Helmikuun helmet 2013

Kyllä mä voin nyt sanoa nauttivani äitiydestä. Samaa en ehkä olisi sanonut esim. pari kuukautta sitten, kun oli enemmän sitä pelkkää huutoa tytöllä ja vähän samaa mitä Keishakin tuossa kertoi - seinät kaatuivat päälle. Asuttiin pienessä asunnossa, mikä oli täynnä tavaraa eikä mulla ollut ketään ihmisiä, keitä tavata. Istuin siis noin 2½ kk yksin kaikki päivät ja odotin miestä kotiin. Ihan kauheeta. Tuntui, että ei vaan kestä. Sitten muutettiin ja nyt asiat on paremmin. En voi valittaa :).

Kotona pystyn ilmeisesti olemaan niin pitkään kun haluan... siis toki kohtuuden rajoissa, en siis aio kotirouvaksi :D. Itse itseasiassa säästin tosi pitään "johonkin" ja sitten kun lapsi ilmoitti tulostaan päätin, että käytän koko rahamäärän sitten tuen lisänä ensi vuonna. Ei tarvitse olla koko ajan miehen rahapussilla. Se olisi stressaavaa mulle. Olen kuitenkin aika "uraihminen", työ on ollut mulle tosi tärkeä asia ja tuonut haastetta ja vaihtelua, mutta kyllä nyt lapsi menee edelle. Ehkä jossain vaiheessa voisi sopia osa-aikatyö. Toki, jos haave toisesta lapsesta toteutuisi tässä parin vuoden sisällä, niin sitten ollaan kotona vähän pidempään :).

Eilen tyttö kääntyi toisen kerran selältä vatsalleen. Onneksi nyt oli "todistajia" että muutkin uskovat asian :whistle:. Tyttö myös kerran kääntyi vatsalta selälleen ja pystyy liikuttamaan itseään jollain ihmekonstilla lattialla, koska eilen oli ihan eri paikassa, mihin laitoin hänet kun olin kotvasen poissa :). Polkee ilmeisesti jaloilla lattiaan. Nauravainen tyttö hänestä sitten on kasvanut, kovasti tarvitsee virikkeitä ja viihdykkeitä. Mitä enemmän ihmisiä paikalla, sen parempi :D. Nykyään syödessä alkaa yhtäkkiä tuijotella mua ja nauraa, syö ja taas katselee mua velmusti ja alkaa nauraa :D. Työnnä siinä sitten tissiä suuhun!

Päiväunet menee nykyään niin, että tyttö nukkuu rinnalla tai sitten jonkun sylissä sellaisia pieniä unipätkiä, jotka sitten ilmeisesti riittävät nykyään. Toisaalta hän nukkuu nytkin vielä yöunia, joten ehkä se tarve niille pitkille päiväunille on nyt vähäisempää.... Mun oma aika on usein näin "aamulla".

Kiinteitä en ole vielä paljon ajatellutkaan.. Riippuen vähän miltä tuo painokehitys nyt alkaa näyttää, niin katsotaan. Tyttö on niin pitkä (n. 2 kk 62,1 cm), että tuntuu maidon menevän jo tuohon suuntaan kasvuun! Itse varmaan alan sitten soseita sun muita mössöjän kokata kun kotona ollaan.

Mutta nyt muihin hommiin, mukavaa päivää kaikille!

EH & tyttö 3 kk 6 pv
 
Meille sanottiin neuvolassa, että kiinteitä voi alkaa maistelemaan 4 kk:n iässä, nimenomaan maistelemaan, kun meillähän ainakin vielä kasvetaan mainiosti pelkällä tissimaidolla. Aattelinkin kyllä jatkaa sillä vaan niin pitkään kun mahdollista. On niin ihanan helppoa ja halpaa, lapselle parasta ja siinä imetyksessä saadaan se läheisyyshetki. Meidän vauva kun ei enää ole mikään sylivauva. Monesti joutuu neuvomaan kavereitä jotka haluavat neitiä kanniskella, ihmettelevät sitten mitä ähisee, että laittaa lapsen nyt vaan kiltisti sitteriin tai lattialle. Mulla on yks kaveri, joka hirveästi haluis nimenomaa kanniskella vauvaa samalla ku keittää kahvia tai muuta, enkä kehtaa sanoa että ei roikottaisi toista mukana. Oon monesti koittanu ehdottaa, et mä voisin keittää kahvin, et hän vois pitää vauvaa kunnolla, mut ei käy. Ku sit toinen roikkuu siinä kädellä just sen näkösesti, ettei viihdy.

