Helmikuun helmet 2013

Tervetuloa Bingo!

PIkku yllätys: harmi että tuli refluksidiagnoosi, mutta parempi diagnoosi kuin ei, jos kerran tunnistettava vaiva on olemassa..

Me käytiin tänään yksityisellä lääkärissä, kun vihrea kakka muuttui eilen juoksevaksi ja terveysneuvonnasta sanottii puhelimessa, että jos on ripulia, pitäisi viedä sutjakasti lääkäriin kuivumisvaaran vuoksi. Neuvolan puhelimeenkin ehdin soittaa ja sieltä epäiltiin allergiaa, kun kakka on ollut viikkoja vihreää. Poika on ollut hyvävointinen, mutta tosiaan kakka muuttui sellaiseksi vetiseksi liejuksi ja ollut sitä nyt yli vuorokauden.

No, ei voi muuta sanoa kuin että vaikea ottaa selvää asiantuntijoiden kannoista, ovat kaikki näemmä eri mieltä. Mehiläisen lääkäri sanoi että ihan normaalia että on jatkuvasti virheää, eikä koostumuskaan merkkaa, jos vauva voi hyvin. Kun kysyin mahdollisesta allergiasta, sanoi että vaikka olisikin allergiaa, parempi olla rajoittamatta omaa ruokavaliota mitenkään, sillä nykyään suositaan siedätystä ja ajan myötä pienen vatsa tottuu. Aika eri näkökanta kuin monen muun, jotka nimenomaan käskevät rajoittaa ja katsoa mitä kakalle sen myötä tapahtuu. Vissiin jätän sitten vaan huolehtimatta, kun poika tosiaan on ihan virkeä ja iloinen, eli vihreä lieju ei tunnu vaivaavan, mitä nyt vaipassa. Kiinteämpi vihreä ei vaivannut edes vaipassa. Olisin kyllä silti iloinen, jos se muuttuisi normaaliksi keltaiseksi jossain vaiheessa...

TUulis ja rakas 6 viikkoa ja 1 päivä
 
tervetuloa uudet!

Jee, meillä viime yönä 7 tunnin unipätkä:) Voi kun toistuisi!

Tänään vauva sitten on nukkunut päikkäreitä, kun mies on kotona. Tosi vakuuttavaa selitellä, että arkena ei oikein nuku... Pitää nyt iloita tästä kuitenkin:)

Kyllä muuten harmittaa vähän. Ostin talvella matkarattaat käytettynä puoleen hintaan uusiin nähden, ja nyt ne samat olisi stokkan hulluilla päivillä alessa vain vähän kalliimmalla kuin ne käytetyt... Aina ei voi voittaa, mutta pitipä taas hötkyillä:/

Tsemppiä kaikille masu- ja unikärvistelijöille! Pian on vauvat kaikilla isoja, ja helpottuu vaivat. Näin ainakin lohdutan itseäni vaikeina hetkinä. Eilen yritin käydä ystävän kanssa kahvilla, ja eikös tyttö alkanut kirkua heti kun laskin tarjottimen pöydälle. Rinnalla rauhoittui, mutta vain hetkeksi. Ne oli sitten pikaiset kahvitreffit. Ei paljon tullut leivoksestakaan nautittua, mutta oma moka. Puin vauvalle liikaa, ja rassu oli ihan hikinen. Hankalia nämä kevätsäät. Nyt ehkä siirryn siihen äitiyspakkauksen pöllöhaalariin, kypärämyssyyn ja puuvillapipoon sekä pakkauksen makuupussiin. Tarkeneekohan noilla? Tähän mennessä ollut fleecevuorillinen toppis, kypärämyssy, neulepipo ja se makuupussi. Tulispa jo kesä ja oikeasti lämmintä:)

Pilkku_ ja pieni 9 vko:a
 
Viimeksi muokattu:
Ompa täällä hiljaista! Päätinkin sit tulla kehumaan et meillä nukuttiin viime yönä melkein 6 tuntia putkeen <3 Tuli todiste siitä et kyl toi äidinmaitokin pitää nälkää vaik välil epäilytti ;)

Meillä ollut cuplatonit alusta asti käytössä ja ajattelin vasta sitten kokeilla olla ilman kun pullo on tyhjä =)

Kakkaa odottelen edelleen kun viikko jo edellisestä kerrasta...siis vauvalla ;) meinattiin lähtee tänään 35km päähän kauppaan niin eiköhän rusauta sen sit matkalla!

Mietin tässä että missä on äiti maa kun ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään? vai oonko sokee?


Mukavaa sunnuntai päivää=)

äitx2+pieni mies 2kk3pv
 
Oi voi sentään mua naurattaa nämä teitin raskauskilot, joita joillakin on parisen kiloa. Eipä niitä varmasti olekaan kiire laihduttaa. Mulla taitaa "raskauskiloja" olla nyt jäljellä 20 kg. 8 kiloa on lähtenyt, mutta niistäkin suurin osa jäi sairaalaan ja sen jälkeen paino jämähti paikalleen, vaikka imetän ja käyn päivittäin lenkillä. Lähinnä vituttaa katsoa peiliin, mutta niinpä se minäkin ajattelin, että katson sitten imetyksen päätyttyä mikä tilanne on ja sitten rupean tarkistamaan ruokavaliota.

Täällä on elelty ihan luksuspäiviä, kun lapsen isä on käymässä kotona ja minun ei tarvitse herätä yöllä kuin kerran! Kyllä se vaan mieli lepää, kun saa nukkua. Eilen oli pojan ristiäiset ja oli ihana kyllä herätä, kun oli oikeasti pirteä. Sitten jaksoi ihan eri tavalla seurustella vieraiden kanssa ja hyysätä heitä. No, tätä lystiä nyt ei kestä kerrallaan kuin muutama päivä, mutta iloitsen siitä niin kauan kun voin :)

Keltakukka ja poika 7 viikkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Sunnuntaita!

