Heinäkuun Hurmaajat 2010

Täälläkin uinailtiin yö hyvin, tosin mies kun tuli kotiin ni se anto pienelle varmaan yli 2dl korviketta vielä illan aikana, mutta poika sippas tuolla puol 11 aikaan ja puo 7 sitten heräs, syötiin ja nukuttiin vielä tuonne 10 asti..tosin kyllä kitis siinä välissä jonnii verran, mutta tutilla meni ohitse..Varmaan masuvaivoja aika paljon kun normaalisti kakkaa tulee joka päivä ja nyt viimeeksi toissa iltana tehnyt kakat...kakkatulvaa odotellessa

Pojalla on kielessä tuo sammas nyt pahentunut, ei auttanut keitetty vesi eikä puolukat...joten pitää jotain lääkettä pyydellä kohan torstaina mennään sinne neuvolaan ja samalla lääkäri

Illasta olis sen neuvolan ehottaman kerhon tutustumiskerta, pitäähän sitä käydä kattomassa mistä on kyse, pääseepähän täältä neljän seinän sisältä pois

jälkitarkastus siitähän meillä on ollut puhetta vaikka kuinka, muttas miun ongelma on seuraavanlainen: Kun en tiijä onko nämä jotkut pitkittyneet menkat vai onko tämä pitkittynyttä jälkivuotoa, mutta kun siis alakerta vuotaa ni voiko sinne lääkärille mennä??

Miusta tuntuu, että tuo meidän pieni mies vaan kutistuu ku vähän aika sitten tuntui että nuo 56cm vaatteet pitää kaikki laittaa pois ja nyt ne taas mahtuu todella hyvin ja vähän on jopa väljääkin...vai likkö ajatuksissani venyttänyt vaatteita kun kuivamaan olen laittanut, en tiijä:LOL:

Pieni mies hymyili tänään niin makseesti äidille, että:heart: Kyllä vähän seippas kun perjantaina mentiin porukoille ja poika hymyili heti miun äidille...itse sain työtä tehdä, että edes yhden hymyn sain...itse asiassa vkl hymyili kaikille muille paitsi miule..nyt sitten kun tultiin kotiin ni äippäkin pääs osingoille:D

Vaikka kuinka eilen imetin kuin viimeistä päivää niin ei tänään tunnu tissit yhtään sen täydemmiltä..eilen illalla rupes tissit tuntumaan ihan luttanoilta lapasilta ja samaa rataa ne jatkaa tänäänkin, en vielä olis valmis luopumaan imetyksestä:(

Rae ja V 6vko
 
Rae89 Hienosti teilläkin poika nukkuu. Kaipa se vaan on niin ettei nää meidän pikku-ukot tuu rintamaidosta tarpeeks kylläsiks et jaksaisivat yön sillä.
No siis mun käsityksen mukaan sinne jälkitarkastukseen voi mennä vaik oiskin menkat tai vielä jälkivuotoa, korjatkaa jos oon väärässä ?
Mä kans luulisin et mul on jonkunsortin menkat menossa, tosin paljon niukemmat ku ennen raskautta eikä oo maha juurikaan kipee. Alko tiputtelemaan tossa viime perjantaina ja edelleen jatkuu. Ens viikolla onkin sitten jälkitarkastus, vähä jänskättää kyl. Hitsit pitikin niitä peittoja heilutella ennen jälkitarkastusta... :LOL:

Ei hitto mitä hymiöitä on tullu: :stick:
:LOL:
 
Rae89 Mulla oli vuotoo sillon kun oli jälkitarkastus. Sano et saattaa olla et joutuu uudestaan käymään papakokeessa et saattaa olla liian verinen näyte tai jotain.. Mut siinäpä sit käyn. Eli periaatteessa vuoto ei haittaa mut saattaa haitata :D

Mie taidan tänään käydä ostamassa jonkinlaisen kantoliina noitten kolmen edellisen päivän perusteella kun poika on huutanu ihan sikana. Eilen illalla sit annoin pojalle supon kun huus vaan ja meni tunti, sit rauhottu, söi ja nukahti :) Mut pitäsköhän mun ihan neuvolaan tuosta soittaa kun yhen äkin tommosia mahavaivoja tullu??

Muutosta selvittiin jopa hengissä ja nyt ootellaan sit innolla et päästään lokakuun lopussa muuttaman ihan ikiomaan taloon :)

Täällä on mukava kun on neuvola tuossa kadun toisella puolen ja sit kun omaan taloon muutetaan on n. puolen kilsan kävelymatka, ennen piti autolla huristella ja se ei oo kovin kivaa yksin kun poika huutaa kaukalossa takapenkillä :/

Jahas, nyt pitää lähtee sitä kantopussukkaa ostamaan :wave:

Laura ja Matias 9 vko 3 pv
 
Tiistaipäivää!