Mutta asiasta toiseen. Mulla on ihan hiiiiiiiirveän iso vauvakuume!! Onko muita? :) Jotenkin herkistää, kun muistelee juuri tuota vuosi sitten plussaamista ja niitä raskauden ensiaskeleita. Tosin se ei ole enää ihan sama, kun nyt se on ekan kerran koettu. Mutta varmasti silti ihanaa! Eilenkin melkein aloin itkemään kun elokuvassa kuunneltiin vauvan sydänääniä ja sanoin miehellekkin et määääki haluun kuulla noita! :) Join mökkireissulla ensimmäisen kaljan sitten vuoteen ja vooooi mikä pettymys! Melkein kadutti että rikoin hyvän "putken". :D Olis kiva sillai ajois ainaki tietää millon raskautuu ni vois sit töihin hyvis ajoin ilmotella, tuleeko vai eikö tule takas. Niin ollaan puhuttu kerran etten mene, jos seuraava vauva saapuu ens vuonna. Tulispa, tulispa!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
moulinrouge vauvakuume täälläkin:wave: Toivoisin tulevani raskaaksi elo-lokakuussa, tosin jos imetän edelleen silloin, niin se ei liene realistista. Mutta jos hyvin käy, niin vuoden lopussa olisi "pulla uunissa" :) Raskasta se tulee olemaan, kun on kaksi vaippaikäistä, mutta sitten olisi vauva-ajat nopeammin ohi, ja pian kaksi taaperoa talossa. Olisi niin ideaalia jäädä mammikselle ensi vuoden kesällä, niin ei tarvitsisi laittaa Simppua hoitoon ollenkaan välissä. Muussa tapauksessahan minä olen kotona elokuun alkuun 2014. Itsellä on säästöjä, joita tarvittaessa käytän, mutta pärjätään kyllä miehenkin tuloilla, jos ei ihmeempiä satu. No, asiat ei aina käy kuten suunnittelee, mutta tämä on siis haave=) Yksikin terve lapsi on jo suuri asia, mutta kovasti me toivoisimme sitä toistakin lasta tähän perheeseen, ja mielellään pienellä ikäerolla. Kun kerran tähän vauvailuun tottuu, niin olisi kätsyä hoitaa kaikki samalla kertaa. Kolmatta meille todennäköisesti ei enää tule.

Pilkku_ ja Simppu 4 kk
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Seuraavasta vauvasta on täälläkin jo juteltu, olis ehkä kiva jos ensi vuonna syntyis. Ollaan kuitenkin mahdollisesti menossa naimisiin ensi kesänä (tai sit vasta sitä seuraavana) niin en välttämättä haluais olla häiden aikaan raskaana vaikka ei se nyt tietysti kauheasti haittaisi kuitenkaan vaikka olisinkin.. Kuitenkin ihanne olis ettei mun tarvis mennä lasten välissä töihin, mut se kyllä sit tarkottais että ensi vuonna sen olis tultava. En oo nyt aloittanut syömään pillereitä, kondomi-linjalla mennään, niin on sit kyl helppo se jättää pois kun siltä tuntuu.

Meillä opittiin tänään kääntymään selältä mahalleen! Eilispäivän ahkerasti harjoitteli ja ihan pienestä vain jäi kiinni, sitä ennen ei oo kauheasti ollut kiinnostusta tohon hommaan. Tänään sit maksoin laskuja koneella ja likka oli lattialla kun hetken päästä alkoi kuulua tyytymätöntä ähellystä. Kun käännyin katsomaan niin neiti oli kääntynyt mahalleen, ja teki sen sit päivän aikana monta kertaa uudestaankin, aina vasemman kyljen kautta. Myös vielä eilen olisin sanonut ettei viihdy juurikaan mahallaan muuta kuin pienen hetken kerrallaan, mut nyt kun itse oppi kääntymään niin kädet jää jotenkin parempaan asentoon mahalla ollessa ja viihtyy siinä paljon paremmin. Nojailee kyynärpäihin ja ihmettelee maisemia tyytyväisenä. Omat vaatteensa hän on nyt myös tajunnut, on kiva jatkuvasti repiä bodyn rinnusta ja koittaa vetää kangasta suuhun.

Kiinteiden aloittamista en oo suuremmin vielä miettinyt, katsotaan nyt miten kasvaa pelkällä tissillä ja mietitään sit tarpeen mukaan. Alkuun ajattelin et aloitetaan kiinteitä heti kun mahdollista kun se imetys teki alkuun niin kipeää, mut nyt kun se on helpottanut niin ei oo sen suhteen kiirettä. Korvikkeita ei siis oo edelleenkään meillä tarvittu ainakaan tähän saakka, perjantaina on 3kk-neuvola niin siellähän sit taas näkee onko painoa tullut tarpeeksi.