Keltakukka
Mulla on niin samat fiilikset noiden kilojen kanssa! Oliskohan jotain 15 vielä jäljellä, eikä ne lukemat ole mihinkään muuttuneet muutamaan viikkoon vaikka ihan kunnon hikilenkkiä oon vaunujen kanssa mennytkin. Oonkin laittanut ittelleni tavoitteen päästä rantakuntoon...vuodeksi 2020 :LOL:

Mä oon tainnut vihdoin keksiä mistä nää meidän pojan kitinät johtuvat! Liian vähistä unista. Meillä kun poitsu ei yleensä nuku kunnolla enää sen 5-6 jälkeen kuin tunnin ja sitten ollaan nukuttu muutama viikko sellaisia pätkiä siellä sun täällä päivän mittaan ja ehkä joku tunnin-kahden pätkä iltapäivisin. Nyt oon nukuttanut pojan vaunuihin iltapäivisin pihalle ja antanut nukkua niin pitkään kuin toista nukuttaa, helposti sen viisikin tuntia, niin iltakitinät ovat vähenneet huomattavasti. Eilenkin heräsi vasta siinä kuuden huiteilla, kitinä alkoi klo.20 pintaan ja 21 oli jo täydessä unessa ja heräsi vasta 4 aamulla. Söi ja nukahti sen jälkeen itsekseen omaan sänkyynsä, josta nostin hyvätuulisen pojan viereeni jutustelemaan puoli 9 aikoihin. Nyt meni aamulla sitten taas muutamalla "huonolla" unen pätkällä tänne iltapäiväpäikkärihin ja heti oli kitinää pinnassa. Eli alan kyllä laittamaan poikaa ajoissa nukkumaan aamutoimienkin jälkeen, jotta saadaan ainakin ne kaksi kunnollista unipätkää päiville. Jotenkin on jossain takaraivossa ollutkin sellainen fiilis, että poika nukkuu vähänlaisesti ikäisekseen ja niin on varmaan ollutkin.

Meillä ollaan nyt menty taas pelkällä tissillä viikon verran ja tuntuu hyvin riittävän, kun nukkuukin tuollaisia pätkiä! Ja eilen illallakaan ei mitään sen kummemmin tankkailtu, vaan syötiin kun herättiin ja sitten vielä ennen kuin laitoin omaan sänkyyn nukahtamaan. Ja kummatkin olivat sellaisia 10 minuutin syöttöjä maksimissaan. Multa siis tulee maitoa pihalle niin, että poika nielee koko ajan kunnes alkaa sitten hiipumaan, mutta silloin on toisella sitten masukin jo selvästi täynnä, kun purskauttelee osan maidosta pihalle. Pumppaamaan en ole edelleenkään alkanut, kun en siitä niin pidä, mutta silloin kun pumppaan niin saan kyllä helpolla sen 120 millisen pullon täyteen.. Varsinkin oikeasta rinnasta. Vasemmasta ei niin hyvin sitten tulekaan. Onko teillä muilla eroa rintojen välillä, että kuinka paljon maitoa tulee? Mulla oli tuo oikea rinta se mistä salissa imettiin, että olisiko siinä sitten se syy? Ja lisäksi mulla on nyt rinnat selvästi eri kokoiset, oikea on isompi kuin vasen. Pitää pyytää mieheltä joululahjaksi silikonit :LOL:

Ihanaa, mies tulee huomenna työmatkalta kotiin ja on sitten kotona sen 3 viikkoa! Saan toivottavasti jotain kotihommiakin sitten tehtyä, jotka ovat jääneet täysin rempalleen pojan syntymän jälkeen. Meillä kun ristiäisetkin pidettiin muualla, niin on jo toi siivouskin jäänyt sen perusviikkosiivouksen tasolle nyt jo kolmatta kuukautta.

Kutsu kuuluu pihalta, pitää mennä lykkimään vaunuja, saa poitsu nukkua kyllä vielä ainakin tunnin. :)

Keisha ja Osku 7vko 6pvä
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Keltakukka kyllä mullakin näitä kiloja on, kun siitä edellisestä keskeytyneestä raskaudesta jäi semmoset 10 ja nyt tuli vielä 20kg päälle, sairaalaan jäi n. 8, joten tässä on sitte hävitettävänä vielä 22kg!

äitx2 miten sinä kerkeet käymään niin monesti lenkillä? Miten pitkillä lenkeillä käyt? Mulla on vähän se, että kun on atoopikko, niin ei viiti montaa kertaa päivässä läträtä suihkussa, kun iho kuivuu tosi helposti. Joskus, jos käyn illalla saunassa samana päivänä, kun oon käyny lenkillä, niin alkaa jo tuntua inhottavalta.

minä vaan -84 + Vesku 2kk 3vko
 
Minä vaan-84: En käy ku reilu puolisen tuntia kerralla eli 2-3km ja samalla käyn kun nukutan pojan vaunuihin eli siinähän sitä ehtii =) Ja ei miul niin hiki tuu et tarvis suihkus käydä...tosin en hikoile kovin helposti ;)

äitx2+pieni mies 2kk4pv
 
  • Tykkää
Reactions: Viivi76
Zue
cannes: en täysin maidottomalle ole siirtynytkään, mutta meidän tytöllä on tällä hetkellä kakka melkein vettä, lisäksi on kovia vatsakipuja, niin olen vähän vähentänyt maitotuotteita. Mulla kun ruokavaliossa maitotuotteet dominoi hyvin pitkälti, (rahkat, jogurtti, maito sellaisenaan..) niin ehkä on hyvä vähän vähentää ja katsoa helpottaako oireet.

Pilkku_: kävin nyt ostamassa Rela-tippoja, ja mitä nyt apteekissa tutkailin pakkauksia, niin huomasin että Gefiluksessa on laktoosia, mitä taas Relassa ei ole..! Eli jos vauva reagoi laktoosista, niin Gefilusta ei varmaan ainakaan kannata antaa.