Onnittelut Olivialle naimisiinmenon johdosta! Onnittelut myös rouva Sagalle ja muille mahdollisille juhlijoille, jotka ovat tämän imetys- ja väsymysdemenitan vuoksi menneet ohi :)

Mua on alkanut huolettaa se, että pikkumiehen ruokailut ei pahemmin osu yöaikaan, jolloin olisi tärkeää imettää, että maidontuotanto pysyisi hyvänä. Onko jollain tästä parempaa tietoa. Toistaiseksi on siis kyllä pärjätty tälläkin systeemillä, mutta entäs kun tyyppi rupeaa syömään enemmän? Pitäisi varmaan ruveta vähitellen muuttamaan unirytmiä, joka meillä on edelleen sellainen, että yöunille mennään joskus puoliltaöin. Neuvolalääkäri sanoi, että vielä ei kannata yrittää, koska siitä ei ole mitään hyötyä - lapsella on oma rytminsä. Mene ja tiedä. Ostin Weledan imetysteetä. Pakkauksessa luvattiin harmonista imettämistä :)

Meidän ennen niin rauhallinen pikkumies on ruvennut kitisemään ja itkemään iltaisin oikein kunnolla. Enimmäkseen lienee kyse väsymyksestä ja sylin kaipuusta, mutta varmaan osasyynä on myös vatsavaivat ja/tai nälkä. Eilen sain nukutettua kantoliinaan jo joskus iltakymmeneltä ja olin toiveikas, josko päästäisiin kaikki nukkumaan aikaisemmin, mutta hetihän se vauva heräsi, kun otin liinasta pois ja yritin laittaa sänkyyn. Sitten alkoikin melkein kolmen tunnin kitinä ja itku. Yhden maissa lopulta päästiin nukkumaan.

Täällä pitäisi siivota kovaa vauhtia ja purkaa loppuja muuttolaatikoita, kun ne ristiäiset on sunnuntaina. Eikä nimestä ole vieläkään tietoa :) paitsi kutsumanimestä. Me ollaan kyllä sellaisia, että jätetään vähän kaikki viime tinkaan ja ollaan aina myöhässä joka paikasta - mies on tosin paljon pahempi myöhästelijä ja se ärsyttää aivan järkyttävän paljon.

Mitäs sille laihdutusryhmälle kuuluu? Vai olisko kiinnostusta herkuista vieroittamisryhmään? Mulla on ainakin lähtenyt makean ja muiden herkkujen syönti aivan lapasesta. Aina oon tykännyt makeesta, mutta ikinä en ole sitä näin paljon syönyt. Suklaata ja muuta karkkia menee joka päivä. Sipsejäkin menis varmaan, mutta onneksi niitä ei ole aina kotona. Limua en onneksi ole ruvennut juomaan, vaan yritän pysytellä vedessä, maidossa ja mehussa. Onko muilla samaa "ongelmaa"?

Mä voisin myös lähteä johonkin pääkaupunkiseutulaisten elokuvasessioon, jos sellainen päätetään järjestää. Nyt pitäisi lähteä purkamaan noita laatikoita, kun tuo pikkumies nukahti. Jostain syystä ei kiinnostaisi pätkääkään, vaan voisinpa itsekin mennä ottamaan pienet torkut.

Mukavaa päivää kaikille!
 
pikaisesti vauvakinosta/babybiosta. mulla oli kantoliina esikoisen kanssa mukana ja oli kätevä. imetin hänet siinä ja hän nukkui puoli tuntia joka kerralla.

me oltiin aina eturivissä. joku ryhmästä tuli hyvissa ajoin ja varasi paikkoja. eturivi on siitä kätevä, että vauvan voi laskea maahan peiton päälle ja itsekin voi istua maassa, jos haluaa. lisäksi siitä on kätevä lähteä vaippaa vaihtamaan ym.

täytyy odotella milloin seuraavan kerran tulee vauvakino, katsokaa: vauvakino

vaunut on sitten jätettävä aulaan, että se kannattaa ottaa huomioon...
 
Päivää, rouvat ja neidit ihanaiset!

Miekkonen on vielä tän viikon lomalla ja hengailee nyt Sulon kanssa - mä naputtelen tietsikalla jo hiukan työhommia ja piipahtelen tietysti täällä viiden minuutin välein.. Koko ajan tulee mieleen jotain, mitä haluais kirjoittaa, mutta ei malta aloittaa kun tulis väsättyä kokonainen romaani kerralla..

