***HELMET 2008*** Kesäviikko 35

6kk neuvola kuulumisia

Paino 10 kg :D
Pituus 73.5 cm
Pipo 46.3 cm

Saatin ohjeet aloittaa liha ,joista ensin kanaa ja porsasta sekä viljat joista ensin kaura. Unikoulu pitäisi myös aloittaa pojan yöhulinoiden takia,siihenkin saatin ohjeistusta joihin pitäisi tässä päivän aikana tutustua. Pitäisi pyrkiä vain yhteen syöttöön yöllä ja se noin 3.30-5 on lapsen otollisin aika siihen.Muutenkin saatiin ohjeistusta rytmittää enemmän päivää ja varsinkin iltarutiineja käskettiin kehittämään.Mies uskoi vasta nyt ,että pojalle voi yrittä itsekseen nukahtamista,mun puheet kun on kaikunut kuuroille korville. Ensin tuli semmonen olen huono äiti fiilis,mut eipä kai sitä kukaan ole seppä syntyessään.Alkaa vaan kauhistuttamaan pitääkö todella sananlasku paikkansa ettei suutarin lapsella ole kenkiä :( no mä nyt olen tämmönen murehtija ja herkkähipiäinen näissä asioissa. Saatiin muös Hib rokote joka jäi viimeksi sijaiselta antamatta siitä yhdistelmästä :eek: poika otti sen ihan hienosti :heart: Jaloille varaamista myös aletaan opettelemaan ja hyppykiikkua ei saa kaäyttää eikä muutenkaan lattialla hyppyyttää että oppisi jaloillaan varaamaan.Rattaissa saa laittaa jo vähän istuvampaan asentoon jos on kunnon tuki.Muuten sanottiin ,että on hymypoika joka juttelee kovasti =)

Tässäpä tätä omanapaisuutta,nyt selaan teidän kuulumisia =)
 
Me vielkään minnee mökille olla päästy.

Tsemppiä Liinamari unikouluun. Mun kokemuksen mukaan lapset on aika erilaisia tossa nukahtamishommassa. Meillä esikoinen kaipas nukutusta, tää neiti taas tuntuu haluavan oman nukahtamisrauhan. ;)
 
BB katsottu täälläkin ja tuntui kuin kaikki olis tapahtunu jo ekana iltana,tissit,perseet ja värkkien hinkkaus :whistle: kaipa sitä tirkistelyä tulee silti harrastettua :saint: :LOL:

Korvakuumemittari meilläkin,eipä pahemmin ole tarvittu.Pitäis opetella tai uskaltaa se pepusta mittaaminen,mä vaan kammoan et katkaisen sen pään sinne peffaan :ashamed: no joo nää on taas näitä mun kammoja

Lumianna kerro ihmeessä lisää kirjasta,kuulosti mielenkiintoiselta.Olen kans tykännyt Härkösen kirjoista

Muorille
mukavaa reissua ja kiitos lohduttavista sanoista =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anno:
Alkuperäinen kirjoittaja lumianna:
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Mistä olette löytäneet beibeille tossut? Sellaiset lämpöiset. Ostin eilen Reiman fleese-töpöset, mut joudun palauttamaan ne, eihän ne tällä big-footille mahdu. Villasukatko sitten vain haalarin kanssa?
Mulla on sellaiset Reiman samaakangastakuinpukukin -tossut...oisko koko 1 (olisi ollut 0), mutta helpompi noi on pukea ja on tosi kätsytkin. Niissä on sellainen pitkä varsikin. Yritän hakea linkin....

http://www.reima.fi/collection/flaten/

meillä vaaleanpunaiset :heart:
Onpas noi kivan näköset.. Oonki miettiny että mitä pikkumiehelle jalkoihin :)
Mä ostin tollaset jo heti maaliskuussa... :xmas: Olivat ihan super kätevät jo silloin..ja ostin kokoa 2 niin mahtuu vielä keväälläkin kun noilla ei tod. ole merkitystä minkä kokoiset ovat kuhan vaan jalka siis mahtuu sisälle villasukan kans. ;) Suosittelen todella 'lämpimästi'. :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja VanamoBr:

Nuo näytti minustakin tosi kivoilta! Missä noita myydään? :attn:

Entä mitä puette jalkoihin NYT, kun ei vielä toppaista tarvitse? :attn:
Kattelin äsken semmosia "kenkätossuja", mitkä on siis lähinnä koristeeksi ja että pysyy sukat jalassa, mut ne on usein semmosia kovia koppuroita eikä ne toisaalta tarjoa mielestäni yhtään lämpöä, kun saisi ne kuitenkin vähän jo lämmittääkin, muttei vielä niin paljoa kuin toppatossukat. Meillä siis kun on aika lämpimäinen tuo neiti, eli ei tosiaan toppatöppösiä vielä tarvitse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Hissukka, minusta se taas esitti...sellasta huomiota haki :whistle: :LOL: Koko ajanhan se oli, et "tällästä ei oo ennen ollu" ja ekana iltana jne...hyi YÖK :LOL: :LOL: Jos BB taso tollasena jatkuu ni kattomati jää |O
Parasta viihdettähän tuollainen on. Mitä idiootimpia ne on niin sitä enemmän mä ainakin katson. Se Minna on hyvä tyyppi. Viihdearvo kohdallaan. :LOL: Hermothan niihin menee tasaisesti kaikkiin kuitenkin mut se on vaan ihanaa! :kieh: Ja voi että....se Johan...panisin. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ippu:

