan ajantasalla eikä laadukasta muutenkaan.

).:) talossa oksennus tautia, joten ei paljon meikäläisen pahoinvoinnit erottuis. Mutta vaikka kuvotusta löytyy niin se onkin ainut oire mitä edelleenkään on ja vois aika kätevästi laittaa tän pyörivän taudin piikkiin. Mutta kumma kyllä KAIKKI muut on sairastunu paitsi minä...ehkä sitä odotellessa...? Likka oksensi just viis minuuttia sitten suoraan ruokalautaselle :x . Hassua on se, että mua yleensä yökkäyttää, jos nään muiden oksentavan ja ajattelin, että tästä ei tuu mitään nyt kun olen itse vielä raskaana ja hieman pahoinvoiva, mutta mitä vielä! Syön ihan normaalisti vieressä kun muut oksentaa, käyn välissä pesemässä oksut sohvalta tai matosta ja jatkan syömistä :O .
Teinpä kontrolli testin aamulla ja kyllä se vieläkin näyttää niinkuin pitää. Pari päivää vielä viimekertaiseen, jolloin olikin viiva ihan haamu. Tämä siis oli 6+0 tai +1 ja nyt on 5+5. Eli viikonloppuna olis vika kontrolli, sitten mä ehkä uskallan luottaa, että tää kestää. Tosin on mulla ennestään jo yks 10+ km, mutta kyllä ne oireet siinäkin hävis jo 6 tai 7+viikolla. Oli keskeytynyt km.

Hassel ja Jeppana 5+5, ilmeisesti jää Jeppanaksi kun ei ole muutakaan keksitty...
 
Saanko Pippuri udella paljonko sulla on se hcg? Mulla oli perjantaina 612, vuoto on jatkunu (ja yltynytkin) mutta hcg eilen 802. Tässä odottelen lääkärin soittoa. Ultraan varmaan pitäis mennä.
 
Heps kukkuu, minä hyppään mukaan :)

Imarre/36 v/2. lapsi/ LA 06.02

Tosiaan kakkosta odotellaan esikoisen seuraksi, joka on 1v5kk... ketjua kun luin tuntuu siltä kuin monella muullakin olisi suht saman ikäinen esikoinen. Tällä hetkellä huomaan että ajatukset pyörii paljon siinä, miten arki sitten rullaa kahden mini tyypin kanssa, tuon kohta puolitoistavuotiaan kanssa kun tuntuu olevan nyt suht helppoa.

Ekalla yrityksellä tärppäsi tämä kaveri kyytiin, mutta minullakin ennen esikoista oli yksi keskeytynyt km, eli pystyn niin hyvin komppaamaan mm. Miss Peggyn tuntemuksia. Olin ihan tulisilla hiilillä silloin kkm:n jälkeen ja pää täynnä pelkoa ja kysymyksiä, mutta nyt kun tuo tuhisia tuolla pinniksessä koisaa niin kaikki se pähkäily oli sen arvoista. Eli halauksia kaikille jotka vastaavia kokemuksia olette läpi käyneet. Se on ertyisen rankkaa juuri sillon kun sitä vauvaa/lasta ei ole, mutta kuten silloin yksi lääkäri mulle totesi, se lapsen alulle "laitto" on kaikista herkintä puuhaa eli jos siinä onnistuu niin on tooooosi hyvät todennäköisyydet että se lapsi sieltä jonakin päivänä sitten tulee <3

Oireina kaaamottava väsymys. Onneksi voi nyt äitiyslomalla ottaa esikoisen kanssa parin tunnin päikkärit _joka_päivä. Etoo kyllä myös ja pahaa oloa pukkaa, tätä ei edellisessä raskaudessa (joka muuten oli ilman tuota väsymystä täysin oireeton) ollutkaan.

Nyt painun pehkuihin. Tsemppipeukaloita kaikille.

Imarre ja mini 6+0
 
  • Tykkää
Reactions: Jaziemily
Facebookkiin lisätty taas kaikki jotka olivat laittaneet yksityisviestiä :)

Mua kans vähän jännittää toi kahen mini tyypin kanssa oleminen :D Nyt täällä on tämä 1 v 2 kk ja sen kanssa on niin ihanaa ja helppoa että mietin et mihin mä oon nyt itteni laittanu ;D Katoin viime yönä ennen nukkumaan menoa synnytysohjelmia ja alko kyllä vähän se synnyttäminenkin palautumaan mieleeen ja kauhistuttamaan :D

Tänään ei oo kiva päivä, esikoisen haimaa testaillaan sokerirasituskokeella.. Löyty tossa aikasemmin korkee sokeri kerran, ei oo ollu siis kun kerran, mut epäilevät et voi viitata tulevaan diabetekseen ja siks haluavat nyt tehdä ton rasituskokeeen haimalle.. Poitsun piti olla syömättä 12 h ja nyt just laitoin puudutuslaastarit käsiin ja kohta lähetään sairaalaan ajamaan, mua ahdistaa :'( Kahestaan vielä mennään kun iskä on tietty töissä :(
 
Pieni ikäero: Meillä tulisi ikäeroa n.1v 5kk. Esikko siis nyt 10kk. Hieman välillä mietityttää, varsinkin kun esikoinen on ollut äärimmäisen helppo lapsi. Voiko toinen olla sitä myös ja muuttuuko esikon käytös uuden myötä kuinka jne. Mutta näin me tämä tahdottiin ja uskon että hyvä tulee ;)

-Bambi-lle ja pojalle tsemppiä testeihin!

