Heinäkuun Hurmaajat 2010

Heippa pitkästä aikaa!

Tulee kyllä seurailtua palstaa pikalukuna, mutta aikaa kirjoittamiseen ei mukamas ole. Arvostan niin paljon hyviä yöunia, että menen lasten kanssa nukkumaan samaan aikaan. TV:n katselu on jäänyt kokonaan pois, mutta olen valmis tinkimään siitä. Meidän typykkä onneksi nukkuu hyvin yöt. Parhaimmillaan syötän vain kerran yössä, välillä vaatii kaksi syöttöä. Tämä on niin luksusta tuon esikoisen jälkeen joka heräili kahden tunnin välein yksivuotiaaksi asti. Ja itse asiassa heräilee vieläkin vähintään kerran ellei jopa kaksi kertaa yössä, vaikka on jo kolmevuotias...

Meilläkin kakkaväli on harventunut ja sekin on hyvä, koska meillä oli tosi pitkään joka vaipassa kakkaa. Aikamoisia hajuja neiti maailmaan päästelee. Yhtenä iltana, kun tulin punttikselta kotiin, isoveli oli vähän kovaääninen ja herätti vauvelimme. Tähän mies tokaisi, että joko se piereskelijä heräsi, vastahan sain sen nukahtamaan… Ei voinut muuta kuin nauraa. Mies ei nimittäin ollut aikaisemmin ”haistanut” neidin ilmavaivoja.

Kävin vauvakinossa Kinopalatsissa viime viikolla ja olin ihan ihmeissäni miten hyvin meni. Typy nukkui vaunujen kopassa koko leffan ajan (kannoin siis kopan leffateatterin sisälle).

Sitä osaa nauttia vauva-arjesta nyt jotenkin paljon enemmän. Esikoisen kanssa kaikki oli alussa jotenkin niin suorittamista. Nyt tuntuu jo haikealta, kun tiedän, että kolmatta lasta ei tule ja yritän nauttia joka hetkestä.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
 
Huomenta täältä sumusta, pitkä oli aamulenkki ja hiki lensi. Ilona nukkuu vaunuissa pihalla ja varmaan ihan just herää ku kerta aloin tänne kirjotteleen…
Hug yöllä pistän tissin suuhun aina kun jotain äkinää vierestä tai pinniksestä kuuluu, en ole ees koittanu tarjota tuttia tms. oletan vain että aina nälkä. Ja en aamulla kyllä aina muista yhtään montako kertaa on syönyt yön aikana, joskus 2h välein... Aika hetken tuntuu vain imuttavan, semmosen pikku hiukopalan ottaa ja jatkaa unta. Meillä siis neiti nukkuu välillä vieressä kun itekkin nukahan imetyksessä ja toisinaan nostan takas pinnikseen. Eilen kävi hassusti, aloin iltasyötöllä siinä kasin aikaan ja Ilona vaan imutti ja imutti välillä vaihettiin tissiä ja musta kyllä tuntu jo että ei sieltä mitään tuu. Silmät kiinni vaan tyytyväisenä lutkutti ja jos irrottauduin niin imas äkkiä takasin. Heräsin siitä itte sitten puolen yön jälkeen siitä samasta asennosta ja oli irrottanu otteensa. Ehkä sai mitä halusi, läheisyyttä? maitoa? mitä vaan.
Rae aika sairasta porukkaa kyllä sun kämpän omistaja(t)!!! Siis ei mitään järkeä!
Olivia81 kyllä mulla usko loppui jo koiran löytymiseen, varattiin itse asiassa uusi! Ja heti sitten illalla soi puhelin että mulla on sun koira täällä! Voi sitä riemua. Ei varmaan olis löytyny jos ei oltas sitä varausta pennusta tehty. Toinen koiruli oli niin ikävissään ettei olis ikinä pärjännyt yksin… Ruualla saa kyllä koulutettua koiran tulemaan takasin, mutta jos on tämmönen riistavietti niin ei mikään tunnu tepsivän. Varmaan joku sähköpanta sitten, ei kiva! KAMALA! Toinen hauveli ei lähe mihinkään, mut se nyt paimenkoiralla on ihan ominaista.
Kävin eilen ENSIMMÄISTÄ kertaa lastentarvikeliikkeessä! Ajatelkaa, näin pitkälle päässyt ilman moista kokemusta, olihan siellä kaikkea ihanaa! Hyvä vaan että en oo käyny, olisin varmaan ostanu mielettömästi kaikkea ja turhaakin. Oon aika paljon tilannu netistä ja käytettynä ostanu kirppareilta ja huutonetistä.. Näköjään säästäny ihan valtavasti ku katto hintoja kaupassa. Käytiin myös kodin ykkösessä ja marketissa eilen. Liinassa Ilona viihtyi kauppojen ajan oikein hyvin, ainoo mitä ei tykänny ku piti ottaa pois ku laitettiin turvaistuimeen ja autolla taas vähän aikaa seuraavaan paikkaan. Ei mua oo luotu shoppaileen, olin illalla ihan sippi, mitään en jaksanu tehä vaikka vaan 3 kaupassa pörräsin… Mussa on varmaan joku geenivirhe ku ei naisille tyypilliseen tapaan shoppailu innosta…
Tänne on tullu inhottavat kelit, vettä sataa ja tihuttaa vähän väliä ja smmonen ylikostee ja kylmä. Tulis lumi takas, se oli ihanaa! Odotan kyllä kunnon talvea. Pääsis taas hiihtämään , pitää ehkä vaan sillon jättää neiti iskälle hoitoon eikä ottaa mihinkään liinaan. Taitas olla aika vaarallista. Niin tai miten olis vaunujen kans hiihtäminen? Vois olla näky??
Ostin eilen päärynä, mango ja persikka soseita jos testais niitä pikku lusikalliset joku päivä. Ei oo mitään makeaa saanu mutta uskosin että maistuu. Ite voin syödä loput sitten.
Vaipoista tuli taas niin huono omatunto ku oon käyttäny kertiksiä, tilailin netistä sisävaippoja jos taas alkas niitä kestoja kuitenkin käyttämään. Musta tuntuu että peppuki oli parempana kestoilla? Vai kuvittelenko vaan? Mulla ei oo ollu ku niitä s kokoja ja ne on nyt jo niin pieniä, isompia sitten taas kyllä on.
Pelkäättekö te että menee elukoita vaunuihin, just katon ikkunasta ku joku lintu hyppeli vaunun päällä, tianen vissiin. ja orava juoksi pihalla. PItäskö laittaa semmonen hyttyssuoja päälle aina? Nehän voi tehä pahaaki jälkeä?
Meillä kakka on semmosta keltaista, sillon kun on ilmavaivaoja se on vihertävää.. kerran oli ihan kirkkaan vihreää. Joskus on sellasia vaaleita rakeita mukana, niinku ryynejä olis.Siis tämäkin ennnen kuin alotettiin maisteleen ees mitään. Ihan rintamaidolla vaan. Kakkaa pari kertaaa päivässä mutta lasti on niin valtava että melkein aina tulee yli ja ohi jos ei ihan sillä sekunnilla juokse vaihtamaan. Eilen oli neiti ihan niskaa myöten kakassa.
Kyllä se maito taitaaki riittää, imetysteellä ja valtavalla syömisellä tuloksiin. Ja pitää antaa pitää niitä imumaratooneja.
Jaha..lähtis syömään, varmaan tuo rinsessa herää ihan just kohta ku saan kahvin kaadettua kuppiin ja taas on sitten varmaan nälkä!
Anita + Ilona 3kk 12pv
 
