*** Heinäkuun Onnenhiput 2011 Marraskuussa***

Taas on tullut uusia mukaan! Oikein paljon onnea :heart:

Minä olen kertonut kahdelle parhaalle ystävälle ja tänään töissä neljä ihmistä arvasi. Tai siis yksi heitstä arvasi ja paljastin sitten. Mutta ehdottomasti kielsin kertomasta kenellekään eteenpäin. Varhaisultran jälkeen ajateltiin että voisi kertoa useammallekin.

Yhtään en ole uskaltanut katsella vauvalle vaatteita tai mitään. Esikoiselta on paljon kaikkea mitä voidaan toiselle hyödyntää. Tuplat täytyy tosin hankkia ja sitä odotan suurella innolla :D

Nyt syömään ja nukkumaan! Ne kaksi+välillä kauhea etominen, mahan turvotus ja kipeet tissit on nyt oireina päällimmäisenä :D

Voikaa hyvin ja paksusti!

Heinäkuu ja Pikkuinen 4+1
 
kertomisesta muille Kerroin tänään mun hyvälle kaverille. Muille olisi tarkoitus kertoa vasta sitten np-ultran jälkeen, tai jos se venyy joulun jälkeen...niin saattaa olla, että kuitenkin kerrotaan jouluna iso-vanhemmilla, koska viikkoja silloin yli 12. En tiiä miten sitten pikkujoulut yms. valmistujaisjuhlat paljastaa mut :(
 
Ufff... jokohan minäkin tänne pinoon paarustaisin. :)

Toinen lapsi olisi tuloillaan, LA olis ilmeisesti 2.7.2011. Esikoinen on nyt 1½ -vuotias. Testin tein viime viikolla kun menkat oli viikon myöhässä. Nyt olis menossa vissiin 5+4 tai jotain sinne päin. Eilisen ja tämän päivän aikana on tissit kipeytyneet, etovaa oloa on ollut jo aika kauan ja sitten ne samat mitä oli esikoisestakin: heti hedelmöittymisestä lähtien kovia viilteleviä alavatsakipuja ja nivuskipuja, finnejä otsassa ja poskissa ja VÄSY. Jestas että voi olla ihminen väsynyt!! Voisin vaan nukkua ja möllöttää viltin alla sohvalla. :)

Me ollaan kerrottu lähimmille ihmisille, varmaan aika pian kerrotaan muillekin. Töissä haluaisin pitää salaisuutena vielä jouluun saakka... :xmas: Jos onnistuu.

Me ei varmaankaan mennä varhaisultraan, ootellaan sinne np-ultraan saakka. Vaatteita ja vehkeitä on esikoisen jäljiltä aika paljon, eli jos tulee samaa sukupuolta niin ei paljoa tarvitse uusia ostaa. Vaatteita varmaan jonkun verran. Voi äh. Ei kai tarvii tuplarattaita!? Ei meillä mahtuis ne minnekään... Jos hankkis vaan sisaruslaudan ja sit hyvän kantoliinan tai -repun.

Mut tästä se taas lähtee! :) :heart:
 
Hei taas kaikki! =)
Kamalasti onnea uusille tulokkaille!! :hug::flower:

Kertomisesta: Meillä tietää minun äitini, hänen miehensä, mun sisko, veli ja kaks serkkua (Tämä minun läheisin piirini) Ja miehen puolelta tietää hänen äitinsä, veli, ja pari kaveria. =)
Yritetään olla hissukseen tuonne joulukuuhun asti, että ne ensimmäiset 12viikkoa ainakin olisivat ohitse ennen suurempia kuulutuksia =) Isälle aion kertoa tässä lähiaikoina.

Huomenna mulla on sitten se ultra! Ja ei hitto, kun ihminen voi pelätä!! :eek: Onneks äiti tulee minun kanssani sinne henkiseksi tueksi. Miestä jännittää myös, mutta yrittää kamalan urheasti näytellä rauhallista :D Kai se on tuota miesten suojeluvaistoa. Ei halua varmaan hermostuttaa minua enempää näyttämällä, että itseäänkin pelottaa.. hölmöä :D
Pitäkää nyt mulle peukkuja huomiselle!! Toivon todella kovasti, että siellä näkyisi jopa sydänäänet, vaikka eihän niitä nyt näillä viikoilla välttämättä näy =) Tärkeintä on, että pikkuinen nyt olisi oikeassa paikassa, ja voisi hyvin!

