helmikuun Hehkeät 2011, elokuu

Hejssan, teveisiä Tukholmasta.

Käytiin koko perhe siellä reissussa. 4 yötä oltiin poissa kotoa. Kyllä oli pienoinen automatkan pelastus tuo miehen siskolta lainattu kannettava dvd-soitin kun tyty sai välillä katsella piirrettyjä. Mentiin siis tosiaan eka autolla Oulusta Helsinkiin ja sieltä sitten laivalla Tukholmaan. Tarkoitus oli vielä tulomatkalla käydä Tuurin kyläkaupassa ja olla vielä jossain hotellissa yksi yö mutta tultiinkin suoraan kotiin kun neiti niin selvästi ilmaisi halunsa päästä jo kotiin leikkimään omilla leluillaan.

Mulle soitettiin neuvolasta verikokeiden tuloksista. Olin ehtinyt jo huokaista helpotukesta kun kerta ei np-ultrassakaan sanottu mitään niistä verikoevastauksista. Joku vasta-aine on kuulemma koholla vähän. Eli nyt pitää sitten mennä uudestaan verikokeeseen tän kuun lopulla ja myös mies joutuu verikokeeseen. En kyllä aio vielä huolestua asiasta koska neuvolasta sanottiin että ei ole aihetta huoleen, mutta asia halutaan kuitenkin tutkia.

Sanuli ja öttiäinen 13+7
 
Sinizii http://www.huvitutti.net/arki/tavarat/vaatteet2.html

Tuolta löytyy ihan hyvää tietoa vauvan vaatteista (mm. käytännöllisyydestä ja määrästä).
Meillä ainakin kaikista pienimmistä koista eli 50-56 cm vaatteista käytettiin bodeista pelkästään kietaisubodyja, koska en saanut normaalia bodya vedettyä pään läpi (vauva on niin hento mielestäni). Ja siinä vaiheessa ei vauva vielä pyöri, joten neppareita tai naruja pystyi hyvin laittamaan kiinni. Ja itse aluksi todettiin puolipotkarit tai housut ja sukat käytännöllisemmiksi. Kaikki ylösylttyvät potkarit, joissa ei ole nappeja haaravälissä, ovat jääneet aivan käyttämättä.
Mutta tämä on siis minun mielipiteeni, eikä todellakaan ainoa oikea.
 
sinizii Minä kävin juuri neuvolassa Vantaalla. Eli niin kuin sinä nyt. Tosin minulla ei ollut lääkärin tarkastusta alkuun ollenkaan, mutta joskus silloin vko:lla 7-8 oli eka neuvola. Seuraavan neuvola on vähän aikaistetusti vielä kun ollaan muuttamassa (tiedetään milloin, mutta ei vielä mihin). Siltä varalta että lähdetään silloin vantaalta, käydään vielä vanhassa neukkulassa kerran.

Neuvolan kautta tosin olisin nyt päässyt lääkärille, kun migreeni vaivaa jatkuvasti ja aika pahana, mutta sanoin meneväni työterveyden kautta kun ajat olivat niin kortilla. Täytyykin muuten muistaa nyt varata se lekuri.

Minulla ei ole sikapiikkiä ja vähän meinasin olla ottamattakin... Miehellä on, kun kuului riskiryhmään viime talvena.

Kiitos Hellu tosta linkistä, se oli kiva, vaikka periaate onkin hanskassa. Kai sitä oikeastikin kohta pitäisi aktivoitua noihin hankintoihinkin....
 
Sinizii: Se riippu paljon vauvan koosta, että paljonko pitää minkäkin kokoista vaatetta hommata. Me itse ostimme esikoiselle 56 cm vaatteita ekoiksi vaatteiksi. Hiukan isoja ne aluksi olivat (poika oli 52 cm syntyessään) mutta nopeasti ne käyvät pieneksi.
Ostettiin myös kirpparilta ihan muutama 50 cm body ihan varmuuden vuoksi. No käyttämättä ne jäi.

Komppaan myös tota kietaisubodya. Sellaiset päänyli vedettävät ovat mielestäni hankalia vastasyntyneellä, kun pitää varoa sitä niskaa, aukiletta, sun muuta. Ja tosiaankin kun se vauva on niin hentoinen. :heart:

Lisäksi vielä, toiset vauvat puklaavat todella paljon, joten päivässä saattaa mennä monetkin bodyt pyykkiin! Ja sitäkin on vaikea ennustaa, paljonko sitä pyykkiä tulee päivässä.
Meillä muistaakseni sai jossain vaiheessa lähes joka syönnin jälkeen vaihtaa kuivan bodyn päälle...Mutta onneksi meillä oli suht paljon vaatetta, saatua ja kirpparilta hommattua.