Niin, ja mulla ainakin on aika suuri ero rintojen maidontuottavuuden kannalta.
Toisesta mistä tulee vähempi ja huonommin, on se rinta mistä alussa tuli paremmin, ja annoin tyhmänä ja tietämättömänä vauvan lussuttaa sitä aika paljon. Mikä johti siihen, että nänni meni haavoille ja tosi kipeäks. Sen jälkeen imetin siitä vähemmän, jotta sain nännin parantumaan, ja se jäi "huonommaksi rinnaksi".
 
Hellurei :)

Ihanaa kuulla, että valtaosalla vauvat tuntuvat nukkuvan hyvin :) Meillä nukkuminen on vähän sitä sun tätä. Toisena yönä nukutaan paremmin eikä kitisytä ja toisena syödään parin tunnin välein. Niinpä tein ratkaisuni ja olen parina iltana antanut tissin päälle velliä, josko se olisi hieman paksumpaa ja nukkuisi paremmin. No, ei se kyllä mainittavasti vaikuttanut, muuhun kuin siihen, että aamulla pumpatessa maitoa tulee entistä enemmän :D Päivisin vaavi vetää vaunuissa helposti viisikin tuntia sikeitä, jos annan vain nukkua. Iltapäivisin on jo pakko raastaa hänet sieltä ylös, kun tuntuu, että sitten ei hiljennytä yöunille saakeli ikinä :D

Kakka-asiat meillä kakka on aina ollut aika vetistä lirua? Siis koskaan ei ole mitään kiinteää palleroa tullut kenelläkään lapsista ennenkuin on aloitettu kiinteät ruoat. Tällä hepulla väri vaihtelee sen vaalean vihreän ja keltaisen välillä, velli teki kyllä ihan ihanankin keltaisen kakan. Ja sitä tulee. Voi helposti olla joka vaipassa kuulkaa kakat! Yölläkin herra kakkaa. Kakkaa pukkaa. Huh huh.

Rokotukset en muista oliko tästä jo puhetta, mutta mulle tuli tuo rota ja pneumokokki aivan yllärinä ja niinpä päätin, että taidan kyllä jättää ne väliin. Katselin rokotusohjelmaa, niin eihän tuossa jumankekka muuta ehditä tekemäänkään kuin piikkejä ottamaan. Syy on hyvin yksinkertainen: muitakaan lapsia ei ole niitä vastaan rokotettu, en näe oikein mitään syytä rokottaa tätäkään. Vahingossa otettiin silloin se sikalunssa, mutta onneksi siitä ei tullut mitään ihmeellistä. No, kaikki normaalit otetaan kyllä, ettei nyt ihan hihhulimeininkiä sentäs. Mutta vesirokkorokotteesta kysyin, kun en ole sitä itsekään sairastanut koskaan, niin vastaus oli, että rokote voi jopa itse aiheuttaa sen rokon, että ei ole lainkaan varmaa, että se estäisi vesirokon sairastamisen jollain asteella, ja vaikka rokotuksen ottaakin, voi se silti myös tarttua joltakin vielä. Ja sitten lääkäri totesi, että kaikki ihmiset eivät sairasta ikinä koko vesirokkoa, joten luultavasti kuulun niihin ja jätin sen sitten ottamatta, oli niin kalliskin ja hankala, kun monta tehostetta.

Vaunulenkkejä teen minäkin. Mun paino on kyllä alle alkupainon, raskausaikana tuli varmaan joku 7kg, olin sillä diabetesruokavaliolla. Nyt käydään joko vauvan kanssa kaksin vaunuttelemassa tai sitten isommat kävelee tai pyöräilee mukana, parin kilsan päässä on lähikauppa ja siellä sitten saa välipalaa ja äiti lukee päivän lehdet. Pari kolme kertaa viikossa olen käynyt ja täytyy sanoa, että on kyllä tehnyt kovasti paljon hyvää mielelle :) Varsinkin nyt, kun aurinkokin on paistanut :) Mutta missään tapauksessa en siis mitään laihduttele, yritän vain pysyä kunnossa. En ole mikään pakkasen raiskaama pulkannaru, vaan painoindeksin mukaan jopa lievästi lihava :) itse lasken, että ne on tissit kun painaa ;)

Eriparitissi se on täälläkin, normaali juttu! Vasen on isompi, mutta silti on päivästä ja vauvan syömistahdeista kiinni, kummasta tulee enemmän. Vasen on kyllä ollut aina isompi, nyt se kokoero on vain korostunut.

Johan tässä taas tuli romaani kirjoiteltua, mukavaa alkanutta viikkoa :)

Viivi+Arttu 11 viikkoa ja muutama päivä päälle :)
 
Heippa

Hiljaista on minustakin tällä palstalla. Osa entisistä aktiivikirjoittelijoista tuntuu totaalisesti kadonneen... Tulkaa takaisin! Tosin osalla on kyllä jo niin monta lasta, etten ihmettele jos ei ehdi palstailla.

Täällä puklattiin tänä aamuna ihan järkyttävässä määrin, 4 kertaa peräjälkeen ja varmaan suunnilleen koko yön satsit. Poikarukka. Ja sitten tulee ne räjähtävät vihreät liejukakat päälle...

Nukkumisesta: meillä ei kahta satunnaista yötä lukuunottamatta nole nukuttu yli 3h putkeen, olen kyllä vähän kade jostain 7 tunnin unipätkistä! Välillä mietin tuleeko maitoa tarpeeksi, tai tuleeko se vaan jatkuvan kakan muodossa läpi pojasta samantien. On jopa tullut mieleen pitäisikö kokeilla antaa korviketta viimeisen syötön päälle illalla, jos nukkuisi vähän pidempään.

Aamuyöstä on edelleen käynnissä sellainen ähellys ja mörinä, ilmeisesti kakanteko, ja välillä itkukin vatsanväänteisiin liittyen, ette makkarissa nuku oikein kukaan. Pidän korvatulppia, mutta ei paljon auta. Poika on siis todella kovaääninen aamuyöstä, onko muilla tällaista?