Meillä tosiaan eilen kakattiin 11.päivän kunniaks. Huh, sitä kakan määrää ja hajua. Poika oli selästä varpaisiin kakassa. Mutta lähtipä vatsa toimimaan.

Eilen tosiaan käytiin neuvolassa ja hyvin on poika kasvanut.
Paino 6335 g, pituus 61,6 cm
Kiinteiden aloituksesta oli puhetta ja meidän terkkari oli sitä mieltä et ihan turha pitää kiirettä kerta kasvaa pelkällä maidollakin noin hyvin. Mä siis imetän ja annan korviketta lisäks. Jos en ite oo kotona, poika saa korviketta plus öiks oon antanu korviketta kans, sekä tietty päivinä joina ei muuten tulla tyytyväiseks.
Hieman tosiaan tuntuu olevan eroja tossa ohjeistuksessa terkkareiden välillä. Toinen terkkari sano joskus aikasemmin et 3-4 kk on hyvä ikä alkaa maistelemaan, ku sillon on joku herkkyyskausi siihen hommaan. Ja oma oli nyt sitä mieltä et 4 kk odotettava ehdottomasti. Tiiä sitten. Mut tietenkään en kertonut et poika sai maanantaina pikku maistiaiset perunaa :D
Rokotteista ei tullut mitään sen ihmeempiä oireita. Lämpöä oli illalla ja vähä kiukkunen, mut muuten selvittiin oikein hienosti. Ihan yllätyin.

Mulla oli tavotteena imettää 3 kuukautta ja siihen pääsin. Nyt seuraava tavote on et poitsu saa 4 kk ikään asti tissiä ainakin jollain tasolla. Siihenkin ikään on enää alle kuukausi aikaa.

Täällä on kans alkanu jonkunlaiset rintaraivarit. Outoo tässä on se ettei sitä raivoa tuu joka imetyksellä. Välillä kilahdus tulee kun vaihtaa rintaa. Välillä ei huoli kun vain ja ainoastaan toista tissiä. Eilen illalla poika päätti kieltäytyä kokonaan tissistä. Kiva et vasemmalta olin imettänyt viimeks joskus alkuillasta. Oikein hehkee olo oli aamulla kun oli toinen tissi ihan räjähtämässä.

Kakan väristä
oli kans puhetta :) Meillä kans kakan väri vähän vaihtelee. Välillä on sellasta liisteriä ja välillä sellasta rakeista ja oranssia. Vieläkös pätee se ohjeistus että kakan väri voi vaihdella keltasesta vihreään ja se on ihan normaalia ? Vai oliko se vaan siinä alussa ?

Meillä on käytössä kertisvaipat, Libero koko 3 on tällähetkellä just sopiva. Ainoastaan noi megakakat hirmusella välillä ei siellä pysy, mut se lienee kuuluu asiaan. Ei kait mikään vaippa voi pitää 10 päivän kakkoja ? :D

Meillä ei enää syödä öisin. Ihan hurjaa et poika on noin 8 viikkosesta nukkunut illasta aamuun ja jo sitä ennen nukku hirmusia pätkiä. Kiitos korvikkeen. Tietty on välillä itellä syyllinen olo tosta korvikkeen antamisesta (niinkun on kaikesta muustakin...) mutta ehkä mä oon parempi äiti kun saan nukuttua öisin kunnolla.
 
tervehdys arvon heinä-äidit!

käyn lukemassa näitä juttuja joka päivä, mutta itse kirjoittaminen tuntuu olevan jotenkin tosi vaikeaa... kun täällä on kerran kakka tapetilla :), niin kerrottakoon, että meillä ollaan nyt, kiitos levolacin, päästy normaaliin kakkausrytmiin ja -kostumukseen. johannes piti siis pahimmillaan kahden viikon ja kahdesti 10 päivän tauon kakkaamisessa. mallasuute ei toiminut. kuka täällä kirjoitti siitä, että nykyisin ei suositella ihan pienille? pidän todella outona näitä juttuja, koska kaverini, joka on erikoistumassa lastenlääkäriksi, suositteli sitä. olettaisin, että jossain lääkiksessä olisi ajantasaisin tutkimustieto siitä mitä sopii antaa ja mitä ei. tällä en tarkoita, että hän olisi oikeassa ja muut vääräässä, vaan lähinnä sitä, että itse olen ainakin tosi pihalla siitä ketä uskoa ja ketä ei, kun suositukset vaihtelee niin paljon eri paikoissa ja eri ihmisillä. no, joka tapauksessa siirryimme levolaciin, joka alkoi tuottaa tulosta vasta 5 ml:n annostuksella.