Oloja: Täällä tekee myös huonoa! Aamuisin saa tosissansa taistella, ettei joudu juoksemaan vessaan, ja tänään on pitkin päivää ollut välillä huono olo. Luojalle kiitos mandariineista!! :D Ne tuntuu vähän helpottavan tuohon kovimpaan ällötykseen.
Mun tarvis jostain käydä ostamassa uudet rintsikat, kun kaikki tuntuu tulleen pieniksi :O Ei millään raaskisi vielä, mutta kyllä se pakko on ihan just. En kyllä uskonut, että nuo näin nopeasti alkaa näin hirveästi kasvamaan :LOL:

Olen myös miettinyt tuota rasvailua, mutta en tiedä kannattaako minun nyt ihan vielä alkaa.. o_O
Rintoja pitäisi kyllä alkaa rasvailemaan pikku hiljaa, kun alkavat näyttää pieniä arpien alkuja : /

En ole ostanut vielä mitään vaatteita, tai tavaroita, mutta äidin kanssa oli ihan pakko käydä kaupassa vähän hypistelemässä :D Hän hirveästi vielä kuukausi-kaksi sitten puhui, ettei halua vielä mummoksi, mutta kun sai uutiset, on ollut vaikea pitää häntä maan tasalla :D Kamala touhuaminen päällä! Meinasi jo alkaa kutomaan pienelle villasukkia, mutta käskin vielä hieman odottaa :LOL:

-Emilien ja pikkuinen 5+6-
 
joku mainitsi tukkoisuuden...tästäkö tämä tukkoisuus johtuu?! Mulla on nenä vuotanut/ollut tukossa jo monta päivää vaikka ei sinänsä ole kipeä olo edes. Ja välillä kuitenkin ihan aukikin...

En mäkään olis varmasti kertonut töissä jos olisin, paitsi ehkä jos olis vaki paikka :)

Ei olis muuten tästä päivästä tullut mitään ilman päikkäreitä... väsyttää!

Ja hankinnoista vielä...Meillä on ihan kauheasti vaatteita, sekä tytöille että pojille...iso suku ;) Mä kans ajattelin ostaa kunnon kantoliinan tai repun tai seisomalaudan, en millään viittis tuplarattaita alkaa työnteleen. Ja toisaalta luulen, että meidän neiti vois jaksaa tuohon lähipuistoon jo sitten kävelläkin. Ja toisaalta jos lähtee kaupunkiin tai jotain niin onhan ne tuplat aika isot. En tiedä, pitänee vielä miettiä tätä...:D

Taidan lähteä nukkumaan...

Kukkis ja pieni 4+
 
ILTAA..
Ilmoittautuisin mukaan. Perjantaina tuli tehtyä plussatesti ja maanantaina vahvistus. Meillä aika jännä tilanne... Yllärivauva ilmoittelee nyt tulostaan.
Laskin että LA olisi 9.7 (saattaa muuttuakin vielä)
Meillä ennestään 3- vuotias poika ja 1v3kk tyttö.
Eli täällä ollaan aika jännissä tunnelmissa. Meidän lapsiluku piti olla täysi, mutta EHKÄISYSTÄ ja myöhäisestä ovulaatiosta huolimatta, tämä uusipikkuinen haluaa tulla maailmaan! Miehelleni tämä on aika kova paikka. Minulle helpompi.

Eli olen 37 vuotta ja kolmas tulossa ja KOS olisi synnäri. Toivottavasti sinne asti päästään <3

4+3
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta kaikille :) Kivasti tullut uusia mukaan!

Mulla ovat rinnat paisuneet perjantaista asti koko ajan. Kohta täytyy lähteä rintsikkaostoksille.. Käytän paljon urheilurintsikoita ja niihin saan vielä survottua nämä :) Pahoinvointia ei vielä pahemmin ole, etovia aaltoja välillä.. Esikoisestakaan en voinut kovin pahoin, muutama viikko taisi olla sellainen 24 h "autopahoinvointi" ja yhden kerran oksensin.