Jaksamisa Pippurille ja Rimulle. Tiedän millausta tuo odotus on. Aikoinaan kun tm-raskaus todettiin tselläni, meni yhteensä yli 2vkoa kun tutkittiin ja otettiin verikokeita ja ultrattiin josko sieltä vauva kuitenkin paljastuisi. Kunnes hcg nousi yli 90 000 rv 8lla, joka sekin viittasi epänormaaliin raskauteen ja epäilivät jopa rypäleraskautta. Kaavintaan asti mentiin hcg nousun takia, mutta onneksi kyseessä oli pad-vastausten mukaan "vain" normaali tm-raskaus..

P.s. Tänään ultra, iiks!

Ninzi&Papu 7+0
 
17.02/ kukkurukuu / 24/ 1.lapsi / TAYS tai VAS
Minäkin haluan tänne! :)
Pikainen tälläinen päivitys, niin pääsen sitten kirjoittamaan ja lukemaan kunnolla! :) Nyt on pakko mennä johki tyhmiin töihin, kun mieluummin haihattelisin tän raskauden kanssa.. ;) Eli alussa ollaan. Neuvolan mukaan 4+5 (oviksen mukaan 4+2, mutta mennään nyt neuvolan mukaan, kun toi LA ei mihinkään muutu vaikka ultra näyttäiskin, etten oo ihan noin pitkällä) :)
 
  • Tykkää
Reactions: katrinainen
Ehkä jatkan tätä tän päiväistä yleisöryntäystä... Eli varauksella mukaan, vaikka jo tietysti täällä käynyt selailemassa muutamina päivinä :D

Mies jo niin kyllästynyt mun jatkuvaan vouhotukseen enkä ole viittinyt vielä oikein kenellekään ulkopuoliselle kertoa niin parasta että hoidan sitä vouhotusta täällä =)
Tosin välillä vouhotus muuttuu pelonsekaiseen jännitykseen, JOS ei menekkään hyvin jne.. mutta mutta, jos tää tästä..


13.2/ Emeli- / 22/ 1. tuloillaan.. / SatKS
 
  • Tykkää
Reactions: katrinainen
Tervetuloa kaikille uusille plussanneille! :) Ja onnea sekä tarroja pienten tassuihin! Meitähän alkaa olla iso sakki täällä. :D

Täällä tuli tänään ekaa kertaa halattuu pönttöäkin :x En tiedä mikä johtuu raskausoireista ja mikä ab-kuurista, joka tähän lenssuun menossa. Olo on kyl niin järkky ollu, et huhhuh. Nyt just olo asettunu ja toivon, et pysyiski hyvänä pidempään. Syömisestä tullu kauhee pakkopulla, ja alas saan vaan tarkkaan harkittuja mielitekoja :D Ranskalaisia ja hk:n sinistä, sämpylää voilla ja lauantaimakkaralla, gefilus marjakeittoo ja nyt pyysin miestä tuomaan kaupasta maksalaatikkoo (tiedän rajotukset :D) ja piimää. Onks muilla ollu pakkomielteitä syömisten kans?

Kerttuli_ ja Talvikki 6+1
 
  • Tykkää
Reactions: Jaziemily
Päivittelen tännekkin, kun oon jämähtäny tuonne facebookin puolelle :D
Täällä aika oireettomasti porskutellaan eteenpäin :) Ensimmäinen neuvola on 4.7, sillon viikkoja taitaa olla 9+0 :) Mä käytän nyt "tavallisia" monivitamiineja (sisältää foolihappoa, ei sisällä A-vitamiinia)..ihan prismasta ostettuja. Eikai näistä haittaakaan ole :D

-Jaziemily & Pikku-Nurminen 6+1
 
Rimu Olen todella pahoillani :hug:. Jaksamista. Itse viime kuussa keskenmenon kokeneena tiedän hyvin mitä käyt nyt läpi. Mutta olen hyvä esimerkki siitä, että pian voi taas tärpätä uudelleen!

Kävin itse lääkärillä kipeän pohkeen takia. Otettiin testit ettei ole veritulppaa. Onneksi ei ollut. Ilmeisesti siis hormonaalista tämä. Olipas minullekin ihan uusi raskaus oire. Molemmat jalat on kyllä koko viikon olleet tosi kipeät iltaisin.

4+5
 

Yhteistyössä