Ja vielä siitä, että kirppareilla on todella hyväkuntoisia vauvanvaatteita, syystä että vauvat kasvavat niin nopeasti, että ei ne vaatteet nyt mahdottoman montaa kertaa ole päällä! Lisäksi kun jotkut hamstraavat/saavat lahjaksi vaatetta paljon, niin osa saattaa olla jopa KÄYTTÄMÄTTÖMIÄ! Mä ainakin suosittelen kirpparia ja tutuilta saatuja vaatteita. Kalliiksi se tulee ostaa kaikki uutena. Ihan vaan esimerkkinä, että yksi body saattaa merkistä riippuen maksaa 8-20 e !! :)

Ainoat, jotka meille hankittiin uutena, olivat vaunut ja turvaistuin. Paljon niitä vauvankaukaloita kirppareilla näkee, mutta en uskalla sieltä ostaa, kun ei voi tietää onko niiden kanssa esim. kolaroitu!!

Tuliko saarnaa jo tarpeeksi? B) :LOL:

Oma olo samana. Pahoinvointi kadonnut. Mutta ongelmaksi on nyt muodostunut jatkuva syöminen. :kieh:

May & Pikku tassu 12+6
 
bb- Mä otin sikapiikin viime lokakuussa kun olin viimeisilläni raskaana ja esikoinen sai sen kanssa puoli vuotiaana. Pitäisi ottaa selvää vaikuttaako se vielä? En ole vielä päättänyt otanko sitä nyt tämän raskauden aikana jos sitä suositellaan?

Hellun kanssa samaa mieltä, että kietaisubodyt ovat pikkuisen kanssa kaikista kätevimpiä. Ja tosiaan nuo yökkärit joita ei saa haarovälistä auki ovat ihan hirveitä ja jääneet kokonaan käyttämättä! Kannattaa myös huomioida ettei osta vaatteita missä on napit takana koska vauvan ei ole kiva maata koko aikaa nappejen päällä. Kummallista että tuollaisia edes valmistetaan! Vaatekokoa on tietty vaikea tietää etukäteen mutta 50 ja 56 cm vaatteita ei kannata ihan hirveesti hankkia koska saattaa jäädä nopeeta pieneksi. Itse hankin esikoisen aikaan kaikkia (bodyt, yökkärit, potkuhousut, housut) noin kolme kappaletta kutakin oli sitten päälle, pesuun ja kuivamaan yhtäaikaa.. Ja tosiaan isä tai joku muuhan voi niitä sitten käydä tarpeen vaatiessa hakemassa lisää jos jotain puuttuu..

Meillä on kyllä kummallisesti neuvolat kun eka neuvola oli mulla rv 8 ja seuraava on vasta rv 17, tosi pitkä aika välissä. Olisi niin kiva päästä kuuntelemaan niitä sydänääniä!!

Ihana auringonpaiset ulkona, täytyy tästä lähteä kävelylle.

Santtu ja toukka 13+1
 
Tervehdys täältäkin :wave:
Kiirettä on pitänyt ja olen vain ehtinyt välillä käydä lukaisemassa.

Sikapiikin tosiaan otin alkuvuodesta enkä varmaan tule sitä toiste ottamaan. Aika ikäviä juttuja lehdissä ollut noista mahdollisista vaikutuksista :|

Nyt on viimein alkaneet ihmiset töissä jo ihan itse huomata tän mun pömppiksen, aika hyvin on kasvanut joo B) No edellisestäkin kasvoi valtaisaksi, samanlaista odotan taas..
Nyt jo alkaa tuntua tukalalta istua 8-16 tietokoneen ääressä, tuntuu selässä aikalailla.. mitenhän sitä jaksaa loppuun asti. Pitäisi liikkua pikkaisen enemmän, mutta illat tuntuu menevän esikoisen kanssa ja lepäillessä (kauhea väsymys).

Blue ja pienokainen 16+1 (vai mikähän se nyt on.. ei ihan meinaa viikoissa pysyä mukana)
 
Toka virallinen nla käynti takana & kaikki näyttäis olevan ok. Paino jatkanu nousuaan 3 kg heinäkuun alusta. Neuvolatäti ei kuiten siitä antanut palautetta.