Mulla oli jälkitarkastus eilen. Ei olla oltu yhdynnässä vielä kertaakaan synnytyksen jälkeen kun jälkivuoto loppui ehkä pari päivää sitten vasta. JÄlkitarkastuksen myötä alkoi kyllä arveluttaa koko seksiasia, sisätutkimus sattui nimittäin niin pirusti, että itkin! Limakalvot on tosi arat ja kiristävät, sain ohjeeksi rasvata Ceridalilla. Lisäksi repeämien ja ompeleiden myötä on paikat jotekin erilaisen tuntuiset, ja aristavat.

Tuulis ja rakas 6 vkoa ja 4 päivää
 
Uskaltaisikohan meilläkin kohta kokeilla velliä... Yöt on alkaneet lyhentyä, en tiedä miksi. Ennen nukuttiin se 4-5 tuntia, ja yhdellä syötöllä loput. Nyt on pari yötä mennyt huonosti. Nukahtaminen on vaikeaa, herätys syömään muutaman tunnin päästä, ja sen jälkeen vauva torkahtelee, pyörii ja syö lisää pitkin aamuyötä. Mistähän johtuu. Nuha tuli takaisin, ja jotenkin toivon tuon liittyvän vain siihen.

uudet mitat 9 viikon iässä nyt 61 cm ja 6200 g. Hyvin kasvaa ja kehittyy. Onko teillä muilla suunnilleen samanikäisten kitinä ja itkuisuus alkanut vähentyä? Meillä vähän huolettaa, kun tuntuu kuin kitinä lisääntyisi koko ajan, kun ikää tulee. En ymmärrä, kun eikös sen pitäisi alkaa vähentyä. Vauva voi olla iloinen esim. puoli tuntia heti herättyään, ja sen jälkeen alkaa kitinä. Mies ei kestä vauvan itkua ollenkaan, niin hiljennän vauvan tissillä. Meillä siis ollaan rinnalla todella, todella paljon. Tiedän tästä tulevan vielä iso ongelma, kun rauhoitan aina rinnalla, mutta nyt on pakko saada vauva huutamattomaksi, kun mies ei sitä kestä :( Jos vauvan kanssa yökyläily ei olisi niin hankalaa tarvikepuolen takia, lähtisin muutamaksi päiväksi tai jopa koko viikoksi pois. Mutta kaikki sitterit, leikkimatot, varavaatteet, vaipat, sinkkivoiteet ja sitten vielä omat yöpymistarvikkeet päälle, niin tulisi aikamoinen kuorma. Voi itku kun ottaa päähän, ettei annettu sitä tuttia heti. Äitini varoitti minua kun pihtasimme tuttia, hänellä yksi kolmesta sitä söi, ja se helpotti kuulemma huomattavasti vauva-aikaa. Näin siinä sitten kävi, että nyt minä olen tutti. Aion sinnikkäästi jatkaa tutin tarjoamista kyllä, ja viimeistään kun vauvalla hampaita tulee, niin loppuu kyllä tuntikausien rinnallaolot.

Vähän on siis plaah-fiilikset tällä hetkellä. Vauva itsessään on tosi ihana, ja rakastan häntä aivan valtavasti. Koen vain surua siitä, että mies on stressaantunut vauvan itkun takia. Hän ei saa itkua millään loppumaan, kun ei ole sitä rintaa tarjota, ja ymmärrän sen kyllä turhauttavan. Mies kyllä rakastaa vauvaa paljon, siitä ei ole kyse, mutta itkua hän ei kestä, ja kun ei vauva vielä tee ihmeemmin mitään, niin ei ole kuin hyvinä hetkinä naurua, ja sitten valitettavan usein tuota itkua. Ja kun se itku voi alkaa ihan yllättäen heti naurun perään.
 
Moi, en ole aikoihin käynyt täällä ja olen jo jäljessä näistä jutuista. :( Täytyy taas illalla perehtyä tarkemmin näihin pidempiin stooreihin. Miusta on kyllä kiva lukea näitä , mutta olen aika hidas lukemaan ollut aina :snotty:

Raskauskiloista ei ole tarvinna välittää. Niitä tuli yht. 16 kiloa ja neljään viikkoon sain -15 kiloa pois pelkän imetyksen voimin. Jäi vain tuo "röllykkä". Nyt sitten olen lihotuskuurilla, hahah. Kun tuo maidontulo ei meinaa lisääntyä, ni voin hyvällä omalla tunnolla syödä vähän rasvaisempaa. Ja onhan tuo paino noussutkin + 4 kiloa ! :D En minäkään meinannut välittää näistä röllyköistä sen enempää nyt imetysaikana. Laihduttaa kerkeää myöhemminkin :) Vaunulenkeillä saa kyllä sitä kuntoa kohonemaan onneksi !

Vauvan nukkumaanmeno: Taivaallisen helppoa ollut tähän saakka. Olin valmistautunut niin erilaiseen yömeininkiin. Sanoin jopa miehelle, että ostetaan hälle korvatulpat, jotta saa nukkua rauhassa ennen töihinmenoaan. Mutta kun ei olekaan tarvinnut ostaa (vielä:whistle:) Syötän tyttären ähkyyn, röyhtäytän ja vaihdan vaipin ennen sänkyynlaittoa. Sitten senkus puotan hänet omaan laatikkoonsa. Sinne se jää yleensä hetkeksi katsomaan niitä neuvolasta saatuja hymynaamoja, jotka olen teipannut siihen katseltavaksi :D Ja kohta lupsuukin simmut jo kiinni... Näin meillä siis yleensä. Toki on iltoja, jolloin typykkä ulisee, ähisee ja lupsuttaa sormiaan niin kauan, kunnes mies huutaa: "anna sille tutti"!! No siihen se yleensä sitten rauhottuu kun saa suuhun imettävää.

