Helmikuiset 2022

Heippa!
Joko Facebook ryhmä on ihan täynnä vai vieläkö mahtuisi?
Plussasin torstaina ennen juhannusta ja tuli kyllä aika yllärinä tämä, vaikka eipä meillä ole ehkäisyä ollut käytössä marraskuusta lähtien. Eka lapsi syntyi 7/2019, hänen kohdallaan yritystä oli 1,5 vuotta ja lapsettomuushoitojen ekat askeleet ois ollu alkamassa seuraavien menkkojen tultua, mutta niitä ei sitten koskaan tullutkaan varovaisesti olisin tulossa mukaan siis, hyvin alkuvaiheessa vielä mennään ja eka neuvolakäyntikin on vasta parin viikon päästä.
 
Mä en jotenkaan FB puolella pääse kanssa kii keskusteluihin. Se on erilaista meininkiä. Toki, en helmikuisten ryhmässä tietty oo.

Ihan kohta jo teilläki kaikilla nt-ultra luvassa! Jännää! Mä muistan ku tuli toi aika ja olin, että jopa on kauan..
Tänään kilahti Omapostiin rakenneultra-aika ja olin ihan ihmeissäni. Et vitsi, tää on totta!

Ootteko jaksellu näitä helteitä hyvin?
 
Täällä kovat helteet, hyvin jaksaa, mutta pitää levätä vielä tavallistakin enemmän. Ja ei pysty olemaan ulkona kauaa aikaa, ainakaan auringossa. Varjossa ok, ja lyhyitä hetkiä pihalla ja sitten taas sisälle. Paljon vettä ja hedelmiä. Kesäloma menossa. Työt kun jatkuu, sitten sisällä oloa. Yritetään nauttia kesästä, vaikka kuuma onkin :D @Irtokehys ja muut, miten helteillä jaksatte?
 
Meillä oli tälle viikolla varhaisultra ja siellä se meidän mini möllötteli oikeassa paikassa. Sydän löi reippaasti ja olihan se uskomatonta nähdä ne pienet kädet sekä jalat, mitkä jo erottuivat. :love:

Tällä viikolla vielä ensimmäinen neuvoja ja täyttelin tänään esitietokaavakkeet valmiiksi.

Mennään Minin kanssa 7+4:ssä.
 
Täällä myös tosi kovat helteet ollut. Meillä onneksi kotona ilmastointi ja viileää. Samoin kun sairaalassa olen töissä siellä saa fleecetakki päällä kököttää, eikä helteestä tietoa :D Mutta pyöräilen työmatkat 13km/suunta ja on kyllä iltapäivällä ottanut koville. Oon joutunut ihan pysähtymään puiston penkille juomatauolle. Saapa nähdä kauan jaksaa pyöräillä. Tai uskallanko edes enää sitten kun maha vähän alkaa kasvaa.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Naisten polilta keskussairaalalta soitettiin päivällä. Sain ajan keskiviikolle klo 8:30. Pitkä aika kärvistellä sinne asti, mutta toivottavasti ultrassa näkyisi paremmilla laitteilla onko siellä ketään vai oliko tuulimuna, niin saisi rauhan tämän asian kanssa. Parempaa viikonloppua muille♡ :--)
Tsemppiä tähän aamuun! Toivottavasti tulisi hyviä uutisia ja pikkuinen olisi yksiössään ❤
 
Jaksan näitä helteitä aika huonosti. Käyn aamulla kävelyllä ja seuraavan kerran ulkona, kun vähän viilenee. Kotona on ilmastointi, mikä tekee sisällä olosta ihan miellyttävää. En kauheasti nauti ulkonaolosta ja odotan kuin kuuta nousevaa sellaisia max. 22 asteen kelejä. Olen vielä töissä, lomaa pidän kuun vaihteesssa 2,5 viikkoa. Mulla on väitöskirjan rahoitustilanne sellainen, että pitää jaksaa paiskia ennen äippälomaa, minkä takia ei voi pidempää lomaa pitää. Syksyllä sitten vielä joku pidennetty viikonloppu.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Aurinkoista huomenta kaikille! Täällä kans kuumuus vaivaa, yhtään ei tee mieli lähteä vaikka rannalle vaan tekee mieli lymyillä vaan jossain varjoissa:D

Pahoinvointi tuntuu pahenevan, illalla piti käydä kakomassa vessassa. Perun sanani, että oireettomuus harmittaisi! Me päästään loma-aikatauluista johtuen varhaisultraan vasta vajaan 3 viikon päästä eli vielä saa sitä jännittää.

Mukavaa päivää kaikille!!
 