Nuo ei ole toppaiset vaan vk-töppöset. Eli ei vuorta varressa, vain jalkaosassa mustaakseni ja periaatteessa samalla systeemillä toimii kuin kuorivaatteet.

Alkuperäinen kirjoittaja VanamoBr:
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Hissukka, minusta se taas esitti...sellasta huomiota haki :whistle: :LOL: Koko ajanhan se oli, et "tällästä ei oo ennen ollu" ja ekana iltana jne...hyi YÖK :LOL: :LOL: Jos BB taso tollasena jatkuu ni kattomati jää |O
Parasta viihdettähän tuollainen on. Mitä idiootimpia ne on niin sitä enemmän mä ainakin katson. Se Minna on hyvä tyyppi. Viihdearvo kohdallaan. :LOL: Hermothan niihin menee tasaisesti kaikkiin kuitenkin mut se on vaan ihanaa! :kieh: Ja voi että....se Johan...panisin. :D
No joo...viihdettä toki pitää olla...mut jotaan muuta kun ittensä tyrkyttämistä :x :x :x
Niko ja Sale oli just sopivat viime vuonna :D :attn: :p
Kyl mie ennemmin sellasta viihdettä katon, ku toisten n :x ssimista :D :LOL: :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Meillä on nyt tälläsellä kelillä jalassa villasukat :wave: :wave:
No joo minä tajusin myöhemmin, et esikoisellahan oliki semmosia neulottuja villatöppösiä, ne on kaikki sinisävyisiä joten pitänee pyytää kaveria neulomaan.. itellä ei pysy puikot kädessä ku suoraa neuletta tehdessä =) Tai pysyis ehkä, mutta into tekemiseen kestää tasan puolikkaan tossun verran, ja lämpimänä pysymiseen tarvis kuitenki sen loput puoltoistakin! :D

Joo, samoin, ei ole mikään illanviete nro yks katsoa huonoa pornoa.

:LOL:
 
Iltaa!

Meillä pojalla on nyt ollut jalassa ulkona ollessa villasukat taikka sellaiset kangastossukat. Meillä on sellaiset mongolianhuopatossukat, joita aattelin koittaa sitten, kun hiukan enemmän tarvii lämpöä. Ensiaskelkengät saatan laittaa jalkaan, kun autolla jonnekin mennään.

Mä en taida viitsiä katsoa tuota BB:tä tänään, kun nuo appivanhemmat tulee taas joskus siinä 22-23 välissä :kieh: Mies on treeneissä vielä silloin, mutta mä aion tästä kyllä rientää suihkuun ja nukkumaan. Pää on ollut jotenkin ihan sekainen tänään, kun tuli vain tunnin verran unta viime yönä |O Oon siis jälleen törkeä ja painun pehkuihin ennen vieraiden saapumista :ashamed:

Suunnittelin muuten huomiseksi sinne lastenkirppikselle tutustumisreissua :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ippu:
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Meillä on nyt tälläsellä kelillä jalassa villasukat :wave: :wave:
No joo minä tajusin myöhemmin, et esikoisellahan oliki semmosia neulottuja villatöppösiä, ne on kaikki sinisävyisiä joten pitänee pyytää kaveria neulomaan.. itellä ei pysy puikot kädessä ku suoraa neuletta tehdessä =) Tai pysyis ehkä, mutta into tekemiseen kestää tasan puolikkaan tossun verran, ja lämpimänä pysymiseen tarvis kuitenki sen loput puoltoistakin! :D
Meillä mun äiti ja mun mummo tekee niitä liikaaki |O
Meillä on varmaan pari muovikassillista käyttämättömiä villareita vintillä :ashamed: :whistle: Ja aina vaan niitä tulee lisää vaikka kieltää..huoh...ongelma tämäkin :LOL:

Ei siellä yksiäkään punasävyisiä oisi..? :whistle:
Semmosia mitä ette ite tytylle käytä..? ;)
 
Sehän se kun ne on kaikki sinisiä :whistle: ;) :LOL: Eivät oo vielä kovin monia ounasia ehtineet tälle syksyy...tai tiiä monet siellä on oottamassa :x
Mut jos ylituotantoo alkaa olla ni tiiän kelle kelpaa :LOL:
 
Yhteistyössä