***HELMET 2008***

evaellen Noista Rela dropseista mä taas on edelleen sillä kannalla, että joillekkin ne sitten sopii ja joillekkin ei.
Ei nyt heti kannata lynkata hyvää tuotetta kuiteskaan, kun meille se taas on sopinut. Pikku-ukkelilla ei ole tullut vatsanväänteitä siitä olleskaan ja jokapäivä annetaan. =)

Vaatetuksesta Meillä on ihan body ja potkuhousut useimmiten pikku-ukkelilla sisällä ja ulkona nolla kelillä on ollut vain tuon vaatetuksen lisäksi toppahaalari ja toppapussukka.
Pakkasilla sitten villavaatetus lisäksi.

Niin ja yöllä nukkuu kyljellään, mutta kääntyy itse selälleen ja yöllä nukkuu pelkällä vaipalla, kun näköjään nukkuu paremmin ilman vaatteita peiton alle kääriytyneenä =)

Sänkyhommista Ollaan jo miehen kanssa harrastettu sänkyhommia ihan säännöllisesti, vaikka jälkitarkastus on vasta 23.3.08.

Ristiäiset Meillä on tosiaan palmusunnuntaina 16.3.08 ja ensi viikon tiistaina pappi tulee kotikäynnille juttelemaan niistä.

Hormoninäppyjä on pikku-ukkelilla naama täys, just pyyhin toista poskea septidinillä.



 
Heippa,

meillä neiti kasvaa ihan hirmuista tahtia, syntyessään oli siis 3858g ja 54cm, kotiin lähtiessä painoi 3670g-tänään kävi neuvolatäti kotikäynnillä kuten täällä päin tapana on ja tytyllä oli painoa jo 4330g! :) Viikossa tullut 300g lisää ja tytyllä ikää siis 2 viikkoa... :whistle: Hyvä itsekin tietää että eväät riittää kun rintamaidolla mennään ja kyllähän tuo tissillä viihtyy, tätä tahtia meillä on kohta melkoinen justiina! :LOL: Isoveli kasvoi kyllä aikoinaan samalla tahdilla, lähtökoko oli vaan esikoisella aika lailla pienempi, katsoin että painoi kuukauden ikäisenä himpun vähemmän kuin pikkusisko nyt.

Meillä myös hyviä kokemuksia esikoisen kanssa noista Rela dropseista ,saman olen kuullut itsekin, että joillekin käyvät ja joillekin eivät. Tytön kanssa ei olla vielä Relaa kokeiltu. Sama juttu d-vitskujen kanssa, toisille tuntuu käyvän vesi- ja toisille öljypohjaiset paremmin.

Sisävaatteista käytetään sisällä yhtä vaatekertaa, ulos puetaan siihen päälle toppapuku ja väliin villa-asu nyt kun ollaan vielä pakkasen puolella. Yöllä neiti laitetaan nukkumaan kyljelleen aina syöttöjen välillä puolta vaihtaen, kääntyy kyllä mielellään itse selälleen. Ja nukkuu joko ihan tavallisessa haalarimallisessa yökkärissä tai sitten pussimaisessa, ihan miten sattuvat puhtaana olemaan!

Hormoninäppyjä tytöllä on tähän mennessä ollut ihan muutama, muutenkin iho hyvä-pojalla sitä vastoin oli näppyjä ihan urakalla vaikka muuten esikoinenkin oli hyväihoinen kunhan näpyistä päästiin.

Tyttö edelleen rauhallinen ja tyytyväinen vauva, edelleen esikoinen on suuritöisempi...Nyt alun mustasukkaisuus tuntuu kääntyneen ihan kunnolla uhman puolelle ja päivät tahtoo olla melkoista vääntöä. Uhma oli jo tuloillaan ennen siskon syntymää, mutta uusi tilanne ja siihen sopeutuminen tuntuu laukaisseen uhmaiän päälle ihan tosissaan. Onneksi kuitenkin tykkää siskosta ja huolehtii aina että vauvakin on varmasti mukana kun jonnekin lähdetään.No, eiköhän poikakin ajastaan rauhoitu kun jaksaa vaan itse pitää saman linjan.Cruella miten teillä on isoveli ottanut tulokkaan vastaan, meillähän on nämä esikoiset suurinpiirtein samanikäiset.