Koska olen omanapaisuuden kuningatar, niin kerrottakoon aluksi meidän kuulumisista se, että koko ajan pyyhkii paremmin! Meillä jonkinlainen käännekohta oli se, kun Sulo täytti 6 viikkoa. Ei se siihen päivämäärään liittynyt, mutta jotenkin siitä 1.5 kuukauden iästä lähtien itkuisuus on päivä päivältä vähentynyt. Se on aivan ihmeellistä! En olisi niinä pahempina päivinä voinut uskoa tätä. Nykyään Sulo viihtyy jopa yksinään leikkimatolla tai matolla maaten vaikka 20 minuuttia -- siis ennen sitä ei voinut oikeasti laskea yli 30 sekunniksi mi-hin-kään, tai alkoi huuto. Ja nyt tuo ihana herra on myös etupäässä hyvällä tuulella, huudahtelee + hymyilee + opettelee ääntelemään + on niin uskomattoman suloinen että itku meinaa tulla. Kyllä se joka päivä toki yhä itkeekin, ja hermostuu helposti jos tissi ei ole suussa samalla sekunnilla kun sen sinne haluaisi, mutta on tää aivan erilaista kuin se aivan helvetillinen alku. Ja voihan tässä jotain takapakkiakin tulla.. Mutta ihania päiviä ollut.

Miehen lomakin taitaa vaikuttaa tähän: oon saanut kunnolla omaa aikaa, käynyt jumpassa ja puistossa lukemassa naistenlehtiä ja sellasia ihania tunnin omia breikkejä, joista saa paljon voimaa. Perjantaina oon menossa ekaa kertaa "juopottelemaan" tupaantuliaisiin - tosin en yksinkertaisesti henno lähteä juhlaväen kanssa baariin, vaan luulen että kipitän kyllä Tuhkimon lailla kotiin keskiyöllä kotiin. Ja jos menen ko. bileisiin vaikka kasilta, niin eihän se ole kuin neljän tunnin keikka, mutta ihmeelliseltä sekin tuntuu :D Ja aion kiskasta pari skumppalasillista ja nauttia!

Oma paino kyllä ahdistaa. Mulla imetys ei siis näiden 2 kuukauden aikana ole vienyt kiloakaan mennessään, vaan 7 ekstrakiloa istuu yhä tiukassa. Mitkään vanhat farkut ei mee päälle - tai menee, mutta ylin nappi ei mene kiinni. Vatsa on pelkkää löllöä. Tää masentaa hetkittäin tosi paljon. Mutta oon herkutteluun ihan koukussa.. Enkä osaa nyt yhtään ajatella mitään terveysruokavaliota, ää. Mun tapauksessa paino ei oo koskaan aktiivisella liikunnalla pudonnut kovin alas - sen kevennetyn ruokavalion osuus on aina ollut tärkeämpi. Tietty liikunnasta on silti aina paljon hyötyä muin tavoin - mielenterveydellisesti, sekä lihaskunnon ja jaksamisen kannalta.. Tällä hetkellä ikävöin ennen kaikkea ryhtiä! Tuntuu, että roikun ihan voimattomana lysyssä ja sekin saa näyttämään läskimmältä. Mutta sieltä syvistä vatsalihaksistahan se ryhtikin lähtee, ja ne on nyt ihan kadoksissa.

Imetyskin jumittaa kroppaa ainakin mulla. Miten teillä? Oon oppinut vihdoin imettämään makuullaan silleen, että yösyötöt menee nykyään siinä asennossa (ja onhan se paljon rennompaa kuin se istumaan könyäminen), mutta huomaan että niska tulee kipeäksi, kun kuikuilen Suloa ja oon oudoissa asennoissa.. Pakko varata aika hierojalle.

Ai kauhee, koko ajan tulee taas uusia aiheita mieleen, mutta kirjoitan enää yhdestä: lastenvaatteet! Oon shoppaillut pikkuputiikeista ja netistä kaikkia ihania bodyja, trendikkäitä uusretro-tanskalaismerkkejä jne. Mutta näähän on tosi monet ihan paskalaatuisia! Kaula-aukot ja "lahkeensuut" (mikä se sana on..) venähtää ihan supernopeasti ja sitten noi vaatteet näyttää jo aivan typeriltä, kun kaikki "aukot roikkuu". Kimpaannuttavaa! Luulin ostaneeni laatua. Hmph. Ja ihan kotimaisetkin hyvät merkit vaikuttaa aika kestämättömiltä. Tietty vauvanvaatteita pestäänkin paljon ja näin.

Sulon kintuissa alkaa vihdoin olla sen verran lihaa, että ollaan siirrytty vihdoin kestovaippoihin (aiemmin ne oli niiiiin liian suuria). Imse Vimset näkyy kyllä falskaavan ton pissan osalta aika pahasti, mutta niitä meillä on eniten. Täytyy tutkia ja kehitellä. Fuzzi Bunzit ja BumGeniusit on ihaaaaania. Ne on niin nättejäkin :) Ja jokaisesta kestovaippavaihdosta tulee niin hyvä mieli, kun ei tartte heittää mitään roskiin.