Sunnuntaina mulla oli sen kävelylenkin jälkeen kova alavatsakipu & vielä parin päivän jälkeenki tuntu ku ois tehny älyttömästi vatsalihasliikkeitä. PLV oli puhdas, mutta emättimessä on streptokokki, johon ilmeisesti tulee jokin lääkitys. Lekuri ei vaan tänään ollut paikalla, joten reseptiä en vielä saanut. Neuvolatäti kehoitti hakemaan apteekista emättimeen laitettavia maitohappobakteeri tabletteja kuurin. Moisista ei ollut aiemmin kuullutkaan. Aina sitä oppii jotain uutta, vaikka terveydenhoitoalalla olenkin. :)

Dopplerilla kuunneltiin sydänäänet & hyvinhän ne kuului. Kohtuki oli kasvanut & oli nyt pari-kolme senttiä navan alapuolella. Uusi nla sit 15.9.

Että tällaista tälläerää. Jospa sitä lähtis pikku päikkäreille niin jaksais yököttää viikonlopun :)

Wendy + Alivuokralainen 14+3
 
Hassu juttu, mutta ostin sitten tänään vauvalle 2 pakettia vaippoja. Ja joo, olihan se ihan sika-aikaista, mutta tämä johtui siitä, että meidän pienin on haaveillut siitä pampersien kylkiäisinä tulevasta mustekalapyyhkeestä tosi pitkään, joten ajattelin häntä näin hemmotella :) Onpahan sitten vaippojakin valmiina :LOL: Ja jos jokin menee pieleen, niin lahjoitan ne sitten kavereille, jotka poksahtaa tässä syksyn/talven aikana.

Mulla oli 2 päivää tuossa ilmeisesti mahataudin poikanen, tyhjeni nimittäin suolisto aika tehokkaasti. Nyt maha tuntuu hirmu pieneltä aiempiin mittoihin verrattuna, ja tuli ihan sellainen olo, että onko siellä edes vauvaa. Mutta kyllähän tuo vielä on aikamoinen, joten jospa siellä matkustajakin vielä olisi kunnossa.

Iloista viikonloppua kaikille!

Commander ja papunen 14+1
 
santtu-: Toivottavasti ei tarviis tehä sektioo :( se vois olla pitkä kippee..

Neuvola juttuja eiliseltä: Kaikki muuten ok mut Hb 107!!! jouduin rautakuurille. Ilmankos ei keskiviikko iltana oikein juoksu luistanu. Ja paino oli noussu sen 370g/vko ja sanoin että mulle onkin ruoka maistunu paremmin kun hyvin. Neuvolan täti tokas että elähän lihota ihtees. :whistle: no ei ois tarkotus joo mutta kait sitä ois syötävä... Vaavin sydän äänet tuli tosi nopeesti kuuluviin ja heti potkas "mikkiin". Neukkutäti oli että eipäs kiusata enää kun tais loukkaantua kun vähän painasin niin sitä ei sitten sen enempää kuunneltukaan. No hyvä että edes sen verran sai tietoa. Kysy se vielä että tunnetko nuo potkut ja yritti kädellä kokeilla. Mutta en tunne vielä, toivottavasti kohta jo tuntuu =) Niin ja ens viikolla pitäis käydä siinä sokerirasituksessa.. Seuraava aika oli n. parin vkon päästä rakenneultrasta, joka on 16.9! Tulis nopeesti...

Minäkin sain s.rokotteen viime syksynä/talvena enkä kyllä uusi jos ei oo pakko.

Ihanat viikonloput kaikille! =)

tytti&vaavi 16+3
 
Ohhoh, olenkin näköjään unohtanut tänne päivitellä!

Sikapiikkiä en ollut ajatellut ottaa.