hilunen & tyty 2vko 1pv
 
Alkuperäinen kirjoittaja kevytmelankolia:
evaellen Noista Rela dropseista mä taas on edelleen sillä kannalla, että joillekkin ne sitten sopii ja joillekkin ei.
Ei nyt heti kannata lynkata hyvää tuotetta kuiteskaan, kun meille se taas on sopinut. Pikku-ukkelilla ei ole tullut vatsanväänteitä siitä olleskaan ja jokapäivä annetaan. =)
Jeps, niinhän mäkin sanoin, että MEIDÄN tytsylle aiheuttivat vatsanväänteitä... Kerroin siis omat kokemuksemme noista Rela Dropseista, joita en edelleenkään suosittele kenellekään, vaikka ne teille sopivatkin. ;) Vatsaystävällisistä tuotteista oli puhetta, ja usein juurikin tuo Dropsien sisältämä öljy aiheuttaa vatsanväänteitä ihan pienille vauvoille. Ja tosiaan, jollekkin sopii joku ja jollekkin ei. Onneksi on vaihtoehtoja ja jokaisella vapaus suositella/ olla suosittelematta niitä.
 
Nukuttamisesta täällä ollut puhetta teillä.. meillä nukutetaan kyljellään koska pulauttelee niin paljon ettei uskalla selällään pitää jos vaikka tukehtuu..
Vaatteista meillä sisällä body, potkarit/housut ja käsissä tumput ja villasukat kun Netan kädet ja jalat on ihan kylmät kokoajan... :/ Ulos en oikein osaa pukea (neljäs lapsi :ashamed: ) tuntuu että toinen paleltuu... sisävaatteiden lisäksi olen laittanut, villapuvun ja ulkopuvun sekä alushatun jonka päälle villa myssyn... :whistle: Isäntä sanoi että paistan toisen... :/ Mutta ihan rauhallisesti hän on nukkunut ulkona eikä tuskaile kuumuutta... ;)
Masu kivuista meillä välillä kitisee ilmavaivoja mutta en ole mitään "tippoja" antanut sylitystä ja hierontaa se on auttanut tähän asti ja kunnon röyhtäytys syönnin jälkeen...
Edelleen pulauttelee valtavasti tämä neiti... :x :x Käytin eilen illalla SAUNASSA kun haisi ihan happamalle maidolle koko tyttö... hyvin neiti viihtyi, ei oltu kun pari minsaa ja sekin keskilauteella tisu suussa! :D Ollaan kovia saunomaan koko perhe joten on Netankin opittava! :LOL: :LOL:

Tarppa ja Netta 1kk 4pvää!
 
Heippa,

kerroin pari päivää sitten että olen ollut huono vointinen. Eilen sitten kävin lääkärissä niin mullahan on rintatulehdus. :( Onneksi ei ole kovin kipeä tuo rinta. sainn antibiootti kuurin ja käski mahd. paljon imettää tulehtuneella rinnalla. Otti sitten vielä verikokeella hemoglobiinin, niin se oli 89!!! :eek: Sanoi vaan että ei mikään ihmekään että olen voinut huonosti.

Vaatetuksesta Sisällä pidetään pitkähihaista bodyä ja housuja +sukat. Ulkona ollaan vasta pari kertaa oltu niin sisävaatteiden päälle laitan kevyttoppapuvun ja sitten koko tyttö makuupussiin.

Ciba ja typy 2vkoa 3pvä
 
Hei taas!

Evaellen kiitti ohjeistuksesta ja viestistä! Täytin hakemuksen..katsotaan hyväksytkö sen. ;)

Kiitti myös kaikille noista nukutus ja vaatetus jutuista. Kyllä sitä on aikuinen ihminen epävarma. :ashamed: NO, jokapäivä kuitenkin hiukan varmempi.

Meillä ei ole ollut kovia masuvaivoja, paitsi eilen ja toissapäivänä. Cuplatonia annetaan joka syötön yhteydessä, ja nyt mietinkin, että onkohan noiden masuväänteiden takana ne d-tipat(Jekovit) jotka aloitettiin maanantaina. :( Neuvolassa sanottiin,että niiden aloitusta voisi hieman lykätä jos tulee kovasti oireita. Onko joku teistä lykännyt?