Nyt pitää kyllä mennä. Loppuun kannustusta: eli imetykseen tsempiksi vielä sellainen, että maitoa muodostuu koko ajan lisää: imetyskerran aikanakin. Se ei siis koskaan lopu. Ja se maratonin loppupuolella heruva maito on sitä kaikkein rasvaisinta! Pidetään tää ajatus mielessä ärsyttävien tissitakiaisten kanssa, jooks siskoset! :heart:

kardemummma & Sulo jotain 8+ viikkoa
 
kardemummma Hienoa lukea et teillä alkaa elämä pojan kans helpottumaan. :flower:
On tainnu se teidän kiukku siirtyä tänne meille. Poika ei oo taas ollu oikein missään eikä mitenkään tyytyväinen.
Pakko tolle on lisämaitoa antaa (sanoo asiantuntijat mitä hyvänsä). Mä en muuten oikeasti mitään muuta tekiskään ku imettäisin. Tänään taas ollu huutamassa ruokaa tunnin välein. Ja ihan väsyksissä raukka.
 
Solnushka ja Kardemummma, no todellakin maistuu herkut myös täällä. Mun on kans saatava suklaata ja pullaa ja jätskiä oikeastaan päivittäin. Ainakin jotain noista. Ja kaupassa ei pysty ollenkaan käymään niin, ettei ostais jotain mitä mieli tekee. Juu ja tästä sit seuraa se, että tuo vatsa ei kyllä ole palautunut. Tai se on kyllä niin omituisen mallinen, että väitän, ettei johdu edes vain syömisestä. En mä olis saanut sitä ennen raskautta syömällä tällaseks. Mut mä tosiaan toivon, että sille jotain vielä tapahtuis. Ja koska syömistä en lopeta, niin jumppaan olis mentävä :)

Solnushka, meillä on myös ollut noita iltakitinöitä oikeastaan ihan koko ajan. Nyt tuntuu, että helpommalla on päästy niin, että jos saa pojan rauhoittumaan, niin laitetaan vain omaan sänkyyn ja nukahtaa sinne. Näin on nyt tehty 3 iltaa. Siihen asti nukutettiin aina syliin, ja siinä meni välillä todella pitkään. Eli vaikuttais olevan kaikille helpompaa toi itsekseen nukahtaminen, kun vain on ensin saanut sen kauhean kiukun rauhoittumaan. Ei tietenkään itkevänä laiteta poikaa sänkyynsä.

Kardemumma, ihana kuulla, että Sulo on alkanut esittää rauhoittumisen merkkejä!. Ja noista vaatteista. En tiedä noista lahkeensuista, miten ne on teillä plörähtänyt, mutta bodyissa ainakin kaula-aukon ryhti pysyy helpommin mallillaan sellasissa nepillisissä kaula-aukoissa. Ne venepääntiet (tai miksi niitä nyt kutsutaan) toimii vain silloin kun ne on tarpeeksi ommeltu päällekkäin ne reunat ja kangas on paksuhkoa ja ryhdikästä. Jos kangas on ohutta ja venähtävää niin ne venepääntiet roikkuu ties missä vyötäröllä. Mutta näistä venepääntiellisistä voin suositella ainakin Dunsin bodyja (ruotsalainen luomupuuvillamerkki). Mutta tosiaan todella raivostuttavaa on tuollainen, että jos kuvittelee ostavansa laadukasta, niin vaate ei sellaiseksi sitten osoittaudukaan. Varsinkin niistä suomalaisista kannattais varmaan reklamoida jos et todellakaan ole tyytyväinen. Ymmärtäisivät, että laatuun pitää kiinnittää enemmän huomiota. Niin ja kiva kuulla, että teilläkin jo kestovaipat toimivat. Meillä pojalla ei ole ollut yhtään kertakäyttövaippaa jalassa sairaalan jälkeen, ja mä olen nyt jotenkin ihan seonnut varmaan, mutta ollaan nyt viikonlopuksi lähdössä reissun päälle niin, että ollaan 2 yötä hotellissa ja sinnekin mä niin haluaisin ottaa noi kestot mukaan. Musta tuntuu, että mä en ymmärrä mitään niistä kertakäyttövaipoista. Järki sanoo, että nyt pitäis vaan ostaa kertakäyttöisiä, mutta katsotaan nyt miten tehdään.

Saga ja poika 7,5 vko

Ai niin ja Solnushka, ei osu meilläkään ruokailut juurikaan yöaikaan. Ehkä maksimissaan 2 kertaa viikossa syödään neljän viiden aikaan, mutta yleensä ensimmäinen syöttö on aikaisintaan puoli kuudelta. Useimmiten vasta puoli seitsemältä. Mutta mä oon päättänyt ajatella, että kai poika tietää mitä tekee :) Yritän vain luottaa siihen, että maidon tuotanto pysyy kunnossa näinkin. En kuitenkaan millään viitsisi poikaa yöllä herätellä, jos ei itse herää.
 
Viimeksi muokattu:
Toimistovierailu vauvan kanssa takana! Hyvin meni, pieni nukkui melkein koko ajan. Välillä vähän katseli porukkaa kulmat kurtussa. Pari tuntia käytiin pyörähtämässä ja voin kyllä käsi sydämellä sanoa, ettei ole yhtään ikävä töihin. :D Ehkä sekin päivä vielä koittaa...

Pai Meilläkin alkoi kakkoskoon vaipat flaskaamaan. Vaihdettiin sitten kokoa isompiin. Meillä on siis öisin kertikset käytössä.

kardemummma Kiva kuulla, että itkuisuus on helpottanut siellä! Sitä nauttii ihan eri tavalla hyväntuulisesta vauvasta, kun se on ensin pari päivää karjunut. :) Meilläkin pieni on yleensä tyytyväinen ja iloinen vauva, mutta vatsavaivat aiheuttaa välillä huutopäiviä. Nekin kuuluu asiaan (eihän sitä itsekään ole aurinkoinen joka päivä). Meilläkin on käytössä Fuzzit ja ostin muutaman Bumgeniouksenkin. Tykkään molemmista tosi paljon. Ainoastaan harmittaa, etten ostanut heti alusta one-sizeja. Tosin ehkä nämä S,M -koot istuu paremmin.

Minäkin mielelläni treffailisin pk-seudun (ja miksei muidenkin :) ) mammojen kanssa. Treffeistä onkin jo muutamaan otteeseen ollut puhetta - nyt pitäis vaan reippahasti sopia päivä ja paikka. ;)

Jaahas, nyt alkoi kuulua karjuntaa vaunuista!
 
Juu elikkäs sinne voi jälkitarkastuiseen mennä vaikka vuotais...Hyvä niin:D Mut pitää vielä torstaina kysästä kun miula on to hoitajan aika ja pe vasta lääkäri

herkut maistuu tääälläkin ja sit kiroan miten paino ei tipu!!!! eilenkin piti miehelle oikein soittaa ja sanoa että tuo kaupasta karkkia ja suklaata... Paha minä:ashamed: Jospa sitä jossain välissä sais itteensä niskasta kiinni!!!

imetys miulakin varmaan aika iso tekijä on tuossa maidon tulon vähenemisessä se,että ei yöllä tule imetettyä..illalla kyllä tissiä tarjoilen tuonne puolille öin ja aamulla vaihtelevasti 6-7 väliin herää syömään eli jos se tehokkain aika oli 03-06 ni meillä kyllä jää se käyttämättä..mutta kuten jo joku mainitsi ni en kehtaa kyllä poikaa siihen aikaan herättää

Tään päivää poika ollut suht tyytyväinen, mutta tissillä oltu 1h välein ja nyt sitten iltapäivästä kauhee kitinä ja huuto, korviketta meni 130ml eikä oikein vieläkään ole tyytyväisen oloinen, mutta enenmpää en vielä anna kun puklaa korvikkeesta tosi helposti...taitaa tänäänkin tuota korviketta mennä se väh. 4dl.. Harmittaa itteensä ihan älyttömästi kun tissiä tarjoilee koko päivän, ja sitten kun mies tulee kotiin ni poika vetäsee tissin lisäksi korviketta (yleensä välillä klo 19-23) vielä sen 4dl....Eilenkin kun imetin ni ei tänään tissi tunnu yhtään sen maitoisemmilta:'(

Onpa kiva kun tuo poika nyt aloitti tuon huutamisen kun pitäs tunnin päästä lähteä käymään siellä kerhon tutustumisillassa, ei kauhean kiva jos siellä nuita äänijänteitään koettelee
 
Onnea oikein miljoonasti kaikille jo nimen saaneille vauvoille ja Olivialle (oliko joku muukin?) siviilisäädyn vaihtumisesta :heart::heart::heart: !!!

Täällä posti toi eilen kimperin kantoliinan ja sitä on nyt pari kertaa kokeiltu. Kotihommat ja polttopuiden siirtäminen varastoon onnistui huippuhyvin :)
Täällä on jo sen verran kylmä, että uuneja ja hellaa on pitänyt lämmittää. Ja poitsulla pidetään ulkona kevytvanupukua.

Minkälaisia hoito-ohjeita ootte saaneet vauvojen hormoninäpyille? Mä oon nyt laittanut muutaman kerran bepanthenia ärhäkämpiin näppyihin.

Mä en tykkää ollenkaan noista venepäänteistä lasten vaatteissa. Tähän mennessä positiivisin hinta-laatusuhde on ollut minusta Lindexillä. Ja aika söpöjä vaatteitakin siellä on tarjolla.
Småfolkillakin on kivoja vaatteita, mutta minusta tuo niiden (uni-)haalari on vähän oudon mallinen : /

Meidän poitsulla on lähes koko ajan tippa toisessa silmäkulmassa. Silmää on pyyhkäilty keitetyllä vedellä kostutetulla pumpulilla. Itse epäilen, että kyyneltie voi olla tukossa. Neuvola on vasta ensi viikolla...

Mitenkäs toiset kestoilijat hoidatte vauvojen villahousuja?

Meillä on ristiäiset parin viikon päästä. Äsken tilasin now and foreveriltä lautasliinat pojan nimellä juhliin :)

Nyt kutsuu pieni mies, joten ei kun heips!
 