Hymyt on kyllä ihan parhaita , sekä tuo leluille ja hymynaamoille puhuminen. Tyttö on todella kova päivisin höpöttämään! Isäänsä taitaa siis tulla :D

Vaikka täällä menee hyvin ja yöt voidaan nukkua, niin silti on kauhia väsy. Hirveesti olisi mielessä aina kaikenlaista touhuttavaa ja askareita, mutta puolet jää aina tekemättä. Oiskohan vitamiininpuutosta tai jotain... Ja saan aina kauheet fiilikset siitä, jos joku askare, mitä olen suunnitellut jääkin tekemättä. =/

Serafiinalle jaksuja pienten kanssa. Kuulostat kyllä super huolehtivalle mutsille :heart:

Tuuliannaliina voi ei ! Pelottaa jo etukäteen se jälkitarkastus. Mekään ei olla kokeiltu seksiä, ihan sen takia kun tuli tuo toisen asteen repeämä ja tikkejä varmaan kymmenen tai enemmänkin.. jälkivuotoa vielä mutta erittäin vähäistä ja ruskeaa. Kokeilin eilen itseäni suihkussa , lähinnä halusin testata, että vieläkö tikkejä tuntuu ja sattuuko hiplaaminen. No kyllä nuo paikat ovat edelleen tosi hellänä. Mikäköhän voisi auttaa? Auttaisko seksi ?
 
Viimeksi muokattu:
Hiljasta on kyllä täällä, missä on tosiaan ainaki äiti maa ja mrsR??

Tuuliannaliina täällä puklattiin tai siis ihan oksennettin eilisaamuna, siis vauva :| Puolviieltä heräs, söi molempia rintoja ja kun toisen rinnan jälkeen nostin olkapäätä vasten röyhtäsemään, niin tuli kans varmaan aikalailla illallisiaki maitoja pihalle, kun sitä oli siinä sängyssä ja minun päällä niin paljon!! Ja vähän ennen kuulu vaipasta turaus ja siellä oli sitten vähän vihertävää kakkaa ihan jonkun verran! Oletan, että meillä tämä johtu edellisiltana syömästäni kaupan valmisrahkasta, siis maustetusta, koska muuta normaalista poikkeavaa en ollu syöny ja sen jälkeen ei pojalla onneks mitään erikoisempia oireita ollu.

Pilkku_ kannattanee varmaan kysellä neuvolasta siitä vellin alotuksesta. Ainaki mulle on terkkari sanonu, että kannattaa aina kysyä sieltä ennenku antaa lapselle mitään maidon lisäks.

Jotenki tuntuu hurjalle, että useempiki taitaa syöttää velliä jo n. 2 kuukautiselle... Jotenki itelle ei oo tullu pieneen mieleenkään, että antasin pojalle mitää "ylimäärästä" rinnan lisäks ainakaan ennen sitä 4 kuukautta. Enkä tarkota nyt tätä millään pahalla niitä kohtaan, jotka antaa. Jokainen tekee niinku parhaaks näkee ja varmasti jokainen äiti osaa tehä parhaat ratkasut omalle lapselleen.

minä vaan -84 + Vesku 2kk 3vko 2pvä
 
Tuuliannaliina, meillä myös tyttö pitää kamalaa meteliä varsinkin aamuyöstä, tosin myös pitkin päivää silloin tällöin. Vatsaa tuntuu kipristelevän ja sitä sitten ärisee ja murisee, joskus itkeekin. Huomenna ensimmäinen käynti vyöhyketerapeutilla, toivottavasti se alkais sitten auttaa kun tuntuu niin kurjalta ettei voi auttaa toisen oloa yhtään :/ Muutenkin meillä yöt alkanut olla levottomampia, pitkään jo nukkui ensimmäisen unipätkän 5-7tuntia, mutta nyt on taas muutamana yönä heräillyt kolmen tunnin välein ja tosiaan se aamuyön uni tuntuu olevan kevyttä.

Mulla myös toinen tissi parempi, mutta se varmaan johtuu siitä että oon suosinut sitä kun toi toinen on ollut ja on edelleen niin pirun kipeä että siitä syötän harvemmin. Tässä kipeässä tississä nänni on isompi kuin toisessa, mietin että voisko se sit jotenkin hankautua kitalakeen eri tavalla kuin toi toinen ja on siksi rikki, vai eikö tyttö vaan saa samanlaista otetta kuin toisesta tissistä.

Seksiä harrastettiin ekan kerran sunnuntaina. Mua pelotti etukäteen kamalasti että se sattuu, vaikka tosiaan mulla ei mitään kovin isoja repeämiä tullutkaan, mutta ei se kyllä onneksi kamalan kipeää tehnyt. Varoin kuitenkin kovasti ja vauhti oli todella rauhallista, lisäksi oli paljon liukkaria. Ei siitä jotenkin itse osannut vielä kamalasti nauttia kun pelkäsi että koska sattuu, mutta mies oli kyllä kuin hangon keksi koko loppupäivän :D

Huomenna tytön 6vko neuvolalääkäri, saa nähdä kuinka paljon on taas kasvanut. Ollaan melkein kokonaan siirrytty jo 56cm vaatteisiin, täytyy ruveta pakkailemaan noita 50cm vaatteita varastoon niin saa isommille enemmän tilaa lipastoon.
 
Heippa piiiitkästä aikaa!!
Täällä elellään ihanaa vauva-arkea. Sunnuntaina oli ristiäiset, pojasta tuli Oskari ?. Hienosti kasvaa ja edelleen mennään pelkällä rintamaidolla. Mä oo kanssa ihmetellyt kun niin aikasin vellejä annetaan, mutta kukin tekee omat ratkaisunsa :).
Eilen oli jälkitarkastus ja kaikki oli ok. Maitoa tulee edellee hyvin, semmoiset 7-9kg kuussa menee lupvutukseen sairaalalle :). Painoa mulla on vielä iha liikaa semmoset 8kg on vielä jäljellä mut katotaan sit kun imetys on loppusuoralla. Täysimetyksellä pyrin menemään sen 6kk ja varmaan sin e noin vuoden ikää asti imetän jos vaan kaikki menee ok. Eikä tohon mun painonpudotulseen kylöä auta että oon tehny mokkiksia 4krt kahen viikon sisään ;) ja sit viikonloppuna herkuteltii ristiäisissä :D mä voisin liittyä siihen rantakuntoon 2020 joukkoon :D :D
Meidän Oskari on kyllä hirmu hyväntuulinen, hymyilee ja kurluttaa ja jokeltaa tosi paljon. Jps on kiukkua ennen vaipanvaihtoa niin hymy tulee viimeistään kun otan pojalta housut pois ; D. Nakuna on kivaa :).
Yöllä voisi poika syödä useemminkin kun sen kerran tai kaks koska aamulla on tissit niin täydet ja sänky märkä :/. Enkä laiskana jaksa öisin nousta pumppaamaan ylimääräisiä pois... Jahas nyt tarttee mennä avaamaa maitobaari ;)