Hankinnoista: Taidan olla aika päättämätön henkilö, mutta soudan ja huopaan noiden hankintojen kanssa. Turvakaukalon saan kaverilta lainaksi. Sisko ensin puhui, että saisimme häneltä rattaat+kantokopan, mutta nyt on vähän alkanut perumaan. Oli ajatellut ostavansa istumarattaat lapselleen, mutta ei nyt sitten tiedä. Pinnasänkyä olin ajatellut ostaa uutena, koska meillä on tuo perintösänky kyllä, mutta ei ole standardikokoinen ja siihen on todella vaikea löytää uutta patjaa tai suojaa kissan varalle, mutta äiti suuttui kun mainitsin ajatuksesta hänelle. Ensin ajattelin myös, ettemme ota äitiyspakkausta, mutta tarvitsisimme sen laatikon kuitenkin ensisängyksi ja sitten kun tutkin noita kuvia pakkauksesta, niin ajattelimme kuitenkin ottaa sen :D . Yhden kantoliinan ostin jo ja lisää saan kaverilta. Kestovaippojakin saimme jo lahjaksi, kun kaverit jo tietävät, että niitä aion käytellä. Esikollakin noin 15v sitten sinnikkäästi käytin harsoja aluksi, kun ei kauheasti ollut vielä vaihtoehtoja noissa vaipoissa.

(.)Viikko sitten käytiin ultrassa. Niskaturvotusta oli 1,4mm ja pituutta 56,6mm, joka vastasikin tuon edellisen ultran aikaa. Laskettu aika siirtyi nyt virallisesti tuohon päivään, minkä tänne olinkin ilmoittanut. Minulla kun on lyhyt kierto, niin nuo neuvolan la:t on aina liian pitkällä. Ultrassa löytyi myös "lammikko" mistä verta vuotelee, ei ainakaan ultraajan mielestä ollut mitenkään vaarallisessa paikassa. Istukka oli kohdun yläosassa. Perjantaina sain myös sokerirasituksen tulokset, jossa viimeinen 2 tunnin arvo oli 10,6 ja saisi olla alle 10. Raskausdiabetes sitten diagnoosina. Töihin palasin sitten maanantaina ja tiistaina jäin jo sairaslomalle, kiitos jatkuvien supistusten. Kaikki vapaa-ajat mitkä voin maanantaista keskiviikkoon nukuin :D . Sain tiistaiksi ajan neuvolaan, jotta saan käyttööni verensokerimittarin ja samalla puhun sitten taas näistä jatkuvista supistuksista ja luultavasti saikkuli jatkuu... Tänään sain postissa vielä trisomiaseulan tuloksen ja se oli normaali :)

Nyt tuli sitten pitkä viesti, kun ei ole pitkään aikaan käynyt :p

Seepia ja Sintti 13+3
 
Sikapiikki,Otin alkutalvesta juurikin siks ettei tarvis raskaana ollessa arpoa...muuten en olis ottanut. Käsittääkseni sitä ei tarvitse uusia koska virus ei ole muuntautunut.

Vaatteet,Kietaisubodyt tosiaankin ykköset ja ne mitkä saa neppareilla kiinni,nauhat tuppas mulla aukeemaan. Mun mielestä ne 60senttiset on vastasyntyneelle tosi isoja,no poika oli tietty "vaan" 49senttinen,asia varmaan eri jos on pidempi. Ja jokatapauksessa,ainakin meillä,vaatteet jäi pieneksi jatkuvasti sinne 1v asti kunnes kasvu hiukan hidastu...Joten kirppareilta kannattaa vauvanvataatetta hakea,niinkuin joku mainitsi,ne on yleensä lähes uusia koska käyttöikä on niin lyhyt =)

Hankintoihin
oon joskus kauan aikaa sitten kommentoinut,mut laitampa taas että tosiaan meillä on olemassa esikoisen jäljiltä kaikki. pakkauksen silti otan,et saan henkilökohtaset vauvakamat tulokkaalle kuten harjat jne. Seisomalauta pitäs kans ostaa vaunuihin =)

Alan jo kuumeisesti odottelemaan liikkeitä,ajoittain oon tuntevinani muljahtelua..painon tunnetta eri puolilla kohtua..makuulla ollessa siis. Mutta kunnon liikkeet antaa odottaa,eikä noistakaan varma voi olla että onko sitä vai jotain muuta...

Repa ja säynävä 14+6
 
Sikapiikkiä en ole ottanu enkä meinaa ottaa vaikka uudelleen tarjottais.