  • Tykkää
Reactions: Qia ja minttuni
Ultrassa käyty. Tyhjä kohtu oli. Tyhjennuslääkkeet sain mukaan, huomenna alkaa taas se mukava kokemus. Mies otti vapaapäivän töistä ja valvoo miuta. Oli kiva hetkellisesti edes kuvitella olevansa raskaana. :) Abortus inhibitus tuli diagnoosiksi. Mutta tuulimunaa veikkaan koska missään vaiheessa alkiota ei näkynyt näiden kolmen ultran aikana.

Hyvää odotusta teille kaikille, mie jään taka-alalle.♡
 
@Töppönen_ hurjaa miten jaksat pyöräillä työmatkat näillä keleillä! Mutta tuleepa ainakin samalla liikuttua :)

Täällä myös oireet alkaa puskea päälle, ei nyt mitenkään älyttömän pahoina, mutta verenpaine taitaa olla taas aika alhaalla. Ei varmaan nää lämpimät kelit auta ja ulkona ei kyllä pysty pitkään olemaan :D heikottaa helposti ja silmissä meinaa sumeta. Välipaloja ja vissyä kehiin niin jaksaa. Onneksi etätöissä pystyy ottamaan vähän iisimmin ja enää ois ensi viikko ja sit 5 viikon loma! Oma laskettu aika ois helmi-maaliskuun vaihteessa, vähän näyttää eri laskurit eri tuloksia.

Kiva vois olla myös vaikka whatsappin pienryhmä, jos sellainen kiinnostaa? Ekan lapsen kanssa se oli tosi kiva ja kun oli vaan muutama henkilö mukana niin pysyi helposti kärryillä muiden tilanteista. Oisko tämmöseen kiinnostusta nyt tai sitten vähän myöhemmässä vaiheessa? :)
 
Ultrassa käyty. Tyhjä kohtu oli. Tyhjennuslääkkeet sain mukaan, huomenna alkaa taas se mukava kokemus. Mies otti vapaapäivän töistä ja valvoo miuta. Oli kiva hetkellisesti edes kuvitella olevansa raskaana. Abortus inhibitus tuli diagnoosiksi. Mutta tuulimunaa veikkaan koska missään vaiheessa alkiota ei näkynyt näiden kolmen ultran aikana.

Hyvää odotusta teille kaikille, mie jään taka-alalle.♡
Voi ei.. onpa tosi ikävä uutinen. Tsemppiä nyt sinne ja jos tilanteesta keskustelu auttaa, niin pura tunteita miehen ja/tai muiden läheisten kanssa </3
 
  • Tykkää
Reactions: Meldarf
Ultrassa käyty. Tyhjä kohtu oli. Tyhjennuslääkkeet sain mukaan, huomenna alkaa taas se mukava kokemus. Mies otti vapaapäivän töistä ja valvoo miuta. Oli kiva hetkellisesti edes kuvitella olevansa raskaana. Abortus inhibitus tuli diagnoosiksi. Mutta tuulimunaa veikkaan koska missään vaiheessa alkiota ei näkynyt näiden kolmen ultran aikana.

Hyvää odotusta teille kaikille, mie jään taka-alalle.♡
Harmillinen uutinen. :( Pikaista toipumista ja kaikkea hyvää jatkoon! ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Meldarf
Täällä menossa nyt 9+5 ja NT-ultran pitäisi olla heinäkuun lopussa. En päässyt itse varaamaan aikaa kun ultrassa pitää olla lääkärin mukana yhden käyttämäni lääkityksen vuoksi, ja nyt odotan kuumeisesti sairaalan soittoa/kirjettä ultran ajankohdasta. Ensi viikon alussa pitää kuitenkin käydä verikokeissa.

Nämä helteet ovat kyllä olleet itselleni ihan tuskaa, huono olo vaivaa eikä urheilusta tule oikein mitään kun heti alkaa heikottamaan. Onneksi jos kaikki menee raskauden suhteen hyvin, on loppuraskaus sitten talvella.

Mua kiinnostaisi kovasti myös WA-ryhmä :) Tämä on ensimmäinen raskauteni, joten kaikki vertaistuki tulisi todellakin tarpeeseen. Facebookista en niin välitä, mutta liityn sinne ainakin jos whatsapp-ryhmää ei perusteta :D
 
Ihana kuulla, että teilläkin menee pääasiassa mukavasti!

Hassua kattella, ku meillä on nää "ärveet" nimimerkin perässä ja tekin ootte jo hyvillä viikoilla.

Oon käyny lueskelee kuulumisia ja nyt aattelin tunkea helmikuisten ketjuun kyselee menoja.