Hepa ja neiti melkein 3kk
 
moikka

täällä todella tiuhat yöheräilyt jatkuu ja tää mami alkaa olla to-del-la väsy... puuh.

toisesta lapsesta haaveillaan täälläkin, joskin pakko sanoa, että nyt kun olen niin tööt öistä, olen ajatellut, että en kyllä tänä vuonna haluaisi raskautua. ajatus siitä, että olisi raskaudesta väsynyt ja sen lisäksi poju herättäisi pitkin yötä syöttämään on aika kestämätön. toki tämä voi muuttua ihan äkkiäkin. sitäkin olen miettinyt tosi paljon, että haluaisin esikoisen olevan vähän pidempään ainoa huomion kohde, voi olla aika rankkaa ihan pienelle, jos siinä onkin äkkiä toinen vauva jakamassa huomiota. vai mitä muut tuumitte? siis puhun jostain vuoden puolentoista ikäerosta. mäkin haluaisin kyllä toisen lapsen suht pian, koska oma ikä tulee vastaan. ylipäätään mä olen toisesta enemmän innoissani kuin mies, mutta on onneksi sentää kuitenkin ihan myönteisellä kannalla. mitään ehkäisyä ei olla käytetty, olen ajatellut siirtyä kondomeihin piakkoin. nyt kun imetän kerran kahdessa tunnissa suunnilleen vuorokauden ympäri, on tosi pieni riski raskautua, toki tiedostan, että se on.

sitten pitääkin taas mennä..

tuulis ja rakas 3kk ja risat
 
ps. milloin teidän vauvat oppineet tarttumaan esineisiin? täällä opittiin just tässä ihan vasta, kun ikää 3kk ja viikko suunnilleen. aika haparoivaa meininkiä vielä, mutta ihan selvästi tarttuu kuitenkin kun laittaa jotain ulottuville.
 
Esineisiin tarttuminen suunnilleen samoihin aikoihin, kin Tuuliksen vauvakin, eli aika tarkalleen juuri kolmen kuukauden iän tullessa täyteen oppi meidän tyttö tarttumaan leikkimatosta roikkuviin tavaroihin. Nyt nappaa jo itse lattialtakin leluja:) Noin kahden kuukauden iässä vauva oppi koskemaan tavaroihin, kun vein häntä esineiden lähelle ja kehotin kokeilemaan, silloin hän ojenteli kättä ja vähän lääppi tavaroita, mutta tarttuminen tuli mukaan sitten kolmen kuukauden kohdalla.
 
Hellurei pitkästä aikaa :)

Ollut niin hektinen kevät, vaikka kotosalla vain oltukin, mutta kun tuota maaplänttiä pitää, niin pakko ollut tehdä yhtä sun toista kasvimaan ja kasvihuoneen eteen sekä siinä sivussa on toi pikkumies ja isommatkin... joten häpeäkseni tunnustan, etten jaksanut enkä nyt ehdikään lukea aikaisempia tekstejänne :ashamed:

Kääntyminenon meillä vielä ihan vaan selällään 180 astetta eri suuntaan kääntymistä :LOL: tänä aamuna luulin, että isä on vaipanvaihdon yhteydessä laittanut toisin päin ja jättänyt housut pukematta, mutta itse oli saanut ne jotenkin riisuttua ja vempuloinut ittensä ihan eri päin leikkimatollaan :D jossa viihtyy ilmeisesti juuri tämän liikkumaan opettelun vuoksi hyvinkin. Masullaan olen yrittänyt kanssa pitää hiukan, muttei tunnu viihtyvän lainkaan. Istualtaan on halunnut olla tuettuna jo pidemmän aikaa ja mitäpä sitä kieltämään, kun itse itsensä siihen asentoon vetää sylissä aina.

Nukkuminenon yllättävän nopeasti tasaantunut. Pari yötä sitten vetaisi ruhtinaalliset 12 tuntia unta kuulaan. Ja mitä teki vanhemmat? Valvoivat ja kävivät tökkimässä, että mitä se nyt noin nukkuu :LOL: aamulla tyyppi kiekaisi riemusta ja äiti väsymyksestä :D sitten maistettiinkin perunaa ja toissa yönä ei sit nukuttu kuin pätkiä. Viime yönä vetaistiin taas 9 tuntia putkeen... Mutta niin tai näin, joka kerta aamu alkaa puoli kuus, kiitos vain isän kellon, joka koko raskausajan herätti siihen aikaan, vaikkei hän silloin itse noussutkaan :mad: tosin hyväähän tuo tekee nousta ajoissa :)

Vauvakuume on täälläkin ollut alusta asti :D Iskällä enemmän ja vähemmän, riippuen millä tuulella hän onpi, mutta jostain syystä seksin määrä on niin alhainen, että luultavasti ennemmin voittaisin lotossa kuin saisin vauvan :D Kaipa tuo tuosta piristyykin taas :) Hellyyttä on muuten kuitenkin niin lasken senkin seksiksi vaikkei siitä kyllä jälkikasvua synny. Ja voihan olla, ettei neljättä koskaan tulekaan, kun ei nämä kolmekaan ihan noin vain ilmaantuneet. Nautiskelen heistä nyt sitten, mutten pistä pahakseni, jos joku päivä vielä yksi ilmaantuisi lisää :D