Meillä on neidin pieni naama ihan täysi niitä hormoninäppyjä. Kuulema tullut hieman ajoissa, mutta onpahan sit nopeemmin poissa. Jospas sit kastejuhlaan mennessä vaikka. Juhlat meille la 29.3. =)

Tänään ajateltiin lähteä eka kertaa kauppa-asioille pikkuisen kanssa. Jos vaikka Jumbon Stockalle illalla mentäis kun mies tulee kotiin. Mun pitäs saada muutama imetysvaate lisää. Samoissa parissa paidassa olen täällä kotona elellyt. :eek: No, eipä tässä kovasti ole kerennyt itseä miettimään..täysin on pienen ehdoilla menty. :heart:

Meillä oli eilen eka neuvola ja kaikki oli oikein hyvin. Pieni kasvaa vauhdilla, varsinkin pituutta ja siksi painokontrolliin ensi viikolla. Rintamaidolla tosiaan ollaan, mut pitää nyt katsoa josko taas nannia sit pitää lisäksi alkaa antaa. Te jotka saatte pumpattua maitoa säilöön asti, niin missä välissä te pumppailette? Kun minusta tuntuu, et neiti on tissilla melkein koko ajan ja sit kun hän nukkuun, niin ei sit huvita enää pumppailla!! Mä en kyllä ole kokenut tuota imetystä mitenkään mieltä ylentäväksi hommaksi.
:snotty: En tiedä mikä siinä on, mut se jotenkin saa minut tuntee välillä jopa ahdistusta, vaikka maitoa tuleekin nyt hyvin ja rinnatkaan ei ole enää kipeät. Kauhea syyllisyys tästäkin. :ashamed: On tämä äityis yhtä tunteiden vuoristorataa! :heart:
 
D-vitamiinitipoista ÄippäHki kyselit. Me ollaan annettu Jekovit-tippoja 3 tai 4 tippaa päivässä, eli ei kyllä anneta sitä viittä tippaa, joka olisi suositus. Mun mielestä ohjeistus, että 0-1 vuotiaalle annetaan painosta riippumatta 5 tippaa on ihan apinamaisen hölmö! |O
Siis eikö muka vauvan paino vaikuta ollenkaan D-vitamiinin tarpeeseen! Mä olen sitä mieltä, että annostusta kannattaa lisätä pikkuhiljaa vauvan kasvaessa.

Muutenkin kannattaa aina hiukan kyseenalaistaa kaikkia virallisia suosituksia. Kuten tätä että nykyään ei suositella röyhtäyttämistä! :eek: Ihan idioottimaista...
 
D-tipoista. Meillä aloitettiin ne pari päivää sitten. Neuvolasta saatiin ohjeeksi antaa viikko yksi tippa per päivä ja siitä pikkuhiljaa lisätä, että vauvan suolisto ehtisi tottua tippoihin. Samalla suositeltiin Rela-tippoja, mutta niidenkin antamisessa sain ohjeeksi, että en aloittaisi niitä yhtä aikaa d-tippojen kanssa, vaan vasta ensi viikolla.
 
Laitoin tästä aiheesta tuonne kerhoonkin:
haluaisin lopettaa imetyksen. Toinen rinta kerää ja pakkaa maitoa, ei tule ulos pumppaamalla tai imemällä kunnolla. Rintatulehduksen tuloa pelkään.
Toisesta maitoa tulee ihan hyvin. Ollaan annettu iltaisin Nannia lisäksi.

pakkaantunut rinta on tosi kipeä, nännistä on lähtenyt "paloja" irti ja erittää keltaista märkää :eek: Rintakumin kanssa saan siitä jotenkuten imetettyä.

Poika on kova syömään. Rauhoittuu oikeastaan vain tissillä. Painoa kyllä on tullut ihan riittävästi.

Kysyi eilen terkkarilta imetyksen lopettamisesta. Hän sanoi vain, että vähitellen tyrehdyttää tuotantoa niin, että tyhjentää vain välttämättömimmän, niin että suurin pingotus häviää.
Niinhän mä teenkin (kun ei sieltä enempääkään heru!), mutta silti tissi vain pakkaa maitoa!
Terkka oli kyllä samaa mieltä, että turha haaskata iloa vauva-ajasta, jos kärsii/stressaa vain imetyksestä; muitakin ruokintatapoja kun löytyy.