Joko teillä on nt-ultrat varattuna?
Onpa ihana kuulla et teidän pienil kaikki on hyvin:love: Oliko sulla alkuun jotain tuntemuksia, että kyydis vois olla kaksi? Mul itel la helmi-maaliskuun taitos (tarkkaa en viel tiedä), mut itsellä ollu vahva olo kaksosista niin sen vuoksi kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
@Töppönen_ hurjaa miten jaksat pyöräillä työmatkat näillä keleillä! Mutta tuleepa ainakin samalla liikuttua

Täällä myös oireet alkaa puskea päälle, ei nyt mitenkään älyttömän pahoina, mutta verenpaine taitaa olla taas aika alhaalla. Ei varmaan nää lämpimät kelit auta ja ulkona ei kyllä pysty pitkään olemaan heikottaa helposti ja silmissä meinaa sumeta. Välipaloja ja vissyä kehiin niin jaksaa. Onneksi etätöissä pystyy ottamaan vähän iisimmin ja enää ois ensi viikko ja sit 5 viikon loma! Oma laskettu aika ois helmi-maaliskuun vaihteessa, vähän näyttää eri laskurit eri tuloksia.

Kiva vois olla myös vaikka whatsappin pienryhmä, jos sellainen kiinnostaa? Ekan lapsen kanssa se oli tosi kiva ja kun oli vaan muutama henkilö mukana niin pysyi helposti kärryillä muiden tilanteista. Oisko tämmöseen kiinnostusta nyt tai sitten vähän myöhemmässä vaiheessa?
Mua kiinnostaa☺
 
  • Tykkää
Reactions: Kuumeilija90
Ultrassa käyty. Tyhjä kohtu oli. Tyhjennuslääkkeet sain mukaan, huomenna alkaa taas se mukava kokemus. Mies otti vapaapäivän töistä ja valvoo miuta. Oli kiva hetkellisesti edes kuvitella olevansa raskaana. Abortus inhibitus tuli diagnoosiksi. Mutta tuulimunaa veikkaan koska missään vaiheessa alkiota ei näkynyt näiden kolmen ultran aikana.

Hyvää odotusta teille kaikille, mie jään taka-alalle.♡
Olen pahoillani♡ Kaikkea hyvää sinne!
 
  • Tykkää
Reactions: Meldarf
Tänään oli varhaisultra ja siellä meitä tervehti kaksi pientä 7+3 mitoilla Täysi yllätys oli, mitä luultavammin Letrozolien aiheuttama mutta ei haittaa! Onhan tässä kuitenkin sisäistettävää ja mies on aivan kauhuissaan siitä miten tullaan pärjäämään
Vau, onnea tuplasti! :) onko teidän ensimmäiset lapset vai oliko teillä jo vanhempia lapsia? Ainakin on leikkikaveri heti vieressä ja seuraa heistä toisilleen <3

Minulla on ollut parina päivänä pieniä kipuiluja alavatsassa, toki ovat ihan normaaleja, eikä mitään isoja kipuja ole ollut, mutta silti tänään tuli jotenkin sellainen olo, että ei siellä taida asustaa kukaan. Rintojenkin arkuus tuntui jotenkin katoavan tai ainakin vöhentyvän. Muista kyllä ekassakin raskaudessa epäilykseni ja ihan terve lapsi saatiin, mutta miulle tulee joskus tuollaisia ns. etiäisiä ja aika monesti ne pitää paikkansa. Ultra-aikaa ei ole vielä edes varattu, menee elokuun puoleenväliin varmaan, mutta tässäpä nyt sitten odotellaan sitä. Ei ole suunnitelmissa mennä esim. yksityiselle ultraan, rauhallisin mielin menen kuitenkin eteenpäin :) hassua vaan että tämmönen olo tuli vielä just tänään kun on omat synttärit niin kuvittelis että sitä ois positiivisemmalla pohjalla ajatukset :D
 
Vau, onnea tuplasti! onko teidän ensimmäiset lapset vai oliko teillä jo vanhempia lapsia? Ainakin on leikkikaveri heti vieressä ja seuraa heistä toisilleen <3

Minulla on ollut parina päivänä pieniä kipuiluja alavatsassa, toki ovat ihan normaaleja, eikä mitään isoja kipuja ole ollut, mutta silti tänään tuli jotenkin sellainen olo, että ei siellä taida asustaa kukaan. Rintojenkin arkuus tuntui jotenkin katoavan tai ainakin vöhentyvän. Muista kyllä ekassakin raskaudessa epäilykseni ja ihan terve lapsi saatiin, mutta miulle tulee joskus tuollaisia ns. etiäisiä ja aika monesti ne pitää paikkansa. Ultra-aikaa ei ole vielä edes varattu, menee elokuun puoleenväliin varmaan, mutta tässäpä nyt sitten odotellaan sitä. Ei ole suunnitelmissa mennä esim. yksityiselle ultraan, rauhallisin mielin menen kuitenkin eteenpäin hassua vaan että tämmönen olo tuli vielä just tänään kun on omat synttärit niin kuvittelis että sitä ois positiivisemmalla pohjalla ajatukset
Ensimmäiset lapset olisi tulossa. Ja kyllä, on ihanaa kun on heti kaveri rinnalla kasvamassa ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Jonna_83

Yhteistyössä