Syöminentosiaan tapahtuu edelleen pääasiallisesti tissillä, mutta tällä viikolla on muutamia lusikankärjellisiä maisteltu perunaa sekä tänä aamuna riisipuuroakin :) Sitä muksun valmisjauhetta, mikä vain sekoitetaan lämpöiseen veteen. Määrällisesti ei siis paljoa, mutta pientä suutuntumaa haetaan :) Lähinnähän se taitaa enempi tulla ulospäin kuin mennä sisälle :D mutta laitoin samalla pottua jääpalarasioihinkin jo valmiiksi, että ei tarvitse keitellä vähään aikaan kyllä erikseen, jos ei muuten olla tekemässä perunaruokaa :) En ole koskaan antanut lapsille valmissoseita muuta kuin jossain matkoilla ehkä, johtuu varmaan eniten siitä, että samallapa nuo on tulleet soseet, kun tavallistakin ruokaa olen tehnyt. Meillä ei juurikaan syödä mitään valmisjuttuja pizzaa ja kanansiipiä lukuunottamatta ja niitäkin todella harvoin, koska asutaan sen verta korvessa :D

Ihanat on ilmat, mutta vauva ei kyllä paljoa vaunuissaan viihdy näillä keleillä. Yllättävää, että joko on ihan hirveä hiki tai sitten on kylmä, mutta välimuotoa hänellä ei tunnu olevan! Ja yöt nukkuu parhaiten pitkässä yökkärissä :/ taitaa olla äitiinsä tullut ja on hieman vilukissa ;)

Ihania kesäpäivä äityliinit vauvoineen :)

Viivi+Arttu melkein viikko ylli 4kk :)
 
Moiiiii :wave:

Pikakirjoitusta tänne. Massulteen nukuttamista en ole kokeillut, mutta mahalteen täällä ollaan paljonkin, niin lattialla kuin äitin sylissä.

Vauvakuume hmm mitä tähän sanoisi.... RAKASTAN VAUVAN TUOKSUA JA TUOTA PIKKU ÄHINÄÄ NIIIN PALJON, ETTÄ EN HALUA LUOPUA NIISTÄ IKINÄ :heart: :heart: :heart: Ja kyllä, lisää vauvoja kiitos ! Mutta toivon kuitenkin pientä väliä tänne, että kerkeisin käydä töissä muistelemassa millaista se asiakaspalvelu on ,ettei unohdu :LOL:


Nukkuumaanmeno nykyään on hankalaa täällä. Kai joku vaihe menossa. Hommaa menee yleensä niin, että kun yökkäri on päällä ja vedetty iltamaidot siinä n. klo 21 niin viedään typy sänkyyn ja sinne se yleensä nukahtaa tuttinsa kanssa, kunnes herää ½h-1 h jälkeen parkumaan ja otetaan sitten pullolle (tissi ei silloin kelpaa) ja hytkytellään uneen. Siinä touhussa saattaa hyvinkin mennä tunti pari.....

Hei sittenku on sen aika, niin mitä puuroa maistatatte ensimmäisenä vauvallenne ? Ostatteko valmista ? Tiiän että eivät kaikki edes anna sitä, mutta ajattelin vaan :confused:


Huhhuh.. eilen tehtiinki sitten kaksi ulkoilureissua. Ensiksi vaunuilla käytiin yhessä kyläpaikassa ja illemmalla sitten otin tyttäreni kantoreppuun ja käytiin alhaalla rannassa katsomassa kun koirat on vapaana aidatulla alueella =koirien oma ranta. Me möyrijän kanssa katsottiin portin ulkopuolelta, kun toiset siellä leikki. Yks koira haukahti aika voimaakkaasti, niin pikkunen vähä säikähti ja itki. Rauhoittui kuitenkin heti.. Mutta parasta oli se, kun kaksi isoa mustaa koiraa leikki keskenään aika rajusti ja murisivat toisilleen, niin repusta alkoi kuulua pientä naurua :kiss: :heart: :D IHANAA ! Hänen mielestä se koirien telmiminen oli super hassua.

Sellasta vaihteeksi....
-Pikku Pallo sekä möyrijä 2pvää vajaa 3kk
 
Moikka Moi!

Meillä alkaa ne päiväuniongelmat helpottaa. En tiiä liittyiskö ongelmat siihen kun oli viikon ilman reladropseja. Nyt on saanut taas tippoja neljä päivää niin unetkin alkaa maistua. Tai sitten se oli vaan jokin vaihe, mistä näistä tietää.

Maanantaina ois 3kk neuvola. Jännityksellä ootan mitä rokotuksista tulee. Toivotaan et selvittäis vähällä. Ajattelin kysellä neuvolassa et jos alotettas jo nyt pikkuhiljaa kiinteitä kun kaveria tuntuu kovasti kiinnostavan.

Pitänee suunnitella vaatekaupas käyntiä kun tuntuu käyvän vaatteet pojalle kovaa vauhtia pieniksi. Kohta ei oo mitään päälle pantavaa :)

Lämpöisiä kesäpäiviä kaikille

Annemiini + poika 3 päivää vajaa 3kk
 
Heippa,

meillä vauva saa alkaa sitten nukkumaan mahallaan, kun alkaa sängyssä itse kääntymään. Nythän kääntyy jo lattialla tosi sujuvasti, mutta sängyssä ei, nukkuu mielellään selällään tai kyljellään.