Eli onko kenelläkään mitään vinkkiä, miten pitäisi toimia? Eihän tuo ihan hetkessä tuo tyrehdytys tapahdu. Onko mahdollista saada jotain lääkettä, joka lopettaisi maidon tulon? :ashamed:
 
Korvikkeesta: meillä syödään Nannia. On kuulemma kaikista lähinnä rintamaitoa.. Mene ja tiedä.
Meillä otetaan myös säännöllisesti mallasuutetta ummetukseen ja Disflatylia vatsaväänteisiin. On ne vatsavaivat hieman hellittäneet mutta kokonaan ei ole poissa. Esimerkiksi viime yönä herättiin kolmen tunnin välein, aiemmin on nukkunut jopa 5-6 tunnin unia. Selvästi väänsi vatsassa.. :(. Myös deetipat on käytössä. En ole edes ajatellut vaihtaa mitään noista tropeista johonkin muihin merkkeihin..

Meillä mies on ollut koko viikon kovassa kuumeessa, tänään on enää vähän lämpöä. Mä oon ollut ihan poikki kun oon hoitannu vauvan (mies pysyi kaukana) ja koirat (ulkoilua vaativat) ihan yksikseni. Ei ole kyllä hurraamista! Miten yksinhuoltajat oikein jaksavat ihan yksikseen??

Taas pitää mennä! Tytöllä taas vääntää vatsassa (tätä se on ollutkin koko vuorokauden..)

 
Meillevauva: toivottavasti miehesi paranee pian. Onneksi sinä ja vauva olette kuitenkin terveitä =) Mäkin olen miettinyt tuota yksinhuoltajien jaksamista. Kyllä yhdessä vauvassa on kotitöiden lisäksi niin paljon tekemistä kahdellakin ihmisellä, että kyllä mun kunnioitus yksinhuoltajia kohtaan on noussut lapsen saatuani.

Kävin aamulla kaupungilla ostamassa uudet farkut. Jouduin ottamaan kokoa tavallista suuremmat stretch-farkut... Kaapissa on kyllä keväälle tavoitehousuja odottamassa. Ainakin -3,5 kiloa olisi tarkoitus saada kutistettua itseäni.

Salille ajattelin tehdä paluun ensi viikolla. Mulla on torstaina jälkitarkastus ja jos kaikki on siellä niin kuin pitääkin, niin aion heti illalla suunnistaa puntille :D Tämä mamma on päättänyt olla timmissä kunnossa ensi kesänä. Aah, ihanaa päästä painoja taas kolistelemaan.

Mies saa tänään olla illalla tytön kanssa ihan kahdestaan ensimmäistä kertaa. Menen illalla tyttökavereiden kanssa syömaan kaupungille. Kyseessä on kopla vanhoja kavereita koripalloajoiltani, eikä olla koko porukkaa saatu kasaan melkein vuoteen. Ihana ilta tiedossa =)

Mukavaa viikonloppua kaikille mammoille ja vaaveille!

T: Katti ja pikkuinen ( 1 kk ja 2 päivää )
 
heippati hei :wave:

aikaa on aika raotetusti tässä koneella istumiseen ja sit ei aina oo oikeen mitään kerrottavaa ku samat rutiinit toistuu päivästä päivään eikä pahemmin täältä kotoa mihinkään päästä.
jälkitarkastus mulla on muistaakseni ei ens mut seuraavalla vkolla ja sit 2.4 on lekuriaika.

aika paljon puette vauvalle ulos jos vaunuissa on villapuku ja toppapuku. vai onko jossain kovat pakkaset. vaikka se pakkasrajahan on -10. mä en laita kun sen kevyttoppapuvun ja töppöset ja tumput ja kypärämyssyn ja villahatun vaunuihin. on se pehmee topattu kantokoppa. sinne jos laitan makuupussin tai toppapuvun ni poitsi on hiestä märkä herätessä. sisällä on body ja puolipotkarit tai potkarit tai joku haalari.

tosta röyhtäyttämisestä, kun toi esikoinen oli pieni ni kysyin siitä ja sanottiin että tarpeen mukaan. esikko ei tarvinnu ollenkaan röyhtäyttämistä mut tää junnu vaatii sen tai alkaa vääntää. miksi sitä ei muka suositeltais ja kuka niin on sanonu?

pessi: sellasia lääkkeitä on millä se maidontulo saadaan loppumaan.