Mä laitoin tuohon facebook ryhmään pyynnön päästä jäseneksi=)Jos joku minut siihen vahvistaa=)
Venepääntiepaitoja en hanki minäkään,ne tosi huonoja..
Hormooninäppyjä en hoida mitenkään:|oon ajatellut että ne vaaratomia eikä niille tarvii tehdä mitään:|
hipsu
 
Siellä kerhossa käyty tai siis tutustumiskerralla ja hauskaa oli..Olin vaan auttamatta nuorin ja meidän pieni mies myös... kaikki muut lapset oli 1v ylöspäin.. Mutta päätin, että rupean käymään, vaikka Veeti ei sieltä hirveesti mitään irti saa, mutta saanpahan mie aineskin juttelu ja muuta äitiseuraa... Pieni mies hurmasi kaikki ihan mennen tullen..Jaksoivat ihmetellä miten on jäntevä ja iso vauva... ja arvailivat iäksi 2,5kk pikksen hämmästyivät ku käskin ottaa muutaman viikon pois, että 6vko olis lähempänä totuutta:LOL:

Pieni mies on nyt tissillä ruokittu ja suht tyytyväisen oloinen, mutta tuttelia pitää vielä yöksi antaa..taitaa vaan masu vaivata suht paljon ku ei ole 2 päivään nyt kakkinut ollenkaan...sitä odotellessa...
 
Pieni tissitakiainen tainnutettu! Ollu taas koko illan tissillä, lyhyitä hetkiä vaan uinaillu tai muuten vaan seurustellu. Muuten hirvee kitinä, jos ei saa tissiä. Samalla kaavallahan me mennään joka ilta... en paljoo muuta ehdi tekeen, kun tarjoomaan tissiä. Mutta onneksi tämä aikakausi ei kestä ikuisesti, niin jaksaa nää imetysmaratonit. Huh.

Huomenna isyyden tunnustus iltapäivällä. Saa senkin alta pois ja vois miettii et millon pojan nimi julkaistaan. Kun ristiäisiä me ei pidetä, ei kuuluta kirkkoon, mutta jotkut pienet nimiäiskahveet.

Ja hormoninäppyjä ei hoideta täällä mitenkään, eikös ne lähde ihan ite pois ajallaan? Tai niin olen ainaskin kätsänny asian...

Mutta nyt kipasen jääkaapille, jos pikkasen iltapalasta... :whistle:
 
Heipsan!
eilen illalla rupes tissit tuntumaan ihan luttanoilta lapasilta ja samaa rataa ne jatkaa tänäänkin, en vielä olis valmis luopumaan imetyksestä
Useampikin on tuskaillut imetyksen kanssa. Tähän haluan vaan muistuttaa, että imetystä se on se osittaisimetyskin. Eli ei suinkaan imetystä tarvi lopettaa ikinä, jos ei halua - tai siis ei niin pitkään kun laps vaan suostuu rintaa imemään :) Aina sieltä jotakin tulee, vaikka kuinka tuntuis tyhjiltä ja pienelläkin määrällä rintamaitoa on paaaljon positiivisia vaikutuksia esim. vastustuskykyyn ja ravintoaineiden imeytymiseen. Eli imettäkäähän äitiliinit vaan rauhassa ja jos tarvii niin tuttelia päälle. Ei imetys ole turhaa vaivannäköä, vaikka päälle tarvisikin antaa vielä pullosta lisää :)

Meidän neiti juhlisti 1kk täyttymistä alkamalla seurustelemaan ja hymyilemään :heart: Kun hänelle alkaa jutella niin tyttö tapittaa keskittyneesti silmiin ja vastailee guu ja gää ja väläyttelee sellaisia ihanan haparoivia hymyjä! Ihanaa, yksi iso askel menty eteenpäin ja vauva tuntuu heti niin --- isolta ja erilaiselta.

Saaralla on silmätulehdus. Toinen tippakuuri jo menossa. Ja syynä on juurikin ne tukossa olevat/ahtaat kyynelkanavat, mistä joku kirjoitti. Toivottavasti ei kovin pitkään jatku tämä vaiva, vaikka ei se juuri tyttöä tunnu haittaavan.

Monta muutakin asiaa oli mielessä, mutta en nyt enää muista ja nukkumaan pitää joutua... No päivärytmistä vielä, että meillä ei oikeastaan ole mitään rytmiä. Päivät vaihtelee nukkumisen ja syömisen suhteen vielä kovasti. Yöunille mennään joskus 21-24 ja yösyötöt on noin klo 03, 06 ja 08. Joskus tietysti noustaan silloin kahdeksan maissa, mutta jos haluan ja mahdollista muun perheen puolesta, niin kyllä Saara suostuu vieressä nukkumaan vielä kymmeneenkin saakka :)

Nyt hammaspesulle!
ps. Sain hetki sitten kopasta kuuluvat ähinän ja pyörimisen rauhoittumaan laulamalla täältä toiselta puolelta huonetta pari kertaa Jumalan kämmenellä... Ihmeellistä, pitää koitta toistekin!
 