viikonloppuna oltiin saaristossa ja poika kakkasi ensimmäiset megakakat yhteysaluksella, jonka vessasta tuli onneksi lämmintä vettä. sen jälkeen on kakattu joka päivä jopa useita kertoja. väri on sitä mitä aluksikin oli - eli rusehtavaa sinappia, jossa on niitä valkoisia ryynejä (ollut meillä alusta asti). olen laskenut levolacin määrän 3,5 milliin ja aion antaa sitä vielä pari viikkoa vähitellen vähentäen. noita ummetuslääkkeitähän ei saa lopettaa yhtäkkiä. katsotaan sitten muutaman viikon päästä, toimiiko vatsa itsekseen ilman levolacia vai pitääkö lähteä lääkäriin tutkimaan, mistä on kysymys.

saaristossa oli ihanaa, tosin lähtöpäivänä oli taas sellainen mukava 17 m/s tuuli, jossa oli todella kuumottavaa tehdä matkaa perämoottoriveneellä yhteysalukselle. olin aivan litimärkä, kun aallot pärski veneen laidan yli. johannes oli onneksi suojassa makuupussin sisällä ja nukkui onnellisen tietämättömänä huudettuaan itsensä uneen, koska vihaa pelastusliiviä.

täällä ei käännytä edelleenkään, paitsi selältä kyljelleen. yritystä näyttäisi silti olevan ja varsinkin vatsalla ollessa tulee tosi nopeasti turhautuminen ja itku, kun ei saa käännyttyä, vaikka kuinka haluaisi.

juttua tulee sen sijaan koko ajan. eilen johannes alkoi uudenlaisen ääntelyn: sellaisia selkeitä pitkiä vokaaleita aaaa tai ooooo tai eeee. kuulostaa, että valittaisi kauheasti jostain, mutta kyllä se vaan juttelee ihan tyytyväisenä. päristellään myös kovasti.

sain ne verikokeiden tulokset ja kaikki näytti negatiivista - ei reumaa, ei pogostan tautia - kaikki tulehdusarvot ja muut kunnossa. silti niveliä särkee edelleen. eilen illalla oli ennen nukkumaanmenoa pakko ottaa se burana 600 mg. en olisi ikinä saanut unta siltä viiltävältä ja jäytävältä kivulta, joka tuntui melkein kaikissa nivelissä. yritän nyt syödä joka päivä inkivääriä, josko se auttaisi. lisäksi käyn akupunktiossa. on kyllä niin jumissa joka paikka, ettei mitään määrää eikä rajaa.

multa lähtee myös tukka päästä! tätä menoa voi ajaa pian kaljuksi. täytyy kokeilla sitä shampoota mitä JaKa (olihan se JaKa?) suositteli. Tää on mulle tosi outoa, sillä mulla on ollut aivan tajuttomasti tukkaa - toisaalta on myös mitä lähteä. Muutenkaan en koe olevani kauhean hehkeä, vaikka kilot ovatkin karisseet ihan kitettävästi. Alan olla aika lähellä sitä raskauden alkupainoa, josta kyllä riittäisi vielä pudotettavaa, mutta en jaksa nyt stressata siitä.

Väsymys on täälläkin aika kova, vaikka viime yönä nukuttiin Johnneksen kanssa sikeästi klo 23-6. seitsemän tuntia! voi ilon ja riemun päivää :D

Oltiin eilen puhumassa neuvolan perhevalmenuksessa. Puhuttiin aika avoimesti siitä, miten paljon pieni lapsi tuo jännitteitä parisuhteeseen - ainakin meillä. En tiedä, kuinka paljon teillä muilla riidellään, mutta meillä siitä on tullut melkein jokapäiväistä. Sellaista turhaa provosoitumista naurettavista asioista puolin ja toisin. Onneksi ainakin toistaiseksi ollaan sovittu kaikki riidat, mutta kyllähän se riitely turhauttaa.

Nyt lähden lämmittämään hirvikeittoa, mitä tein eilen. Nams. Voimia kaikille!
 
Hei vaan!!

Kiitos vastauksista vesikysymykseeni. Täytyypäs alkaa tuota vettä aina välillä antamaan. Mulla yks tuttu kehotti, kun sanoi, että hänen lapset eivät nyt isompinakaan suostu ottamaan vettä janoon, kun eivät siihen pieninäkään tottuneet.

Täällä nukutaan päikkäreitä nyt oikein hyvin sisällä. Ekat unet noin 11-13.30 ja tokat tässä noin 15 eteenpäin semmoset reilun tunnin tirsat. Joskus vielä pienet unoset 17-18 välillä mutta taidetaan noista alkaa luopuun ku parina iltana on tuo nukkumaanlaittaminen ollut vähän kovan takana. se tuntuu NIIN oudolle kun emma on varmaan 1,5kk lähtien aina vaan äänyt klo 20 nukkumaan... toivottavasti vanha rutiini palaa. noh, eilen meni kitissessä varmaan 20minsaa että ei kovin paha mutta silti...

Pottua ja päärynää maistellaan ja hyvin on maistunut ja masukin on pelannut jopa paremmin kuin ennen tuota aloittelua. Päärynä on suurta herkkua emmalle!! :)

Semmosia täällä...onko muuten oululaisia mammoja menossa 18.11vauvakinoon kattoon social networkiä? jos on, niin laitetaanpas porukka pystöön ja mennään yhdessä...? oli tarkotus yhtä kaveria pyytää lapsensa kans seuraksi mutta ei oo tuolloin maisemissa...nyt siis leffaseuraa kaivataan....:)

Sannuliini ja Emma
 
Meilläkin masu pelaa paremmin kun ollaan alettu maistelemaan pottua,päälle n15ml vettä ja sit maitoa n 90ml niin kakka tulee puolen tunnin sisällä, ja on vielä normaalia helpompaa kakata! Ihanaa =) !! Huomenna maistelemme mangon.
Viikon päästä on 3kk neuvola niin aion kyllä siellä pamauttaa terkkaerille että meilläpäs syödään pottua,siinäpä hälle mietittävää hetkeksi :D

En muista kuka kirjoitti siitä Levolacista mutta mulle sanottiin apteekissa että 2kk vanhalle ei voi antaa mallasuutetta sen sisältämän viljan vuoksi,eikä missään nimessä Levolacia,apteekkari ei siis yksinkertaisesti suostunut myymään meille kumpaakaan tuotetta vaikka oltas haluttu ostaa!! no meillä se kakka tulikin sitten ja sen jälkeen ei ole ollut tarvettakaan.. Noistakin on niin monia mielipiteitä.