hilunen: hyvin on toi isompi ottanu pikkuveikan =) silittelee päätä ja puhuu veikasta :heart: eka oli vaan vauva B) välillä on pientä mustasukkasuutta jos on väsy tai muita suruja. sillon sanoo et veikka pois ja syliin. toi esikko on muutenki niin helppo lapsi et sillee pääsen vähemmällä kun moni muu. on jo aika omatoiminen ni ei sen kanssa mee sitä aikaa niin paljo. tietty hälläkin ne omat tarpeet ja huomiota vaatii ku kuiteski vasta 2,5 vee.

joku oli ollu savuton vauvan syntymästä lähtien, en muista nikkiä. vähän ihmettelin että nyt vasta ku raskausaikanahan se on haitallisinta :/ mut röökin lopetus missä vaiheessa tahansa on hieno asia, onnittelut siitä! :flower:

yksinhuoltajuudesta, sen jaksaa kun on pakko jaksaa ja paremmasta ei tiedä. mulla oli onneksi helppo vauva, koliikin kanssa ois ollu eri juttu. mä en ite ees sillo tajunnu kuinka rankkaa se oikeesti oli ku siihen oli asennoitunu niin et minnee ei juurikaan pääse ja yksin on selvittävä. se oli antoisaa aikaa omalla tavallaan, elämä muuttu niin totaalisesti ja nautti siitäki.

meillä pieni suuri nukkuu yleensä kyljellään mut kääntyy ite selälleen jos ei oo peittoa pönkkänä. vaunuissa on selällään kun ei tonne oikeen sovi kyljelleen.

noista rela-dropseista vielä, luulisin että niitä ei suositella sillon jos enempi mahavaivaa/koliikkia koska voi pahentaa sitä. vyöhyketerapeutti ei niitä suositellu koliikkivauvalle. mut joillekkin ne sopii, tähän pätee sama sääntö kun useeseen muuhunkin juttuun et mikä toimii teillä ei välttämättä toimi meillä ja päinvastoin =)

mut nyt taas kotihommien kimppuun, pyykit ollu märkinä korissa monta tuntia :ashamed:

cruella ja peikkis 1kk 4 pvää
 
pessi: eiköhän ne pätevästä syystä ja sullahan on. koitahan jaksaa :hug:

meillä ukko mahataudissa |O |O |O mitä muuta vielä, kele |O oon päivä päivältä lähempänä henkistä romahdusta ja jos sairastun ni sitä en kestä :| mahatauti yks semmonen sairaus mikä vetää mut ihan fleguks ja taju meinaa lähtee et miten siinä sit vauvan hoidat :kieh: ja mitäs jos vauva saa sen?? sehän kuolee :eek: :'(
 
mahatauti on kyllä vihoviimeinen :x

me ollaan tänään koettu mukelon kanssa vaikka mitä ekaa kertaa. huh onpas vaikeaa tää yksisormijärjestelmä pikkuherra sylkyssä..

käytiin ekaa kertaa vaunulenkillä lähikaupassa, löhöiltiin sitterissä ja yritettiin ottaa nokosia partsilla.
sitteristä pieni tykkäsi kovasti, parvekkeella ei viihtynyt.

on niin ihanaa, kun pääsee pikkuhiljaa kotinurkista ulkomaailmaan. mulla meinasi oikeasti kuuppa jumittaa näin iltaisin, kun kahteen viikkoon kunnolla käynyt missään.
haava ei tosiaan enää haittaa liikkumista, ja ulkoilulupakin saatu =)

kaikki olisi niin mainiosti, kunhan tissi vaan alkaisi toimia...

mies on ollut tämän viikkoa isyyslomalla. vähän jänskättää maanantai, kun jäädään pienen kanssa kaksistaan :xmas:

pessi ja pikkudiktaattori 12 vrk
 
Kiitos kevytmelankolia siitä tissimaito vinkistä! Sitä tiputin ensiavuks nenään niin johan alko räkälöntit tulemaan. Tosin sitten sitä limaa valu kurkkuunkin ja menin ihan paniikkiin kun poika alko röhistä sitä limaa kurkusta ja parkumaan samalla. Kyllä se sitten rauhottu, oli kovasti väsynyt...