Minulla ei ole vauvakuumetta, meidän lapset ovat nyt nämä kolme ihanaa prinsessaa ja se riittää. Minusta on kyllä ihana, että noiden kahden ikäero on vain 1v6kk. Nyt ovat mitä parhaimmat kaverit ja kivasti kotona on leikkiseuraa toisilleen. Minä tulin raskaaksi melko pian imettyksen loputtua, sitä ennen ei tapahtunut mitään, mutta en silti uskalla luottaa imetykseen ehkäisynä. Kahden pienen kanssa pärjättiin hienosti ja nyt ovat nuo isommat jo melko isoja. Olihan ne päivät välillä raskaita, lapset nukkuivat päiväunia vuorotellan, pienempi aamu- ja iltapäivällä ja esikoinen siinä välissä, ei siis ollut äidillä aikaa lukea lehteä tai syödäkään rauhassa. Mutta nyt ajateltuna, en edes ajattele tuota toisen vauva-aikaa kovin raskaana, siis vaikka vaippaikäisiä oli kaksi. Ehkä aika kultaa muistot :LOL: Olen erittäin onnellinen siitä, että saimme nuo kaksi melko pienellä ikäerolla.

Meillä otetaan sitten 5kk iässä joskus puuro käyttöön, ajattelin itse keitellä kaurajauhoista puuroa ja siihen päälle hedelmää tai marjaa. Vellejä me tuskin käytetään, mutta puurot otetaan kyllä aamuun ja iltaan. Tuosta kaurajauhosta keitetystä puurosta siirryn sitten hiljalleen tavalliseen kaurapuuroon mitä me muutkin syödään.

-Ninnu ja tyttö 3,5kk
 
Huh hellettä, meidän neiti ei oikein taida tykätä kuumasta. Vaikka vaunut eivät kuumene paljon, niin silti nyt ulkoilu on yhtä tuskaa ja kirkumista. Jotenkin ei vain pysty nukahtamaan nyt vaunuihin enää.

Asiasta toiseen, onko kukaan miettinyt, että voisi jossain vaiheessa esim. luovuttaa munasoluja? Jotenkin tämän oman vauvan ja siihen kohdistuvan suuren rakkauden myötä toisten lapsettomuus on alkanut tuntua vielä pahemmalta. Olen pari kertaa miehen kanssa puhunut asiasta, että mitä hän olisi mieltä, jos luovuttaisin soluja kun meidän lapsilukumme on toivottavasti pian täysi. Valitettavasti mieheni ei pidä ajatuksesta, joten se jäänee omalta kohdalta toteutumatta. Mutta ihan uteliaisuudesta kyselen, onko kukaan muu miettinyt asiaa?
 
Meillä taitaa olla tämän ketjun (maan?) huonoin (väsynyt) päiväuninukkuja.. :|.. Ja korostan sanaa väsynyt. Nyt neljättä viikkoa mennään todella olemattomilla päiväunilla, vaikka tyttö näyttää jossain vaiheessa päivää lähinnä zombielta. Vaunuihin en enää yritäkään, koska saa niissä kohtauksen. Tuijottelee kattoon ja kiekuu. Sitten kun nostan vaunuista pois, röyhtäilee kauheesti... voisiko olla sitten tytöllä jonkunlaista refluksia...? Kaukalossakin viihtyy välillä tosi huonosti ja sieltä pois ottaessa "röhisee". Paljon myös hikkailee. Mutta ei pulauttele.

Mutta hellettä piisaa! Oltiin tytön kanssa aamupäivällä ulkona varjossa, ei kyllä oikein jaksettu olla. Ehkä en sitten ole niin helleihmisiä. Sisällä kuitenkin onneksi suht'koht "viileää".

Mitat 3 kk 1 vko iässä paino 6080 g, pituus 63,1 cm, pään ympärys 41,5 cm. Ei kuulemma kiinteitä tarvitse aloittaa painon takia, mutta katsellaas nyt.

EH & tytteli 3 kk 1 vko 4 pv
 
Uusi Helmikuun Helmet ryhmä on näemmä perustettu odotuspuolelle.. Tuli ihan kylmät väreet kun muisteli sitä omaa odotuksen alkua :heart:

Me ollaan aloitettu jo kiinteiden maistelu muutama viikko sitten.. Saatiin ihan neuvolan "siunauskin" asialle. Päärynä, porkkana, mango, bataatti ja kukkakaali on tullut tutuksi ja hyvin maistuu :) kaikilta vatsanväänteiltä ollaan myös säästytty. Peruna, omena ja banaani olisi seuraavana vuorossa..

Täällä myös päiväunet vähentynyt! Nukkuu ihan maksimissaan 2h päivän aikana, aiemmin nukkui 3-4h!!! Onneksi kuitenkin jaksaa enimmäkseen olla hyvällä tuulella. Yöunille meneekin jo sitten 19-20 aikaan, herää syömään 01 maissa ja 04 aikaan, ylös noustaan 8-8.30.