Hiippis ja Oskari 9vk 1 pv
 
Heipsan tääältäkin :wave:

Täällä nukutaan välillä 5h pätkiä yöllä ja välillä herätään 2-3h välein.. välillä on sellainen olo että nyt ei kyllä jaksais herätä :D
En sitten oikein noita päiväuniakaan osaa ottaa ellei ole tosi tosi väsynyt..

Meillä oli myöskin su ristiäiset ja nyt on pojalla nimi :heart:

Jälkitarkastus on vasta kk lopussa, tuntuu että sinne on ikuisuus..Toivottavasti kaik on kunnossa silloin, onneksi aka nopsaan loppui jälkivuodot ym. tikitkin on sulanut jo pois :)

Rokotuksista jätettiin rota ja se pneumo pois, koska miun ensimmäinenkään ei ole niitä saanut niin en näe syytä ottaa. Varsinkin kun eräs tuttu kertoi että hänelle oli sanonut eräs hoitaja sukulainen ettei kannata ottaa mitään mitkä on ollut vain vähän aikaa ohjelmassa.

täällä myöskin hymyillään ja höpötellään :) Tuntuu että toinen kasvaa aivan valtavaa vauhtia!

Onko kenelläkään muulla kamalaa oloa itsensä kanssa? Tuntuu että en ole yhtään kotona itseni kanssa että peilistä katsoo joku ihan toinen. :ashamed:
Minä olin se kuka sitä laihdutus ryhmääkin ehdotti :D maltan tuskin odottaa että pääsis jo kunnolla liikkumaan ja syömään toisella tapaa..Raskauskilojakin jäljellä vielä se 10.. :/

Lisämaitoa on jouduttu antamaan kun neuvolassa niin kehoitettiin kun ei ollut tullut tarpeeksi painoa..Jos olisin vain jatkanut samalla lailla olis varmaan oma maitokin riittänyt paremmin nyt menee korviketta ihan kamalasti :ashamed: ärsyttävää kun käyriin katsellaan niin paljon ois vaan pitänyt tehdä oman pään mukaan...kyse oli kuitenkin vain muutamien grammojen puutoksesta..
Täällä myöskin toinen tissi on parempi ja tulee paljon enemmän maitoa kun toisesta.

Mutta nyt meen pumppailee ja syömään josko paranis ees vähän tuo maidon tulo!
Huomena on tämän äidin kaunistautumis päivä jos uusi hiustyyli edes pikkaisen piristäisi tätä mammaa :)
 
Pakko kommentoida; Hiippis81 aivan mahtavaa tuo sinun maidonluovutusmäärä ! Ihanaa, kun on ihmisiä jotka kehtaa viedä tuota ylimäärästä maitoa hyvään tarkotukseen. Jatka samaan malliin, sinusta on apu suuri. Voi ku itsekin voisin... alussa jo meinasinkin viiä , mutta kas kummaa loppu kun seinään tuo, hyvä jos riittää omallekaan pikkaselle ;( No onneks kuiteski sitä tulee ja parastahan se on :heart: Ja imetän mielelläni pitkään, mutta jos en pysty ni yritän olla ressaamatta sitä.
 
Että sellanen yö tällä kertaa.. Johan ne sujuikin liian hyvin. Ollaan kaksin kotona miehen ollessa työmatkalla ja mua jo etukäteen jännitti et miten illat sujuu, mutta edellinen ilta ja yö meni kyllä todella mallikkaasti! Seuraava onkin sitten eri juttu.. Aloitin tytön kans iltapuuhat 20.30 maissa kuten aina, syötiin hyvin ja nukahtikin tissille niin että vein sänkyyn vähän ennen kymmentä. 10min nukkui ja sit se huuto alkoikin ja kesti melkein yhteen asti yöllä. Mahavaivaa selvästi ainakin suurimmaksi osaksi. Vaihdeltiin vaippaa, syötiin lisää, kanniskeltiin, kokeilin kaikkea mitä vaan keksin mutta tuloksetta. Vähän ennen yhtä soitin jo miehelle itkuisena etten tiedä mitä tehdä, niin se käski mennä hetkeksi alakertaan rauhoittumaan ja jättää tyttö huutamaan. No, heti kun pääsin alas niin huuto lakkasi ja kun 5min päästä palasin makkariin niin siellähän se neiti nukkui kuin pieni enkeli. Nähtiinpähän taas miten se oma hermostuminen vaikuttaa, heti kun rauhoituin niin tyttökin tuntui sen vaistoavan (tai sit tilanne masussa vaan yhtäkkiä helpotti). Aamuyön kitinää kyllä oli taas niin että minä heräsin kuudelta, mutta typy nukkuu vielä, eikä siis oo vielä herännyt kertaakaan syömään sen illan tankkauksen jälkeen että ei se kyllä sit nälkäänsä huutanut ainakaan. Tissit kyllä huutaa jo hoosiannaa, että sais hiljalleen alkaa heräilemään tuolta.. Meillä on tänään 300km ajomatka edessä kahdestaan, pelottaa jo etukäteen kuinka monta kertaa joudun pysähtymään kun ei ole ketään takapenkillä laittamassa tuttia suuhun, niin olis ollut kyllä kiva päästä ajoissa nukkumaan, mutta tulihan tässä reilu neljä tuntia onneks nukuttua kuitenkin loppujen lopuksi. Illalla ärsytti koko lapsi ihan toden teolla, mut nyt se on taas niin ihana ja suloinen kun tuolla tuhisee.
 