Jep minä suosittelin System4 sarjaa,kokeilkaa ihmeessä jos hiusten lähtö vaivaa!!! ja hox,siinä sarjassa on omat tuotteet naisten hiustenlähtöön,koska miehinen hiustenlähtö johtuu eri syistä kun naisten ja tuoksu on erilainen.
 
Ihan sekopäisiä nämä ohjeistukset vauvan ummetuksen hoitoon.
Mulle just neuvolasta sanottiin et se mallasuute ois lempeämpi vaihtoehto ku Levolac. Ja JaKalle ei oltu myyty kumpaakaan...

Pojan kummitäti kävi tänään kylässä ja ilmoitti että on muuttamassa näillänäkymin vuoden vaihteessa 200 km:n päähän. :(
Just kun ollaan taas "löydetty" toisemme vähän pidemmän tauon jälkeen. :'(
 
Viimeksi muokattu:
Juu tosiaan täällä nuo vuokranantajat on TODELLA pimeetä porukkaa, mutta minkäs teet.. Kyllä myö tästä lähetään jos tuommoseksi meininki menee että iliman syytä tullaan syyttelemään!!!!

Poju tosiaan täytti eilen 3kk ja sen kunniaksi illalla oli nauraa rämäyttänyt ihan kunnolla, isi kuuli, äiti ei:'( ja tänään sitten oiken tarmokkaasti tarttui helisitimeen ja jopa (varmaan vahingossa) vaihtoi sen kädestä toiseen:D ja samalla kun käytiin kummia, tätejä, setää ja serkkuja moikkaamassa ni oli todella hyvällä päällä, jutteli ja hymyili vain.. Liekkö ollut vaikutusta sillä kun äiti oli hyvällä päällä vai oisko ollut tekemistä sillä, että tänään ei syöty porkkanaa kun en muistanut ottaa sitä mukaan.. Tiedä sitä:confused:

Meilläkin kakattu viimeeksi eilen illalla..tuli nyt hyvä rytmi, että kerran päivään vaan tänään ei ole vielä toimitusta tullut..saas nähdä vieläkö tulee.. Aika jännä juttu miten paljon eroavaisuuksia paikkakuntien välillä tuossa levolac ja mallasuute jutussa... Mutta eihän tuota kenenkään muksuille ole mitään tainnut kummastakaan tulla jotta eiköhän nuo ihan turvallisia ole.. kaikilla on omat mielipiteensä...

Lähtisköhän sitä iltapalalle ja sitten telkkaria kattomaan

Rae ja V 3kk 1 pvä
 
Pai, suosittelisin, että kokeilisit toimia lääkäriystäväni ohjeiden mukaisesti: kokeile ensin mallasuutteella: teelusikallinen desiin rintamaitoa/korviketta. Tämä satsi vauvalle 3-4 krt/vrk. Jos ei ala toimia noin viiden päivän jälkeen, niin kokeile sitten Levolacia. Sekä mallasuutteessa, että Levolacissa voi kestää useamman päivän ennen kuin alkaa toimia. Ei tarvitse siis pelätä mitään kakkaräjähdystä :)

Levolacia aamulla joko johonkin soseeseen/maitoon sekoitettuna 2,5 ml. Mä annoin pelkästään ruiskulla suoraan suuhun. Piti tosin antaa noin puoli milliä kerrallaan, ettei Johannes sylkenyt sitä pois tai ruvennut yskimään. Annoin Levolacia tolla pienemmällä annostuksella viikon ja nostin sitten 5 milliin, kun ei alkanut toimia. 5 ml toimi jo parin päivän jälkeen, jonka jälkeen olen vähitellen pudottanut annosta ja annan nyt 3,5 ml. Pullon ohjeessakin sanotaan, että 5 ml on vauvojen ylläpitoannos. Kysyin Levolacista lääkäriystävältäni ja hän sanoi, että se on sokeri, jota elimistö ei pysty pilkkomaan. Se kerää itseensä nestettä ja löysyttää näin ollen sitä ulostemassaa. Vanhaan tavaraan se ei toimi, joten kestää hetken, ennen kuin alkaa nähdä tuloksia siitä. Vanha tavara pitää siis saada ensin alta pois.

Jos asia huolestuttaa kovasti tai lapsi on kivulias, kannattaa tietenkin mennä lääkäriin. Meillä kakkalakko ei tuntunut vaivaavan Johannesta juuri lainkaan, mutta vanhempia sitäkin enemmän.

Tsemppiä kakan kanssa!

Vielä tarkennuksena, että Levolacia annetaan siis vain kerran päivässä. ja JaKallehan oltiin sanottu, että ei suositella alle 2 kk ikäiselle vauvalle. Nuo yllä olevat ohjeet Johannes sai ollessaan 10 vkon ikäinen ja sitähän jo kaikkien heinäkuisten vauvat kai alkavat vähintään olla.
 
Viimeksi muokattu:
Juu musta kans se Levolacin päivittäin antaminen kuulostaa vähän turhan rajulta.
Jospa tekis niin et antais nyt vaan sit sitä mallasuutetta aikasemmin jos alkaa näyttää ettei vatsa toimi. Ja nyt oon parina päivänä antanu pojalle ruokailun perään hörpyt vettä, eikä tosiaan tarkota sitä et sais sitä juomalla juoda. Parit hörpyt ottaa tuttipullosta ja ihan ite tympiintyy siihen.
Onneks meil on 10.11. pojan neuvolalääkäri, josko se sitten antais ohjeita jatkon suhteen. Tosin uskoisin et tilanne helpottaa kun alkaa saamaan kiinteitä.
 
Eilen illalla sain aikaiseksi kirjoittaa oikeen pitkästi tänne ja kun olin painanut lähetä, alkoi taas tää sivuste flippailla ja tokaisi että pitää olla kirjautunut että voi kommentoida ja plaa plaa plaa.. prkl! Joten siis meni hermot sen verran että päätin laittaa koko koneen kiinni ja jättää homman sikseen..:D

Nooo siis eli koitan nyt muistaa mitä kaikkea olin kirjottanut eilen...