Vielä lisäys: Mullakin herkuttelu on ihan tolkutonta... Liikuntaa oon vasta vähän alotellut ja kävelystä kipeytyy edelleen nivuset. Tohon syömiseen pitäin saada joku järki. Leivonnaisia ja suklaata on pakko saada joka päivä ja yleensä yks kerta päiväs ei edes riitä. Mitähän sitä keksisi siihen herkuttelu session tilalle päiväohjelmaan? Kun tarve on saada hetki omaa aikaa ja istua rauhassa lehden ääressä, mutta miks siihen pitää vielä väkisten liittyä se kahvi ja kasa keksejä/suklaata/kakkua...
 
Pikkuveikka täyttää tänään 2kk. Miten aika meneekin näin nopeasti? Meidän pikkuvauvasta on kehittynyt naurava, jokelteleva ja hieman jo vierastavakin pieni poika. Painoa on nyt 5680g ja pituutta 61cm. Mulla on tänään jälkitarkastus, hui.. Häntäluu on erittäin kipeä edelleen, arvet kiristää ja niskat on aivan jumissa. Siinäpä on lääkärille valitettavaa roppakaupalla.

Otatteko vauvoille pneumokokkirokotteen? Neuvolassa pyysivät miettimään asiaa, sillä senhän sitten saa seuraavalla kerralla 3kk neuvolassa. Meillä tuo rokote on vielä harkinnassa. Rotavirusrokote otettiin, sillä me muut ollaan se jo sairastettu ja se oli aivan hirveä tauti. Rotavirusrikotteesta tuli pieniä sivuvaikutuksia. Veikalla oli maha kipeä ja pierut haisi aivan hirveällä eilisen päivän. Himpun verran kiukkuisempikin taisi pikkuinen olla.

Päivärytmi meillä vaihtelee vielä aika paljon, yöt tosin menee jo samalla kaavalla, klo 21.30 nukkumaan, klo 3.30 syöttö, klo 7-8 herää aamupesuille.

Harrastuksiiin ollaan jo ilmottauduttu, vauvamuskari ja vauvajumppa näin aluksi, myöhemmin syksyllä sitten ehkä vauvauintiakin. Perhekerhokin alkaa tällä viikolla. Tähän kun lisää isompien lasten harrastukset niin kiirettä pitää :eek:

Sammaksen hoitoon olen kuullut sellaisen vinkin, että päivittäin kun pyyhkii vauvan kieltä vishyllä, niin sammas pitäis hävitä nopeasti. Pumpulipuikkoon vishyä ja sillä pyyhkii, kannattaa kokeilla.

Hormoninäppylöitä olen pyyhkinyt septidinillä ja laittanut sinkkivoidetta. Sinkkivoide tosin kuivattaa ihoa ja sitten saa rasvailla perusrasvalla, mut ainakin pahimmat näpyt rauhoittuu tolla konstilla. Neuvolasta sain tämänkin hyvän vinkin.

Olivialle isot onnittelut täältäkin.

omenaruusu ja M 2kk
 
Kiitos onnitteluista omenaruusu. :) Tuo vauvamuskari muuten kuulostais tosi hauskalta. Täytyykin katsoa, onko meillä päin jossain tarjolla. Vauvauintiakin mietin pitkään, mutta ryhmät alkaa vähän huonosti nyt syyskuussa eikä meidän vauva ole silloin vielä vaadittavaa 3kk.

Meillä on nyt vuorostaan kakka hukassa. :| Pieni on kakannut viimeksi sunnuntaina. En muuten olis huolissaan, mutta vauvalla on selvästi vaikee olla. Viime yönä ei saanut unta vasta kuin kahden maissa. Ähisi, puhisi ja itki sängyssä ja oli kovasti ilmavaivaa. Samoin tänään ei nukahda muuta kuin kantoliinaan tai syliin. Heti kun laittaa selälleen, alkaa kipristelemään. Koitin soittaa neuvolaan, mutta kaikki on joko lomalla tai sitten puhelimet varattuina. Eli pitää apteekkiin mennä kyseleen neuvoa.

Aivot on niin jäässä huonosti nukutun yön jälkeen, etten muista, mitä piti kommentoida... Eli lähdenpäs keksimään loitsuja, joilla sais vauvan kakkaamaan. :)
 
Olivia Hae apteekista mallasuutetta.
Juu, laitoinkin jo miehen asialle, että hakee kotimatkalla. Jospa sillä lähtis kulkeen taas.

omenaruusun innoittamana aloin taas katselemaan vauvan kanssa puuhaamismahdollisuuksia. :) Olen jäsenenä kahdella salilla (siihen on ihan hyvä syy miksi kahdella :D ) ja molemmissa on äiti-vauva jumppaa. Jee! Eli meen perjantaina kokeileen sitä. Tänään ajattelin viedä itseni bailatinon alkeistunnille... Jostain syystä mulla on pakottava tarve nöyryyttää itseeni... :ashamed:
 