Hepa_ ärtymys kuuluu näihin äitiyden tuomiin fiiliksiin. Mä kihisen välillä kuin ruutitynnyri. Silloin mä teen juurikin noin, lapsi turvalliseen paikkaan ja sitten itse toiseen huoneeseen rauhoittumaan hetkeksi.

Jesjesjes, meidän iltakiukut ovat rauhoittuneet. Vissiinkin auttoi kun saatiin pienelle refluksilääkitys kuntoon. Välillä kyllä itkeskelee mahaansa, ilmavaivoja ja ummetusta tuli tilalle kun disflatyliä ei voi antaa koska pahentaa pulautteluongelmaa. Ummetukseen aloitettiin mallasuute, onneksi se soveltuu näin pienelle. Meillä kun on lisärasitteena se maitoallergiaepäilys niin harvempi apteekin laksatiivi soveltuu käytettäväksi farmaseutin mukaan. Eikä mielellään edes niitä käytetä jos vain mallasuute tuo avun.
Maidoton ruokavalio onkin ollut ihmeen helppo vaikka odotin sen olevan vaikeampaa. Uusia suosikkeja löytyi heti ja jatkossa vaihdankin jogurtit soijajogurttiin joka tapauksessa. Omaan suuhun paljon paremman makuisia ja sisältävät hedelmääkin reilusti! Ja tuntuu, että omakin kroppa tykkää tosta enemmän.
Unettomuus, tuo raskaudenaikainen tuttava tuli taas kylään kiusaamaan :( En tiedä olisko jotain hormonisekoilua, sisäinen kello on ainakin sekaisin kuin pilvenpolttaja Amsterdamissa. Kaipa tuo tuosta, pakotan tänään itseni valvomaan iltaan asti ja menen lapsukaisen kanssa yhdessä nukkumaan. Nyt vaan jo väsyttää aivan tuhottomasti, mutta tää taitaa olla ainoa keino kun ei tässä viitsi unitablettejakaan alkaa popsimaan kun imetän. Onneksi entisenä vuorotyöläisenä olen oppinut kestämään väsymystä suhteellisen hyvin, 3-vuorotyö karaisee kummasti näköjään. Tai no, tää lapsenhoito on 3-vuorotyötä, paitsi että töissä ollaan kokoajan eikä vain tiettynä sovittuna aikana :LOL: Kummasti se oman lapsen hymy ja iloinen jokeltelu saa vain jaksamaan :heart:
Vitsit että meidän tyttö on muuten suloinen kun nukkuu vieressä. Osaa jo sen verran liikkua, että hivuttautuu yön pimeinä tunteina aina ihan kylkeen kiinni. Vaikka nostan hänet illalla nukkumaan tullessani keskelle sänkyä jos on tullut siitä pois niin ei mene kauan kun siitä lähtee hiljalleen siirtymään kohti. Kun pääsee kainaloon asti niin kuuluu sellainen tyytyväinen äänähdys :) Saa kyllä tarkkaan aina vuorata sängynreunat tyynyillä ja peitoilla ettei pääse pieni putoamaan. Mutta kun omassa sängyssä ei suostu vielä nukkumaan niin ainoa vaihtoehto, ja meneepähän yöimetyksetkin sitten helposti :)
 
KELTAKUKKA ja KEISHA, kiva kuulla että muillakin on vielä kiloja :D Mulla tuli se 38, 20 oli jäljellä jälkitarkastuksessa... ite en vaakaa omista joten en tiedä. Pirun rumalta näytän edelleen joten mitään edistystä ei liene tapahtunut.:D:kieh:

täällä arki menee kaksosten huutoa kuunnellen ja niitä kanniskellen. Hetken disflatyl auttoi, nyt taas karannu ihan käsistä ja huutavat kaiken hereilläoloajan ja yölläkin paljon. Ristiäiset sain järkättyä kuitenkin ihan onnistuneesti siitä huolimatta että piti leipomisien ohessa kantaa kaksosia. Nimiksi tuli Anna Ida Emilia ja Iina Mia Maria
jahas, ulkoa kuuluu huutoa, johan ne vartin siellä nukkuivatkin...

T:Neiti+VinkuIitat huomenna 2kk
 
meillä jyllää karsee flunssa enkä itsekkään siltä säästynyt ja eilen nousi kuume...oli sellainen olo että kyl taas arvostaa terveyttä enkä varmasti valita vaik joutuisin heräilemään puolen tunnin välein vauvaa syöttämään...kuha vaan olisin terve!

Vauval pientä nuhaa. Lisäksi kakka tullut viimeeksi 11 vuorokautta sitten...eilen ei lähiapteekissa ollu mallasuutetta ja ei jaksanu 35km päähä lähtee ni annoinpa sitten luumusosetta muutaman lusikallisen...olis kyl syöny enemmänkin mut en uskaltanu antaa...äske annoin vähä lisää mut kakkaa ei näy eikä kuulu! Olenkin miettiny et kuluttaako vaan kaiken ravinnon minkä syö niin tarkkaan...pelkkää rintamaitoa on siis saanu ja syö todella usein...hereillä ollessa 15min-1h välein ja nukkues 1-3 tunnin välein...pisin pätkä yöllä 3 tuntia nyt...maitoa kyl tulee mut ei vissii oikein pidä nälkää!?

Tsemppiä Neiti-81...nostan sinulle hattua!

Nyt pitää toivoa et kuume ei enää nouse ja et vaavi ei tuu pahemmin kipeeks! Auringoista päivää kaikille!