Tosi kiva, että jaatte kokemuksia noista vaattyeista. Näin esikoisen odottajana ei todellakaan ois tullu mieleen, että kietasubodyt on niin käteviä, vaikka nyt kun järjellä aattelee niin niinhän se menee! Lisää siis samanmoisia käytännönvinkkejä yleiseen jakoon :)

Huh hah hei, tänään taas alkaa 3 yön putki töissä, en jaksais yhtään tehdä noita yövuoroja mutta kun listassa niitä on niin ei siinä muu auta kun tehdä... :(

Täällä muuten ootellaan kanssa liikkeitä jo ihan innoissaan, toivottavasti ei montaa viikkoa enää mee...

nelli & mytty 15+0
 
Santtu, ei niissä neuvola ajoissa joo taida olla mitään tiukkaa standardia, vaan riippuu vähän paikasta. Mulla eka neuvola oli vkolla 8 ja seuraava vkolla 19, että siinäpä sitä väliä juu. Varmaan on tullut kaikille selväksi miten katkera asiasta olen. :LOL:

Eilen kävin vähän bodyja ja housuja ostamassa.:) Uusia nyt tällä kertaa, kun ei olla oikein päästy yhteisymmärrykseen näistä käytetyistä vaatteista. Kai se pitää vaan sitkeesti puhua omasta kannastaa, mutta en nyt siitä varsinaista riitaakaan halua, vaikka tiedän että vetäisin pidemmän korren. Mun mies on moneen otteeseen kautta rantain ja ihan suoraan esittänyt pelkonsa siitä, että suljen äitinä hänet ulkopuolelle, eli tiedän kaikesta kaiken ja vain mun tapa toimia on oikea. Eli pelkää, että en anna sille tilaa olla isi. :) Siksi yritän olla liikaa päsmäröimättä, vaikka se mun tapa vähän onkin. Meillä sitten myös kulttuurierot tuo oman mausteensa, koska molemmissa kulttuureissa on tapoja jotka toisesta saattaa tuntua ihan vääriltä. Miehen kulttuurissa on vielä paljon erilaisia uskomuksia yms, joiden kanssa oon sitten helisemässä. Liian helposti tulee sellainen alentuva asenne ku ajattelee itse olevansa niin koulutettu ja valistunut ja toinen uskoo mitä sattuu. Sepäs ei parisuhteessa hyvä juttu olekaan.

Mutta niistä vaatteista! Eksyin hieman aiheesta. Ostin kokoa 56, koska silmämääräisesti ainakaan ei ihan hirveän suurta eroa ollut siinä ja koossa 50. Sen lisäksi tein galluppia vähän mun omasta ja sisarusteni koosta sekä heidän lapsistaan, ni jokainen on järestään syntynyt kunnolla 50 paremmalla puolella. Ei se nyt mikään lupaus ole, mutta vähän viitettä antaa ja toisekseen, ajattelin et isompaa on helpompi pukea ku pienempää..;) Kaupassa kaikki pienet bodyt olikin automaattisesti näköjään kietaisumalleja. En tiedä onko kyse muodista vai mistä, mutta näytti myös siltä, että ns potkuhousuja, joissa on olkaimet, ei juurikaan näkynyt. Sitten mietin niitä sellasia kokopotkareita, siis missä vetskari edessä, että eikö se vetoketju tunnu ilkeältä lapsen iholla? En ainakaa itelleni sellasta pukis. Niitä olikin käytännössä koosta 74 eteenpäin, mutta silti. Ei näyttäny mukavalta..
Teki mieli alkaa avautua siellä vaatekaupassa muille äideille joilla oli pieni vauvamasunen ja katteli kans pikkusia vaatteita, mut en sit kuitenkaan.:D Mä olin suunnillee tippalinssissä ku ajattelin miten monet vaatteet oon esim sisarusten lapsille ostanut ja ollut surullinen ku ei omaa kuulu ja nyt sain ostaa ihan sille omalle möyriäiselle oman maun mukaan.:) Vaikka puolivuotta on pitkän pitkä aika, niin ottaen huomioon sen elämän muutoksen joka sieltä tupsahtaa se on todella lyhyt!
 
Merkkailen taas välillä tännekin...
Sikapiikki saatiin samoihin aikoihn kun tämä vaavi on saanut alkunsa. En ottaisi enää, mutta jälkiviisaudella ei mitään voita...

Hankinnoista...meillähän on se pinnasänky varastossa odottamassa, muuta ei vielä ole laitettu. Ai niin, pienenpienet puolpotkarit tuolta löytyy :D Kauheasti tekisi mieli ostella kaikkea vauvakamaa, mutta ei uskalla.

