Hug, miksi sua ohjeistettiin jättämään just se kananmuna ja vain se pois ruokavaliosta? En oo ennen törmännyt tollaseen, että pelkästään se. Omalle imetysdietille kuuluu nyt sellaista, että jätin maidon lisäksi pois soijaproteiinin ja just ton kananmunan. Milo kakkas eilen aamupäivällä ensimmäistä kertaa pari veriviirua, ja se riitti, että minä päätin lisätä dietin laajuutta. Milon vaippaihottuma on kokonaan parantunut, ja maidottomalla kakat on muuttuneet limaisesta todella löysiksi. Tänään on ekaa päivää tullut koostumukseltaan normaalia, mutta vieläkin musta oudon väristä. Ja siis verta ei ole sen kerran jälkeen näkynyt. Mikä muuten on vauvan kakan normaali väri? Sellanen vaalea sinappi, kuten kuvittelen, vaiko joku muu. Mutta taas jäänityksellä odotan muuttuuko kakka mihinkään. Välillä sitä tuntee itsensä todella idiootiksi, kun mielessä ei pyöri muuta kuin kakat! Ja siis edelleenkään ei ole mitään hajua onko Milolla ylipäänsä edes yliherkkyyttä millekään.
Jaka, ei tullut ainakaan 2010 pakkauksessa lusikkaa.
Sannuliini, mä olen lukenut, että vauvalle annettava vesi pitää keittää niin kauan kuin ei anneta kiinteitä. Ja kiinteiden antamisen jälkeen olis hyvä antaa vettä, ja sitä ei siis tarvitsis keittää. Jos on ihan maistelu vielä menossa niin siitä en tiedä, pitääkö keittää, mutta jos se nyt perustuu siihen, että suolistoon joutuu kiinteistä niitä samoja mikrobeja kuin vedestäkin, niin luulis, ettei silloinkaan enää tarvitsis keittää.
Rae, johan on sulla käynyt kiva kutsumaton vieras, jestas! Ja Jaka johan oli tarina sullakin, voi pyhä jysäys mitä kitupiikkivuokrantajia!