Viimeksi muokattu:
Olivia Oikein paljon onnea ;).
Tuosta vauvauinnista pikaseltaan kommentoin. Täällä Oulussa ainakin voi ilmoittautua ryhmään vaikka alkaakin syyskuussa ja ite voi aloittaa vasta myöhemmin. Maksua ei kuitenkaan makseta kuin vasta siltä ajalta kuin siellä käy. Mekin aloitamme vauvauinnin lokakuun lopussa/marraskuussa, mutta olemme jo ilmoittautuneet ryhmään. Kannattaa kysästä mikä käytäntö teilläpäin on vauvauinneissa.
Oulussa oli aiemmin käytäntö, et oli kertamaksu ja piti ostaa 4 lipun sarja aina. Nyt tuntui olevan kuukausimaksu (kalenterikuukausi), mutta vielä pitää tarkistaa, et mites maksu jos ois alottamassa lokakuun lopulla - pitääkö maksaa koko kuukauden maksu. Silloinhan kannattas alottaa vasta marraskuun alusta. Joulukuu kans mietityttää, kun silloinkin vajaa kuukausi, kun alkaa joulutauko. Et kannattaako sit maksaa vain marraskuulta. Olen vetäjälle laittanut kyselyä aikapäiviä sitten, muttei ole vieläkään vastannut.
 
No niin joskos nyt sitten ehtis ja jaksais keskittyä kirjottamiseen hetkisen.
Aamulla käytiin neuvolassa ja oli se lääkärikin samalla.
Pojalla kaikki ok. Ikää reilu 6 viikkoa.
Pituus 56,8 cm
Paino 5005 g
Eli keskikäyrällä menee :)
Poika sai sen rotan ekan satsin ja sen kunniaks tossa väänsi ehkä maailman suurimmat kakat. Meinas taju lähtee äitillä ku siivos niitä.
Ainoa ongelma on edelleen se ku toinen kives ei oo laskeutunut. Sitä nyt sit seuraillaan 4 kk neuvolassa ja sitten tarvittaessa 6 kk neuvolassa. Ja jos sit ei oo luonto korjannut, laitetaan lähete Jorviin. Toivottavasti luonto korjais !
Onkos jollain ollu sama tilanne ? Miten iso operaatio mahtaa olla jos ruvetaan leikkaamaan ?

Rae89 Kuulostaa kivalta toi kerho, vaikka teidän poika olikin nuorin. Äkkiä se kuule siinä kasvaa ja mistä sitä tietää jos sinne tulis vähän ajanpäästä joku vielä nuorempi :) Hyvää tekee pojalle sekä äidille saada seuraa :)
Mäkin haluisin kauheasti mennä johonkin, mut ku tuntuu hölmöltä et jos joku avoin onkin kauheen sisäänpäin lämpeevä ja jää sitten ihan itekseen vauvan kans. Oon vähä huono lähtee tutustumaan uusiin ihmisiin. Ja olemassaolevat mammatutut asuvat kaikki jossain liian kaukana. :( Saa nähdä miten tässä käy.

omenaruusu Me ainakin meinataan ottaa se pneumokokki, josko sillä säästyis parilta korvatulehdukselta ja tietty niiltä vakavammiltakin.

Fanni-Maria Kiitos kannustavista sanoista imetykseen liittyen. Noin mäkin oon sen järkeillyt.
 
olivia Täällä kans poju kakannut viimeeksi sunnutai iltana, mut vielä en hirmu huolissani ole kun ei tunnu pahemmin pojua häirihtevän

Voi perse että potuttaa... Miula on siis perjantaina se jälkitarkastus ja alapää vuotaa taas ku viimestä päivää..nyt oletettavasti kyse siis menkoista... Tosin v*ttumaiset menkat kun alkoivat jo viimeviikon maanantaina ja vasta nyt maanantaina ruennut vuotamaan enemmän eikä loppua näy..ei hirmu kiva ole mennä sinne lääkäriin..ja varsinkin jos ne sitä papanäytettä eivät nyt sitten ota samalla..en todellakaan rupee juoksemaan siellä hirmu useesti..nytkin oli miehen kanssa hirmu sopiminen, että pääsen sinne lääkärin YKSIN!!! Piti nyt tämäkin tähän vielä tulla..ekoja menkkoja odottelin alkavaksi vasta piiitttkkkääänn ajan päästä!

Poitsu pieni ollut tänään hirmu seurallisella päällä..ja eilen ekaa kertaa rauhoittui pelkällä puheella..yleensä ainoa mikä on saanut rauhoittumaan on tissi, vähänkö kiva fiilis:D

Joo vaan nyt ei puheet kuulkaas auta, sainapan sentään syötyä ennenku alko huuto, muuta en pahemmin tänään sitten olekkaan saanut tehtyä

Rae ja V 6vko 1pvä
 

Yhteistyössä