Poika syntyi 9.7. klo 19.38 (rv 40+6)
4600 g, 55 cm, py 39 cm
Ilmaan mitään ennakko-oireita lapsivedet lorahti housuihin pe 9.7. klo 11. Oltiin miehen kanssa vähän siivoilemassa asuntoa, kun klo 14 piti tulla sälekaihtimien mittaajan käymään. Itse inhoan sälekaihtimia, mutta päätettiin ne just edellisenä päivänä tilata, ettei ainakaan vauvan tarvitsis paistua täällä kuumassa kämpässä. Heti kun vedet tuli tiesin varmaksi, että lapsivedestä oli tosiaan kyse. Sitä tuli valtavasti. Oli tosi vaikea yrittää olla missään muualla kuin vessassa, kun vettä tuli jopa useita desilitoja kerralla ja ihan pienin väliajoin. Sain siinä puolen tunnin aikana kasteltua läpimäriksi viidet alushousut, kun yritin säätää niitä ja siteitä jotenkin paikalleen. Aina lorahti ennen kuin sain vedettyä housut ylös. Soitin synnytysosastolle ja sain ohjeet, että viimeistään klo 21 oli tultava näytille. Aiemmin sitten supistusten mukaan.
Klo 12 tuli elämäni ensimmäinen supsitus, joka ei ollut harjoitussupistus. Supistuksia tuli heti klo 12 alkaen 5 min välein ja kipeytyivät koko ajan. Klo 12.30 alkaen ne alko oleen sellaisia, että piti kiemurrella seisaaltaan. Seisaaltaan olikin sitten pakko olla koko ajan vessassa, kun pyyhekasan päällä istuminen oli jäänyt ainoaksi mahdolliseksi tavaksi olla muualla kotona. Mulle oli sovittuna neuvola seuraavaksi maanantaiksi, ja neuvolan soittoaika on 12-13, joten 12.55 soitin neuvolaan, etten taida olla enää yhdessä kasassa maanantaina. Sieltä toivotettiin onnea synnytykseen ja kyseltiin fiiliksiä. Heti tämän soiton jälkeen supistuksia tuli jo minuutin välein ja ne kipeytyi selkeästi ihan joka supistuksella. Silti vielä mä en oikeastaan ajatellut, että vauhti olis mitenkään "epänormaali". Mies alko pakkaamaan sairaalakassia, jota en tätä ennen ollut vielä pakannut. Ei paljon ollut enää väliä mitkä vaatteet otetaan kotiutumisvaatteiksi. Otettiin vain jotain
Vessassa yritin olla suihkussa, istua jumppapallon päällä ja pitää selässä kauratyynytä. Mieskin kävi painamassa selkää ja suihkuttelemassa sitä. Kaikki tuntu silti aika epätoivoisilta yrityksiltä. Otin myös 1 g parasetamolia, mikä ei myöskään auttanut yhtään. Klo 13.30 soitin uudelleen Kätilöopistolle ja kysyin, että minkälainen pitäis olla tilanne, että sinne kuuluu lähteä. Sieltä sanoivat moneen kertaan, ettei tarvitse kotona turhaan kitua, vaan sinne saa kyllä tulla. Puhelun jälkeen kun mies oli jo siihen mennessäkin moneen kertaan sanonut, että nyt lähdetään, päätin itsekin, että nyt kyllä lähdetään. Olisin varmaan itsekin ollut menossa jo aiemmin, mutta tuntui ihan mahdottomalta keksiä, että miten pääsen autoon ja perille niin, ettei koko maailma ole siinä lapsivedessä. Päätin sitten kuitenkin, että side housuihin ja pyyhe penkille autoon. Istun sitten vaikka lammikossa, jos niiksen on. Pisteeksi iin päälle silloin tulikin varmaan koko ajan suurin vesilorahdus, ja istuin jumppapallon päällä valtavassa lammikossa peppuni ja pallon välissä ollut 50x70 paksu käsipyyhe litimärkänä valuen. Kaikki pukeminen oli uskomattoman hidasta koko ajan tulevien supistusten takia, joten puhelusta meni reilu puoli tuntia ennen kuin oikeasti oltiin ulkona. Kotoa autolle oli matkaa noin 100 metriä, ja sinä aikana tuli 2 supistusta. Sisällä olin lähes jo huutanut joka supistuksella, mutta ulkona yritin sitten pitäytyä irvistelyssä. Autossa penkillä istuminen supsitusten aikana oli aika epämiellyttävää, joten onneksi matka meiltä Kätilöopaitolle on alle 15 minuuttia.