Harrastuksista, olen töissä kuntosalilla ja treenaan lähes päivittäin (sisäpyöräily, kuntosali, lenkkeily, jumpat...). Aion jatkaa sitä ihan normaalisti, tosin juoksulenkit juoksen sitä vauhtia, mikä tuntuu hyvältä enkä yhtään kovempaa. Suositushan on, että kaikkea mitä on tehnyt ennen raskautta voi tehdä alkuraskaudessakin. Kun viikkoja tulee enemmän, täytyy alkaa miettiä enemmän mitä liikuntaa harrastaa ja miten ylös sykkeet nousee.. Ensimmäisessä raskaudessa voin todella hyvin ihan loppuun asti ja kävin salilla ison mahan kanssa, toivottavasti nytkään ei tule mitään esteitä liikunnalle.

En ole ostanut vielä yhtään mitään, enkä osta vähään aikaan =) Odotan nyt ensin, että saamme varmistuksen siitä että mahassa todella on joku. Varhaisultraan siis kai menemme... Oireita on kyllä yllin kyllin eli sen puolesta hieman toiveikkaampi olo kuin aikaisemmin. Isovanhemmat kyllä meilläkin höösää ja mun äiti on lähdössä jo kirppikselle ostamaan vauvanvaatteita :)

Kertomisesta.. Sovittiin aluksi, ettei kerrota vielä kellekään edellisen kemiallisen raskauden takia, jolloin ehdittiin vajaassa kolmessa viikossa joillekin puhua.. Nyt kuitenkin olemme muutamille kertonut. Mulla oli viime viikonloppuna kaksi iltamenoa, ja juomattomuuteni herätti ihmetystä (en yleensä ole täysin alkoholittomalla linjalla :D), joten kerroin muutamalle ystävälle. Vanhempani tietävät myös. En tiedä koska kerromme yleisemmin, ehkä kun np -ultra on takana.

Rasvaamisesta, olen aloitellut. Rasvasin viimeksi ihan Hydran -perusrasvalla eikä arpia tullut. Nyt ajattelin ostaa samaa :)

Mä en tiedä vielä synnytyssairaalaa, haluaisin mennä Kättärin Haikaranpesään :)

Jeps, nyt taas töihin.. Mukavaa, vaikkakin harmaata keskiviikkoa kaikille!

Mayinga, joka ei muista viikkoja :D
 
A-H
Huomenta taas kaikille! :)

Alkaa kyllä tuo ällötysolo vaivata koko ajajn useammin ja pidempiä aikoja, että kohta varmaan alkaa se oksentelu :/ Ulkoilu on tähän asti auttanut ja syöminen usein :) Meidän auto on ruennu haisemaan mun nenään iha TODELLA pahalta, aina meinaa oksennus tulla, ku sinne istuu. Ostin wunderbaumin, en tiiä kyllä pahentaako vai parantaako se tilannetta :D Muutenkaan en oo koskaan tosta meidän farkusta tykänny, niin se voi lähteä vaihtoon! Piha on täynnä kaiken maailman autoja, mut niistä ykskään ei oikein sovi perheautoks, kun on tuo koirakin... BLAAAAAAH.

Eilen tuli eka pikkujoulukutsu, HUI. Joutuu passaamaan ja syynä voin onneks käyttää tota meidän koiranpentua, kun ukko ei sen kanssa suostu olemaan lapsen lisäks :D

Harrastuksista Ei mulla mitään oikeita harrastuksia oo... Lenkkeilen koiran ja lapsen kanssa päivittään, bongaan lintuja :)D), nyt maalla asuessa tulee kasvatettua tossa pihassa kaikkea syötävää :) On mulla myös yks ikuinen autoprojekti, mikä ei tosin raskausaikana voi edetä, kun en varmasti ala hengittelemään hitsauskaasuja ja maaleja. Jos kus sitten, jos ei ehdi lahota paikalleen sitä ennen :D Painoja nostelen aina sillon tällön, mutta sekin on mahdotonta, kun ei ikinä saa nukuttua, niin ei tapahtu täydellistä palautumista :(