Helteet ne on täälläkin, poika viihtyy parhaiten pelkällä vaipalla vuorokauden ympäri =)

3kk neuvolassa paino 7485g ja pituus 62,7cm. Pneumokokki jätettiin ottamatta, eikä neuvolassa edes kyseenalaistettu koko asiaa. Yhdistelmä- ja rotarokotteet mennyt ilman sivuvaikutuksia, huh.

Tässä taas tältä erää,
Norpu ja poika 3 1/2kk
 
Meillä on menny nukkumiset nyt tosi huonoksi. Alkoi jo ennen rokotuksia heräillä noin 3 tunnin välein yöllä entisen jopa 7h sijaan, mut nyt sit kun perjantaina saatiin 3kk rokotukset niin sen jälkeen erityisesti alkuyö on menny ihan hulinaksi, saattaa nukkumaanmenon jälkeen (joka sekin usein kamalan väsyitkun saattelemana kun ei vaan malta käydä nukkumaan) herätä useammankin kerran tunnin välein huutamaan ja tissi on ainoa mikä rauhoittaa. Sit aamuyöstä saattaa tulla yks tai kaks 2-3h unipätkää. En tiedä mahtaako maha sit olla kipeä kun ei tollasta suoraa huutoa oo kyllä ennen ollu öisin. Päiväunetkin on ihan surkeita useimpina päivinä, esim eilen nukkui yhteensä ehkä vähän yli tunnin koko päivänä! Aamupäivällä nukahti tissille ja lähdettiin sit samantien ulos niin neiti heräskin välittömästi eikä nukkunut koko 1,5h vaunulenkillä kuin lopussa n.10min. Sit iltapäivällä nukkui sylissä puoli tuntia ja illasta vaunuissa ehkä vajaan puoli tuntia. Väsynyt kuitenkin tuntuis olevan mutta kun ei vaan suostu millään nukkumaan. Täytyy varmaan koittaa vielä liinaa, se vaan on niin sairaan kuuma tälläisillä ilmoilla kun ollaan molemmat kovia hikoilemaan. Nyt sain huijattua päikyille kun syötin meidän sängyssä ja annoin jäädä siihen nukkumaan niin ei herännyt siirtämiseen.

Otettiin tosiaan kaikki rokotukset. Seuraavana yönä alkoi toi heräily ja sit seuraavana päivänä oli tavallista kärttyisempi, annoin sit panadol-suponkin jossain vaiheessa ja se tuntui vähän oloa helpottavan vaikka ei kuumetta ollutkaan. Kakkaa tulee myös nyt useammin, viimeaikoina kun se on tullut vaan kerran päivässä isompi satsi. Nyt tulee useamman kerran päivässä vähemmän kerrallaan, väriltään on välillä vihertävää. Myös pieruja tulee paljon, vaikka meidän neiti on kyllä ollut aina aika kova paukuttelemaan. No, toivottavasti nää johtuis vaan niistä rokotuksista ja menis pian ohi.

Neuvolassa oli muuten kaikki kunnossa, 3kk mitat 5910g ja 60cm. Keskikäyrillä kasvaa tasaisesti eli hyvin riittää pelkkä tissimaito.

Kääntyminen oli täällä kiinnostavaa tasan 2 päivää ja sit hän kyllästyi :D Sen pari päivää kääntyili ihan jatkuvalla syötöllä selältä mahalleen, mut nyt sit pitää taitoa yllä kääntymällä enää suunnilleen kerran päivässä.

Hepa ja pimu 3kk 3vrk
 
Hauskaa, kun monilla täällä tuntuu kääntyilevän jo 2-3 kk:n ikäiset vauvat. Meillä nyt vähän yli 4 kk, eikä elettäkään kääntymisen suhteen. Eräs tuttu kuulemma kääntyi vatsalleen vasta kahdeksan kuukauden iässä, ja ihan motorisesti lahjakas urheilija hänestäkin tuli, että enpäs tässä kuitenkaan masennu :)

Tarkkaavainen kuuntelija meidän tyttö on, hän mielellään katselee ja kuuntelee kun selittää asioita. Muutenkin tuntuu viihtyvän hyvin itsekseen leikkimatolla ja lattialla, juttelee leluille ja juttelee aikuisille. Aivan ihana vauva:heart:

Nukkuminen edelleen heikkoa. Vaunuissa voi olla hereillä hyvinkin kauan. Tyttöä suututtaa vaunun edessä oleva auringolta suojaava verho, mutta aurinkolaseja ei suostu vaunuissa pitämään. Ulkoiluotivaatio on vähän laskenut, kun vauva ei enää nukukaan, vaan saattaa kitistä koko vaunukävelyn ajan. Pakko kai se on pian vaihtaa rattaisiin, niin pääsee pieni katselemaan maisemia.

Ostettiin muuten hyppykiikku, käytettynä maksoin vain kympin. Saa nähdä, tykkääkö tyttö siitä. Koska hän kannattalee jo päätä erittäin hyvin, uskaltanemme kokeilla kiikkua heti kun saadaan se kiinnitettyä. Onko kellään ollut käytössä jo kiikkua?
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Hei!

