Onnea kaikille ihania ultrauutisia saaneille! :flower:
Loruliisan kuulumisia odotellaan vähän jo täälläkin, huolestuttaa, toivottavasti kaikki olisikin hyvin.
Äitiyspakkauksen meinaan kyllä ottaa ehdottomasti. Esikoinen kun on tulossa, niin mitään ei ole valmiina eikä meillä kummallakaan ole suvussa ihan pieniä lapsia, joilta voisi jotain saada. Mun kaverilla on kyllä 1,5vuotias, jolta varmasti saadaan kaikenlaista, etenkin jos tulee poika. Mä niin olen ihastunut siihen pakkauksen norsutoppahaalariin, haluaisin sitä jo hypistellä!
Commander mainitsi
väsymyksestä. Mä olen ollut ihan tolkuttoman väsynyt viimeiset pari viikkoa. Saatan helposti nukkua 8-9h yöunet, käydä 5-6h töissä, tulla himaan, käyttää koirat pissalenkillä, syödä jotain pientä ja sipahtaa sänkyyn 3-4h päikkäreille!
Ja silti taas nukahtaa yöunille joskus 22-23 aikoihin. Aivan käsittämätöntä. Sellainen tunne, ettei oikein mitään jaksaisi tehdä, vaikka nyt on pahimmat helteetkin ollu ohi jo muutaman päivän, niin ei voi sitäkään enää syyttää.
tillukas Millaiset hatut on kyseessä? Mä tahdon jo jotain hypisteltävää!
Syömisestä mun on pakko mainita sen verran, että on äärimmäisen raivostuttavaa, kun menee kauppaan, alkaa tekemään jotakin ruokaa mieli ja ostetaan siihen aineet ja kun tulee aika syödä, niin ajatuskin kyseisestä ruuasta lähinnä etoo ja saan pari pientä palasta närpittyä! :headwall: Mies on ihan helisemässä, kun koko ajan valitan nälkää ja että sitä ja tätä tekee mieli, mutta kun sitä sitten saan, niin en haluakaan enää! Ärsyttävää!
Eilen illalla innostuin plarailemaan taas neukkupapereita ja Vau-kalenteria ja muita juttuja läpi ja innostuksissani täytin sitten sen Vau-paketin mukana tulleen "Sinun kirjasi" kaikki osiot mitä nyt täyttää voi
Eli sukupuun, äidin ja isän tarinan, miltä meistä tuntui kun aloimme odottaa sinua, ekasta ultrasta jne. Tuli ihan utopistinen fiilis, kun sitä täyttelin ja sitten iski pelko, että nyt mä olen jinksannut koko homman ja ihan varmasti sattuu jotain pahaa, kun intoilen liikaa ja täyttelen kaikki valmiiksi!
Ihan tosi typerää, tiedän, mutta ei sitä ajatuksilleen mitään voi.
Herkistelystä pakko vielä mainita, että mies on tämänkin asian kanssa ihan pulassa, kun meikäläinen vollottaa KOKO ajan jostakin asiasta. Viimeisten neljän päivän aikana olen vollottanut kolmena päivänä useampaan kertaan, usein ihan pienen pienistä asioista. On tosi raivostuttavaa, kun ei mitenkään kykene hallitsemaan ajatuksiaan tai tunteitaan ja vaikka tietää, että jostakin asiasta ei todellakaan tarvitse itkeä, niin silti kyyneleet vaan valuu ja niiskutan ja nyyhkytän pitkän aikaa ja sitten tuntuu vähän tyhmältä.
Mies ihan hirveän kovasti haluaisi jo
kertoa kaikille, kun ollaan jo ultrassakin käyty ja vauveli hyväksi todettu, mutta mä olen jotenkin fiksoitunut siihen nt-ultraan ja seulontoihin ja viikkoon 12. Ja jotenkin haluaisin myös pitää tän asian ihan meidän kahden välisenä pienenä salaisuutena vielä jonkun aikaa. Kyllä sitä ehtii kaikki muut vielä hössäämään ihan riittämiin vauvan ympärillä, haluan vaan nauttia tästä ihan yksin näin alkuun.
Huh, tulipas pitkä viesti, toivottavasti jaksatte lukea