Tuplarattaista joku kyseli? Itse oo pohtinu samaa... Koiran kanssa ois lenkkeiltävä kuitenkin päivittäin, niin voi olla, että me ainakin tarvitaan tuplat lenkkeilyä varten. Kantoliina tietysti on hyvä vaihtoehto, mutta taitaa läkähdyttää ainakin jos on samanlaiset helteet kun viime kesänä :S Luultavasti siis meille ostetaan käytetyt twin city crossit lenkkeilyä varten ja muuten sitten käytetään noita rattaita esikoisella ja pikkuinen on sit kantoliinassa :)

En nyt muista tuliko vastattua kaikkeen mihin oli tarkotus, mutta kirjottelen sit myöhemmin lisää, jos muistuu mieleen :)

A-H 5+3
 
ElinaMaria: Kiitos vinkistä! =) Tarviipa varmaan sellaista tilailla..

Huoh. Taas tekee niin huonoa, että YH ja HYI! :x Nää aamut on kyllä ihan kamalia! Sängyssä aina miettii, että "eeeikä! taas tulee samalla sekunnilla aivan älytön olo kun nousee sängystä!" Tekis kyllä aina aamusin niin paljon mieli jäädä makaan sänkyyn, kun siinä ei tee pahaa.

Eilen illalla taas vatsasäryt haittas unia, ja älytön panikoiminen tämän päivän ultrasta.. argh!
Sais nyt tuo kello kulkea nopsaan eteenpäin, että se tulisi toooosi nopeesti yksitoista, niin sais vastauksia =)

-Emilien ja pikkuinen 6+0-
 
6+0
wuhuu :> taas on yks viikko selvitty!! :>

tuplarattaista eli meillä on jo sellaset.
kun noi kaks edellistä oli aika pienellä välillä 1v8kk
ja on ollu kätevät. mahtuvat menee useimmissa kaupoissa- säästökarit on sellane paikka mihi en niide kans lähe. Lenkillä tosi kätevät ja isompi on nyt 2,5v, muttei silti jaksa kävellä ihan hirveän pitkiä matkoja, toivottavasti sitten enskesänä jaksaa kun saa tehä rattaisiin tilaa pikkuselle. :) tai sit pitää tehä likkojen kanssa pienempiä lenkkejä. (likkojen- olenko siis näin varma, että tämä kolmaskin on tyttö? :D )
seois keskiviikko sitten tänään. ja huomena ois taas semmone hauska päivä ku miehel ei oo koulua illalla ja se ois meidän kaa kotosalla illan :) inanaa.

harrastuksista
lenkkeilyä harrastan ja uintia aina välillä. niitä aion jatkaa nii pitkälle ku saa vain :) uinnissa tais olla ihan lopussa joku rajotus.. tulehdusvaaran takia..
salilla käymiset lopetin just kun muutettii eikä täälä ole sellasta salia missä haluisin käyä, tääl ei ole ku punttis. ei oo mitää ryhmäjumppia tms. mistä tykkäisin.
tarkotus oli ottaa tilalle laskettelukausikortti talveks, mut enpä sit taida kun kerta ehin tulla paksuks :eek:
se tais olla kiellettyje listalla se lautailu :O no ens talvena sitte :)

vauvahankinnoista
eli tuplat on, pinnis on- jää nyt tält kakkoselt sit talvella tyhjäks,
syöttötuoli on, kaukalo on- joka sekin jää tyhjäks nyt tässä varmaa tän kuukauden aikana pitää vaihtaa ku ei toi tyllerö mahu siihe enää kunnolla,
sitteri pitää ostaa ainakin. ja vaatteet oon laittanu kaikki eteenpäi, ni kaikki alle 80cm vaatteet pitää ostaa ja sit jos on poika tää niin sit pitää ostaa kaikki vaatteet :)

nyt meen lueskelee mitä tällä viikolla pikkaselle tapahtuukaan :>

pupeltaja + pyllerö 6+0
 
Niin taas täällä valitan oireettomuuttani, jostain luin, etttä pahoinvointi on kovimmillaan viikoilla 6-7. Ja mullavasta viides viikko menossa (4+5), joten toivotaan että jotain pientä ilmaantuu :) Olen kärsinyt 2 kesää pahoinvoinnista, mille ei ole löydetty syytä, nyt siihen huonovointisuuteen olis syy :) En kyllä sitä toivo :D Onneksi edes silloin kun on "pitkään" syömättä, niin tulee yökkejä :) Ja rinnat on jätit ja kipeät.

hankinnoista En ajatellut niitäkään miettiä, ennen kun tiedän ultran jälkeen olevani oikeasti raskaana. Epäilen vieläkin....Joo pitää ensin selvittää mitä saa ystäviltä ostettua ja sitten mitä jää puuttumaan.

harrastukset Olin ennnen kilpaurheilija, mutta se ura jäi 20-vuotiaana. Ja sen jälkeen olen vähän hakenut mikä tuntuu hyvältä, vieläkin palaudun 10 vuoden liikuntaähkystä. Tykkään katella leffoja, lenkkeillä, kuunnella muusikkia yms. näitä perusjuttuja.

Keiju + nyytti 4+5
 
Viimeksi muokattu:
Onnea pupeltajalle ja pyllerölle uudesta vaihtuneesta viikosta =) Meillä myös vaihtui tänään viikko eli 5+0 :)

Harrastuksista
Koirien lisäksi hevoset, ratsastaa en aijo, enkä muutenkaan vähään aikaan..mulle riittää nyt vaan niiden ruokkiminen ja "munkkien" keräily ;D Lenkille kyllä pitäis päästä (flunssa) ja aijon sitä jatkaa niin kauan ku se on turvallista.

Tavaroista
Meillä hankittavana kaikenlaista ku eka kyseessä, mut saan varmaan jotain kamppeita kavereilta ja sukulaisilta, mut suurinosa ostettava itse. Minkäs merkkisillä vaunuilla kruisailette? Yhdistelmät?

Tarantella83 + napura 5+0
 
Onneksi olkoon kaikille plussanneille :flower: mukavaa kun pino kasvaa!!

Monesta asiasta olette tänne keskustelua saaneet aikaiseksi... mihinköhän sitä tarttuisi :)

Meillä nuo aiemmat lapset ovat jo 6- ja 8-vuotiaat ja kaikki tavarat olen säilönyt tai pistänyt kiertoon sanomalla, että takaisin joskus halutaan, juurikaan ei siis hankintoja varmaakaan tarvitse tehdä... Vaikka itseni tuntien, kyllä alkaa ostosbuumi jossain vaiheessa iskemään... ja jos tämä vaikka sattuisi nyt poika olemaan, niin sit tarvii laittaa kyllä kaikki uusiksi :D

Kertomisesta mun kaksi läheistä ystävää tietää, kun olen yrityksestäkin kertonut... muille ei taideta kertoa ennen kuin itse huomaavat, näin tehtiin myös tuon kakkosen kohdalla, ja ai että se on hauskaa :D

Mahassa on mieletön turvotus, ihan kun ois rv12... kohtu siellä ei kyllä ole pullahtanut (joo rv 4+1) :) mutta kireitä vaatteita jos pitää, niin kyllä herää epäilys ;)

Kuvotus on melkoinen, ja valitut ovat ne ruoka-aineet joiden kanssa pärjää :) väsymystä kyllä odottelen, se on nimittäin ollut aiemmissa raskauksissa se ensimmäinen oire ja todellakin kaikenvoittavaa väsymystä... oisko tää sit poika ;)

MimSe ja "salaisuus" 4+1
 
Viimeksi muokattu:
Maha ei vielä esillä lie, langanlaiha kun en muutenkaan ole, mutta tänään on tuo kohtu ollut tiellä! Lattialta kurottelin tippunutta paperia ja tuntui, että välissä oli jotain, ahdasta teki ja inhalle tuntui. Muutenkin koko ajan on sellainen täysi tunne tuossa alavatsalla, sen kohdun vaan tuntee ja vaatteet kiristää. Mieleen on iskenyt jo aatos kaksosista, niitä kun suvussa on ja ajatuksissani jo tuplia odotan =)

Muilla vastaavaa?