Klo 14.50 eli alle 3 tuntia elämäni ekan supistuksen jälkeen saavuimme synnytysosastolle, ja saimmekin kätilön ja synnytyshuoneen 10 minuutissa. Olin aika tuskissani ja ilmeisesti aika pöllämystyneen oloinen, joten kätilö otti heti ohjat käsiinsä ja löi ilokaasumaskin naamalleni ja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Olin 4-5 cm auki. Tämän jälkeen kätilö tilasi epiduraalin. Olin siinä vaiheessa ehtinyt ottaa yhden supistuksen vastaan ilokaasulla, ja yritin sanoa, etten välttämättä halua epiduraalia. Kätilö oli aika napakkana, ja sanoi, että sun pitää itse tietää nyt. Olin ihan sekaisin ja seuraavalla supistuksella sanoin, että kai mä sen sitten haluun. Tästä 5-10 minuutin päästä olin 5-6 cm auki ja mulla oli jo teipit selässä epiduraalia varten ja mies siellä selkäpuolella säätämässä. Mua laitettiin köyryselkäasentoon, ja mulla oli tosi epävarma olo koko epiduraalista. Asento oli tosi epämukava alavatsalla ja kysyin, että kuinka kauan sen laittamisen voi olettaa kestävän. Anestsialääkäri (mies) tokaisi töykeästi, ettei ole mikään fakiiri, joka pystyisi sen supistusten välissä laittamaan. Mulla meni totaalisesti hermot koko ukkoon, ja kysyin, että mitä haittavaikutuksia epiduraalista voi olla. Ukko tokas kätilölle, että anna miehelle tuolta se lista. Kätilö kuitenkin luki sen mulle pikavauhtia. Seuraavaksi kysyin kätilöltä, että voiko olettaa, että kivut vielä kovasti voimistuvat. Olin ehtinyt ottaa muutaman supistuksen lisää vastaan ilokaasulla, ja huomannut sen toimivan mulla hyvin. Ennen kuin kätilö ehti vastata, raivostuttava anestesialääkäri kysyi, että oliko siellä naapurihuoneessa valmista, eli että tää oli nyt tässä ja hän lähtee menemään. Kätilö kertoi mulle, että hänen mielestään kivut eivät tästä enää pahene vaan pysyvät samassa. Päätin, etten ainakaan vielä epiduraalia halunnut. Seuraavan tunnin ajan otin supistuksia vastaan ilokaasulla, ja olin ihan omissa maailmoissani. Vaikka kuulin kaikki miehen kannustukset ja kätilön puheet ja reagoin niihin, olin silti ihan jossain muulla enkä jotenkin ollenkaan se ihminen, joka kivusta kärsi. Muistan kyllä hyvin kuinka otin supistukset vastaan joka uloshengityksellä suoraa huutoa ilokaasumaskiin huutaen, mutta silti kivun pystyi hyvin sietämään, koska ei ollut henkisesti läsnä tilanteessa ollenkaan. Tunti epiduuraalifiaskon jälkeen aloin huutaa, että nyt se tulee, ja mies painoi nappia. Kätilö saapui paikalle ja tarkasti kohdunsuun tilanteen. Klo 16.30 (eli 1,5 tuntia saliin saapumisen jälkeen) olin täysin auki.
Lapsi oli kuitenkin vielä tosi korkealla, joten ei ollut varsinaista mahdollisuutta vielä ponnistaa. Kätilö epäili lapsen olevan otsatarjonnassa, ja pyysi, että tehdään muutama koeponnistus konttausasennossa, jos lapsi vaikka näin kääntyisi takaraivotarjontaan. Ponnistin siinä joku 5 kertaa, mutta oikeastaan mitään ei tapahtunut, vaikkakin kuulemma ponnistin tosi hyvin. Supistuksetkin alkoivat kestoltaan heiketä tässä vaiheessa, joten sain tipan niitä voimistamaan. Ponnistusten aikana en saanut ottaa ilokaasua ja koko homma tuntui lähinnä tuskalta. Jäätiin odottamaan lapsen laskeutumista ja sain taas ottaa ilokaasua. 2,5 tuntia saliin saapumisen jälkeen, kun olin siihen asti huutanut suoraa huutoa siihen ilokaasumaskiin eikä ponnistusvaiheesta vaikuttanut olevan tietoakaan, aloin kysellä olisiko mitään kivunlievitystä, jonka avulla saisin pienen lepohetken. Epiduraalin, spinaalin ja kohdunkaulapuudutteen mahdollisuuksia punnittiin, mutta koska lapsi oli tunnissa laskeutunut hieman alemmas, ja supistukseni olivat teholtaan tipasta huolimatta edelleen heikot, olivat lääkärit sitä mieltä, ettei kivunlievityksiä enää voitu antaa.