Ravintolassa käynti joku kysyi jo kauan aiemmin että onko käyty lapsien kanssa jo ravintolassa syömässä ja miten nuo ipanat on käyttäytynyt. Me ollaan käyty muutamia kertoja ja menny ihan jees. Joko neiti on nukkunut koko ajan, tai sitten se on herännyt syömään kesken ruokailun. Tissin oon suuhun tunkenu vaan ja jatkanu syömistä itekki:D En ole kattonu että onko viereisissä pöydissä joku menettänyt ruokahalunsa sen takia että olen lastani ruokkinut,mutta jos on niin eipä ole minun ongelma...:D Aion myös jatkossakin tehdä niin jos tarvis vaatii, ei näitä tissejä ole ennen lastakaan piiloteltu..:D

Yöllä heräilyt täällä kans melkolailla kelloa katsomalla , jos ei tutilla hiljene niin sitten röyhtäytetään tai jos sekään ei auta niin sitten laitetaan tissi suuhun. Siis jos on vain alle 2h edellisestä imetyksestä.
Viime yönä tosin tuo ipana heräsi 2 h välein 12 eteenpäin ja tätä jatkui sitten 6 asti jolloin alko sellanen huuto ja riehuminen kun Pipsa päätti ettei nukuta sittenkä. Ja tätä samaa jatkui sitten aamu 8 asti. Itse kun pyörin sängyssä yöllä viel puol2 saamatta unta,niin ei kovin paljon naurattanu tää yöllinen episodi kun joka imetyksen ajan pysyin hereillä koska lörppötissit ei pysyny lapsen suussa ja siitä seurasi kamala raivo ja pienin nyrkein tissin repiminen.
Vihdoin sitten aamulla 8 aikaan kun suostui Pipsa nukkumaan niin se sitten nukkuin meiän välissä 10 asti kunnes oli pakko nousta ylös. Joten yö unet jäi tosiaan vähiin..:/
Tänään kyllä laitoin tytön nukkumaan vasta 8 aikaa ja nukkumaan rauhoittui tunnin päästä,joten olettaisin että tänä yönä nukuttais paremmin ja aamulla myös pidempään kuin 6 asti.

Neuvola kuulumisia tältä päivältä
Tänään siis oli ensimmäinen neuvolakäynti täällä uudessa neuvolassa ja uusi neuvola th oli ihan mukava:) Kovasti kehui Pihlaa ja tytsi sitten päätti tehä kepposen ja pissas sinne lattialle.:D
Pituutta oli nyt 58,4cm ja painoa 5,430 , pään ympärys 40.4cm .Paino nousee edelleen tasaisesti rintamaidolla mutta pituuden vähäinen kasvu saattaa johtua vain erimittaajasta th:n mukaan.
Pihla sai tänään myös yhdistelmä rokotteen ja oli kovin reipas:) Ei ole ainakaan viellä tullut mitään erityistä huomioitavaa rokotteesta. Illan väsymys luultavasti johtunut vaan huonosti nukutuista edellisen yön unista ja päivän katkonaisista päikkäreistä. Varmuden vuoksi kävin kyllä apteekissa ostamassa Panadolin suppoja ja nestemäistä särkylääkettä. Ei tee pahaa muutenkaan olla kaapissa varuille:)

Kakka juttuja. Meillä on taas tänään ollut kakaton päivä... :/ Voiskohan nää johtua siitä että jos maitoa tulee vain just sen verran mitä tarvii kasvamiseen ettei tulis yhtään ns ylimääräistä joka sitten kakattais? Vai yritänköhän mä vaan selitellä itselleni huonoja tekosyitä kakattomuuteen?:D

Nyt on PAKKO mennä nukkumaan koska oikeesti on niin iso väsy jo silmässä...:/

Mukavaa vkolopun alkua kaikille ja toivottavasti sitä kakkaa alkais luistamaan kaikilla kakattomilla ipanoilla..:D

Millanen ja Pipsa
 
Heips, Onko teillä kaikilla 4 kk neuvolassa myös lääkärin tarkastus? Meillä ei ainakaan ole mutta olen kuullut, että joillain olisi :confused: Toisaalta meidän terkkarin lääkärissä käynti on aika turhaa.
Meillä ainakin on 4 kk neuvolassa lääkäri. Asutaan siis Vantaalla.
Lisäks on tarvittaessa 6 kk neuvolassa kans. Meillä melko suurella todennäköisyydellä, kun pojalla ei toinen kives ole laskeutunut.
 
Heippa vaa kaikille!
Täällä ilmoittautuisi yksi heinäkuun hurmaajan saanut lisää joukkoon. Odotuspuolelta asti olen teidän juttuja lueskellut mutten ikään saanut aikaiseksi kirjottaa itse. :)

Eli esikoinen tyttö vauva syntyi 17.7 kello 00.59 täällä pohjoispohjanmaalla, pituutta oli 50,5cm ja paino 3760g. Raskaus meni yliajalle ja jouduttiin käynnistykseen 16.7. Onneksi jo ensimmäisen puoliska tabletin jälkee alkoi tapahtua ja synnytys oli nopea ja suht. helppo. Sairaalassa olo oli yhtä hel…..tiä! Hoitajat olivat kokemattomia ja aina kun kysyin jotain, oli vastaus että nyt en kerkeä vastaamaan mutta kysypä aamulla tytöiltä. Kukaan ei myöskään uskonut kun sanoin ettei mulla maito ole noussut ja lapsi huutaa ympäri vuorokauden nälkäänsä. Vasta kolmantena päivänä sain korvikepullon että no anna sitten kerta nii kovasti tahot!!! Siis minusta aivan uskomatonta! Neljännen päivän aamuna oli vasta ensimmäinen punnitus kun kukaan ei ollut punninnut tyttöä syntymäpainon jälkeen ja siitäkin minä sain huudot että miksi en ole pyytänyt punnitusta. Eli minun olisi ensisynnyttäjänä joka ei ikinä ole pitänyt lasta edes sylissä tätä ennen, tietää että sairaalassa vauva punnitaan joka aamu ja vielä osata sitä vaatia kun hoitajat eivät sitä muista tehdä.:ashamed: Tällaisia tapauksia tapahtui paljon ja kylvettämisenkin piti vaatimalla vaatia että joku tulee näyttämään kuudentena päivänä kun vihdoin ja viimein oli kotiin lähtö päivä eikä aiemmin kukaan ollut kerinnyt sitä näyttämään. Sairaalassa jouduin olemaan yhteensä viikon koska maito nousi vasta viidennen päivän illalla kunnolla.