Meidän neiti tänään tasan 4kk.Ei käännytä vielä ympäri.Esineitä tavoitellaan ja jos onnistuu jostai saada kiinni niin suuhunhan se menee.

Mahallaan pääasiassa neiti nukkuu ja nukkuu kyllä tosi hyvin,7-9 tuntia putkeen.Välillä tissiä ja vielä pari tuntia päälle.Päivisin pikku unia ja yhdet 2-3 tunnin päikkärit iltapäivällä.Vaunuissa ei nukuta vieläkään.Joskus vahingos pienen pätkän.Varmaan neiti säälii vanhaa äitiä kun on niin kiltti :)

Kiinteitä on ruvettu pikkuhiljaa syömään.Kakka ei ole enää "vauva kakkaa" ja massu toimii hyvin.

Meidän iskä on reissuhommissa eikä kotona edes joka viikonloppu.Toisinaan on sitte kyllä viikonkin vapaa putkeen.Kotona ollessaan osallistuu hienosti vauvan hoitoon.Käytännössä olen kuitenkin neitin kanssa kaksin 24/7. Välillä kieltämättä olis kiva vähän hengähtää.Toivoo et joku tulis käymään et pääsis vaikka rauhassa käymään suihkussa tai ihan vaan jutella jonku aikusen kanssa.

Tytöstä on kyllä kovasti iloa.Jutellaan kovasti toisillemme vaikka kumpikaan ei ymmärrä tuon taivaallista :D
 
Moikka!

En olekkaan aikaisemmin osallistunut tähän ketjuun :). Meillä 2.2 syntynyt poika.
Kaikki on mennyt tosi hienosti ja yöt nukuttu. Ikää oli 3kk6pvä kun kääntyi ekan kerran mahalta selälleen ja viikkoa myöhemmin toisinpäin - nykyään ei pysy enää hetkeäkään sellään vaan pyrkii heti kääntymään. Kiinteitä en ole vielä aloittanut eikä poika osoita vielä minkäänlaista mielenkiintoa ruokaan :).Varmaan parin viikon päästä aloitellaan.

Poika nukkuu melkein pelkästään vaunuissa päivällä tai jos sängyssä niin max.½h kerrallaan.

Onks täällä muita Helsinkiläisiä samanikäisten äitejä? Olis kiva joskus tavata!
 
Tervetuloa Suklaanougat :wave:

Doddii. Täällä on nuhanenä. En minä vaan lapsi ! Hyvin toimii nuo keittosuolaliuostipat, antaa hetken vaikuttaa ja sitten imasee nenä-Friidalla räät pois , niin on pikkusella parempi olla :heart:

Teillä näyttää olevan tosi hyvänkokoisia vauveleita. Meillä on hoikka typsykkä. Olin jo vähän huolissaankin, että onko painoa liian vähän... mut eilen oli neuvola, ja siellä sanottiin, että on normaalia, kun on kasvanut noin huimasti ja kun vanhemmat ovat pitkiä ja "hoikkia".
 
Heippa pitkästä aikaa :wave:

Semmonen tuli mieleen tänään että kuinka nopeasti saitte kela-kortin ristiäisten/nimiäisten jälkeen? Meille kyseistä korttia ei oo vielä tullu vaikka ristiäiset oli jo 20.4. :confused:

Poitsu on kasvanu hurjaa vauhtia että tällä mammalla on jännetupentulehdus vasemmassa kädessä. On ollu jo useemman viikon ajan. Lääkärissä kävin maanantaina niin lekuritäti sano suoraan että hän ei voi sanoa että ole rasittamatta sitä kättä. :D Anto kuitenkin ohjeita mikä vois kipua helpottaa.

Tälleen yksinhuoltajana voin sanoo että poika kyllä omistaa ihanat isovanhemmat. Nyt muutamana päivänä ukki ollu vapaaehtosesti kattomassa poikaa että oon päässy käymään kaupoilla. Eilen tuli ihan orpo olo kun poika ei ollu mukana. Ja kun ollaan oltu mummolassa niin mummo on käyny pojun hakemassa aamulla että oon saanu vähäsen nukuttua pitempään. Vaikka hyvin meillä kyllä yöt nukutaan yhellä heräämisellä. Poju on menossa mummolaan yökylään ekaa kertaa ilman äitiä parin viikon päästä ja hermoilen jo nyt että miten ite pärjään ilman pojua yhen yön. :rolleyes:

Meillä oli pariviikkoa sitten 3kk neuvola ja kaikki rokotteet poika sai. Painoa oli 6100g ja pituutta 61,1cm

Doris ja Elmo 3kk ja päivää vaille 2vko
 
Tervetuloo Suklaanougat!

Doris87 meille tais Kela-kortti tulla n. kk:n päästä nimen ilmottamisesta.

Meijän poika rupee muuten maistelemaan kiinteitä ensviikon lopulla tai sit seuraavan viikon alusta, pitää vähän kattoo, miten alotellaan. Terkkari sano viimeks neuvolassa, että 5 kk:n iässä voijaan alotella. Neuvola on sitte juhannusviikolla ja tulee taas niitä rokotteita.

