Voi Jenmo :hug: Voisinpa tosiaan olla jotenkin avuksi, vaikka tulla muutaman muuttolaatikon kantamaan tai hoitaa teidän Jadea, että saisitte kahdenkeskistä aikaa! Olet ajatuksissa, toivon ja pidän peukkuja, että tosiaan siitä käynnistä olisi apua, että lähtisi miehellä tunteiden lukot avautumaan. Ihan varmasti hän välittää ja rakastaa sinua, samoin Jadea ja tulevaa pikkuista poikaa. Voihan se niinkin olla, että jos on muuten masentunut tms., sitä helposti etsii vikaa ihan siitä läheltä ja saa jotenkin omassa mielessään asiat käännettyä niin, että siitä se johtuu, ja ettei enää muka rakastaisi toista.
Toisaalta nekin tunteet on ihan normaaleja ja uskon, että kaikki niitä käy silloin tällöin enemmän tai vähemmän läpi. Jossain vaiheessa (ja varmasti sitä nopeammin, kun perheessä on lapsia) se arki paiskaa niin ankarana vastaan, että tulee ekana mieleen, että eihän tän näin pitänyt mennä, ja että mihin se rakkaus miestä/naista kohtaan katosi. Mutta kyllä se sieltä sitten taas jostakin pilkistää esiin vaikeiden aikojen jälkeen.
Mä oon huomannut, että rakkaus tosiaan on tahdon asiakin, ja sillä on aikasta iso osuus asiaan. Ennen aina mietin, että miksi alttarilla kysytään "tahdotko rakastaa", mutta nyt sen oon ymmärtänyt mitä se meinaa =) Vaikeina päivinä tuntuu, että olis paljon helpompaa vaan jättää kaikki ja lähteä, ja silloin tosiaan se rakastaminen ja yhdessä oleminen kysyy tahtoa. Me ollaan miehen kanssa päätetty, että tahdotaan yhdessä pysyä, ja se myös aiotaan tehdä, vaikka kuinka vaikeeta tulisi. Niin monesta vaikeesta asiasta ollaan päästy yhdessä yli, ja todettu jälkeenpäin, että vaikka ero käynyt mielessä, niin kuitenkin jälkeenpäin ajatellen se on vaan rikastuttanut yhteistä elämää, kun on ollut vaikeuksia ja niistä selvitty.
Meillä ainakin on niin, että välillä ollut sellaisia "särmien hiomis kausia", jolloin etsitty yhteistä säveltä, mutta sitten se sävel soi taas entistä kauniimmin. Ja oon huomannut, että vaikka välillä tuntuu että olispa ihanaa kun olis vieläkin sellaista niin kuin alussa, eli sitä "alkuhuumaa", niin kyllä siihen omaan puolisoonkin voi rakastua aina vain uudestaan ja uudestaan :heart: Ja niin ainakin meidän rakkaus on syventynyt ihan huimasti.
Yks hyvä neuvo, mikä me saatiin mun kummitädiltä, kun mentiin naimisiin, oli se, että molempien pitäis muistaa, että toista ei voi muuttaa, ja hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on. Ja keskustella asioista aina ja miettiä, että miten voin muuttaa omaa toimintaani, että toisella olisi myös hyvä olla. Molemmat kun tekee niin, niin silloin se parisuhde onnistuu. Ja kun toisella on vaikeempaa, niin toisen pitäis vaan yrittää jaksaa kestää ja tukea. Lopulta molemmat saa suurimman palkinnon ja onnen =)
Sanohan vaan sille miehelles, että pitkän parisuhteen puolesta kannattaa taistella!! Silloin lapsetkin on onnellisia, kun vanhemmat elävät onnellisessa parisuhteessa.
Pyydän vielä anteeksi, että näin pitkään jaarittelin :ashamed: Eihän se todellakaan aina helppoa ole, ehkä esitin asiat liian mustavalkoisina... Mutta kyllä se siitä, kun vain jaksaapi katsella etiäpäin ja tulevaisuuteen. Toivon teille kovasti paljon onnea, että saatte asiat selvitettyä :hug: