*** Heinäkuun Onnenhiput 2011 Marraskuussa***

Moikka!

Useimmissa paikoissa mun käsityksen mukaan on vaan kaksi virallista ultraa, eli np-ultra ja sitten rakenneultra. Jos haluaa aikaisemmin mennä niin pitää mennä itse omalla rahalla yksityiselle. (tai mennä terveysaseman kautta ja kertoa silmät kirkkaina että vuosit kotona verta ja no ei sitä nyt tule mutta voisinko silti päästä varmistamaan) hehe. :D Jos on pokkaa. ;)

Keiju123 ekassa raskaudessa mulla pahoinvonti oli runsainta siinä rv 9-13. :) Et ei se aina niin oo... viimeksikin oli sama kuin nyt, että oireita alussa tuntuu olevan melko vähän, mut ne voimistuu tässä viikkojen myötä. Et älä huoli. :)

emilienille tsemppiä ultraan! :heart:

Liikuntaa harrastan liian vähän ja taidan jatkaa samalla linjalla. :LOL: kerran viikossa jumppa ja sit lenkkeilyä ilmojen ja jaksamisen mukaan. :)
 
Huoh. Tänne tuli hyviä uutisia :D Voi että olen onnellinen tällä hetkellä!! Ultrassa näkyi ruskuaispussi, ja gyne oli varma, että näki siellä pienen kaiun, eikä epäile tuulimunaa. huh! Eli pikkuinen on oikeassa paikassa, ja kaikki on OK. =) Hän kysyi minulta, haluanko uuden ultra ajan taas kahden viikon päähän, jossa pitäisi näkyä jo selvemmin kaikki, ja sydämen sykekin pitäisi sieltä löytyä. Ei tarvinnut kyllä miettiä kahta kertaa :D Onhan se hyvä oman mielenterveytensä kannalta nähdä, että kaikki on varmasti hyvin. Kallis potti tästä kyllä yhteensä tulee! Huhhuh. Kun laskee kaikki nää ultrat + nuo turhat lääkkeet (joita ei tarvinnutkaan aloittaa,) testit jne jne jne, niin saadaan jo suuri kolme numeroinen luku.. No, mutta on se sen arvosta! Ehdottomasti! =)
Äitikin oli ultrassa ihan onnesta soikeena :D
..ja on kuulemma hyvä, että voin huonosti :LOL:

Täällä ei ole ollut muita tuntemuksia, paitsi se, että tunnen olevani kaksisataa kiloinen! Turvotus sen varmaankin tekee, ja väsymys. Kävely tuntuu tajuttoman raskaalle..

-Emilien ja pikkuinen 6+0-
 
emilien hienoja uutisia! :hug::heart:

Ainiin, ja meillä on Emma Bestar Combi -yhdistelmärattaat. Ovat olleet hyvin toimivat hintaansa nähden (alle 300 €). Suosittelen kyllä yhdistelmiä ja sellaisia joissa on heittoaisa! Se on ollut tosi hyvä. :)
 
Onnea Emilien!

Mä sit soitin kuitenkin sinne neuvolaan jo tänään ja sain ajan 22.11. Oli kyllä uskomattoman tympeä naikkonen meidän terkkari! ei edes onnitellut ja kun soitin ja sanoin ihan innoissani että "tein plussatestin...plääplää...", terkka sano vaan että "ai raskaustestin?" ... daa!
 
No heipat täältäkin.
Mä en ole kertonu kenellekkään kuin yhdelle hyvälle ystävälleni.
Enkä meinaa kertoakkaan ennekuin np-ultra on ohi ja lapsi todettu eläväksi..
Edellinen keskenmeno kun havaittiin siellä ja vauva oli menehtynyt kutakuinkin päivää enne np-ultraa :(

Mitään en ole vielä tulevalle ostellu enkä sitä liioimmin edes suunnitellut.
oikeastaan ainoo mitä olen miettiny on noi tuplarattaat,kun toi mun nuorimmainen on reilun 2v silloin kun möykyn pitäisi syntyä niin olishan ne kätevät siinä..

Mahan kasvusta sen verran että mulla on ollu aina joka odotuksessa niin,että raskausviikkoon 8 mennessä on omat farkut saanu jäädä kaapin perälle ja mammahousuihin on siirrytty.
Nyt ennen tätä raskautta mä painoin vain 47-48kg joten on odotettava että tämäkin täältä kohta pullahtaa niin että omat farkut jää sinne kaappiin.
onneks löysin vielä edelliseen raskauteen ostamin mammahousut,ostin ne H&M:stä,mä tykkään että siellä on hienoja mammavaatteita eikä oo mitää säkkimäisiä :D

Huonoo oloo tuntuu olevan iltasin.
Tekee mieli syödä kaikkee ja sit ku syö,tulee iha hirvee huono olo ja melkein joutuu oksentaa... xD

Muuten kaikki on ihan mallillaan.
Nevolaan si unohin soittaa tänään ku innostuin taas vaihteeks siivoomaan ja tääl ei voi soittaa neuvolaan ku tiettyyn aikaan.
Mutta josko sitä sitt huomenna jo muistais.

jaahas,ja mitähän sitten vielä...
Ei kai sitte varmaa mitään!

jaksuja kaikille :kiss:
 
Tarantella83: Sellaisia todella kovia pitkiä kipu aaltoja alavatsalla oli parisen viikkoa sitten. Veti aivan toimettomaksi. Sängyllä siinä vaan makailin, ja vääntelehdin asennosta toiseen tippa linssissä, kun sattui niin kovasti :( Nyt sitten parin viikon aikana lieventyneet, mutta nyt ne tuntuu selässä asti. Tosi outoa :O ..ja niitä tuntuu tulevan välillä useammin..
Pelkään ihan hirmusesti, että raskaus menee kesken, kun tällasta "tuuria" ei välttämättä tuu toista kertaa tapahtumaan :ashamed:

Nyt vaan päivä kerrallaan. =) Tällä hetkellä ainakin kaikki on kunnossa. Tai oli ainakin aamusta.
Kaksi viikkoa seuraavaan kontrolli ultraan.. :)

Ihmetyttää vaan, että miksi siellä ultrassa ei näkynyt sen enempää? :O Vai oonko laskenu ihan väärin. Verikokeiden mukaan pikkunen on nyt 4vk, ja eikös siihen se kaksi viikkoa lisätä? Eli olen nyt rv 6? Vai oonko mä sekoillu jotain ihan omiani? :D
Eikös noilla viikoilla pitäisi jo ultrassa näkyä enemmän kun ruskuaispussi ja pienen pieni kaiku?
Lääkäri sano kyllä, että on ihan normaalia, eikä epäile tuulimunaa. Sano että kaikki on OK, mutta laitto silti hieman mietityttään :|

-Emilien ja pikkuinen 6+0?-
 
Heipä hei :wave:

Uusille onnea ja tervetuloa!!

Ultrasta, me ollaan ihan kahden vaiheilla, että mennäänkö varhaisultraan. Kun muuten voisin odotella sinne np-ultraan saakka, mutta se voi mennä joulunpyhien yli ja luulen et sitä ennen musta kyllä huomaa et oon raskaana. Ja kuitenkin ennen kertomista haluisin tietää onko masussa ketään... Täytyy pohtia.

Rattaista, meillä tulee ikäeroksi melko tasan kaksi vuotta ja haluan kuitenkin tuplat. En osaa perustella kyllä miksi, mutta haluan kuitenkin :p Ja ehdottomasti haluan Pikkuiselle Manducan kantorepun.

Emilien, ihania uutisia sinulla, onnea :heart:

Oireista, väsyväsyväsyväsy |OTytön kans ollaan illalla yhtä aikaa nukkumasta jos meinaan selvitä töissä päivät. Mut tavallaan on ihana vaan olla löhöillä illat ja kaivautua peiton alle lukemaan kerrankin hyvällä omalla tunnolla!

Liikunnasta, lenkkeilen, kayn zumbassa ja ratsastamassa. Tuntemusten mukaan jatkan =)

Nyt iltakahville ja sitten nukkumaan :wave:

Heinäkuu ja Pikkuinen 4+2
 
Moikka:wave: Minäkin pääsin tänne odotuspuolelle:heart: Eli tänään sain plussan enkä meinaa uskoa:).Eli nelosta odotellaan ja laskurin mukaan La olisi 15.07:heart:
Tosi varhaisen plussan sain:)

Tytöt meillä on 6v,2v5kk ja 1v5kk:).(0404,0508,0509).

Oireina on hillitön turvotus,kuvottaa,väsyttää,kiukuttaa ja vähän vatsa kipuja :D Joten oireita on:)

Tuplavaunuista joku puhui Meillä on noi Brio Double wayt.Tykkään kun niissä on heittoaisa.Aika leveethän ne on mutta tukevat:).Ja mä olen kanssa miettinyt tota Manducan kantoreppua.Onko kellään siitä kokemuksia?

Äiti ja monsteri 3+5:heart:
 
Esikkoa ultrattiin 6+0, näkyi vain raskauspussi. Ultrassa 8+6 näkyi vauveli, joka vastasi viikkoja 8+4, eli siitä johtui ilmeisesti se, että 6+0 ei näkynyt mitään vielä. Älä huoli Emilien :hug:

Viime yö meni ultria pähkäillessä. Päädyttiin nyt sitten siihen, että pyydän ekassa neuvolassa viikolla 8 mahdollisimman aikaisien ultran. Täällä siis mahd. päästä ultraan 9-13 viikoilla. Jos haluaa seulonnat niin ultra pitää tehdä 11-13 viikoilla, muutoin voi olla noin aiemminkin. Me ei käyty esikoisesta nt-ultrassa ollenkaan, kun jouduttiin alkuraskaudesta niin paljon ultraamaan muutenkin. Rakenne käytiin sitten kuitenkin. Mä en ole seulontoja vastaan, mutta jotenkin olen sitä mieltä, että en osaisi kuitenkaan mitään päätöstä tehdä nt-ultran peusteella raskauden suhteen ellei ole jostain todella hirveästä asiasta kysymys. Esikon kohdalla oltiin tyytyväisiä ratkaisuun, koska vauva näytti silloin 8+6 ultrassa hyvinvoivalle ja viikkoja vastaavalle ilman suurempia poikkeuksia. Tiedä sitten onko tämä ratkaisu oikea, mutta näin nyt päätettiin.

Mukavaa päivää kaikille!

Heinäkuu ja Pikkuinen 4+3
 
Huomenta!

kiva kun kelloja siirrettiin tunnilla, niin tyttö herää nykyään 2 tuntia aikasemmin...onkohan tämä nyt sellasta pikkunaisenlogiikkaa...?

Uusille Tervetuloa ja Onnea roppakaupalla!!!

Mä oon melko samoilla linjoilla Heinäkuun kanssa tuosta nt-ultrajutusta. Miellä ei sitä viimeks edes tarjottu, nykyäänhän tarjotaan kaikille. Mutta en oo ihan varma, en ehkä olis kyllä siihen menossa...Pitää vielä miehen kanssa jutskata. Rakenneultrassa käyn varmasti kuitenkin.

Tänään ei ole ollut huonoa oloa ja öljysuihke nenään tuntu yöllä helpottavan tähän tukkoisuuteenkin. Väsyttää vaan törkeesti ja alavatsalla sellanen mukava "tunne" :)

Kukkis ja pieni 4+6
 
Täällä turvotaan, eilen huomasin että maanantaina hyvin vielä kiinni menneet toppahousut piti eilen jo taistella kiinni. JA viimetalven toppatakki on aivan liian piukka rintojen kohdalta. Eli ei kun tilaamaan talvitakkia. Noiden housujen kans kyllä yritän taistella kokotalven, jonkin patentin tuohon sepaluksen kohdalle joudun keksimään, mutta uusia toppahousuja en ala ostamaan. :LOL:

Eilen aamulla kerroin omalle äidilleni raskaudesta. Vastaanotto ei ollut kauhean innostunut (johtuen erostani ja tämän uuden suhteen tuoreudesta). illalla käytiin kirjastossa ja lainasin itselleni muutaman vauva- ja kakspluslehden, kun kävin apteekissa lapset olivat sitten autossa tutkineet lainakirjojen pussia ja ihmetelleet: - miksi tässä lehdessä lukee vauva? Eihän meillä ole vauvaa! Siinä oli mies sitten miettinyt mitä siihen voisi vastata, mutta oli sitten ollut vain hiljaa. :D No aattelin sanoa jos minulta asiasta kysyvät että ihan kuten lapset lukevat lelulehtiä ja miettivät mitä haluavat joululahjoiksi, niin äiti lukee vauvalehteä ja haluais saada vauvan. Ei siis kerrota lapsille totuutta ennen nt-ultraa.

Pahoinvointi on aivan järjetötä, monta kertaa päivässä löydän itseni pää pöntössä yökkimässä. Tänä aamuna eka kertaa huomasin suussa raudanmaun, rinnat on kipeät ja päätä särkee aina välissä. Lämmöt on ja pysyy korkealla 37,4-37,7.

Että tällaista täällä.

Hellun martta ja pähkinä 4+3
 
aamua

eiline meni iha ookoosti. vaikkaki nukkumaan meninki vast puol yhden aikaan ? :O
ni siitä huolimatta heräsin aamulla iha virkeesti :> hihih. maha senkun kasvaa! joutuu jo piilotella kun vieraita tulee. ni vaihtaa paitaa yms. muuten arvaisivat ehkä.

tulevana viikonloppuna saadaa maalit loppuihin huoneisiin :D niin että JEE! :) ja huomena mennään sit leffaan miehen kanssa ku anoppi ottaa likat hoitoon yöksi. lauantain on miehen saunailta, joka alkaa kivasti KYMMENELTÄ AAMULLA! eli oon siis koko lauantain yksin lasten kans.. taas vaihteeks.
no onpaha kiva pyhäinpäivä, kiva viettää perheenä ja sillee..
no ei voi mittää.

aamulla tuntu vähä semmosta menkkajomotusta reisissä, mut ei oo alkanu mitää muita kipuja tulee tai vuotoja tms, ni ei pelota :) vielä.

ultraa odotan innolla. siihen on viel jotai viis viikkoa varmaa :O

ruokaällötyksiä nyt meni ruokalistalta jauheliha- löyty sielt semmone rustojuttu :l samalla rupes sit ällöttää kaikki muuki liha melkeinpä. mm. kanafileesuikaleet yms. ostin kaupasta siis kanankoipia ja nakkeja. kaikki muu ällötti nii kovin.. tänää nakkikeittoa teen ja se toissapäiväne jauhelihakeitto lentää roskiin, koska mä en ainakaa sitä enää syö!! :>

sit vois tehä kalaa vaikk huomena :> nams.

pupeltaja + pyllerö 6+1 ♥
 
Neuvola-ajan olen sitten varannut 2.12 ;) Just saatiin lokakuussa hoidettu tuon kuopuksen viimeinen neuvolakäynti ja eilen sit kyselin, et mitäs jos aloitettais yhteistyö taas :D

Itse en varhaisultraan ole menossa, eli vasta np-ultraan n. rv 12, menis sit joulun välipäiville... sopis oikein hyvin :)

Lueskelin tuossa aiemmissa raskauksissa pitämääni raskauspäiväkirjaa ja huomasin, että valtava väsymys ja pahoinvointi on alkanut rv7... sitä siis odotellessa...

Harrastamaan olen kyllä hurjan laiska :ashamed: pitäis kyl vähän terästäytyä... toki työmatkat kuljen fillarilla, mutta muuten sitten ei paljoa tule liikuttua... nyt vois kyllä ottaa tavaksi käydä päivittäin kävelyllä...

Ja taas takaisin työntouhuun :wave:
 
Täällä eka neuvola 26.11. ja sieltä sit lähetettä ultraan. Odottavan aika on pitkä, mut kyllä tätä raskautta hissukseen seuratessa aika kuluu eikä näin alussa osaa kamalasti hötkyillä, kaikki menee niinku on mennäkseen.

Miehen kanssa kyl vähän pinna paukkaa, se ei jotenkin osaa yhtään aatella, et oon oikeesti sit raskaana. Kierukka poistettiin syyskuun alussa ja elettiin aatoksella, et tulee kun tulee. Koskaan ei enää lapsia pitäny tulla, mut kun sit iski se iltatähden into...raskaaks tulin sit ekasta kierrosta ja mies on jotenkin ihan hömelö, menee vähän aikaa sulatellessa tätä tietoo ja mun olemusta. Ja kun on tunteet pinnassa ni tulee toiselle itkettyä, ettei sitä kiiinnosta tai se ei halua tätä jn...vaikkei se niin oo. Antaa ajan kulua, eiköhän pahin järkytys lievene hiljakseen :)

Sandemar 5+6
 
Viimeksi muokattu:
Hei vaan kaikki !
Täällä suunnalla on alkanut ihan uskomaton pahoinvointi :/ Ja turvotus, ei jää kenellekkään epäselväksi mitä siella navan alla luuraa :D
Oi ku oli eilen ihanaa, mies on ihan tohkeissaan tulokkaasta ;) ja ihmetteli (ei olla nahty n viikkoon) että MISTÄ TOI TOHON TULI... :) eli siis sillekkin aika shokki tuo kumpu..

meillä keskimmäinen (kohta 4v) kysyi että miksi äiti oot piilottanut mun pallon paidan alle :D (raasulle shokki kun ei siellä ollutkaan palloa vaan pelkkä masu)

Hikoileeko täällä kukaan muu öisin kuin SIKA? Ite viime yönä olin aivan märkä ja ihan jäässä o_O

Voikaamme paksusti !

heissi ja möykky
 
Päivää..

Siitä hikoilusta: Voi kyllä!! Eka on ihana käpertyä ukon kainaloon ja siitä noin nanosekuntti niin potkin sen pois ku on niin hiton kuuma...Muutenki yöt menee ihanasti, herään noin kerran kuselle, kerran häätämään kania kun se jyrsii jotain mitä ei sais, kerran kääntämään pojan sängyssä kun on potkinu ittensä jooga-asentoon pinniksen päätyyn....nukkuminen, mitä se on?

Mä oon jo miettiny noita vaunuja kans, tuplat on oltava kun poika on tämän syntyessä 1v10 kk ja varmasti nukkuu päikkärit vielä vaunuissa jos ollaan reissussa..vierekkäisiä en haluu, ei vaan iske mulle ja peräkkäisistä oon tutustunu britaxeihin (vai miten se meni) ja ne on vaikuttanu näppäriltä..mut luotan siihen et puolen vuoden päästä on markkinoilla jo vaik minkänäköstä tuplaa..ei tällä asial viel kiire oo..

mut nyt syömään, vaik vähä kyl etoooo...

Possu ja pikkusaukko 5+5
 

Yhteistyössä