Nellille vielä jaksamista yövuoroihin! :hug:

-Ankka & Bebe 12+6-
 
Vetoketjuista: Meillä ei ainakaan yleensä vaatteissa ole vetoketjut painaneet. Ja suurempien vauvojen vaatteissa ne on aika kätevät, koska välillä tuntuu, että neppareita ei saa mitenkään kiinni, kun toinen taistelee vastaan kaikin voimin ja koittaa paeta. Ainakin nyt kun neiti on 11kk on pukeminen aika haastavaa.

Ajattelin laittaa semmoisen vinkin tuttipullon ostajille, että on aika kätevää, että tuttipulloon mahtuu 2 dl maitoa kerralla, kun korviketetrat on sen kokoisia. Yleensähän reissussa niitä pieniä tetroja on mukana, ja on aika tyhmää, jos pulloon mahtuu vaan 1,5 dl. Ainakin alussa ei välttämättä tajunnut mitä vauva itkee, ja hölmönä tarjosi maitoa, joka ei sitten kelvannutkaan. (imetys loppui siis jo alkutaipaleella). Toisaalta pienet pullot on käteviä, kun ne vie vaan vähän tilaa laukussa, eli ei kannata kuitenkaan mitään jättipulloja hamstrata.

Saattoi olla, että tunsin eilen illalla hieman liikkeitä mahassa. Saa nähdä oliko ne niitä.

Hellu ja 16+2
 
Moikka!

Täällä alkaa kiireet taas painamaan, kun arki alkaa ja remonttivimmakin iski :) Tästä syystä kysynkin, voisiko joku muu hoitaa sivujen päivittelyjä ensi kuun alusta lähtien, kun aika ei oikein anna tällä hetkellä periksi siihen?

Sikarokotuksesta olette jutelleet ja minun kanta on omalla kohdalla se, etten aio ottaa sitä. Tytöille otin, kun toisella on astma ja sisko meni siinä samalla...

Itse totesin myös nuo kietaisbodyt todella käteviksi enkä ainakaan ihan pienelle muita aio hankkiakaan. Samoiten on kätevä sellainen haalari, jossa on tumput ja tossut jo valmiina. Tuppaa ne muuten aika helposti lähtemään pois, ainakin meidän tytöillä :D
Meille tuli myös paljon käyttöä pienille tuttipulloille (isot vie liikaa tilaa), harsoja piti olla TODELLA PALJON, kun molemmat on ollut varsinaisia buklaajia... :heart: Ja sitten itseään ajatellen kannattaa tehdä ruokaa pakkaseen valmiiksi, koska alkuaikoina ei välttämättä ehdi/jaksa kokkailla ja jostain syystä odottamattomia vieraita aina tupsahtelee ja silloin on pullat helppo ottaa sulamaan :)
Noi nyt tuli ensin mieleen, mitä kannattaa ottaa huomioon :D

Muuten täällä ei raskauden suhteen mitään ihmeellistä, remonttiäänet raikaa kotona ja yritän auttaa parhaani mukaan. Selkä vaan ei tällä hetkellä oikein tykkää mistään, joten välillä tuntuu et oon enemmän tiellä ;)

Mami ja Nasu...15+3? (nyt taas nolottaa, kun en ole ihan varma) :ashamed:
 
^Meillä on hankintalistalla myös pakastinarkku, tässä uudessa asunnossa kun ei nyt ollutkaan kuten entisessä, saman talon sisällä olevassa |O
Myös tykkäsin noista kietaisubodyista esikoisella. Ja pukluräteistä :D
 
sielunsisko, tervetuloa mukaan!

tytöt; minä voin tarvittaessa ottaa päivityksen hoitaakseni, ensi kuu on melko rauhallinen. Mutta lokakuuta en voi hoitaa, koska olen silloin kaksi viikkoa poissa.

Vaatteista: Meillä on ollut niin jämäkät vauvat, että ei ole ollut noille kietaisubodeille tarvetta, hyvin on saanut tavalliset bodyt päälle. Meidän lapset on nukkuneet mahallaan ja kyljellään (kumpikaan ei suostunut nukkumaan selällään kuin ihan poikkeustapauksissa), jolloin nuo kietaisubodyt ei oikein toimineet, kun ne oli aina kierteellä. Meidän pojasta otettiin aivokuvat synnärillä, kun alkoi aina huutaa ja täristä, jos laittoi selälleen. Nyt kyllä röhnöttää nukkua asennossa kuin asennossa, mutta vauvana oli tosi tarkka. Vetoketjullisiakaan ei tullut tuosta samasta syystä hirveästi käytettyä, koska itsestä tuntui, että ne painaa kun toinen nukkuu mahallaan. Meillä ei ole myöskään käyneet potkarit oikeastaan ollenkaan. Meillä ei jalankoko ole osunut kohdalleen vaatekoon kanssa. Pojalla on isot jalat, eli potkarit jäi jaloista pieniksi ennen kuin ne oli muuten sopivia. Tytöllä taas toisinpäin. Eli meillä menty selkeästi enemmän housut + sukat linjalla, potkareita käytettiin äärimmäisen vähän. Sukkikset istui onneksi paremmin joustonsa takia.