Arki meillä on lähtenyt hyvin sujumaan ja terveenä ollaan pysytty. Sairaalassa lääkäri huomasi tytöllä toisen lonkan lonksuvan ja olevan löysä jota käytiin 2 viikon ikäisenä ultraamassa Oulussa, mutta se oli lähtenyt paranemaan itsekseen eikä jatkotoimenpiteitä tarvittu. Pientä koliikkivaivaa oli ensimmäiset kuukaudet mutta nyt jo loppuneet. Yöt meillä on mennyt todella hyvin alusta asti kun päästiin sairaalasta pois. Nykyään meillä nukutaan puolilta öin tuonne aamu puol yhdeksään eli noin 8,5 tuntia. Eli väsymyksestä en voi valittaa. :D
Ruokana meillä on rintamaito ja korvike. Viimeaikana on rintamaito ruvennut vähenemään ja tässä viimeisen viikon aikana on korvike määrä noussut 200ml jopa 600ml vuorokaudessa eli pikku hiljaa loppuu tämän äidin imettäminen. Pottua tekisi mieli ruveta maisteleen mutta jos sitä jaksaisi vielä hetken odottaa kunnes oltaisiin edes lähempänä neljän kuukauden ikää.
Kolmen kuukauden neuvolassa käytiin keskiviikkona ja painoa on nyt 6770g ja pituutta 63cm. Todella hienosti menee! Rokotteiden laitto oli aivan hirveää ja tyttö huusi ku hyeena eikä meinannut rauhoittua ollenkaan. Kotona annoin heti Panadol supon ja tyttö nukkui parin tunnin päiväunet. Koko päivä meni itkua tihurrettaessa ja illalla nousi vielä kuume. Yöksi annoin toisen supon ettei kuume enää enempää nouse ja että saa raukka nukkua. Eilen oli vielä pistoskohdat kosketusarat eikä puhettakaan että olisi voinut ottaa laastarit pois mutta muuten oli jo tyttö oma naurava itsensä.
Nyt sitten eilen huomasin aivan yhtäkkiä että MEIDÄN NEITILLE ON PUHJENNUT ENSIMMÄINEN HAMMAS!!!!:heart: Siinä se killitti valkoisena kun katsoin suuhun. Mun piti vielä anopilta varmistaa kun tuli käymään että voiko tuo olla ja se katsoi ja totesi että ON SE!!!

Mutta nyt on jo niin pitkä romaani sekavaa tekstiä ettei kukaan jaksa lukea….

-kiiviläinen ja tyttö 3kk 5 pv-

Ps. Meillä ainakin seuraava kerta on 4kk lääkärikäynti kun marjukka-82 kyseli.:)
 
Äkkiseltään kommentoin, vaikka paljon ois kerrottavaa, mutta paremmalla aikaa sitten =)

Lääkärineuvola täällä on 3 kk:n iässä eli meillä ens keskiviikkona. 4 kk iässä täällä ei tietääkseni ole lääkärineuvolaa. Enkä muista onko ensimmäisen vuoden aikana muuta kuin tuo yksi lääkärineuvola - luultavasti ei ole. Tarvittaessa tietenkin laitetaan aika lääkärille.

Tervetuloa mukaan kiiviläinen, itsekin asustelen Pohjois-Pohjanmaalla Oulun kupeessa ja silloin tällöin vieraillaan mummolassa Kalajokilaaksossa. Saanko udella missäpäin Pohjois-Pohjanmaata asustelette? Aikamoista kohtelua olit synnytyssairaalassa saanut :hug:. Olitko Oulaskankaalla synnyttämässä? Itse synnytin 3. lapseni OYS:ssa (ja kaksi aikaisempaakin ovat OYS:ssa syntyneet) ja ainakin omat kokemukset olivat hyvät. Oulaskankaan sairaalasta ei itsellä ole synnyttäjänä kokemusta, mutta sisko ja moni ystävä on siellä kyllä synnyttänyt.

Nyt kotihommien pariin, hyvää päivänjatkoa kaikille :)

SMSM ja tyttö 12 vkoa 5 pv
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on ainakin täällä Nurmijärvellä 4kk lääkärin tarkastus neuvolassa.

Tervetuloa kiiviläinen

Ei ilmennyt mitään oireilua eilisestä rokotuksesta myöskään yön aikana. Nukkumaan jäätiin n. 21 aikaan ja herättiin syömään 5 pintaan. Sitten viellä 2, 2tunnin uni pätkää ja noustiinkin ylös :)
Nyt olis aika mennä päiväunille ulos, toivottavasti en toppaa neitiä ihan liian reippaasti kun tuola on -2 ulkona. Näitä kokeilemalla oppimisen reimuja ensimmäisen lapsen kanssa..:D

Millanen ja Pipsa
 
En ole kattonu että onko viereisissä pöydissä joku menettänyt ruokahalunsa sen takia että olen lastani ruokkinut,mutta jos on niin eipä ole minun ongelma...:D Aion myös jatkossakin tehdä niin jos tarvis vaatii, ei näitä tissejä ole ennen lastakaan piiloteltu..:D
Tämä on oikein! Mua niin naurattaa tuo viimein kommentti. :LOL: Mutta itsekin olen ottanut saman asenteen, että jos julki-imetys jotain häiritsee niin se kertoo kyllä enemmän siitä ihmisestä kuin minusta. Aika sairasta sakkia, jos vauvan ruokkimisesta saa jotain epämääräisiä ajatuksia.

Mekin käytiin tuossa viime viikolla Amarillossa syömässä ja tyttö oli mukana. Katseli meitä matkarattaista kun syötiin ja oli muutenkin oikein yhteistyökykyinen. :) Oon myös ottanut kylmästi sellaisen asenteen, että vauvat on vauvoja ja ajoittain ne huutaa kuin hyeenat. En sen takia suostu jäämään kotiin kököttään. Niin kerta!

Tervetuloa mukaan kiiviläinen. :wave: Olet kyllä tosiaankin saanut aivan kamalaa kohtelua sairaalassa! Toivottavasti annoit palautetta?

marjukka Meillä Espoossa 4kk neuvola on lääkärineuvola. Paljon tuntuu vaihtelevan käytännöt kunnittain.