Kun kävin ostamassa niitä suolatippoja niin apteekin täti sanoi ettei niitä pikkuniistäjiä kannattais käyttää, etteivät oo hyväks vauvan limakalvoille. Tosin ei me sillä mitään nenästä saatukaan. Sitten se näytti mulle tollasta Nenäfriidaa, siinä toinen pää laitetaan vauvan nenään ja siitä lähtee letku, josta vanhempi imee sitä räkää. Siinä on siis välissä sellanen tuppo, että ei sitä räkää suuhun asti tarvi imeä =) En ole vielä koittanut toimiiko...

Jee, sain tänään puserrettua 100 ml rinnoista! Mutta en pumpulla, vaan ihan käsin puristelin. Tuli paljon nopeemmin ja enemmän kun pumpaten. Jos jatkossakin saan samalla tyylillä yhtä paljon ja helposti niin ajattelin pistää pakkaseen että mieskin saa sitten välillä osallistua syöttämiseen kun on siitä niin kade... :D

 
terppa,
Meillä oli tänään neuvolapäivä ja kaikki oli oikein hyvällä mallilla, pituutta neidillä 55cm ja painoa 4010kg, pitkä ja hoikka kuten äitinsäkkin :LOL: . Kaiken maailman lippusta ja lappusta saatiin mukaan, iloinen yllätys oli tuollainen pampersin salkku jossa oli ihan hyödyllystäkin tavaraa kuten aventin pullo.

Korvikkeena meillä on ollu Nan, vatsanväänteitä ei juurikaan olla havaittu. Korviketta menee ainoastaan öisin tällä hetkellä, muutoin pärjätään omalla tuotannolla, vaikkakaan se ei mitään runsasta taida olla.

Nukkuminen tapahtuu pääsääntöisesti kyljellään maaten, puolia vaihdellen.

Sisällä pidetään yhtä vaatekertaa, body+housut+sukat tms. yleensä jalassa myös töppöset. Tuo ulos pukeminen on tääläkin vielä hakusessa, mutta jospas se tästä pikkuhiljaa selkiintys kun kokemusta kertyy :)

Neuvolassa oli puhetta influenssa rokotteesta vauvalle, ilmeisesti voisi minimoida korvatulehduksia..onko kellään kokemuksia?? :attn: nimm. itte ollu korvatulehdus kierteessä ja toivon todella että siltä säästyttäs...

-n-
 
heipat täältäkin!

harvoin oon ehtinyt koneelle nyt kun mies on ollut isyyslomalla.. tuntuu, että vieraita ja muuta ohjelmaa on riittäny joka päivälle, ja muutenkin päivät menee vaan ihan supernopeasti ohitse. ensi viikosta lähtien pitäisi selviytyä päivät yksin kotona, joten varmaan silloin ehtii avata läppärinkin useammin.

rela-tipat eivät sopineet meidänkään vauvalle ihan ollenkaan, suosittelivat niitä siis vatsanväänteisiin neuvolasta, mutta meillä ne vatsavaivat vaan pahenivat ja vauvasta tuli itkuinen ja kakkaa ei kuulunut viikkoon. tämän viikon alussa päätin sitten lopettaa ne tipat ja siitä päivän päästä tuli todella öljyinen kakka, jota oli uskomattoman vaikeaa saada pestyä pois (piti märällä harsolla hangata iholta, kun ei pelkkä vesipesu kädellä riittänyt). ja lopettamisen jälkeen on mahan vääntelyt selvästi vähentyneet ja vauva on ollut iloisempi.. edelleenkin toki kiemurtelee välillä vatsavaivojensa kanssa, mutta pääosin menee mukavasti. ja meillä on röyhtäytetty aina syötön jälkeen, annettu cuplatonia joka syötön yhteydessä ja tehty masujumppaa ja hierontaa montaa kertaa joka päivä. kiva kuitenkin kuulla, että jotkut vauvat selviää mainiosti ilman mitään tippoja ja niksejä, eikä siltikään masu vaivaa :)