Klo 18 (eli 3 tuntia saliin saapumisen ja 1,5 tuntia avautumisvaiheen jälkeen) synnytyslääkäri kävi arvioimassa tilanteen ja sanoi, että aloitetaan aktiivinen ponnistaminen. Ponnistus sujui kuulemma todella mallikkaasti ja oikeasti työnsin aivan henkeni edestä. Joka supistuksella työnsin kolme kertaa niin pitkään kuin pystyin. Oikeastaan kaksi työntöä kolmesta tunsin työntäväni vain omin voimin ilman supistusapua. Tässä vaiheessa en itse tiennyt, mutta myöhemmin kuulin, että heikot ja lyhyet supistukseni olivat syynä tähän. Mies kannusti uskomattoman hienosti ja sain siitäkin hyvin voimaa ponnistamiseen. Sain useamman sortin lääkettä supistuksia voimistamaan, mutta mikään ei paljon tehonnut, ja ponnistelinkin sitten puoliksi ainakin ihan vaan sisulla. Vielä ponnistusta aloitettaessa lapsi oli korkealla, joten pitkään koko homma tuntui itsestä ihan turhalta, en tuntenut, että mitään olisi tapahtunut. Kätilö kuitenkin kannusti kovasti ja sanoi, että kyllä tapahtuukin, ja että ponnistan tosi hyvin. 50 minuutin ponnistamisen jälkeen osastolääkäri (jälleen mies) kävi arvioimassa tilannetta, katsoi yhden ponnistuksen läpi ja sanoi ylimalkaan kätilölle, että ponnistatte sen vaan ulos, ja että episiotomiaa voi harkita. Jotenkin lääkärin kommentti tuntui taas musta ihan uskomattomalta. Olin siinä lähes tunnin pusertanut henkeni edestä, ja hän vaan tokaisee, että ei kuin vain ponnistatte ulos! Ponnistusvaihe siis pitkittyi sekä siksi, että lapsi lähti tulemaan korkealta, mutta myös siksi, ettei supistusteni voimaa saatu millään nostettua. Lääkäri kävi uudelleen arvioimassa tilanteen kun oli ponnistettu 1 tunti 20 minuuttia. Edelleen kommentit olivat samanlaisia, ja taas puhuttiin episiotomiasta. Kätilö sanoi minulle, että hän ei yleensä leikkaa ennen kuin lapsen tilanne sitä vaatii. Lapsen päässä oli pinni koko synnytyksen ajan eikä hänellä ollut missään vaiheessa hätää. Lapsi syntyi lopulta tunnin ja 40 minuutin ponnistamisen jälkeen klo 19.38. Pään syntymisen jälkeen en tuntenut enää yhtään ponnistusta. Vartalon ponnistin itse ja istukan kätilö painoi ulos mahani päältä. Istukan irtoamista jouduttiin odottamaan pitkään ja se syntyi lopulta tunnin lapsen syntymisen jälkeen. Välilhaa ei siis leikattu, mutta repesin kahdesta kohtaa ja sain 10 tikkiä. En kuitenkaan revennyt pahasti. Ilokaasun lisäksi en saanut missään vaiheessa muuta kivunlievitystä, ja olenkin nyt tyytyväinen, että sain vielä estettyä epiduraalin laiton, koska se minua arvellutti kuitenkin.
Lapsi painoi siis 4,6 kiloa ja sai kyllä kovasti huomiota heti syntymänsä jälkeen koko henkilökunnalta. Lapsi huusi kovaa heti kun oli syntynyt, mutta makasi hiljaa ja kiinnostuneena rinnallani tunnin syntymän jälkeen. Toisen tunnin hän imi rintaa, minkä jälkeen isä kylvetti hänet ja pääsin itse suihkuun. Saimme hienot kaakaotarjoilut, ja vauvan kanssa pääsimme lapsivuodeostolle puolen yön jälkeen. Isä joutui yöksi kotiin, mutta seuraavavana aamuna saimme jo perhehuoneen, ja nukuimme jo sairaalassa kaksi yötä perheenä.
Synnytys ensimmäisestä supistuksesta syntymään kesti 7 tuntia 38 minuuttia, josta avautumisvaihe 4,5 tuntia, välivaihe 1,5 tuntia ja ponnistusvaihe 1 tunti 38 minuuttia. Olin synnytyksen jälkeen uskomattoman uupunut, mutta nyt 4 päivää synnytyksen jälkeen tuntuu jo siltä, että voin tehdä saman uudelleen koska vain.
Saga