Täällä vähän mieli maassa edelleen, mutta onneksi edes aavistuksen parempi päivä kuin eilen. Puutarhahommia tehty koko päivä, saa nähdä jämähtääkö selkä huomenna.

Commander ja papunen 14+2




 
Vauvantavarahankinnoista tuli mieleen sellanen vinkki,et kauheesti ei kannata hamstrata tutteja tai pulloja varastoon tai muuta tollasta ennenkuin näkee onko niille käyttöä sitten oikeasti. Meilläkään ei sit koskaan pullosta edes juotu,vaikka toki yks kappaletta kannattaa varalle hankkia ja tetra korviketta jos sattuu ongelma yllättävään aikaan ;) Tuttiakaan poika ei sit oikeen syöny... loppujenlopuiks vauva tarvii vain äidin ja tissin välttämättä (tai pullon jos imetys ongelma) niillä pääsee alkuun ja sit voi rauhassa katella =)
 
Kutittaa masun sisäpuolelta :D On ne niin saman tuntoisia kutituksia koko ajan, että ei ne voi muuta olla kuin ipanan liikkeitä.

Onko muille tullut ruokaan tai muuhun liittyviä mielitekoja tai himoja? Mulle ei ole tämän raskauden aikana maistunut yhtään suklaa (normaalisti menis vaikka levy kerrallaan), mutta ihan normaali kotiruoka maittaisi mahdottomasti :p Töissä hankalaa yrittää keksiä syömistä, ravintolan keittiö kun sattumoisin on täynnä vaan pihvejä ja ranskalaisia! :x Mitkään herkut ei maistu, mutta se taitaa tällä elopainolla olla vaan ihan hyvä juttu..

Syöttekö jotain raskausajan vitamiinivalmistetta? Mulla on nämä alkuviikot (tottakai ne kriittisimmät siis!) ollut semmoinen sihtikurkku, että en ole voinut ajatellakaan nieleväni semmoista isoa kapselia, joten syömättä on jäänyt :ashamed: Voisi tietenkin nyt syksyllä ruveta syömään, kun tulee taas pimeä aika ja ainakin d-vitamiini on kortilla muuten.

Nyt suihkuun ja lämpimien voileipien tekoon, luvassa leffailta uuden Sinkkuelämää-pätkän seurassa :wave:

neitiniisku ja pienistäpienin 14+4
 
syön raskausmonivitamiineja [multitabs] ja se on kuulemma oikein hyvä syödä tuota koko raskausajan ja imetysajan:) vaikka mitn puutostiloja ookkaan mut ei ruoasta kaikkee saa.. :) nyt unten maille ja huomen aamupäivällä takas töihin.. hyvä puoli siinä et saa ton 3vk kuluun hullun nopeesti ja sit kutsuu rakenneultra =)

Jane & Viltsu 16+5 :heart:
 
Heips :) Täällä taas alkoi yöt :)

sikapiikistä kyseltiin, niin täällä ei ole aiemmin otettu enkä nytkään ota...itse olen niiin jumalattoman harvoin sairas muutenkin :)

Vaatteista on kyllä kiva tosiaan saada vinkkejä :) itse innostuin pyörimään kirpputoreilla ja ostin todella hyväkuntoisia bodeja/kietaisubodeja, potkuhousuja sun muita en siis kasapäin, mutta vähän sellaisia mitä voi molemmilla käyttää :heart:

Vitamiineista itse söin jo yhden paketin sitä ladyvita raskasvitamiineja ja ma pitäs hakea uusi paketti :)

Mieliteoista niin täällä kaikki terveellinen enemmän ja taas makea on pois suljettu juttu...aurajuustoon on iskenyt ällötys :/

happynow ja muru 13+3
 

Yhteistyössä