äitx2+pieni mies 2kk1vko
 
Välillä kirjottelin siellä odotuspuolella ja täällä oon nyt lueskellu alusta asti mutten vaan jotenkin oo kerenny kirjottelemaan :)

Olisko jollain jotain vinkkejä miten saisin tuon lapsen nukkumaan päivisin?
Aamulla herää 6-8 välillä ja on max tunnin hereillä ja nukkuu taas 1-1½ tuntia ja koko loppupäivä kello 21 asti on sitä että nukahtaa ja nukkuu 1-5 minuuttia ja herää taas ja on koko päivän kamalan väsynyt ja huutaa väsymystään mutten vaan saa nukkumaan pidempiä aikoja... Ennen nukahtanut vaunuihin samantien kun ollaan ulos lähdetty ja kotiin tullessa nukkunut ainankin 30 min vielä parvekkeella vaunuissa nyt nukahtaa vasta jossain vaiheessa lenkkiä ja herää samantein kun tullaan kotiin ja saan vaunut parkkiin parvekkeelle..

Alkaa jotenkin käydä luonnon päälle kun ei saa edes omaa lasta nukkumaan :(

nninaa ja santtu huomenna 2kk
 
äitix2, rintamaidolla olevan vauvan kakkaamista saattaa joskus joutua vähän odottelemaan, näin sanoivat neuvolassa. Mut alkaa kyllä kuulostaa toi 11päivää sen verran pitkältä ajalta, että jos ei kuulu niin sinuna veisin pienokaisen lääkäriin. Meillä tuppaa toi refluksilääke laittamaan pienellä mahan umpeen, mallasuute on ollut siihen oiva apu. Harmi, jos ei teidän apteekista ole löytynyt mut varmasti se luumukin auttaa siihen :) Meillä on muuten kanssa tytön unirytmi muuttunut tohon max. 3h ja sit pitää jo syödä. Aiemmin nukkui parhaimmillaan 5-6h putkeen tai ainakaan en herännyt imetyksille. Nyt alkaa ähinä ja maiskuttelu kuulua viimeistään 3h kuluttua nukkumaanmenosta. En tiedä oisko vaan joku vaihe taas menossa, pituutta on ainakin tuntunut tulleen.

nninaa olethan kokeillut kantoliinaa? Meillä on välillä tollasta väsymyskiukuttelua mut silti ei oikein nukuttaisi kun pitää saada olla sylissä ja tuijotella ympärilleen. Kantoliina vähän blokkaa sitä näkymää ympärille ja lapsi saa olla siinä ihan lähellä sua. Riippuu tietty ihan lapsesta et tykkääkö vaiko ei ja voi vaatia vähän totuttelua. Toisaalta, mikäpä estäis tekemästä vähän pidempää vaunulenkkiä? Raitis ilma tuskin on pahitteeksi? Ellet nyt sitten jo tälläkin hetkellä vedä tyyliin puolimaratonia vaunujen kanssa :D Taitaa toi päikkärittömyys kuulua sekin tähän ikävaiheeseen kun aletaan tajuta, että ympärillä on kaikkea uutta ja kivaa katseltavaa. Ainakin meillä se vähän vaikuttaisi siltä. Vaikka silmistä näkee, että on väsy niin silti pitää sitkeästi katsella ympärille eikä millään malteta sulkea silmiä. Ja lopputuloksen kaikki ädit tietääkin :D
 
Heh, monien vauvoilla on ummetusta, ja täällä ei siitä edelleenkään tietoa. Meidän täysin rintamaidolla oleva tyttö kakkaa yhä edelleen useamman kerran päivässä. Ainakin 5-6 kakkavaippaa tulee joka päivä. Ihan syntymästä asti on tullut, eikä näytä loppuvan. Jännä miten suurta vaihtelua tässä on:)

Neiti -81:lle paljon kärsivällisyyttä ja energiaa kuunnella kahden vauvan koliikkia!:hug: Ei ole sielläkään helppoa, olet kyllä aika super, kun yhä jaksat!

nninaa kantoliina on varmaan hyvä, mutta oletko koskaan kokeillut laittaa suoraan parvekkeelle nukkumaan? Jospa ei heräisi sitten siirtymiseen. Meidän pieni huono päivänukkuja nukkuu juuri noin parvekkeella. Lenkiltä kun tullaan, niin herää yleensä heti, mutta suoraan parvekkeelle laitettaessa nukkuu hyvin. Meillä on vaan niin kuuma parveke, että aurinkoisina päivinä se ei ole vaihtoehto, mutta mikäs silloin on ulkona kävellessä:)

Mielenkiintoista, että muillakin unirytmit vaihtelee. Täällä on nyt myös ne 4-5 tunnin yöunipätkät ja yksi yösyöttö muuttunut ihan selvästi 2-3 tunnin pätkiksi ja kahdeksi - kolmeksi syötöksi. Ehkä se tosiaan on vaihe.

Lisäruuat meille neuvola neuvoi, että aloittaisimme neljän kuukauden iässä suoraan kiinteillä. Pullo ei ole tälle vauvalle pop, eli alan ehkä luovuttaa sen suhteen. Jos tulee tarve hoitoon jättämiselle, niin hörpytämme kupista ja kohta voi alkaa nokkamukiakin kokeilla. Velliä emme siis vielä kokeile, vaan jätetään sekin sinne vähän pidemmälle. Ehkä tosiaan koitan ensin lusikalla kiinteitä, ja myöhemmin sitten sitä velliäkin lisäksi. Tavoite on imettää vielä nelisen kuukautta, mutta näyttää vähän heikolta. Tuntuu, ettei rinnat täyty enää ollenkaan entiseen malliin, vaikka lisäsin ruokailuja ja tahti on tiheä. Erikoista. Yritän pumpata varastoon, mutta en tiedä milloin pumppaisin, kun vauva imee niin tiuhaan, että rinnat on aina likipitäen tyhjät. Tai ainakin ne tuntuvat sellaisilta lörpäkkeiltä. Harmin paikka, olin jotenkin kuvitellut, että maitoa tulisi ihan hirveästi, kun vauva imee tiuhaan ja äiti syö hyvin, mutta ei se nyt näytä oikein sille:|

Pilkku_ ja typy 10 viikkoa
 

Yhteistyössä