Sandemar 5+5
 
Mulla ei oo kyllä varsinaisesti väsymyksestä ollut vielä tietoakaan..unen saan kyllä hyvin ja nukun helposti ja sikeesti 8-9h, enkä oo tarvinnu päikkäreitä.

Kumpa tulis jo äkkiä tuo eka ultra, ni sit vois jo vähän huokaista ja suunnitella lisää mm. huone järjestelyjä ja pientä remppaa :)

Muok* Mulla masu kans turvonnu, enkä myöskään ole kovinkaan hoikka. Tänään ja eilen ollut tuntemuksia kohdussa, niinku sitä yrittäis joku venytellä ja tunkea viinirypälettä :D Onko muilla ollut vastaavia tuntemuksia masussa?

Tarantella83 + napura 5+0
 
Viimeksi muokattu:
Enpä ole edes vielä laskenut minne asettuu, sinne vkon 12 seutuville se täällä varaillaan. Aiemmin eri paikkakunnalla käytiin jo joskus vkolla 8-9, odotella siis saa. Eniten nyt houkuttaisi tietää, et onko siellä usempi asukas...on niin tanakka olo tuolla navan alla!
 
ultra ja neuvola Eka neuvola 7.12, joo saa ootella :( ja np-ultra 11-13+6. Ja Jouluaattona olisi 12+0 ja yritän saada ajan jouluviikon alkuun. Meillä se ultra varataan vasta, kun neuvola tehnyt lähetteen. Mietin yksityistä alkuraskauden ultraa, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Oire: mulla on kokoajan nälkä.
 
ULTRISTA:
Tälläkertaa EI mennä yksityiselle ultraan. 4 viimeisimmässä ollut ja aina on keskenmennyt vaikka olisi sykekin nähty, joten mun kohdalla se on sellasta rahantuhlausta vaan.. taidan odottaa heinäkuuhun neuvolaan soittoakin:kieh:
En vaan enää edes viitsi varata noita kun aina joutuu perumaan tms.
Hormonimääritys mulla on nyt perjantaina, kun keskenmenosta kuukausi, pitänee mainita että HUPS, saattaa näyttää positiivista :D Ei ehtinyt siis edes menkkoja tulla väliin :D (mutta uusi raskaus on kun lauantaina oli digillä puhdas nega, maanantaina tulikin plussa!)

MAHASTA:
Jaa-a... kyseessä on mulla 7.raskaus, ja valitettavasti kun aika hoikkeliini olen, turvotus paljastaa hyvin nopeasti. Itse maha tulee esille sirosti, mittaa kun mun rungolla on 182cm, on tilaa kasvaa tuolla piilossa.... mutta alavatsan turvotus alussa aina ihan järkyttävää.
Vielä kuitenkin kun tykkää myötenmenevistä vaatteista (pitääkin ottaa löysiä käyttöön) niin varmasti tajuavat.

No nyt on tarkoitus salata raskaus kokonaisuudessaan, kun ei tosiaan tiedä kuinka pitkälle päästään tälläkään kertaa, yksi hyvä ystävä tietää ja mieheni :D Muut saavat tietää keväällä jos on jotain tiedettävää silloin vielä...

Sori tämä skeptisyys mutta 4 perättäisen km:n jälkeen alkaa olla aika säikky : /
Raskautuminen ei tunnu olevan ongelma, tämä on 3. raskaus toukokuun jälkeen... Miehen siittiöillä taitaa olla GPS:t käytössään :D

OIREITA:
Itseasiassa lähes oireettomat 2 raskautta ovat ainoat onnistuneet. Jännä juttu. Lopuissa 4 epäonnisessa on aina ollut kuvotuksia, yms vahvoja oireita.
Nyt on havaittu tämä järkky väsymys ja päänsärky. ja ekaa kertaa iho kukkii. "Kauniimmin" kuin teininä.
Päänsärky tosin saattaa johtua kahvin puutteesta. Yritän kauheana kahvi addiktina nyt vältellä kofeiinia. Joka raskaudessa ihan normisti ja paljon juonutkin, josko nyt en joisi. Jos se vaikuttaisi johonkin.
 

Yhteistyössä