Mulla vaan jatkuu kurkkukipu ja kevyt flunssa. :( Mua ottaa niin pattiin kun en pääse jumppaamaan. Ajattelin tänään käydä piiitkän vaunulenkin ja sitten tehdä kevyen punttitreenin. Muut treenit saa siis vielä odottaa. Eli on oikein vararenkaan kasvatusviikot menossa. =)

Nyt sohvalle hetkeksi ennen kuin muru heräilee päikkäreiltä...

 
Täällä me asustellaan Ylivieskassa. Oulaskankaalla synnytin, ja siellä oli paljon sijaisia töissä. En halua sijaisia morkata koska itsekin lähihoitajana sijaisuuksia paljon tehnyt ja monesti itse tiennyt paljon enemmän kuin moni vakituinen.
Tuo kokemus kuitenkin opetti sen kuinka tärkeää on kuunnella asiakasta ja miltä tuntuu kun ei saa haluamaansa apua ja miltä tuntuu kun ei kuunnella.
Sen tiesin jo valmiiksi että OAS:ssa ollaan lisämaitokielteisiä mutten tiennyt että se noin kauhean vakavaa on.

Täytyy nyt vielä sanoa että synnytyksessä ollut kätilö oli todella ihana ja osastollakin oli kaksi todella mukavaa hoitajaa jotka kuunteli ja auttoivat tarvittaessa. Harmi vaan kun olivat suurimman osan ajasta yövuorossa.

Palautetta en sen kummemmin antanut koska tosiaankin toisaalta ymmärrän hyvin miltä tuntuu olla kauheassa kiireessä töissä kun kellot vaa kilisee ja kädet ja jalat loppuvat kesken. Tosin ennen kun lähdin käskin vuorossa olleen hoitajan sanoa erityis kiitokset näille kahdelle hoitajalle ja kätilölle koska en häntäkään synnytyksen jälkeen enää nähnyt.
 
olivia tissit on viuhadellut siis milloin missäkin..:D ja paranemisia sinne suuntaan:)

Jippii äsken tuli oikeen vaipallinen kakkaa,eilisen panttailun jälkeen. Ehkä tolle neidille alkaa tulla tapa kakata vain joka toinen päivä..
Mutta nyt ipana vaunuihin ja pihalle touhuamaan koiran kanssa,jos vaikka vähän haravois noita kohmeisia lehtiä..:p
 
kiiviläinen Itse olen lähtösin Nivalasta eli Ylivieska on hyvinkin tuttua seutua nuuruusajoilta :).
OYS:ssa ne suorastaan tuputti lisämaitoa... aikalailla eroja eri sairaaloissa. Eipä ole koskaan ollu puhetta kaverin ja miehen veljen tytön kans lisämaidon saannista ko. sairaalassa... heillä kun ei rintamaitoa ole tullut, vaan ovat lähes heti olleet korvikkeen varassa. Kaikillahan maitoa ei vaan tule, niin jännä, et ei anneta lisämaitoa. Ja eihän se maito heti rintoihin nouse niin, et pienelle riittäis, niin pitäshän sitä lisämaitoa saada sairaalassa.
Meidänkin pieni jonkun verran sai lisämaitoa sairaalassa jo senkin takia, kun oli niin iso syntyissään (4650 g ja 53 cm) ja piti sokereita seurata. Silloin pitää kuulemma antaa paljon maitoa, että saadaan sokerit pysymään oikeissa rajoissa tai jotain sinnepäin... oikeen sekava sepustus :D.

millanen ja olivia Minä kans olen ottanut sen asenteen, et imetän vaikka kahvilassa, jos lapsella on nälkä. Se on sitten oma häpiä, jos joku ei sitä kestä katella - minä en siitä paineita ota (eikä mieskään). Toisaalta huvittaa, kun joskus nuorempana ulkomailla ollessa oli yläosattomia naisia ottamassa aurinkoa ja mies niitä tollas... No minähän siihen sitte, et minäki otan yläosan pois, nii johan oli mies et et varmasti ota... ei saa muut katella :LOL:. No nyt ku imetän vauvaa ei mieskään välitä tuon taivaallista vaikka toiset miehet rintoja kattoski :D. Ehkä se on miehellekki niin luonnollinen asia, ettei siksi välitä enää :LOL:.
Perhekerhossa on kahdella kerralla ollut sellanen ehkä 40-50 välillä oleva mies ja kyllä se liukkaasti lähtee paikalta syrjemmälle, kun meikä tai joku muu alkaa imettään :LOL:. No se on hänen häpiänsä, mut minä en rupea siitä paineita ottaan.

*MUOKS* Nii ja täälläki pantataan kakkaa... yleensä kakka on tullut joka päivä, mut nyt on menossa jo 5. päivä ilman kakkaa... Pierujumppaa on kyllä harrastettu, mut kakkaa ei vaan näy. Pitää kattoa tässä vkonloppu ja jos ei ens keskiviikon lääkärineuvolaan mennessä kakkaa näy niin kyselen sit lääkäriltä.

Esikoinen meillä kans panttas pitkiä aikoja kakkaa ja mallasuutetta hällekin suositeltiin sillon eka ja sen jälkeen Levolacia. Eikä täällä kyllä koskaan apteekissa sitä kummasteltu vaan sieltäki samaa suositellaan. Jossain vaiheessa neuvolasta suosittelivat, et antaa lapselle normaalin lehmänmaidon sijasta laktoositonta maitoa ja se tuntu kyllä sillon auttavan. Nyt kyllä juo ihan normi maitoa taas ja kakkaongelmaa on, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei laktoositon maito voi siihen vaikuttaa. Mutta en tiiä luultiinko sitten vaan, et laktoosittomaan maitoon siirtyminen autto :confused:
Esikoisella (kohta 7 v.) on vieläkin ummetus ongelmana, ollut tosiaan vauvasta lähtien ja jossain vajaa 2 vuotiaana piti antaa peräruiskeitakin, et sai kakan tuleen, kun toinen itki niin kovasti, kun ei saanut kakattua. Edelleen siis annetaan ulostuslääkettä...
Toisella lapsella ei ole kakkauksen kans mitään ongelmaa ollut koskaan. En tiedä sitten voiko tuollainen vauvana kakan panttaaminen enteillä jo ummetusongelmaa... se vaan on tullu mieleen, kun esikoisella on kakkaus ollut ongelmana vauvasta lähtien...