mökkiytymisestä
oli myös ollut puhetta. meillä vauva on ollut useampana iltana ja päivänä miehen kanssa kahdestaan kotosalla, ja hyvin heillä on mennyt :). olen pumpannut maitoa jääkaappiin, ja pakastimessa on melkoinen varasto hätävarana, joten nälkää ei ole vauva nähnyt ja viihtyy onneksi mainiosti isukkinsa kanssa. pullostakin syö mielellään, vaikka kyllä näyttää nauttivan imetyksestä. itse en vielä halua lähteä vauvan kanssa ihmismassojen keskelle (vieraita riittää kotona enemmän kuin tarpeeksi ja ollaan kyläilty tuttujen luona vauvan kanssa) esimerkiksi kauppakeskuksiin.. terkka suositteli odottamaan ekan kuukauden, erityisesti nyt kun on paljon pöpöjä liikkeellä. mutta toki jokainen tekee kuten parhaaksi näkee :). itse olen kyllä nauttinut kovasti siitä, että olen päässyt välillä omiakin asioita hoitamaan (mm. kampaajalle) ja on ollut hienoa huomata, että mies selviää myös oikein hyvin lapsena kanssa kahdestaan. ei tule tästäkään mammasta liian omistushaluinen :)

miten teillä muilla on epparihaavat kipuilleet? mulle tehtiin siis tosi pieni eppari ja se on erittäin siististi muutamalla tikillä suljettu (niinkin taitavasti, etten oikeastaan edes löydä koko haavaa vaikka peilillä yritin katsella). mutta nyt 2 viikkoa synnytyksestä haava (tai jokin muu siinä lähialueella) on alkanut kipuilla tosi ikävästi.. onko tämä jotenkin tavallista paranemisprosessissa, että kipu tulis vasta tässä vaiheessa? kun tähän asti oon istunut ja touhuillut ihan normaalisti, mutta nyt tuntuu, ettei voi välillä edes kävellä kunnolla, kun kipu on niin kova. ilmakylpyjä ja suikutteluja olen tehnyt sairaalan ohjeiden mukaisesti, ja terkan mukaan haava on tosi siistin näköinen, eli tulehduksesta tuskin on kyse. kuinkakohan kauan kipuja vielä kestää?

nukuttamisesta oli kans ollut puhetta. sairaalasta neuvottiin, että öisin pitäisi nukuttaa kyljellään, mutta päiväunia (=valvotuissa oloissa nukuttuja jaksoja) voi nukuttaa selällään siten, että vauvan pää on käännetty selvästi sivulle.. nämä siis puklaamisen vuoksi. ja kuulemma lyhyempiä jaksoja voi nukkua vatsallaankin jos vaan viihtyy. useimmiten meillä on nukuttu kyljellään (vuoroteltu aina kylkeä) ja välillä päikkärit on menneet selällään. syliin vaavi nukahtaa helpoiten vatsalleen (jos siis itse loikoilee selällään vauva vatsan päällä).

neuvolassa meillä käytiin viimeksi torstaina. tyttö oli saanut painoa melkein 300g viikossa ja pituuttakin oli tullut sentti lisää. eli mitat nyt 4090g ja 53,5cm (syntyessä 3610g ja 50cm). terkan mukaan kasvaa mainiosti omalla maidolla. meillä vauva syö siis päivisin ehkä kolmen tunnin välein (joskus nukkuu pidemmät päiväunet, mutta tankkaa sen jälkeen pari kertaa) ja öisin selvitään yhdellä syötöllä. imetys kestää vaan noin 10min, minkä ajan neiti imee todella tehokkaasti ja lopettaa sitten kertaheitolla. itse olen nauttinut tästä rytmistä, kun ei mene kaikki aika tissittelyyn ja ehtii tehdä muutakin päivän aikana kuin toimia tuttina ja huvileluna.

huh huh, tulipa taas paljon asiaa.. toivottavasti muistin kommentoida kaikkea mitä olin ajatellut. nyt pitää rientää vielä iltapalalle, kun uni meinaa jo painaa silmiä ja huomenna olisi taas touhukas päivä tiedossa. oikein mukavaa viikonloppua kaikille ja kivoja vauvantuoksuisia päiviä!!

shiva ja vauveli 2vkoa 2pvää
 
heipsan,

täällä mies flunssassa ja tietty pelottaa, että tarttuu pikkuisellekkin... :( Meillä on kyllä noita suolatippoja käytössä muutenkin ja niistäjälläkin ollaan parit räkäboltsit imaistu Pemmin nessusta. Mä en kylläkään ymmärrä, että mikä ero tossa Ainun niistäjässä on siihen nenäfriidaan, kun samanlainen muovinkappalehan niissä molemmissa menee lapsen nessuun, eikä tolla Ainun niistäjällä ainakaan mikään hirmuinen vire nenässä käy... No, mutta onhan tää jo täällä huomattu, että suosituksia on jos jonkinlaisia ihan paikkakunnasta ja työntekijästä riippuen... :/