Täällä on menny ja on voitu kaikinpuolin hyvin ja toivottavasti jatkuu samallalailla. Ihana, kun pojalla alkaa illalla isin töistä tultua kitinä minun sylissä, jos isi ei juttele ja huomioi häntä tarpeeks :heart:

minä vaan -84 + Vesku 4kk 3 vko
 
moikka

pikaterkut kaikille puuhien lomasta!

pojalla kaikki mainiosti, iloinen vesseli ja ihana sellainen. mutta yöt on järkyttäviä edelleen, haikein mielin luen joiden yksistä syötöistä... meillä herätään ties kuinka monta kertaa, olen jo pudonnut laskuista, mutta viime yönä katsoin kellosta, että kahden jälkeen puolen tunnin - tunnin välein herättiin. käytännössä en itse ehdi enää nukkua aamuyöstä ollenkaan. poika herää, syö ja kun lasken omaan sänkyyn on taas vartin päässä hereillä (syönti kestää siis aika pitkään). vieressä nukkuminen ei auta asiaa. olen aivan järkyttävän väsynyt, hormonit ei enää auta kun näin pienet unipätkät. pisin pätkä on nykyään se kaksi tuntia heti nukkumaanmenon jälkeen ja sitten alkaa hulina. en tiedä onko kuumuus osasyynä, syö kyllä joka heräämisen yhteydessä, ainakin vähän. tähän liittyen olenkin ajatellut kysyä neuvolasta, voisiko jotain velliä kokeilla jo parin viikon päästä kun poika tulee 4kk, jos se vähän pidentäisi unia. tällä mamilla alkaa jo khota viirata päästä...

tuulis ja rakas 3kk 2vkoa ja rista
 
Voi Tuulis, tsemppiä kovasti! Ei varmaan lohduta, mutta meilläkään yöt ei mene hyvin. Olen aamuisin ihan raato, mutta nyt onneksi valo virkistää päivän aikana vähän. Ilman kahvia ei tulisi kyllä elämästä yhtään mitään, eli minä juon 2-4 kuppia per päivä, vaikka se ei kaiketi imettävälle kovin suositeltavaa olekaan.

Lisäruokia ollaan kokeiltu perunaa, porkkanaa ja päärynää. Ei ole ollut menestys, tyttö ei tunnu tajuavan ollenkaan, että ruuan voisi nielläkin. Nyt lohduttaa lähinnä ajatus, että tiettävästi kaikki oppivat ennemmin tai myöhemmin syömään muutakin kuin maitoa. Tuntuu niin loputtoman pitkältä vaan tämä tie kunnon syömiseen. Onneksi meillä kasvetaan rintamaidollakin hyvin, nelikuinen Simppu on jo 8 kg ja 67 cm.
 
Tuulikselle roimasti voimia :hug:! Uskon, että alkaa väsyttää ja kypsyttää.

Kela-korttia ei ole näkynyt, itseasiassa tässä kaiken keskellä olen unohtanut koko kortin.. kastejuhla oli 11.5.

Meillä on mennyt ihan yhtäkkiä taas meno huonompaan suuntaan. Tyttö on lähes koko ajan huonotuulinen ja kitisevä :|. Ja yhtäkkiä aloin miettimään näitä oireita ja kyllä, alan epäillä refluksia. Hikat, aivastelut, yskät, pystyyn nukahtamiset, totaalinen viihtymättömyys vaunuissa&kaukalossa, kauheet röyhtäisyt, nieleskely, jatkuvat tarve kanniskella tyttöä ja kävellä, sitterissä istuu hetken ja alkaa itku ja pärskiminen, ainoastaan tissi suussa rauhoittuu. Nyt 3 iltaa mennyt huutoa kuunnellessa, johon auttaa vain tissi. Ja itseasiassa tässä parina päivänäkin on tyttö huutanut ajoittain, mitä ei siis ole tehnyt enää kai kuukauteen. Torstaina tuli maidot nenästä...
Maanantaina on neuvolalääkäri. On meillä vakuutus, että voi yksityksellekin mennä, mutta ei sinne ollut aikoja ennen maanantaita...

Mutta onhan tämä kesä... Mihinkään ei voi lähteä, ei vaunuilla eikä autolla ellei halua kuunnella sydäntä raastavaa huutoa. Suihkussa olen kuunnellut näiden kuukausien aikana niin paljon tytön huutoa, että kuulen sen korvissani, vaikka hän ei huutaisikaan :kieh:. Ja milloin olen ollut näin onnellinen, jos pääsen vaikka käymään lähikaupassa! Kyllä on pienestä ilot revittävä. Mutta ehkä tämä taas tästä...

Rokotuksia ei olla otettu nyt mitään. Viimeksi olisi pitänyt antaa se 3 kk yhdistelmä, mutta neuvolatäti kyllä ymmärsi, että nyt ei kiitos, siirretään. Taisin näyttää niin väsyneeltä ja itkuiselta, että tajusi, että ei nyt mitään kiitos.

Eh & Tyttö 3½ kk
 

Yhteistyössä