Meillä on neiti ruvennu nukkuun klo 23-8 ja eilen nukku aamupäivällä vielä 5 tunnin päiväunet. Tänään joudun herättään pienen aamulla kun piti lähtä viemään poika taksille ja saada ennen lähtöä vauva syötettyä. Tyttö on nyt nukkunu siitä asti eli n. 8:sta asti... kohta tulee poika jo koulusta, eikä neiti oo vielä heränny :LOL:. Pitänee lähtä kurkkaan ulos, et jokohan kohta alkas heräileen. Ääniä ei ainakaan tosta radiopuhelimesta vielä ole kuulunut - kääntyilemisääniä lukuunottamatta.
 
Viimeksi muokattu:
kiiviläinen teretulemas=)

4kk iässä meillä on täällä savon suunnalla (iisalmen lähistöllä) lääkärineuvola ja seuraava taitaa olla 6kk ja sitten 1v.. kaiketi, ihan tarkkaan en muista

Onpas ihana kipakka pakkasilma, - 4 näytti mittari aamulla.

Kirjakerholta tuli tutustumispaketti postiin ja tässä kiivaasti mietiskelen josko sitä lähtis hakemaan sen paketin vai ei... on kummiskin kesärenkaat (huomenna olis tarkotus vaihtaa talvitassut alle) ja tien pinnat varmaan vielä vähän jäässä.. ajattelin vain, että saisin sitten maanantaina palauttaa sen paketin jos en olekkaan tyytyväinen.. Miettimisen aihetta kerrakseen..

Pieni mies tuhisee sitterissä päikkyjä..nukkunut jotai 30-45min.. koira kävi äsken jääkylmällä nenällä tökkimässä, mutta eipä tuo unia paljoa haitannut :LOL: Eilen kävin tosiaan pojun kummin luona kylässä ja samalla siellä oli pojun tädit ja setä käymässä... Soitti ennenku menin, että toinen tädeistä ollut kipeä pari pvä sitten, mutta nyt on ok, joten päätin kummiskin mennä..sinne kun pääsin ni kummallakin tädillä yskä ja ääni paineessa ja kummitytöllä ja hänen siskollaan vuoti nenä.. Että hirmu tervettä porukkaaa... Millonhan mie uskosin, etä siellä ei IKINÄ olla terveitä vaikka kuinka niin väittäävät.. Mutta jos se on pojulle tullakseen nuha ni sehän voi tulla vaikka kauppareissulta tai tarttua miusta joten no panik, kyl se siitä:D

Poju kun eilen oppi ottamaan ihan kunnolla esineitä käteen ojentaessa ni nyt ihan innolla ottaa esim helisimen käteen kun sen vaan antaa ja sen jälestä käsi viuhtoo, niin IHANA:heart:

Nyt jos tekis kotihommia ennen ku poju herää

Rae ja V 3kk 3pvä (?)

SMSM Miun veli oli kans pienenä sellänen, että jouduttin antamana peräruiskeita ihan pidemmän aikaa, mutta nykysellään hyvä että kerkee vessaan ku tulee hätä:LOL: että kaiketi se voi ajan saatossa muuttua tuo vattantoiminta:D
 
Viimeksi muokattu:
julki-imettämisestiä...itse en sitä harrasta, kun minusta ei ole suuri vaiva mennä vähän syrjempään imettämään. Ymmärrän ihmisten kiusaantumisen esim. ravintoloissa ja kahviloissa...mutta toisaalta jokainen tyylillään, ja mitäpä sitä muista välittämään, jos itse tuntuu asian omaksi. :) joku sanoi, että kyllä sinä sitten jo toisen lapsen kohdalla olet enemmän sinut tuon asian kanssa...mutta kun ei ole kyse siitä, että ei olisi sinut, vaan itse koen, että vaivaannutan myös muita imettämällä julkisesti...ja mulla on paljon useamman lapsen äitejä kavereina, jotka eivät ole myöskään ajatteluaan muuttaneet vaikka lapsia on tullutkin ja imetys sillä tavalla tullut tutummaksi... mutta tosiaan, jokainen tavallaan.. ja vaikka äiti itsekin olen, joskus mietin noita imettämispaikkoja, kun näen ihmisiä vetämässä rintoja esille mitä kummallisimmissa paikoissa...:)

Tervetuloa uusille... käsittämätöntä kohtelua ja aivan liikaa oletetaan ensisynnyttäjän tosiaan tietävän...no, toivottavasti huonot kokemukset ei jää painamaan mieltä. Oysissa tosiaan aivan tuputtavat sitä lisämaitoa ja musta on hyvä, että siitä asiasta ei syyllistetä...samoin oli tutinkin kanssa.

Täällä nukutaan päikkäreitä...nyt nukuttu 1,5 tuntia. viime yö meni taas 20-7.30...mutta vähän taas illalla kitistiin.. kuulemma saattaa kuulua tuohon 4kk ikään, kun alkaa havainnoida enemmän ympäristöä ja tajuamaan yön ja pvän eron.

Viikonloppuja!!

Sannuliini ja Emma (su 4kk):heart:
 
Viimeksi muokattu:
Sannuliini85 en halua imettää haisevassa vessassa, jotka yleensä kaupoissa, ruokapaikoissa ym. (esim. Stocman, Prisma jne.) on tarkoitettu lastenhoitohuoneeksi ja imetyspaikaksi. En itsekään halua ruokailla p....lle haisevassa paikassa, niin siksi en halua lapsenikaan sellaisessa paikassa ruokailevan. Ennemmin julki-imetän, mutta yleensä laitan harson olkapäältä roikkumaan ja lapsen syömään harson alle eli en nyt kuitenkaan ihan rinnat paljaana aina ole - varsinkaan ruokapaikoissa. Mutta jos harsoa ei satu olemaan, niin sitten ei ole - imetetään sillon ilman :D.
 
Kuten jo totesinkin, kaikki tavallaan!:) mutta itse ymmärrän tosiaan tuon käytännön puolen, mutta mulla ei ole vaikeutta käsittää myöskään niitä, jotka asiaa ihmettelevät/päivittelevät!! :) ja enpäs itse ole joutunut missään haisevissa paikoissa lastani silti syöttämään!!:D
 

Yhteistyössä