Alkuperäinen kirjoittaja Cruella DeVille:
aika paljon puette vauvalle ulos jos vaunuissa on villapuku ja toppapuku. vai onko jossain kovat pakkaset. vaikka se pakkasrajahan on -10. mä en laita kun sen kevyttoppapuvun ja töppöset ja tumput ja kypärämyssyn ja villahatun vaunuihin. on se pehmee topattu kantokoppa. sinne jos laitan makuupussin tai toppapuvun ni poitsi on hiestä märkä herätessä. sisällä on body ja puolipotkarit tai potkarit tai joku haalari.

tosta röyhtäyttämisestä, kun toi esikoinen oli pieni ni kysyin siitä ja sanottiin että tarpeen mukaan. esikko ei tarvinnu ollenkaan röyhtäyttämistä mut tää junnu vaatii sen tai alkaa vääntää. miksi sitä ei muka suositeltais ja kuka niin on sanonu?
Pukemisesta vielä: Pakkasta ei juu oo nimekskään ollu, enkä siks ookaan pukenu kun kevyttoppiksen ja makuupussin tavan vaatteiden päälle sekä tietty kypärämyssyn, lapaset, villapipon ja -sukat. Ja joskus sit vielä villapuvun väliin. Pakkasen takia ei varmaan tarviis noinkaan paljon, mutta täällä tuo tuuli (lenkkeillään pääasiassa tuossa merenrannassa) on hitonmoinen ja se madaltaa lämpötilaa aikalailla, vaikka mittari näyttäis muuta.

Meille kans neuvottiin Kättärillä, että voi röyhtäyttää, jos on tarvetta. Ennen vanhaan on vissiin neuvottu, että röyhtäyksen on tultava = vauvaa on vaikka heijattava ylös alas, jotta röyhtäisee. :eek:

Pessille :hug: ja muillekkin jaksuja! Mulla ittellä vähän juilii tuota haavaa välillä... Toivottavasti ei oo kohtutulehdus... :eek: Mites te muut, juiliiko sektiohaavaa? Mulla on jälkitarkastus vasta parin viikon päästä. Kai tässä venaillaan sinne asti, jollei mitään erikoisempaajuilintaa tuu... :/ Joku puhui salille menosta... Tekiskin mieli ihan hulluna puntille, mutta oon päättäny, että sit jälkitarkastuksen jälkeen vasta... :)

Tytsyllä on tukka vaalentunu entisestään! Pemmi on huiman näköinen kun pesun jälkeen harjataan tukka pystyyn. :D Peikkotyttö mikä peikkotyttö... B) Äitiinsä tullu, kun tukka aina pystyssä... :xmas: Hymyjä satelee nykyään päivittäin. Ja isi ja äiti on onnesta soikeina... :heart:

eva & Pemmi 5 viikkoa ja 2 päivää :heart:

 
Siis onko kaikki saanu jonkun pampers-salkun?? Ei me kyllä olla semmosta saatu :/ Ihan epistä!!

Meillä on kanssa isäntä ja neiti ollut flunssassa, ja Urmikin on vähän tukkoinen. Niistäjää välillä käyttänyt ja nyt hain niitä keittosuolatippoja.

Noista muista tipoista dropeista. D-vitamiinia on nyt pikkuhiljaa aloteltu, ainakaan vielä ei oo tullut mitään mutta katsotaan. Mitään muuta ei oo annettu eikä masuvaivoja oo ainakaan vielä kyllä ollutkaan. Tosi tyytyväinen tuntuu olevan, itkee ainoastaan nälkää tai syliin.

Shiva kyseli epparihaavasta. Mulla se ei ollut kipeä kun viikon verran, mutta sitten ne tikit repes eli haava on edelleen ihan auki mutta yhtään ei oo kipeä. Voisin jo istua ilman rengasta mutta en uskalla :/ Kun muutenkaan en tiedä kauan kestää et umpeutuu ni en kyllä yhtään riskeeraa että istumalla normaalisti kestäis kauemmin :/ Toivotaan että sunkin kipuilut menis ohi :hug:

Vinja ja Urmi 2vko5pv
 

Yhteistyössä